torstai 21. joulukuuta 2017

Syssyä

Monenlaista ehti tapahtua syksyn aikana. Koiramme Nuca lähti paremmille metsästysmaille, työreissuja oli Belgiaan, Sveitsiin, Englantiin ja Intiaan ja siinä sivussa odoteltiin kieli pitkällä niitä syksyn hienoja boulderkelejä. No niitäpä ei koskaan tullut. Vettä satoi kuin Esterin peestä koko helkatin syksyn. Tai pari päivää oli jossain välissä ihan ok, mutta juuri silloin Juuso-poika onnistui sairastamaan flunssaa. Onneksi joitain kertoja onnistui kiipeämään köyden jatkona. Voi sanoa, että kiipeilyn saralla koko syksy oli täysi fiasko.

Työrintama on myös rassannut miestä vähän enemmän kuin aikoihin. Syynä ehkä työn kuvan muutos josta johtuen myös nuita työmatkoja on ollut syksyn aikana enempi ku kymmenen edellisen vuoden aikana yhteensä. Bloki on jäänyt vähän taka alalle. Tai eipä tuolla harrasterintamalla ole ollut paljon kerrottavaakaan. Koitetaan nyt talvella vähän skarpata tätä osastoa myös.

Mutta joo tässäpä fotodrop.


Elokuun lopulla hikoilua työmatkalla. Sveitsin rinteissä saa äkkiä hien pintaan.



Syksyn fiiliksiä kosteusprosenttien suhteen



Sateinen syyskuu ketutti sen verran että tartuttiin ekaa kertaa hakkuihin tälle kautta.



Jälleen metsästämässä kuivaa kiveä. Turhaan.



Karvakaverin viimeisiä päiviä. Lähtö tuli yllättäin. Mutta niin kai se tulee melkein kaikille.



Lokakuussa löytyi yksi päivä, että päästiin köyden nokkaan. Ajettiin Lammille vilkaisemaan paikallista kiveä. Ihan komea kallio. Aika urbaanilla paikalla tosin.



Kaksi hirveää. Harvemmin pääsee elävää hirveä silittämään.



Marraskuun lopussa uskalsi taas pitkästä aikaa käydä kuntoileen.



Pohjoisessa pääsee Joulukuun alussa jo talvitunnelmaan. Koko jengillä laskemassa.



Järkkäilin joulukuun puolessa välissä toisen perinteisen hakkuheiluttelun. Kivaa oli ja lihakset saatiin jumiin. Josko kohta pääsisi Keski-Suomessa ihan vallan jääkiipeilemään...




lauantai 3. kesäkuuta 2017

Kesä saa

Iloa tuulisoittaa. Kaikki linnut laulaa tirilii. On kevät saapunut meille. Luonto herännyt on.

Niinkun laulussa sanotaan niin kesä alkaa olla lähellä. Jääkauden päivitykset jäi vähäisiksi vaikka kiivettyä tuli ihan hienoja reittejä. Kesäkausi on alkanut myös aika mainiosti ainakin minun mittapuun mukaan, joten tässäpä fotoja ja fiiliksiä alkukesältä.


Kevään ekat ulkokiikut alkoi lowball bouldereilla. Kuukauden päivät tuli taukoa jääkiipeilyistä ennen kuin sain aikaiseksi alkaa jälleen "sormikiipeilemään".



Sporttiprokkista kävin testailemassa ekan kerran noin kuukauden reenailujen jälkeen eli toukokuun alkupuolella. Yk soolona taas mentiin. Sain kaikki muuvit tehtyä. Syksyllä ei kaikki muuvit menneet puhtaasti, joten talven aikana jonkinlaista kasvua taas tapahtunut.



Sitten vähän lisää boulderointia. Antin kans käytiin 28.7:lla ottamassa turpiin muutamalta reitiltä. Mutta positiivista oli se, että session loppupuolella eksyttyämme Vanha liitto nimiselle 7A tason reitille, saatiin se melkein kiivettyä ennen kuin oli pakko lopettaa. Kuvassa Antti Harmonialla. Sekin jäi vielä yhtä liikettä vaille.



Vanha liitto reitin kruksissa. Oli tosi lähellä, mutta ei sikaria.



Reilun viikon päästä pääsin uudelleen 28.7:lle Paten kanssa ja niinpä sain Vanhan liiton kiivettyä. Jipii kauden eka 7A oli paketissa! Muutenpa ei sillä reissulla kummallista päästy jotain vitosia kiivettiin ja Harmonialta otettiin turpiin. Kuvassa Pate vääntää Vanhaa liittoa. On kyllä hienoa släbiä ja turha yrittää lämpimällä säällä.



Köysittelykausi avattiin Paten ja Antin kans Patamalla toukokuun 21 päivä. Paikalla oli myös Oulun junnuryhmä, joten yksin ei tarvinnut kiivetä. Yksi kyykin nähtiin, mutta onneksi ei purrut ihmisiä eikä koiria.



Kauden avauksen tavoitteena oli hyvän mielen kiipeily. On sight kiivettiin useampi reitti per nenu ja Antti teki hienon on sight vedon reittiin He Man 6c. Tässä Antti kiipeää Barbara 6a+, johon minä ja Antti molemmat saatiin on sight merkintä.



Vasta kynitty kaltsikoira cockerspanieli, vaikkei sitä karvan vähyydestä ehkä ihan helposti tunnista.



Kalliolle monta reittiä avannut Jani näyttää muuvin mallia.



Antti ja He Man 6c. Kovasti rauhallinen on sight suorite. Hyvää meininkiä. Toivotaan, että fengshui pysyy läpi kesän.



Komean kevätpäivän oli joku muukin huomannut. No onneksi tilaa on sen verran, ettei tarvinnut reiteille jonotella.



Kesäkuu aloitettiin sään puolesta viileissä merkeissä yökyöpeli vuorolla Paavalinvuoressa. Paten kans kiivettiin yläköydellä ja onnistuin tekemään lupaavia linkityksiä prokkikseen. Tämähän saattaa vaikka tänä kesänä onnistua.



Pate testailee liikkeitä Salakaato reitille.


Hyvinhän se kesä on lähtenyt liikenteeseen. Toivotaan, että momentum jatkuu ja saadaan monta hienoa reittiä kiivettyä ennen lumien tuloa.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Etelän jäitä

Taas on talvea vietetty. Joulukuun sohva-aika tuli kuitattua helmikuun alkuun mennessä kun homma alkoi taas pikkuhiljaa toimimaan. Talvi on ollut lämmin, mutta vähä luminen. Jostain syystä jäätä on syntynyt lähes ennätys määrä. Nyt vaan linjat ovat paikka paikoin vähän eri paikoissa kuin normaalisti.

Jo vuosia on tuumailtu, että pitäisi käydä Kouvolan suunnalla katsomassa minkälaista jäätä sinne syntyy. Antti otti asian tällä kertaa esille ja täräytti ennakkoluulottomasti pari viikonloppua kalenteriin. Lähtijöitä ilmoittautuikin yllättävän mukavasti ainakin viisi henkeä. Minen uskaltanut luvata, mutta yllättäen viikonloppu sopikin aikatauluun. Pikkuhiljaa eri syistä alkoi porukkaa tippua kyydistä ja viimein paikan päällä oltiin Antin ja Mikon kanssa kolmestaan. Paikaksi oli valikoitunut Lintojan kallio jossa näytti olevan tarjolla sekä jäätä, että mikstaa ja mikä tärkeintä lähestyminen oli jopa boulderoijille sopiva n 100m autolta.

Käveltiin kallio laidasta laitaan ja todettiin, ettei näitä taida ihan päivässä ehtiä kiivetä. Yllättävän hyvän näköinen paikka ja pari todella hienoa pilaria. Hienoja mikstoja myös. Käveltiin sitten aivan oikeaan reunaan pienelle putoukselle ja otettiin lämmöiksi pari vetoa.Tässä vaiheessa paikalle oli ryöminyt koloistaan kymmenkunta henkeä Helsingistä Turkuun akselilta. Turun suunnalla ei jäätä tänä vuonna ollut kuulemma näkynyt. Pikku putousten vieressä näytti olevan pari pulttimikstaa joita en vaan voinut vastustaa. Antti veti kuitenkin pidemmän korren ja lähti ekana testaamaan. Todella herkkää hiivintää ohuella jäällä ja pienillä kallion listoilla. Hienon näköisen yrkän Antti otti ja melkein teki linjaan on sight suoritteen. Yläosan sammaleet vaikuttivat olevan sen verran huonosti jäässä, ettei uskallettu lähteä raapimaan niitä irti. Laskettiin Antti alas ja kiivettiin Mikon kanssa yläköydellä. Todella hauskoja linjoja ja Antti tuumaili jälkiviisaana, että olisi ollut aivan kiivettävissä, kun kävi laskeutumassa jatkot pois reitiltä.

Vaihdettiin paikkaa ja Mikko uskaltautui pitkähkön tauon jälkeen liidaamaan kallion keskiosista pienehkön putouksen. Pidettiin kahvitauko ja katseltiin maisemia. Kahvien jälkeen muistui mieleeni, että toisessa laidassa kalliota oli hieno pilari. Arvottiin mitä tehtäis. Kello alkoi olla jo sen verran, että päivän valoa ei olisi enää montaa tuntia jäljellä. Pilarille siis matkamme kävi. Kuus aan pojat oli putouksella kiipiämässä. Hienon näköistä menoa. Puikkoa, pilaria, sisäkulmaa, pikku luolaa ja kaikkea jännää oli tarjolla. Putous oli hieno senkin takia, että se oli aivan pysty ja noin 20m korkea. Harvinaista herkkua tässä osassa maata.

Valkkasin makkeimman näkösen linjan. Pilari, joka oli alaosastaan aika ohutta, joten muutama metri maasta oli hieman päällekaatuva kohta, missä pilari oli muodostunut paksummaksi. Muistelin pari vuotta sitten kiipeämääni Sudenhammasta Korouomasta ja tämä pilari vaikutti kutakuinkin samanlaiselta paitsi, että Sudenhampaan alussa on tietysti parikymmentä metriä kiipeilyä jyrkähköä ramppia ennen pilaria/puikkoa. No mutta kuitenkin tämä oli mielestäni tosi hieno linja. Yritin lähteä rauhallisesti liikkeelle. Keskittyä hengittämään ja olla puristamatta liikoja. Muista, että pystyt palautumaan jyrkälläkin jäällä, kunhan hengität rauhassa ja lepuutat käsiä vuoron perään. Niin ja jalat hyvin niin että asennossa ei tarvitse jäkittää suuntaan tai toiseen. Äläkä kiipeä itseäsi niin puhki, ettet pysty joko ruuvaamaan ruuvia tai kiipeämään alaspäin edelliselle ruuville. Tällä asenteella voi kiivetä suhteellisen rauhallisin mielin, vaikka reitti veisikin seikkailulle happokestävyyden ihmeelliseen maailmaan.

Pilarin alku meni ihan leppoisasti. Happoa kertyi tasaisesti, mutta pystyin pitämään tilanteen vakaana ja tekemisen rauhallisena. Kaksi kolmannesta pilarista kiivettyäni oli jotenkin heikko hetki ja pumppi veinasi yllättää. Väänsin ruuvin ja hengittelin syvään. Enää olisi vain kolme tai neljä metriä pilaria jäljellä. Ravistelin käsiä ja lähdin jatkamaan. Tuolta ruuvilta kulma taittui hieman helpommaksi ja sain kuin sainkin pilarin kiivettyä kunnialla. Olipas hieno linja. Kyllä kannatti tulla Kouvolaan jääkiipeilemään. Enpä olisi uskonut jos en paikkaa olisi ollut katsomassa, että Etelä-Suomesta näin hienoja paikkoja löytyy. Tosi hienoa jäätä ja voin kyllä suositella. Jälkikäteen katsoessa oli aika helppoa huomata missä otti miehellä koville. Yksi ruuvin väli oli puolitoista metriä ja muut välit kahdesta kolmeen metriin. Noo mutta ruuveja oli tarpeeksi ja linja tuli kiivettyä.

Antti kiipesi pilarin oikealta puolelta linjan, missä pääsi todella ilmavasti kiipeämään pilarin ja varsinaisen putouksen välillä. Pilarin takana olisi ollut pieni jääluolakin, mutta sen Antti kiersi hieman oikealta. Makia linja eikä mikään helppo tuokaan. Mikä tuli todettua kakkostellessa ja ruuveja pois ruuvaillessa. Tämän jälkeen siirryttiin vähän keskemmälle kalliota. Värkätessä oli ehtinyt jo hämärä hiipiä maisemaan. Kaivettiin otsalamput esiin ja jatkettiin. Antti löysi hauskan näköisen miksta kulmauksen, jossa oli pultit.. Mietin itsekin, että tuota pitäis testata, mutta Antilla oli niin kova hööki päällä, että päästin miehen painimaan kulmauksen kanssa. Meillä ei ollut ledivaloja mukana, joten päädyttiin näyttämään otsalampulla alhaalta valoa ja Antti itse omalla lampullaan. Sisäkulman halkeama oli mukavasti jäässä ja teki kiipeilystä todella haastavaa. Muutaman kerran Antti tupsahti köyteen, mutta väänsi itsensä kuitenkin kallion päälle. Kiivettiin vielä pimeässä pari jäälinjaa. Fiilisteltiin, juotiin kahvia ja teetä ja lähdettiin kahdeksan maissa illalla kotia kohti. Hauska päivä. Otetaanpa uusiksi!


Loppupeleissä kahdestaan ajeltiin etelään. Silti saatiin toyotan kontti melkein täyteen tavaraa.



Oikean laidan lämppäriputous. Olihan hienon kiinteää jäätä.



Antti liidailee lämppärilinjaa. Kuva by Mikko.



Onneksi tultiin ajoissa. Etelän väki heräili koloistaan ja valloitti putouksen.




Mikko liidaa keski kallion putousta. Kuva by Antti.
 



Meikä liidaa kallion oikean laidan hienoa pilaria. Yksistään tämän takia kannatti ajaa Jyväskylästä. Kuva by Mikko.



Antti samaisella putouksella.



Mikko liidaa kallion keskiosan putouksella. Kuva by Antti.



Päivän viimeisiä vetoja keskiosan putouksella. Kuva by Antti.