tiistai 5. maaliskuuta 2019

Jääkiikkuja 18/19

Hep!
Todella vähän mitään jääkiipeilyjä tullut tehtyä tällä kaudella. Liekö syynä todella kuivat kelit. No joka tapauksessa koko kuluva kausi on helppo paketoida siihen, että:

  1. ekaksi käytiin draikkaamassa marraskuun lopussa
  2. tokaksi käytiin tarkistamassa Seppis ja kun se oli täysin kuiva painuttiin Pönikseen 15 joulukuuta
  3. sitten tulikin joulutauko ja lomien jälkeen loppiaisena käytiin Muuratsalossa ihmettelemässä kuin sinne on jäätä ilmestynyt, vaikka muualla sitä ei ole.
  4. heti perään tammikuun lopussa käytiin Pakkomielteellä tarkistamassa kuntoa
  5. Helmikuun puolen välin paikkeilla käytiin viikonloppu Korouomassa. Kivaa oli, mutta loppui kesken.
  6. Helmikuun 21 päivä palattiin rikospaikalle Paavalinvuoreen
Katsotaas tarkemmin:
1) Ei ku miehän en siellä draikkaa kiivennytkään, kun olin vähän lenssussa. Varmistelin vaan Anttia. No hauskaa oli silti puhua paskoo ja toivoa hyvää jääkautta.

2) Alkoipa näyttää siltä, että ei oikein vahvaa jääkautta ole tulossa. Seppiksellä ei valunut yhtään vettä. Siis sellaisetkin linjat, joissa ihan perus huonollakin jääkaudella on noin metri jäätä olivat täysin kuivia. Siis ei etes milliä jäätä tai vettä. No onneksi Pöniksessä jäätä oli kuitenkin ainakin yläköysittelijöille sopivasti ja päästiin etes jotain kiipeämään.

3) Muuratsaloon oli jostain syystä tänä vuonna siunaantunut valumaa ja jäitäkin ihan mukavasti. Saatiin joitain liidejä aikaiseksi. Hauskaa oli ja kyllähän tää jääkiipeily on kyllä hienoa puuhaa.

4) Sitten jotenkin pääsi ajatus nyrjähtämään ja päädyttiin kokeilemaan Pakkomiellettä. Tai no mulla nyrjähti. Antti sinne oli kovasti ollut menoillaan jo varmaan puoli vuotta, mutta sai nyt houkuteltua minutkin mukaan. Kokemus oli jälleen aika maan pinnalle palauttava. Aika tylyä settiä. Edellisestä käyntikerrasta taisi olla viisi vuotta. Vai kuusi? No joka tapauksessa paremmin sujui kuin koskaan ennen. Pääsin jopa ihmettelemään lipan muuveja. Eivät olleet menossa ja fiilis siellä on kyllä jotain aika mielenkiintoista. Keikan jälkeen fiilis oli, että ei se varmaan tänä keväänä mene vaikka kuinka työstäis, mutta ehkä sitten seuraavana talvena. Mutta jos tänä keväänä ei käy työstään niin sitten ei mene seuraavanakaan. Joten
6) Mentiin uudelleen pakkomielteelle. No tällä kertaa sirpaloiduin heti alkuun aivan täysin. Mikä lie miehen yllätti, mutta ei veinannut tulla hommasta yhtään mitään. Sai levätä melkein joka piississä ja kerätä päätänsä kiven koloista. Mutta nyt sain kuitenkin jo testattua katon lipan ylittäviä muuvseja. Anttihan niitä nyt tietysti huitoo, mutta sillä onkin jotenkin draivi päällä ihan eri lailla.

Mistähän se johtuu, että tänä talvena ei ole nyt sitten oikein napannut? Hauskaa on kyllä ollut mutta sitä paloa, mikä ennen on hommaan ollut ei tunnu löytyvän. Vai liekö se löytyis näin kirjoittamalla.

Tarkkassilmäisimmät varmaan huomasivat, että kohta 5) eli Korouoma jäi listassa välistä. Se yleensä ansaitsee ihan oman postauksensa, mutta tällä antikliimaksien kaudella sen vois vaikka rysäyttää tähän loppuun. 

Oltiin siis viikonloppu Korolla. Meillähän piti olla siellä ensin Antin kanssa jo ennen itsenäisyyspäivää eli marras/joulukuun vaihteessa. No ei oltu kun minä olin kipeänä. Sitten meidän piti olla siellä loppiaisena. No ei oltu kun meidän koko muu perhe oli kipeänä, mummot mukaan lukien, joten ei oikein raaskinut lähteä itekseen huitelemaan ja jättää toisia sairastaan. No mutta hei lopulta päästiin helmikuun puolivälissä. Oltiin reissussa Keskimaasta kolmestaan Eskon ja Antin kanssa. Saatiin onneksi houkuteltua vanha alppikauris Ville mukaan Rollosta tasaamaan parit.

Kiivettiin kaks päivää Ruskella ja eipä oikeastaan muuta tällä kertaa. Olihan taas hauskaa. Tai no eka päivä oli Villen kanssa jotenkin vähän jäistä hommaa. He he no kait jääkiipeily nyt on. Mutta heti eka linja kääntyi ei pysty ku on niin kovaa jäätä ja muutenkin väsyttää hirveästi ja on jotenkin kaikki niin pirun vaikiaa meininkiin. Eli siis poikkaroin keskihyllylle heti kun mahdollista ja nautiskelin vesisuihkusta ja pättäre punnerruksista toppiin.

Ai niin keli. No parempaa keliähän ei juuri olis helmikuun puoliväliin voinut toivoa. Viikolla oli vielä pari kymppää pakkasta, mutta heti kun etelän vetelät suoriutui paikalle, tippui pakkanen nollan tuntumaan. Villen linja oli vuorostaan ilmavaa jäätä ja semisti paskoja ruuveja melkein hänkillä jäällä. No hyvää henkisen kantin rakennusta sekin ja ukot ihan paskana topissa. Tähän kun vielä nautiskellaan köydet, jotka eivät nyt ehkä olleet ihan nappivalinta tähän keliin. Kaksi vanhahkoa sinkkuköyttä, jotka toisen linjan jälkeen olivat tönkköjäässä muutaman metrin matkalta. Laskeutuessa sain kuin sainkin köydet setvittyä suoraksi. Mutta kun Ville oli laskeutunut ja Esko ja Antti häippässeet saatiinkin köydet jumiin. Vedettiin minkä kahdestaan jaksettiin, mutta ei liikahtaneetkaan kumpaankaan suuntaan. Eipä siinä sitten mitään. Mietittiin, että mitähän sitä nyt sitten. Ruuvattiin pari ruuvia jäähän ja kiristettiin köydet niin ettei ne jäätyis kovin pitkältä matkalta kiinni putoukseen yön aikana ja lähettiin Peräposion koululle juomaan kaljaa.

Koululla oli kovia poikia chillaamassa, Samuli Rollosta ja Antti ja Matti Oulusta. Onneksi Samuli lupautui heikkona hetkenä lainaamaan pöljille pojille köydet, jotta saatais ne ekat pelastettua. Niin joo niistä ekoistaki toinen oli Samulin. Tilanteen kruunaa se, että mulla olis kotona ollut tuliterät ice line köydet kaapissa. No en ottanu niitä kun järkeiltiin, että kolmella köydellä pitää pärjätä...

Toinen päivä meni onneksi paremmin. Oltiin liikkeellä selvästi eri fengshuilla. Kiivettiin Villen kanssa molemmat yhdet linjat Ruskealta ja oltiin yhtä keleen hymyä. Niin ne edellisen päivän köydet. Jos nyt ei niihin mennä sen syvemmälle. Ai mennään vai. No yllättävää kyllä niiden irroittamiseen ei tarvittu edes hakkua. Puun ympäriltäkin ne lähti ihan nätisti taittelemalla ja vähän repimällä. Eli siis toinen päivä oli ihan parasta mahtavuutta ja ykkösluokan tekemistä. Tätä lissää! Kaiken kaikkiaan Koro onnistui taas toimittamaan pojille muistoja ja kokemuksia. Kippis! 


Antti nautiskelee draikkahommista. Kauden avaus marraskuun lopussa. Tais olla jopa vähän pakkasta.



Heti perään jääkiipeilemässä joulukuun puolivälissä





Muuratsaloon on tällä kaudella muodostunut kivoja puikkoja.





Antti vajoamassa Pakkomielteeseen



ja lisää huumetta suoneen



Urpot ulkona. Eli siis Korouoma ja helmikuun puolivälissä. Esko haikkaa.



Urpot säätää



Ruskeavirta ihan sellaisessa perus jääkauden kunnossa



Antti liidaa ja Esko varmistaa



Lisää urpoja. Ei ku oikeasti tuo tuossa vasemmallahan on kovaksi keitetty alppi jäärä. Lopuista en tiedä Keskimaan porukkaa.






Mitähän tästä sitten sanois. Vielä naurattaa.




Koulu näytti taas leiriltä. Mutta onhan loistava paikka viettää viikonloppua.



Toisen päivän fengshui oli kohdallaan. Huom ylhäällä ruuviin pingoitetut edellisen päivän köydet.




Antti tykittää




sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Olet jo iso poika

Lokakuun alkupuoli ja projekti kutsuu jälleen. Pari kertaa kävin edellisen postauksen jälkeen treenailemassa ja sitten piti mennä taas yrittämään. Torstaina kelit näytti hyvältä, ja tuntuikin hyvältä. Toki aika kylmää alkaa jo olemaan, mutta se ei näin lyhyellä reitillä haittaa. Jostain syystä olo ei kuitenkaan ollut ihan ykkönen. Liekö lenssua vähän liikkeellä.  Esko oli myös ihan perus meiningillä liikenteessä eli unohtanut valjaat kotiin. No sen verran aina kilkettä on mukana, että saatiin varmistuspiste kyhättyä kuusen kupeeseen.

Tuumailtiin taktiikkaa ja päädyin kiipeämään reitin ensin yhden kerran lämmöiksi yläköydellä. Yläköydessä meno tuntui hyvältä. Liikkeet kulkivat hyvin putkeen ja ylös asti päästiin. No toki levot otin köydessä katon alla, mutta lämmin tuli ja niinhän se piti tullakin. Eskolla kun ei valjaita ollut niin kiipeilyareena oli minun. Jonkin aikaa lepuuttelin ja heiluttelin käsiä. Taisin juoda jotain ja vetää pari siripiriä. Sitten vaan terävään päähän ja miestä seinälle. Liikkeet tuntuivat jälleen kulkevan ihan hyvin. Yllätin itseni krimppaamasta vaakalistoilta. Tosin vasen käsi oli vähän huonosti. Seuraava veto krimpille osui myös huonosti ja nyt kun molemmat kädet oli huonosti ei miehessä riittänyt paukkuja korjaamaan asentoa ja ilmalento kutsui.

No ei muuta kun pieni tauko ja uutta yritystä. Nyt päätin ottaa katon alla rauhallisesti ja hengitellä oikein syvään. Muuvit meni taas ihan hyvin. Paremmin kuin edellisellä kerralla. Pääsin ylemmälle krimpille ja siihen kävi mies hyytymään. Sain kuin sainkin ähellettyä jalan seuraavalle ja siirrettyä käden sivuotteelle, mistä pitäisi vetää kahvalle. Mutta ei. En pysynyt asennossa sen vertaa, että olisin saanut siirrettyä käden krimpiltä kahvalle. Ilmalento kutsui jälleen. Kolmatta yritystä ei hyödyttänyt edes ajatella, koskapa mies oli sen verran rikki jo nuista kahdesta. No ei muuta kun kamat kasaan ja toivotaan, että kelejä olisi vielä jäljellä.

Seuraavana sunnuntaina oli tarkoitus mennä uudestaan yrittämään, mutta olin sen verran flunssassa, ettei ollut mitään järkeä mennä kokeilemaan. Sitten satelikin reilun viikon vettä ja alkoi näyttää jo heikolta kiipeilyjen suhteen. Onneksi kuitenkin kolmisen viikkoa edellisestä sessiosta näytti ennuste hyvältä ja päivä olikin kuiva ja viileä. No joidenkin mielestä kylmä kun lämpöä oli +4 asteen paikkeilla. Todella hyvä keli tällaisille reiteille, jotka vaativat vähän viileämpää keliä muutenkin. Mietin lähestymistaktiikkaa. Aikaisemmilla kerroilla olin aina lämmitellyt yläköydellä yhden kerran ennen kuin lähdin liidaamaan. Päätin kokeilla toisenlaista lähestymistapaa ja lämmittelin kotiseinällä. Laskeuduin ja laitoin jatkot paikoilleen. Sitten eka kiipeilyn päätin tehdä niin sanotusti pultti pultilta eli ottaa suosiolla kunnon levon ennen kruksia, mutta liidata kuitenkin. Tämä sujuikin hyvin ja nyt kuntokin tuntui aika hyvältä.

Ei muuta kun köysi alas, toppis niskaan ja käsiä heiluttelemaan. Join vettä ja vähän venyttelin ja ehkä viiden minuutin jälkeen aloin valmistatutua uuteen yritykseen. Kyllä jännitti, mutta lämppäriliidin fiilikset olivat tuoreena mielessä ja kunto tuntui aika hyvältä. Alkuun ehkä vähän hermoilin, mutta onnistuin pitämään pakan kasassa. Lepäilin katon alla sen verran kun hyvälle tuntui. Onnistuin lähtemään vaikeisiin liikkeisiin paljon rauhallisemmin kuin aiemmin. Liikkeet menivätkin hyvin. Sain otteet kiinni lähes parhaista kohtaa ja yhtäkkiä olinkin viimeisessä tiukemmassa liikkeessä. Voimat kävivät ehkä vähän hyytymään, mutta koneesta löytyi vielä puhtia ja pam käsi kahvalle ja se on siinä. Mutta hei eipäs vielä sittenkään. Vielä herkkä klippi ja tasapainoa vaativa viimeinen rykäys toppikahvalle. Jes hitto jes. Se meni sittenkin. Pääsin siis vuosia yrittämäni reitin viimein syksyn viimeisillä keleillä lokakuun lopussa eli 20.10.2018.


Il maestro Esko toistonousee reittiä "Olet jo iso poika"



sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Projektilla

On sunnuntai aamu. Komea syyspäivä. Jännittää niin vietävästi. Ihan kuin yksinlaulu ala-asteella. Oikeastaan voin tunnustaa, että pelottaa. Sain eilen houkuteltua Eskon lupautumaan projektille varmistamaan. Sen verran olen kasvanut pituutta, että muuvit meni ja on pakko uskaltautua liidaamaan. Heinäkuussa kävin kertaalleen kokeilemassa reittiä ja otteet ei tuntuneet aivan mahdottomilta, vaikka keli oli ehkä yksi huonoimmista mahdollisista. Kuuma kun mikä ja ilmankosteus lähellä sata. Elo syyskuun vaihteessa kävin kolme kertaa viikon aikana sooloilemassa yläköydellä. Muuvit alkoi taittumaan ja viimeisen kerran jälkeen voisin olla valmis liidaamaan. Olin vain kaksi kertaa kokeillut reittiä yläköydellä toisen varmistamana. Sen verran kaukaiselta projekti on tuntunut, että ei ole viitsinyt ketään vaivata. Ensimmäisestä kerrasta taitaa olla kolme vuotta ja viimeisestä kerrasta reilu vuosi. Mutta nyt on leikit leikitty ja pitäisi yrittää tositarkoituksella.

Vuonna 2007, kun tänne Muurameen muutettiin tutkailin karttoja, enkä ollut uskoa silmiä, kun vasta hankitun kodin vierestä löytyi kiipeilykäyttöön soveltuva kallio. Oltiin pari kuukautta aikaisemmin muutettu Keskimaahan Oulusta ja siellä ei liikaa ulkokallioita ollut. Kiipeilystä innostuneelle oli tajunnan räjäyttävää löytää kallio käytännössä kodin takapihalta. Kallioilla oli joskus aiemminkin kiivetty, mutta oikeastaan pelkästään bouldereilla. Ainut korkeampaa kalliota käyttänyt reitti oli Aki Rautavan Paavalin Pakkomielle. Bongasin heti Paavalinvuoren toisesta laidasta hienon pätkän kalliota, jossa selkeästi olisi kiivettävää. Kolmen vuoden harjoittelun ja yrittämisen tuotoksena syntyi Salakaato. Ei sillä, että reitti olisi jotenkin aivan tajuttoman vaikea, vaan miehessä oli vain liikaa pehmeyttä.

Siinä prosessissa tuli yritettyä paria muutakin linjaa Salakaadon vierestä, mutta tuomitsin ne auttamatta liian vaikeiksi, eikä sen enempää tullut niille ajatusta uhrattua. Yritin saada kiipeilyseuran "isoja poikia" kalliolle linjoja ihmettelemään, mutta niillä taisi olla parempaa tekemistä Halsvuoressa. Kun vuorelle ei saanut muita ukkoja reittejä ihmettelemään piti opetella itse pulttaamaan. Pari linjaa pulttasin Pakkomielteen viereen ja sitten elokuussa 2011 pultattiin yhteistuumin tämä pitkäaikainen rojekti https://selkamaasta.blogspot.com/2011/08/takaisin-ruotuun.html Seurassa oli ilmaantunut innostusta uusien sporttireittien pulttaamiseen ja päätettiin pitää pulttauskoulutus juuri tuolla projektilla Hautasen Eskon toimesta. Olin katsonut pultin paikat etukäteen, vaikken aivan varma niistä ollutkaan. Esko kuittasi kolmesta pultista, että: "Veinaatko että joku toinenkin uskaltaa tuolla pulttauksella reitin kiivetä?" No silloin pulttaus vaikutti ihan järkevältä, mutta näin enemmän reittiä yrittäneenä voi todeta, että kyllä "vanhempi valtiomies" oli oikeassa ja yksi pultti piti reittiin lisätä.

No mutta. Kello käy pykälään ja pakko kait se on lähteä. Esko kohta odottelee. Kamat selkään koiruus mukaan ja kävelemällä paikalle. En osaa sanoa pelottaako enemmän se että jos reitti ei sittenkään ole lähelläkään mun liidikykyjä vai se, että jos se nyt menee niin koko prosessi on loppu. Eihän tällaista hienoa suhdetta voi lopettaa ihan noin vain ekalla tai tokalla liidillä. Toisaalta pelottaa pulttaus. Onko se kuitenkaan hyvä? Tuleeko pitkiä tai vaarallisia pannuja? No kaikki nämä kysymykset saavat vastauksen varsin pian.

Laskeudun reitin ja laitan yläköyden paikoilleen. Samalla laitan jatkot pultteihin valmiiksi ja harjailen otteet ihan varmuuden vuoksi jälleen kerran. Esko putsailee viereen toista reittiä ja virittää yläköyden itselleen. Saan hommat valmiiksi ja yläköyden kiinni valjaisiin. Ei muuta kun ensin yläköydellä katsomaan miten se kunto riittää. No hyvinhän se riittää ja muuvit menee hienosti. Ei muuta kun köysi alas ja miestä terävään päähän. Alku menee hyvin. Pääsen pikku katon alle lepäämään ihan hyvissä voimin. Pienet puhallukset mankkaus ja matka jatkuu. Tästä eteenpäin on vajaa kymmenen ainakin minulle erittäin tiukkaa liikettä. Niiden keskellä ei ole mitään mahdollisuutta klipata köyttä, joten ei siihen laitettu pulttiakaan. Oletetun pultin paikalla on nyt nauhalenkistä riippuva sulkurengas suoraan ankkurista. Saan lähtöotteista kiinni ja ensimmäiset kolme liikettä menee ihan hyvin, mutten saa krimpistä kiinni ja ilmojen halki käy kiipeilijän tie.

Seuraavaalla yrityksellä saan krimpin pidettyä, mutta seuraava liike menee ohi. Niin myös päivän viimeisellä yrityksellä. Eli lähellä, mutta ei. Liikkeet kyllä tuntuvat onnistuvan ja jos lepään köydessä katon alla ja lähden siitä saan aina liikkeet tehtyä. Linkitys ei siis onnistu. Mutta vastauksia kysymyksiin: Juu pannut tuli vedettyä ja pultit on ihan hyvillä paikoilla. Ainoastaan se yksi tarvitaan lisää. Niin ja siitä, että reitti olisi nyt mennyt ihan heittämällä ei tarvinnut huolehtia.

Nyt olen käynyt kuukauden aikana neljä kertaa yrittämässä reittiä. Joka kerta olen päässyt vähän eteenpäin, mutta ei vieläkään suoritusmerkintää tilillä. Viimeisellä kahdella kerralla olen päässyt kuudenteen ja seitsemänteen vaikeaan muuviin, mutta en ole kyennyt aivan siirtämään kättä kahvalle, johon vaikeampi osuus loppuu. No mutta ehkä ensi kerralla. Tai sitten ensi keväänä. Kukapa tietää.


Beeta WARNING onsightista haaveileville!!!


Yläköysisooloa rojektilla elokuun lopussa.



Yksi ensimmäisistä liidiyrityksistä



Lähellä on, mutta eiiiiii


sunnuntai 12. elokuuta 2018

Kalliokausi 2018 eka puolikas

Part 1: Kauden aloitus

Tänä vuonna oltiin reilusti ajoissa kalliokauden kanssa ja sovittiin eka kiipeilyreissu toukokuun alkuun Kustaviin. Tai oikeastaan Jukka ja Olli-Pekka sopivat ja varasivat mökin. Minä sitten houkuttelin Eskon mukaan täältä Keskimaasta. Reissua ennen piti talven tomut karistella sormista, mutta aikaa oli rajallisesti perinteisen kevät lenssun jäljiltä. Treenailin siis muutaman kerran kotiseinällä ja taisin jopa kerran piipahtaa boulderpajalla hakemassa kestävyyttä. Aika ohuella oltiin siis treenien suhteen. Toki talven hakkuilut oli pohjilla kestävyyskuntoiluna. Kelit sattui mitä loistavimmat aurinko paisteli ja oli vajaa pari kymppiä auringonpaisteessa lämmintä. Voisi ottaakin tällaisen kauden aloituksen perinteeksi.

Eka päivänä mentiin Hopiavuoreen. Klassikoista sain viimeksi(olikohan 2014) kiivettyä vain "Lasten huoneen avaimet", joten tekemistä riitti vielä tuolla kalliolla. Lämppäriksi Esko mies kipaisi "Ensimmäinen pioneeri" reitin. Mie noiduin yläköydessä, että miten helvetissä, mutta yllättävän nopeasti alkoi jammit muistua mieleen. Sormet oli jo puolivälissä niin jäässä, ettei ollut mitään tuntoa, mutta onneksi reitillä voi parissa kohtaa lämmitellä sormia aika huoletta. Arvoin, että mitä sitä sitten koittaisi. Esko usutti "Säkkipillin" kimppuun. Se on kyllä hieno reitti, vaikka lyhykäinen onkin. Muutama todella hieno jammi juuri oikean kokoisessa halkeamassa ja jos yhtään alkaa arpomaan käy homma varmasti raskaaksi. Onneksi alhaalta katsotut muuvit sopi reittiin täydellisesti ja homma sujui kepeästi.

Seuraavaksi piti kiivetä "Ensimmäinen pioneeri", mutta virolaiset oli vallanneet sen. Esko viritteli yläköyden "Dead Ringersille". Varmistelin Eskon muuvitteluja ja tuumailin mitä tekisi iltapäivällä.  Virolaiset olivat vieläkin "Ensimmisellä Pioneerilla", joten kiivettiin "Aallon Helmi". Se olikin helmi reitti. Sopivan kapea sisäkulma, ettei oikein tiennyt miten päin siihen olisi itsensä tunkenut ja kääntyminen oli lähes mahdotonta. Takakulman halkeama oli lisäksi juuri sen kokoinen, että kädet ei oikein veinanneet siellä pysyä. Jossain kohtaa tuli selväksi, että olin lähtenyt väärin päin liikenteeseen ja oli pakko kääntyä toisinpäin. Juuri kun olin pääsemässä ympäri jalka lähti lipeämään ja heitin vasemmalla kädellä epätoivoisen karatejammin halkeamaan. Kuin ihmeen kaupalla se pysyi ja pystyin jatkamaan kiipeilyä. Alhaalta vaikeahkolta näyttänyt kiilautuneen blokin ylitys ei onneksi ollutkaan ihan niin vaikea ja kaiken kaikkiaan ihan kelpo reitti.

Iltapäivän päätteeksi pääsin kiipeämään Pioneeria. On kyllä hieno reitti. Selkeä linja eikä liikaa otteita halkeaman ulkopuolella. Halkeama leveilee sen verran, että släbikiipeilykin päätyy ylä vitosen nurkille. Mie en osaa kiivetä tuommosia halkeamia. Tuntui jotenkin paljon vaikeammalta, kuin Säkkipillin yhtä jaksoinen halkeama. No ylös päästiin jännittämisen ja ähistelyn jälkeen. Eskokaan ei jaksanut enää kiivetä, joten päivä oli pulkassa ja siirryttiin rantamökille grillaamaan ja chillaamaan.

Sunnuntain kohteeksi valkattiin Uhrikallio. Siellä en ollutkaan aikaisemmin käynyt. Ihan hauska ja varjoisa kallio. Kuivuminen varmaan ottaa oman aikansa, sillä nytkin kallio valutteli sieltä täältä. Edellisen päivän kiikut painoi hihoissa sen verran, että päivä meni yläköysittelyksi. Esko vastasi päivän lähetyksestä kiivettyään lyhyehkön muuvittelun jälkeen "Tetsuon". Todella hieno reitti tuokin. Ehkä sitä vois joskus harkita kokeilevansa nuita seiskoja itsekin.

Paljon jäi varsinkin Uhrikalliolta hampaankoloon ja alkukausi näkyi siinä, että kestävyys loppui ekan päivän jälkeen. Toivottavasti loppukauteen sais samanlaisen viikonlopun johonkin kotimaan kaltsille aikaiseksi.


Hopiavuori



Esko lämppää reitillä Ensimmäinen Pioneeri



Säkkipilli ja onnellinen soittaja.



Esko ja Dead Ringers.



Jukka liidaa Ensimmäistä Pioneeria.



Olli-Pekka nautiskelee yläköyden voimasta.



Pojjaat reitillä Pahakala



Jukka ja Aallon Helmi.



Olli-Pekan tyylinäyte



Iltaruoka ja maisemat oli kyllä kohillaan.



Mökkirannan maisemaa kehtaa katsella



Uhrikallion perusleiri



Tetsuo on kyllä komian näköinen vääntö


Part 2: Kotopuolen puuhailut

Heti kohta reissun jälkeen helteet yllätti kiipeilijän. Kävin pari kertaa päiväkiikuilla Paten kanssa Pitsalähetti boulderilla yrittämässä vanhaa vihulaista. Alkukaudesta huolimatta reitti tuntui olevan aika lähellä. Pitäisi olla vaan vähän viileämpää. Kertaalleen käytiin Eeron kanssa Punavuoressa yläköysisankareina. Pientä alkukauden jäykkyyttä oli vieläkin havaittavissa, mutta hauskaa oli. Seuraavana perjantaina käytin työkavereita Patamankalliolla kiiepeilemässä Ankkalinna-sektorilla. Pari reittiä liidailin itse työkaverin varmistellessa, mikä tuntui henkisesti melkein soololta, mutta kait se Grigri olis pysäyttänyt ennen äiti maan syleilyä.

No sitten olikin jo Juhannus.

Kävin Paavalinvuoressa avaamassa uusia bouldereita koirakaverin kanssa. Piti kyllä vaan kiivetä vanhoja, mutta kun pari linjaa pomppasi silmille, niin pakkohan ne oli harjata. Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna oli  Halsvuoren Kukkulankuningas tapahtuma, johon ei kyllä pitänyt alun perin edes osallistua, mutta kun kotijoukot lähti lomansa alkuun sukuloimaan ja Eero kävi psyykkaamaan, niin pakkohan se oli mennä. Tapahtuma on siis Jyväskylän kiipeilyseura Projektin eli meidän järkkäämä "leikkimielinen" kiipeilykisa, missä Halsvuoressa kiivetään reittejä ja kilpailu pari saa pisteen jokaisesta noususta. Ei väliä mennäänkö ylä vai alaköydellä kunhan kiipeää reitin puhtaasti. No kestävyyshän se loppui taas heti alkuunsa ja kolme reittiä sain kiivettyä ja yhtä yritettyä pari kertaa. Kyllä vanhalle miehelle tuota tapahtuman kestoa pitäisi pidentää parilla, kolmella tunnilla, että ehtisi etes jotain puuhailla. No mutta hauskaa oli ja kolmestaan Jonnen ja Annan kans käytiin saunomassa Paviljongin saunassa. Voin kertoa, että enempikin olisi mahtunut. Millähän houkutellaan ens kesänä porukkaa ainaki tuplasti jos ei kolminkertaisesti? Pitsoilla?

Kukkulankunkun jälkeen seuraavana päivänä eli sunnuntaina kävin sitten Punavuoressa taas harjoittelemassa reittejä yläköydellä. Hienoja on Punavuoren reitit. Tosin hieman kirpeitä. Maanantaina piti pitää lepopäivä, mutta kotiväen ollessa reissullaan päädyin töiden jälkeen Boulderpajalle pitämään "aktiivisen lepopäivän". Kiipesin siis kaikki paikan alle 6A greidatut linjat ja pari 6A:ta. Hiki tuli ja kivaa oli. Tiistaina piti Eeron kanssa päästä vielä Punavuoreen, mutta satoi vettä, joten päädyttiin uudestaan Boulderpajalle. Ihan ei ehkä neljäntenä peräkkäisenä päivänä ollut enää iskussa, mutta kivaa oli kiivetä.

Jälkimainingeissa täytyy mainita, että yhtäkkiä useamman peräkkäisen päivän kiipeäminen voi olla hasardia. Tällä kertaa kävi niin, että sain vanhan oikean käden nimettömän pulley vamman hieman kipeäksi. Onneksi tuo ei estä kiipeilyä, pitää vaan teipata sormi ennen kiipeilyä.


Pitsalähetti passitti jälleen miehen reenaamaan



Punavuoressa oppimatkalla



Paavalinvuoressa karvakamun kanssa



Halsvuoren Kukkulankunkku: Esko liidailee Pakin pyllistystä



Eero, Taneli ja Lysti cockeri fiilistelemässä kilpailuilmapiiriä



Ville ja Anna kartuttamassa pistetiliä



Liian kuumaa koiralle. Siinä ja siinä, ettei myös kiipeilijöille



Eero fiilistelemässä Rojurännillä



Kisan jälkimaininkeja



Punavuoressa jälleen. Esko liidailee Harpnapo 7b