Eipä ole kiipeilyrintamalla paljon tapahtunut reilun kuukauden aikana. Omassa elämässä sitäkin enemmän. Jäin töistä kotiin hoitamaan lapsukaisia kymmeneksi viikoksi. Eihän se pitkään ole, mutta jotain nyt kuitenkin ja ehkä tässä ajassa vähän ehtii tutustua koti-isien ja -äitien arkeen. Jäin siis kotiin marraskuun alussa ja sain ihan kunnon aloituksen koti-isyyteen. Oltiin kaikki vuorollaan lenssussa ja siinä se ekat pari viikkoa menikin. Eilen laskeskelin, että kuukauden sisään ollaan käyty kuus kertaa lääkärissä, jossa mukana yks oma käynti. No onneksi nyt aletaan olemaan vähän paremmassa hapessa.
Ennen kotiin jäämistä olin arvellut, että kyllä siinä arjessa varmaan jotain asioita on joista rouva ei ole osannut "varoittaa". Nyt kun viis viikkoa on kulunut voin todeta, että kyllä tässä pari muuttujaa on ollut matkan varrella. Ihan vaan ruoan laitto on jo oma prosessinsa. Olen kyllä aina pitänyt ruoan tekemisestä, mutta kaksi ruokaa päivässä muiden askareiden lomassa on kyllä aika haasteellista.
Toinen toimintaa vaativa laji on aamuinen ulkoilu tai jossain käyminen. Aamuaskareiden jälkeen pitää kuitenkin ennen yhtätoista eli lounasta vielä laittaa se ruoka ja jos veinaa ehtiä jossain käymään on oltava aikaisin liikkeellä. No semmosta se. Mukavaa vaihtelua toimistonörtin arkeen. Hatunnosto kaikille lapsia kotona hoitavalle. Arvokasta toimintaa, jota valtiovalta ja työelämä ei kuitenkaan kaikesta myhäilystä huolimatta arvosta juurikaan.
Kiipeilyrintamalla sen verran kuitenkin marraskuussa, että pidettiin Jyväskylän hakkuheebojen kans leikkimieliset mittelöt meidän ullakkoseinällä. Tässäpä ois siitä hommasta viteota.
Ullakkohuukkailu from Juuso Raekallio on Vimeo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti