tiistai 28. helmikuuta 2012

Seppis part 5 ja 6

Aika paljo on näköjään nyt viihytty taas Seppiksellä. Syynä varmaan se, että kunto on ollu sen verran heikko, ettei oo muualle viittiny lähteä kun lähelläkin saa itseään rääkättyä :) Tässä välillä ehin taas sairastaa yhen lentsun ja tuo viime torstain(23.2.) soolo kerta Seppiksellä olikin aika jäykkää menoa. No mutta onneksi lentsu meni helpolla ohi eikä ollut kun kurkku kipeä ja pari päivää tosi veltto olo. Puoltoista viikkoa meni silti pipariksi reenien osalta, mutta minkäs teet. Nyt täytyy vaan toivoa, ettei ihan heti iske uudestaan.

Eilen oltiin sitten taas jään kimpussa ja hauskaa oli. Antin kans päätettiin ensin testata usean kp:n reitillä toimimista ja kiivettiin vasemmasta laidasta kahdessa osassa. Ensin minä kiipesin noin puoleen väliin ja tein varmistuspisteen minkä jälkeen Antti kiipuili tarkastamaan pisteen ja jatkoi ylös. Ihan hauskaa puuhastelua ja hyvää reeniä jos tässä vaikka päädytään sinne Stora Sjöfalletille(tässä jonkun ottamia kuvia). Liidaaminen tuntui kyllä taas helpolta eikä pelottanutkaan missään vaiheessa. Hienoa hommaa.

Sitte laitettiin viereen yläköysi ja jumpattiin molemmat kolme kertaa putkeen linja ylös. On se vaan hienoa kun ei juurikaan hapota tuo homma enää. Kait se sitte kunto kehittyy. Pitääs varmaan kohta lähteä taas katsastamaan sitä mikstaprojektia...


Meikä kiipeilee kohti varmistuspaikkaa(c Pate).



Ständiviritys. Kyllä kait tämmöseen voi luottaa?



Juha varmistaa ja Pate kiipuilee.




sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Seppis part4 - reeniä reeniä

Jepulis jep. Tänää käytiin miellyttävässä pikkupakkasessa Seppiksellä fiilistelemässä. Olipas se kyllä taas hienoa hommaa kun kamppeet pelaa. Nyt oli samat alusvaatteet kun viimeksi ja tuommoselle vajaalle kymmenelle asteelle tuntuis olevan tuon vertanen(yhdet lämpökerraston housut ja pari lämpökerraston paitaa soft shellien alla) sopivasti.

Hienoa kun tuo reeni tuottaa näin nopeasti tulosta. Kuukauden päivät oon nyt reenannu sairastelujen jälkeen ja nyt alkaa olla jo suuristapiirtein samassa kunnossa kun ennen sairasteluja. Tein siis kauden ekan jääliidin ja eihän se pahalta tuntunutkaan. Mukava roikuskella hakuissa kun ne tuntuu kahvoilta ja vähän käsiä ravistelemalla ne palautuu kovaltakin tuntuvasta hapotuksesta. Jospas sitä sitte maaliskuun puolivälissä pystyis vetämään jo vähän isommin kunhan reissulle pääsee.

Tekniikkareeniäki tuli tehtyä sen verran, että opettelin tekemään abalakovin. Yllättävän helppoa oli kyllä saada reiät osumaan kohilleen. Kokonaisuudessa aikaa meni ehkä kaks minuuttia. Jos tätä joku lukee niin minkäs paksusta narua ootta käyttäny nuissa abalakoveissa?


Seppiksellä on kyllä hienosti jäätä. Niin on toisaalta varmaan jokapaikassa muuallakin. Pitäis varmaan käydä vähän jossain excursiolla...


torstai 9. helmikuuta 2012

Seppis part3 - kamatestiä ja happohoitoa


Käytiinpäs Seppiksellä aikasta rapsakassa kelissä. Ennuste oli 15 asteen pintaan pakkasta. No aluksi olikin vain 16,5, mutta lähteissä oliki sitte jo 23. Jää oli aivan betonia tietysti viimeviikon pakkaset huomioon ottaen ei kait yllätys pitänyt ollakaan. Tämähän tarkotti vain sitä että oli ihan huippu kelit testata kamppeita. Edellisessä postauksessa olikin nuista uusista muuttujista, mitä puuhastelin viimeviikolla, eli ostin uudet kengät ja terotin hakkuihin aivan uuden teräkulman. Lisäksi ostin pari viikkoa sitten uuden softshell takin Prisman alelaarista ja sehän oli myös laitettava tositestiin.

Alotetaan nyt vaikka niistä Spantik kengistä ja vanhoista kunnon CAMP IceRunner raudoista. Koko laji tuntui ihan väärältä, kun varpaat oli lämpimät. No lisäksi tuli sellanen bonus, että kengät tukevat nilkkaa niin hyvin, ettei pohkeet hapota ollenkaan. Raudat terottelin työpaikalla taas nauhahiomakoneella ja sitte vähä viilalla viimeistelyä. Oli kyllä hyvin onnistunu setti vaikka itse sanonkin :) Aika brutaalia touhua näillä vehkeillä kyllä tuo kiipeily. Tuntuma on kenkien paksuudesta johtuen aika heikko tai no ainaki vaatii totuttelua, mutta perus jäälinjoilla tuntuu tosi hyvältä yhdistelmältä. Sen kun potkit raudat kiinni sielusi kyllyydestä ja kengän painosta johtuen potkuun ei paljon voimaa tarvii. Antaa vaan jalan heilahtaa ja ei kun ylöspäin. Olen siis tosi tyytyväinen hankintaan. Voin kyllä suositella.

Seuraavaksi hakut. Viimeviikolla muutin teräkulmaa ihan urakalla ja toivoin, että sillä olis vaikutusta. No olihan sillä. Nyt ne hakut toimi ihan täydellisesti. Kylläpä voi "pienellä" vaivalla saada kelvottomista teristä hyvät. Tässäpä siis vinkkiä kaikille Simond Anaconda Cup hakkujen omistajille. Tällä teräkulmalla pelittää.



Sitte vaatetus asiaa. Mulla oli nyt päällä kaks lämpökerraston paitaa, paksut lämpökerraston housut ja näiden päälle nuo soft shellit. Muuten kyllä homma toimi ihan hyvin, mutta olis saanu olla vähän enempi alla vaatetta. Varmaan yks lämpökerrasto ja siihen päälle fleece ja sitte soft shell olis ollu oikea ratkaisu. Tai sitte olis pitäny vaan laittaa kolmas lämpökerrasto. Mutta niin alelaarin takki pelitti kyllä tosi hyvin. Hieman helma nousi kiipeilytouhussa, mutta ei se nyt ainakaan näissä olosuhteissa haitannut.

Kiipeily oli siis nautinnollista kovasta pakkasesta huolimatta ja kuntokin ilmeisesti käy pikkuhiljaa palautuun. Nyt pystyi tekemään pari yk suoritusta putkeen, kun viimeksi taistelin yhden nousun kanssa. Hapottaahan se vieläkin ihan mukavasti, mutta eiköhän se siitä, kun saa vähän lisää luottoa vehkeisiin. Tässä olis nyt neljä viikkoa aikaa reenailla ennen talvireissua joten eiköhän siinä nyt jotaki saa aikaan kuntopuolella. Kuvista voi ihmetellä Seppiksen jäätilannetta. Sitä on paljon...

Petrus vääntää, Esko varmistaa



Oikean laidan putouskin on aika läskissä kunnossa.


sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Hankintoja ja huoltoa

Eilen piti käydä Tampereella vähän asioilla. Kalevan Prismassa kävin ostoksilla ja voin sanoa, että olis varmaan aika kova kynnys kävellä hyllyjen ohi jos tuo olis oma lähikauppa. No kalliiksihan se tuli nytkin ja mukaan tarttui tämmöset saappaat.


Nämähän on siis La Sportivan Spantikit. Täälläpä näytti olevan kohtuu puolueeton mielipide kengistä coldthistle blog. Edellisissä kengissä paleli aina varpaat , mutta näissä toivottavasti ei enää.Testailin pihalla pihahommissa kun tätä pakkastakin tuntuu olevan(-24) ja hyvältä kyllä tuntuvat. Testailin kaupassa muutamaa mallia ja halvalla olis saanu Milletin alpinist gtx popot, mutta ne ei kyllä oikein passanneet meikän jalkaan. Kun otin riittävän suuren koon(jalan pituus) niin nauhoilla ei enää saanu jalkaa kiristettyä paikalleen. Aika jännä kyllä, että lesteissä on noin suuria eroja. Mutta hyvähän se on niin on ainaki jokaiselle jotain.

Isothan nämä on kun mitkäki edellisiin verrattuna, mutta se taitaa olla vähän totuttelu kysymys. Konkreettisesti olivat siis sen verran vanhoja isommat, että meitsin M10 raudat ei enää sopineet näihin. No onneksi vanhat kunnon CAMP IceRunnerit löyty kaapista ja sopivat kenkiin. Häätyy varmaan hommata se pidempi välikappale nuihin M10hin, taikka vaikka jos nuo vanhatki kerran perus jäämätöllä toimii niin kattoopa sitte mitä jaksaa ostella. Kiipeää tiukemmat mikstat sitte nuilla viileämmillä kengillä.

No sitte huoltohommia. Viime vuoden Koronreissulle terottelin uudet terät hakkuihin( http://selkamaasta.blogspot.com/2011/02/kamahuoltoa.html ), mutta niiden profiili olikin käytännössä ihan persiistä. Nyt otin terät uuteen käsittelyyn ja loivensin "otsaa" ihan kovalla kädellä eli nauhahiomakoneella. Tässäpä vertailukuva terän profiilista. Alla se viimevuonna vähän muokattu profiili ja yllä nykynen. Kyseessä siis sama yksilö.


Saas nähdä tuliko tuota nyt hiottua tarpeeksi. Tuo alempi profiili teki kovemmalla jäällä semmosen kivan tempun, että pomppas kun jousi takaisin jäästä. Ei hyvä siis. Toivotaan toivotaan, että tämä uus profiili olis parempi. Loppuviikosta pääsis testaamaan oikeille jäille niin häätyypä sitte raportoida asiasta...