lauantai 3. kesäkuuta 2017

Kesä saa

Iloa tuulisoittaa. Kaikki linnut laulaa tirilii. On kevät saapunut meille. Luonto herännyt on.

Niinkun laulussa sanotaan niin kesä alkaa olla lähellä. Jääkauden päivitykset jäi vähäisiksi vaikka kiivettyä tuli ihan hienoja reittejä. Kesäkausi on alkanut myös aika mainiosti ainakin minun mittapuun mukaan, joten tässäpä fotoja ja fiiliksiä alkukesältä.


Kevään ekat ulkokiikut alkoi lowball bouldereilla. Kuukauden päivät tuli taukoa jääkiipeilyistä ennen kuin sain aikaiseksi alkaa jälleen "sormikiipeilemään".



Sporttiprokkista kävin testailemassa ekan kerran noin kuukauden reenailujen jälkeen eli toukokuun alkupuolella. Yk soolona taas mentiin. Sain kaikki muuvit tehtyä. Syksyllä ei kaikki muuvit menneet puhtaasti, joten talven aikana jonkinlaista kasvua taas tapahtunut.



Sitten vähän lisää boulderointia. Antin kans käytiin 28.7:lla ottamassa turpiin muutamalta reitiltä. Mutta positiivista oli se, että session loppupuolella eksyttyämme Vanha liitto nimiselle 7A tason reitille, saatiin se melkein kiivettyä ennen kuin oli pakko lopettaa. Kuvassa Antti Harmonialla. Sekin jäi vielä yhtä liikettä vaille.



Vanha liitto reitin kruksissa. Oli tosi lähellä, mutta ei sikaria.



Reilun viikon päästä pääsin uudelleen 28.7:lle Paten kanssa ja niinpä sain Vanhan liiton kiivettyä. Jipii kauden eka 7A oli paketissa! Muutenpa ei sillä reissulla kummallista päästy jotain vitosia kiivettiin ja Harmonialta otettiin turpiin. Kuvassa Pate vääntää Vanhaa liittoa. On kyllä hienoa släbiä ja turha yrittää lämpimällä säällä.



Köysittelykausi avattiin Paten ja Antin kans Patamalla toukokuun 21 päivä. Paikalla oli myös Oulun junnuryhmä, joten yksin ei tarvinnut kiivetä. Yksi kyykin nähtiin, mutta onneksi ei purrut ihmisiä eikä koiria.



Kauden avauksen tavoitteena oli hyvän mielen kiipeily. On sight kiivettiin useampi reitti per nenu ja Antti teki hienon on sight vedon reittiin He Man 6c. Tässä Antti kiipeää Barbara 6a+, johon minä ja Antti molemmat saatiin on sight merkintä.



Vasta kynitty kaltsikoira cockerspanieli, vaikkei sitä karvan vähyydestä ehkä ihan helposti tunnista.



Kalliolle monta reittiä avannut Jani näyttää muuvin mallia.



Antti ja He Man 6c. Kovasti rauhallinen on sight suorite. Hyvää meininkiä. Toivotaan, että fengshui pysyy läpi kesän.



Komean kevätpäivän oli joku muukin huomannut. No onneksi tilaa on sen verran, ettei tarvinnut reiteille jonotella.



Kesäkuu aloitettiin sään puolesta viileissä merkeissä yökyöpeli vuorolla Paavalinvuoressa. Paten kans kiivettiin yläköydellä ja onnistuin tekemään lupaavia linkityksiä prokkikseen. Tämähän saattaa vaikka tänä kesänä onnistua.



Pate testailee liikkeitä Salakaato reitille.


Hyvinhän se kesä on lähtenyt liikenteeseen. Toivotaan, että momentum jatkuu ja saadaan monta hienoa reittiä kiivettyä ennen lumien tuloa.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Etelän jäitä

Taas on talvea vietetty. Joulukuun sohva-aika tuli kuitattua helmikuun alkuun mennessä kun homma alkoi taas pikkuhiljaa toimimaan. Talvi on ollut lämmin, mutta vähä luminen. Jostain syystä jäätä on syntynyt lähes ennätys määrä. Nyt vaan linjat ovat paikka paikoin vähän eri paikoissa kuin normaalisti.

Jo vuosia on tuumailtu, että pitäisi käydä Kouvolan suunnalla katsomassa minkälaista jäätä sinne syntyy. Antti otti asian tällä kertaa esille ja täräytti ennakkoluulottomasti pari viikonloppua kalenteriin. Lähtijöitä ilmoittautuikin yllättävän mukavasti ainakin viisi henkeä. Minen uskaltanut luvata, mutta yllättäen viikonloppu sopikin aikatauluun. Pikkuhiljaa eri syistä alkoi porukkaa tippua kyydistä ja viimein paikan päällä oltiin Antin ja Mikon kanssa kolmestaan. Paikaksi oli valikoitunut Lintojan kallio jossa näytti olevan tarjolla sekä jäätä, että mikstaa ja mikä tärkeintä lähestyminen oli jopa boulderoijille sopiva n 100m autolta.

Käveltiin kallio laidasta laitaan ja todettiin, ettei näitä taida ihan päivässä ehtiä kiivetä. Yllättävän hyvän näköinen paikka ja pari todella hienoa pilaria. Hienoja mikstoja myös. Käveltiin sitten aivan oikeaan reunaan pienelle putoukselle ja otettiin lämmöiksi pari vetoa.Tässä vaiheessa paikalle oli ryöminyt koloistaan kymmenkunta henkeä Helsingistä Turkuun akselilta. Turun suunnalla ei jäätä tänä vuonna ollut kuulemma näkynyt. Pikku putousten vieressä näytti olevan pari pulttimikstaa joita en vaan voinut vastustaa. Antti veti kuitenkin pidemmän korren ja lähti ekana testaamaan. Todella herkkää hiivintää ohuella jäällä ja pienillä kallion listoilla. Hienon näköisen yrkän Antti otti ja melkein teki linjaan on sight suoritteen. Yläosan sammaleet vaikuttivat olevan sen verran huonosti jäässä, ettei uskallettu lähteä raapimaan niitä irti. Laskettiin Antti alas ja kiivettiin Mikon kanssa yläköydellä. Todella hauskoja linjoja ja Antti tuumaili jälkiviisaana, että olisi ollut aivan kiivettävissä, kun kävi laskeutumassa jatkot pois reitiltä.

Vaihdettiin paikkaa ja Mikko uskaltautui pitkähkön tauon jälkeen liidaamaan kallion keskiosista pienehkön putouksen. Pidettiin kahvitauko ja katseltiin maisemia. Kahvien jälkeen muistui mieleeni, että toisessa laidassa kalliota oli hieno pilari. Arvottiin mitä tehtäis. Kello alkoi olla jo sen verran, että päivän valoa ei olisi enää montaa tuntia jäljellä. Pilarille siis matkamme kävi. Kuus aan pojat oli putouksella kiipiämässä. Hienon näköistä menoa. Puikkoa, pilaria, sisäkulmaa, pikku luolaa ja kaikkea jännää oli tarjolla. Putous oli hieno senkin takia, että se oli aivan pysty ja noin 20m korkea. Harvinaista herkkua tässä osassa maata.

Valkkasin makkeimman näkösen linjan. Pilari, joka oli alaosastaan aika ohutta, joten muutama metri maasta oli hieman päällekaatuva kohta, missä pilari oli muodostunut paksummaksi. Muistelin pari vuotta sitten kiipeämääni Sudenhammasta Korouomasta ja tämä pilari vaikutti kutakuinkin samanlaiselta paitsi, että Sudenhampaan alussa on tietysti parikymmentä metriä kiipeilyä jyrkähköä ramppia ennen pilaria/puikkoa. No mutta kuitenkin tämä oli mielestäni tosi hieno linja. Yritin lähteä rauhallisesti liikkeelle. Keskittyä hengittämään ja olla puristamatta liikoja. Muista, että pystyt palautumaan jyrkälläkin jäällä, kunhan hengität rauhassa ja lepuutat käsiä vuoron perään. Niin ja jalat hyvin niin että asennossa ei tarvitse jäkittää suuntaan tai toiseen. Äläkä kiipeä itseäsi niin puhki, ettet pysty joko ruuvaamaan ruuvia tai kiipeämään alaspäin edelliselle ruuville. Tällä asenteella voi kiivetä suhteellisen rauhallisin mielin, vaikka reitti veisikin seikkailulle happokestävyyden ihmeelliseen maailmaan.

Pilarin alku meni ihan leppoisasti. Happoa kertyi tasaisesti, mutta pystyin pitämään tilanteen vakaana ja tekemisen rauhallisena. Kaksi kolmannesta pilarista kiivettyäni oli jotenkin heikko hetki ja pumppi veinasi yllättää. Väänsin ruuvin ja hengittelin syvään. Enää olisi vain kolme tai neljä metriä pilaria jäljellä. Ravistelin käsiä ja lähdin jatkamaan. Tuolta ruuvilta kulma taittui hieman helpommaksi ja sain kuin sainkin pilarin kiivettyä kunnialla. Olipas hieno linja. Kyllä kannatti tulla Kouvolaan jääkiipeilemään. Enpä olisi uskonut jos en paikkaa olisi ollut katsomassa, että Etelä-Suomesta näin hienoja paikkoja löytyy. Tosi hienoa jäätä ja voin kyllä suositella. Jälkikäteen katsoessa oli aika helppoa huomata missä otti miehellä koville. Yksi ruuvin väli oli puolitoista metriä ja muut välit kahdesta kolmeen metriin. Noo mutta ruuveja oli tarpeeksi ja linja tuli kiivettyä.

Antti kiipesi pilarin oikealta puolelta linjan, missä pääsi todella ilmavasti kiipeämään pilarin ja varsinaisen putouksen välillä. Pilarin takana olisi ollut pieni jääluolakin, mutta sen Antti kiersi hieman oikealta. Makia linja eikä mikään helppo tuokaan. Mikä tuli todettua kakkostellessa ja ruuveja pois ruuvaillessa. Tämän jälkeen siirryttiin vähän keskemmälle kalliota. Värkätessä oli ehtinyt jo hämärä hiipiä maisemaan. Kaivettiin otsalamput esiin ja jatkettiin. Antti löysi hauskan näköisen miksta kulmauksen, jossa oli pultit.. Mietin itsekin, että tuota pitäis testata, mutta Antilla oli niin kova hööki päällä, että päästin miehen painimaan kulmauksen kanssa. Meillä ei ollut ledivaloja mukana, joten päädyttiin näyttämään otsalampulla alhaalta valoa ja Antti itse omalla lampullaan. Sisäkulman halkeama oli mukavasti jäässä ja teki kiipeilystä todella haastavaa. Muutaman kerran Antti tupsahti köyteen, mutta väänsi itsensä kuitenkin kallion päälle. Kiivettiin vielä pimeässä pari jäälinjaa. Fiilisteltiin, juotiin kahvia ja teetä ja lähdettiin kahdeksan maissa illalla kotia kohti. Hauska päivä. Otetaanpa uusiksi!


Loppupeleissä kahdestaan ajeltiin etelään. Silti saatiin toyotan kontti melkein täyteen tavaraa.



Oikean laidan lämppäriputous. Olihan hienon kiinteää jäätä.



Antti liidailee lämppärilinjaa. Kuva by Mikko.



Onneksi tultiin ajoissa. Etelän väki heräili koloistaan ja valloitti putouksen.




Mikko liidaa keski kallion putousta. Kuva by Antti.
 



Meikä liidaa kallion oikean laidan hienoa pilaria. Yksistään tämän takia kannatti ajaa Jyväskylästä. Kuva by Mikko.



Antti samaisella putouksella.



Mikko liidaa kallion keskiosan putouksella. Kuva by Antti.



Päivän viimeisiä vetoja keskiosan putouksella. Kuva by Antti.





perjantai 30. joulukuuta 2016

Pimeää menoa

Vuosi loppui kyllä kohtalaiseen matalapaineeseen. Marraskuun loppuun sain vielä ekan jääkiipeilykerran ja kaikki tuntui hyvältä kauden alkua ajatellen. Jääkiipeily tuntui todella hienolta. Tosin jotenkin liiankin helpolta. Ehkä kelillä (-4) oli jotain osuutta asiaan. Jää oli aivan mahtavaa koostumukseltaan. No toisin kävi Joulukuun kanssa. Toisten ja omista sairasteluista johtuen Joulukuun alkuun suunniteltu Korouoman reissu vaihtui kotilöhöilyksi ja Joulun vielä kruunasi oikein kunnon lenssu usean päivän korkealla kuumeella. No tästä on mukava alkaa nyt sitten taas kuntoa kohottaan. Päätä särkee pelkkä ajatus siitä, että saa muutaman viikon taas reenailla, että pääsee takaisin lähtöpisteeseen. Jospa sitä sitten vaan menis kiipeemään jotain seikkailullista jäätä heti kun vaan ulos uskaltaa. Semmostapa täällä vuoden loppuun. Jospa ensi vuonna sitten vähän paremmin.


Itekseen Seppiksellä



Oli ohutta, puikkoa ja kaikkea kivaa mitä nyt vaan alkukausi tarjoaa


torstai 10. marraskuuta 2016

Vähä jotain treenailuja ja pulteria

Viimeisintä huutoa mun omalla seinällä on värkkäämäni kopio Hörstin H.I.T. systeemistä. Tuumailin, että treeneihin pitää saada jotain uutta ja tuo Hörstin tsydeemi on kiinnostanut jo yli kymmenen vuotta. Testataan nyt sitten miten se toimii. Ensin väsäsin otteet kakkosnelosesta koteloporalla. No ei ollu oikein hyvä idea. Suurellakin poralla tehty reikä on liian kaareva ja puristaa laitimmaisia sormia tylysti. Ei sillä että se haittaisi reitillä, mutta treenatessa se ei ole oikein hyvä homma. Varsinkin jos laitetaan lisäpainoa vyölle. Niinpä päädyin ratkaisuun, jossa on pari vaneria päällekäin, jolloin ote on tarpeeksi helppo lisäpainojen kanssa kiipeämiseen.


Meitsin kotikutoinen treenitsydeemi. Saapa nähä miten toimii. Raskasta on ainakin jos ei muuta.



Tulos tai ulos: No enpä osaa sanoa oisko tuossa nyt vahvuutta kovasti tullut, mutta eipä nyt alle kymmenen treenin perusteella voi vielä paljoa sanoa. Täytyy palata asiaan ensi keväänä, kun on vähän enempi kokemusta asiasta.

Niin sehän tosiaan tuo lokakuukin meni ja lumet satoi maahan, joten boulderkausikin oli ja meni. Pari kertaa ehdin käydä boulderilla. Yhden uuden linjan harjailin ja toista vähän harjailin ja yritin. Nii ja sainhan mie Kymppikiveltä pari uutta kutosen linjaa kiivettyä.


Kymppikivi ja Gulma. Lämpöä nollan tuntumassa ja loistava kitka.


Paavalinvuoren rojektia kävin kans testaamassa kertaalleen ja sain kaikki muuvit tehtyä. Aika siistiä. Vois olla siis mahkuja vihdoin ens kesänä se kiivetä. Tällä viikolla startattiin hakkukausi käyntiin. Tälle talvea täytyy yrittää taas panostaa nuihin mikstahommiin. Jos vaikka sais jotain uutta lähetettyä. Joulukuun alkuun on varattuna Korouoman reissu ja sitä ennen pitää saada vähän fiilistä kuntoon, että saatais jotain jännää kiivettyä. Rosmo sektori on ainakin käymättä ja olishan siellä sitten niitä mikstojaki. No tuumaillaan mimmoseen kuntoon saa itsensä ruoskittua kuukaudessa.


Antti kränkkää draikkahommia. Tästä ne talvikiikut taas lähtöö.


perjantai 4. marraskuuta 2016

Syyskuun kiikkuja part2 - Olhava


Syyskuun puolivälissä tehtiin excursio Olhavalle. Sieltähän löytyi reilu annos nöyryyttä ja mukavan kuulaita syyspäiviä. Pate, Sini ja Tatu lähti reissuun jo perjantaina aamusta. Me päästiin Eeron kanssa lähtemään vasta iltapäiväkahvien jälkeen ja matkalle mahtui jarrupulmia ja ruokatauko. Reppu painoi taas ihan omiksi tarpeiksi, mutta perille päästiin siitä huolimatta. Nuotiopaikalla oltiin puolen kahdeksan maissa ja ilta alkoi jo sen verran hämärtää, ettei kiipeämään enää viitsinyt lähteä. Etujoukot oli pystyttäneet teltat, joten Eeron kanssa keskityttiin nuotiomeininkeihin. Sini oli kiipeämässä Kanttia ja ainakaan nuotiopaikalle ei kuulunut mitään draamaa, ja hyvinhän se menikin.
Säädettiin telttajärjestykset kuntoon ja mentiin nuotion ääreen skepuloimaan päivän tapahtumia ja tulevia lauantain hommia. Eerolle tuli Henri kaveriksi Tampereelta niin saatiin vielä sopevasti tasa parit.

Yöllä heräsin rapinaan ja heti tajusin, että tyhmänä olin jättänyt eväspussin teltan ulkopuolelle. Hiirihän se siellä mutusteli minun eväitä. Äkkiä teltan ovi auki ja eväspussi sisään. Aamulla tarkistin hiirivahingot ja onneksi se oli saanut vain palasen parin leivän kulmasta.

Lauantaiaamun tuumailun ja hyvän fengshuin ansiosta uskaltauduin lähestymään Salama reittiä laatalta. Tarkoitus oli kyllä kiivetä vielä vähän helpompi Ruotsalaisten reitti, mutta se oli varattu. Laatan reitit on kyllä komeita linjoja. Salaman alku meni kohtuu hyvin. Kamaa tuli kyllä kylvettyä vähän turhan paljon. Parin piissin jälkeen pitäis trädissäkin noudattaa sitä samaa sääntöä ku jääkiipeilyssä, että kun piissi on jaloissa vedetään pari muuvia ja laitetaan uus piissi. Ei tulis sitten turhaa roikuskeltua ja asenneltua piissejä. Vähän ennen puolen välin ankkuria on leveämpi kohta halkeamassa ja mullapa levis kortit pitkin mäkeä. Ei auttanu muuta ku tulla köyteen ja alas. Ehkä sitten ens kerralla. Henri kiskoi reittejä semmoisella tahdilla, että paremmasta väliä. Kiipeilyvarmuus oli kyllä miehellä ihailtavalla tasolla. Tuohon kun joskus pystyis itsekin.

Nöyrinä miehinä palattiin Tatun kanssa mantereelle. Syötiin vähän jotain ja päätin lähteä ottamaan träditouhuista revanssia. Valitsin nuotiopaikalta Vekaran alkuperäis variaation. Alun olin edellisellä kerralla joskus vuosia sitten kiivennyt, mutta lopun taisin silloin luistaa hieman helpomman kautta. Siinähän olikin makia sormihalkeama reitin yläosassa. Lopussa vielä näytti, että piissit jää laittamatta, kun halkeama umpeutui useita metrejä ennen ständihyllyä, mutta loppu oli sittenkin kunnon kahvarallia. Hieno reitti ja alkuun jos uskaltais vielä tempaista tuon Taivaanporttivariaation niin aika klassikko kamaa. Tatu oli tässä vaiheessa jo lämmennyt sen verran, että lähti ihmettelemään itselleen tekemistä. Sini ja Pate olivat meidän aamutoilailujen aikaan kiivenneet Sammalrännin, jossa siis nykyään ei enää sammal kasva ja olivat nyt kiipeämässä Puntari nimistä reittiä. Sammalränni oli kuulemma hieno reitti ja Tatu päätti ottaa siihen yrityksen. Reitin alku oli aivan märkä, mutta silti mahdollinen kiivetä. Veikkaan, että sillä oli kuitenkin suuri vaikutus psyykkeeseen, sillä alkupätkän puolivälissä kuului kutsu kiristää turvavaijeri. Muutamalla levolla mies kuitenkin taisteli itsensä toppiin. Ei ollut kyllä minunkaan mielestä ihan parasta mahdollista laatua tämä reitti. En tiedä tuliko kakkostellessa kiivettyä huolimattomasti, mutta aika liukkaan oloista kiveä oli sattunut tähän sisäkulmaan. Hemmetin hienon näköinen linja alhaalta katsoessa ehkä sitä pitää yrittää sitten ensi kerralla. Tosin minun makuuni saisi reitti olla kyllä ihan kuiva.

Ylhäällä tuumailtiin, että mitäs sitten. Käytiin katsomassa laatan reittejä josko sinne yksi yläköysi sopisi, mutta tiukkaa näytti tekevän. Sektorin toisen laidan reitit eivät taas näyttäneet ehkä kuitenkaan ihan niin klassikoilta, että olisi nyt viitsinyt niitä kiivetä. Sammalrännin viereisellä Riippuvat puutarhat reitillä olleiden virolaisten puuhat näyttivät kyllä sen verran hienolta, että päätettiin käydä tarkastamassa reitti yläköydellä. Laskin Tatun ensimmäisenä reitille. Mies väänteli ja käänteli ja varmistuspaikalta ei nähnyt mitä mies puuhaili. Ylhäällä Tatu totesi reitin olleen vähintäänkin mielenkiintoinen. Mielenkiintoisuus selvisi pian omakohtaisesti. Reitin loppu oli aika likainen ja kruksi lähti korpin pesästä linnun paskan ja oksennuksen keskeltä. Hienon näköinen reitti, mutta lopun kruksi ei ole kyllä Olhavan parasta antia.

Sitten kävikin hämärtämään ja siirryttiin Tatun kanssa nuotiopiiri touhuihin. Olin jättänyt epähuomiossa juustot ja meetwurstit autoon, joten illan päätteeksi piti ottaa verryttelyt Paten polkupyörällä ja käydä hakemassa eväkset. Istuttiin taas iltaa nuotiolla ja "viihdytettiin" nuotiopaikan lähelle leiriyteneitä partiolaisia. No itsepä olivat paikan valinneet.

Yöllä heräsin taas rapinaan. Tällä kertaa rapisi vielä vähän voimakkaammin kuin edellisenä yönä. Heti piti kelata läpi mitä tuli jätettyä teltan ulkopuolelle. Eipä tainnut jäädä muuta kun roskia. Syököön hiiret roskia jos haluavat tuumailin ja jatkoin unia. Toisetkin olivat yöllä heränneet rapinaan. No ei kannattais ihan teltan viereen jättää syötäviä tai ruoalta haisevia roskia.

Sunnuntaina kun heräiltiin päätettiin Tatun kans ottaa suunnaksi Sammalrännin viereinen sisäkulma. Tosin ensin kokeillaan nyt kaukaa viisaina yläköydellä ja vasta sitten mahdollisesti liidi hommiin. Niin reitin nimi oli Kaari. Tosi hienon näköinen reitti, jossa oli kolme pienemmän katon kiepsautusta. Reitti oli kyllä todella hieno. Ei merkkiäkään edellisen päivän liukkaudesta Sammalrännissä. Pari kohtaa oli hieman jämäkämpää ja totesin, että eipä taida olla tämän päivän liiditouhuja tuokaan. No ehkä ens kerralla.

Sitten painuttiinkin takaisin nuotiopaikalle ja liidailin siitä jälleen yhden variaation. Tällä kertaa se tais olla aika lailla helpoimmasta kohtaa. Tatu oli innokas kiipeilemään ja Piipittävien lipidien ja Hanin välillä arpa osui Haniin. Tatu oli sen jo aikaisemmin kesällä kiivennyt, mutta hauska reittihän se on, joten mikäs siinä kiivetä uudelleenkin. Siinäpä ne sitten saavutukset olikin. Eli ei paljon mittään, mutta hauskaa oli happea saatiin ja katseltiin muiden hienoja lähetys suorituksia. Tällä kertaa paikalle sattui oikein kansain vaellus ja nuotiopaikan ympärillä oli lauantai sunnuntai yöllä varmaan kymmenkunta telttaa. Mutta sanonpa vielä kerran, että onhan se kyllä mahtava paikka. Pääsisköhän huhtikuussa uudestaan...


Jostain syystä reppu painoi taas. En ole kyllä ihan varma haluaisinko tällä pakkauksella ajaa polkupyörällä.



Tatu kakkostelee Kanttia.



Iltatunnelmia nuotiolta



Aamulla hyvin levätyn yön jälkeen. Tällä kertaa nukuin kyllä paljon paremmin kuin edellisellä telttareissulla.



Venekyydit toimii hyvin.



Porukkaa oli kyllä tänä viikonloppuna sattunut aika reilusti. Eipä reiteillä silti jonoa ollut paitsi ehkä laatalla.



Pate joogaa kenkiä jalkaan Puntarin lähtökielekkeellä.



Tatu ja pas- eiku Sammalränni



Yläköysitellessä jaksaa naurattaa



Henri selättää Miehuuskoetta



Tatu halailee Hania



Sini treenailee Kanttia. Lähetys tapahtui sitten samana iltana juuri kun Eeron kans saavuttiin paikalle. Kuva Tatun tai Paten.



Yläköysittely on iloinen asia. Näin pitkillä reiteillä yläköysittelykin on ihan jännää puuhaa.


tiistai 11. lokakuuta 2016

Syyskuun kiikkuja part1

Syyskuu oli ja meni. Tänä vuonna onnistuin pysymään terveenä. Ihan hyvä saavutus meikän historialla. Aika hyvin sain myös kiivettyä. Varmaan suurinpiirtein yhtä paljon kuin kesä- ja heinäkuun aikana yhteensä. Lokakuun kelit näyttää hyvältä joten toivoa sopii hyvää kiikkukuukautta. 

Oli todella vapauttavaa saada Hakapeliitta kiivettyä elokuun lopussa. Seuraavalla viikolla käytiinkin Halsvuoressa ihan vain viilistelemässä. Piti kiivetä helppoa sporttia, mutta jotenkin hairahduin virittämään yläköyden Piinalle(Jani perkele). Tuo old school 7a+ on nimensä veroinen, progressiivisesti vaikeutuva ja katon kääntöön huipentuva oikein komia linja. No eihän se nyt tietenkään ollut menossa mutta paria muuvia lukuunottamatta kaikki tuli tehtyä.

Seuraavalla viikolla oli tarkoitus harjoitella trädiä tulevaa Olhavan excursiota varten. En saanut kuitenkaan ketään matkaan kiikuille, joten päädyin itsekseni Paavalinvuoreen värkkäilemään. Mannisen Timo avasi pari vuotta sitten oikein maukkaan näköisen trädihalkeaman Paavalinvuoreen ja lupailin silloin käydä reittiä puhdistamassa. No enpä ollut saanut aikaiseksi paitsi nyt. Reitti olikin kerännyt ihan kunnolla hiekkaa ja sammalta. Vaatisi varmaan vieläkin yhden harjailukerran ennen kuin se olisi kunnolla puhdistettu. Jo viis kuus vuotta sitten tuumailin, että tuohon vois reitin pari saada. Niinpä harjan kanssa liikkeellä ollessani päätin puhdistaa sen toisenkin linjan. Katsoin kelloa kun aurinko alkoi uhkaavasti lähestyä taivaan rantaa ja kiipeilyt oli vielä kokonaan tekemättä. Totesin, että jos sooloan tuon uuden reitin niin ehdin vielä opetella alaköysisooloa tuolla Timon reitillä. Nyt disclaimer: Kiipeily on vaarallista enkä suosittele sooloamista kenellekään. Jos kuitenkin jostain syystä sellaiseen haksahdat niin muista olla varovainen.

Katsoin vielä kelloa, mietin miltä muuvit oli tuntuneet reittiä puhdistaessa. Totesin, että nyt mennään. Kiipesin mahdollisimman rauhallisesti ja tein kaikki muuvit niin huolella kuin osasin. Helppoa kiipeilyähän tämä oli, mutta yllättävän mukavia muuveja. Vai liekö johtui siitä, että soolosin? Hyviä käsiotteita ja huonoja jalkaotteita tosin kivi on niin karkeaa, että kenkä pitää kyllä hienosti. Ainut huono puoli reitissä on pituus jota ei liikaa ole siunaantunut. Notta tiiäppä oliko tuo nyt sitten soolo vai high ball boulder ilman pädejä. No pöhlön puuhaa mutta tulipahan tehtyä. Näin syntyi siis Sirppi.

Ylhäällä vilkaisin taas kelloa ja juuri ja juuri näytti sen verran olevan aikaa, että yhden reitin ehtisi kiivetä. Koskaan en ollut alaköydellä soolonnut, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Trädiräkki niskaan, köysi puun ympärille ja grigrin kanssa mäkeen. No en tiedä onko tuo grigri nyt ihan paras ajatus tähän hommaan, mutta on se kuuleman mukaan jollain toiminut. Onneksi reitti oli helppoa kiipeilyä sillä systeemi ei nyt ollut ollenkaan hallussa. Suosittelen solmimaan solmuja köyteen, jotta luottamus varmistuksen toimivuuteen olisi hieman parempi. Nyt tuli pidettyä köyttä kohtuu kireällä ja se ei taas varsinaisesti helpota kiipeilyä. Yhdessä jalan nostossa grigri nappasi kiinni ja oli todella lähellä, etten ottanut pannuja. No sen jälkeen muistin vähän paremmin ottaa löysää köyteen ennen muuveja. Reitille sain upotettua kaikki kolme kamua, eli liian pitkästä linjasta ei tässäkään ole kyse. Oikein hyviä halkeamia trädikiipeilyn harjoitteluun. Vieressä on vielä tuo kolmas helppo linja eli Kääpiö. Kyllä siinä kamoja kylväessä yhden illan saa vietettyä.


Suoraan ylös menevä halkeama on One week for the deadline ja Oikealle kaartava on Sirppi.



Jos metsään haluat mennä nyt...



Hakapeliitan jälkimaininkeja. Ei nyt ihan skumppaa, mutta vähän kuohuu kuitenkin.


sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Rojektointia

Oli aurinkoinen ja kaikin puolin hieno elokuun päivä. Tai oikeastaan elokuun viimeinen päivä. Pari päivää oli satanut, mutta sade  oli loppunut jo toissapäivänä eikä vettä tullut aivan huikeita määriä. Toiveissa siis oli, että projektilla vois olla aika hyvä keli. Töiden jälkeen jouduin singahtaan kotia hakemaan tytön päiväkodista ja tarkistaan, että poika oli päässyt koulusta kotiin. Ruoan jälkeen poitsu lähti parturiin ja tyttö halus naapuriin kaverin luo. Tuumailin että mitäs nyt kun ei tuntiin pääse vielä irtautuun kiikuillekaan. Päätin mennä kotiseinälle lämppäämään.

Puoli kuuden jälkeen pääsin liikenteeseen ja kun pääsin paikalle, pojjaat olikin jo ottaneet ekat yrkät omille reiteilleen. Tatu oli kokeillut muuveja yläköydellä Hakapeliitalle joten pääsin sopivasti lämmittelemään projektilla. Lämmittelyyn olisi varmaan parempiakin tapoja, mutta nyt oli niin tiukka fokus tähän reittiin, ettei muu tullut kyseeseen. Lämppäveto tuntui tällä kertaa tosi varmalta. Ei mitään haparointia tai ylimääräistä säätöä. Kivi oli juuri mukavan lämpöistä ja kitka oli todella mahtava. Tällä kertaa voisi siis fysiikan ja kelin puolesta olla mahdollista kiivetä reitti.

Patella oli lähetys meininki ja nyt oli Pronssi 7a tosi lähellä.  Pate oli alku kesästä rikkonut vähän kättään reittiä yrkätessä ja nyt oli kosto mielessä. Varmistelin Patea ja homma näytti heti alusta tosi varmalta. Ekan kruksin mies melkein kämmäsi, mutta kokosi hienosti itsensä ja lopun kruksin veti todella staattisesti ja rauhallisesti. Edellisellä kerralla roiskaisi saman kohdan dynaamisesti ohi otteesta. Tällä kertaa pakka pysyi kasassa ja lähetyshän siitä tuli.

Halusin ottaa varman päälle levon ja Tatu oli menossa toista reittiä liidaamaan, joten päätin lepuuttaa vielä hetken ennen liidi yrkkää. Tatu kauhoi reitin toppiin, mutta toiseksi viimeinen muuvi otti liian koville ja pannut tuli. Kohtalon hetki koitti ja minun piti lähteä terävään päähän. Säädin kilkkeet kuntoon. Laitoin nestemankkaa käpälöihin, esiklippasin ekan pultin ja kävin muuvit päässäni läpi. Viimeiset henkäykset ja matkaan. Alku meni hyvin. Ehkä liiankin hyvin ja kruksissa pakka levisi pitkin mäkeä, eikä ässiä löytynyt hihasta. Vedin sentin ohi pienestä pinchistä ja ehdin kolmasti yrittää korjata tilannetta, mutta en onnistunut. Pannut siis kutsuivat.

Keräilin egoni köyden päästä ja kokeilin muuvit uudestaan. Nyt liikkeet tuntuivat taas helpoilta. Jännää peliä tämä itselle vaikeiden reittien kiipeily. Suurin vaikeus hommassa tuntuu olevan korvien välin säätäminen kohdalleen. Tatu otti uuden yrkän reittiinsä ja tälläkin kertaa joutui köyden varaan. Yritin parhaani mukaan lepuutella ja keskittyä omaan yrkkään Tatun vääntäessä. Kädet ei ihme kyllä tuntuneet kovinkaan pökkelöiltä, joten mahdollisuudet lähetykseen olivat olemassa.

Tein samat rituaalit kuin edelliselläkin yrityksellä ja lähdin kiipeämään. Tällä kertaa lähes tunaroin homman jo alkuunsa. Sain kuitenkin pakan kasaan ja nyt onnistuin jopa kruksissa. Pari muuvia kahvoille ja sitten pystyin hengittelemään rauhallisemmin. Vähän kävi kyllä psyykkaamaan, sillä vuosi sitten pannutin juuri näiltä kahvoilta. Päätin että nyt en tipu. Korjasin asennon paremmaksi ja hengitin mahdollisimman syvään ja rauhallisesti. Ravistelin hapot käsistä ja jatkoin kahvoja eteenpäin. Pari heikompaa otetta hyvälle kahvalle ja mankkaus. Nyt tajusin että enää yksi helppo, mutta herkähkö veto ankkurille ja reitti olisi kiivetty. Nyt tarkasti. Enää et saa mokata. Hengitin ja  skarppasin. Tein muuvin niin tarkkaan ja rauhallisesti  kuin osasin ja klips reitti oli kiivetty. Ai voi helvettiläinen, kun oli pikkuisen hieno fiilis. Nyt se on tehty. Eka 7a oli paketissa eli skumppaoikeudet tuli haalittua tälle syksyä. Kippistä vaan kaikille!


Hakapeliitta from Juuso Raekallio on Vimeo.