Taas on talvea vietetty. Joulukuun sohva-aika tuli kuitattua helmikuun alkuun mennessä kun homma alkoi taas pikkuhiljaa toimimaan. Talvi on ollut lämmin, mutta vähä luminen. Jostain syystä jäätä on syntynyt lähes ennätys määrä. Nyt vaan linjat ovat paikka paikoin vähän eri paikoissa kuin normaalisti.
Jo vuosia on tuumailtu, että pitäisi käydä Kouvolan suunnalla katsomassa minkälaista jäätä sinne syntyy. Antti otti asian tällä kertaa esille ja täräytti ennakkoluulottomasti pari viikonloppua kalenteriin. Lähtijöitä ilmoittautuikin yllättävän mukavasti ainakin viisi henkeä. Minen uskaltanut luvata, mutta yllättäen viikonloppu sopikin aikatauluun. Pikkuhiljaa eri syistä alkoi porukkaa tippua kyydistä ja viimein paikan päällä oltiin Antin ja Mikon kanssa kolmestaan. Paikaksi oli valikoitunut Lintojan kallio jossa näytti olevan tarjolla sekä jäätä, että mikstaa ja mikä tärkeintä lähestyminen oli jopa boulderoijille sopiva n 100m autolta.
Käveltiin kallio laidasta laitaan ja todettiin, ettei näitä taida ihan päivässä ehtiä kiivetä. Yllättävän hyvän näköinen paikka ja pari todella hienoa pilaria. Hienoja mikstoja myös. Käveltiin sitten aivan oikeaan reunaan pienelle putoukselle ja otettiin lämmöiksi pari vetoa.Tässä vaiheessa paikalle oli ryöminyt koloistaan kymmenkunta henkeä Helsingistä Turkuun akselilta. Turun suunnalla ei jäätä tänä vuonna ollut kuulemma näkynyt. Pikku putousten vieressä näytti olevan pari pulttimikstaa joita en vaan voinut vastustaa. Antti veti kuitenkin pidemmän korren ja lähti ekana testaamaan. Todella herkkää hiivintää ohuella jäällä ja pienillä kallion listoilla. Hienon näköisen yrkän Antti otti ja melkein teki linjaan on sight suoritteen. Yläosan sammaleet vaikuttivat olevan sen verran huonosti jäässä, ettei uskallettu lähteä raapimaan niitä irti. Laskettiin Antti alas ja kiivettiin Mikon kanssa yläköydellä. Todella hauskoja linjoja ja Antti tuumaili jälkiviisaana, että olisi ollut aivan kiivettävissä, kun kävi laskeutumassa jatkot pois reitiltä.
Vaihdettiin paikkaa ja Mikko uskaltautui pitkähkön tauon jälkeen liidaamaan kallion keskiosista pienehkön putouksen. Pidettiin kahvitauko ja katseltiin maisemia. Kahvien jälkeen muistui mieleeni, että toisessa laidassa kalliota oli hieno pilari. Arvottiin mitä tehtäis. Kello alkoi olla jo sen verran, että päivän valoa ei olisi enää montaa tuntia jäljellä. Pilarille siis matkamme kävi. Kuus aan pojat oli putouksella kiipiämässä. Hienon näköistä menoa. Puikkoa, pilaria, sisäkulmaa, pikku luolaa ja kaikkea jännää oli tarjolla. Putous oli hieno senkin takia, että se oli aivan pysty ja noin 20m korkea. Harvinaista herkkua tässä osassa maata.
Valkkasin makkeimman näkösen linjan. Pilari, joka oli alaosastaan aika ohutta, joten muutama metri maasta oli hieman päällekaatuva kohta, missä pilari oli muodostunut paksummaksi. Muistelin pari vuotta sitten kiipeämääni Sudenhammasta Korouomasta ja tämä pilari vaikutti kutakuinkin samanlaiselta paitsi, että Sudenhampaan alussa on tietysti parikymmentä metriä kiipeilyä jyrkähköä ramppia ennen pilaria/puikkoa. No mutta kuitenkin tämä oli mielestäni tosi hieno linja. Yritin lähteä rauhallisesti liikkeelle. Keskittyä hengittämään ja olla puristamatta liikoja. Muista, että pystyt palautumaan jyrkälläkin jäällä, kunhan hengität rauhassa ja lepuutat käsiä vuoron perään. Niin ja jalat hyvin niin että asennossa ei tarvitse jäkittää suuntaan tai toiseen. Äläkä kiipeä itseäsi niin puhki, ettet pysty joko ruuvaamaan ruuvia tai kiipeämään alaspäin edelliselle ruuville. Tällä asenteella voi kiivetä suhteellisen rauhallisin mielin, vaikka reitti veisikin seikkailulle happokestävyyden ihmeelliseen maailmaan.
Pilarin alku meni ihan leppoisasti. Happoa kertyi tasaisesti, mutta pystyin pitämään tilanteen vakaana ja tekemisen rauhallisena. Kaksi kolmannesta pilarista kiivettyäni oli jotenkin heikko hetki ja pumppi veinasi yllättää. Väänsin ruuvin ja hengittelin syvään. Enää olisi vain kolme tai neljä metriä pilaria jäljellä. Ravistelin käsiä ja lähdin jatkamaan. Tuolta ruuvilta kulma taittui hieman helpommaksi ja sain kuin sainkin pilarin kiivettyä kunnialla. Olipas hieno linja. Kyllä kannatti tulla Kouvolaan jääkiipeilemään. Enpä olisi uskonut jos en paikkaa olisi ollut katsomassa, että Etelä-Suomesta näin hienoja paikkoja löytyy. Tosi hienoa jäätä ja voin kyllä suositella. Jälkikäteen katsoessa oli aika helppoa huomata missä otti miehellä koville. Yksi ruuvin väli oli puolitoista metriä ja muut välit kahdesta kolmeen metriin. Noo mutta ruuveja oli tarpeeksi ja linja tuli kiivettyä.
Antti kiipesi pilarin oikealta puolelta linjan, missä pääsi todella ilmavasti kiipeämään pilarin ja varsinaisen putouksen välillä. Pilarin takana olisi ollut pieni jääluolakin, mutta sen Antti kiersi hieman oikealta. Makia linja eikä mikään helppo tuokaan. Mikä tuli todettua kakkostellessa ja ruuveja pois ruuvaillessa. Tämän jälkeen siirryttiin vähän keskemmälle kalliota. Värkätessä oli ehtinyt jo hämärä hiipiä maisemaan. Kaivettiin otsalamput esiin ja jatkettiin. Antti löysi hauskan näköisen miksta kulmauksen, jossa oli pultit.. Mietin itsekin, että tuota pitäis testata, mutta Antilla oli niin kova hööki päällä, että päästin miehen painimaan kulmauksen kanssa. Meillä ei ollut ledivaloja mukana, joten päädyttiin näyttämään otsalampulla alhaalta valoa ja Antti itse omalla lampullaan. Sisäkulman halkeama oli mukavasti jäässä ja teki kiipeilystä todella haastavaa. Muutaman kerran Antti tupsahti köyteen, mutta väänsi itsensä kuitenkin kallion päälle. Kiivettiin vielä pimeässä pari jäälinjaa. Fiilisteltiin, juotiin kahvia ja teetä ja lähdettiin kahdeksan maissa illalla kotia kohti. Hauska päivä. Otetaanpa uusiksi!
Valkkasin makkeimman näkösen linjan. Pilari, joka oli alaosastaan aika ohutta, joten muutama metri maasta oli hieman päällekaatuva kohta, missä pilari oli muodostunut paksummaksi. Muistelin pari vuotta sitten kiipeämääni Sudenhammasta Korouomasta ja tämä pilari vaikutti kutakuinkin samanlaiselta paitsi, että Sudenhampaan alussa on tietysti parikymmentä metriä kiipeilyä jyrkähköä ramppia ennen pilaria/puikkoa. No mutta kuitenkin tämä oli mielestäni tosi hieno linja. Yritin lähteä rauhallisesti liikkeelle. Keskittyä hengittämään ja olla puristamatta liikoja. Muista, että pystyt palautumaan jyrkälläkin jäällä, kunhan hengität rauhassa ja lepuutat käsiä vuoron perään. Niin ja jalat hyvin niin että asennossa ei tarvitse jäkittää suuntaan tai toiseen. Äläkä kiipeä itseäsi niin puhki, ettet pysty joko ruuvaamaan ruuvia tai kiipeämään alaspäin edelliselle ruuville. Tällä asenteella voi kiivetä suhteellisen rauhallisin mielin, vaikka reitti veisikin seikkailulle happokestävyyden ihmeelliseen maailmaan.
Pilarin alku meni ihan leppoisasti. Happoa kertyi tasaisesti, mutta pystyin pitämään tilanteen vakaana ja tekemisen rauhallisena. Kaksi kolmannesta pilarista kiivettyäni oli jotenkin heikko hetki ja pumppi veinasi yllättää. Väänsin ruuvin ja hengittelin syvään. Enää olisi vain kolme tai neljä metriä pilaria jäljellä. Ravistelin käsiä ja lähdin jatkamaan. Tuolta ruuvilta kulma taittui hieman helpommaksi ja sain kuin sainkin pilarin kiivettyä kunnialla. Olipas hieno linja. Kyllä kannatti tulla Kouvolaan jääkiipeilemään. Enpä olisi uskonut jos en paikkaa olisi ollut katsomassa, että Etelä-Suomesta näin hienoja paikkoja löytyy. Tosi hienoa jäätä ja voin kyllä suositella. Jälkikäteen katsoessa oli aika helppoa huomata missä otti miehellä koville. Yksi ruuvin väli oli puolitoista metriä ja muut välit kahdesta kolmeen metriin. Noo mutta ruuveja oli tarpeeksi ja linja tuli kiivettyä.
Antti kiipesi pilarin oikealta puolelta linjan, missä pääsi todella ilmavasti kiipeämään pilarin ja varsinaisen putouksen välillä. Pilarin takana olisi ollut pieni jääluolakin, mutta sen Antti kiersi hieman oikealta. Makia linja eikä mikään helppo tuokaan. Mikä tuli todettua kakkostellessa ja ruuveja pois ruuvaillessa. Tämän jälkeen siirryttiin vähän keskemmälle kalliota. Värkätessä oli ehtinyt jo hämärä hiipiä maisemaan. Kaivettiin otsalamput esiin ja jatkettiin. Antti löysi hauskan näköisen miksta kulmauksen, jossa oli pultit.. Mietin itsekin, että tuota pitäis testata, mutta Antilla oli niin kova hööki päällä, että päästin miehen painimaan kulmauksen kanssa. Meillä ei ollut ledivaloja mukana, joten päädyttiin näyttämään otsalampulla alhaalta valoa ja Antti itse omalla lampullaan. Sisäkulman halkeama oli mukavasti jäässä ja teki kiipeilystä todella haastavaa. Muutaman kerran Antti tupsahti köyteen, mutta väänsi itsensä kuitenkin kallion päälle. Kiivettiin vielä pimeässä pari jäälinjaa. Fiilisteltiin, juotiin kahvia ja teetä ja lähdettiin kahdeksan maissa illalla kotia kohti. Hauska päivä. Otetaanpa uusiksi!
Loppupeleissä kahdestaan ajeltiin etelään. Silti saatiin toyotan kontti melkein täyteen tavaraa.
Oikean laidan lämppäriputous. Olihan hienon kiinteää jäätä.
Antti liidailee lämppärilinjaa. Kuva by Mikko.
Onneksi tultiin ajoissa. Etelän väki heräili koloistaan ja valloitti putouksen.
Mikko liidaa keski kallion putousta. Kuva by Antti.
Meikä liidaa kallion oikean laidan hienoa pilaria. Yksistään tämän takia kannatti ajaa Jyväskylästä. Kuva by Mikko.
Antti samaisella putouksella.
Mikko liidaa kallion keskiosan putouksella. Kuva by Antti.
Päivän viimeisiä vetoja keskiosan putouksella. Kuva by Antti.
