tiistai 23. tammikuuta 2018

Jääkausi auki

Ugh. Päästiinhän sitä viimein jääkiipeilemään. Tosin alkuunsa vuoden vaihteessa jäät oli vähän ohuet ja heikosti seinässä kiinni. Pakkasta oli ehkä asteen verran ja joka toisena päivänä lämmintä aste tai kaksi. No jäätä nyt kuitenkin oli juuri sen verran, että siihen ruuvin sai ja kausi saatiin auki.

Seppiksellä näyttää tänä vuonna valuttavan todella hienosti. Jos ei kovia pakkasia tule tukkimaan veden virtausta niin jäätä saadaan varmaan ennätyksellisen paljon. Paria hys hys linjaa odotellaan myös, mutta saapa nähdä miten tässä käy.

Tänä vuonna lähdin jääkauteen soitellen sotaan ja suoraan köyden terävään päähän. Kummallakaan kerralla Seppiksellä ei tullut kiivettyä yhtään yläköydellä. Harvinaista tällaiselle yläköysisankarille. Eka kerralla liidasin Seppiksen keskilinjan joka on edellisen kerran ollut liidikelpoinen ehkä reilu viis vuotta sitten. Ihan hauska linja ja kauden ensimmäiseksi ihan sopivan haastava. Toiseksi kiipesin aivan vasemmasta nurkasta linjan joka yleensä on aivan kuiva ja lahoa jäätä siinä vaiheessa kun muut linjat ovat kiipeilykelpoisia. Oli aika jännää, kun ekalle 10 metrille sai yhden 10 senttisen ruuvin. Lopussakin jää veinasi loppua kesken, mutta onneksi sitä oli juuri sopivasti.

Toisella käyntikerralla kiipesin keskilinjan uudelleen. Tällä kertaa jää oli parempaa laadultaan. Toki pakkastakin oli pari astetta, kun edellisellä kerralla oli yks plussalla. Sitten kiipesin hieman keskikohdan oikealta puolelta hauskan ramppikikkailun. Siihen ei tosin oikein ruuveja tahtonut saada, mutta kiipeily oli kohtalaisen helppoa. Sitten kun ruuveja alkoi saada paremmin oli kiipeily vastaavasti vaikeampaa ja loppuun sai tehdä manttelin hyllylle, kun jäät loppui ennen toppia. Hyviä jäälinjoja kaikki. Toivottavasti talvi tarjoaisi vielä jotain muita liidikelpoisia uusia linjoja talven edetessä.

Toissa viikon piti sitten koko eteläisessä Suomessa pakkasta, joten päätettiin viikko sitten(13.1.) käydä Kouvolan seudulla kiipuilemassa. Valkealan Lintojan vuorella on hienoja linjoja sinnepä suunnattiin Antin kanssa täältä Jyväkylästä ja Mikko ja Ville tulivat Heltsingistä. Kovia epäilyksiä oli jään määrästä ja meikäläisen loputtomasta optimismistä huolimatta jäätä oli liian vähän liidattavaksi. Soolottavaksi ihan kohtuudella, mutta ruuveja siihen ei saanut. Paria linjaa kävin kuitenkin kopistelemassa, mutta pakit piti ottaa. Kiivettiin siis jäätä yläköydellä ja laitettiin parille mikstalinjalle yläköydet.

Yläköydellä jää oli ihan kivaa kiivetä ja sai ainakin lämmöt päälle autossa kököttelyn jälkeen. Antti mies paineli suoraan ekalle mikstalinjalle. Vilkaisi yläköydellä muuvit kuntoon ja kyseli valokuvaajaa paikalle siltä varalta, että liidi menee. Olin juuri laittamassa köyttä kiinni, joten huutelin, että vedän pari kertaa yläköydellä ja tulen sitten ottamaan kuvia. No mutta eipä siinä ehtiny juuri yläköysitellä kun mies oli jo reitin liidannu. No tällä kertaa ei nyt tullut kuvia suoritteesta.

Mentiin sitten Villen kans kokeileen reittiä. Ville lähti yläköydellä ja tippui sieltä täältä täysin arvaamattomasti. Liidi ei kuulemma ihan suoraa ollut lähössä. Lähdin itse testaamaan reittiä ja minun hakuilla hakkuotteet tuntuivat aika hyviltä, mutta reitin yläosassa olin sen verran puhki, että en ollut kyllä yhtään varma uskaltaisinko tätä liidata. Tulin alas lepuutin vähän käsiä ja otin uuden yrityksen yläköydellä. Nyt sain koko reitin kiivettyä, mutta kyllä se koville tuntui ottavan.

Vertailtiin hakun teriä ja todettiin, että Villellä oli vaan liian tylsät terät. Lainasin Villelle hakkuja ja Villehän otti ja lähti liidaamaan. Tuumasi vaan mennessään, että eipä tässä ainakaan valon määrä lisäänny, joten antaa mennä vaan. Kiipeily sujui mallikkaasti, mutta yläosassa alkoi miestä puuduttaa, joten hätä hiipi mieleen ja seuraavaan hakkuotteeseen mentiin niin rivakasti, että jalka lipesi eikä käsi enää pysynyt seinälle jääneessä hakussa. Kipinät lensivät ja raudat kolisivat kalliota vasten kun mies tipahti pari metriä alaspäin köyden varaan. Kyllä mikstakiipeily on hienoa puuhaa. Sitten olikin minun vuoro ja sen verran pimeää, että otsalamput sai kaivaa esille. Alku lähti ihan hyvin ja päätin ottaa todella rauhallisesti, sillä yläosassa vielä voimia tarvittaisiin. Muuvit tuntui kulkevan hyvin ja pitkän muuvin jälkeen jalkaotteetkin löytyivät paremmin kuin yläköydellä kavutessa. Yritin rauhoittaa pääkoppaa ja heiluttelin happoja käsistä. Ei sillä, etteikö niillä happotasoilla olisi voinut reitistä selvitä, mutta halusin ottaa varman päälle. Pari ravistusta ja muuvi. Toiset ravistelut ja toinen muuvi ja pääsin kuin pääsinkin kallion laelle seisomaan. Viimeinen klippi ja siinä se oli - reitti kiivetty.

Villellä oli vielä reitti kiipeämättä joten uutta yrkkää vaan. Alku meni taas hyvin ja loppu alkoi häämöttää. Tällä kertaa Ville pääsikin edellisen sähellyskohdan ohi sai viimeisen pultin klipattua ja homma näytti jo olevan valmis. Mutta ei. Väsymys hiipi käsivarteen ja epäilys mieleen ja viimeisestä kohtaa mistä nyt voi tippua mies sähläsi jalan irti ja vetovoima nykäisi ukon kipinöiden sinkoillessa jälleen köyden varaan kiikkumaan. No ensi kerralla sitten.

Antti oli viritellyt sillä välin yläköyden toiselle mikstalinjalle. Tätä linjaa yritettiinkin jo viime keväänä, mutta silloin ei aivan sitä päästy. Nyt kiivettiin reitti yläköydellä ja se tuntui olevan ihan mentävissä. No ensi kerralla sitten liidiä lissää.


Meitsi Seppiksen keskilinjalla



Pate kakkostelee ja kivaa on



Eero kakkostelee samaa Seppiksen keskilinjaa. Hieman parempi jään laatu.



Eero kakkosena keskilinjan oikealla puolella



Lintojan maisemia. Lunta ei liikoja ollut. Nyt viikkoa myöhemmin jäätä jo varmaan ihan hyvin.



Vielä ei jäätä ollut liidattavaksi asti, mutta tulossa on ihan lupaavan oloisesti.



Antti mikstailee



Urpot lähestyy kohdetta



Suomikiipeilyn luksusta. Pimeää, mutta tällä kertaa ei onneksi ihan niin kylmää.



Ville vääntää



Mikstahommaa



Pimeässä liidaamisessa on kyllä ihan omanlaisensa fiilis.



Antti tykittää seuraavaa  linjaa. Ens kerralla sitten liidejä paukkuu enempikin. Vai miten se oli?


torstai 21. joulukuuta 2017

Syssyä

Monenlaista ehti tapahtua syksyn aikana. Koiramme Nuca lähti paremmille metsästysmaille, työreissuja oli Belgiaan, Sveitsiin, Englantiin ja Intiaan ja siinä sivussa odoteltiin kieli pitkällä niitä syksyn hienoja boulderkelejä. No niitäpä ei koskaan tullut. Vettä satoi kuin Esterin peestä koko helkatin syksyn. Tai pari päivää oli jossain välissä ihan ok, mutta juuri silloin Juuso-poika onnistui sairastamaan flunssaa. Onneksi joitain kertoja onnistui kiipeämään köyden jatkona. Voi sanoa, että kiipeilyn saralla koko syksy oli täysi fiasko.

Työrintama on myös rassannut miestä vähän enemmän kuin aikoihin. Syynä ehkä työn kuvan muutos josta johtuen myös nuita työmatkoja on ollut syksyn aikana enempi ku kymmenen edellisen vuoden aikana yhteensä. Bloki on jäänyt vähän taka alalle. Tai eipä tuolla harrasterintamalla ole ollut paljon kerrottavaakaan. Koitetaan nyt talvella vähän skarpata tätä osastoa myös.

Mutta joo tässäpä fotodrop.


Elokuun lopulla hikoilua työmatkalla. Sveitsin rinteissä saa äkkiä hien pintaan.



Syksyn fiiliksiä kosteusprosenttien suhteen



Sateinen syyskuu ketutti sen verran että tartuttiin ekaa kertaa hakkuihin tälle kautta.



Jälleen metsästämässä kuivaa kiveä. Turhaan.



Karvakaverin viimeisiä päiviä. Lähtö tuli yllättäin. Mutta niin kai se tulee melkein kaikille.



Lokakuussa löytyi yksi päivä, että päästiin köyden nokkaan. Ajettiin Lammille vilkaisemaan paikallista kiveä. Ihan komea kallio. Aika urbaanilla paikalla tosin.



Kaksi hirveää. Harvemmin pääsee elävää hirveä silittämään.



Marraskuun lopussa uskalsi taas pitkästä aikaa käydä kuntoileen.



Pohjoisessa pääsee Joulukuun alussa jo talvitunnelmaan. Koko jengillä laskemassa.



Järkkäilin joulukuun puolessa välissä toisen perinteisen hakkuheiluttelun. Kivaa oli ja lihakset saatiin jumiin. Josko kohta pääsisi Keski-Suomessa ihan vallan jääkiipeilemään...




lauantai 3. kesäkuuta 2017

Kesä saa

Iloa tuulisoittaa. Kaikki linnut laulaa tirilii. On kevät saapunut meille. Luonto herännyt on.

Niinkun laulussa sanotaan niin kesä alkaa olla lähellä. Jääkauden päivitykset jäi vähäisiksi vaikka kiivettyä tuli ihan hienoja reittejä. Kesäkausi on alkanut myös aika mainiosti ainakin minun mittapuun mukaan, joten tässäpä fotoja ja fiiliksiä alkukesältä.


Kevään ekat ulkokiikut alkoi lowball bouldereilla. Kuukauden päivät tuli taukoa jääkiipeilyistä ennen kuin sain aikaiseksi alkaa jälleen "sormikiipeilemään".



Sporttiprokkista kävin testailemassa ekan kerran noin kuukauden reenailujen jälkeen eli toukokuun alkupuolella. Yk soolona taas mentiin. Sain kaikki muuvit tehtyä. Syksyllä ei kaikki muuvit menneet puhtaasti, joten talven aikana jonkinlaista kasvua taas tapahtunut.



Sitten vähän lisää boulderointia. Antin kans käytiin 28.7:lla ottamassa turpiin muutamalta reitiltä. Mutta positiivista oli se, että session loppupuolella eksyttyämme Vanha liitto nimiselle 7A tason reitille, saatiin se melkein kiivettyä ennen kuin oli pakko lopettaa. Kuvassa Antti Harmonialla. Sekin jäi vielä yhtä liikettä vaille.



Vanha liitto reitin kruksissa. Oli tosi lähellä, mutta ei sikaria.



Reilun viikon päästä pääsin uudelleen 28.7:lle Paten kanssa ja niinpä sain Vanhan liiton kiivettyä. Jipii kauden eka 7A oli paketissa! Muutenpa ei sillä reissulla kummallista päästy jotain vitosia kiivettiin ja Harmonialta otettiin turpiin. Kuvassa Pate vääntää Vanhaa liittoa. On kyllä hienoa släbiä ja turha yrittää lämpimällä säällä.



Köysittelykausi avattiin Paten ja Antin kans Patamalla toukokuun 21 päivä. Paikalla oli myös Oulun junnuryhmä, joten yksin ei tarvinnut kiivetä. Yksi kyykin nähtiin, mutta onneksi ei purrut ihmisiä eikä koiria.



Kauden avauksen tavoitteena oli hyvän mielen kiipeily. On sight kiivettiin useampi reitti per nenu ja Antti teki hienon on sight vedon reittiin He Man 6c. Tässä Antti kiipeää Barbara 6a+, johon minä ja Antti molemmat saatiin on sight merkintä.



Vasta kynitty kaltsikoira cockerspanieli, vaikkei sitä karvan vähyydestä ehkä ihan helposti tunnista.



Kalliolle monta reittiä avannut Jani näyttää muuvin mallia.



Antti ja He Man 6c. Kovasti rauhallinen on sight suorite. Hyvää meininkiä. Toivotaan, että fengshui pysyy läpi kesän.



Komean kevätpäivän oli joku muukin huomannut. No onneksi tilaa on sen verran, ettei tarvinnut reiteille jonotella.



Kesäkuu aloitettiin sään puolesta viileissä merkeissä yökyöpeli vuorolla Paavalinvuoressa. Paten kans kiivettiin yläköydellä ja onnistuin tekemään lupaavia linkityksiä prokkikseen. Tämähän saattaa vaikka tänä kesänä onnistua.



Pate testailee liikkeitä Salakaato reitille.


Hyvinhän se kesä on lähtenyt liikenteeseen. Toivotaan, että momentum jatkuu ja saadaan monta hienoa reittiä kiivettyä ennen lumien tuloa.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Etelän jäitä

Taas on talvea vietetty. Joulukuun sohva-aika tuli kuitattua helmikuun alkuun mennessä kun homma alkoi taas pikkuhiljaa toimimaan. Talvi on ollut lämmin, mutta vähä luminen. Jostain syystä jäätä on syntynyt lähes ennätys määrä. Nyt vaan linjat ovat paikka paikoin vähän eri paikoissa kuin normaalisti.

Jo vuosia on tuumailtu, että pitäisi käydä Kouvolan suunnalla katsomassa minkälaista jäätä sinne syntyy. Antti otti asian tällä kertaa esille ja täräytti ennakkoluulottomasti pari viikonloppua kalenteriin. Lähtijöitä ilmoittautuikin yllättävän mukavasti ainakin viisi henkeä. Minen uskaltanut luvata, mutta yllättäen viikonloppu sopikin aikatauluun. Pikkuhiljaa eri syistä alkoi porukkaa tippua kyydistä ja viimein paikan päällä oltiin Antin ja Mikon kanssa kolmestaan. Paikaksi oli valikoitunut Lintojan kallio jossa näytti olevan tarjolla sekä jäätä, että mikstaa ja mikä tärkeintä lähestyminen oli jopa boulderoijille sopiva n 100m autolta.

Käveltiin kallio laidasta laitaan ja todettiin, ettei näitä taida ihan päivässä ehtiä kiivetä. Yllättävän hyvän näköinen paikka ja pari todella hienoa pilaria. Hienoja mikstoja myös. Käveltiin sitten aivan oikeaan reunaan pienelle putoukselle ja otettiin lämmöiksi pari vetoa.Tässä vaiheessa paikalle oli ryöminyt koloistaan kymmenkunta henkeä Helsingistä Turkuun akselilta. Turun suunnalla ei jäätä tänä vuonna ollut kuulemma näkynyt. Pikku putousten vieressä näytti olevan pari pulttimikstaa joita en vaan voinut vastustaa. Antti veti kuitenkin pidemmän korren ja lähti ekana testaamaan. Todella herkkää hiivintää ohuella jäällä ja pienillä kallion listoilla. Hienon näköisen yrkän Antti otti ja melkein teki linjaan on sight suoritteen. Yläosan sammaleet vaikuttivat olevan sen verran huonosti jäässä, ettei uskallettu lähteä raapimaan niitä irti. Laskettiin Antti alas ja kiivettiin Mikon kanssa yläköydellä. Todella hauskoja linjoja ja Antti tuumaili jälkiviisaana, että olisi ollut aivan kiivettävissä, kun kävi laskeutumassa jatkot pois reitiltä.

Vaihdettiin paikkaa ja Mikko uskaltautui pitkähkön tauon jälkeen liidaamaan kallion keskiosista pienehkön putouksen. Pidettiin kahvitauko ja katseltiin maisemia. Kahvien jälkeen muistui mieleeni, että toisessa laidassa kalliota oli hieno pilari. Arvottiin mitä tehtäis. Kello alkoi olla jo sen verran, että päivän valoa ei olisi enää montaa tuntia jäljellä. Pilarille siis matkamme kävi. Kuus aan pojat oli putouksella kiipiämässä. Hienon näköistä menoa. Puikkoa, pilaria, sisäkulmaa, pikku luolaa ja kaikkea jännää oli tarjolla. Putous oli hieno senkin takia, että se oli aivan pysty ja noin 20m korkea. Harvinaista herkkua tässä osassa maata.

Valkkasin makkeimman näkösen linjan. Pilari, joka oli alaosastaan aika ohutta, joten muutama metri maasta oli hieman päällekaatuva kohta, missä pilari oli muodostunut paksummaksi. Muistelin pari vuotta sitten kiipeämääni Sudenhammasta Korouomasta ja tämä pilari vaikutti kutakuinkin samanlaiselta paitsi, että Sudenhampaan alussa on tietysti parikymmentä metriä kiipeilyä jyrkähköä ramppia ennen pilaria/puikkoa. No mutta kuitenkin tämä oli mielestäni tosi hieno linja. Yritin lähteä rauhallisesti liikkeelle. Keskittyä hengittämään ja olla puristamatta liikoja. Muista, että pystyt palautumaan jyrkälläkin jäällä, kunhan hengität rauhassa ja lepuutat käsiä vuoron perään. Niin ja jalat hyvin niin että asennossa ei tarvitse jäkittää suuntaan tai toiseen. Äläkä kiipeä itseäsi niin puhki, ettet pysty joko ruuvaamaan ruuvia tai kiipeämään alaspäin edelliselle ruuville. Tällä asenteella voi kiivetä suhteellisen rauhallisin mielin, vaikka reitti veisikin seikkailulle happokestävyyden ihmeelliseen maailmaan.

Pilarin alku meni ihan leppoisasti. Happoa kertyi tasaisesti, mutta pystyin pitämään tilanteen vakaana ja tekemisen rauhallisena. Kaksi kolmannesta pilarista kiivettyäni oli jotenkin heikko hetki ja pumppi veinasi yllättää. Väänsin ruuvin ja hengittelin syvään. Enää olisi vain kolme tai neljä metriä pilaria jäljellä. Ravistelin käsiä ja lähdin jatkamaan. Tuolta ruuvilta kulma taittui hieman helpommaksi ja sain kuin sainkin pilarin kiivettyä kunnialla. Olipas hieno linja. Kyllä kannatti tulla Kouvolaan jääkiipeilemään. Enpä olisi uskonut jos en paikkaa olisi ollut katsomassa, että Etelä-Suomesta näin hienoja paikkoja löytyy. Tosi hienoa jäätä ja voin kyllä suositella. Jälkikäteen katsoessa oli aika helppoa huomata missä otti miehellä koville. Yksi ruuvin väli oli puolitoista metriä ja muut välit kahdesta kolmeen metriin. Noo mutta ruuveja oli tarpeeksi ja linja tuli kiivettyä.

Antti kiipesi pilarin oikealta puolelta linjan, missä pääsi todella ilmavasti kiipeämään pilarin ja varsinaisen putouksen välillä. Pilarin takana olisi ollut pieni jääluolakin, mutta sen Antti kiersi hieman oikealta. Makia linja eikä mikään helppo tuokaan. Mikä tuli todettua kakkostellessa ja ruuveja pois ruuvaillessa. Tämän jälkeen siirryttiin vähän keskemmälle kalliota. Värkätessä oli ehtinyt jo hämärä hiipiä maisemaan. Kaivettiin otsalamput esiin ja jatkettiin. Antti löysi hauskan näköisen miksta kulmauksen, jossa oli pultit.. Mietin itsekin, että tuota pitäis testata, mutta Antilla oli niin kova hööki päällä, että päästin miehen painimaan kulmauksen kanssa. Meillä ei ollut ledivaloja mukana, joten päädyttiin näyttämään otsalampulla alhaalta valoa ja Antti itse omalla lampullaan. Sisäkulman halkeama oli mukavasti jäässä ja teki kiipeilystä todella haastavaa. Muutaman kerran Antti tupsahti köyteen, mutta väänsi itsensä kuitenkin kallion päälle. Kiivettiin vielä pimeässä pari jäälinjaa. Fiilisteltiin, juotiin kahvia ja teetä ja lähdettiin kahdeksan maissa illalla kotia kohti. Hauska päivä. Otetaanpa uusiksi!


Loppupeleissä kahdestaan ajeltiin etelään. Silti saatiin toyotan kontti melkein täyteen tavaraa.



Oikean laidan lämppäriputous. Olihan hienon kiinteää jäätä.



Antti liidailee lämppärilinjaa. Kuva by Mikko.



Onneksi tultiin ajoissa. Etelän väki heräili koloistaan ja valloitti putouksen.




Mikko liidaa keski kallion putousta. Kuva by Antti.
 



Meikä liidaa kallion oikean laidan hienoa pilaria. Yksistään tämän takia kannatti ajaa Jyväskylästä. Kuva by Mikko.



Antti samaisella putouksella.



Mikko liidaa kallion keskiosan putouksella. Kuva by Antti.



Päivän viimeisiä vetoja keskiosan putouksella. Kuva by Antti.





perjantai 30. joulukuuta 2016

Pimeää menoa

Vuosi loppui kyllä kohtalaiseen matalapaineeseen. Marraskuun loppuun sain vielä ekan jääkiipeilykerran ja kaikki tuntui hyvältä kauden alkua ajatellen. Jääkiipeily tuntui todella hienolta. Tosin jotenkin liiankin helpolta. Ehkä kelillä (-4) oli jotain osuutta asiaan. Jää oli aivan mahtavaa koostumukseltaan. No toisin kävi Joulukuun kanssa. Toisten ja omista sairasteluista johtuen Joulukuun alkuun suunniteltu Korouoman reissu vaihtui kotilöhöilyksi ja Joulun vielä kruunasi oikein kunnon lenssu usean päivän korkealla kuumeella. No tästä on mukava alkaa nyt sitten taas kuntoa kohottaan. Päätä särkee pelkkä ajatus siitä, että saa muutaman viikon taas reenailla, että pääsee takaisin lähtöpisteeseen. Jospa sitä sitten vaan menis kiipeemään jotain seikkailullista jäätä heti kun vaan ulos uskaltaa. Semmostapa täällä vuoden loppuun. Jospa ensi vuonna sitten vähän paremmin.


Itekseen Seppiksellä



Oli ohutta, puikkoa ja kaikkea kivaa mitä nyt vaan alkukausi tarjoaa


torstai 10. marraskuuta 2016

Vähä jotain treenailuja ja pulteria

Viimeisintä huutoa mun omalla seinällä on värkkäämäni kopio Hörstin H.I.T. systeemistä. Tuumailin, että treeneihin pitää saada jotain uutta ja tuo Hörstin tsydeemi on kiinnostanut jo yli kymmenen vuotta. Testataan nyt sitten miten se toimii. Ensin väsäsin otteet kakkosnelosesta koteloporalla. No ei ollu oikein hyvä idea. Suurellakin poralla tehty reikä on liian kaareva ja puristaa laitimmaisia sormia tylysti. Ei sillä että se haittaisi reitillä, mutta treenatessa se ei ole oikein hyvä homma. Varsinkin jos laitetaan lisäpainoa vyölle. Niinpä päädyin ratkaisuun, jossa on pari vaneria päällekäin, jolloin ote on tarpeeksi helppo lisäpainojen kanssa kiipeämiseen.


Meitsin kotikutoinen treenitsydeemi. Saapa nähä miten toimii. Raskasta on ainakin jos ei muuta.



Tulos tai ulos: No enpä osaa sanoa oisko tuossa nyt vahvuutta kovasti tullut, mutta eipä nyt alle kymmenen treenin perusteella voi vielä paljoa sanoa. Täytyy palata asiaan ensi keväänä, kun on vähän enempi kokemusta asiasta.

Niin sehän tosiaan tuo lokakuukin meni ja lumet satoi maahan, joten boulderkausikin oli ja meni. Pari kertaa ehdin käydä boulderilla. Yhden uuden linjan harjailin ja toista vähän harjailin ja yritin. Nii ja sainhan mie Kymppikiveltä pari uutta kutosen linjaa kiivettyä.


Kymppikivi ja Gulma. Lämpöä nollan tuntumassa ja loistava kitka.


Paavalinvuoren rojektia kävin kans testaamassa kertaalleen ja sain kaikki muuvit tehtyä. Aika siistiä. Vois olla siis mahkuja vihdoin ens kesänä se kiivetä. Tällä viikolla startattiin hakkukausi käyntiin. Tälle talvea täytyy yrittää taas panostaa nuihin mikstahommiin. Jos vaikka sais jotain uutta lähetettyä. Joulukuun alkuun on varattuna Korouoman reissu ja sitä ennen pitää saada vähän fiilistä kuntoon, että saatais jotain jännää kiivettyä. Rosmo sektori on ainakin käymättä ja olishan siellä sitten niitä mikstojaki. No tuumaillaan mimmoseen kuntoon saa itsensä ruoskittua kuukaudessa.


Antti kränkkää draikkahommia. Tästä ne talvikiikut taas lähtöö.