sunnuntai 12. elokuuta 2018

Kalliokausi 2018 eka puolikas

Part 1: Kauden aloitus

Tänä vuonna oltiin reilusti ajoissa kalliokauden kanssa ja sovittiin eka kiipeilyreissu toukokuun alkuun Kustaviin. Tai oikeastaan Jukka ja Olli-Pekka sopivat ja varasivat mökin. Minä sitten houkuttelin Eskon mukaan täältä Keskimaasta. Reissua ennen piti talven tomut karistella sormista, mutta aikaa oli rajallisesti perinteisen kevät lenssun jäljiltä. Treenailin siis muutaman kerran kotiseinällä ja taisin jopa kerran piipahtaa boulderpajalla hakemassa kestävyyttä. Aika ohuella oltiin siis treenien suhteen. Toki talven hakkuilut oli pohjilla kestävyyskuntoiluna. Kelit sattui mitä loistavimmat aurinko paisteli ja oli vajaa pari kymppiä auringonpaisteessa lämmintä. Voisi ottaakin tällaisen kauden aloituksen perinteeksi.

Eka päivänä mentiin Hopiavuoreen. Klassikoista sain viimeksi(olikohan 2014) kiivettyä vain "Lasten huoneen avaimet", joten tekemistä riitti vielä tuolla kalliolla. Lämppäriksi Esko mies kipaisi "Ensimmäinen pioneeri" reitin. Mie noiduin yläköydessä, että miten helvetissä, mutta yllättävän nopeasti alkoi jammit muistua mieleen. Sormet oli jo puolivälissä niin jäässä, ettei ollut mitään tuntoa, mutta onneksi reitillä voi parissa kohtaa lämmitellä sormia aika huoletta. Arvoin, että mitä sitä sitten koittaisi. Esko usutti "Säkkipillin" kimppuun. Se on kyllä hieno reitti, vaikka lyhykäinen onkin. Muutama todella hieno jammi juuri oikean kokoisessa halkeamassa ja jos yhtään alkaa arpomaan käy homma varmasti raskaaksi. Onneksi alhaalta katsotut muuvit sopi reittiin täydellisesti ja homma sujui kepeästi.

Seuraavaksi piti kiivetä "Ensimmäinen pioneeri", mutta virolaiset oli vallanneet sen. Esko viritteli yläköyden "Dead Ringersille". Varmistelin Eskon muuvitteluja ja tuumailin mitä tekisi iltapäivällä.  Virolaiset olivat vieläkin "Ensimmisellä Pioneerilla", joten kiivettiin "Aallon Helmi". Se olikin helmi reitti. Sopivan kapea sisäkulma, ettei oikein tiennyt miten päin siihen olisi itsensä tunkenut ja kääntyminen oli lähes mahdotonta. Takakulman halkeama oli lisäksi juuri sen kokoinen, että kädet ei oikein veinanneet siellä pysyä. Jossain kohtaa tuli selväksi, että olin lähtenyt väärin päin liikenteeseen ja oli pakko kääntyä toisinpäin. Juuri kun olin pääsemässä ympäri jalka lähti lipeämään ja heitin vasemmalla kädellä epätoivoisen karatejammin halkeamaan. Kuin ihmeen kaupalla se pysyi ja pystyin jatkamaan kiipeilyä. Alhaalta vaikeahkolta näyttänyt kiilautuneen blokin ylitys ei onneksi ollutkaan ihan niin vaikea ja kaiken kaikkiaan ihan kelpo reitti.

Iltapäivän päätteeksi pääsin kiipeämään Pioneeria. On kyllä hieno reitti. Selkeä linja eikä liikaa otteita halkeaman ulkopuolella. Halkeama leveilee sen verran, että släbikiipeilykin päätyy ylä vitosen nurkille. Mie en osaa kiivetä tuommosia halkeamia. Tuntui jotenkin paljon vaikeammalta, kuin Säkkipillin yhtä jaksoinen halkeama. No ylös päästiin jännittämisen ja ähistelyn jälkeen. Eskokaan ei jaksanut enää kiivetä, joten päivä oli pulkassa ja siirryttiin rantamökille grillaamaan ja chillaamaan.

Sunnuntain kohteeksi valkattiin Uhrikallio. Siellä en ollutkaan aikaisemmin käynyt. Ihan hauska ja varjoisa kallio. Kuivuminen varmaan ottaa oman aikansa, sillä nytkin kallio valutteli sieltä täältä. Edellisen päivän kiikut painoi hihoissa sen verran, että päivä meni yläköysittelyksi. Esko vastasi päivän lähetyksestä kiivettyään lyhyehkön muuvittelun jälkeen "Tetsuon". Todella hieno reitti tuokin. Ehkä sitä vois joskus harkita kokeilevansa nuita seiskoja itsekin.

Paljon jäi varsinkin Uhrikalliolta hampaankoloon ja alkukausi näkyi siinä, että kestävyys loppui ekan päivän jälkeen. Toivottavasti loppukauteen sais samanlaisen viikonlopun johonkin kotimaan kaltsille aikaiseksi.


Hopiavuori



Esko lämppää reitillä Ensimmäinen Pioneeri



Säkkipilli ja onnellinen soittaja.



Esko ja Dead Ringers.



Jukka liidaa Ensimmäistä Pioneeria.



Olli-Pekka nautiskelee yläköyden voimasta.



Pojjaat reitillä Pahakala



Jukka ja Aallon Helmi.



Olli-Pekan tyylinäyte



Iltaruoka ja maisemat oli kyllä kohillaan.



Mökkirannan maisemaa kehtaa katsella



Uhrikallion perusleiri



Tetsuo on kyllä komian näköinen vääntö


Part 2: Kotopuolen puuhailut

Heti kohta reissun jälkeen helteet yllätti kiipeilijän. Kävin pari kertaa päiväkiikuilla Paten kanssa Pitsalähetti boulderilla yrittämässä vanhaa vihulaista. Alkukaudesta huolimatta reitti tuntui olevan aika lähellä. Pitäisi olla vaan vähän viileämpää. Kertaalleen käytiin Eeron kanssa Punavuoressa yläköysisankareina. Pientä alkukauden jäykkyyttä oli vieläkin havaittavissa, mutta hauskaa oli. Seuraavana perjantaina käytin työkavereita Patamankalliolla kiiepeilemässä Ankkalinna-sektorilla. Pari reittiä liidailin itse työkaverin varmistellessa, mikä tuntui henkisesti melkein soololta, mutta kait se Grigri olis pysäyttänyt ennen äiti maan syleilyä.

No sitten olikin jo Juhannus.

Kävin Paavalinvuoressa avaamassa uusia bouldereita koirakaverin kanssa. Piti kyllä vaan kiivetä vanhoja, mutta kun pari linjaa pomppasi silmille, niin pakkohan ne oli harjata. Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna oli  Halsvuoren Kukkulankuningas tapahtuma, johon ei kyllä pitänyt alun perin edes osallistua, mutta kun kotijoukot lähti lomansa alkuun sukuloimaan ja Eero kävi psyykkaamaan, niin pakkohan se oli mennä. Tapahtuma on siis Jyväskylän kiipeilyseura Projektin eli meidän järkkäämä "leikkimielinen" kiipeilykisa, missä Halsvuoressa kiivetään reittejä ja kilpailu pari saa pisteen jokaisesta noususta. Ei väliä mennäänkö ylä vai alaköydellä kunhan kiipeää reitin puhtaasti. No kestävyyshän se loppui taas heti alkuunsa ja kolme reittiä sain kiivettyä ja yhtä yritettyä pari kertaa. Kyllä vanhalle miehelle tuota tapahtuman kestoa pitäisi pidentää parilla, kolmella tunnilla, että ehtisi etes jotain puuhailla. No mutta hauskaa oli ja kolmestaan Jonnen ja Annan kans käytiin saunomassa Paviljongin saunassa. Voin kertoa, että enempikin olisi mahtunut. Millähän houkutellaan ens kesänä porukkaa ainaki tuplasti jos ei kolminkertaisesti? Pitsoilla?

Kukkulankunkun jälkeen seuraavana päivänä eli sunnuntaina kävin sitten Punavuoressa taas harjoittelemassa reittejä yläköydellä. Hienoja on Punavuoren reitit. Tosin hieman kirpeitä. Maanantaina piti pitää lepopäivä, mutta kotiväen ollessa reissullaan päädyin töiden jälkeen Boulderpajalle pitämään "aktiivisen lepopäivän". Kiipesin siis kaikki paikan alle 6A greidatut linjat ja pari 6A:ta. Hiki tuli ja kivaa oli. Tiistaina piti Eeron kanssa päästä vielä Punavuoreen, mutta satoi vettä, joten päädyttiin uudestaan Boulderpajalle. Ihan ei ehkä neljäntenä peräkkäisenä päivänä ollut enää iskussa, mutta kivaa oli kiivetä.

Jälkimainingeissa täytyy mainita, että yhtäkkiä useamman peräkkäisen päivän kiipeäminen voi olla hasardia. Tällä kertaa kävi niin, että sain vanhan oikean käden nimettömän pulley vamman hieman kipeäksi. Onneksi tuo ei estä kiipeilyä, pitää vaan teipata sormi ennen kiipeilyä.


Pitsalähetti passitti jälleen miehen reenaamaan



Punavuoressa oppimatkalla



Paavalinvuoressa karvakamun kanssa



Halsvuoren Kukkulankunkku: Esko liidailee Pakin pyllistystä



Eero, Taneli ja Lysti cockeri fiilistelemässä kilpailuilmapiiriä



Ville ja Anna kartuttamassa pistetiliä



Liian kuumaa koiralle. Siinä ja siinä, ettei myös kiipeilijöille



Eero fiilistelemässä Rojurännillä



Kisan jälkimaininkeja



Punavuoressa jälleen. Esko liidailee Harpnapo 7b


tiistai 23. tammikuuta 2018

Jääkausi auki

Ugh. Päästiinhän sitä viimein jääkiipeilemään. Tosin alkuunsa vuoden vaihteessa jäät oli vähän ohuet ja heikosti seinässä kiinni. Pakkasta oli ehkä asteen verran ja joka toisena päivänä lämmintä aste tai kaksi. No jäätä nyt kuitenkin oli juuri sen verran, että siihen ruuvin sai ja kausi saatiin auki.

Seppiksellä näyttää tänä vuonna valuttavan todella hienosti. Jos ei kovia pakkasia tule tukkimaan veden virtausta niin jäätä saadaan varmaan ennätyksellisen paljon. Paria hys hys linjaa odotellaan myös, mutta saapa nähdä miten tässä käy.

Tänä vuonna lähdin jääkauteen soitellen sotaan ja suoraan köyden terävään päähän. Kummallakaan kerralla Seppiksellä ei tullut kiivettyä yhtään yläköydellä. Harvinaista tällaiselle yläköysisankarille. Eka kerralla liidasin Seppiksen keskilinjan joka on edellisen kerran ollut liidikelpoinen ehkä reilu viis vuotta sitten. Ihan hauska linja ja kauden ensimmäiseksi ihan sopivan haastava. Toiseksi kiipesin aivan vasemmasta nurkasta linjan joka yleensä on aivan kuiva ja lahoa jäätä siinä vaiheessa kun muut linjat ovat kiipeilykelpoisia. Oli aika jännää, kun ekalle 10 metrille sai yhden 10 senttisen ruuvin. Lopussakin jää veinasi loppua kesken, mutta onneksi sitä oli juuri sopivasti.

Toisella käyntikerralla kiipesin keskilinjan uudelleen. Tällä kertaa jää oli parempaa laadultaan. Toki pakkastakin oli pari astetta, kun edellisellä kerralla oli yks plussalla. Sitten kiipesin hieman keskikohdan oikealta puolelta hauskan ramppikikkailun. Siihen ei tosin oikein ruuveja tahtonut saada, mutta kiipeily oli kohtalaisen helppoa. Sitten kun ruuveja alkoi saada paremmin oli kiipeily vastaavasti vaikeampaa ja loppuun sai tehdä manttelin hyllylle, kun jäät loppui ennen toppia. Hyviä jäälinjoja kaikki. Toivottavasti talvi tarjoaisi vielä jotain muita liidikelpoisia uusia linjoja talven edetessä.

Toissa viikon piti sitten koko eteläisessä Suomessa pakkasta, joten päätettiin viikko sitten(13.1.) käydä Kouvolan seudulla kiipuilemassa. Valkealan Lintojan vuorella on hienoja linjoja sinnepä suunnattiin Antin kanssa täältä Jyväkylästä ja Mikko ja Ville tulivat Heltsingistä. Kovia epäilyksiä oli jään määrästä ja meikäläisen loputtomasta optimismistä huolimatta jäätä oli liian vähän liidattavaksi. Soolottavaksi ihan kohtuudella, mutta ruuveja siihen ei saanut. Paria linjaa kävin kuitenkin kopistelemassa, mutta pakit piti ottaa. Kiivettiin siis jäätä yläköydellä ja laitettiin parille mikstalinjalle yläköydet.

Yläköydellä jää oli ihan kivaa kiivetä ja sai ainakin lämmöt päälle autossa kököttelyn jälkeen. Antti mies paineli suoraan ekalle mikstalinjalle. Vilkaisi yläköydellä muuvit kuntoon ja kyseli valokuvaajaa paikalle siltä varalta, että liidi menee. Olin juuri laittamassa köyttä kiinni, joten huutelin, että vedän pari kertaa yläköydellä ja tulen sitten ottamaan kuvia. No mutta eipä siinä ehtiny juuri yläköysitellä kun mies oli jo reitin liidannu. No tällä kertaa ei nyt tullut kuvia suoritteesta.

Mentiin sitten Villen kans kokeileen reittiä. Ville lähti yläköydellä ja tippui sieltä täältä täysin arvaamattomasti. Liidi ei kuulemma ihan suoraa ollut lähössä. Lähdin itse testaamaan reittiä ja minun hakuilla hakkuotteet tuntuivat aika hyviltä, mutta reitin yläosassa olin sen verran puhki, että en ollut kyllä yhtään varma uskaltaisinko tätä liidata. Tulin alas lepuutin vähän käsiä ja otin uuden yrityksen yläköydellä. Nyt sain koko reitin kiivettyä, mutta kyllä se koville tuntui ottavan.

Vertailtiin hakun teriä ja todettiin, että Villellä oli vaan liian tylsät terät. Lainasin Villelle hakkuja ja Villehän otti ja lähti liidaamaan. Tuumasi vaan mennessään, että eipä tässä ainakaan valon määrä lisäänny, joten antaa mennä vaan. Kiipeily sujui mallikkaasti, mutta yläosassa alkoi miestä puuduttaa, joten hätä hiipi mieleen ja seuraavaan hakkuotteeseen mentiin niin rivakasti, että jalka lipesi eikä käsi enää pysynyt seinälle jääneessä hakussa. Kipinät lensivät ja raudat kolisivat kalliota vasten kun mies tipahti pari metriä alaspäin köyden varaan. Kyllä mikstakiipeily on hienoa puuhaa. Sitten olikin minun vuoro ja sen verran pimeää, että otsalamput sai kaivaa esille. Alku lähti ihan hyvin ja päätin ottaa todella rauhallisesti, sillä yläosassa vielä voimia tarvittaisiin. Muuvit tuntui kulkevan hyvin ja pitkän muuvin jälkeen jalkaotteetkin löytyivät paremmin kuin yläköydellä kavutessa. Yritin rauhoittaa pääkoppaa ja heiluttelin happoja käsistä. Ei sillä, etteikö niillä happotasoilla olisi voinut reitistä selvitä, mutta halusin ottaa varman päälle. Pari ravistusta ja muuvi. Toiset ravistelut ja toinen muuvi ja pääsin kuin pääsinkin kallion laelle seisomaan. Viimeinen klippi ja siinä se oli - reitti kiivetty.

Villellä oli vielä reitti kiipeämättä joten uutta yrkkää vaan. Alku meni taas hyvin ja loppu alkoi häämöttää. Tällä kertaa Ville pääsikin edellisen sähellyskohdan ohi sai viimeisen pultin klipattua ja homma näytti jo olevan valmis. Mutta ei. Väsymys hiipi käsivarteen ja epäilys mieleen ja viimeisestä kohtaa mistä nyt voi tippua mies sähläsi jalan irti ja vetovoima nykäisi ukon kipinöiden sinkoillessa jälleen köyden varaan kiikkumaan. No ensi kerralla sitten.

Antti oli viritellyt sillä välin yläköyden toiselle mikstalinjalle. Tätä linjaa yritettiinkin jo viime keväänä, mutta silloin ei aivan sitä päästy. Nyt kiivettiin reitti yläköydellä ja se tuntui olevan ihan mentävissä. No ensi kerralla sitten liidiä lissää.


Meitsi Seppiksen keskilinjalla



Pate kakkostelee ja kivaa on



Eero kakkostelee samaa Seppiksen keskilinjaa. Hieman parempi jään laatu.



Eero kakkosena keskilinjan oikealla puolella



Lintojan maisemia. Lunta ei liikoja ollut. Nyt viikkoa myöhemmin jäätä jo varmaan ihan hyvin.



Vielä ei jäätä ollut liidattavaksi asti, mutta tulossa on ihan lupaavan oloisesti.



Antti mikstailee



Urpot lähestyy kohdetta



Suomikiipeilyn luksusta. Pimeää, mutta tällä kertaa ei onneksi ihan niin kylmää.



Ville vääntää



Mikstahommaa



Pimeässä liidaamisessa on kyllä ihan omanlaisensa fiilis.



Antti tykittää seuraavaa  linjaa. Ens kerralla sitten liidejä paukkuu enempikin. Vai miten se oli?


torstai 21. joulukuuta 2017

Syssyä

Monenlaista ehti tapahtua syksyn aikana. Koiramme Nuca lähti paremmille metsästysmaille, työreissuja oli Belgiaan, Sveitsiin, Englantiin ja Intiaan ja siinä sivussa odoteltiin kieli pitkällä niitä syksyn hienoja boulderkelejä. No niitäpä ei koskaan tullut. Vettä satoi kuin Esterin peestä koko helkatin syksyn. Tai pari päivää oli jossain välissä ihan ok, mutta juuri silloin Juuso-poika onnistui sairastamaan flunssaa. Onneksi joitain kertoja onnistui kiipeämään köyden jatkona. Voi sanoa, että kiipeilyn saralla koko syksy oli täysi fiasko.

Työrintama on myös rassannut miestä vähän enemmän kuin aikoihin. Syynä ehkä työn kuvan muutos josta johtuen myös nuita työmatkoja on ollut syksyn aikana enempi ku kymmenen edellisen vuoden aikana yhteensä. Bloki on jäänyt vähän taka alalle. Tai eipä tuolla harrasterintamalla ole ollut paljon kerrottavaakaan. Koitetaan nyt talvella vähän skarpata tätä osastoa myös.

Mutta joo tässäpä fotodrop.


Elokuun lopulla hikoilua työmatkalla. Sveitsin rinteissä saa äkkiä hien pintaan.



Syksyn fiiliksiä kosteusprosenttien suhteen



Sateinen syyskuu ketutti sen verran että tartuttiin ekaa kertaa hakkuihin tälle kautta.



Jälleen metsästämässä kuivaa kiveä. Turhaan.



Karvakaverin viimeisiä päiviä. Lähtö tuli yllättäin. Mutta niin kai se tulee melkein kaikille.



Lokakuussa löytyi yksi päivä, että päästiin köyden nokkaan. Ajettiin Lammille vilkaisemaan paikallista kiveä. Ihan komea kallio. Aika urbaanilla paikalla tosin.



Kaksi hirveää. Harvemmin pääsee elävää hirveä silittämään.



Marraskuun lopussa uskalsi taas pitkästä aikaa käydä kuntoileen.



Pohjoisessa pääsee Joulukuun alussa jo talvitunnelmaan. Koko jengillä laskemassa.



Järkkäilin joulukuun puolessa välissä toisen perinteisen hakkuheiluttelun. Kivaa oli ja lihakset saatiin jumiin. Josko kohta pääsisi Keski-Suomessa ihan vallan jääkiipeilemään...




lauantai 3. kesäkuuta 2017

Kesä saa

Iloa tuulisoittaa. Kaikki linnut laulaa tirilii. On kevät saapunut meille. Luonto herännyt on.

Niinkun laulussa sanotaan niin kesä alkaa olla lähellä. Jääkauden päivitykset jäi vähäisiksi vaikka kiivettyä tuli ihan hienoja reittejä. Kesäkausi on alkanut myös aika mainiosti ainakin minun mittapuun mukaan, joten tässäpä fotoja ja fiiliksiä alkukesältä.


Kevään ekat ulkokiikut alkoi lowball bouldereilla. Kuukauden päivät tuli taukoa jääkiipeilyistä ennen kuin sain aikaiseksi alkaa jälleen "sormikiipeilemään".



Sporttiprokkista kävin testailemassa ekan kerran noin kuukauden reenailujen jälkeen eli toukokuun alkupuolella. Yk soolona taas mentiin. Sain kaikki muuvit tehtyä. Syksyllä ei kaikki muuvit menneet puhtaasti, joten talven aikana jonkinlaista kasvua taas tapahtunut.



Sitten vähän lisää boulderointia. Antin kans käytiin 28.7:lla ottamassa turpiin muutamalta reitiltä. Mutta positiivista oli se, että session loppupuolella eksyttyämme Vanha liitto nimiselle 7A tason reitille, saatiin se melkein kiivettyä ennen kuin oli pakko lopettaa. Kuvassa Antti Harmonialla. Sekin jäi vielä yhtä liikettä vaille.



Vanha liitto reitin kruksissa. Oli tosi lähellä, mutta ei sikaria.



Reilun viikon päästä pääsin uudelleen 28.7:lle Paten kanssa ja niinpä sain Vanhan liiton kiivettyä. Jipii kauden eka 7A oli paketissa! Muutenpa ei sillä reissulla kummallista päästy jotain vitosia kiivettiin ja Harmonialta otettiin turpiin. Kuvassa Pate vääntää Vanhaa liittoa. On kyllä hienoa släbiä ja turha yrittää lämpimällä säällä.



Köysittelykausi avattiin Paten ja Antin kans Patamalla toukokuun 21 päivä. Paikalla oli myös Oulun junnuryhmä, joten yksin ei tarvinnut kiivetä. Yksi kyykin nähtiin, mutta onneksi ei purrut ihmisiä eikä koiria.



Kauden avauksen tavoitteena oli hyvän mielen kiipeily. On sight kiivettiin useampi reitti per nenu ja Antti teki hienon on sight vedon reittiin He Man 6c. Tässä Antti kiipeää Barbara 6a+, johon minä ja Antti molemmat saatiin on sight merkintä.



Vasta kynitty kaltsikoira cockerspanieli, vaikkei sitä karvan vähyydestä ehkä ihan helposti tunnista.



Kalliolle monta reittiä avannut Jani näyttää muuvin mallia.



Antti ja He Man 6c. Kovasti rauhallinen on sight suorite. Hyvää meininkiä. Toivotaan, että fengshui pysyy läpi kesän.



Komean kevätpäivän oli joku muukin huomannut. No onneksi tilaa on sen verran, ettei tarvinnut reiteille jonotella.



Kesäkuu aloitettiin sään puolesta viileissä merkeissä yökyöpeli vuorolla Paavalinvuoressa. Paten kans kiivettiin yläköydellä ja onnistuin tekemään lupaavia linkityksiä prokkikseen. Tämähän saattaa vaikka tänä kesänä onnistua.



Pate testailee liikkeitä Salakaato reitille.


Hyvinhän se kesä on lähtenyt liikenteeseen. Toivotaan, että momentum jatkuu ja saadaan monta hienoa reittiä kiivettyä ennen lumien tuloa.