perjantai 30. joulukuuta 2016

Pimeää menoa

Vuosi loppui kyllä kohtalaiseen matalapaineeseen. Marraskuun loppuun sain vielä ekan jääkiipeilykerran ja kaikki tuntui hyvältä kauden alkua ajatellen. Jääkiipeily tuntui todella hienolta. Tosin jotenkin liiankin helpolta. Ehkä kelillä (-4) oli jotain osuutta asiaan. Jää oli aivan mahtavaa koostumukseltaan. No toisin kävi Joulukuun kanssa. Toisten ja omista sairasteluista johtuen Joulukuun alkuun suunniteltu Korouoman reissu vaihtui kotilöhöilyksi ja Joulun vielä kruunasi oikein kunnon lenssu usean päivän korkealla kuumeella. No tästä on mukava alkaa nyt sitten taas kuntoa kohottaan. Päätä särkee pelkkä ajatus siitä, että saa muutaman viikon taas reenailla, että pääsee takaisin lähtöpisteeseen. Jospa sitä sitten vaan menis kiipeemään jotain seikkailullista jäätä heti kun vaan ulos uskaltaa. Semmostapa täällä vuoden loppuun. Jospa ensi vuonna sitten vähän paremmin.


Itekseen Seppiksellä



Oli ohutta, puikkoa ja kaikkea kivaa mitä nyt vaan alkukausi tarjoaa