Huukkailuja ullakolla

Vielä viimehetken valmistautumista kisoihin. Jos vaikka sais oman parhaansa tehtyä ja pääsis stadikan kattoa etenemään. Muutama jamppa on Keskimaasta lähöillään, joten kivat kokoontumisajot on taas luvassa. Ullakkohuukkailuita ei saatu tänä vuonna aikaiseksi ennen kisoja, koska järjestävä seura(eli mie) oli liian hidas. No katotaan jos tammikuussa pidettäis sitten semmoset. Formaattia joudutaan kans viimevuodesta uusimaan, koska chillailu eli grillaus, saunominen ja leffojen pällistely jäi auttamattoman lyhyeksi ;)

Eskon tyylinäytettä viimeistelyreeneistä

Ullakkoreenejä from Juuso Raekallio on Vimeo.

Joulu tuloo

 Joulukin veinaa nykyään päästä yllättämään. Liekkö se johtuu siitä, että lapinmiehelle on päässyt juurtumaan selkärankaan, että ennen Joulua sataa vähintään muniin asti lunta. No täällä Jyväkylän paikkeilla se ei näytä toteutuvan tänäkään vuonna. Joulukalenteri on jo vahvasti aluillaan ja lunta on päästy tähän mennessä parina päivänä vähän lapioimaan, mutta muutenpa sitä on nähnyt vaan internetin ihmeellisessä maailmassa. Boulderille ei ole päässyt sateiden takia ja lenssukin pääsi tuossa yllättämään. Viikon lenssuiltuani menetin hermot ja kävin testiluontoisesti hakkaamaan halkoja. Lenssu ei tuntunut pahemmaksi muuttuvan, joten uskaltauduin reenailemaan hakkuroikuntaa tulevia HUUKKAILUITA varten.

Lenssun jälkeinen reenaaminen on muutes aina aika mielenkiintoista ja jossain määrin jopa pelottavaa puuhaa. Varsinkin jos veinaa aikataulu ahdistaa ja kuntoonkin olisi päästävä. Tein sitten viimeviikolla kolmena päivänä(ti, ke, to) putkeen hakkureeniä. Nousujohteisesti ja lenssua kuunnellen yritin ainakin itselle perustella tän olevan hyvä juttu. Parjantai iltana olikin sitten olo kuin selkääni olisin saanut oikein kunnolla. Syytä olikin sitten mukava arvioida. Onko lenssu mennyt pahemmaksi, vaivaako univelka vai onko reeni vaan ottanut koville. Pe la yöllä lihaksia kuumotti ja pääkin oli kipeä. Ei oikein hyvä ennuste lauantaille. No onneksi sain nukkua aamulla melkein ysiin asti ja herättyäni pää ei enää ollut kipeä. Iltapäivästä olo oli ihan ok ja kiipeilyseuran pikkujouluissa tuli vähän kiivettyäkin. Sunnuntaina olo oli ihan ok, joten päätelmäni on että kolmen päivän hakkutreeni oli aika kova pala lenssusta palautuvalle kropalle. No mutta taas mennään ja toivotaan jäärajan laskeutuvan Rovaniemen korkeudelta pikkuhiljaa tänne etelän suuntaan.

Tän reissun jälkeen iskikin lenssu

 Kiipeilytreeniä ilman ylöspäin etenemistä

Seuran pikkujoulujen tunnelmia

Syksy saa

Näihän se taas syksy yllättää kiipeilijän. Meillä oli syysloma Teneriffan loikoiluun ja perhetoimintaan varattuna viikolle 43 ja edeltävälle viikolle synttärijärjestelyjä buukattu, joten tiedossa oli, että sikäli veinaa köysirojektin lähettää se olisi saatava pulkkaan ennen viikkoa 42. Reissun jälkeen ei myöskään viikkoon ollut ulkokiikkuja tiedossa ja sitten olisi jo marraskuu. Marraskuun viileydessä ei näilläkään leveysasteilla enää kovin usein köysihommia kykene harrastamaan. Vähän siis kertaviikkoon aikataululla veinasi kiirusta pukata.

Kolme kertaa pääsin suorituspaikalle ennen reissua. Näistä yhdellä kertaa kallio oli aivan läpeensä märkä ja päädyttiin Petruksen kans Boulderpajalle fiilistelemään. Aika jännä muuten, että pariin päivään ei ollut satanut, mutta syyskuun puolessa välissä alkaa yökosteus olla sitä luokkaa, ettei se ilman tuulenvirettä häviä kiven pinnasta. Kallio ikäänkuin hikoili. Käveltiin paikalle, laskettiin varusteet maahan ja käveltiin kallion juurelle. Vasta parin metrin päässä kalliosta huomasin, että ei tänään ei ole keliä tarjolla.

Seuraavalla viikolla pääsin sitten taas koettelemaan voimiani reitin kanssa. Oltiin Villen kans liikenteessä ja se kipaisi mulle jatkot paikoilleen. Pari otetta oli märkänä, mutta se ei Villeä haitannut. Laskeutuessa vielä kuivaili mulle otteita hieman parempaan kuntoon. Taktiikkana oli lämpimiksi koittaa miten pitkälle menee ja sitten pultti pultilta loppuun. Punnertelin ja heiluttelin vähän lämpöjä alkuun sitten tossut jalkaan ja seinälle. Alku lähti hyvin. Paremmin kuin ikinä. Pari otetta oli märkiä kuivaamisesta huolimatta ja se varmaan vaati henkisen veronsa. Ihmetyksekseni pääsin suoraan kruksiin ja ehkä juuri siitä syystä en kyennyt kunnon yritystä kruksiin laittamaan. Puoli villaisen yrityksen jälkeen istuin köydessä. Jumppasin itseni pultti pultilta toppiin ja sain kyllä kunnon lämmöt aikaiseksi.

Ville yritti muuveja läheiseen reittiin ja minä palauttelin sillä aikaa. Arvelin, ettei parin tunnin settiin mahtuisi kuin kaksi kunnon liidiyritystä reitille, joten palauttelin sitten huolella. Seuraava yritys lähti yhtä hyvin kuin edellinenkin. Pääsin kruksiin nyt vähän paremmissa voimin, mutta yritys oli aika kehno. Hivelin otetta ja köydessä istuskellessa mietin olisinko kuitenkin pystynyt pitämään siitä kiinni jos vain olisin yrittänyt vähän kovempaa. Nämä on niitä sporttikiipeilyn piirteitä joihin en ole aikoihin päässyt käsiksi. Boulderoidessa asenneongelma tulee nopeammin vastaan. Hienoa settiä kun voi yrittää täysillä pelkäämättä kuolevansa pudotessa. No ei siis mennyt tällä kertaa.

Seuraavan viikon lauantaille oli buukattu projektin boulderipäivä 28.7. alueelle. Päädyttiin Petruksen kans sattuneesta syystä hieman köysittelemään ennen boulderointia. Laskeuduin jatkot paikoilleen ja Petrus viritteli ylärin toiselle linjalle. Taas lämmöiksi kyykkyjä punnerrusta ja ravisteluja ja ei muuta kun suoraan projektille. Kiipeily lähti hyvin. Tein liikkeet huolellisesti ja mielestäni ripeästi. Pääsin kruksiin kohtuu tuoreena tein liikkeen ja sain kuin sainkin otteen pidettyä. Vielä veto kahvalle ja tästä vähän yllättyneenä täristen yritin lepuuttaa hieman paremmalla otteella. Pakka oli vähän sekaisin yllättävästä suorituksesta ja ilmeisesti kehon asento hieman huono. Lepäily alkoi nimittäin sen verran pumputtamaan, että seuraava pitkähkö veto ei enää onnistunut. No ei auttanut muuta kun jumppailla taas pultti pultilta loppuun. Petrus reenaili omaa reittiään ja kunnon palauttelun jälkeen otin uuden yrkän. Tällä kertaa päätin kiivetä kruksin jälkeen nopeasti ylöspäin ja toivoa parasta. Alku meni jälleen hyvin. Kruksi meni tällä kertaa paremmalla luottamuksella ja sen jälkeiset liikkeet kahvalle mallikkaammin. Nyt sain seuraavat liikkeet tehtyä ja pääsin hyville otteille, joilta vedetään yläkerran kahvaosastolle. Valmistauduin vetoon ja kas kädet olikin yhtäkkiä niin pökissä, ettei mitään jakoja tehdä käden siirtoa seuraaville hyville otteille. Voi paska! Pannut tuli! Nyt voi kyllä jo sanoa, että oli "close but no cigar".

Siitä siirryttiin sitten Petruksen kans Boulderpäivän viettoon 28.7:lle. Sielläpä tuli jälleen Harmonialta nenille. Sain jo sormet yläotteelle, mutta jostain syystä en pystynyt pitämään kiinni. Muutama helpompi linja tuli Savotta-kiveltä kiivettyä ja sitten olikin aika lähteä saunomaan.

Niinhän siinä sitten kävi, että rojekti jäi kevät puolelle. Aikataulut ja säät iski näpeille eikä enää muutamaan kuukauteen ole mitään mahdollisuutta käydä reittiä yrittämässä. Tuon jälkeen olen käynyt pari kertaa iltaboulderilla ja siinäpä ne on sitten tän syksyn ulkokiikut olleet. Sääennuste näyttää, että vettä sataa ja kaikkia vituttaa. Eli perus syksyä. Näillä lämmöillä kivien kuivuminen ottaa pari päivää ja ainakaan nyt ei sellaista sääikkunaa ole tulossa. Tulis vaikka vähän pakkasta ja ilman lunta niin pääsis vielä boulderoimaan ja siitä sitten sujuvasti jääkiikuille. No ei varmaan ole tuloillaan, joten ei varmaan auta kun ruuvata mixtaterät jäähakkuihin ja alkaa harjoittelemaan niissä roikkumista.

Terveyspäivitys:
Suoliston tulokset tuli syyskuun lopussa ja tuloksena oli paksunsuolen mikroskooppinen koliitt. Tähän määrättiin lääkkeeksi entocort kuuden viikon kuurina. Heti ekan viikon jälkeen maha rauhoittui kummasti ja nyt kuurin loputtua alkaa toiminta olla kokolailla normaalia. Onpahan eri meininki kun vihdoin pystyy toimimaan normaalisti. Saas nähdä miten käy palaako tulehdus. Lääkäri oli sitä mieltä, että voi olla, että joutuu toisen kuurin syömään. On muuten mahavaivat sen verran tiukkaa settiä, että en voi toivoa kellekään.

Projektilla ottamassa turpiin

Blood on the dance floor. Ei ku 28.7.

Meitsi ja Harmonia. Kuten tässäkin näkyy sormet on otteella. Vielä kun pitäis kiinni...

Seuran porukkaa kränkkäämässä. Aika komia päivä.

Iltaboulderilla Paasivuoressa

Toinen ilta ja Näätäkivi

Rojektihommaa

Ensin terveyspäivitys. Heti kun olin menossa tähystykseen vatsa kävi tietysti rauhoittumaan. Eikä sieltä nyt sitten ainakaan silmämääräisesti lääkäri mitään löytänyt. Näytepalojen tulokset tulevat sitten jossain vaiheessa, mutta katsotaas nyt miten tää terveys näin niinku muuten. Hemoglobiini oli noussut jo hieman, vaikka oli toki alhainen vieläkin 115, mutta suunta ylöspäin kuitenkin. Ihan kohtuu ok olo on nyt ollut pari viikkoa. Jospa tää tästä stabiloituis kun yrittää vaan elellä ilman viljoja. Tai no joo luontaisesti gluteenitonta kaurapuuroa olen kyllä syönyt melkein joka aamu. Nähtäväksi jää mihin suuntaan ollaan menossa.

Tulipa tuossa vähän panostettua varusteisiinkin. Tilasin Epsanjasta jatkoja, tossut ja nestemankkaa. Päivitin uhkaavan vanhoja jatkoja, joista vanhimmat oli jo 15v ikäisiä campin lankaportillisia. Hyvin ne olivat palvelleet, mutta eiköhän tuo ikä ala olla jatkoille jo ihan riittävä. Tossut päivitin uusiin samanlaisiin eli tilailin uudet La Sportivan Pythonit. Ikinä en ole nestemankkaa kokeillut, ja pitäähän se välillä jotain uutta testata ja hyvinhän tuo tuntuu toimivan. Nestemäisellä kun holvaa kädet ennen reitille lähtöä niin kovin monesti ei tarvitse reitin aikana kättä pussiin kastaa. Saapa nähdä miltä tuntuu hieman pidemmän aikaa testattua.

Uudennihkeää kampesta. Jatkojen paino on viidessätoista vuodessa tippunut sen verran, että sen kädessä huomaa. Viilataan pikkuhiljaa räkin painoa alaspäin...

Kiipeilyistä sitten. Syksyn kaikki kolme ulkokiipeilykertaa olen viettänyt rojektoimassa yhtä seiskan reittiä. Het eka kerralla sain kaikki yksittäiset muuvit tehtyä. Toisella kerralla sain yläköydellä linkitettyä koko reitin kahdella levolla. Kolmannella kerralla kiipesin lämpöjä yläköydellä muistellen muuvit kuntoon. Petrus lähti liidaamaan omaa 7b projektiaan ja pannutti näyttävästi tokasta kruksista. Tuumasin, että hitot kait se pitää itekki yrittää vaan liidata kun ei kait tuosta vaarallista ole tippua. Nää seiskan reitit on siitä kivoja, ettei näissä pahemmin hyllyjä enää ole. Pannuttaa voi siis huoletta ja liidaaminen onkin enempi oikeaa urheilukiipeilyä.

Niin no se liidiyrkkä sitten. Kävin ensin klippaamassa ekan pultin ja tulin vielä maahan vähän ravistelemaan käsiä. Kiipeily oli jotenkin aivan ihme yliyrittämistä ja kämmäilin koko ajan. Eka klippi eli toisen pultin klippaaminen ei sitten onnistunutkaan. Asento oli hieman väärä ja ainakaan näillä naruilla ei tuosta asennosta klippiä saanut tehtyä joten minipannut tuli. Neljä kertaa piti yrittää, että sain köyden jatkoon. Ei ollu siis ihan klippimuuvi kunnossa. No ens kerralla sitten ainakin muistaa. Loppu reitistä meni sitten pulttipultilta tarkastaen kaikki klippiasennot ja otteet. Asiallinen reitti kyllä. Jospa ensi kerralla sitten olisi vähän lähempänä. Kitkat alkaa kyllä olemaan lupaavat. Toivottavasti viikot ei lopu kesken.

Pate muuvittelee tämän syksyn nemesistä. Jospa tän sais lähetettyä ennen kun sormet käy jäätyyn.

Kesä

Jotenkin tämä meikäläisen kesäkiipeily on kyllä aika ironista. Juuri silloin kun olisi parhaat kelit niin on vähiten aikaa käytettävissä. Perheen pyörittämisessä kesä on yllättävän hektistä aikaa. Tänä kesänä kiipeilyt ei ole kuitenkaan olleet kiinni ajan käytöstä vaan miehen kunnosta. Taisin jossain vaiheessa jo avautuakin vatsan toimintahäiriöstä, mutta tässäpä lisää.

Nyt heinäkuussa tuli vuosi siitä kun vatsavaivat alkoivat. Ensin arvelin mahataudiksi, mutta pakko oli tunnustaa sen olevan jotain muuta kun kuukauden päästäkin oli maha sekaisin. Sain pakin rauhoittumaan keittokuurilla ja syömällä vain vatsaystävällisiä elintarvikkeita. Palasin hieman takaisin ruokavaliossa ja kohta oli maha jälleen sekaisin. En oikein vuoden loppuun mennessä saanut selville mikä aine vaikuttaa eniten vatsan toimintaan kun viljojen ja maidon vaihtelu tuntui jotenkin yhden tekevältä ja välillä oli parempia päiviä ja välillä huonompia. Liekö malttanut tarpeeksi kauan testata yhtä ruoka-ainetta. Kävin vuoden alussa tähystyksessä, joka ei täysin onnistunut kovista kivuista johtuen. No mitään erityistä ei siellä tuntunut kuitenkaan olevan. Vaihdoin sitten gluteenittomalle ja se tuntuikin tepsivän kohtuudella. Välillä tosin lapset toivat päiväkodista mahataudin ja siitäkös meikän kroppa innostui. Sama peli jatkui koko kevään mihin syys puolella oli jo totuttu. Välillä vatsa toimi paremmin ja välillä huonommin.

Kesää kohti vatsa meni todella heikolle hapelle ja koko kesäloman olin kuralla. Päätin mennä työterveyteen selvittämään asian heti elokuussa ja niillä jäljillä tässä ollaan. Aloitin oireisiin kyllästyttyäni käyttämään vähän vahvempia maitohappobakteereja ja lopetin viljat kokonaan elokuun alussa. Se tuntui vaikuttavan ainakin jotenkin. Vatsa alkoi heti rauhoittua ja tällä hetkellä lähennellään jo normaalia toimintaa. Hemoglobiini oli toukokuussa hieman alhaalla eli 145 nyt elokuun alussa arvo oli romahtanut ja pääsin niinkin korkealle kuin 109. Ei auttanut kun aloittaa rautakuuri, vaikkei se yleensä vatsan toimintaa parannakaan. Nyt on uudet tähystykset varattuna ja veriarvoja tutkittu oikein urakalla, jospa tämä tästä nyt syssyn mittaan selviäisi.

Kiipeilyhommia olen kesän mittaan onnistunut kuitenkin muutaman kerran harrastamaan. Pari kertaa olen käynyt Halsvuoressa, kerran boulderoimassa ja kerran paikallisessa salapaikassa. Paria seiskan reittiä olen tässä yritellyt ja toivottavasti toisen sais tässä syksyn mittaan vielä taivutettua. No nähtäväksi jää. Yksi ilta viikkoon tuntuu olevan näin arkielämään yhdistettynä mahdollista viettää kalliolla. Kahdesta kolmeen sisäreeniä yritän tehdä siinä samalla, että olisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet kehittyä ja saada nuita reittejä kellistettyä. Siinäpä se on sitten kesä mennyt. Toivottavasti syksyn mittaan olisi kelejä jäljellä, että pääsisi nuita rojekteja yrittämään.

Yritystä reitille Kylmiö. No eipä ollu menossa kun lämpöä ja kosteutta oli sen verran, että kivikin tuntui hikoilevan.

Pate testaa muuveja Hullunkuri reitille. Tuossa on kyllä Jani löytänyt kivoja muuveja kalliolta. Yläkerran släbiä en ole ite vielä päässyt testailemaan.

Kaikki tukemaan 27crags.com sovellusta

Käykäähän osoittaan tukenne kanssakiipeilijöille!

Check out "27 Crags - Rock climbing app" on Indiegogo http://igg.me/at/27crags/shre/11196525

Seuran kesäkiipeilypäivä

Päätettiin kiipeilyseuran hallituksessa vähän aktivoida toimintaa ja järjestää "kiipeilypäivä". Eli vietettiin päivä kaltsilla ja saunottiin illalla. Tarkotuksena oli, että oltais saatu uusia naamoja aktivoitua kalliolle. No pari uutta kasvoa siellä näkyikin, mutta suurin osa oli kyllä vanhoja partoja fiilistelemässä Halsvuoren hienoilla reiteillä. Eikä se nyt mikään yleisöryntäys ollut, mutta oli meitä varmaan 15 henkeä paikalla. Katsotaan jos syksylle sais järkättyä vastaavan vaikka bouldereille.

Kiipeilyt oli kyllä meikän osalta aika huonolla feng shuilla. Yritettiin Paten kans Pakin pyllistystä, mutta eipä uskallettu pyllistää hyllylle, joten tekemättä jäi. Sitten Pate viritteli yläköyttä, jotta saataisiin jatkot pois, eikä sekään mennyt ihan niin kuin elokuvissa. Pate onnistui pyöräyttämään köyden laskeutuessa kuusen ympärille niin, että se takertui oksan tynkiin eikä millään irti. No ei auttanut kun Paten laskeutua alas ja käydä uudestaan yläkautta virittelemään. Sillä välin kävin ite yrittämässä on sight suoritetta Kylmiö nimiseen reittiin. Eipä tullut sitäkään kun alku on niin hankalasti luettavaa, etten saanut sitä selvitettyä ennen kuin oli liian myöhäistä. Yritin vielä uudestaan mutta sen verran oli kunto talviterässä, että pari lepoa piti ottaa.

Pate sai yläköyden viritettyä ja päästiin testaamaan reittiä vähän mukavammin. Hyvän oloinen reitti ja yläköydessä liikkeet jopa uskalsi tehdäkin. Parilla levolla sekin meni ja täytyy myöntää, että Jani on kyllä tiukassa on sight kunnossa kun tämän on saanut lähetettyä. No mutta jäipähän seuraavaan kertaan tekemistä. Seuraava kerta onkin sitten vasta heinäkuussa, kun tässä on kaiken maailman säätöä meneillään. Aika vaikea olisi päästä siihen viiteen kalliokertaan viikossa mitä nuo isot pojjaat hypettää. Eipä se auta muuta ku leuka rintaan ja lisää reeniä. Seuraavaan kertaan! Toivotaan että tänä kesänä hellejakso jää lyhyeksi :)

Porukkaa chillaamassa ja Markus kiipeämässä elämän vaikeaa släbiä Hubba bubba.

 Oulun vahvistus Antti - Kylmiö nimisellä reitillä. Check Antin youtube kanava

Esko tykittää Tsunami Crack

Rojektilla

Eipä ole saanut aikaiseksi vieläkään aktivoitua itseensä ulkokiikuille. Laitoin kuitenkin kotiseinän kesämoodiin ja muutaman kerran olen saanut itseni sinne revittyä. Mukavaahan tuo reenailu on ollut ja tässä olenkin aktivoitumaan päin. Alkoi tuossa mietityttämään päivän kunto ja mikäs sen parempi mittari, kuin vanhat rojektit. Heitin rensselit selkään ja painelin rojektille. Eihän tämmöstä takapuolen roikuttamista kukaan jaksa katella, niin päädyin yläköysi sooloon.

Lämppäilin ensin Salakaato trädi linjalla ja viilis jäi, että vähän oli homma tsyykkistä, mutta ihan hyvin se tuli noustua kuitenkin. Sitten vaan rojektin kimppuun. Enpä syksyltä ihan hirveän hyvin muistanu muuveja. Alkukin oli aika hakusessa, mutta pääsin katon alle pienellä väännöllä. Tästä se taistelu sitten taas alkoikin. Muuvit oli hukassa, otteita ei oikein ensin löytynyt ja kaikki oli pielessä. Jonkinlaisen yrkän kruksimuuviin sain kuitenkin tehtyä. Pari yrkkää lisää ja olinkin sen verran puutunut, että päätin laskeutua alas ja ottaa seuraavaan yrkkään shuntin mukaan, että pääsen kruksin ohi köydestä vetämällä. Lähtö alun muuveille tuntui paljon paremmalta. Puolesta välistä otin kuitenkin pannut kun missasin kriittisen jalkaotteen täysin. Pikku lepo ja vääntö katon alle. Päätin ottaa vielä yhden yrityksen kruksiin ja vetää sitten köydellä itseni siitä yli. Nyt kruksiin lähtö tuntui heti paremmalta. Jotain onnistui paremmin ja sain jo käden listalle, mutta ei se siellä pysynyt. Ei mennyt siis, mutta yllätyin siitä miten hyvin kuitenkin verrattuna ekaan yritykseen. No ehkä ens kerralla sitten. Vedin itseni kruksin yli ja seuraava muuvikin tuntui olevan todella lähellä. Sain sormet listalle, mutten pystynyt pitämään kiinni. Lähellä siis ollaan, muttei ihan perillä. Jospa tänä kesänä kuitenkin.

Kuka tän on ulos päästäny?

Boulderkauden avaus takkuillen

Siirtymä jääkaudesta boulderointiin on tänä vuonna tökkinyt ihan huolella. Näin vähän arvelin jo tuolta Posiolta kotiapäin lähtiessäni. Reissu vaan oli niin hemmetin hienoa settiä. Kiva keli, todella hieno jään laatu ja kaikin puolin mukavaa. Tästä siirtymä parin muuvin voimavääntöihin tuntui todella kaukaiselta ajatukselta.

Urheasti kuitenkin hyppäsin Paten matkaan Paasivuoreen tarkastaan oisko boulderit talven aikana vaikeutuneet. Ja olihan nuo. Suoritus oli aivan järkyttävän jäykkää menoa. Lihaksien voimantuottoa ei vaan saanut aktivoitua. Tunsi, että lihaksissa olisi kyllä voimaa, mutta en vaan saanut puristettua kivestä otetta. Kyllä taas on vaikiaa, mutta tämmöistä se nyt vaan sitten on muutaman kerran ajan ennenkuin pääsee juonesta kiinni. Heti tuolla eka kerralla sain vasemman olkapään jotenkin venäytettyä ja on ollu kohta kuukauden kipeä. No sitä se teettää, kun kohdistetaan jääkauden jälkeen jumisiin lihaksiin liikaa voimaa. Muistakaa venytellä!

Huhtikuun  reippailusaldo oli kaks boulderointia, kaks kuntopiiriä, yks lenkki ja kerta joogaa. Aika selkeä ylimenokausi siis. Ei tuolla määrällä paljon kuntoa kehitetä. Mutta pääkopan tuolla saa kyllä kasaan ja motivaatio tekemiseen tuntuu taas palaavan. Nyt täytyy vaan saada kotiseinä kesäkuosiin ja alkaa puristella muovipalikoita. Ehkä tää tästä sitten taas.

Pate matalalla reililäpsyttelyllä - Äimänkäki 6A. Meikän mielestä ainaki 6B. No tiiäppä tuosta kun oli niin pirun jäykkää. Tää oli uusi variaatio, ja varmaan kiven paras reitti. Jos jostain syystä tuonne eksyt niin kokeile ihmeessä.

Pari muuvia ja mies ihan puhki. No mutta aurinko paistaa ja ulkoilu on kivaa.

Toisella reissulla avattiin toinen uusi reililinja - Reilileikki 6A

Jääkauden päätös Korolla

Pääsinpäs käymään siellä Korouomassa. Koville otti järjestelyt tällä kertaa. Ensin en veinannut löytää ketään kaveriksi. Mikähän lie täällä ihmisille tullut kun kaikki reenailee vaan sisällä kalliokautta varten jo tammikuussa? Saas nähä onko jäbät kesällä sitten ihan timanttisessa iskussa. No joka tapauksessa sitten kun löysin kaverin tuli sille viimehetkellä muita esteitä. Onneksi huomasin Oulun kiipeilyseuran reissun heti viikon päästä eli viikon 13 viikonlopulla. Tämä olikin huippuveto. Pääsi näkemään muutamaa vanhaa tuttua ja majoitus ja muu säätö tuli ulkoistettua järjestävälle taholle. Itselle jäi kiipeily ja sosialisoiminen. Ei lainkaan huono vaihtoehto. Vinkin reissusta sain Ojansivun Villeltä, joka oli itsekin suunnitellut osallistuvansa.

Villen kanssa aloitimme kiipeilyharrastuksen vuosituhannen vaihteesa Oulusa. Oltiin samalla vuosikurssilla opiskelemassa ja jotenkin molemmat päädyttiin myös kiipeilemään. Muutaman vuoden jälkeen miehen innostus kuitenkin lopahti ja minä päädyin harrastamaan vähän eri porukoihin. Elämä vei eteenpäin eikä ihan kaikkiin vanhoihin kavereihin tullut pidettyä aktiivisesti yhteyttä. Olikin iloinen yllätys, kun syksyllä törmättiin jälleen ja kuulin, että Ville oli alkanut taas kiipeillä seinille. Päätettiin katella jos vaikka kevät puoliskolla Korolle.

Vielä viikolla yritti tulla mutkia matkaan, kun ke ja to olin EA1 kurssilla ja keskiviikkona olo oli kuin haudasta nousseella. Karmeita vilunväristyksiä ja pää oli tukossa. Olin jo heittämässä pyyhettä kehään reissun osalta, mutta iltapäivää kohti olo hieman parani. Ihmeellistä sinänsä sillä yleensä jos päivällä on tullut vilun väreitä illalla ollaan 39 lämmöissä. Illalla posket hehkui punaisena, kun poskiontelot yrittivät poistaa pöpöjä. Olin päättänyt, että jos torstaina aamupäivällä on huonompi olo en lähde perjantaina reissuun. Torstai oli kuitenkin jo parempi ja päätin lähteä reissuun jos ei muuta niin varmistelemaan ja katselemaan maisemia. Perjantaina ajellessa olo ei enää paljoa heittänyt normaalista ja odotukset olivat korkealla.

Perjantai-iltapäivän pyörin ympäri Oulua kaupoilla ja keräämässä porukkaa autoon. Siinä puoli kaheksan aikaan päästiin viimein liikenteeseen. Ilta venyi hieman pitkälle, mutta kaikki oli ilmeisen tyytyväisiä kun perille päästiin ilman suurempia kommelluksia. Varailtiin punkat, järkättiin vähän kamoja, höpistiin muiden kans ja painuttiin pehkuihin jotain kahdentoista maissa.

Peräposion koululla on hyvät majoitussetit ja aika lähellä Korouomaa

 Patjoja ja sänkyjä riittää ainakin kahdelle kymmenelle

Lauantai

Aamuherätys oli tuumattu seiskan pintaan, mutta porukka alkoi heräillä jo aiemmin ja keittiön kolina yhdistettynä päivän valoon herätti jo varttia vaille. Toisaalta tämäkin oli jo ihan hyvä aika kun on kotona tottunu heräämään kuuden maissa lasten heräillessä. Olin aika tokkurassa edellisen päivän ajomatkasta, mutta kahvilla päivä käynnistyy.

Lauantain ohjelmaksi oli tuumattu Villen kans Ruskean katsastaminen ja oman kuntotason tarkistus. Homman ideana oli pitää toiminta mukavuusalueella tai ainakin hyvin lähellä sitä. Suunnitellaan toimintaa sunnuntaille sitten sen mukaan miltä miehistä tuntuu. Olin varautunut myös siirtymään Ruskealta Mammutille mikäli tuntuu, että ollaan liikaa mukavuusalueen ulkopuolella.

Keli näytti kyllä lupaavalta. Viikolla oli ollut ihan kunnon yöpakkasia ja nyt viikonlopulle lupaili pilvistä ja nollan tienoille. Toki ilmassa oli lunta, mikä tiesi märkää päivää, mutta hei jää voisi olla aika pehmeää. En muista olenko koskaan noin 14 vuoden "jääkiipeilyuran" aikana käynyt Korolla niin, että yöllä ei pakkanen hiipisi pariin kymppiin. No nyt olisi semmosta herkkua luvassa. Itse voi sitten kaikki päättää onko parempi kun on märkää ja herkku jäätä vai auringon paiste ja betonia.

Minä kun nihilistinä kyttään aina kelloa, niin tällä kertaa oltiin kyllä aika vahvasti rentous alueella. Parkkiksella oltiin joskus ysin jälkeen. No onneksi lähis Ruskealle ei kestä kauaa. Lenssun jälkeen sykkeen nostaminen hieman hirvitti ja Ruskean mäen kiipeäminen toimi hyvänä testinä kropalle. Vähän tuntui normaalia tuskaisemmalta, mutta aika hyvin mäki nousi kuitenkin. Siis game on.

Ruskealla oli aika hyvin jäätä. Tosin virta oli kääntynyt vasempaan laitaan ja pidemmillä pilareilla joko satoi vettä tai jää oli karmeaa kukkakaalia. Tänään oli siitä outo päivä, että Ruskealla ei ennen meitä ollut ketään. Yleensä Ruskealla ei tällaisella populaatiolla tarvitse yksin huiskia. Saatiin siis valita linjat rauhassa ja päädyttiin oikeaan laitaan, hieman kiivetyimmän linjan viereen. Tästä kohtaa sai ihan kohtuu linjan linkkaamalla yläosassa vielä jyrkähkö pilari. Näytti siltä, että tuon ei pitäisi olla liikaa pois mukavuusalueelta. Eikä ollutkaan. Olipa tosi hauskaa jääkiipeilyä. Sormet ei ollu jäässä, suurin osa iskuista upposi ekalla svingillä ja jää oli vieläpä helppoa varmistaa. Voiko jääkiipeilyltä enempää toivoa? No tietty aurinko olis voinu paistaa, mutta eipä lähetä nyt hakemaan kuuta taivaalta.

Pidettiin liidien välillä leppoisat evästauot ja otettiin muutenkin rauhallisesti. Molemmat veti kaks liidiä ja niihän se sitten kello olikin jo sen verran pykälässä, että poistuttiin saunan suuntaan, huoltamaan ja saunomaan. Olipahan todella hyvän mielen päivä. Metrejäkin kertyi ihan kivasti. reilu 200 per nenu. Tuumasin Villelle, että reissun tavoitteet tuli saavutettua. Ruskeavirran liidaaminen mukavuusalueella oli reissun päätavoite ja kiipeäminen oli niin kivaa, että sitähän ei veinannut malttaa lopettaa. Niinhän se sitten saunan ja huollon jälkeen vihdoin ruokalautasen ääreen istahtaessa kello olikin jo yhdeksän illalla.

Ruskeavirta kevätkunnossa. Aika hienoa linjaa tulossa tuohon vasempaan laitaan. Nyt vaan tuli vettä kun suihkussa.

Hauskaa oli ja hikeä puskee. 15 vuotta vanha Mammutin takki ei enää liikaa hengitä, mutta pitää kyllä hyvin vettä. Muuten varusteet toimi kyllä hienosti. Mukaan lukien nuo uudet hanskat.

Ville herkuttelee kakkosena

Ville liidailee juuri sopivan pehmoista jäätä. Jätettiin toinen köysi laskeutumista varten fiksatuksi toiminnan nopeuttamiseksi.

Naatiskellaan räntäsateessa. Märkää on mutta varusteet toimii. c Ville Ojansivu

Ruskevirta on kyllä ihan kunnioitusta herättävä jääputous

 Päivän viimeinen liidikin jaksaa hymyilyttää.

Sunnuntai

Nyt kun reissun tavoitteet tuli saavutettua ekana päivänä voitiin siirtyä haaveiden pariin. Korojoen alajuoksulla on pari aika jämäkkää putousta. Näistä toinen eli Sininen putous(Sudenhammas) oli tiedustelulähteiden mukaan hyvässä kunnossa. Kaunein taas oli kuulemma jo parhaat päivänsä nähnyt. Tai no Tapsan mukaan kiipeily oli hyvää, mutta varmistaminen haastavaa, eli ei meikän heiniä. Siniselle putoukselle lähestyminen Piippukodan parkkikselta kestää polkua pitkin noin tunnin. Ilman polkua kahdesta kolmeen tuntia riippuen lumitilanteesta ja lähestyjien kunnosta. Lauantaina Sinisellä oli vieraillut kaksi köysistöä ja pari viikkoa aiemmin yksi, joten ainakin polun piti olla kunnossa.

Edellinen yritys reittiin ei menny niinku Strömsössä 2009 Korouomassa. Kunnioitus linjaa kohtaan oli ainakin kovalla tasolla ja tästä syystä olin uskaltanut vain haaveilla joskus kauniina päivänä reitin kiipeäväni. Onhan se kaunis putous. Väri on komean sininen ja se seisoo jylhänä laakson seinällä. On jyrkkää, puikkoa, joskus vapaana seisovaa pilaria ja kaikkea parhautta mitä nyt jääkiipeilyltä voi toivoa. Se vaatii huomiota ja käytöstapoja. Sitä pitää lähestyä tositarkoituksella, eikä vain puolihuolimattomasti ajatukset arkirutiineissa. Suoraan sanoen linja on sen näköinen, että sen alle saapuessa kiipeilyaikeita pyöritellen alkaa kummasti paskapaikka kutsua.

Aamulla oltiin jälleen Villen kans todella hitaita. Parkkipaikalta lähdettiin kävelemään viimein kymmenen aikoihin. Kovin montaa nousua ei siis tälle päivälle olisi tulossa. Varsinkin kun luvattiin olla jo neljäksi takaisin parkkiksella.

Ajatuksen tasolla olin lähtenyt liikkeelle siitä, että pitäähän sen nyt tällä kunnolla mennä. Ottaa vaikka useamman yrityksen jos ei muuten. Kun putous sitten tunnin kävelyn jälkeen metsän seasta paljastui oli ajatus kyllä taas, että on se kyllä perskele vaikean näkönen. Tilanne siis 1-0 Sudenhampaalle. Käveltiin alle, kuvattiin ja ihmeteltiin. Kummasti alkoi tuntua siltä, että Raekallion poika on nyt ihan väärässä paikassa. Tämän päivän toiminta ei siis enää pysyny mukavuusalueella. No mutta mitäs siistiä se nyt aina on huiskia itelle helppoja pätkiä?

Ei siis auttanut kun vähän lounas evästä huuleen, ruuvit valjaisiin, köysi kiinni ja menoksi. Ihmettelin vähän mistä ne eilisen pojjaat oli kiivenny, kun ei paljon jälkiä näkyny. No näkyhän niitä sitten kun tarkkaan katsoi, mutta keskelle alun ramppia yläkerrasta osuva suihku oli ilmeisesti pyyhkinyt eilisen jäljet suht vahvasti. Viimeksi kiivettiin ramppi ihan kallion viertä, mutta nyt vesisuihku osui siihen sen verran mallikkaasti, että päätin lähestyä pilaria hieman suoremmalla linjalla. Säästyin enimmältä vesisuihkulta, mutta alku oli sitten kohtuu jyrkkää kiipeilyä jo itsessään.

Onnistuin kylvämään alkuun neljä ruuvia. Kömmin pilarin alle ja ei se nyt niin pahalta näyttänyt. Päätin kuitenkin mennä pilarin taakse vähän ravistelemaan käsiä. VIRHE tai no ei ehkä fyysisesti, mutta henkisesti kyllä. Siellä luolassa oli niin mukava seisoskella ja huudella Villelle, että pakit oli kyllä enemmän kuin lähellä. Kymmenen minuuttia tuumailtuani totesin Villelle, että laitan pilariin ruuvin ja katotaan lähenkö ylös vai alas. Kömmin luolasta pilarille ja väänsin ruuvin. Oli siihen joku toinenkin ruuvin laittanut aika lähelle. Ville onnistui psyykkaamaan, että kyllä sie aina yhen ruuvin saat laitettua ja katot sitte jos menis toinenkin. Pilarin alku oli aivan pysty jos ei hieman päälle kaatuva. Leveitä puikkoja joiden välissä vähän kapeampia. Varmistettavuus näytti kuitenkin sen verran hyvältä, että päätin lähteä kokeilemaan.

Ruuvi, toinen ja kolmas meni ihan mukavasti. Välillä ravistelemalla sai hapot pysymään aisoissa. Vajaa pari metriä ennen kulman loivenemista alkoi tuntua, että ei tätä pääse. Pumppi alkoi kasautua erittäin hitaasta kiipeilystä johtuen. Päätin ottaa erityisen rauhallisesti yksi hakku kerrallaan ja varoa roikkumasta kumpaakaan kättä liian pumppiin. Neljättä ruuvia vääntäessä en saanut sitä tarpeeksi nopeasti aluilleen, jouduin nopeasti tökkäämään sen takaisin valjaisiin ja ravistelemaan taas käsiä. Alkoi vähän pelottaa, että näinköhän sen saa paikalleen. No ei muuta kun hengittää rauhassa ja äkkiä ruuvi aluilleen ja menihän se. Kulma loiveni ja pumpin sai lähes heti ravisteltua käsistä. Jännä miten paljon nopeampaa on kiivetä vain hieman loivempaa jäätä. Ilon huutoa en uskaltanut päästää ennen kuin vasta jään jo loputtua.

Mutta hei mitäs tuli tehtyä? Kiipesin ekan WI5 reitin. Wuuhuu! Olipas hemmetin siisti linja! Kaikki tämän kauden surkeat kelit Keski-Suomessa kyllä kuittatui hetkessä. Aivan mahtavaa kiipeilyä. Tämän luokan reitit alkaa nimen omaan olemaan sitä kiipeilyä. Pystyä, puikkoa ja kaikkia hienoja muotoja. Suosittelen kyllä kaikille, jotka pystyy Ruskeanvirran liidaamaan mukavasti. Sudenhammas menee silloin ehkä hieman ulos mukavuusalueelta, mutta on kyllä täydellisesti sen arvoinen reitti. Ville kiipesi kakkosena ja tuumaili, että joutuu ehkä vähän reenaamaan ennen kuin on valmis liidaamaan. Heitettiin siis narut puun ympäri ja lähdettiin tarpomaan Piippukotaa kohti. Takaisinpäin ei tarvinnut enää säästellä voimia ja kellokin oli jo vaikka mitä, joten vedin sen kestävyysreeninä ilman taukoja.

Korojoen maisemat on kyllä aika hienoja. Nyt kun sinne on rakennettu siltoja on lähestyminenkin aika paljon helpompaa. Aiemmin talvella paikalle mennessä voin kyllä suositella leveitä suksia. Muutoin lähestyminen voi tehdä tuskaa.Voi olla, että silloin kannattaisi muutenkin lähestyä kesäkiipeilypaikan kautta, kuten Rovaniemen possella on tapana.

 Lähestymispolku oli tällä kertaa hyvässä kunnossa. Otettiin silti lumikengät lisäpainoksi. Veinattiin käydä yhdellä pikkuputouksella, vaan jäipä käymättä. c Ville Ojansivu

Korojoen maisemaa.

Sininen putous on nimensä veroinen. c Ville Ojansivu

Tässä vaiheessa alkoi miestä hirvittää. c Ville Ojansivu

Jääkiipeilyguru Will Gadd kertoi, että RedBull antaa siivet. Täytyyhän sitä testata. c Ville Ojansivu

Kallion laidassa satoi niin paljon vettä, ettei innostanut lähteä sieltä liikkeelle. c Ville Ojansivu

Putous oli kyllä läskissä kunnossa. Nurkan takana olis ollu vapaana roikkuva puikko, jos ois löytyny ylimäärästä energiaa tuhlattavaksi. c Ville Ojansivu

 Ville on sitä mieltä, että reitti oli ihan jees. Päältä on asialliset näkymät rotkolaaksoon.

Tollo topissa. Kiipeily oli niin ihanaa, että kasvoi tatti päähän. Videota tulee kuhan jaksan leikkailla. c Ville Ojansivu

Gear corner

Kiivettiin reissu meitsin "uudella" Tendonin ambition sinkkuköydellä. Heittomerkit siitä syystä, että köysi oli ehtinyt olla mulla hyllyssä puoltoista vuotta. Olin minä sen toki myyntipaketista poistanut, mutta jostain syystä se oli säästynyt tähän asti ilman käyttöä. Oli kyllä hienoa näin märässä kelissä kiivetä uudella dry käsitellyllä köydellä. Köysi ei kastunut ollenkaan ja illalla kuivattamista ei tarvinnut hermoilla. Eka liidissä Ruskealla köysi ei ihan riittänyt ylös asti, mutta kummasti ne venyy. Toisella liidillä se riitti jo heittämällä ja jäi vielä metri varaakin.

No mites ne hanskat sitten? Päädyin käyttämään koko reissun nuita uusia ORn Alibi II hanskoja. Olipas loistavat värkit. Tietty ne kastui läpi, mutta olivat lämpöiset märkinäkin ja kuivuivat takin alla lähes kuiviksi varmistellessa liidaajaa. Nyt oli tietysti tosi lämmintä, niin kylmän kestosta ei osaa sanoa ennen ensi talvea, mutta luulen että nämä menee reiluun kymmeneen pakkasasteeseen varsin hyvin.

Hakuissa mulla on ollu nuo Krukonogin jääterät PN0(A). Ukot ihmetteli illalla, että miten näillä voi lyödä jäähän. No minusta ne toimii loistavasti. Teräkulma on sama kuin Petzlin orkkis mikstaterissä, jotka näissä Ergoissa tulee vakiona. Terän otsa on jo valmiiksi aika loiva ja "kotkankynnen" muoto tekee siitä helpomman lyötävän kuin tuosta orkkis mikstaterästä. Petzlin jääterästä en osaa sanoa, kun en ole sellaista koskaan käyttänyt. Kovempiin pakkasiin täytyy tuota terän otsaa kyllä vielä viilata terävämmäksi, mutta näillä lämmöillä se toimi hyvin suoraan paketistakin.

Villellä oli pari uutta Petzlin Laser Speed Light ruuvia. Nämä oli kyllä aika hienoja pelejä. Ruuvi lähtee puremaan paremmin, kuin mikään tähän asti testaamani ruuvi. Uusia Griveleitä en ole testannut, mutta lähes kaikki muut olenkin. Ovat todella keveitä alumiinirungon ansiosta ja ruuvaaminen on helppoa. Miinuksena täytyy sanoa, että märkään jäähän ruuvi jotenkin jännästi töksähtää. Pienellä voimalla lähtee kuitenkin vetämään ihan hyvin. Kuivalla jäällä emme huomanneet vastaavaa ominaisuutta. Muutaman päivän käytön jälkeen teräskärjistä oli käsittely irronnut. Liekö ensimmäisen mallivuoden ongelma tuotantoprosessissa. Jää nähtäväksi. Toimintaa käsittelyn irtoaminen ei kuitenkaan mielestäni haitannut. Liekö sitten ruostuvat helpommin?

Kunnon palauttelua + hanskat

Mullahan siis piti olla viikonloppuna Korouomassa jäätä särkemässä. No näin ei kuitenkaan tapahtunut ja kauhean säädön jälkeen sain aikataulut sovitettua niin, että pääsisin sinne ensi viikonloppuna. Täällä Keskimaassa alkaa boulderkausi puskea päälle, mutta näin surkean jääkauden jälkeen olisi vähän pakko päästä pyörähtään kunnon pelipaikoilla. Saapa nähdä miten käy. Toivottavasti onnistuu tällä kertaa.

Tammi-/helmikuun sairastelujen seurauksena kunto oli kyllä aika kuopassa. Noin kuukauden reenailujen jälkeen aloin olemaan samoilla tasoilla kuin tammikuun alussa. Yritin viimeviikon lepäillä viikonloppua varten ja kävin sitten viikonloppuna salilla, kun reissua ei kerran tullutkaan. Nyt pitäis varmaan tänään hieman roikuskella hakuilla, että saisi tatsin pysymään edes jonkinlaisena.

Kovaa hommaa

Vihdoin usean vuoden etsiskelyn jälkeen löysin Outdoor Research merkkiä jostain kaupasta Suomesta. Olen yrittänyt kaivaa paljon kehuttuja OR Alibi hanskoja internetin syövereistä, mutta OR ei myy suomeen suoraa tuotteitaan eikä jenkeistä ole jaksanut alkaa tilailemaan. Mutta niin Shelbylläpä Oulussa löytyy hyvä valikoima ORn hanskoja. Sieltä sitten äkkiä hanskat tilaukseen ja jännittämään mitä postisetä tuo. Koko tuli valittua puoli arvalla. Meikällä yleensä hanskan koko on 10 ja mittailemalla päädyin tilaamaan L kokoiset. No posti tuli ja paketti auki niinkuin lapset karkkipussilla. Hyvältä näyttää ja hanskaa käteen sovittaessa tuntuu kyllä aivan huipulta. Saapa nähdä miltä tuntuu tositilanteessa. OR lupaa hanskojen toimivan seitsemään pakkasasteeseen. Luulen, että menee kylmemmässäkin sillä tuntuma kädessä on suurin piirtein sama kuin Thermoissa, joita olen käyttänyt parin kympin pakkasessa.

Sydäntalvea ja föönituulia

Ugh. Viime postauksen jälkiin olenkin sitten sairastellut. Ensin lapset ja sitten ite oikein keuhkoputken tulehdukseen asti. Jos tammikuussa alkoi olla jo hieman kunnossa, niin nyt ei voi kyllä sanoa samaa. No toisaalta huonossa kunnossa tuntuu olevan jäätkin. Kaakkois- ja Etelä-Suomessa ilmeisesti jäät on aika iskussa, ainakin jos some-hypetykseen on uskominen. Täällä Keskimaassa taas jäät on huonommassa kunnossa kun kertaakaan tämän kahdeksan vuoden aikana, mitä täällä on tullut vietettyä. Mistähän lienee johtuu? Periaatteessa sää on ollut otollinen ihan hyvän jääkauden syntymiselle. Lukuun ottamatta kauden alkua, joka venyi Joulun tietämille. Välillä on sulanut ja välillä pakastanut, jonka ainakin minun käsityksen mukaan pitäisi tuottaa jäätä ihan hyvin. Ilmeisesti nyt on kuitenkin käynyt niin, että sitten kun pakkasta tuli sitä tuli niin reippaasti, että valumauomat jäätyivät. Sitten kun tuli lämmintä sitä oli sen verran pitkään, että osa jäistä tippui pois. Sitten taas jäätyi, muttei niin pitkään, että jäätä olisi kunnolla muodostunut. No joka tapauksessa täällä on siis ihan paska jäätalvi.

Tässä alan nyt pikkuhiljaa sairasteluista toipumaan ja sunnuntaina uskaltauduinkin hieman roikuskelemaan kotiseinällä. Mielestäni meni paremmin kuin edellisellä kerralla. Jotain oli kuitenkin toisin. Tiistaina käytiin ulkoilemassa ja sunnuntaista rohkaistuneena hyppäsin suoraan terävään päähän. Olin bongannut edellisellä viikolla hienon näkösen reilun kymmenmetrisen pilarin ja arvelin yläosan kallion menevän mahdollisesti luonnollisena mikstana. Pilarin alaosa oli hienon plastista jäätä. Puoleen väliin pääsin helpohkosti ja varmistelin yhdellä ruuvilla. Pumppi oli jostain kuitenkin hiipinyt kyynärvarsiin. Ravistelin käsiä, kauhistelin yläosan jään pinnan haurautta ja toivoin rakenteen olevan vain pinnan ominaisuus. Vielä oli mahdollista pakittaa, mutta ei enää mieli antanut periksi. Väänsin itseni pilarille ja muutamalla muuvilla toppiin. Laitoin yhden ruuvin hieman topin alle ravistelin vahvasti pumputtavia käsiä ja lähdin topittamaan. No eipä se ollutkaan ihan niin yksinkertaista. Lumen alla joka puolella tuntui olevan vain kiveä. Kädet veti ihan pökkiin eikä auttanut kun tulla ruuviin ravistelemaan. Että näin sitä oikein jääkiipeilijät sitten täällä, kun kymmenen metrin pilaria saa liidattua... Keles... No pakkohan se oli myöntää, että kunto on vaan tullut romahdusmaisesti alas. Jouduin vielä uudelleen lepuuttamaan ennen kuin keksin miten pilarin päälle pääsi seisomaan. Kyllähän sieltä lumen alta sitten jäätä löytyi kun malttoi sitä etsiä. Tosin juuri sen verran, että ylös pääsi kiipeämään. Yläosan mikstaa en edes viitsinyt lähteä katsomaan, kun ei se olisi kuitenkaan mennyt. Onneksi hyllyllä oli sen verran risuja, että niistä pääsi laskeutumaan.

Järkytyksestä selvittyäni varmistelin Juhan kakkostelua ja kiipesin itse vielä linjan yläköydellä. Sitten vietiin yläköysi draikka linjalle ja jumppailtiin sitä pariin otteeseen. Siinä tuli selville, ettei kunto ollut ihan sama kuin Joulun tuntumassa. Silloin sain kaikki muuvit tehtyä yhdellä levolla. Tällä kertaa pääsin nippa nappa puoleen väliin eikä olisi ollut mitään mahdollisuuksia jatkaa kruksin ohi. No ei muuta kun leuka rintaan ja reenaamaan. Suunnitelmissa olis käydä Korouomassa vielä tälle keväälle ja sitä ennen täytyy yrittää päästä uudestaan kuntoon.

Pilari päivän valossa reilu viikko sitten.

Juha kakkostelee iltavalaistuksessa. Nykyiset ledivalot on kyllä sitä luokkaa, ettei hämärän tuloa tarvitse kauheasti säikähtää ainakaan näillä lyhyillä reiteillä.

Jääkauden aloittelua

Kelit on olleet tänä talvena vähän niin ja näin, joten jäitä on saatu odotella. Sillä välin olen turvautunu huukkailu hommiin ja vanerin kauhomiseen. Tilailin tuolta Krukonogilta kilkkeitä marraskuun puolella ja nyt oon vihdoin päässyt vähän niitä testailemaan.

Tilasin Ergo hakkuihin parit terät. Toiset agressiivisella mixded teräkulmalla ja toiset uudella jääprofiililla. Mixdedteriä testailin tuossa Joulun aikoihin draikkahommissa ja ohan ne kyllä pätevän oloset pelit. Pienillä otteilla eron huomaa. Nämä terät on huomattavasti tarkemman oloset pienillä otteilla kuin alkuperäiset Petzlin terät. Sen vähän mitä jäätä näillä kiipesin totesin, että onhan se mahdollista, mutta ei miellyttävää. Teräkulma on niin jyrkkä, että jäähän lyöminen onnistuu hyvin vain jonkun muodon päälle. No kaikkeahan ei tietenkään voi saada.

Jääteriä pääsin testaamaan vasta eilen kun sain kauden ekan jääliidin nautiskeltua tuolla Seppiksellä. Pakkasta on pidellyt jonkin aikaa ja nyt oli pari päivää nollan tietämillä, joten jää oli mukavan pehmeää ja helppoa kiivetä. Jääterät näyttivät myös kyntensä ja pesivät helposti Petzlin omat versiot. Näillä lyöminen oli helppoa ja toimivat varmasti myös kovemmalla jäällä.

Olipas muuten jääkiipeily kivaa pitkästä aikaa. Homma sujui ihan kohtuudella mitä nyt perinteisesti kauden eka liidi oli hidas kuin mikä. No seuraavalla kerralla sitten panostetaan nopeuteen. Kaivelin hieman kilkkeitä ja huomasin, että mulla on kaheksan kärkipiikkiä M10 rautoihin ja niiden rungot alkaa näyttää siltä, että niillä ei montaa kautta enää mennä. No päätin heittää vanhat kuluneet terät suosiolla roskiin ja vaihtaa uudet tilalle. Nyt on sitten vielä neljä tuliterää piikkiä odottamassa jääkiipeily reissua, jolloin ne voi heittää tuplana ja nautiskella vielä helpommasta kiipeilystä. 

Eipä tässä ihmeempiä. Toivottavasti pakkasia pitelee, niin päästään piakkoin uudestaan ulkoilemaan.

 Antti jumppailee heikoilla jäillä ja herkällä kivellä.

 Antti ja kivihuukkailua

 Olihan nuo jo kärkipiikit vaihdon rajalla

 

 Jääterä toimi kyllä paremmin kun Petzlin orkkis. No onhan tuo Petzl kyllä päässy jo tylsistyynkin.

 

 Kauden eka liidi. Tästä se taas lähtee. Onhan hienoa hommaa.

 Pate jummpailee kakkosena

 Jani suorittaa herkkiä liikkeitä yläköydessä