tiistai 13. maaliskuuta 2012

Stora Sjöfallet - Ukot ulkona 8 - 11.3.

Olipas reissu. Niin ja paikka(Stora Sjöfalletin kansallispuisto) on kyllä ihan sika hieno. Putouksia on vaikka kuinka ja monen tasoisia. Paljon ennemmin tuonne köröttelee kun Korolle, vaikka ajoaika onkin melkeen kolmetuntia pidempi. Esim paikallinen road side eli Suorva Dam putous on ainaki sen kokoinen kuin Ruskeavirta ja Mammutti yhteensä Korolla. Lähestyminenkin on vain varttitunnin luokkaa tieltä eli siis helpompi kun Korolla parkkikselta. En nyt sano, että Koro olis surkea paikka, mutta jos täältä Jykylästä kerran talvessa jonnekki pääsee niin ehkä sitten mieluummin vaikka tuonne tai jonnekki euroopan huudeille. No joka tapauksessa paikasta on olemassa Rick Mc Gregorin kirjottama ihan ok topo http://kiwiclimber.se/iceclimbing/iceguide/iceguide.pdf mistä kyllä selviää perus faktat. Pienenä huomiona ensi kertalaisille, että topossa mainittuihin aikoihin ja reittien pituuksiin kannattaa suhtautua varauksella. Putouksia löytyy jokaiseen makuun luokista WI2 - WI5 ja pituudeltaan 20 - 400m.

Lähdettiin siis Antin kans torstaina puolen päivän aikaan tai oikeastaan yheltä köröttelemään Jyväskylästä. Parin kuskin vaihdon, kauppareissun ja loputtomalta tuntuneen ruotsalaisen pusikon jälkeen oltiinkin perillä 12h ja 40min myöhemmin eli 00:40 Ruotsin aikaa. Kuu paistoi taivaalta ja valaisi kelmeällä valollaan Greven ja Grevinnan putoukset, joiden kohdalle tien laitaan laitoimme teltan pystyyn yöksi. Molemmat katseli putouksia ihmetellen, muttei uskaltanut ääneen toiselle sanoa, että tuonnekko meidän pitäis huomenna muka uskaltaa. Tarkotuksena oli kiivetä Greven WI3 300m. Teltta pystyyn ja miehet nukkumaan noin klo 02 paikallista aikaa. Jostain syystä ei hotsittanu laittaa kelloa ihan vielä kuudelta soimaan, joten laitettiin seiskalta ;)


Perjantai

Vähän ennen kellon soittoa meni tiellä auto ja siihenpä sitte heräsin. Antti koisas makosan olosesti joten päätin odotella pussissa köllötellen. Kuuntelin tuulen puuskia ja yritin arvailla sen voimakkuutta ja pahalta kuulosti. No onneksi se oli vain harhaa ja oikeasti ulkona ei tuullut juurikaan. Kokkailimme perus jääkiipeilyaamiaisen eli kananmunat, pekonit, ruispalat metukalla ja lähes kiinteää kahvia. Vielä vedet päivälle ja leiriä pakkaamaan. Kello oli jotain kymmenen pintaan kun pääsimme lähtemään autolta kohti putouksia. Lumikengät jalkaan ja suorinta tietä. Suorin tiehän on aina paras eikös vaan. No eipä ollu tälläkään kertaa. Päädyimme siirtolohkareiden keskelle ja eteneminen lumikengillä oli lähes mahdotonta. Aikamme kiviä kierrettyämme pääsimme toiselle puolelle ja vola siinähän meni nätti polku suoraan putouksille. Iltapäivällä huomasimme että polku tuli noin 200m sivuun autolta joten eipä ihme, ettei huomattu.

Päästiin putoukelle ja tiirailtiin helpointa reittiä, mitä oli kyllä hieman vaikea arvioida, kun mittasuhteet hämärtyy täysin näin isojen reittien noviisilla. Laitettiin kamoja järjestykseen ja kellokin lähestyi puoltapäivää eli meillä alkoi olla todella kiire. Reitti olisi kuitenkin topon mukaan 7 köyden pituutta pitkä. Häsläsin kamppeet niskaan ja ajattelin hieman boulderoida lämpöjä ja fiilistä ennen liidiä. Iskin hakut seinään ja potkasin jalat kiinni ja vasemman jalan raudasta kuului ikävän metallinen ääni. Rauta oli mennyt ihan tuhannen palasiksi ja kärkipiikit heiluivat hervottomina. No enpä mie olis halunnukkaan täällä mitään kiivetä. Tai no kyllähän meillä varakamppeet oli, mutta ne oli autolla. Nopean laskutoimituksen jälkeen päätettiin, että ei me lähetä hakemaan niitä autolta, koska siinä vaiheessa kello on jo niin paljo, ettei kuitenkaan saada mitään tehtyä. Päätettiin, että Antti liidaa ekan vähän pystymmän pilarin alkuun ja mie yritän kinkata yhellä raudalla perässä. Tuleepahan samalla harjoiteltua ständin tekemistä ja abalakovista laskeutumista. Näin tehtiin ja muuten menikin ihan hienosti, mutta aurinko porotti rinteeseen niin kuumasti, että ruuvit veinasi sulaa irti seinästä. Peiteltiin niitä lumella, mutta silti tuli kyllä toimittua aika ripeästi ständillä. Niin ja abalakov naruja ei muuten kannata leikata valmiiksi. Niistä oli nimittäin tullut liian lyhyitä ja jouduimme käyttämään laskeutumiseen slingiä. No mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja huomenna uudestaan paremmalla menestyksellä.

Retkeilymajan talon jakoi kanssamme neljä tukholmalaista jääkiipeilijää, jotka olivatkin levittäneet kamppeensa kuivumaan oleskelutilaan. Pojilla tuntui olevan hyvä hööki päällä. Olivat kiivenneet Nästan Alpint (WI3 400m) nimisen noin kymmenen köyden mitan reitin ja suunnittelivat kiipeävänsä Adelnin (WI5 100m) lauantaina.

Niin joo - illan kruunasi tekstiviesti: "Tilaamasi kärkipiikit ja long bar on saapunut myymäläämme. T:Prisma seppälä sport" Olin siis tilannut rautoihin varaosia, koska ne ei suoraan sopineet uusiin kenkiin. No saapuivat sitten vähän myöhässä ;) No mutta eipä se auttanu märehtiä, sitten vaan suihkuun, kokkaamaan ja nukkumaan.


Idyllinen leiripaikka perjantaiaamuna



Aamupalalla



Tämmöstä oli tarkotus lähteä työstään. Vasemmalla Greven ja oikealla Grevinnan.



Kamojen säätöä reitin alla



Enpä sitte halunnutkaan kiivetä. Peukalolla pidän kärkipiikistä, joka siis normaalisti osoittaa 90 astetta eri suuntaan.



Syödään sitten kun ei voi kerran kiivetä.



On komeita sorakasoja



Antti liidailee Grevenin alun pättäreitä.



Ständi ja abalakov treeniä. Vielä naurattaa...



Antti laskeutumassa.



Polkua on kiva kävellä lumikengät jalassa. No onneksi oli polku, muuten olis voinu marssi kestää hiukan pidempään.



Retkeilymajan idylliä.



Huoneet olivat ihan mukavia. Voin suositella.



Lauantai

Herättiin kello kuus retkeilymajasta ja puoli kasin maissa oltiin liikenteessä. On nimittäin vähän nopeampaa ja miellyttävämpää lähteä sisätiloista kuin teltasta. Nyt lähestyminenkään ei ottanut kun sen nelisenkymmentä minuuttia eli aika lähelle mitä topossa luvataan. Jos polkua ei ole olemassa on lähestyminen ihan eri juttu. Nyt alkoi homma toimimaan kun Antilta lainaamani raudatkin toimivat moitteettomasti. Lähes samaan aikaan meidän kanssa putoukselle tullut kokkolalais porukka lähti kiipeämään Grevinnania. Tähysteltiin Antin kans helpointa linjaa ja tultiin siihen tulokseen, että mennään ensin vasemmasta laidasta ja ylempänä vaihdetaan sitten oikeaan laitaan. Aika monet oli kiivenny alun oikeasta laidasta, mutta koko sitä oikean laidan verhoa halkoi nyt ainakin viis senttiä leveä halkeama.

Meikälle lankesi ensimmäinen liidi ja se olikin ihan mukavaa jäätä. Puolet oli ihan oikeaa jääkiipeilyä ja puolet sitten traversea yläviistoon koivupuskille. Aivan tarpeeksi jämäkkää settiä oli tämäkin näin päivän alkuun ja ohan se mahtavaa, kun pystyy nautiskelemaan kiipeilystä eikä tarvii puristaa itku kurkussa. Reppu selässä kiipeäminen muuten nostaa kummasti reitin vaikeutta jos siihen ei ole tottunut. Ständin sain onneksi koivuihin niin ei tarvinnut alkaa säätämään. Antti kiipeili sitten lyhyen rampin koivikkoon ja rynysimme koivikkoa pitkin lumikentälle. Siitä näyttikin sitten lähtevän vähän kiipeilyllisempi osa. Mie ylitin lumikentän ja tein ständin kymmenkunta metriä lumikentän yläpuolelle. Olisin tehnyt alemmas, mutta siinä oli surkea jää joten kiipesin hieman ylöspäin. Toisaalta sama olis ollu kyllä tehä se ständi siihen lumikentän reunaan niin ei ois tarvinnu roikkua, mutta ahne kun on...

Antti liidasi ensimmäisen pättäre pätkän vähän jyrkemmän osan alle ja pääsi tekemää ensimmäisen ihan oikean ständin. Tämäkään paikka nyt ei ihan mikään leposohva ollut kun rinnettä oli kuitenkin jonkun verran. Lähdin liidaamaan helpointa mahdollista linjaa ja hyvä näin nytkin hapotti pohkeita ihan tarpeeksi ja kulman loivetessa olin kyllä omasta mielestäni ihan tarpeeksi kiivennyt. Reitin yläosa näytti olevan vähän loivempaa ja juhlinkin ständiä tehdessäni, että kyllä tämä on nyt tehty tämä reitti. Ständi oli vielä aivan loistavalla paikalla lumihyllyllä joten siinä toiminta oli rentoa. Tähänkin kohtaan sai muutaman kerran ruuvailla, että sai kaksi täysin varmaa ruuvia. Ilmataskuja tuntui olevan siellä täällä.

Antille jäi sitten kuudes ja viimeinen köyden mitta. Hieno pätkä sillä se oli todella tasaisen jyrkkä tai no loiva mutta joka tapauksessa tasaisesti sellainen joten kiipeily oli kyllä hienoa ja kyllä se 70m 60 asteista jäätäkin ihan kiipeilystä käy. Antin lähtiessä viimeiselle köyden mitalle alkoi yläkerrasta sataa lunta ja jäätä ja sieltähän ne Kokkolan pojjaat laskeutu jo meitä vastaan. Anttia vähän kuumotti lähteä liidaamaan kun toiset laskeutuu melkein samaa linjaa. No eipä ihme. Ei kauheasti itseäkään kiinnostais ottaa jäätä päähän liidatessa. Pojjaat oli kiivenneet Grevinnanin yläosan kruksin ohi lumiramppia koskapa jää oli ollut vähän turhan auringon paahtamaa.


Huipulla olimme noin vartin yli viis paikallista aikaa ja aurinko laskee noin 17:40, joten kauaa ei ollut aikaa tuhlailtavaksi ja evästauon pitäminen päätettiinkin jättää reitin alkuosan lumikentälle. Meitä ennen laskeutuneet kokkolalaiset olivat tehneet jo laskeutumisankkurit valmiiksi, joten meidän ei tarvinnut panostaa niiden tekoon paljoakaan ja laskeutuminen sujuikin nopsasti. Vähän yli kahdessa tunnissa olimme takaisin autolla asti. Olis varmaan mennyt tunti pidempään jos oltais itse turattu niitä abalakoveja. Jälkiviisaana voi sanoa, että vähän olis pitäny lähteä vielä aikasemmin niin olis päässy alas ennen pimeän tuloa.

Retkeilymajan ruotsipojjaat oli kiivenneet päivällä sen Adelnin ja tulivat nyt huolissaan tarkastamaan, missä me viivyimme juuri kun tultiin takaisin autolle. Hyvä ajoitus :) Illalla sivistimme itseämme Ruotsin euroviisukarsinnoilla ja kuuntelemalla ruotsin poikien kommentointia esiintyjistä. No oikeasti kyllä sammuttiin istualleen ruoan jälkeen. Pitkä ulkoilupäivä ottaa veronsa.


Ekan köyden mitan jälkeen vielä naurattaa.



Grevinnan alku ja kokkolalainen kaveri ekalta ständiltä nähtyinä.




Antti kakkostelee. Kivasti heittää kyllä nuo etäisyydet päässä. Spottaa edellisen kuvan kokkolan poika tästä kuvasta.



Antti paistattelee auringossa.



Antin päivän eka liidi.



Viidennen köyden mitan jälkeen ei enää naurata.



Hieman tais tulla pitkä ruuvinväli tohon Antin yläpuolelle. Uhkasi loppua ruuvit kesken ja piti päästä hyvälle varmistuspaikalle...



Huipulla tuulee.



On kyllä hienoa maisemaa




Sunnuntai

Aamulla herättiin taas kuudelta, jotta ehdittäis edes vähän kiivetä ennen puolta päivää ja kotia lähtöä. Otimme aika rauhallisen lähdön ja ajelimme Suorva Dam nimiselle putoukselle aivan tuon padon viereen. Lähestyminen oli lyhyt, mutta silti lopun pikku jääkinkamalle teki mieli laittaa köysi kiinni ja heittää lumikengät hankeen. Molemmat kiipesimme kivan pienen fiilistelylinjan aivan oikeasta laidasta eli Ganska Bred oli päivän sana. Helppo, mutta lyhyt reitti. Sitten pitikin lompsia autolle ja kääntää nokka kohti kotia. Tämä reissu ei varmaankaan tule jäämään viimeiseksi tähän paikkaa meillä kummallakaan on se sen verran hieno paikka.


Antti ja Ganska Bred




Ei kommentteja: