Kalliokausi 2018 eka puolikas

Part 1: Kauden aloitus

Tänä vuonna oltiin reilusti ajoissa kalliokauden kanssa ja sovittiin eka kiipeilyreissu toukokuun alkuun Kustaviin. Tai oikeastaan Jukka ja Olli-Pekka sopivat ja varasivat mökin. Minä sitten houkuttelin Eskon mukaan täältä Keskimaasta. Reissua ennen piti talven tomut karistella sormista, mutta aikaa oli rajallisesti perinteisen kevät lenssun jäljiltä. Treenailin siis muutaman kerran kotiseinällä ja taisin jopa kerran piipahtaa boulderpajalla hakemassa kestävyyttä. Aika ohuella oltiin siis treenien suhteen. Toki talven hakkuilut oli pohjilla kestävyyskuntoiluna. Kelit sattui mitä loistavimmat aurinko paisteli ja oli vajaa pari kymppiä auringonpaisteessa lämmintä. Voisi ottaakin tällaisen kauden aloituksen perinteeksi.

Eka päivänä mentiin Hopiavuoreen. Klassikoista sain viimeksi(olikohan 2014) kiivettyä vain "Lasten huoneen avaimet", joten tekemistä riitti vielä tuolla kalliolla. Lämppäriksi Esko mies kipaisi "Ensimmäinen pioneeri" reitin. Mie noiduin yläköydessä, että miten helvetissä, mutta yllättävän nopeasti alkoi jammit muistua mieleen. Sormet oli jo puolivälissä niin jäässä, ettei ollut mitään tuntoa, mutta onneksi reitillä voi parissa kohtaa lämmitellä sormia aika huoletta. Arvoin, että mitä sitä sitten koittaisi. Esko usutti "Säkkipillin" kimppuun. Se on kyllä hieno reitti, vaikka lyhykäinen onkin. Muutama todella hieno jammi juuri oikean kokoisessa halkeamassa ja jos yhtään alkaa arpomaan käy homma varmasti raskaaksi. Onneksi alhaalta katsotut muuvit sopi reittiin täydellisesti ja homma sujui kepeästi.

Seuraavaksi piti kiivetä "Ensimmäinen pioneeri", mutta virolaiset oli vallanneet sen. Esko viritteli yläköyden "Dead Ringersille". Varmistelin Eskon muuvitteluja ja tuumailin mitä tekisi iltapäivällä.  Virolaiset olivat vieläkin "Ensimmisellä Pioneerilla", joten kiivettiin "Aallon Helmi". Se olikin helmi reitti. Sopivan kapea sisäkulma, ettei oikein tiennyt miten päin siihen olisi itsensä tunkenut ja kääntyminen oli lähes mahdotonta. Takakulman halkeama oli lisäksi juuri sen kokoinen, että kädet ei oikein veinanneet siellä pysyä. Jossain kohtaa tuli selväksi, että olin lähtenyt väärin päin liikenteeseen ja oli pakko kääntyä toisinpäin. Juuri kun olin pääsemässä ympäri jalka lähti lipeämään ja heitin vasemmalla kädellä epätoivoisen karatejammin halkeamaan. Kuin ihmeen kaupalla se pysyi ja pystyin jatkamaan kiipeilyä. Alhaalta vaikeahkolta näyttänyt kiilautuneen blokin ylitys ei onneksi ollutkaan ihan niin vaikea ja kaiken kaikkiaan ihan kelpo reitti.

Iltapäivän päätteeksi pääsin kiipeämään Pioneeria. On kyllä hieno reitti. Selkeä linja eikä liikaa otteita halkeaman ulkopuolella. Halkeama leveilee sen verran, että släbikiipeilykin päätyy ylä vitosen nurkille. Mie en osaa kiivetä tuommosia halkeamia. Tuntui jotenkin paljon vaikeammalta, kuin Säkkipillin yhtä jaksoinen halkeama. No ylös päästiin jännittämisen ja ähistelyn jälkeen. Eskokaan ei jaksanut enää kiivetä, joten päivä oli pulkassa ja siirryttiin rantamökille grillaamaan ja chillaamaan.

Sunnuntain kohteeksi valkattiin Uhrikallio. Siellä en ollutkaan aikaisemmin käynyt. Ihan hauska ja varjoisa kallio. Kuivuminen varmaan ottaa oman aikansa, sillä nytkin kallio valutteli sieltä täältä. Edellisen päivän kiikut painoi hihoissa sen verran, että päivä meni yläköysittelyksi. Esko vastasi päivän lähetyksestä kiivettyään lyhyehkön muuvittelun jälkeen "Tetsuon". Todella hieno reitti tuokin. Ehkä sitä vois joskus harkita kokeilevansa nuita seiskoja itsekin.

Paljon jäi varsinkin Uhrikalliolta hampaankoloon ja alkukausi näkyi siinä, että kestävyys loppui ekan päivän jälkeen. Toivottavasti loppukauteen sais samanlaisen viikonlopun johonkin kotimaan kaltsille aikaiseksi.

Hopiavuori

Esko lämppää reitillä Ensimmäinen Pioneeri

Säkkipilli ja onnellinen soittaja.

Esko ja Dead Ringers.

Jukka liidaa Ensimmäistä Pioneeria.

Olli-Pekka nautiskelee yläköyden voimasta.

Pojjaat reitillä Pahakala

Jukka ja Aallon Helmi.

Olli-Pekan tyylinäyte

Iltaruoka ja maisemat oli kyllä kohillaan.

Mökkirannan maisemaa kehtaa katsella

Uhrikallion perusleiri

Tetsuo on kyllä komian näköinen vääntö

Part 2: Kotopuolen puuhailut

Heti kohta reissun jälkeen helteet yllätti kiipeilijän. Kävin pari kertaa päiväkiikuilla Paten kanssa Pitsalähetti boulderilla yrittämässä vanhaa vihulaista. Alkukaudesta huolimatta reitti tuntui olevan aika lähellä. Pitäisi olla vaan vähän viileämpää. Kertaalleen käytiin Eeron kanssa Punavuoressa yläköysisankareina. Pientä alkukauden jäykkyyttä oli vieläkin havaittavissa, mutta hauskaa oli. Seuraavana perjantaina käytin työkavereita Patamankalliolla kiiepeilemässä Ankkalinna-sektorilla. Pari reittiä liidailin itse työkaverin varmistellessa, mikä tuntui henkisesti melkein soololta, mutta kait se Grigri olis pysäyttänyt ennen äiti maan syleilyä.

No sitten olikin jo Juhannus.

Kävin Paavalinvuoressa avaamassa uusia bouldereita koirakaverin kanssa. Piti kyllä vaan kiivetä vanhoja, mutta kun pari linjaa pomppasi silmille, niin pakkohan ne oli harjata. Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna oli  Halsvuoren Kukkulankuningas tapahtuma, johon ei kyllä pitänyt alun perin edes osallistua, mutta kun kotijoukot lähti lomansa alkuun sukuloimaan ja Eero kävi psyykkaamaan, niin pakkohan se oli mennä. Tapahtuma on siis Jyväskylän kiipeilyseura Projektin eli meidän järkkäämä "leikkimielinen" kiipeilykisa, missä Halsvuoressa kiivetään reittejä ja kilpailu pari saa pisteen jokaisesta noususta. Ei väliä mennäänkö ylä vai alaköydellä kunhan kiipeää reitin puhtaasti. No kestävyyshän se loppui taas heti alkuunsa ja kolme reittiä sain kiivettyä ja yhtä yritettyä pari kertaa. Kyllä vanhalle miehelle tuota tapahtuman kestoa pitäisi pidentää parilla, kolmella tunnilla, että ehtisi etes jotain puuhailla. No mutta hauskaa oli ja kolmestaan Jonnen ja Annan kans käytiin saunomassa Paviljongin saunassa. Voin kertoa, että enempikin olisi mahtunut. Millähän houkutellaan ens kesänä porukkaa ainaki tuplasti jos ei kolminkertaisesti? Pitsoilla?

Kukkulankunkun jälkeen seuraavana päivänä eli sunnuntaina kävin sitten Punavuoressa taas harjoittelemassa reittejä yläköydellä. Hienoja on Punavuoren reitit. Tosin hieman kirpeitä. Maanantaina piti pitää lepopäivä, mutta kotiväen ollessa reissullaan päädyin töiden jälkeen Boulderpajalle pitämään "aktiivisen lepopäivän". Kiipesin siis kaikki paikan alle 6A greidatut linjat ja pari 6A:ta. Hiki tuli ja kivaa oli. Tiistaina piti Eeron kanssa päästä vielä Punavuoreen, mutta satoi vettä, joten päädyttiin uudestaan Boulderpajalle. Ihan ei ehkä neljäntenä peräkkäisenä päivänä ollut enää iskussa, mutta kivaa oli kiivetä.

Jälkimainingeissa täytyy mainita, että yhtäkkiä useamman peräkkäisen päivän kiipeäminen voi olla hasardia. Tällä kertaa kävi niin, että sain vanhan oikean käden nimettömän pulley vamman hieman kipeäksi. Onneksi tuo ei estä kiipeilyä, pitää vaan teipata sormi ennen kiipeilyä.

Pitsalähetti passitti jälleen miehen reenaamaan

Punavuoressa oppimatkalla

Paavalinvuoressa karvakamun kanssa

Halsvuoren Kukkulankunkku: Esko liidailee Pakin pyllistystä

Eero, Taneli ja Lysti cockeri fiilistelemässä kilpailuilmapiiriä

Ville ja Anna kartuttamassa pistetiliä

Liian kuumaa koiralle. Siinä ja siinä, ettei myös kiipeilijöille

Eero fiilistelemässä Rojurännillä

Kisan jälkimaininkeja

Punavuoressa jälleen. Esko liidailee Harpnapo 7b

Syssykiikkuja

Boulderkausi on täällä! No meikähän taas perinteisesti roikkuu vielä köysihommissa. Tai siis pää ei vielä tahtois heittää hommaa talviteloille. No lämmöthän laski niin alas, ettei tässä enää oikeasti mitään köysittelemään. Vielä maanantaina elättelin, että jos kävis kanttirojektilla kertaalleen. On niin hienoja muuvseja rojektilla, ettei sitä malttais jättää talveksi lepäämään. Pakko kait se on pikkuhiljaa uskoa, kun aamulla on viis astetta pakkasta. Niin mutta mitäs syyskuun alun jälkeen? No mahataudin ja pienen ruokailun seurailun seurauksena paino tippui viisi kiloa. Kiikkurintamalla sitten seuraavaa.

Pari viikkoa jammailujen jälkeen meni reissukrapulasta selviämiseen ja sitten sain aikaiseksi käydä boulderoimassa Salmirannassa. Se oli syksyn eka boulder sessio eikä siitä nyt paljon voinut vaatiakaan. No pari uutta kutosen pulteria avattiin Paten kans. Eli ei ihan tyhjä reissu. Sitten meni taas pari viikkoa, että sain aikaiseksi uudelleen boulderille. Paten kans käytiin Kaniksessa pyörähtään moikkaamassa vanhoja vihollisia Fillaria ja Rakulaa. Olihan ne taas vähän iisimmän tuntuisia, mutta kumpaakaan ei päästy. Fiilis jäi, että ehkä tänä syksynä vois olla menossa.

Kaniksen jälkeen on sitten saanut taas hieman kadoksissa olleesta kiikkumeiningistä kiinni. Pari päivää sen jälkeen oltiin Halsvuoressa köysittelemässä. Vou - milloinkohan lienen edellisen kerran kiivennyt Halsmäessä. Varmaan 2012 kesällä edellisen kerran. No nyt oli Jani, Elina ja Riku virittäny ylärin Piinattu rellu 6b nimiselle linjalle ja tarkotuksena oli ottaa siinä lämpöjä ja sitten koittaa muuveja Hullunkuri nimiseen 7a pläjäykseen. Suunnitelma toimi sen verran hyvin, että parin yläri vedon jälkeen arvottiin Rikun kans kumpi liidaa vai liidaako kumpikaan. Vettäkin veinasin hieman tuhnuttaa, mutta se onneksi loppui kriittisellä hetkellä.

Päätin kokeilla ja veto lähti ihan hyvin. Hyllyllä vähän arvoin ja kuumottelin, mutta päätin yrittää. Klippasin viimeisen pultin ja totesin, että on paree kiivetä takasi hyllylle palauttaan. Ravistelin ja psyykkasin hyllyllä ja päätin antaa palaa. Minulle haastavin kohta oli viimeisen pultin kohdalla oleva todella herkkä slouppaava lista josta piti nousta seisomaan hyville jalitsuille. Liike oli todella epävarman oloinen, mutta sain kuin sainkin sen tehtyä ja seuraavasta kohtuu krimpistä kiinni. Tein vielä yhden muuvin ja yhtäkkiä alkoi tuntua, että ei tää mee. Vähän aikaa ajattelin kiipeäväni takaisin alas, mutta sitten päätin, että kun kerran sloupperista päästiin niin nyt mennään. Ja menihän se. Tosin topissa hieman tärisytti jalkoja, mutta sehän on yleensä merkki hyvästä liidistä. Alkoi hämärtää, joten ei muuta kuin nopea muuvien testaus Hullunkuriin ja tiukaltahan se tuntui. Montaa muuvia ei jääny kuitenkaan tekemättä. Ensi kesänä voisi siis ehkä olla menossa. Mutta hei kiipesin ekan kutosen reitin Halsmäestä. Tästä on hyvä jatkaa.

Viikolla 41 sain pari kertaa reenailtua sisällä ja sitten piti mennä uudemman kerran Halsmäkeen kokeilemaan Hullunkuria. No kertomukset muuttuu ja Halsmäen sijaan päädyin Paavalinvuoren kanttirojektille. Kellokin oli kerennyt lähemmäs kasia ja pimeäähän se on tähän aikaan vuodesta. No onneksi ledivalot on keksitty ja parilla lampulla saikin näin matalan reitin valaistua ihan hyvin. Pimeässä touhuilemisessa on jotenkin oma fiiliksensä. Kaikki yksityiskohdat tulee tarkastettua useampaan kertaan. Eli kait se vaan pelottaa enemmän.

Lämmittelin ensin viereisellä Salakaadolla ja siirryin sitten rojektille. Reitin alku on periaatteessa helppo eli jotain 6b luokkaa ja sitten loppuboulderi on varmaan itsessään jotain 7A tai niillä huudeilla. Tällä kertaa pannutin heti ensimmäisestä muuvista. Jalka lipsahti ja niin sitä mentiin. No nyt oli köysi suoraan ankkurista niin ei ollut sellaista köyden kuorimisen vaaraa, kuin viime kesänä kun köysi meni reunan yli. Silloin lopettaessa ytimen säikeet paistoivat nätisti kulman kohdalla. No ei muuta kuin takaisin seinälle ja nyt muuvit menivätkin helpohkosti. Lipan kohdalla otin vähän lepoa ja aloin arpoa muuveja. Viime kesänä olin löytänyt kantista "uuden" otteen josta olin aika lähellä saada vaikeimman muuvin tehtyä. Kokeilin muuvia uudelleen, mutta kyllä se tylyn kauas jää krimpeiltä. No ei muuta kun kehittelemään uutta.

Vähän aikaa tuumattuani keksinkin kantista vielä yhden kohdan josta voisi saada kiinni ja pystyä pitämään kropan paremmassa asennossa. Pari kertaa yritettyäni keksin, että polvella saa sidottua itsensä kulmaukseen juuri sen verran, että pysyy tässä "uudessa" otteessa. Ja mitä ihmettä - sain kuin sainkin muuvin tehtyä. Nyt oli siis kaikki liikkeet ratkaistu. Laskeuduin alas pitämään hieman taukoa ja ajattelin sitten kokeilla koko kruksiboulderia putkeen. No eihän se menny mutta sain muuvi kerrallaan ihan hyvin tehtyä ja pystyin vielä tekemään tämän vaikeimman sekvenssin uudelleen. Ehkä tämä reitti on sitten mahdollista kiivetä ensi kesänä. Saapa nähdä kuinka käy. Jäähdyttelin sitten vielä Salakaadolla eikä sekään enää mennyt, joten voimat olivat aika loppu. Otin köydet pois ja kamoja pakatessa tuli oksettava olo. Reitin täytyy siis olla juuri sopiva kun pääsee tuollaiseen olotilaan. Mutta mahtavaa kun kiipeily alkaa taas kulkea pitkästä aikaa.

Pate ja Hessun hamppari Salmirannassa

 

Pate ja Rakula Kanavuoressa. Enää ei tarennut T-paidalla.

 

Jani yrittää Hullunkuri "directiä" Halsvuoressa

Harri ja Karisma Halsvuoressa.

Paavalinvuoren kanttirojekti iltavaloissa.

Sateiden välissä

Olipas hieno iltapäivä. Tai no yöltähän tuo melkein tuntuu, kun pimeää on jo viideltä. Oltiin siis kiviä halaamassa, kun tuurilla ne sattui kerrankin kuivumaan. Tälläkin kertaa oltiin Pitsalähetillä. Tosin nyt oli lähetys mielessä.

Alkuun kiivettiin lämmöiksi kutosen linjoihin hassuja variantteja ja sitte päivän epistolaan. Mikko päätti kokeilla suoraa istumalähtöä ja me Janin kans yritettiin ensin selvitä seisomaversiosta. Mikon eka yrkkä päättyi sähläämiseen seisomalähön alkuun siirryttäessä. No ei ihme, kun edellisestä kerrasta oli jo vierähtäny kaks ja puoli viikkoa. Äkkiä se aika menee kun vettä tuhnuttaa sopivasti. Meikän eka läpsy oli aika väsynyt ja jäiki jotain viis senttiä vajaaksi. Jani ei ollu oikein koskaan tajunnu beettaa ja oli sitä mieltä, että ihan pasha reitti, mutta kokeillaan nyt kuiteski. No mies oli aamuvuorossa äsäyttäny jo JuJun 7B, joten motivaatiokaan ei ehkä ollut ihan huipussaan. Vähän skarppasin ja toinen läpsy oli jo lähellä mutta siinä hyppäsin liikaa ja painonsiirros on sellaiseen suuntaan, että ei pysy. Kolmanteen yrkkään psyykkasin kunnolla ja sehän pysyi. Hetken ihmettelin, että mitäs nyt oikein tapahtui ja sain kuin sainkin pidettyä otteen. Yläosakaan ei nyt ihan kävelyä puistossa ole, mutta ihan kohtuu varmasti sain sen kiivettyä. Ja hei kauden eka 6C taskussa! Eli Pitsalähetti stand wuuhuu!

Sitten ei auttanut muuta kun yrittää istuiltaan. Istumlähdöllä kun päästäis seiskan puolelle ja ohan siinä huippukivoja liikkeitäki. No eihän se sitte menny kellään. Mulla ja Mikolla koko reitin linkitys oli kyllä tosi lähellä, mutta läpsy on niin herkkä, että alun jälkeisessä pienessä punpussa ei saanu tarpeeksi tarkkaa vetoa aikaseksi. Eli close but no cigar. No jospa tässä vielä pääsis kerran tai kaks tälle kaudelle yrittään. Jani sai ekan kerran kätensä otteelle, mutta ei saanut pidettyä otetta tai usko riittänyt, mutta lähellä oli kyllä sekin. No ens kerralla Jani sitte ja äläpä nyt höpötä, ettet muka sitä vois päästä.

Seuraavaksi arvottiin, että mentäskö Kymppikivelle vai Näätikselle. Päädyttiin Näätikselle, koska sinne oli beetat hanskassa. Ilta ehti pimentyä ja lampuille tuli käyttöä. Täytyypä nyt tässä vähän kehasta saksalaista "laatua" eli ostin keväällä Lidlistä ledi/halogeni-lampun, joka toimi kyllä kiven valaisemiseen aivan älyttömän hyvin(kaikista olettamuksista huolimatta). Mikolla oli eilen jääny Rio tosi lähelle ja yrkkäs sitä muutaman kerran, mutta se jäi nyt kyllä tosi lähelle edelleen. Meikän vanha perivihollinen Robin Hood paistatteli uljaan näköisenä ledien loisteessa ja täytyypä sanoa, että odotukset ei ollu kovin korkealla.

Jani otti pari yrkkää ja onnistui selvittämään dynobeetan itselleen. Ekana yrkkäsin tähänkin seisaaltaan, koskapa istuiltaan on kohtuu turha yrittää jos dyno ei oo menossa. No mutta mit vit!? Sehän meni ekalla yrkällä. Ilmeisesti muuvi on jo aika hyvin mulle hermottunut ;) No sitte istumalähdön kohtuu kryptisen jalkabeetan pariin. Viis tai kuus yrkkää sain tehdä, että sain jalkabeetan taas kirkkaaksi mieleen. Sitten pieni tauko ja yrkkää. Kerran jaksoin kunnialla linkittää kaikki muuvit dynoon asti, mutta dyno jäi ehkä sentistä kiinni. Janilla sama homma. Sai muuvit kasaan, mutta linkitys ei enää tälle illalle onistunu. Yhden yrkän vielä laitoin, mutta se meni aika säälittäväksi hipeltämiseksi. Linkitykseen täytyy ainakin minun olla näköjään hieman freesimmässä kunnossa. Vielä jäi siis tälle syksylle tekemistä. Nyt on kahteen seiskan reittiin muuvit selvillä. Vielä kun sais linkitettyä. Toivotaan hyviä kelejä. Viteomatskua tulossa, kuhan saan aikaseksi hieman leikata.

Yhä ylös yrittää

Ghettoboulderilla tuli Rakulaa yrkkäiltyä sen verran kovasti, notta hermo meni ja piti löytää jotain muuta. Niinpä siirryttiin Pitsalähetille. Siinä on käyty nyt muutaman kerran ja beetta alkaa olla kohtuu hyvin hanskassa. Vielä ei tosin tulosta ole syntyny kun helpomimlla linjoilla.

Pitsalähetin seisomalähdön kruksiveto on meikälle jotenki tosi herkkää kamaa. Ekalla visiitillä jäin otteelta ehkä sentin päähän. Tokalla kerralla hyppäsin joka kerta liikaa ulos seinästä eikä siinä ollu mitään mahollisuuksia pitää otteesta kiinni. Sitte saatiin Mikko vahvistukseksi ja sehän keksiki heti kohtuu toimivan beetan ja seuraavalla visiitillä onnistuikin lähettämään seisomalähdön. Mikon beetassa ei hypätä, vaan noustaan mahollisimman korkealle seisomaan ja dynaamisesti siirretään käsi otteelle. No herkkäähän son ja viimeksi vedin yli, ali, vasemmalle, oikealle ja painopiste liikaa ulkona - eli ei pystyny. No jospa ens kerralla. Istumalähön linkitys ei ole mulle ollu mitenkään hirveän vaikeaa, mutta kyllähän se pumputtaa ja "hyppy" olis syytä olla kunnossa ennen linkitys yrkkää. No toivottavasti ei pariin viikkoon sada kovin paljoa lunta niin saatas reitti pakettiin...

Nii joo mutta tulihan siinä samalla tehtyä lämppäröidessä pari 6A:n lähetystä ja jopa yks ensinousu eli Rainbow Vladimir. Siinähän oliki ihan hauskoja muuveja 6A:n reitiksi. Käykäähän tsekkaan varsin jos greidi on lähellä sydäntä. Tästä voi hakea henkeä reitille :)  http://areena.yle.fi/tv/2039315


Tässäpä sitte vielä viteolla meidän yrkkiä Pitsalähetille.

pitsalähetti yrkkää from Juuso Raekallio on Vimeo.