Seikkailuja kivisessä maailmassa: Kalliokausi 2018 eka puolikas

Part 1: Kauden aloitus

Tänä vuonna oltiin reilusti ajoissa kalliokauden kanssa ja sovittiin eka kiipeilyreissu toukokuun alkuun Kustaviin. Tai oikeastaan Jukka ja Olli-Pekka sopivat ja varasivat mökin. Minä sitten houkuttelin Eskon mukaan täältä Keskimaasta. Reissua ennen piti talven tomut karistella sormista, mutta aikaa oli rajallisesti perinteisen kevät lenssun jäljiltä. Treenailin siis muutaman kerran kotiseinällä ja taisin jopa kerran piipahtaa boulderpajalla hakemassa kestävyyttä. Aika ohuella oltiin siis treenien suhteen. Toki talven hakkuilut oli pohjilla kestävyyskuntoiluna. Kelit sattui mitä loistavimmat aurinko paisteli ja oli vajaa pari kymppiä auringonpaisteessa lämmintä. Voisi ottaakin tällaisen kauden aloituksen perinteeksi.

Eka päivänä mentiin Hopiavuoreen. Klassikoista sain viimeksi(olikohan 2014) kiivettyä vain "Lasten huoneen avaimet", joten tekemistä riitti vielä tuolla kalliolla. Lämppäriksi Esko mies kipaisi "Ensimmäinen pioneeri" reitin. Mie noiduin yläköydessä, että miten helvetissä, mutta yllättävän nopeasti alkoi jammit muistua mieleen. Sormet oli jo puolivälissä niin jäässä, ettei ollut mitään tuntoa, mutta onneksi reitillä voi parissa kohtaa lämmitellä sormia aika huoletta. Arvoin, että mitä sitä sitten koittaisi. Esko usutti "Säkkipillin" kimppuun. Se on kyllä hieno reitti, vaikka lyhykäinen onkin. Muutama todella hieno jammi juuri oikean kokoisessa halkeamassa ja jos yhtään alkaa arpomaan käy homma varmasti raskaaksi. Onneksi alhaalta katsotut muuvit sopi reittiin täydellisesti ja homma sujui kepeästi.

Seuraavaksi piti kiivetä "Ensimmäinen pioneeri", mutta virolaiset oli vallanneet sen. Esko viritteli yläköyden "Dead Ringersille". Varmistelin Eskon muuvitteluja ja tuumailin mitä tekisi iltapäivällä. Virolaiset olivat vieläkin "Ensimmisellä Pioneerilla", joten kiivettiin "Aallon Helmi". Se olikin helmi reitti. Sopivan kapea sisäkulma, ettei oikein tiennyt miten päin siihen olisi itsensä tunkenut ja kääntyminen oli lähes mahdotonta. Takakulman halkeama oli lisäksi juuri sen kokoinen, että kädet ei oikein veinanneet siellä pysyä. Jossain kohtaa tuli selväksi, että olin lähtenyt väärin päin liikenteeseen ja oli pakko kääntyä toisinpäin. Juuri kun olin pääsemässä ympäri jalka lähti lipeämään ja heitin vasemmalla kädellä epätoivoisen karatejammin halkeamaan. Kuin ihmeen kaupalla se pysyi ja pystyin jatkamaan kiipeilyä. Alhaalta vaikeahkolta näyttänyt kiilautuneen blokin ylitys ei onneksi ollutkaan ihan niin vaikea ja kaiken kaikkiaan ihan kelpo reitti.

Iltapäivän päätteeksi pääsin kiipeämään Pioneeria. On kyllä hieno reitti. Selkeä linja eikä liikaa otteita halkeaman ulkopuolella. Halkeama leveilee sen verran, että släbikiipeilykin päätyy ylä vitosen nurkille. Mie en osaa kiivetä tuommosia halkeamia. Tuntui jotenkin paljon vaikeammalta, kuin Säkkipillin yhtä jaksoinen halkeama. No ylös päästiin jännittämisen ja ähistelyn jälkeen. Eskokaan ei jaksanut enää kiivetä, joten päivä oli pulkassa ja siirryttiin rantamökille grillaamaan ja chillaamaan.

Sunnuntain kohteeksi valkattiin Uhrikallio. Siellä en ollutkaan aikaisemmin käynyt. Ihan hauska ja varjoisa kallio. Kuivuminen varmaan ottaa oman aikansa, sillä nytkin kallio valutteli sieltä täältä. Edellisen päivän kiikut painoi hihoissa sen verran, että päivä meni yläköysittelyksi. Esko vastasi päivän lähetyksestä kiivettyään lyhyehkön muuvittelun jälkeen "Tetsuon". Todella hieno reitti tuokin. Ehkä sitä vois joskus harkita kokeilevansa nuita seiskoja itsekin.

Paljon jäi varsinkin Uhrikalliolta hampaankoloon ja alkukausi näkyi siinä, että kestävyys loppui ekan päivän jälkeen. Toivottavasti loppukauteen sais samanlaisen viikonlopun johonkin kotimaan kaltsille aikaiseksi.

Hopiavuori

Esko lämppää reitillä Ensimmäinen Pioneeri

Säkkipilli ja onnellinen soittaja.

Esko ja Dead Ringers.

Jukka liidaa Ensimmäistä Pioneeria.

Olli-Pekka nautiskelee yläköyden voimasta.

Pojjaat reitillä Pahakala

Jukka ja Aallon Helmi.

Olli-Pekan tyylinäyte

Iltaruoka ja maisemat oli kyllä kohillaan.

Mökkirannan maisemaa kehtaa katsella

Uhrikallion perusleiri

Tetsuo on kyllä komian näköinen vääntö

Part 2: Kotopuolen puuhailut

Heti kohta reissun jälkeen helteet yllätti kiipeilijän. Kävin pari kertaa päiväkiikuilla Paten kanssa Pitsalähetti boulderilla yrittämässä vanhaa vihulaista. Alkukaudesta huolimatta reitti tuntui olevan aika lähellä. Pitäisi olla vaan vähän viileämpää. Kertaalleen käytiin Eeron kanssa Punavuoressa yläköysisankareina. Pientä alkukauden jäykkyyttä oli vieläkin havaittavissa, mutta hauskaa oli. Seuraavana perjantaina käytin työkavereita Patamankalliolla kiiepeilemässä Ankkalinna-sektorilla. Pari reittiä liidailin itse työkaverin varmistellessa, mikä tuntui henkisesti melkein soololta, mutta kait se Grigri olis pysäyttänyt ennen äiti maan syleilyä.

No sitten olikin jo Juhannus.

Kävin Paavalinvuoressa avaamassa uusia bouldereita koirakaverin kanssa. Piti kyllä vaan kiivetä vanhoja, mutta kun pari linjaa pomppasi silmille, niin pakkohan ne oli harjata. Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna oli Halsvuoren Kukkulankuningas tapahtuma, johon ei kyllä pitänyt alun perin edes osallistua, mutta kun kotijoukot lähti lomansa alkuun sukuloimaan ja Eero kävi psyykkaamaan, niin pakkohan se oli mennä. Tapahtuma on siis Jyväskylän kiipeilyseura Projektin eli meidän järkkäämä "leikkimielinen" kiipeilykisa, missä Halsvuoressa kiivetään reittejä ja kilpailu pari saa pisteen jokaisesta noususta. Ei väliä mennäänkö ylä vai alaköydellä kunhan kiipeää reitin puhtaasti. No kestävyyshän se loppui taas heti alkuunsa ja kolme reittiä sain kiivettyä ja yhtä yritettyä pari kertaa. Kyllä vanhalle miehelle tuota tapahtuman kestoa pitäisi pidentää parilla, kolmella tunnilla, että ehtisi etes jotain puuhailla. No mutta hauskaa oli ja kolmestaan Jonnen ja Annan kans käytiin saunomassa Paviljongin saunassa. Voin kertoa, että enempikin olisi mahtunut. Millähän houkutellaan ens kesänä porukkaa ainaki tuplasti jos ei kolminkertaisesti? Pitsoilla?

Kukkulankunkun jälkeen seuraavana päivänä eli sunnuntaina kävin sitten Punavuoressa taas harjoittelemassa reittejä yläköydellä. Hienoja on Punavuoren reitit. Tosin hieman kirpeitä. Maanantaina piti pitää lepopäivä, mutta kotiväen ollessa reissullaan päädyin töiden jälkeen Boulderpajalle pitämään "aktiivisen lepopäivän". Kiipesin siis kaikki paikan alle 6A greidatut linjat ja pari 6A:ta. Hiki tuli ja kivaa oli. Tiistaina piti Eeron kanssa päästä vielä Punavuoreen, mutta satoi vettä, joten päädyttiin uudestaan Boulderpajalle. Ihan ei ehkä neljäntenä peräkkäisenä päivänä ollut enää iskussa, mutta kivaa oli kiivetä.

Jälkimainingeissa täytyy mainita, että yhtäkkiä useamman peräkkäisen päivän kiipeäminen voi olla hasardia. Tällä kertaa kävi niin, että sain vanhan oikean käden nimettömän pulley vamman hieman kipeäksi. Onneksi tuo ei estä kiipeilyä, pitää vaan teipata sormi ennen kiipeilyä.

Pitsalähetti passitti jälleen miehen reenaamaan