keskiviikko 9. lokakuuta 2013

On se tasonnosto tiukassa

Tässä on nyt syksyn boulderkausi kokolailla puolivälissä ja melkeen tähän päivään on menty heinä/elokuun taukoilusta palautellessa. Väittäsin, että nyt on hitusen verran kovempi böylderkunto kun mitä kevätpuoliskolla eli meikällä ikinä. Vuoden vaihteessa päätin, että tänä kesänä pitää 7A äsähtää tai 7a tai no tietysti molemmat olis kiva, mutta se oli ehkä vähän utopistinen tavote ottaen huomioon, että Juhannuksen huitteille oli varattu aikaa toisen lapsen syntymälle.

Kun kuus vuotta sitte muutettiin Oulun lakeuksilta tänne Keski-Maahan, mietin kehittäväni itseni vielä joskus seiskan puolelle. Arvelin sen ottavan kolmesta neljään vuoteen reeniä sen hetkisestä vitosen red point kuosista. No väärin meni veikkaukset. Tässä sitä ollaan ovia kolkuttelemassa näin kuuden vuoden jälkeen. Matkalle tietysti mahtuu monta mutkaa. Yks jalan katkeaminen, perheen lisäykset ja paljon muuta säätöä, mitä ilman tietysti olisi voinut päästä tavoitteeseen nopeammin. Mutta hei, miten tärkeää tässä kiipeilyssä sitten lopun perin on runtata itseään kuosiin kaiken muun kustannuksella. Let's face it niinku jorpakon takana sanotaan. Meillä on tässä maassa kuitenki vaan yks, HUOM YKS ammattikiipeilijä, jolloin sillä kehittymisellä tietysti on merkitystä. Meikän elämähän nyt ei varmaan paljoa siitä muutu satunko kiipeämään seiskaa vai kutosta, mutta jotenki on kuitenki kiva kehittyä siinä mitä tekee ja ohan se kiipeily kyllä hiton hieno laji, vaikka siinä hiki tuleekin.

Niin no nyt kun on päästy perustelemasta greidien jahtaamista niin sitte reeneihin. Eli jotenki tuntuu siltä, että vasta nyt kun oon lajia 14 vuotta harrastanu pystyn alottamaan treenaamisen ihan oikeasti. Heh voi kuulostaa hauskalta, mutta näin se vaan on. Ehkä jos isi olis laittanu 10 vuotiaana kville kiipeemään olis fysiikka ollu teini-iässä siinä kuosissa, että kehittyminen nopeasti seiskan kiipeilijäksi olis ollu mahollista. Mutta kun ei laittanu niin sormien, käsien ja koko yläkropan kehittyminen kestämään kovaa rasitusta on ottanut oman aikansa.

Keväällä testasin ekaa kertaa tehdä 100 leukaa ja kovillehan se otti, mutta parissa päivässä siitä palautui. Se ottaa kuitenki mulla vielä niin koville, että jos veinaan treenata 3-4 kertaa viikkoon ei sitä ole mahdollista liittää treeneihin. Niinpä kehitin tuossa vähän monipuolisemman ja kevyemmän reenin. Teen 5x50 eli 50 toistoa leukaa, punnerrusta, vatsaa, selkää ja yhen jalan kyykkyä jumppapallolla avitettuna(eli vapaa jalka takana jumppapallon päälle ja laskeudutaan työtä tekevällä jalalla 90 asteen polvikulmaan. Säästetään vanhuksen polvia...). Niin kyllähän meikän viikkoon kuuluu paljon muutakin eli kirjotetaanpa sitte vähä auki sitä reeniä:

Meitsin viikko tällä hetkellä tai ainaki tavote :)
- 4x boulder harjote tai projektin yrittämistä
- 2-4 x tuo edellä mainittu kuntopiiri
- 1-2 x venyttely, jooga tai muu vastaava huoltava harjotus

Tartutaanpas sitten heti tuohon ekaan eli boulder harjoitteisiin. Tässä nyt olis tarkotuksena, että tekisin pari kertaa viikossa kovan harjotteen eli yrkkää rojektille niin kovaa ku kropasta lähtee ja sitte pari kertaa sisällä tms helpompaa ja enemmän. Tuostahan nopealla laskutoimituksella saa max 10 "treeniä" viikkoon eli parina päivänä on tehtävä kaks reeniä. No mutta tämmöstäpä sitä on nyt sitte tullu puuhailtua. Saa nähä mihin näillä reeneillä päästään, mutta boulderilla on nyt tavotteena se 7A ennen kauden loppua. Jospa se vielä menis.

10 kommenttia:

tuksu kirjoitti...

sit ku se eka 7 menee, kaverit toteaa että se on kyl avrmaa 6c, heh näin meil päin..

Juuso kirjoitti...

Joo näihän se varmaan on ;)

Antti kirjoitti...

Vinkki lapsiperheellisille, approved by UIAA: jokaisesta lapsesta saa laskea kiivettyyn greidiin yhden + lisää tyyliin 3 lasta ---> 6c=7a+

tuksu kirjoitti...

pitää siis lisääntyy nopeesti

Juuso kirjoitti...

No sittehän sitä onki Antti yks 6C eli 7A kiivetty joskus 2 vuotta sitte. Ai niin mutta ehän mie vielä silloin saanu ku yhen plussan. Vai tuleeko nuo plussat takautuvasti myös?

Sami kirjoitti...

Luulisi tuolla reenimäärällä menevän samoilla vauhdeilla 7b:n puolelle. Kyllä se sieltä vielä tulee.

Antti kirjoitti...

Nyt on muuten kädet kalibroitu. Pajalla alakutosen krimppaaminen onnistui ilman kipuja. Jes!

Juuso kirjoitti...

Hyvä hyvä Antti! Nyt vaan määrää ja sit hakkuroikuntaa niin päästään taas mikstahommien kimppuun ;)

Jussi kirjoitti...

Mua jäi tekstistä vaivaamaan, että teitkö 100 leukaa siis koko kevätkauden aikana kuten minä, siis silloin tällöin kybät ja viikko pari huilia...vai teitkö sä siis putkeen jumppapallolla avustettuna 100 vai miten hitossa? Niin ja siis teetsä 5x50 sarjoja yhdessä jumppasessiossa, vähän niinku joka sorttia? Huikeita määriä ja sarjakokoja anyway, joten ei greidi noista jää kiinni millään! Jätkä kyllä omistautuu hommalla...mullakin olis ens vuonna tarkoitus, mut noihin määriin ei pysty ei kykene.

Juuso kirjoitti...

Jussi tein siis 100 leukaa yhden reenin aikana. Eli 5 toiston sarjoja 20kpl. Joo ja tuo 5x50 on tosiaan yks kuntopiirireeni. Eli yhteensä 50 toistoa aina liikettä jaettuna sarjoihin päivän fiiliksestä riippuen, mutta leuat pääasiassa 5 toiston sarjoissa. Kyllä ne käy menemään kun jaksaa reenailla. Ei muuta ku antoisia reenejä!