Jääkauden avaus

Ohan täällä siis tieten jäätä ollu Jykylän korkeudellakin jo kohta kuukauden päivät, mutta mies oli sen verran heikossa hapessa, ettei mäkeen uskaltanu. Hakkuja on myös heiluteltu jostain lokakuun alkupuolelta, mutta jääkauden korkkaus venyi siis tänne suht normaaleille päivämäärille.

Tapanina uskaltauduin lentsulta vihdoin vähän itseäni rääkkäämään ja pujahdin ullakolle vähän roikuskelemaan pojan nukkuessa päikkäreitä. Olipahan kinkku menny käsivarsiin. No ehkä kolmen viikon sohvan kulutus muutenki saattaa viedä parhaimman terän forkuista. Seuraavana päivänä piipahdin myös ullakolla ja nyt piti vähän ruuvailla hakkuotteita uusiin paikkoihin ja tehdä muutama lisää. Vahvasti kuitenkin homma tuntui hapottavan. No vuorokausi lepoa ja sitten piti lähtiä poikain kans katsastaan Pöniksen jäätilannetta. Sääennustekin näytti lupaavasti -17 celsiusta.

Eilettäin sitten päräytettiin Antin kans Pönikseen ja ekat vaikeudet tuli jo ennen parkkista. Antti oli toyotan kans jumeksessa viimesen huoltotien pätkän tiukassa ylämäessä. Huoltotie oli aurailtu kyllä hienosti traktorilla, mutta kukaan sitä ei henkilöautolla ollu ajanu. Lumi siis pakeni renkaiden alta ja perille päästiin vain keräämällä reippaasti vauhtia. No mulla ajo onnistui helposti kerran Antti eeltä polki uran tielle. Eipä siinä kamat kantoon ja menoksi.

Reppu oli hillittömän kokoinen. Olin varautunu kaksilla kengillä siltä varalta, että jos vaikka sattuis pystymään pakkaselta mikstaproggista yrkkäämään. No eihän sitä sitte pystyny. Sen verran rapsakka keli oli, notta Spantikit pysyi visusti jalassa. Jäätä oli muodostunut hieman jännästi siten, että edellisten kausien perusmättölinjat olivat alusta kiveä ja ylhäältä ihan hyvässä jäässä. Saapa nähä ulottuvatko tällä kaudella alas asti. Luolan molemmin puolin kulmaukset näyttivät hyviltä ja turvemikstailuun voisi olla hyviä linjoja tarjolla.

Täytyy kyllä sanoa, että nuihin Ergoihin oon ollu tähän asti tosi tyytyväinen ja vähän jännättiki miten ne kiipiäis jäätä ja varsinki tämmösellä kelillä. Yllätys oli huomattavan positiivinen kun lämmöiksi boulderoidessa hakku tuntui todella hyvältä lyödä. On ne vaan hyät pelit ei voi mitään. Pari jääliidiä saatiin puskettua per jamppa. Sitte tuliki jo sen verran pimeää, että koti ja sauna kutsuivat. Liidit meni siis ilman sen ihmeempiä kuumotteluja. Sormet kalahti vähän jäähän toisella liidillä, mutta taispa olla oma moka kun varmistelin Anttia liian kylmillä hanskoilla. Ens kerralla vois sitte yrittää sitä prokkista ja ehkä jotain hieman mielenkiintosempaa jää hommailua.

Luolan suu uhkaa jäätyä umpeen. Ainaski nyt alkaa olla tarpeeksi paksu puikko tuon uuden proggiksen yrittämiseen.

Antti rännittää.

Hakkuhuukkailut part3

Tässäpä vielä kuveja tiim Jyväkylän otteista. Kaikki nämä kuvat ottanu Nora Johanna Ryytty. Lisää kuveja karsinnoista ja kisoista Adventure Partnersin fbstä sekä Noralta karsinnat ja finaalit. 

Esko oikealla ja mie ämpyilen taustalla.

Meikä ja väärä beetta, mutta ihan jännä muuvi tällä lailla tehtynä.

 Janin tyylinäyte pilarilla.

Esko toisella pilarilla.

Mie samalla reitillä. Ekan reitin jälkeen tajusin, ottaa takin pois.

Vielä Jani samalla reitillä.

Eskolle katot oli natinkia.

MUISTA: Lumityöt on liikuntaa

Jääkauden avaus on nyt taas menny sairastelun merkeissä. Tällä kertaa voin sanoa, että kerranki osasin olla reenaamatta sillon ku lentsu oli tuloillaan (hitto kun aina osais). No kaks viikkoa sitten kuitenki kotia tullessa oli satanu semmosen kinoksen lunta, että päätin lapioida pihan puhtaaksi. ÄÄ paha virhe! No lenssu ei onneksi täysiä ennättäny päälle, mutta rippeet painu suoraan poskionteloon. Reilun viikon tässä tuumailtuani ja otsaontelon jomotuksen saavuttua päätin eilen painua lääkäriin. Lääkäritäti oli yltiöpositiivinen ja veikkas, että limakalvoja supistavalla lääkityksellä ja suolavesipesulla saattasin olla viikonloppuna jo kunnossa. Epäilen, mutta nähtäväksi jää. Tavotteena olis siis avata jääkiipeilykausi ennen Joulua.

Pojjaat on kyllä tehny meikäläisen olon tarpeeksi tukalaksi kuvillaan ja kuvauksillaan paksusta jäästä ja hienoista olosuhteista. No onneksi viikonlopulle lupailee 20 raatia negatiivista niin sikäli mikäli tervehtyy niin pääseepähän suoraan "altaan syvään päähän". Toivottavasti talvi jatkuu pitkälle maaliskuun loppupuolelle niin meikäki ehtii vielä kiipeemään.

Viteota huukkailuista

Tässäpä loistavan laadukas kännykkäviteo huukkailujen finaalista. Pitkähän tämä on kun nälkävuosi, mutta jotennii en raaskinu enempää leikata. Kelatkaa jos että jaksa kattoa. Suoritukset on järjestyksessä Tapsa, Eetu, Esko ja Antti.

Hakkuhuukkailun SM 2012 from Juuso Raekallio on Vimeo.

Hakkuhuukkailun SM 2012

Kävinpäs hakemassa vähän perspektiiviä omaan tekemiseen tuolta adventure partnersin järkkäilemästä hakkuhuukkailusta. Tapahtuma pidettiin olympiastadionilla katsomon alapuoleisessa kulmauksessa. Tila oli kyllä yllättäväkin sopiva ko toimintaan ja korkeutta ja kattoa löytyy kyllä ihan tarpeeksi vaikka vähän kansainvälisempäänkin toimintaan. Ihan hienon häppeningin oli pojjaat siis saanu aikaseksi.

Toppahousuosastolle(karsinnaksikin kutsuttu) oli tehty kuus hienoa huukkailureittiä. Kaikkilla reiteillä piti pystyä lukottamaan aika reippaasti, mutta silti niihin oli saatu vaihtelevuutta herkkyyden ja muuvien osalta ihan kiitettävästi. Ainut miinus ainakin omalta osalta oli lämppäriboulderin puute. Toki stadionin tikasrakenteissa pystyi hieman leukoja kiskomaan, mutta kyllä pieni seinällä fiilistely olisi ollut poikaa.

Mietiskelin, että mikähän nuista reiteistä sopis edes vähän lämppäilytarkoitukseen ja ajattelin kokeilla pääseinän laidassa ollutta punaista reittiä. Se näytti hieman enemmän kikkailureitiltä eikä niin brutaalilta väännöltä, kuin mitä muut reitit. No alku meni ihan hyvin, mutta kyllä siinä aika tiukkoja lukkoja sai vetää tuossakin. Pääsin lähes kattoon asti, missä oli aika pitkä väli otteiden välillä ja harhauduin käyttämään Tuomisen Antin esittämää hankalahkoa manttelointi betaa helpomman layback version sijaan. Eka veto jäi noin sentin päähän ja toisella ei enää kyennyt kun kymmenen senttiä alemmas ja pannut tuli. No ei ollu meikälle ihan lämppäilysettiä tämäkään sillä alas tullessa oli sen verran hapoilla, että melkeen laatta lensi. Eli siis hyvät lämppärit ;) Kotijoukot tuli parin minuutin päästä katsomaan mitä täällä puuhataan ja poitsu kysyikin ensimmäisenä, että: "Isi mikset sie kiipeä?" No enpä kiivenny just silloin joo. Mulla onkin näköjään hyvä valmentaja kotopuolessa :)

Reittejä katsellessa ja pistelaskuun tutustuttua totesin, että jos 12 pistettä sais niin se olis ihan hyvä. No kaksi reittiä jäi loppujen lopuksi ruuhkan vuoksi kokeilematta, mutta 12 pistettä sain täyteen, joten tavotteet tuli saavutettua. Sanomattakin nyt on selvää, että jotkut on aika kovassa kunnossa, ja rakentajavahvistuksemme Esko napsikin karsinnasta täydet pisteet ja meni Aholan Antin, Eetun, Tapsan, Matt:in ja Mikon kans finaaliin. Finaalireitiksi JP oli kehitelly aika tiukan näkösen reitin. Mikko vähän niinku vahingossa tippui ekasta kruksista, mutta loput pääsivät suht samaan kohtaan katon yläpalkkiin. Erot saatiin kuitenkin selville ja järjestykseksi tuli Antti, Eetu, Tapsa, Esko, Matt ja Mikko.

Hyvät kinkerit oli kyllä pojjaat järkänny. Kotia viemisiksi sain vatsat niin kipeeksi, ettei suorassa voinu seisoa ja loputki yläkropan lihakset sen verran hapoilla, että yhden leuan vetäminen ei oikein veinannu onnistua kivusta johtuen. No mutta loppuviikoksi on luvannu pakkasta. Josko sitä kohta ois jäätä...

Tuomisen Antti tsuumaa seuraavaan ootteeseen.

Pääseinän reittien toimintaa. Varmistajien suojaamiseksi hakuilta oli viritetty turvaverkko. Hyvä ajatus!

Tapsa näyttää mallia layback reitillä.

Treenimietteitä

En nyt muista oonko aikasempina vuosina miettiny reenaamista kovin syvällisesti, mutta jo jonku aikaa sitten olen tullu siihen tulokseen, että kaikkein tärkeintä treenaamisessa on lopettaa paskan jauhanta ;)

Vaikka Will Gadd on kovasti sitä mieltä että reenaaminen reenaamisen vuoksi on turhaa, mikä kyllä onki totta, niin olen pienen pojan isänä ehkä vielä enemmän samaa mieltä kuin Gordon McArthur training-making it work.

Cut the bullshit periaatteen mukaan kaikenlainen varustepornoilu on turhaa jos se vie aikaa itse reenaamiselta. Tämän toteuttaminen laiskalle insinörtille onkin sitte aika haasteellista. Olis kyllä niin paljo mukavampi istua sohvalla ja hipistellä kamoja ja miettiä miten kovaa niillä tulee vetämään tänä talvena, kuin painua itekseen pimeään - kylmään - märkään lenkille vanhoilla paskoilla lenkkareilla. Siksipä päädyin itekki rakentelemaan kotiseinän, jotta nuita tekosyitä treenaamatta jättämiseen olisi hieman vähemmän.

No mitäs tässä nyt avaudun. En tiiä. Menkää reenaamaan siitä. Minä lähen hutunkiin heiluttaan hakkuja!

Jani näyttää mallia

Pöniksessä pööpöileen

Käythinpä eilen Eskon kans Pöniksessä testaamassa talvikuntoa. Jäätä ei ollu, mutta mitenpä sitä vesisateessa ja 5 asteen lämmöissä. Loputki tippuili pois siinä aamupäivän aikana. No ei se kunto nyt ihan huono ollu, mutta jos tässä muutaman treeniviikon sais vedettyä ilman lentsuja niin sitte vois alkaa reitit taipumaan.

Ensin yrkättiin vanhaa rojektia ja ekalla eli lämppäriyrkällä piti ottaa kaks tosi pitkää lepoa ennenkö pääsi luolasta ulos ja pumputti ihan pöljänä. Toinen yrkkä oli menossa aika vahvasti, kunnes sain jotenki ihmeellisesti kiskottua hakun irti toiseksi viimeisestä isosta reiästä ennen luolan suuta. No tulipahan vedettyä pitkästä aikaa ihan kunnon pannut. Pyörähdin vielä pää alaspäin, jota ei olekaan tainnu koskaan ennen käydä.

Sitte yrkättiin toista rojektia luolan toiselta puolelta ja sen muuveista ei ollukaan mitään hajua, joten mielenkiintoista rapuamista oli kyllä meno. Aika hyvät pannut onnistuin tästäki ottamaan kun hakku lähti slouppaavalta listalta kohtuu yllättäen. Lähellä oli, ettei Esko saanu raudasta naamaan. Neljän yrkän jälkeen olinki jo niin puhki, että oksennus maistui suussa. Hyvä reeni siis. Tätä lissää ;)

Vanhoja tuttavuuksia

Iltatunnelmia järven rannalta.

Kävinpä eilen morjestamassa vanhaa tuttua kaveria nimeltä Robin Hood. Kunnon puolesta olin kohtuu varma, että nyt olis hyvät mahkut se päästä. Perinteisesti lämppäriksi testasin kruksivetoa areten krimpiltä kahvalle. Viime joulukuussa kun edellisen kerran reittiä yritin sain tehtyä vedon lähes joka kerta ja alun muuvit meni kohtuudella. No pari kertaa sain nyt vetoa yrittää kun ekalla kerralla jäi lyhyeksi ja tokalla meni pitkäksi. Kävin jo miettimään, että ei voi olla totta, että tääkään ei enää pysy. No kolmannella onneksi pysyi. Seuraavat muuvit oliki hukassa ja kahvalta tultiin takaisin maan pinnalle.

Päätin yrittää tehdä yläosan muuvit ennen kuin yrittäisi koko reittiä. Neljännellä yrkällä sain kahvasta kiinni, mutta vasen jalka korkkas ja taas oltiin patjalla istumassa. Viidennellä yrkällä sain pidettyä paketin kasassa ja pääsin reitin yläosan. No sitten alaosan muuvien kimppuun. Alkuperäistä lähtöä en ole ikinä testannut kun tämä directin istumalähtöki on tuottanu tuskaa ja tälläkin kertaa pitäydyin vaatimattomammassa versiossa. Parilla yrkällä muistinki alun muuvit ja päätin pitää vähän taukoa ennen kunnon yrkkää koko reittiin.

Ilta oli kyllä komein pitkään aikaan ja mikäpäs se oli siinä Päijänteen rannalla istuskellessa. Eka kunnon yrkkä tuntui jotenki jäykältä ja viimenen muuvi ennen dynoa oli niin nihkeä, ettei usko riittäny kahvan pitämiseen. Muutaman yrkän saldona oli sitten very close but no cigar. Eli turpaan tuli. Sain kyllä muuvit aika hyvin kohilleen ja se muuvi ennen dynoaki tuntui ihan hyvältä. Sitten vaan oli jo sen verran puhki, ettei enää pysyny kahvassa, vaikka sinne kyllä sormet saiki. Noo saapa nähä olisko tälle syksyä vielä keliä käydä reitti lähettämässä.

Talvi tulee oletko valmis

Nyt on kyllä tämä kesäkausi mennyt niin penkin alle, ettei oikein pysty enää muuta, kun siirtymään hakun kahvaan. Boulderkelejähän tietysti vielä olis kovastiki, ja kait se pitää vielä yrittää jossain käydä pyörähtään ennen talven tuloa.

No joka tapauksessa eilen oltiin valmistautumassa uuteen jääkauteen. Toisin sanoen siivottiin ja kunnostettiin Pönistä. Raivattiin turhia rautatankoja seiniltä ja kerättiin teinien roskia ympäristöstä. Lisäyksenä paikan reitteihin pultattiin tunneliin uus mixdead rojekti ja lisättiin vanhaan rojektiin yks pultti.

Jani on kyllä aika äijä. Uuden rojektin pari katto osuuden pulttia vaati teknoamista, ja ukko veteli teknotikkailta pulttia kattoon kun vanha taitaja ikään. Minun piti laittaa nuoki pultit, mutta jänistin, kun alutikkailta piti astua teknotikkaille, jotka oli kiinni erittäin luotettavassa peckerissä(betonin ja kiven välisessä halkeamassa). Pitääs varmaan tuota teknoaki vähä reenailla. No mutta propsit Janille nuista pulteista. Nyt on uus rojekti valmiina odottelemassa jäiden tuloa.

Mie poraamassa kolmatta pulttia uuteen mixtahässäkkään.

Tässäpä vähä viteota päivältä:

Talvivalmisteluja Pöniksessä from Juuso Raekallio on Vimeo.

Neuropsykiatrinen valmentaja

Eilettäin oltiin Janin kans haalimassa vähän henkistä kanttia Paavalinvuoressa. Jani poika se on sitte kuosissa. Otti ja avasi uuden todella upean offwidth halkeaman. Greidi lienee jotain kutosen tietämillä ja kivikin on yhtä hienoutta.

Tälle linjalle voi kyllä suositella jammihanskoja. Melko jämäkän näkösiä jammeja Jani veteli menemään ja ähinästä ja puhinasta päätellen kyseessä on kyllä aika klassikko tason reitti. Käykäähän kokeilemassa.

No itse lenssujen jälkeen ei huvittanu hypätä suoraan terävään päähän ja ei kun yläköydellä testaamaan. No eihän se ollu menossa. Jotenki ei ollu tuo chicken wings tekniikka ja olkapääjammit tarpeeksi hyvin hanskassa ja ei vaan päässy hänkkiä ylös. No jos ens kerralla sitte ainaski pidemmälle.

Sitten mentiinki pulteroimaan. Jani ei ollu testannut meikän Karvakorva -reittiä ja pitihän se laittaa mies kokeileen. No ei menny ekalla yrkällä. Oliskohan ollu neljäs tai viides yrkkä kun Jani reitin pääsi ja itellä kolmas tai neljäs. Eli ei siis ihan simppelilinja tääkään ;)

Kiivettiin vielä Havupallit ja sitten siirryttiin etiäpäin. Meikällä oli vielä tuolta Släbätys hirvitys jaSilkkaa kusetusta kiipeämättä ja Jani ei ollu kiivenny Mystistä metsätyömiestä. Muutamamalla yrkällä Jani sai sekvenssin kasaan metsätyömieheen ja sai kruksikkaan krimppimuuvin tehtyä. Ilta kävi hämärtymään ja meille veinas tulla kiire katsastaaan olisko släbit kuivia. No olihan ne ja eihän se sitte auttanu muuta ko lähtiä pelkäämään. Jotain kehitystä on ilmeisesti tapahtunu parissa vuodessa kun kiipeily vaikka vähän perusnihkeää släbiä onkin ei tuntunut aivan äärettömän pahalta. Välillä pystyi vähän vetämään henkeä ja mankkailemaan. Topituksen muuvit on kyllä sen verran nihkeitä, että ei tääkään linja ole taputeltu ennenkö seisoo topissa. Hienoa settiä ja hyvä päätös tämmöselle henkisen linjan illalle :)

 Jani lähdössä valmennuskurssille

Taas hymyilyttää. Tuossa välillä oli kyllä aika hiljaista ja totista miestä.

Tässä kohtaa ei oikein enää veinannu jalitsuja nähdä

Tässäkään ei vielä paljon naurattanu. Hieno släbi. Käykäähän kiipeemässä!

Aletaan taas alusta

Tai siltä se ainaki tuo perjantainen kiikuilla käynti tuntui. Paten kans veinattiin käydä ensin kiipeämässä Alta lipan Paavalinvuoressa ja sitte testata Janin Mörkö diskossa reittiä.

No ei menny niinkö Strömsössä. Pate sai puuskuttaen kiivettyä Alta lipan pultti pultilta ja meikäläinenki joutu ottaan yhden levon eka yrkällä. Oli oikein kunnolla kroppa kohmeessa. Kurkottaessa otetta ja laittaessa voimaa muuvin tunsi oikein kuinka lihakset alkovat hädin tuskin toimimaan. No parin viikon tauko tekee tietysti aina terää, mutta että näin jumissa. Noo jospa se taas tästä sitte. Toisella yrkällä sain kiivettyä reitin puhtaasti, mutta kyllä olen vahvasti sitä mieltä että greidi ei tosiaan oo 6a+ alaosastossa. Verratkaappa nyt oikeasti muihinki reitteihin kö Halsvuoren sandbageihin.

Joo no Patella jäi sitte reitti vielä tekemättä. Sen verran pitkin arvottiin kuitenki tuossa, että piti jättää muut köysihommelit väliin ja painella esittelemään Patelle Liukumäki kiven takapuolen linjoja. Ihan hyviä reittejä, tosin tuota Sammaleen tappajaa piti down greidata pykälällä kun tuntui niin helpolta verrattuna Ilta pimenee reittiin. Käykäähän testaamassa ja kertokaa mielipiteenne.

No jos sitä tällä viikolla sitte taas sais aikaseksi jossain vähä käydä kiveä halaamassa.

Vesivahingon ja reenin yhteen sovittamista

Viime keskiviikkona oli sitten kiva yllätys kun tulin töistä kotiin. Lattioilla oli lammikoita ja asiaa ihmetellessäni alkoi reipas suhina apukeittiössä. Vettä tuli lämminvesivaraajan alta kun painepesurista ikään. No ei kun pääsulku kiinni ja vahinoja ihmettelemään. Apukeittiön, keittiön ja olohuoneen lattiat menee uusiksi ja väliseinät on purettava ja tarkistettava rungot kosteuden varalta. Taitaapa mennä samalla höyryllä sitten keittiökin remonttiin.

No jostain kumman syystä ei oo oikein energy riittäny reenailuun. Tänään sain ekan kerran aikaseksi vähän reenailla kotiseinällä ja kivaahan se taas oli. Sain jopa yhen rojektireitin kiivettyä. Ehkä sitä sitten levossa kehittyy ;) No pitää kattoa jos tällä viikolla jaksaas ja ehtis käydä ihan vallan ulkonaki kiipeilemässä.

Koiran kusetus boulderilla

Lauantaina kävin halailemassa kiviä ja harjaamassa yhen uudenkin linjan. Selkä ja varsinnii oikea käsi on käyny jumittaan aika vahvasti ja pitikin pari päivää lepuutella ennenkö uskalsi käydä kiikuilla. Nytki oikeastaan vaan helppoja linjoja ja kevyesti. Illalla sitte hieroin kättä ja tein rannekääntöä käsipainolla vähän joka suuntaan. No nyt tuntuu vähän paremmalta. Pitää varmaan jatkaa iltajumppailua, ettei tarvii lääkärillä asioida.

Tuommosen kiven nurkan putsailin sammaleista ja olihan kuumaa ja mutaista hommaa. Otteet oli ihan kohtalaiset, mutta mankkaa pyyhettä ja harjaa joutui käyttämään ihan urakalla. Ihan kiva linja siihen syntyi vaikka alkuun elättelin, että olis tullu vähän tiukempiki. No tällä kertaa tämmönen. Ens kerralla sitte jotain muuta. Tuohon syntyi nyt sitte Sammaleen tappaja 6A. Käykäähän testaan onko greidit edes huudeilla. No hassun hauska linja kuiteski eikä huonosti tunnin ja vartin reissuksi ;)

Rojektifiiliksissä

Petruksen kans käytiin tuossa Paavalinvuoressa heilumassa. Ohan se kyllä hyvä paikka tämmöseksi kotikallioksi. Petrus otti sitte kovana poikana flash suoritteet Janin reitteihin Oiva ja Toivo. Hieno suoritus! Ite tyydyin kakkostelemaan molemmat, koskapa tarkotus oli pistää kunnon yrkkää tuohon meitsin sporttirojektiin. Täytyy kyllä Janille vieläki antaa pisteet kotiin nuista linjoista. On ne hienoja.

Ilmeisesti tässä alkaa pikkuhiljaa päästä samalle tasolle mihin syssyllä jäätiin. Vuosi sitte ekoja kertoja kunnolla yrkkäsin tätä rojektia ja eihän se ollu menossa lähellekään. Yläkerran muuveista en saanut tehtyä yhtäkään. No nyt pystyy jo tekemään ne muuvit, mutta linkitys on kyllä vielä kuusessa. Alkukaan ei ole ihan mitään läpsyttelyä. Jos lukee sekvenssin väärin on aika hiljaista päästä edes seinälle. Paitsi tietysti jos voimaa on muille jakaa. No mulla ei ole ja sekvenssin on mentävä todella sulavasti pikku katon alle, muuten on aika turha edes yrittää seuraavia kruksimuuveja. Tällä kertaa sain muutaman yksityiskohdan hiottua kruksiin eli yhden käsikrimpperin lisää ja jalka beettaa hiottua. Saas nähä joko ens kerralla tuoreena miehenä sais muuveja linkitettyä.

Petrus testaili kans muuveja ja sai pistääki pari yrkkää, että pääsi seinälle. Kruksi muuveihin ei näyttäny mieheltä tulevan mitään parempaakaan ehdotusta, joten täytyy pysyä omassa sekvenssissä. Tästä tulee kyllä hyvä reitti

Projektointi jatkuu

Lauantaina tuliki reenailtua taas. Poitsun päikkäreiden aikaan reenailin itseni puhki kotiseinällä. Sitte lähettiin tuttujen luo grillaileen ja illalla pikku viineissä sain sitten päähäni käydä testaamassa sporttirojektia lähikaltsilla. Olipas taas järkevä ajatus tuumin kymmenen aikaan illalla kallion laella, mutta nyt kun siellä kerran oltiin niin pakkohan se oli kokeilla. Muistelin, että reitin alku olis kivaa kauhomista, mutta kylläpäs ottiki koville. Ei se sitte vissiin ihan kauhomista ollukaan ;) Mutta asiaan - eli kruksi muuvit tuntui kyllä taas jämäkille, mutta tällä kertaa sain niistä kaikki paitsi yhen puhtaasti tehtyä. No ens kerran pitää yrittää houkutella joku mukaan niin ei tartte huolehtia ite varmistamisesta.

On se tiukkaa.

Boulderpaja ja Patama

Meitsi tuulettaa Barbien kruksin jälkeen

Sääennustus ei ole hellinyt kiipeilijää tällä viikolla. Päätettiinki
Antin kans käydä maanantaina Boulderpajalla reenailemassa ja se oli
hyvä päätös. Tämä oliki mulle eka kerta siellä ja täytyy myöntää, että
on se kyllä aika paljo hienompi paikka kun Hutunki. Tai no Hutungin
heikkous taitaa olla se että sinne pitää tehä reitit ihan ite, eikä
omistajalla ole ollut paljon intressejä ostaa uusia otteita tai
panostaa seinän kehittämiseen muutoinkaan.

No joka tapauksessa Boulderpajalla oltiin ja paikka oli kyllä hieno ja
reittejä tuntui olevan tarpeeksi. Seinät oli sen verran korkeita,
ettei topin läheltä kiinosta ottaa pannuja ihan miten päin sattuu.
Reitteihin oli kyllä onnistuttu tekemään ihan hyviä kiipeilyliikkeitä,
joten tänne täytyy tulla toistekin.

Keskiviikon sää näytti vähän paremmalta ja sovittiin Juhan kans, että
mennään käymään Patamalla. Juha ei ollu käyny vuoteen Patamalla
ja pojjaat oli tehneet tuona aikana useammankin hienon reitin
yritettäväksi. Alkuun päätettiin lämmitellä Puuhapete reitillä ja Juhalle se taisi
oli kyllä vähän tiukka lämppäriksi kun ei ollut menossa. Greidistä sen
verran että ei se kyllä minun mielestä ole paljoa sen helpompi ku
Kenikään. Tosin tämähän ei tarkota sitä etteikö tämän reitin greidi oo
kohillaan. Kenin greidi voi olla vähän pehmeä.

Kaks vuotta sitten testasin Barbie nimistä linjaa ja silloin sain
kruksi muuvin just just tehtyä. No nyt tuntui kruksiin tulo paljon
helpommalta, mutta kruksimuuvin henkisyys yllätti jälleen eli pannut
tuli. Tai no ruotsalaispannut eli köyteen istuun ja uudestaa. Kiipesin
reitin ylös jätin jatkot paikalleen ja lepuuttelin. Toisella yrkällä
lepuuttelin ennen kruksia itsetunnon kohilleen ja hyvinhän se meni. On
vaan niin henkisen pieniä nuo otteet ettei veinaa tohtia. No ens
kerralla sitte Super Mario.

Yläköysisankaruutta ja sisäreeniä

Torstaina käytiin Ilkan kans Falkkareilla kiikuilla. En ollut
aikasemmin käynytkään missään pääkaupunkiseudun kallioilla. No parempi
myöhään kun silloinkaan. Aika hieno ja psyykkaava paikka kyllä näin
släbikiipeilijälle.

No eipä ollu sitte kyllä reitit menossakaan. Ilkka usutti testaamaan
Sledge Hammer reittiä, mutta totesin että yk:lla vois ehkä testataki.
Oikea valinta ei nimittäin ollu menossa kun kovalla taistelulla ja
usealla levolla. Kiitosta vaan Ilkalle kärsivällisestä varmistamisesta
ja tsemppaamisesta. Hieno reitti ja joskus vielä liidailen. Sitten
Ilkka testasi rojektiaan ja sehän äsähti toppiin. 7a+ lisää miehen
tikkilistalle. Ei paha. Meikä tuskaili muuveja ja kyllähän ne aikasta
tiukalta tuntui.

Sittemmin olen pari sisäreeniä kiskonu kotiseinällä. On se vaan hienoa
ihan omalla seinällä reenailla, vaikkei mitään luksus otesettejäkään
ole saanu hommattua. Nyt pystyy aika pienessäkin aikaikkunassa
vetämään hyvät reenit. Jospa se kunto tästä lähtis nousuun.

Brittisektorilla suhisemassa

Paten kans oltiin lauantaina Paavalinvuoren Brittisektorilla kiipeilemässä ja olihan taas mukavaa ulkoilua. Lämpökään ei haitannut kun sitä taisi olla maks 18 astetta.

Alotettiin helpoimmasta kun Patekaan ei paikalla ollut kiivennyt. Pate lähti liidaamaan Kiven kääntäjä reittiä ja hienostihan se sujuikin. Varmistuksiakin laittoi reitille kaikki kaks ;) No mikäpä siinä jos ei tarvii. Kakkostelin linjan lähestymistennarit jalassa ja ihan hyvää tekemistä nuilla kengillä.

Seuraavaksi taas Pate köyden terävään päähän ettei mene onsight suorite piloille. Eli kohteena oli seuraava linja oikealta - Oiva. Mies kävi laittamassa ekan piissin ja totes, että voispa tulla takasi vähän hengittään. Kiipesi alas lepäileen ja vähän aikaa psyykkausta ja käsien ravistelua saikin miehen ylös reitistä. Hyllylle nousu veinasi tehdä hieman tiukkaa, kun ei takareisi tahtonu antaa periksi. Muuten meniki sitte ihan hyvin.

Olin ajatellu, että jos tuo Oivan liidi tuntuis itellä hyvältä niin lähtisin sitte yrittään Toivoa, joka mulla oli tuolta vielä kiipeämättä. Viime kesänä yritin Toivoa yläköydellä kahtena eri kertana varmaan kuus yrkkää, mutten uskaltanu liidata. Kiipesin Oivan vanhasta muistista ja ihan hyvältä kyllä tuntui, mutta jotenki ei oikein ollu luottoa lähteä suoraa Toivoa kiipeemään. Laitettiin yläköysi Toivolle ja ajattelin, että laittelen yläköydellä varmistukset kohilleen ettei tarttis liidissä arpoa. Yläköydessä reitti tuntui kyllä melkein yhtä vaikealta kuin viime kesänäki, mutta nyt ei kahen peräkkäisen yrityksen välissä tullu pumppia juurikaan käsiin ja varmistuksetki löyty hyvin kohilleen, joten pakkohan se oli koittaa liidata :) Patekin kiipesi linjan yläköydellä vahvan näköisesti, mutta toisella yrkällä jalat lipsui ja kädet pumppas ja mies taisi tarvita pari lepoa reitin kiipeämiseen.

Tässäpä on sitte dokumenttia siitä meikän liidisuoritteesta. Hieno reitti. Käykäähän kiipeemässä!

Toivo from Juuso Raekallio on Vimeo.

Kesän eka kertaa kalliolla

Olihan se jo aikaki. Nyt vasta alkaa mies olemaan semmosessa kuosissa, että uskaltaa vähän alkaa urheilla. Meitsillä tais olla tällä kertaa poskiontelotulehus ja keuhkoputkentulehus yhtä aikaa päällä. On ne tiukkoja nuo lentsut.

Lauantaina käytiin Janin kans Patamankalliolla ja olihan kyllä hauskaa. Jani oli pulttaillu useamman uuden reitin, joita en ollu aikasemmin kokeillukaan. Yks oli jopa puhdistamista ja ensinousua vaille valmis ;) Eli mies oli nykässy pultit seinään puhdistamatta reittiä. On sillä kova luotto siihen että reitti löytyy.

No joka tappauksessa Jani otti teräsharjan valjaisiin ja lähti linjalle ground up tyyliin (Tai no jos se nyt ihan puhtaasti ground up ole kun pultit oli jo laittanu). Aina välillä pysähtyi harjailemaan seuraavia otteita ja jatkoi taas etiäpäin. Näytti kivalta läpsyttelyltä. No ei kun köysi kiinni, teräsharja valjaisiin ja mies kauden ekalle sporttireitille. No ei ollu henkisesti kovin helppoa kun aina käsiotteita harjaillessa jalat meni sammalpölystä likaisiksi. Reitin toinen hieman vaikeampi kohta sitten pysäyttikin etenemisen ja piti ottaa pultissa tuumaus ja harjaus tauko. No eipä tullu tästäkään reitistä sitä 5a:ta.

Harjailin linjan ylös asti ja tulin alas lepuuttaan. Jani tempas vierestä Luigin toppiin ja jätti siihen yläköyden. Sitte oliki meikän vuoro takasi edelliselle linjalle ja tällä kertaa teräsharja jätettiin suosiolla maahan. Kylläpäs reitti helpottui kun ei tarvinnut harjailla. Tämä on siis ensimmäinen reitti kalliolle tultaessa ja nimi on Puuha Pete. Hauska linja ja yllättävänkin jatkuvaa kiipeilyä. Nimi siitä, että jokainen saa harjata itselleen lisää otteita noustessaan ;) Muistakaahan ottaa teräsharja mukaan...

Sitten ei auttanu ku testata toista Janin sieluntuotosta eli Skeletor 5b tai c (meikästä nyt ainaki c ja aika lähelle samaa kun Ken 6a). Jani kertoili aika nihkeästi beettaa kun ei halunnut pilata on sight elämystä. No tässä henkisessä kunnossa olisin ehkä tarvinnut hieman enemmän, mutta ehtiihän sitä sitte huudella sinne reitille ;) No ei muuta kun köysi kiinni ja mies seinälle. Reitin alku on hyviä kahvoja, joiden jälkeen onkin hieman herkempi kruksi tai no hyvät kädet ja huonot jalat sitte taas vähän ylempänä toiste päin. Kolmannen ja neljännen pultin välissä on kyllä hieno henkinen kruksi. Pultit on näennäisen kaukana toisistaan, mutta loppujen lopuksi vain kahden muuvin erottamia. Hienoa settiä.

Meitsi taikinoi Skeletorilla. Voin suositella!

Piti vielä päivän päätteeksi koittaa vähän vaikeampaa reittiä eli Super Mario ja 6b. Jani tempas alun kruksin yläköydellä ja kyllähän tämä näytti jo kiipeilyltä.Yläköydessä pystyin jo vähän paremmin haastamaan itseäni fyysisesti ja sairasteluista juminen niska kävikin kramppaamaan vähän kovempaa puristaessa. Muuvit sain kuitenki tehtyä parilla levolla, joten jospa se sitten seuraavalla kerralla menis.

Kanavuori ghettoilua

Lenssu jatkuu vielä kohtuu tiukkana. Vasta olluki kuukauden päivät. No mutta tänään oli pakko uhmata lenssua ja käydä vähän fiilistelemässä Kanavuoressa. Lämppäillessä Luiska reitillä lipsahti jalka ja melkeen pers edellä sturtsasin parista metristä. No onneksi en ihan osunu siihen jonkun ystävällisen sielun jättämään ulosteeseen. Sitten piti ottaa Fillariin pari yrkkää ja nyt sain slouppis areten pidettyä, mutta takapuoli ei venyny tarpeeksi, jotta olisin saanu jalan nostettua jalkikselle.

Jani jo työsti Rakulaa ja mie siirryin sille kans, ettei kaikki voimat olis menny Fillarille. Muutaman läheltä piti vedon jälkeen ajattelin jättää koko homman sikseen ja seurata Janin sisukasta yritystä. Ukko sai joka yrityksellä vasemman käden pystylistan (mistä meikä tippuili) pidettyä ja pääsi antamaan muutaman kunnon yrkän seuraavalle oikean käden krimpperille. Parin läheltä piti yrkän jälkeen mies saikin krimpin pidettyä ja yritti tehdä seuraavaa oikean käden siirtoa paremmalle otteelle. No ohihan se meni ja alas tultiin, mutta nyt on kyllä lähetys jo aikasta lähellä. Ite piti sitte laittaa vielä pari yrkkää ja sainki pystylistan pidettyä, mutta oikea jalka ei noussu tarpeeksi ylös että olisin saanu sen otteelle. Pitää varmaan käydä venyttelemään...

Fillarin mahtava slouppiskantti. On se kyllä aika timanttinen reitti greidiinsä(6B+) nähden. Ja beetta on niin kinkkinen, että jos et saa sekvenssiä kohilleen niin ei oo kyllä menossa.

Kesäkausi avattu

Oijoijoi olipas taas hienoa boulderoida kevätauringon paisteessa. Muistaakseni syksyllä alkoi boulderointi jo vähän maistumaan puulta, mutta nyt oli kyllä taas hienoa ;) Sen verran jäykkää menoa nyt oli, että vielä pitää ainaki kerta käydä Paavalinvuoressa ennenkö viittii lähteä Robin Hoodia ees koittamaan.

Paavalinvuoressa käytiin siis pulteroimassa.Ei huono kauden alotus kun sain nuo vanhat 6Bt (Työntö ja Mystinen metsätyömies) kiivettyä ja pari uutta vähän helpompaa linjaa lisättyä tarjontaan.

Ensin paineltiin yläkiville kokeileen poitsujen avaamia lämppärireittejä ja kivoja olivatkin. Putsailin isomman kiven feissille yhden noin vitosen vaikeutta olevan linjan. Hyvä lisä nuitten helppojen joukkoon eikä kovin vaikea siis tämäkään. Laitoinpa linjalle nimeksi Listahitti kivojen listaotteiden mukaisesti :) On muuten nuo kolmosetki kivoja lämpätä kun kiipeää lähestymiskengät jalassa.

Sitten siirryttiin astetta vaikeampien reittien pariin eli Tempaus kivelle. Vaikka tämä kivi onkin todellinen lowball niin reitit on kyllä ihan jämäköitä. Mietiskelin tallustellessani patjan kanssa, että onkohan ne pari vuotta sitte kiivetyt kutoset oikeasti niin vaikeita. No olihan ne ;) Yrittää sai ihan tosissaan ja sittenkin vain nippa nappa sai muuvit tehtyä. Nelosen lämppärisläbiki oli tiukahko niillä lähestymiskengillä. Tuota Työntö reittiä en ollut aikasemmin päässytkään koskapa se lähtee kohtuu jämäkästä oikean käden krimpistä, missä ei aikasempina vuosina sormet ole kestäneet. Hassua miten noin lyhyt linja saa miehen puuskuttaan. Taisipa olla muuvit lähellä maksimivoimaa.




























Vähän tais ottaa kunnon päälle ainaki ilmeestä päätellen

Seuraavaksi oli vuorossa Metsätyöt kivi. Kiipeämisen arvoisia linjoja on nämäkin ja esim Kiire yövuoroon reitti on tasaisesti yhtä kivaa nelosen muuvittelua. Sitte pitiki testata kuntoa ja kokeilla vieläkö se Mystinen metsätyömies olis menossa. Joku oli käyny repimässä seinältä listoja irti ja yks fleikki tuntui heiluvan aika kivasti, mutta meikän alunperinkin käyttämät otteet näytti olevan tallella. Tämä kivi on näköjään hieman tuommosta rapistuvaa sorttia ja kaiken maailman fleikkiä löytyy seinältä. No mutta ainaki tämmöselle 188 rungolle nuo beettaankin kirjottamani lähtöotteet on parhaat. Eka muuvi ja vaakalistan pitäminen on ainaki meikälle kruksi. Sain yrkätä varmaan viis kertaa, että se oli edes lähellä. Sitten vielä pari yrkkää ja sain kuin sainkin pidettyä listan. Toinen muuvi eli vasemman käden listoille siirto on kyllä ainaki mulle melkeen yhtä vaikeaa kuin ekan muuvin pitäminen. Tälle kivelle vois saada jonkun vähän vaikeemmankin linjan jos jaksais käydä rojektoimassa. Täytyy katella saako ens kerralla jotain aikaseksi.

Loppuun hyvä irvistys :)

Mielessäni oli pyöriny Rykelmä kiven rojekti eli Havupallit reitin viereinen kantti. Muistelin, että se vois olla vähän tiukempi setti ja putsaillessa se näyttikin melko sloupilta. No mutta kädet kiinni kiveen ja uskomattoman kitkan ansiosta sloupperit tuntui pysyvän kohtuudella ja kantti taipuikin pienellä vaivalla ja ähistelyllä. Hienoja kompressio muuveja hyväkitkaisilla(kiteisillä) slouppereilla. Tämä on kyllä ihan reissun arvoinen linja ja nythän nuita kutosen alkupään linjoja lähistöllä onkin jo puolisen kymmentä, että kyllä siinä ihan yhen session saa kulumaan.


Tässäpä Juhan "salaa" kuvaama hiano klipsu Karvakorva reitin ensinoususta. Loistavat voimahuudot meitsillä ;)


Karvakorva from Juuso Raekallio on Vimeo.




PS. Moonin poika aiko postittaa otteet tällä viikolla. Saapa nähä millon tulevat...

Radiohiljaisuutta pitelee

No eipä oo tullu hirveämmin kiipuiltua sitten viime postauksen. Ilmeisesti jonkin asteinen henkinen ylimenokausi iski päälle. Nii jaa ja olehan mie puuhastellu kiipeilyseinän kotia ullakolle. Nyt vaan kriittisesti käy rahat loppumaan kun pitäis otteita ostaa. No jos sitä askartelis ihan itte puusta sitte sen verran, että sais perus reenejä tehtyä.

Kolme viikkoa kalenteriaikaa meni ja ehkä jotain kymmenkunta tuntia rakennusaikaa ja tämmönen tuli

Alkuunsa on noin 40 astetta negaa ja sitte pari - kolmekymmentä lissää. Takaseinälle tein pojalle oman hieman pienemmän ja loivemman seinän. Vielä kun keksis jostain muutaman patjan lisää niin alkais olla paikka kuosissa.

----Edit----

Tässäpä uutta "otetuotantoa". Saapa nähä pysyykö nuissa seinällä ;)

Jääkauden loppu

No niin kyllähän se taas kausi loppui yhtä vahvasti kun alkoki. Viikko sitten piti mennä Pönikseen mikstaileen, mutta otin lentsun ja tänään piti mennä niin kaveri joutu töihin tuuraamaan lentsuilijoita. Eikhän sitä sitte sovita, että se kausi oli kokolailla tässä. Kävinhän mie tuossa vielä reilu viikko sitten yk sooloamassa Seppiksellä, mutta sielläki näytti jäät olevan sen verta huonolla hapella, ettei varmaan enää tarvii mennä. Jos sitä sitte ens viikolla boulderoimaan. Niitähän rojekteja riittää. Alkuunsa vois käydä selättään Robin Hoodin ja sitte siinä oliski se Rosvopäällikkö ja Syyshämärä. Sitte voiski alkaa putsata Paavalinvuorta...

Stora Sjöfallet - Ukot ulkona 8 - 11.3.

Olipas reissu. Niin ja paikka(Stora Sjöfalletin kansallispuisto) on kyllä ihan sika hieno. Putouksia on vaikka kuinka ja monen tasoisia. Paljon ennemmin tuonne köröttelee kun Korolle, vaikka ajoaika onkin melkeen kolmetuntia pidempi. Esim paikallinen road side eli Suorva Dam putous on ainaki sen kokoinen kuin Ruskeavirta ja Mammutti yhteensä Korolla. Lähestyminenkin on vain varttitunnin luokkaa tieltä eli siis helpompi kun Korolla parkkikselta. En nyt sano, että Koro olis surkea paikka, mutta jos täältä Jykylästä kerran talvessa jonnekki pääsee niin ehkä sitten mieluummin vaikka tuonne tai jonnekki euroopan huudeille. No joka tapauksessa paikasta on olemassa Rick Mc Gregorin kirjottama ihan ok topo http://kiwiclimber.se/iceclimbing/iceguide/iceguide.pdf mistä kyllä selviää perus faktat. Pienenä huomiona ensi kertalaisille, että topossa mainittuihin aikoihin ja reittien pituuksiin kannattaa suhtautua varauksella. Putouksia löytyy jokaiseen makuun luokista WI2 - WI5 ja pituudeltaan 20 - 400m.

Lähdettiin siis Antin kans torstaina puolen päivän aikaan tai oikeastaan yheltä köröttelemään Jyväskylästä. Parin kuskin vaihdon, kauppareissun ja loputtomalta tuntuneen ruotsalaisen pusikon jälkeen oltiinkin perillä 12h ja 40min myöhemmin eli 00:40 Ruotsin aikaa. Kuu paistoi taivaalta ja valaisi kelmeällä valollaan Greven ja Grevinnan putoukset, joiden kohdalle tien laitaan laitoimme teltan pystyyn yöksi. Molemmat katseli putouksia ihmetellen, muttei uskaltanut ääneen toiselle sanoa, että tuonnekko meidän pitäis huomenna muka uskaltaa. Tarkotuksena oli kiivetä Greven WI3 300m. Teltta pystyyn ja miehet nukkumaan noin klo 02 paikallista aikaa. Jostain syystä ei hotsittanu laittaa kelloa ihan vielä kuudelta soimaan, joten laitettiin seiskalta ;)


Perjantai

Vähän ennen kellon soittoa meni tiellä auto ja siihenpä sitte heräsin. Antti koisas makosan olosesti joten päätin odotella pussissa köllötellen. Kuuntelin tuulen puuskia ja yritin arvailla sen voimakkuutta ja pahalta kuulosti. No onneksi se oli vain harhaa ja oikeasti ulkona ei tuullut juurikaan. Kokkailimme perus jääkiipeilyaamiaisen eli kananmunat, pekonit, ruispalat metukalla ja lähes kiinteää kahvia. Vielä vedet päivälle ja leiriä pakkaamaan. Kello oli jotain kymmenen pintaan kun pääsimme lähtemään autolta kohti putouksia. Lumikengät jalkaan ja suorinta tietä. Suorin tiehän on aina paras eikös vaan. No eipä ollu tälläkään kertaa. Päädyimme siirtolohkareiden keskelle ja eteneminen lumikengillä oli lähes mahdotonta. Aikamme kiviä kierrettyämme pääsimme toiselle puolelle ja vola siinähän meni nätti polku suoraan putouksille. Iltapäivällä huomasimme että polku tuli noin 200m sivuun autolta joten eipä ihme, ettei huomattu.

Päästiin putoukelle ja tiirailtiin helpointa reittiä, mitä oli kyllä hieman vaikea arvioida, kun mittasuhteet hämärtyy täysin näin isojen reittien noviisilla. Laitettiin kamoja järjestykseen ja kellokin lähestyi puoltapäivää eli meillä alkoi olla todella kiire. Reitti olisi kuitenkin topon mukaan 7 köyden pituutta pitkä. Häsläsin kamppeet niskaan ja ajattelin hieman boulderoida lämpöjä ja fiilistä ennen liidiä. Iskin hakut seinään ja potkasin jalat kiinni ja vasemman jalan raudasta kuului ikävän metallinen ääni. Rauta oli mennyt ihan tuhannen palasiksi ja kärkipiikit heiluivat hervottomina. No enpä mie olis halunnukkaan täällä mitään kiivetä. Tai no kyllähän meillä varakamppeet oli, mutta ne oli autolla. Nopean laskutoimituksen jälkeen päätettiin, että ei me lähetä hakemaan niitä autolta, koska siinä vaiheessa kello on jo niin paljo, ettei kuitenkaan saada mitään tehtyä. Päätettiin, että Antti liidaa ekan vähän pystymmän pilarin alkuun ja mie yritän kinkata yhellä raudalla perässä. Tuleepahan samalla harjoiteltua ständin tekemistä ja abalakovista laskeutumista. Näin tehtiin ja muuten menikin ihan hienosti, mutta aurinko porotti rinteeseen niin kuumasti, että ruuvit veinasi sulaa irti seinästä. Peiteltiin niitä lumella, mutta silti tuli kyllä toimittua aika ripeästi ständillä. Niin ja abalakov naruja ei muuten kannata leikata valmiiksi. Niistä oli nimittäin tullut liian lyhyitä ja jouduimme käyttämään laskeutumiseen slingiä. No mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja huomenna uudestaan paremmalla menestyksellä.

Retkeilymajan talon jakoi kanssamme neljä tukholmalaista jääkiipeilijää, jotka olivatkin levittäneet kamppeensa kuivumaan oleskelutilaan. Pojilla tuntui olevan hyvä hööki päällä. Olivat kiivenneet Nästan Alpint (WI3 400m) nimisen noin kymmenen köyden mitan reitin ja suunnittelivat kiipeävänsä Adelnin (WI5 100m) lauantaina.

Niin joo - illan kruunasi tekstiviesti: "Tilaamasi kärkipiikit ja long bar on saapunut myymäläämme. T:Prisma seppälä sport" Olin siis tilannut rautoihin varaosia, koska ne ei suoraan sopineet uusiin kenkiin. No saapuivat sitten vähän myöhässä ;) No mutta eipä se auttanu märehtiä, sitten vaan suihkuun, kokkaamaan ja nukkumaan.

Idyllinen leiripaikka perjantaiaamuna

Aamupalalla

Tämmöstä oli tarkotus lähteä työstään. Vasemmalla Greven ja oikealla Grevinnan.

Kamojen säätöä reitin alla

Enpä sitte halunnutkaan kiivetä. Peukalolla pidän kärkipiikistä, joka siis normaalisti osoittaa 90 astetta eri suuntaan.

Syödään sitten kun ei voi kerran kiivetä.

On komeita sorakasoja

Antti liidailee Grevenin alun pättäreitä.

Ständi ja abalakov treeniä. Vielä naurattaa...

Antti laskeutumassa.

Polkua on kiva kävellä lumikengät jalassa. No onneksi oli polku, muuten olis voinu marssi kestää hiukan pidempään.

Retkeilymajan idylliä.

Huoneet olivat ihan mukavia. Voin suositella.

Lauantai

Herättiin kello kuus retkeilymajasta ja puoli kasin maissa oltiin liikenteessä. On nimittäin vähän nopeampaa ja miellyttävämpää lähteä sisätiloista kuin teltasta. Nyt lähestyminenkään ei ottanut kun sen nelisenkymmentä minuuttia eli aika lähelle mitä topossa luvataan. Jos polkua ei ole olemassa on lähestyminen ihan eri juttu. Nyt alkoi homma toimimaan kun Antilta lainaamani raudatkin toimivat moitteettomasti. Lähes samaan aikaan meidän kanssa putoukselle tullut kokkolalais porukka lähti kiipeämään Grevinnania. Tähysteltiin Antin kans helpointa linjaa ja tultiin siihen tulokseen, että mennään ensin vasemmasta laidasta ja ylempänä vaihdetaan sitten oikeaan laitaan. Aika monet oli kiivenny alun oikeasta laidasta, mutta koko sitä oikean laidan verhoa halkoi nyt ainakin viis senttiä leveä halkeama.

Meikälle lankesi ensimmäinen liidi ja se olikin ihan mukavaa jäätä. Puolet oli ihan oikeaa jääkiipeilyä ja puolet sitten traversea yläviistoon koivupuskille. Aivan tarpeeksi jämäkkää settiä oli tämäkin näin päivän alkuun ja ohan se mahtavaa, kun pystyy nautiskelemaan kiipeilystä eikä tarvii puristaa itku kurkussa. Reppu selässä kiipeäminen muuten nostaa kummasti reitin vaikeutta jos siihen ei ole tottunut. Ständin sain onneksi koivuihin niin ei tarvinnut alkaa säätämään. Antti kiipeili sitten lyhyen rampin koivikkoon ja rynysimme koivikkoa pitkin lumikentälle. Siitä näyttikin sitten lähtevän vähän kiipeilyllisempi osa. Mie ylitin lumikentän ja tein ständin kymmenkunta metriä lumikentän yläpuolelle. Olisin tehnyt alemmas, mutta siinä oli surkea jää joten kiipesin hieman ylöspäin. Toisaalta sama olis ollu kyllä tehä se ständi siihen lumikentän reunaan niin ei ois tarvinnu roikkua, mutta ahne kun on...

Antti liidasi ensimmäisen pättäre pätkän vähän jyrkemmän osan alle ja pääsi tekemää ensimmäisen ihan oikean ständin. Tämäkään paikka nyt ei ihan mikään leposohva ollut kun rinnettä oli kuitenkin jonkun verran. Lähdin liidaamaan helpointa mahdollista linjaa ja hyvä näin nytkin hapotti pohkeita ihan tarpeeksi ja kulman loivetessa olin kyllä omasta mielestäni ihan tarpeeksi kiivennyt. Reitin yläosa näytti olevan vähän loivempaa ja juhlinkin ständiä tehdessäni, että kyllä tämä on nyt tehty tämä reitti. Ständi oli vielä aivan loistavalla paikalla lumihyllyllä joten siinä toiminta oli rentoa. Tähänkin kohtaan sai muutaman kerran ruuvailla, että sai kaksi täysin varmaa ruuvia. Ilmataskuja tuntui olevan siellä täällä.

Antille jäi sitten kuudes ja viimeinen köyden mitta. Hieno pätkä sillä se oli todella tasaisen jyrkkä tai no loiva mutta joka tapauksessa tasaisesti sellainen joten kiipeily oli kyllä hienoa ja kyllä se 70m 60 asteista jäätäkin ihan kiipeilystä käy. Antin lähtiessä viimeiselle köyden mitalle alkoi yläkerrasta sataa lunta ja jäätä ja sieltähän ne Kokkolan pojjaat laskeutu jo meitä vastaan. Anttia vähän kuumotti lähteä liidaamaan kun toiset laskeutuu melkein samaa linjaa. No eipä ihme. Ei kauheasti itseäkään kiinnostais ottaa jäätä päähän liidatessa. Pojjaat oli kiivenneet Grevinnanin yläosan kruksin ohi lumiramppia koskapa jää oli ollut vähän turhan auringon paahtamaa.


Huipulla olimme noin vartin yli viis paikallista aikaa ja aurinko laskee noin 17:40, joten kauaa ei ollut aikaa tuhlailtavaksi ja evästauon pitäminen päätettiinkin jättää reitin alkuosan lumikentälle. Meitä ennen laskeutuneet kokkolalaiset olivat tehneet jo laskeutumisankkurit valmiiksi, joten meidän ei tarvinnut panostaa niiden tekoon paljoakaan ja laskeutuminen sujuikin nopsasti. Vähän yli kahdessa tunnissa olimme takaisin autolla asti. Olis varmaan mennyt tunti pidempään jos oltais itse turattu niitä abalakoveja. Jälkiviisaana voi sanoa, että vähän olis pitäny lähteä vielä aikasemmin niin olis päässy alas ennen pimeän tuloa.

Retkeilymajan ruotsipojjaat oli kiivenneet päivällä sen Adelnin ja tulivat nyt huolissaan tarkastamaan, missä me viivyimme juuri kun tultiin takaisin autolle. Hyvä ajoitus :) Illalla sivistimme itseämme Ruotsin euroviisukarsinnoilla ja kuuntelemalla ruotsin poikien kommentointia esiintyjistä. No oikeasti kyllä sammuttiin istualleen ruoan jälkeen. Pitkä ulkoilupäivä ottaa veronsa.

Ekan köyden mitan jälkeen vielä naurattaa.

Grevinnan alku ja kokkolalainen kaveri ekalta ständiltä nähtyinä.

Antti kakkostelee. Kivasti heittää kyllä nuo etäisyydet päässä. Spottaa edellisen kuvan kokkolan poika tästä kuvasta.

Antti paistattelee auringossa.

Antin päivän eka liidi.

Viidennen köyden mitan jälkeen ei enää naurata.

Hieman tais tulla pitkä ruuvinväli tohon Antin yläpuolelle. Uhkasi loppua ruuvit kesken ja piti päästä hyvälle varmistuspaikalle...

Huipulla tuulee.

On kyllä hienoa maisemaa

Sunnuntai

Aamulla herättiin taas kuudelta, jotta ehdittäis edes vähän kiivetä ennen puolta päivää ja kotia lähtöä. Otimme aika rauhallisen lähdön ja ajelimme Suorva Dam nimiselle putoukselle aivan tuon padon viereen. Lähestyminen oli lyhyt, mutta silti lopun pikku jääkinkamalle teki mieli laittaa köysi kiinni ja heittää lumikengät hankeen. Molemmat kiipesimme kivan pienen fiilistelylinjan aivan oikeasta laidasta eli Ganska Bred oli päivän sana. Helppo, mutta lyhyt reitti. Sitten pitikin lompsia autolle ja kääntää nokka kohti kotia. Tämä reissu ei varmaankaan tule jäämään viimeiseksi tähän paikkaa meillä kummallakaan on se sen verran hieno paikka.

Antti ja Ganska Bred