The sirkuit - iltani ledivaloissa

Viikolla 42 reenailin kertaalleen sisällä ja päätin aloittaa hakkutreenit. Laitoin kymmenen kiloa painoa reppuun ja kiipesin rinkiä kotiseinällä. Yllättävän hyvältä tuntui paitsi sormissa joiden nahka ei ole taas tottunut siihen, että hanskojen hieman rullatessa nahka litistyy makiasti hakun kahvaa vasten. No perinteisesti tästä päästään muutamalla treenikerralla, kun  nahka tottuu uuteen otetyyppiin. Reppu ei vaan ole ehkä paras mahdollinen lisäpainoille. Pitäis ostaa se painoliivi. Ovat vaan törkeen kalliita. Tai no halvin tais olla 85€ 20kg painoilla, että ehkä sitä vois semmosen laittaa. Pitihän siihen reenin sekaan vääntää pari boulderiaki, ettei mene aivan hakkuiluksi. Ihan mukavasti tuntui boulder kulkevan, vaikka oli jo vähän reppu selässä huukkailua pohjilla.

Torstaille sain sovittua boulderillan ja kelikin vaikutti ihan lajia suosivan. Lämpöä oli luvassa aste tai ehkä jopa aste pakkasta eli ihan parasta boulderkeliä. Harrin kans sovittiin, että aloitetaan Näätäkiveltä ja siirrytään siitä Kymppikivelle ja jos voimia riittää niin sitten vielä Paasivuoreen. Nappasin Harrin kyytiin Säynätsalosta puoli viisi ja suunnattiin Näätäkivelle. Harri kertoi, että Päijänteen pinta on niin alhaalla että Rosvo reittiäkin pystyy kiipeämään. Aika harvinaista herkkua, josta piti tietysti nauttia. Kiipesin lämmöiksi pari kertaa Rosvon alkua ja sormet oli aivan jäässä. Tässä vaiheessa mukaan oli liittynyt myös Ville ja Esko. Ville oli juuri Italiasta kotiutunut ja hieman kohmeessa Päijänteen syysillassa. Tai sitten se johtui vaan toimistopäivästä niin kuin allekirjoittaneella. Esko veteli kierroksia kiven reiteillä ensin pari kertaa Rosvoa ja sitten samalla höökillä muita reittejä. Pienellä jumppailulla sain omiin sormiin hieman lämpöä ja sitten uskaltauduin kiipeämään koko Rosvon. Eka kerran kiipesin sen joskus kolme vuotta sitten ja onhan se kyllä hieno linja. Varmaan yks parhaista 6A bouldereista. Korkeutta on kivasti, mutta reitin kruksi on vielä inhimillisellä etäisyydellä maan kamarasta.

Sitten siirryttiin Robin Hoodille. Olin päättänyt testata ensin Robin Hoodin yläosan muuvit. Näin alun osuessa kohilleen voisi loppukin mennä pienellä tuurilla. Olin hieman pessimistinä liikenteessä, koskapa aikaisempina vuosina koko reitti ei ollut mennyt vaikka alun olisikin saanut lähetettyä. Nyt loppu meni aika mallikkaasti ekalla yrityksellä. Ajattelin hieman chillailla ja yrittää uudestaan alusta asti. Olen yrittänyt reitistä sitä suoraa versiota, kun taas Harri ja Esko kiipesivät alkuperäistä, joka lisää pari muuvia alkuun lähtemällä hieman oikealla olevalta vaakalistalta. Harrilla ei ihan eka yrkällä Robin Hood lähtenyt ja mies tapaili muuveja useampaan otteeseen. Yritin toisen kerran ja alku meni ihan ok. Tein kruksi vedon kahvalle sain sormet otteelle, mutta ei, ei pysynyt. Ei muuta kun lepuuttelua, siripiriä, juotavaa ja uutta yrkkää. Esko sanoi, että meikällä oli ollut semmonen virne naamalla niinkuin olisi arvellut muuvista kuitenkin tippuvan. Piti siis kerätä vähän asennetta seuraavaan yritykseen.

Meikän keräillessä itseään Esko oli taas kiivennyt reitin kertaan tai kahteen ja Harri ja Ville yrittäneet pari kertaa. Tällä kertaa alku lähti aika hyvin. Pääsin pienellä säädöllä asentoon josta kruksi veto lähtee. Kunnolla happea sisään ja sain kuin sainkin otteesta kiinni. Sormet olivat vähän huonosti ja ote tuntui lipsuvan. Kannustus oli sen verran reipasta, etten uskaltanut enää päästää irti. Äkkiä toinen käsi viereen ja onneksi ote piti sen verran, että ehdin hieman korjata lipsuvan käden paikkaa. Jalka ylös ja käsi toppiin. Toinen käsi perään ja tässä vaiheessa aloin hyytyä. En saanutkaan kunnolla kiinni kiven päällä olevista pienistä listoista, jotka aikaisemmin olivat tuntuneet todella hyviltä. Ei muuta kun ähisemällä miestä reunan yli ja sen verran koville otti, että piti jäädä reunalle makaamaan. Mutta hei - reitti meni! Uskomatonta. Mahtavaa! Neljä vuotta yrityksiä ja nyt se meni. Harrikin innostui sen verran, että teki tyylikkään nousun alkuperäisestä lähdöstä. Villellä jäi pienestä kiinni ja parilla käyntikerralla olisi homma varmasti paketissa. Niin mutta onneksi nyt ei sitten ollut mulla kameraa matkassa kun varsinaisen lähetyksen sain tehtyä. Täytyy varmaan käydä vielä lähetys kuvaamassa joku kerta.

Hyvästä fiiliksestä innoissamme päätimme siirtyä Kymppikivelle. Erityisesti sieltä mielessäni oli ollut Mr Bobby 7A reitti, jota pojjaat oli kehunu hienoksi. Nyt oli pari miestä mukana, joilla olis beeta hallussa niin voisin keskittyä suorittamaan. Perille päästiin ja sama homma jatkui. Eli Esko kiipesi reitin pari kertaa ennen kuin ehdin saada tossut jalkaan. Harri kiipesi reitin myös helpon näköisesti ja miehet alkoi työstämään istumalähtöä, joka näyttikin aika timanttiselta. Eka kosketus reittiin oli musertava. Roikuin ehkä kaksi sekuntia ja ladon ovi leiskautti miehen kiville istuskelemaan. Ai että tää pitäis niinku kiivetä?

No muutamalla yrkällä pääsin jo vähän lähemmäs seuraavaa krimppiä, mutta ei lähelläkään lähetystä. Ville tuli kokeilemaan reittiä ja bongasi sellaisen jännän varpaan sivulla tehtänä huukin kiven reunan takaa. Tämän ansiosta kivessä pysyi aika stabiilisti ja parilla yrkällä sain seuraavan muuvin tehtyä. Loput muuvit menikin sitten kerralla. Eli vähän niin kuin puoli vahingossa löysin itseni toppi miikasta mätsäämässä kohtuu pienellä kuppi otteella. Tiukalla kannustuksella sain kuin sainkin toppikahvoista kiinni ja tein ah niin kauniin polvimuuvin toppiin. Tää päivä ei selkeästi ollut mikään kauniiden liikkeiden päivä. Mutta mitä ihmettä. Elämän eka seiska tuli kiivettyä. Enpä olis uskonu vielä viisi minuuttia aikasemmin tai oikeastaan edes yrkkään lähtiessä. Esko heitti, että nyt kiipeet vielä sen Suuren Huijauksen sieltä Paasivuoresta illan kunniaksi. Tuumasin vaan, että eipä nyt mopolla mahottomia. Pojjaat sai istumalähdönkin kiivettyä ja Esko lähetti vielä Reikäpään ja Halinallen. Kyllä mies on iskussa. Villellä Mr Bobby oli ihan hullun lähellä mutta ei sikaria tällä kertaa.

Sitten päätettiin, että käydään Villen ja Harrin kans vielä ämpyilemässä siellä Paasivuoressa kerran on näin hyvin mennyt ilta. Saisipahan ainakin beetan hiottua siihen Suureen Huijaukseen. Viriteltiin valot paikoilleen Harri kiipesi reitin pois kuleksimasta ja Villen kans ihmeteltiin lämppäriksi reittiä #3. Ekalla yrkällä tähän en huomannut yhtä otetta ja eipä se sitten ollutkaan menossa. No toisella nousi hienosti. Sitten vähän psyykkausta ja lepoa taas ennen yritystä Suureen Huijaukseen. Muutama yrkkä otettiin alkuun kunnes yhtäkkiä varoittamatta sainkin otteesta kiinni. Jalkoja ylös ja oikee krimpille. Ooh krimppihän olikin loistava. Vasen käsi paremmalle otteelle ja sitten alkoi pelottamaan. Olin muka niin väsynyt etten uskaltanut tempasta toppiotteeseen. Hyppäsin alas ja Harri laittoi sellaisen palautteen, että pelkäsin sen vetävän turpaan. Olin kuulemma jättänyt reitin helpoimman muuvin tekemättä. No ei muuta kun vähän ravistelua kunnon psyykkaus ja uudestaan. Nyt alun liikkeet tuntui jotenkin nihkeeltä. Ilmeisesti iltaa alkoi olla jo takana. Jotenkin ihmeen kaupalla sain kuitenkin otteesta kiinni ja nyt tiesin että seuraava krimppi olis super hyvä. Eli ei huolta. Nyt olin katsonut paremman jalkaotteen etukäteen, siirsin jalat sitten vasen käsi, vielä jalka - vedä henkeä ja toppi. Mahtava pelastava toppikahva. Aika hienoa, kun näin korkeella ei se vika liike oo se nihkein. Mutta mitä nyt? Mitä tapahtui? Kiipesin toisen seiskan tälle iltaa. No huh huh mikä ilta. Ei ole todellista.

Leijuin alas kiveltä otsalampun valossa ja hihkuin puhkuin innoissani. Ville tsemppasi ja sai alku muuvin tehtyä, mutta lipsautti jalkansa seuraavasta muuvista. Harrin kanssa tsempattiin, että kyllä nyt täytyy vielä kunnon yrkkä laittaa kun oli noin lähellä. Seuraavalla yrkällä ote pysyi myös ja nyt pysyi jalkakin. Ilmeisesti uskoa lähetykseen ei kauheasti ollut syntynyt, kun seuraavat otteet olivat hukassa. Otsalampulla osoittelin miehelle otteita ja niin vain mies kiipesi reitin. No kyllähän tuo oli jo Bobbyllä ollut nähtävissä, että ainut mikä puuttui oli ehkä pieni luotto jalkoihin. Nyt se sitten löytyi ja eka seiska saatiin tästä Villellekin. Mahti hommaa. Tästä on hyvä jatkaa.

Toivottavasti vielä olisi boulderkelejä tulossa, kun tämä viikko on vähän perhe-edustus ja työpainoitteinen. Tällä draivilla olisi nyt hyvä käydä lähettämässä muutama vanha vihollinen kuljeskelemasta. No onneksi varasuunnitelmana on aina hakut odottelemassa jos lunta alkaa tulla taivaalta. Niin kiitoksia vielä koko porukalle hyvästä draivista ja mahtavasta kannustuksesta. Tuskinpa tällaista iltaa olisi tullut ilman vastaavaa kannustusta. Tarkistelin taustoja tästä blokista ja ilmeisesti viisi vuotta sitten olen ekaa kertaa kokeillut Robin Hoodin otteita eli ei ees pitkä proggis: http://selkamaasta.blogspot.fi/2010/05/toukokuun-touhuja.html

Harri, Esko ja Ville fiilistelemässä lokakuun illan lämpöjä

 

Esko lähettää - Rosvo

Eskon ottama kuvasarja meitsin taistelusta Robin Hoodia vastaan. Lähellä oli, että olisin pannuttanut topituksesta, josta en koskaan ole tippunut. No onneksi en nytkään.

Oliko nää listat tosiaan näin huonot...

Onnellinen mies ja palkinto viiden vuoden yrityksistä

 Ville ja Mr Bobby. Harri spottaa ledivalojen loisteessa.