Jäätä haistelemassa

Olipas aika mielenkiintonen fengshui perjantai-illasta tuolla Seppiksellä. Aamullahan oli vielä sohjoa ja aste lämpöä. Päivän mittaan kävi lämmöt tippumaan ja illasta viiden jälkiin kun pääsin huudeille oli ehkä viis astetta pakkasta. Aika sopivaa lämpöä siis. Parin päivän lämmöt oli saanu jäät irtoamaan hieman yläosasta, mutta aika tukevasti ne oli kuitenki kiinni seinässä. Köyttä viritellessä potkin testimielessä yläosaa aika huolella eikä siitä pahemmin mitään irronnut.

Illan tarkotuksena oli nyt hakea fiilistä ja fengshuita jääkiipeilyyn. Täytyy sanoa, että on se kyllä vaan eri laji, kun kiven/otteiden huukkailu. Se ite lyöminen on jotenki tässä se juttu, mikä laittaa helposti miehen hikoilemaan. Jää materiana on lisäksi jotenki aina vähän henkisen oloista ja vaatii pientä fengshuin hakemista, jotta kiipeäminen onnistuu oman kuntotason mahdollistamalla tasolla. No en tiiä voihan se olla, että pimeys (tai hämäryys piha on kuitenki aika hyvin valaistu) yksinäisyys ja yllä kaarteleva aikuinen huuhkaja ja sen mieleenpainuva huhuilu vaikuttavat myös tähän fengshuihin hieman. No joka tapauksessa kiipesin siis yk-sooloa ja eka veto ei ollu kyllä mitenkään näytöstyylillä. Jotenki sain tuohon vajaaseen 20m turattua 21minuuttia. Aika tiukkaa ajankäyttöä. Kädet ehkä hieman puutuivat, mutta hapoista tuntuu nykyään jäällä palautuvan kohtuu hyvin. Kelloa katsottuani totesin, että ei tää voi olla näin ja päätin skarpata. seuraavat kolme vetoa olikin sitten aika tarkkaan 9min jokainen eli pari minuuttia chillausta ja loput kiipeilyä. Aika paljon ajasta menee siis tuommoseen fiilistelyyn ja tupelointiin.

Kun kiipeeminen ei oikein tuntunu hapottavan niin päätin parille viimeiselle vedolle ottaa repun selkään. Pakkasin reppuun siis n 65m köyden ja kaiken sälän mitä nyt oli mukana. Painosta en tiiä tarkkaa, mutta kyllä se vähän painoi. Painon kyllä tunsi selässä, mutta ihan kohtuudella pääsin molemmat vedot eikä käsissä menty vieläkään kriittisellä rajalla. Pitää varmaan alkaa nää kotipuolen jääreenit tekemään reppu selässä, kun ei tuota pituutta ole nuille putouksille liikaa siunattu.

Mutta semmosta fiilistelyä ekalta jäänhakkuu keikalta. Seuraava meneeki varmaan Joulun jälkeen, kun aika tahtoo olla kortilla tässä elämän tilanteessa. Eipä muuta ku hyvää Joulun ototusta vaan itse kullekin!

Tässäpä meitän kiipeilyareenan jäätilannetta perjantai 13.12. eli onnen päivä.

Tässähän joutuu reenaamaan

 Posti toi Joululahjan etuajassa. Hrt:ltä tipahti 10kg kiipeilyotteita. Piti tilailla kotiseinälle kahvoja, kun a) niitä ei jaksa veistellä b) seinän profiili vaatii aika isoja otteita, jotta on mahdollista vetää minkäänlaista kestävyysreeniä c) pojalle pitäs tehä motivoivempia reittejä pystyseinälle. No niin, mutta ei kait se auta ko alkaa ruuvaan otteita seinään :)

Kuokkahommaa

Hakkkukauden avaus suoritettiin  28.11. mukavissa nolla keleissä Keski-Suomen maisemissa. Jäätä oli vähän ja sekin irti seinästä. Pysyttiinki sitte turpeella ja kivellä, ettei tuhota kaikkia jäitä het alkuunsa. Hauskaa oli ja vaikka kiivettyä tuli hitaasti, mutta varmasti ei toiminnasta saanut valtavaa pumppia aikaiseksi. Ihan kiva alotus kaudelle. Ens viikko taitaaki mennä kokolailla vaneria huukkaillessa, mutta jospa sitä seuraavalla sitte taas pääsis jäätilannetta tarkastaan.

Syksyn sateet ovat ilmeisesti tehneet tehtävänsä, sillä vettä valuttaa todella paljon. Toivottavasti jäätä syntyisi siis joka puolelle. Tänä talvena täytyy nyt käydä siellä Muuratsalossa tarkastaan paikkoja. Niin ja tietty jotain pikku paheita harjoittaa lähempänä kotoa.

jäätähän näyttää tulevan ihan mukavasti

Talvi tulee sittenkin ehkä

Vesisade ja pimeää. Aah miten ihanaa ... jep jep. No niin nyt kun on pahimmat päästetty niin mites sitte vaikka vähä lenssua heti perään. Check! Joo no nyt taas helpottaa, "... koska maassa on lunta ja pakkasta." Ehkä se talvi saadaan sieltä napapiiriltä tänne eteläänki. Boulderointi jäi TAAS pahasti kesken, mutta eihän sitä tiiä jos vaikka vielä pääsiski yrkkään. Vain en tiiä jaksaako. Hakut tuntuu kivoilta käsissä...

Eilen (ma) piti sitte heti perjantain pikkujouluista selvittyäni vähän kopistella hakkuja vanhalla kunnon kotiseinän sirkuitilla. Niin sanotaanpa pikkujouluista sen verran, että kyllä muuten vanhalla alkaa tuo palautuminen mennä aika heikoille. Vieläki vähä tuntuu resetit kropassa. Sirkuitit joo, viime keväänä kun pääsin ne mikstareitit viimein niin kotiseinällä pääsin pari kierrosta tuota sirkuittia. No nyt meni kans kaks. Tästä ei voi tosin kovin tarkkaan päätellä nykystä kuntotasoa, koskapa pumpin määrä pitäis pystyä jotenki mittaamaan. Kummallakaan kerralla en kuitenkaan vetäny itseäni ihan loppuun. Ehkä pitäisi. Vai pitäisikö? Paha sanoa. No mutta joka tapauksessa kunto on paree kun vuosi sitten ja se lienee tärkeintä.

Mutta notta torstaina päästään taas kuopimaan. Hakuilla siis ja katotaan mitä löytyy. Voishan siellä olla jo vähän jäätäki... ehkä

Sataa sataa samaa rataa

Joo eli pari viikkoa on sadellu vettä. Tai no on välillä ollu sateettomia päiviä, mutta paikat on silti pysyny märkänä. Tällä ilmankosteudella ja lämpötilalla vaatii ainaki 1,5 päivää kuivaa ennen kun kivet on kuivia. Muutaman kerran oon käyny sisällä reenaileen ja hei hetkonen kerran jopa ulkona.

No Pitsalähetillä käytiin taas yrkkäämässä. Mennessä tuntui hyvältä ja viilis oli notta nyt vois vaikka mennäki. Liikehdintä kivellä oli jotenkin jäykkää. Liekkö johtuu sisäreenistä, päällä olleesta pienestä lenssusta vai kiviviiliksen puutteesta? No joka tappauksessa eka yrkkä oli aika jäykkää ja loppuikin jo ennen kruksia. No yritin siitä heti uudestaan ja ei. Jotenkin jäykkää niinku alkuki. Toisella yrkällä sain sitten alun setin kasaan ja pääsin yrittään kruksin läpsyä. Ei menny ei. Yritys ei vain ollu tarpeeksi terävä. Kolmanteen yritykseen latasin sitten kunnolla viilistä. Alku kulki ihan jouhevasti, eli ilmeisesti tarvittiin vähän lämpöä kehoon ja lihasmuistin paluuta. Kruksiin tsyykkasin kunnolla, läppäsin käden otteelle, mutta jotenki onnistuin tupeloimaan ja alas tultiin. Ilmeisesti psyyke ei kestäny onnistunutta suoritusta. Kaiken kaikkiaan kuusi yrkkää pystyin reittiin laittamaan ennen kuin vysiikka alkoi loppumaan. Ja ei en päässy. Pate yrkkäs kans seisomalähtöä muutaman kerran ja kaks viimestä yrkkää oli jo kelvollisia. Mutta ei menny. No käytiin kuitenki kokeilemassa. Tilataan ens viikolle keliä niin saadaan reitti lähetettyä ennen jäitä.

Ei tullu vielä skumppaoikeuksia. Pullo olis kyllä jo kylmässä.

.

Sateiden välissä

Olipas hieno iltapäivä. Tai no yöltähän tuo melkein tuntuu, kun pimeää on jo viideltä. Oltiin siis kiviä halaamassa, kun tuurilla ne sattui kerrankin kuivumaan. Tälläkin kertaa oltiin Pitsalähetillä. Tosin nyt oli lähetys mielessä.

Alkuun kiivettiin lämmöiksi kutosen linjoihin hassuja variantteja ja sitte päivän epistolaan. Mikko päätti kokeilla suoraa istumalähtöä ja me Janin kans yritettiin ensin selvitä seisomaversiosta. Mikon eka yrkkä päättyi sähläämiseen seisomalähön alkuun siirryttäessä. No ei ihme, kun edellisestä kerrasta oli jo vierähtäny kaks ja puoli viikkoa. Äkkiä se aika menee kun vettä tuhnuttaa sopivasti. Meikän eka läpsy oli aika väsynyt ja jäiki jotain viis senttiä vajaaksi. Jani ei ollu oikein koskaan tajunnu beettaa ja oli sitä mieltä, että ihan pasha reitti, mutta kokeillaan nyt kuiteski. No mies oli aamuvuorossa äsäyttäny jo JuJun 7B, joten motivaatiokaan ei ehkä ollut ihan huipussaan. Vähän skarppasin ja toinen läpsy oli jo lähellä mutta siinä hyppäsin liikaa ja painonsiirros on sellaiseen suuntaan, että ei pysy. Kolmanteen yrkkään psyykkasin kunnolla ja sehän pysyi. Hetken ihmettelin, että mitäs nyt oikein tapahtui ja sain kuin sainkin pidettyä otteen. Yläosakaan ei nyt ihan kävelyä puistossa ole, mutta ihan kohtuu varmasti sain sen kiivettyä. Ja hei kauden eka 6C taskussa! Eli Pitsalähetti stand wuuhuu!

Sitten ei auttanut muuta kun yrittää istuiltaan. Istumlähdöllä kun päästäis seiskan puolelle ja ohan siinä huippukivoja liikkeitäki. No eihän se sitte menny kellään. Mulla ja Mikolla koko reitin linkitys oli kyllä tosi lähellä, mutta läpsy on niin herkkä, että alun jälkeisessä pienessä punpussa ei saanu tarpeeksi tarkkaa vetoa aikaseksi. Eli close but no cigar. No jospa tässä vielä pääsis kerran tai kaks tälle kaudelle yrittään. Jani sai ekan kerran kätensä otteelle, mutta ei saanut pidettyä otetta tai usko riittänyt, mutta lähellä oli kyllä sekin. No ens kerralla Jani sitte ja äläpä nyt höpötä, ettet muka sitä vois päästä.

Seuraavaksi arvottiin, että mentäskö Kymppikivelle vai Näätikselle. Päädyttiin Näätikselle, koska sinne oli beetat hanskassa. Ilta ehti pimentyä ja lampuille tuli käyttöä. Täytyypä nyt tässä vähän kehasta saksalaista "laatua" eli ostin keväällä Lidlistä ledi/halogeni-lampun, joka toimi kyllä kiven valaisemiseen aivan älyttömän hyvin(kaikista olettamuksista huolimatta). Mikolla oli eilen jääny Rio tosi lähelle ja yrkkäs sitä muutaman kerran, mutta se jäi nyt kyllä tosi lähelle edelleen. Meikän vanha perivihollinen Robin Hood paistatteli uljaan näköisenä ledien loisteessa ja täytyypä sanoa, että odotukset ei ollu kovin korkealla.

Jani otti pari yrkkää ja onnistui selvittämään dynobeetan itselleen. Ekana yrkkäsin tähänkin seisaaltaan, koskapa istuiltaan on kohtuu turha yrittää jos dyno ei oo menossa. No mutta mit vit!? Sehän meni ekalla yrkällä. Ilmeisesti muuvi on jo aika hyvin mulle hermottunut ;) No sitte istumalähdön kohtuu kryptisen jalkabeetan pariin. Viis tai kuus yrkkää sain tehdä, että sain jalkabeetan taas kirkkaaksi mieleen. Sitten pieni tauko ja yrkkää. Kerran jaksoin kunnialla linkittää kaikki muuvit dynoon asti, mutta dyno jäi ehkä sentistä kiinni. Janilla sama homma. Sai muuvit kasaan, mutta linkitys ei enää tälle illalle onistunu. Yhden yrkän vielä laitoin, mutta se meni aika säälittäväksi hipeltämiseksi. Linkitykseen täytyy ainakin minun olla näköjään hieman freesimmässä kunnossa. Vielä jäi siis tälle syksylle tekemistä. Nyt on kahteen seiskan reittiin muuvit selvillä. Vielä kun sais linkitettyä. Toivotaan hyviä kelejä. Viteomatskua tulossa, kuhan saan aikaseksi hieman leikata.

Yhä ylös yrittää

Ghettoboulderilla tuli Rakulaa yrkkäiltyä sen verran kovasti, notta hermo meni ja piti löytää jotain muuta. Niinpä siirryttiin Pitsalähetille. Siinä on käyty nyt muutaman kerran ja beetta alkaa olla kohtuu hyvin hanskassa. Vielä ei tosin tulosta ole syntyny kun helpomimlla linjoilla.

Pitsalähetin seisomalähdön kruksiveto on meikälle jotenki tosi herkkää kamaa. Ekalla visiitillä jäin otteelta ehkä sentin päähän. Tokalla kerralla hyppäsin joka kerta liikaa ulos seinästä eikä siinä ollu mitään mahollisuuksia pitää otteesta kiinni. Sitte saatiin Mikko vahvistukseksi ja sehän keksiki heti kohtuu toimivan beetan ja seuraavalla visiitillä onnistuikin lähettämään seisomalähdön. Mikon beetassa ei hypätä, vaan noustaan mahollisimman korkealle seisomaan ja dynaamisesti siirretään käsi otteelle. No herkkäähän son ja viimeksi vedin yli, ali, vasemmalle, oikealle ja painopiste liikaa ulkona - eli ei pystyny. No jospa ens kerralla. Istumalähön linkitys ei ole mulle ollu mitenkään hirveän vaikeaa, mutta kyllähän se pumputtaa ja "hyppy" olis syytä olla kunnossa ennen linkitys yrkkää. No toivottavasti ei pariin viikkoon sada kovin paljoa lunta niin saatas reitti pakettiin...

Nii joo mutta tulihan siinä samalla tehtyä lämppäröidessä pari 6A:n lähetystä ja jopa yks ensinousu eli Rainbow Vladimir. Siinähän oliki ihan hauskoja muuveja 6A:n reitiksi. Käykäähän tsekkaan varsin jos greidi on lähellä sydäntä. Tästä voi hakea henkeä reitille :)  http://areena.yle.fi/tv/2039315


Tässäpä sitte vielä viteolla meidän yrkkiä Pitsalähetille.

pitsalähetti yrkkää from Juuso Raekallio on Vimeo.

On se tasonnosto tiukassa

Tässä on nyt syksyn boulderkausi kokolailla puolivälissä ja melkeen tähän päivään on menty heinä/elokuun taukoilusta palautellessa. Väittäsin, että nyt on hitusen verran kovempi böylderkunto kun mitä kevätpuoliskolla eli meikällä ikinä. Vuoden vaihteessa päätin, että tänä kesänä pitää 7A äsähtää tai 7a tai no tietysti molemmat olis kiva, mutta se oli ehkä vähän utopistinen tavote ottaen huomioon, että Juhannuksen huitteille oli varattu aikaa toisen lapsen syntymälle.

Kun kuus vuotta sitte muutettiin Oulun lakeuksilta tänne Keski-Maahan, mietin kehittäväni itseni vielä joskus seiskan puolelle. Arvelin sen ottavan kolmesta neljään vuoteen reeniä sen hetkisestä vitosen red point kuosista. No väärin meni veikkaukset. Tässä sitä ollaan ovia kolkuttelemassa näin kuuden vuoden jälkeen. Matkalle tietysti mahtuu monta mutkaa. Yks jalan katkeaminen, perheen lisäykset ja paljon muuta säätöä, mitä ilman tietysti olisi voinut päästä tavoitteeseen nopeammin. Mutta hei, miten tärkeää tässä kiipeilyssä sitten lopun perin on runtata itseään kuosiin kaiken muun kustannuksella. Let's face it niinku jorpakon takana sanotaan. Meillä on tässä maassa kuitenki vaan yks, HUOM YKS ammattikiipeilijä, jolloin sillä kehittymisellä tietysti on merkitystä. Meikän elämähän nyt ei varmaan paljoa siitä muutu satunko kiipeämään seiskaa vai kutosta, mutta jotenki on kuitenki kiva kehittyä siinä mitä tekee ja ohan se kiipeily kyllä hiton hieno laji, vaikka siinä hiki tuleekin.

Niin no nyt kun on päästy perustelemasta greidien jahtaamista niin sitte reeneihin. Eli jotenki tuntuu siltä, että vasta nyt kun oon lajia 14 vuotta harrastanu pystyn alottamaan treenaamisen ihan oikeasti. Heh voi kuulostaa hauskalta, mutta näin se vaan on. Ehkä jos isi olis laittanu 10 vuotiaana kville kiipeemään olis fysiikka ollu teini-iässä siinä kuosissa, että kehittyminen nopeasti seiskan kiipeilijäksi olis ollu mahollista. Mutta kun ei laittanu niin sormien, käsien ja koko yläkropan kehittyminen kestämään kovaa rasitusta on ottanut oman aikansa.

Keväällä testasin ekaa kertaa tehdä 100 leukaa ja kovillehan se otti, mutta parissa päivässä siitä palautui. Se ottaa kuitenki mulla vielä niin koville, että jos veinaan treenata 3-4 kertaa viikkoon ei sitä ole mahdollista liittää treeneihin. Niinpä kehitin tuossa vähän monipuolisemman ja kevyemmän reenin. Teen 5x50 eli 50 toistoa leukaa, punnerrusta, vatsaa, selkää ja yhen jalan kyykkyä jumppapallolla avitettuna(eli vapaa jalka takana jumppapallon päälle ja laskeudutaan työtä tekevällä jalalla 90 asteen polvikulmaan. Säästetään vanhuksen polvia...). Niin kyllähän meikän viikkoon kuuluu paljon muutakin eli kirjotetaanpa sitte vähä auki sitä reeniä:

Meitsin viikko tällä hetkellä tai ainaki tavote :)
- 4x boulder harjote tai projektin yrittämistä
- 2-4 x tuo edellä mainittu kuntopiiri
- 1-2 x venyttely, jooga tai muu vastaava huoltava harjotus

Tartutaanpas sitten heti tuohon ekaan eli boulder harjoitteisiin. Tässä nyt olis tarkotuksena, että tekisin pari kertaa viikossa kovan harjotteen eli yrkkää rojektille niin kovaa ku kropasta lähtee ja sitte pari kertaa sisällä tms helpompaa ja enemmän. Tuostahan nopealla laskutoimituksella saa max 10 "treeniä" viikkoon eli parina päivänä on tehtävä kaks reeniä. No mutta tämmöstäpä sitä on nyt sitte tullu puuhailtua. Saa nähä mihin näillä reeneillä päästään, mutta boulderilla on nyt tavotteena se 7A ennen kauden loppua. Jospa se vielä menis.

Lissää boulderointia

Tarkotuksena oli käydä kiipeämässä trädiä jossain vähän kauempana, mutta sään haltija ei ollut armollinen sen suunnitelman suhteen. Plan b oli sporttikiipeilyä Pataman kalliolla, mutta sekin oli märkä joten päädyttiin sitten boulderoimaan 28.7:lle. Edellisestä käynnistä oli meikäläisellä vierähtäny vasta 3 vuotta, joten kivahan se oli käydä testaamassa onko kehitys kehittynyt. Ja olihan se - siis kehittynyt. Ihmeellistä tällä kertaa oli se, että koko tän kuuden vuoden aikana, mitä näitä Keski-Suomen metsiä on kiipeilymielellä tullut koluttua tämä oli varmaan toinen kerta kun olen törmännyt näin moneen boulderoijaan yhdellä boulderpaikalla. Siellähän meitä oli siis yhteensä kaikki kuusi.

Lämppäriksi kaavailtiin Granit fighting man reittiä ja Petrus sen lähettikin tyylikkäästi. Mie otin pari yrkkää ja jänistin pikkusen ennen toppia eli ei tullu tikkiä ei. Hitsi vieköön olishan se nyt pitäny lähettää. No jos sitte kolmen vuoden päästä ;) Sitte testattiin Kuhan julmaa ja ohan kyllä hienon olonen reitti. Alku on vaan niin herkkä, että piti ottaa varmaan viis yrkkää, että pääsi ees kiveen kiinni kunnolla. Muutama yrkkä siihen sitten laitettiin, mutta kumpikaan ei päässy yrittään kruksin vetoa, joten päätettiin vaihtaa kiveä.

Seuraavaksi mentiin Egoterroristi kivelle. Lauri ja Päivi tulivat myös ihmettelemään jalitsujen puutetta. Nuo helpommat linjat oliki tullu kaikki siitä jo kiivettyä, mutta Lentoterroristia ja Egoterroristia en ollu koskaan oikein tajunnut. Niissä ei vaan ollut kasvanut tarpeeksi otteita. No mutta nyt oli näköjään asenneilmasto muuttunut sen verran, että riittävä määrä otteita tuntui löytyvän. Petrus yritti Egoterroristia ja Lauri lähetti Lentoterroristin ja heti kohta Egoterroristin. Oliskohan mulla ollu neljäs yrkkä kun sain Lentoterroristin kiivettyä. Hauska linja. Yhtäkään hyppylähtöä en ole aikaisemmin kiivennyt, joten uutta tuokin. Petrus ei Egoterroristia kovasta yrityksestä huolimatta saanut menemään. Minäkin testasin sitä vain sen verran, että totesin säästäväni mieluummin paukkuja Harmonialle.

Harmonialla en viimeksi saanut tehtyä ensimmäistä muuvia kunnolla, kun en vaan pysynyt oikean käden krimppilistassa. No nyt pääsin melkein suoraan ihmettelemään viimestä dynaamista roiskaisua toppiin. Mutta siinäpä se sitten olikin. Jotenki ei vaan ymmärtäny miten siitä pitäisi toppiin kiskaista. Vasemmalla kädellähän se sitten loppujen lopuksi oli. Tai niin se tuo Lauri sen ainakin lähetti. Mulla oli siis seisomalähtö close but no cigar. Taitaa olla pakko käydä tälle syksylle uudestaan kokeilemassa. Sitten alkoikin sataa ja voitiin lähteä hyvillä mielin kotia. Tulipahan ainaki ulkoilua ja reipasta mieltä, vaikka lähetyksiä ei tullutkaan kun yks koko päivälle.Harvemmin sitä toimistorotta pääsee seittemäksi tunniksi ulos kerrallaan.

Patamalla oli lähetyskelit kohillaan. Vettä valui melkeen norona kallion pintaa.

Vanhus paikkaa jänteiden heikkouksia

Graniittitaistelija

Petrus vetää näytöstyyliin

 

Kuhan julma on aika julman näkönen

 

Petruksen tyylinäyte

Herkkää on. Hyvä kun pysyy seinällä.

Lauri näyttää mallia Egoterroristilla

Petrus kasaa komian paketin.

Pitkän miehen beetta on hieman erin näkönen ;) Pädejä ainaki oli tarpeeksi tuolle kivelle.

Lauri ja Harmonian istumalähtö

On makeita muuveja

Pulterointia

Jaa joo kiikkuja. No ohan sitä tullu vähä yritettyä boulderoida, kun ei lenssussa ole urheilua uskaltanu harrastaa :) No nyt alkaa onneksi lenssu pikkuhiljaa helpottaa niin jospa tässä sitte halattas murikoita hieman lisää. Tavotteena olis tälle syksylle kiivetä joku seiskan pulteri tästä lähimetsistä. Hei sanoinkos mie tuommosen ääneen. No keles nythä se on sitte vissiin yritettävä toteuttaa.

Tuolla Kaniksessa on yrkätty jo muutamaan otteeseen vuosien saatossa tuota Rakulaa, mutta vahvasti se on lyöny vastaan. Nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että toppia päästään hivelemään tai ainaki suunnittelemaan semmosta. Ollaan siis lähellä, mutta ah niin kaukana. No toinen hieman helpompi rojekti edellisen vieressä on ollu se Fillari. Greidinä reitillä on 6B+, mutta ainaki meikäläiselle tuntunu lähes yhtä mahottomalta, ku tuo Rakula eli tod näk tuun antamaan reitille tiukemman henk koht greidin ku mitä tuo kirjoihin raapustettu.

Perjantaina käytiin reittejä taas kopasemassa ja mielenkiintosia tuloksia saatiin taas aikaseksi. Eli Fillarilla ei tällä kertaa jalka noussut otteelle ei sitten millään. Toisaalta Rakulalla sitten pysyin saiderissa melkeen joka yrkällä. Siitä ylöspäin yrittäessä on sitten jalkabeetta sen verran hukassa, että yritys on aika säälittävää räpistelyä. Aika kelille arkoja on kyllä varsinkin tuo Fillari. Edellisellä kertaa oli ihan tajuttoman hyvä kitka ja Fillarilla olin jo close but no cigar. Silloin taas Rakulalla en pysyny saiderissa juuri ollenkaan. Tällä kertaa oli taas kosteaa ja ainakaan Fillaria ei ihan helpolla ilman napalmikäsittelyä kuivaksi saa. No katotaan jos sais lähiaikoina jotain edistystä aikaseksi.

Meitsi puristaa Fillarin sloupista

Ja hyväilemässä Rakulan saideria

Paten tyylinäyte Rakulalla 

Kiikkuja ja fotoja

Ohan tässä pari kertaa päässy boulderille, mutta muuten liikuntaa alotellessa iski sitte yllättäen syyslenssu. Kanavuoressa yrkkäilin Fillaria ja Rakulaa, mutta eipä niistä ole paljoa ollu uutisoinnin aihetta. Molemmissa tosin pääsin yhen muuvin pidemmälle.

Jani roikkuu Jujun 7B toppi "kahvoissa". Ei männy ihan vielä.

 

Panostin sitten joutessani oheistoimintaan. Eli hommasin ekan digijärkkärin. Ohan mulla lojunu nurkassa tuo Canonin F1, mutta eipä sillä ole jaksanu ainakaan viiteen vuoteen kuvia ottaa. Rouvan kans ollu puhetta, että pitäis hommata parempi digikamera ihan vaan perheen kuvausta vartenkin, mutta jääny sitte rojektiksi, kun hinta ei kuitenkaan ole ihan takataskusta kaivettavalla tasolla(tai siis ainakaan mulle).

Niin mutta net anttilan pimeistä hinnoista bongasin tuommosen Canon 600d paketin kahella lasilla ja hinta oli vain vaivaiset 499.9. No pakkohan se oli ostaa kun halvalla saa ;) No siinähän se meni sitten viikonloppu mukavasti asetuksia opetellessa ja kuvia räpsiessä. Kyllähän sitä neljässä päivässä oli saanu otettua vajaan 300 kuvaa. Olis muuten filminä ollu aika kallista tuo asetusten opettelu. No joo mutta tässäpä pari ruutua ihmeteltäväksi. Ihan kivaa jälkeä saa aikaseksi tuolla kittilinssilläki, vaikka odotukset ei ollu kovin korkealla.

 

Tässäpä sitten tämä meikän harrastepaketti.

Kukkakuva kittilinssin makrolla. Ihan hauskasti näkyy aamukaste oikeanpuoleisessa kukassa.

Sisäkukka 40mm lasin makrolla. Aika hyvin piirtää kyllä tämäkin linssi.

Syksyn viimeinen omena. Kittilinssi ja tais olla vielä automaattiohjelma.

Varaston seinustan kukkia. Tässä pitiki heittää manuaalille. Kittilinssi(24mm), aukko 4, iso 400 ja 1/3s valotus.

Ekat ulkoilut

No niin päästiinhän sitä soffalta. Käytiin Janin kans ihmettelemässä Kanavuoren Tradwallin kovia, mutta voi miten hienoja reittejä. Janihan se oli sieltä jo pari linjaa lähettäny, mutta mie en ole muuta kun bouldereilta ihmetelly, että ohan siinä seinää tuossaki. Tavotteena oli nyt vaan yläköydellä saada vähän kiipeilymetrejä ihan oikealla kivellä ;)

Kanavuoren greidit on aika tiukkiksia. Tästä hyvänä esimerkkinä linja mitä yrkkäsin Natura. Greidinä alunperin 5+ ja reitin kiivenneiltä linja saanu arvioiksi 6a+ - 6b. Noo mutta eipä ne taida greidit olla niin kauhean tärkeitä muuta ku kaljottelupöydissä. Tiedoksi vaan mahdollisille yrittäjille, notta kannattaa 27cragsistä tsekata minkälaista hajontaa ja kommentteja reitti on saanu ennenkö lähtee on sight yrittään.

No yllättäen meikällä kiipeily ei kulkenu. Kuuden viikon tauko saa ihmeitä aikaan... Sain nyt kuitenki muuvit tehtyä reittiin ja olihan muutes aika hieno ja epätavallinen linja suomalaiseen graniittikiipeilyyn. Varsinkin loppu oikein kunnon hero kiipeilyä pikku hänkillä ja isoilla kahvoilla. Ihan parasta mahtavuutta :) Tätä lissää. Jos vaikka ens viikolla pääsis uuestaan.

Jani kopas ensin yläköydellä kertaalleen Vihreä linja reittiä ja aika jämäkän näkönen kruksi näytti siinä olevan. Mies tuli alas ja tuumaili, notta mitäs jos kokeilee liidata. Mie kiipesin sitte uuestaan sitä Naturaa ja Jani lepäili varmistellessa. Sitte lähtiki oikiaa yrkkää. Alun katon ylitys meni mallikkaasti ja sitten mies latoi piissejä sen verran seinään, että kestää pannuttaa. Otti viimeset puhallukset ja lähti yrittään, mutta ei - ei saanu muuvia kulkemaan ja piti pakittaa takasi katon alle ihmettelemään. Vähän aikaa ravisteli ja sitte uuestaan. Sehän meni hienosti pikku ähinällä. Aikasta jämäkän näkönen linja ja tiukka lähetys. Ei voi muuta sanua ku HYÄ HYÄ!

Härömiehet pelleilemässä narujen kanssa

 

Pientä psyykkausta ennen lähtöä

Äksön shot. Kruksi lähössä.

Ylös, ulos ja lenkille

Kait se pitääs sitte sohvalta ponnistaa. Tässä on nyt kuukauden päivät ja kolme lääkärikäyntiä menny vähän arvuutellessa mitäs ne tämmöset rytmihäiriöt oikein on. Tänään pääsin sitte kardiologille ja olihan kohtuu vakuuttava setä. Kuunteli sydäntä ja katteli labratuloksia ja tuumas vaan, notta nämä on semmosia hyvän laatuisia lisälyöntejä. Ei muuta ku lähet liikkumaan ja juot sitä kahvia vähemmän. No sitä mie vähä itekki tuossa reilu viikko sitten arvelin ja nyt mennään toista viikkoa ilman kahvia ja herätyskelloa ja ainaki pari viikkoa yritän olla vielä ilman kahvia. Herätyskellon taidan jättää kokonaan pois kun tuntuu nuo lapsukaiset herättävän tarpeeksi ajoissa muutenkin. Rytmihäiriöitä on kyllä vieläkin, mutta huomattavasti lievempiä kuin aikasemmin.

Kait se on sitte uskottava ja uskaltauduttava taas pikkuhiljaa reenailun ihmeelliseen maailmaan. Motivaatio on ainaki kasvanu tässä lepoviikkojen aikana. Suunnitelmana olis ny sitte alkuun venytellä ja roikuskella ja sitte käydä kiipeämässä metrejä helpohkoilla reiteillä ja vaikka yläköydellä. Eikhän sitä parissa-kolmessa viikossa pääse lähelle samoja kuntoja mitä tuossa jo oltiin. Kovasti olis hinku mennä rojektille antaan yrkkää, mutta ehkä tässä pitää vähän malttaa. Baby steps vai miten se meni.

Nii kehittelinhän mie tuossa joutessani omatekoisia hitstrippejä kakkosnelosesta. Täytyyhän raportoida miten ne käy toimimaan. ainaki se Hörstin treeniohjelma vaikuttaa ihan tehokkaan kuuloselta. Katotaan uskaltaako sitä alkaa tekemään näillä sormilla.

Tauko paikalla

Ilmeisesti en ole malttanu perhe-elämältä ja reenailulta jättää tarpeeksi aikaa levolle. Viikko sitten huomasin saaneeni mukavan vieraan eli rytmihäiriöitä. Tämän huomattuani olen yrittäny kyllä nukkua vähän enemmän. Se ei kuitenkaan poistanut häiriöitä, ehkä hieman helpotti. Kävinpä sitten eilen lääkärissä, joka totesi vaivan olevan suht yleistä. No eipä paljon lohduttanut kun mulla nyt sattui 2005 olemaan sydänlihastulehus ja sen jälkeen olen ottanu tällaiset asiat kohtuu vakavasti. Lääkäri suostui ottamaan kohtuu kattavat verikokeet ja niissä ei onneksi mitään ihmeellistä näkynyt. No nyt sitte pitääs yrittää leppuutella sen aikaa, että häiriöt häviää ja sitte alotella reenit taas raahallisesti. Elikkästä parin viikon lepo nyt varmaan ainaski.

No kun ei voi reenailla niin shoppaillaan sitte ;) Käytiin poitsun kans kattomassa mummua tsadissa ja tulin menneeksi Camun ovesta sisään. Tarkotus oli käydä testaan kokoja soft shell takeista ja tarkistaan vaihtoehtoja. Ovesta ulos tulin sitten uusien soft shell housujen ja köyden kans :) Vaarallista tuo kaupoilla käynti kun varusteet alkaa olla 10v vanhoja niin mukaan tarttuu aika helpolla sitä sun tätä. No täytyy kommentoida sitten kun saa nuille kamoille käyttöä, että miten toimii. Housut oli kyllä heti tosi lepposan oloset päällä. Saapa nähä miten toimii. Mutta niin siis tämmöset hommasin:

Patagonia Alpine Guide

 

 

Tendon Ambition

 

Köydetkin kuluu

Eilen kävin taas testaamassa rojektia. No eipä menny muuvit vieläkään, mutta ei ne kauhean kaukana ole.

No mutta tehniikkaa sen verran notta oon kiivenny nyt pääasiassa yk soolona fiksatulla yläköydellä. Eilen kun menin purkamaan köyden pois siellä olikin mukava yllätys odottamassa. Siinä kohtaa missä köysi menee kallion reunan yli oli mantteli mennyt kokonaan poikki. Aika jännää. No ei kannata näköjään kallion kulmia paljon köydellä hinkata. Tää köysi on tosin jo 10v vanha että liekö tuolla on merkitystä. No nyt on sitte kaks vajaa 30m pätkää.

Perheen isän kuntoiluja

Eipäs ole ollu tässä lähiaikoina liikaa runoiltavaa harrastuksista. Meille syntyi perheenlisäystä ja sitä edeltävät viikot oli hässäkkää asiaan valmistautuessa ja nyt sitten heinäkuu ainakin on kokolailla taputeltu vauvan hoidolla.

No ihan ilman ulkoiluja ei ole tarvinnu jäädä vaan olen päässy reenaileen pari kertaa viikkoon jotain kiipeilyyn ainakin löyhästi liittyvää. Mulla on nyt ollu tuossa Paavalinvuoressa jo kohta pari vuotta rojektina yks kantti ja viime kesänä siitä alkoi jo "löytyä" otteita. Ekana kesänä ainoastaan tarkistin, että siinä oli niin paljon otteita, että joku sen joskus pääsisi ja pultattiin reitti paremman tekemisen puutteessa :) No muuvit ei siis ollu lähellekään menossa.

Viime kesänä muuvit antoi sitten jo vähän siimaa ja nyt tuntui jo siltä, että ehkä vois olla jopa menossa. Ekalla kerralla tänä kesänä totesin vain että ohan se vaikea ja sitte puoli huolimattomasti testasin muuveja. No tuntui ne jotenki olevan lähempänä kö aikasemmin. Viime viikolla yritin sitte ihan tosissani ja löysin kruksiin jopa uuden muuvin ja pääsin läpsimään "hyviä" listoja, mutta en saanu pidettyä. Ens kerralla sitte harja mukaan, että saa tuon "uuden otteen" putsailtua oikein käyttökelpoiseksi.

Niin olen siis pari kertaa käyny tuossa yk sooloilemassa siten, että ottanu Salakaato linjaan pari vetoa ja testannu siinä välissä tuota rojektia. Tämä on kyllä ollu ihan hyvää reeniä ja kun nää mun reeni-ikkunat tulee niin lyhyellä varotuksella ja eriskummallisiin aikoihin ei sinne ole mitään toivoa saada ketään kaveriksi. Muuta reeniä olen saanu aktivoitua kotiseinän käyttöä. Sain jopa kiivettyä kaikki viimekesänä tekemäni reitit. Ihan hyvää kehitystä kauden alusta, kun en veinannu päästä edes helpointa kahvarallia.

No mutta semmostapa olen puuhaillu. Nyt sohvalle ettei käy kunto nouseen yli entisten huippujen.

Kohti deittejä

Tässä on ollu jo pari vuotta mielessä, notta pitääs kokeilla nuita crossfit harjotteita. No en oo saanu aikaseksi (yllättäen). Tarkemmin sanottuna dates with Angie (juutupe pätkä aiheesta) ois semmonen setti mikä pitääs testata. Pelkona on ollu, notta tosta vetää niin jumiin, ettei sen viikon kiikuista mitään tule. No siinä onki ollu sitte riittävä tekosyy jättää homma kokonaan laakereille ;)

Tänää töissä kahvitauolla päätin sitte ottaa ja kokeilla miltäs se tuntuu vetää 100 leukaa. Tämä kaikkihan nyt on sitten Janin syytä joka oli jostain syystä vetäny ite tuon 100 leukaa ja kävi haastaan. No siitä se ajatus sitte lähti :) Päätin tehdä 10 sarjoja niin monta kun menee ja sitte loput jotenki jos jaksan. Levoksi otin 2min jolla ajattelin pystyväni palautuun 10 leuasta ihan kohtuudella. 40 kohalla alko sitte hapottaan jonkun verran ja takaraivoon hiipi ajatus, että mitäs jos se ei meekään. 50 kohdalla pidensin lepoa 3min ja se tuntui auttavan hieman. No vähä vähältä happoja kertyi lisää ja 60 kohdalla alkoi ajatus 40 lisätoistosta tuntumaan jo aika tiukalta. Vaan eihän me luovuteta kerran on lähetty. Seuraavaan sarjaan lähteissä lihakset oli jo sen verran pökissä, että tangosta kiinni tarttuessa tuli sellainen kuminauha efekti että lihakset veti vähän itestään takaisin niitä venyttäessä - jännää. 70 tuntui jo aika tiukalta, mutta meni kuitenkin. Seuraavaan sarjaan lähtiessä oltiin jo aika rajoilla ja 80 meni nippa nappa. Päätin lyhentää sarjan 5 toistoon. Sain kuin sainkin tehtyä loput neljä sarjaa viidellä toistolla, mutta olihan tiukkaa. Mutta hei sain tehtyä sen 100 leukaa! Enpä olis uskonu. Aikaahan tähän harjotukseen meni n 30min eli vähän pidennetty kahvitauko.

Suosittelen kokeilemaan meneekö se. Ei siinä nyt paljon pahaakaan voi sattua. Tämä oli nyt tällainen jonkinlainen tutkimusmatka itseeni. Jonkinlainen henkisen rajan ylitys. Referenssinä vielä, että armeijassa sain nippa nappa tehtyä 6 leukaa. Tältä pohjalta tuo 100 leukaa tuntui hieman kaukaiselta ajatukselta. Vaikka onhan se aika kaukainen ajatus ollutkin. Nuista armeija-ajoista on nimittäin 15v vierähtäny. No ehkä tämä oli nyt sitten sen kunniaksi ;) Mutta niin. Kädet ei ole kauhean tukossa. Ehkä sitä sitten täytyy yrittää tuota Angieta tässä lähiaikoina. Will Gadd kertoi joskus, että sen pitäisi mennä n 20min. No voin kertoa että ei ole menossa ainakaan ihan alkuun.

Trad-kauden avaus

Käytiinpäs eilen avaamassa narukausi Paavalinvuoressa. Tai no olihan tää jo toinen kerta, mutta viimeksi ei oikein liidihommiin päästy. Tää kevät on ollu aika hektinen kotihommien suhteen ja kiipeilylle ei oo paljoa aikaa herunut. Se oli kyllä huomattavissa tsyykkisellä puolella. Trad lähdössä olikin sen verran puristusta mukana, että Paapuuri ei eka yrkällä antautunut. Kovinkaan tiukasta linjasta ei ole kyse, mutta ainakin meikä meni ihan tukkoon arvottuani väärän beetan kruksimuuveihin. No otettiin yrkät ylärillä ja sittehän se meni ihan kivasti. Hyvä ja mukava lisä Paavalinvuoren jo kohtuu monipuoliseen reittitarjontaan. Reitti on Leskisen Mikon ja meikän yhteistyön tulos ja Mikon elämänsä toinen trad-liidi eli hyvä hyvä Mikko! Greidaus on nyt taas sitte vaikeaa. Valokuvista päätellen vois olla 5+, mutta ehkä kuitenki 5 jos verrataan Brittisektorin Oiva reittiin. No käykäähän kiipeen ja kertokaa mielipiteenne.

Sitte mentiin katteleen Janin ja Eskon sielun tuotoksia. Mikon kans viritettiin yläköysi Janin trad pläjäyksille tarkotuksena testata Discolisko reittiä. Jani taas heitti narun Eskon BigBro reitille, jota oli jo pari kertaa yrkännyki. Discoliskoki on mielenkiintonen reitti. Pääosa reitistä on hauskaa ote, halkeama ja dihedraalikikkailua. Niiltä osin vaikeutta on varmaan alakuutosen verran. Reitin alussa on kuitenki sen verran jämäkkä boulderi, että kyllä nyt vähintään 6a+ jos ei jopa 6b lähtis tälle tarjoamaan. No täytyy kahtoa kuhan saa boulderin kasaan niin pääsee reitin lähettään. Mulle ja Mikolle kummallekaan ei boulderi antautunut. No voihan se olla, että oltiin jo revitty parhaat mehut miehistä irti. Hauskan olonen reitti kyllä ja tuo Mörköränni saa vielä hetken odottaa. Sen verran pelottavalta tuo mörkö näytti.

Jani poka son kunnossa. Oli pari edellistä päivää kiivenny putkeen ja suorittanu miesten töitä eli kiivenny Keski-iän sun muita tiukkoja narulähetyksiä. Nyt työsteli BigBro-reittiä sen verran vahvasti, että eikhän sole lähetys tulossa lähiaikoina. Kyllä sitä tuota vauhtia luulis Yosemitessäki pärjäilevän syssypuolella.

No saas nähä millon sitä pääsee seuraavan kerran kiikuille. Meillä on perheenlisäystä tulossa lähiaikoina, mutta ehkä sitä pitää yrittää joku vähemmistöajan(klo 21->) keikka vaikka buukata.

Meikä irvistelee Paapuurin kruksissa

Ilon kautta

Mikon toinen eva trad lähetys. Hyvä suorite!

 

Jani BigBron kruksissa. Ohan se jämäkän näköstä.

Kakkoskruksi - reitin täytyy olla hyvä kun siihen kuuluu hiilhuukki ;)

Ohan se Paapuuri hyvä reitti - ainaki ilmeestä päätellen

 

PS. Kuvien copyright Jani Ahvenainen ja Juuso Raekallio

Barefoot hommailua

Tulipas parin vuoden jahkauksen jälkeen hommattua nyt itelleki tuommoset paljasjalkatossut. Käsittämättömiä termejä muuten. Miten voi olla paljasjalkajuoksua jos on jotku kengät jalassa? No joka tapauksessa nyt tuli tuommoset itelle hommattua.

Nettihän on pullollaan kaiken maailman sepitystä, miten ihmiset on luotu juoksemaan ja kengät on turhia. No ilman kenkiä lenkkeily voi tavan pullajalalle olla vähän extreme elämys ja tämä homma tosiaan tulisi aloittaa hieman varoen. Tämmöiset tossut jalkaan laittaessa asia tulee kyllä harvinaisen selväksi. Tossun pohja on niin ohut, että kyseessä on enempiki kumipohjainen sukka ko varsinainen kenkä. Jos nyt suurinpiirtein "kaikki muumit löytyy laaksosta" niin fiilis on se, että näillä ei het kympin lenkkiä kipasta asvaltilla. Yleensäkään kantapään maahan laskeminen juoksuaskeleen aikana kovalla alustalla ei tule ensimmäisenä mieleen.

Jostain kumman syystä olen nyt saanut aikaiseksi kolmisen aamulenkkiä(n 3km) viikossa. Tai no syyhän oli se, että neljä vuotta sitten katkennut nilkka alkoi ilmottelemaan itsestään. Ainut vaihtoehto minun tapauksessani on pitää pohkeen ja jalan lihakset sen verran kunnossa, että paketti pysyy kasassa. Tästä päästäänkin siihen että päkiäaskeleella ja minimaalisella vaimennuksella juoksun pitäisi olla yksi parhaista jalkaa kuntouttavista askareista.

Olen nyt aloitellu varovasti eli koiraa kävelyttäny ja pitäny tossuja työkenkinä. Viime ja toissa viikolla olen lisäksi juossut yhden aamulenkeistä nuilla tossuilla. Pohkeet on kyllä hommassa aika kovilla ja pitää nyt vähän fiilistellä millä aikajänteellä uskaltaa nuita lenkkejä lisätä. Foorumeita lueskellessa sain semmosen kuvan, että harrastelijalle hyvä peukkusääntö on että vuoden päästä vois juosta kaikki lenkit minimaalitossuilla. Eipä siinä sitte muuta ko otetaan raahassa ja katellaan miten äijän käy.

Mikstaviteota

Vielä näin lehtien puhjetessa pitää muistella männyttä hakkukautta viteon merkeissä. Ensi kaudella pitää kuvata videolle enempi, jotta saa vähän heikkouksia selville. No mutta tässäpä tämä eli Ovimiehen kepponen.

Ovimiehen Kepponen 2edit from Juuso Raekallio on Vimeo.

Sisäkiikkua ja boulderkauden avaus

Viimesen hakkuilun jälkeen oon pääasiassa reenaillu pulteria sisätiloissa. Alkuun oli sormivoimat niin hukassa, etten päässyt kotiseinältä helpointa ite tekemääni reittiä. Pikkuhiljaa alkaa kuitenki näppivoimat palautua ja ehkä sitä jo ulkokiikuillekin voisi uskaltaa. Tai no kerran kävin jo pulterilla ja kyllähän sitä yks 6B tuliki lähetettyä.

Pari viikkoa sitte viikonloppuna oli käyntiä isolla kirkolla ja mahdutin siihen tutustumisen Salmisaaren Kiipeilyareenaan. Olihan kyllä hieno reenipaikka. Reitit oli sen verran korkeita, että helpotkin kahvamaratoonit kävi hapottaan ihan oikeasti. Kestävyydessäkin tuntuis siis olevan hieman tekemistä :)

Nuo itsevarmistushärpäkkeet on muuten aika vänkiä. Lähin kiipeemään helpohkoa linjaa (alla kuvassa) vaijeri kulki mukana mukavasti, eikä sitä oikeastaan edes huomannut. No ylhäällä sitten tuli mieleen, että tähänkö sitä nyt pitääs uskaltaa hypätä. Ei keles. Olis ehkä voinu kokeilla alhaalla toimintaa... No ei se sitte auttanu ku vetää henkeä ja päästää irti seinästä. Hyvinhän se tietysti meni, mutta näissä hommissa tuntuu kaikki uudet jutut olevan kyllä aika jänniä.

Salmisaari on kyllä vierailemisen arvoinen paikka. Reittejä on monen tasoisia ja seinissä löytyy kyllä haastetta isoillekin pojille. Ainakin itselle paikan parasta antia oli kuitenki noin 30m korkea rocktopia-seinä. Korkeutta on siis enemmän kuin suurimmalla osalla Suomen kallioista. Oli se vain mielenkiintoista huomata miten isoilla kahvoilla kiivetessä sai lopulta itsensä niin tukkoon, ettei otteissa vaan pysyny kiinni. Todettiinkin uusi ilmiö, että kiipeily kävi vähän niinkuin lenkkeilystä. Aivan loistavaa peruskunnolle. No onneksi ei asu lähistöllä niin ei pääse tuo kestävyys kehittymään liian kovaksi ;)

Nyt vaan vähän reeniä ja sitten on yritettävä Robin Hoodia ennen kesän lämpöjä.

Salmisaaressa pikkupojatkin kiipee aika vahvasti

Keväthakkuilua

Ukot on juosseet kiviä halaamassa jo pari viikkoa ja psyykkaavia viestejä lähetyksistä on kuulunut sieltä ja täältä. Mie olen kuitenki onnistunu pitäytymään lähes täysin hakkuilussa. Norjanreissun jälkeen oli kyllä motivaatio mihinkään kiipeilyyn aika hukassa, mutta onneksi on nuita kavereita, jotka hyppivät innosta soikeana pitkin kaltseja. Josemiteen ovat kuulemma syksyllä lähössä ja väittävät sen olevan jotenki hieno paikka. No joo kateellisen panettelut sikseen. Pojilta kuitenki sain taas innostuksen purskeen tekemiseen. Kiitokset siitä!

Oltiin siis pari viikkoa sitten Paavalinvuoressa hakkuileen. Keli oli melko talvinen. Lunta tuli tuulen kans ja pakkasta oli kymmenkunta astetta eli siis ihan oikea hakkuilukeli. Esko se liidaili sitä sun tätä ja Pakkomielteen lähetti taas kertaalleen. Kyllä se näyttää olevan mies kunnossa ei voi mitään. No ite siinä surkeilin Paavalin pikku paheella ja mikään ei oikein tuntunu onnistuvan. Pelotti ja pumputti ja kaikki oli huonosti. Toisella vedolla alko homma kuitenki jotenki aueta ja pääsin katon rajaan ilman pahempaa itkemistä. No siihen se sitten jäi sillä kertaa, mutta kipinä oli taas syttynyt.

Muutaman kerran sain sitten käytyä sisällä reenailemassa ja jopa pari kertaa ilman hakkujaki. Sitte viikko takaperin sain ylipuhuttua Janin Pönikseen. Vähän kyllä jännätti olisko siellä vielä jäätä. No olihan siellä ja vielä parasta laatua eli tosi plastista ja jämäkkää. Ei siis kovaa niinku lohkeilevaa ja sirpaloituvaa, eikä pehmeää niinku sorbettia vaan juuri sellaista haavejäätä johon hakun saa ekalla lyönnillä tosi tukevasti. Muutenki jääkiipeily oli kaikkea sitä mitä se normaalisti ei ole. Eli aurinko paistoi, oli lämmintä ja muutenki kivaa ulkoilua :)

Molemmilla oli kovat tavotteet tuolle reissulle. Mie veinasin yrittää Ovimiehen kepposta ja Jani Veturimiehet heiluttaa reittiä. Lämppäiltiin vähän jäillä ja sitten urheilemaan. Kerran aikasemmin olin koittanut Ovimiehen kepposta, mutta sillon ei beetta ollut kunnossa ja kiipeeminen aika herkkistä. Uudella beetalla reitti on kyllä hienoa settiä. Kunnon tarzankiipeilyä ja lopetus vielä jäätä plus pieni ylläri topissa.

Eka yrkällä jatkoin Paavalinvuoren itkeskelyä ja yrkkä veinas loppua kokonaan parin metrin korkeuteen vähän teknisempään kohtaan. No sain kuiten kaikki kaltsimuuvit alusta kateltua ja vähän testattua jäätä. Tokalla yrkällä onnistuin vähän kokoamaan itseäni ja sain alun kaltsin kiivettyä. Jäällä pumputti ihan pirukseltaan ja sorruin pilarin kulman kierrossa ahneuteen. Yritin lyödä hakun liian pitkälle eikä siinä sitten enää tukkosilla käsillä pystynyt jalkoja siirtämään. Eli pannut tuli ja kipinät lensi kalliosta, kun svingasin nätisti jalat edellä suoraan tunnelin seinään. Tulipahan testattua, että tippuminen on turvallista.

Jani testaili beettaa parilla levolla ja laittoi jatkot Veturimiehet heiluttaa reitille. Toisella yrkällä alun kruksi sitten meniki. Lopusta oli jäät sitte niin vähissä, että ukolla veinas tulla äitiä ikävä. Yritti kiivetä vikalle pultille vasenta ja oikeaa kautta, eikä oikein alkanu onnistua. Lopulta päätyi vasemmalle ja juuri kun sai pultin klipattua hakku irtosi. Mies pysyi kuitenki kivessä kiinni toisella hakulla ja reitti tuli kiivettyä. Saatiinpa siis tälleki linjalle toistonousu vielä tälle kaudelle.

Pääsiäisenä alkoi poltella ajatus, että kyllä sitä vielä pitäis kerran käydä kokeilemassa sitä Ovimiehen kepposta jäi se niin pienestä kiinni. Sain vielä Janin ylipuhuttua ja keskiviikkona sitä sitten taas ajeltiin luolaa kohti. Alkulämmöiksi käytiin kävelemässä tunnelissa ja katsastamassa paikkoja. Tunnelin keskivaiheilla näytti valuttavan ihan kiitettävästi vettä ja siellä oliki ihan kunnon puikkoja ja pari sylin levyistä pilaria. Pitää varmaan joskus käydä kopasemassa...

Louhin lämmöiksi jäätä ja Jani kävi viemässä ylärin omalle rojektilleen. Antti pyörähti kans paikalle ja aikoi myös kokeilla kepposta. Vähän kyllä jännätti kun viimeksi jäi niin pienestä. Otin alun aika rauhallisesti. Vähän ehkä liiankin, mutta tiedä häntä. Kaltsi muuvit meni niinkun niiden pitiki, mutta kyllähän pystyi pumputtaan. Olin ihan varma, että nyt tulee noutaja. Sain jalat aikaisempaa paremmin jäähän ja ravistelin käsiä ja onnistuin palautumaan sen verran, että pääsin muuvi kerrallaan jäätä eteenpäin. Nyt muistin kulman kierrossa olla ahnehtimatta ja toiselle puolelle siirtyminen menikin suht helposti. Ruuvi sisään ja hyllylle lepuuttaan happoja pois. Hyllyllä seisoskellessani jalatkin olivat aika hapoilla ja sain ravistella kaikkia jäseniä vuoron perään. Yläosan kaltsista en muistanut mitään, mutta alhaalta tuli niin hyvät tiedot, ettei reittiä enää uskaltanu ryssiä. Aikaa paloi mukavasti, kun otti jokaisen liikkeen niin varman päälle. Mutta hei sehän meni! Molemmat mikstarojektit tuli siis lähetettyä tälle talvelle. Ei huonosti.

Mie lämmittelemässä auringon paisteessa

 

Iloinen mies topissa

 

Antti ei ollutkaan aikaisemmin kokeillut kepposta, joten yrkkää oli mielenkiintoista seurata. Annettiin Janin kans niin paljon tietoa kun vain osattiin ja Antti lähti kiipeemään. Hyvin kyllä mies roikuskeli ja kaikesta näki, että nyt on yritystä pelissä. Muuvit meni hyvin putkeen ja kädet täristen mies väänsi itsensä jäälle. Onnistui palautumaan kohtuu hyvin ja kiipesi jäähyllylle. Sieltä sitten huuteli, että miten se nyt tuo yläosa ei näytäkään niin helpolta kun alhaalta. No mitenhän ei. Toiseksi viimeisessä muuvissa lähti hakku hakemaan pitkin otteen reunaa ja kylläpä oli lähellä ettei mies ottanu lentoja. No onneksi ei ja näin saatiin reittiin ensimmäinen flässi suorite.

Eikhän se ala nyt olla kausi paketissa ja aika siirtyä kiviä halaamaan. Ai niin ONNEA Eskolle hienosta lähetyksestä Mankisen Antin Suen tassu reittiin!

Tässäpä kuveja Antin flässi suoritteesta Ovimiehen kepponen reittiin.