Kalliokausi 2018 eka puolikas

Part 1: Kauden aloitus

Tänä vuonna oltiin reilusti ajoissa kalliokauden kanssa ja sovittiin eka kiipeilyreissu toukokuun alkuun Kustaviin. Tai oikeastaan Jukka ja Olli-Pekka sopivat ja varasivat mökin. Minä sitten houkuttelin Eskon mukaan täältä Keskimaasta. Reissua ennen piti talven tomut karistella sormista, mutta aikaa oli rajallisesti perinteisen kevät lenssun jäljiltä. Treenailin siis muutaman kerran kotiseinällä ja taisin jopa kerran piipahtaa boulderpajalla hakemassa kestävyyttä. Aika ohuella oltiin siis treenien suhteen. Toki talven hakkuilut oli pohjilla kestävyyskuntoiluna. Kelit sattui mitä loistavimmat aurinko paisteli ja oli vajaa pari kymppiä auringonpaisteessa lämmintä. Voisi ottaakin tällaisen kauden aloituksen perinteeksi.

Eka päivänä mentiin Hopiavuoreen. Klassikoista sain viimeksi(olikohan 2014) kiivettyä vain "Lasten huoneen avaimet", joten tekemistä riitti vielä tuolla kalliolla. Lämppäriksi Esko mies kipaisi "Ensimmäinen pioneeri" reitin. Mie noiduin yläköydessä, että miten helvetissä, mutta yllättävän nopeasti alkoi jammit muistua mieleen. Sormet oli jo puolivälissä niin jäässä, ettei ollut mitään tuntoa, mutta onneksi reitillä voi parissa kohtaa lämmitellä sormia aika huoletta. Arvoin, että mitä sitä sitten koittaisi. Esko usutti "Säkkipillin" kimppuun. Se on kyllä hieno reitti, vaikka lyhykäinen onkin. Muutama todella hieno jammi juuri oikean kokoisessa halkeamassa ja jos yhtään alkaa arpomaan käy homma varmasti raskaaksi. Onneksi alhaalta katsotut muuvit sopi reittiin täydellisesti ja homma sujui kepeästi.

Seuraavaksi piti kiivetä "Ensimmäinen pioneeri", mutta virolaiset oli vallanneet sen. Esko viritteli yläköyden "Dead Ringersille". Varmistelin Eskon muuvitteluja ja tuumailin mitä tekisi iltapäivällä.  Virolaiset olivat vieläkin "Ensimmisellä Pioneerilla", joten kiivettiin "Aallon Helmi". Se olikin helmi reitti. Sopivan kapea sisäkulma, ettei oikein tiennyt miten päin siihen olisi itsensä tunkenut ja kääntyminen oli lähes mahdotonta. Takakulman halkeama oli lisäksi juuri sen kokoinen, että kädet ei oikein veinanneet siellä pysyä. Jossain kohtaa tuli selväksi, että olin lähtenyt väärin päin liikenteeseen ja oli pakko kääntyä toisinpäin. Juuri kun olin pääsemässä ympäri jalka lähti lipeämään ja heitin vasemmalla kädellä epätoivoisen karatejammin halkeamaan. Kuin ihmeen kaupalla se pysyi ja pystyin jatkamaan kiipeilyä. Alhaalta vaikeahkolta näyttänyt kiilautuneen blokin ylitys ei onneksi ollutkaan ihan niin vaikea ja kaiken kaikkiaan ihan kelpo reitti.

Iltapäivän päätteeksi pääsin kiipeämään Pioneeria. On kyllä hieno reitti. Selkeä linja eikä liikaa otteita halkeaman ulkopuolella. Halkeama leveilee sen verran, että släbikiipeilykin päätyy ylä vitosen nurkille. Mie en osaa kiivetä tuommosia halkeamia. Tuntui jotenkin paljon vaikeammalta, kuin Säkkipillin yhtä jaksoinen halkeama. No ylös päästiin jännittämisen ja ähistelyn jälkeen. Eskokaan ei jaksanut enää kiivetä, joten päivä oli pulkassa ja siirryttiin rantamökille grillaamaan ja chillaamaan.

Sunnuntain kohteeksi valkattiin Uhrikallio. Siellä en ollutkaan aikaisemmin käynyt. Ihan hauska ja varjoisa kallio. Kuivuminen varmaan ottaa oman aikansa, sillä nytkin kallio valutteli sieltä täältä. Edellisen päivän kiikut painoi hihoissa sen verran, että päivä meni yläköysittelyksi. Esko vastasi päivän lähetyksestä kiivettyään lyhyehkön muuvittelun jälkeen "Tetsuon". Todella hieno reitti tuokin. Ehkä sitä vois joskus harkita kokeilevansa nuita seiskoja itsekin.

Paljon jäi varsinkin Uhrikalliolta hampaankoloon ja alkukausi näkyi siinä, että kestävyys loppui ekan päivän jälkeen. Toivottavasti loppukauteen sais samanlaisen viikonlopun johonkin kotimaan kaltsille aikaiseksi.

Hopiavuori

Esko lämppää reitillä Ensimmäinen Pioneeri

Säkkipilli ja onnellinen soittaja.

Esko ja Dead Ringers.

Jukka liidaa Ensimmäistä Pioneeria.

Olli-Pekka nautiskelee yläköyden voimasta.

Pojjaat reitillä Pahakala

Jukka ja Aallon Helmi.

Olli-Pekan tyylinäyte

Iltaruoka ja maisemat oli kyllä kohillaan.

Mökkirannan maisemaa kehtaa katsella

Uhrikallion perusleiri

Tetsuo on kyllä komian näköinen vääntö

Part 2: Kotopuolen puuhailut

Heti kohta reissun jälkeen helteet yllätti kiipeilijän. Kävin pari kertaa päiväkiikuilla Paten kanssa Pitsalähetti boulderilla yrittämässä vanhaa vihulaista. Alkukaudesta huolimatta reitti tuntui olevan aika lähellä. Pitäisi olla vaan vähän viileämpää. Kertaalleen käytiin Eeron kanssa Punavuoressa yläköysisankareina. Pientä alkukauden jäykkyyttä oli vieläkin havaittavissa, mutta hauskaa oli. Seuraavana perjantaina käytin työkavereita Patamankalliolla kiiepeilemässä Ankkalinna-sektorilla. Pari reittiä liidailin itse työkaverin varmistellessa, mikä tuntui henkisesti melkein soololta, mutta kait se Grigri olis pysäyttänyt ennen äiti maan syleilyä.

No sitten olikin jo Juhannus.

Kävin Paavalinvuoressa avaamassa uusia bouldereita koirakaverin kanssa. Piti kyllä vaan kiivetä vanhoja, mutta kun pari linjaa pomppasi silmille, niin pakkohan ne oli harjata. Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna oli  Halsvuoren Kukkulankuningas tapahtuma, johon ei kyllä pitänyt alun perin edes osallistua, mutta kun kotijoukot lähti lomansa alkuun sukuloimaan ja Eero kävi psyykkaamaan, niin pakkohan se oli mennä. Tapahtuma on siis Jyväskylän kiipeilyseura Projektin eli meidän järkkäämä "leikkimielinen" kiipeilykisa, missä Halsvuoressa kiivetään reittejä ja kilpailu pari saa pisteen jokaisesta noususta. Ei väliä mennäänkö ylä vai alaköydellä kunhan kiipeää reitin puhtaasti. No kestävyyshän se loppui taas heti alkuunsa ja kolme reittiä sain kiivettyä ja yhtä yritettyä pari kertaa. Kyllä vanhalle miehelle tuota tapahtuman kestoa pitäisi pidentää parilla, kolmella tunnilla, että ehtisi etes jotain puuhailla. No mutta hauskaa oli ja kolmestaan Jonnen ja Annan kans käytiin saunomassa Paviljongin saunassa. Voin kertoa, että enempikin olisi mahtunut. Millähän houkutellaan ens kesänä porukkaa ainaki tuplasti jos ei kolminkertaisesti? Pitsoilla?

Kukkulankunkun jälkeen seuraavana päivänä eli sunnuntaina kävin sitten Punavuoressa taas harjoittelemassa reittejä yläköydellä. Hienoja on Punavuoren reitit. Tosin hieman kirpeitä. Maanantaina piti pitää lepopäivä, mutta kotiväen ollessa reissullaan päädyin töiden jälkeen Boulderpajalle pitämään "aktiivisen lepopäivän". Kiipesin siis kaikki paikan alle 6A greidatut linjat ja pari 6A:ta. Hiki tuli ja kivaa oli. Tiistaina piti Eeron kanssa päästä vielä Punavuoreen, mutta satoi vettä, joten päädyttiin uudestaan Boulderpajalle. Ihan ei ehkä neljäntenä peräkkäisenä päivänä ollut enää iskussa, mutta kivaa oli kiivetä.

Jälkimainingeissa täytyy mainita, että yhtäkkiä useamman peräkkäisen päivän kiipeäminen voi olla hasardia. Tällä kertaa kävi niin, että sain vanhan oikean käden nimettömän pulley vamman hieman kipeäksi. Onneksi tuo ei estä kiipeilyä, pitää vaan teipata sormi ennen kiipeilyä.

Pitsalähetti passitti jälleen miehen reenaamaan

Punavuoressa oppimatkalla

Paavalinvuoressa karvakamun kanssa

Halsvuoren Kukkulankunkku: Esko liidailee Pakin pyllistystä

Eero, Taneli ja Lysti cockeri fiilistelemässä kilpailuilmapiiriä

Ville ja Anna kartuttamassa pistetiliä

Liian kuumaa koiralle. Siinä ja siinä, ettei myös kiipeilijöille

Eero fiilistelemässä Rojurännillä

Kisan jälkimaininkeja

Punavuoressa jälleen. Esko liidailee Harpnapo 7b

Syyskuun kiikkuja part2 - Olhava

Syyskuun puolivälissä tehtiin excursio Olhavalle. Sieltähän löytyi reilu annos nöyryyttä ja mukavan kuulaita syyspäiviä. Pate, Sini ja Tatu lähti reissuun jo perjantaina aamusta. Me päästiin Eeron kanssa lähtemään vasta iltapäiväkahvien jälkeen ja matkalle mahtui jarrupulmia ja ruokatauko. Reppu painoi taas ihan omiksi tarpeiksi, mutta perille päästiin siitä huolimatta. Nuotiopaikalla oltiin puolen kahdeksan maissa ja ilta alkoi jo sen verran hämärtää, ettei kiipeämään enää viitsinyt lähteä. Etujoukot oli pystyttäneet teltat, joten Eeron kanssa keskityttiin nuotiomeininkeihin. Sini oli kiipeämässä Kanttia ja ainakaan nuotiopaikalle ei kuulunut mitään draamaa, ja hyvinhän se menikin.

Säädettiin telttajärjestykset kuntoon ja mentiin nuotion ääreen skepuloimaan päivän tapahtumia ja tulevia lauantain hommia. Eerolle tuli Henri kaveriksi Tampereelta niin saatiin vielä sopevasti tasa parit.

Yöllä heräsin rapinaan ja heti tajusin, että tyhmänä olin jättänyt eväspussin teltan ulkopuolelle. Hiirihän se siellä mutusteli minun eväitä. Äkkiä teltan ovi auki ja eväspussi sisään. Aamulla tarkistin hiirivahingot ja onneksi se oli saanut vain palasen parin leivän kulmasta.

Lauantaiaamun tuumailun ja hyvän fengshuin ansiosta uskaltauduin lähestymään Salama reittiä laatalta. Tarkoitus oli kyllä kiivetä vielä vähän helpompi Ruotsalaisten reitti, mutta se oli varattu. Laatan reitit on kyllä komeita linjoja. Salaman alku meni kohtuu hyvin. Kamaa tuli kyllä kylvettyä vähän turhan paljon. Parin piissin jälkeen pitäis trädissäkin noudattaa sitä samaa sääntöä ku jääkiipeilyssä, että kun piissi on jaloissa vedetään pari muuvia ja laitetaan uus piissi. Ei tulis sitten turhaa roikuskeltua ja asenneltua piissejä. Vähän ennen puolen välin ankkuria on leveämpi kohta halkeamassa ja mullapa levis kortit pitkin mäkeä. Ei auttanu muuta ku tulla köyteen ja alas. Ehkä sitten ens kerralla. Henri kiskoi reittejä semmoisella tahdilla, että paremmasta väliä. Kiipeilyvarmuus oli kyllä miehellä ihailtavalla tasolla. Tuohon kun joskus pystyis itsekin.

Nöyrinä miehinä palattiin Tatun kanssa mantereelle. Syötiin vähän jotain ja päätin lähteä ottamaan träditouhuista revanssia. Valitsin nuotiopaikalta Vekaran alkuperäis variaation. Alun olin edellisellä kerralla joskus vuosia sitten kiivennyt, mutta lopun taisin silloin luistaa hieman helpomman kautta. Siinähän olikin makia sormihalkeama reitin yläosassa. Lopussa vielä näytti, että piissit jää laittamatta, kun halkeama umpeutui useita metrejä ennen ständihyllyä, mutta loppu oli sittenkin kunnon kahvarallia. Hieno reitti ja alkuun jos uskaltais vielä tempaista tuon Taivaanporttivariaation niin aika klassikko kamaa. Tatu oli tässä vaiheessa jo lämmennyt sen verran, että lähti ihmettelemään itselleen tekemistä. Sini ja Pate olivat meidän aamutoilailujen aikaan kiivenneet Sammalrännin, jossa siis nykyään ei enää sammal kasva ja olivat nyt kiipeämässä Puntari nimistä reittiä. Sammalränni oli kuulemma hieno reitti ja Tatu päätti ottaa siihen yrityksen. Reitin alku oli aivan märkä, mutta silti mahdollinen kiivetä. Veikkaan, että sillä oli kuitenkin suuri vaikutus psyykkeeseen, sillä alkupätkän puolivälissä kuului kutsu kiristää turvavaijeri. Muutamalla levolla mies kuitenkin taisteli itsensä toppiin. Ei ollut kyllä minunkaan mielestä ihan parasta mahdollista laatua tämä reitti. En tiedä tuliko kakkostellessa kiivettyä huolimattomasti, mutta aika liukkaan oloista kiveä oli sattunut tähän sisäkulmaan. Hemmetin hienon näköinen linja alhaalta katsoessa ehkä sitä pitää yrittää sitten ensi kerralla. Tosin minun makuuni saisi reitti olla kyllä ihan kuiva.

Ylhäällä tuumailtiin, että mitäs sitten. Käytiin katsomassa laatan reittejä josko sinne yksi yläköysi sopisi, mutta tiukkaa näytti tekevän. Sektorin toisen laidan reitit eivät taas näyttäneet ehkä kuitenkaan ihan niin klassikoilta, että olisi nyt viitsinyt niitä kiivetä. Sammalrännin viereisellä Riippuvat puutarhat reitillä olleiden virolaisten puuhat näyttivät kyllä sen verran hienolta, että päätettiin käydä tarkastamassa reitti yläköydellä. Laskin Tatun ensimmäisenä reitille. Mies väänteli ja käänteli ja varmistuspaikalta ei nähnyt mitä mies puuhaili. Ylhäällä Tatu totesi reitin olleen vähintäänkin mielenkiintoinen. Mielenkiintoisuus selvisi pian omakohtaisesti. Reitin loppu oli aika likainen ja kruksi lähti korpin pesästä linnun paskan ja oksennuksen keskeltä. Hienon näköinen reitti, mutta lopun kruksi ei ole kyllä Olhavan parasta antia.

Sitten kävikin hämärtämään ja siirryttiin Tatun kanssa nuotiopiiri touhuihin. Olin jättänyt epähuomiossa juustot ja meetwurstit autoon, joten illan päätteeksi piti ottaa verryttelyt Paten polkupyörällä ja käydä hakemassa eväkset. Istuttiin taas iltaa nuotiolla ja "viihdytettiin" nuotiopaikan lähelle leiriyteneitä partiolaisia. No itsepä olivat paikan valinneet.

Yöllä heräsin taas rapinaan. Tällä kertaa rapisi vielä vähän voimakkaammin kuin edellisenä yönä. Heti piti kelata läpi mitä tuli jätettyä teltan ulkopuolelle. Eipä tainnut jäädä muuta kun roskia. Syököön hiiret roskia jos haluavat tuumailin ja jatkoin unia. Toisetkin olivat yöllä heränneet rapinaan. No ei kannattais ihan teltan viereen jättää syötäviä tai ruoalta haisevia roskia.

Sunnuntaina kun heräiltiin päätettiin Tatun kans ottaa suunnaksi Sammalrännin viereinen sisäkulma. Tosin ensin kokeillaan nyt kaukaa viisaina yläköydellä ja vasta sitten mahdollisesti liidi hommiin. Niin reitin nimi oli Kaari. Tosi hienon näköinen reitti, jossa oli kolme pienemmän katon kiepsautusta. Reitti oli kyllä todella hieno. Ei merkkiäkään edellisen päivän liukkaudesta Sammalrännissä. Pari kohtaa oli hieman jämäkämpää ja totesin, että eipä taida olla tämän päivän liiditouhuja tuokaan. No ehkä ens kerralla.

Sitten painuttiinkin takaisin nuotiopaikalle ja liidailin siitä jälleen yhden variaation. Tällä kertaa se tais olla aika lailla helpoimmasta kohtaa. Tatu oli innokas kiipeilemään ja Piipittävien lipidien ja Hanin välillä arpa osui Haniin. Tatu oli sen jo aikaisemmin kesällä kiivennyt, mutta hauska reittihän se on, joten mikäs siinä kiivetä uudelleenkin. Siinäpä ne sitten saavutukset olikin. Eli ei paljon mittään, mutta hauskaa oli happea saatiin ja katseltiin muiden hienoja lähetys suorituksia. Tällä kertaa paikalle sattui oikein kansain vaellus ja nuotiopaikan ympärillä oli lauantai sunnuntai yöllä varmaan kymmenkunta telttaa. Mutta sanonpa vielä kerran, että onhan se kyllä mahtava paikka. Pääsisköhän huhtikuussa uudestaan...

Jostain syystä reppu painoi taas. En ole kyllä ihan varma haluaisinko tällä pakkauksella ajaa polkupyörällä.

Tatu kakkostelee Kanttia.

Iltatunnelmia nuotiolta

Aamulla hyvin levätyn yön jälkeen. Tällä kertaa nukuin kyllä paljon paremmin kuin edellisellä telttareissulla.

Venekyydit toimii hyvin.

Porukkaa oli kyllä tänä viikonloppuna sattunut aika reilusti. Eipä reiteillä silti jonoa ollut paitsi ehkä laatalla.

Pate joogaa kenkiä jalkaan Puntarin lähtökielekkeellä.

Tatu ja pas- eiku Sammalränni

Yläköysitellessä jaksaa naurattaa

Henri selättää Miehuuskoetta

Tatu halailee Hania

Sini treenailee Kanttia. Lähetys tapahtui sitten samana iltana juuri kun Eeron kans saavuttiin paikalle. Kuva Tatun tai Paten.

Yläköysittely on iloinen asia. Näin pitkillä reiteillä yläköysittelykin on ihan jännää puuhaa.

Syyskuun kiikkuja part1

Syyskuu oli ja meni. Tänä vuonna onnistuin pysymään terveenä. Ihan hyvä saavutus meikän historialla. Aika hyvin sain myös kiivettyä. Varmaan suurinpiirtein yhtä paljon kuin kesä- ja heinäkuun aikana yhteensä. Lokakuun kelit näyttää hyvältä joten toivoa sopii hyvää kiikkukuukautta. 

Oli todella vapauttavaa saada Hakapeliitta kiivettyä elokuun lopussa. Seuraavalla viikolla käytiinkin Halsvuoressa ihan vain viilistelemässä. Piti kiivetä helppoa sporttia, mutta jotenkin hairahduin virittämään yläköyden Piinalle(Jani perkele). Tuo old school 7a+ on nimensä veroinen, progressiivisesti vaikeutuva ja katon kääntöön huipentuva oikein komia linja. No eihän se nyt tietenkään ollut menossa mutta paria muuvia lukuunottamatta kaikki tuli tehtyä.

Seuraavalla viikolla oli tarkoitus harjoitella trädiä tulevaa Olhavan excursiota varten. En saanut kuitenkaan ketään matkaan kiikuille, joten päädyin itsekseni Paavalinvuoreen värkkäilemään. Mannisen Timo avasi pari vuotta sitten oikein maukkaan näköisen trädihalkeaman Paavalinvuoreen ja lupailin silloin käydä reittiä puhdistamassa. No enpä ollut saanut aikaiseksi paitsi nyt. Reitti olikin kerännyt ihan kunnolla hiekkaa ja sammalta. Vaatisi varmaan vieläkin yhden harjailukerran ennen kuin se olisi kunnolla puhdistettu. Jo viis kuus vuotta sitten tuumailin, että tuohon vois reitin pari saada. Niinpä harjan kanssa liikkeellä ollessani päätin puhdistaa sen toisenkin linjan. Katsoin kelloa kun aurinko alkoi uhkaavasti lähestyä taivaan rantaa ja kiipeilyt oli vielä kokonaan tekemättä. Totesin, että jos sooloan tuon uuden reitin niin ehdin vielä opetella alaköysisooloa tuolla Timon reitillä. Nyt disclaimer: Kiipeily on vaarallista enkä suosittele sooloamista kenellekään. Jos kuitenkin jostain syystä sellaiseen haksahdat niin muista olla varovainen.

Katsoin vielä kelloa, mietin miltä muuvit oli tuntuneet reittiä puhdistaessa. Totesin, että nyt mennään. Kiipesin mahdollisimman rauhallisesti ja tein kaikki muuvit niin huolella kuin osasin. Helppoa kiipeilyähän tämä oli, mutta yllättävän mukavia muuveja. Vai liekö johtui siitä, että soolosin? Hyviä käsiotteita ja huonoja jalkaotteita tosin kivi on niin karkeaa, että kenkä pitää kyllä hienosti. Ainut huono puoli reitissä on pituus jota ei liikaa ole siunaantunut. Notta tiiäppä oliko tuo nyt sitten soolo vai high ball boulder ilman pädejä. No pöhlön puuhaa mutta tulipahan tehtyä. Näin syntyi siis Sirppi.

Ylhäällä vilkaisin taas kelloa ja juuri ja juuri näytti sen verran olevan aikaa, että yhden reitin ehtisi kiivetä. Koskaan en ollut alaköydellä soolonnut, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Trädiräkki niskaan, köysi puun ympärille ja grigrin kanssa mäkeen. No en tiedä onko tuo grigri nyt ihan paras ajatus tähän hommaan, mutta on se kuuleman mukaan jollain toiminut. Onneksi reitti oli helppoa kiipeilyä sillä systeemi ei nyt ollut ollenkaan hallussa. Suosittelen solmimaan solmuja köyteen, jotta luottamus varmistuksen toimivuuteen olisi hieman parempi. Nyt tuli pidettyä köyttä kohtuu kireällä ja se ei taas varsinaisesti helpota kiipeilyä. Yhdessä jalan nostossa grigri nappasi kiinni ja oli todella lähellä, etten ottanut pannuja. No sen jälkeen muistin vähän paremmin ottaa löysää köyteen ennen muuveja. Reitille sain upotettua kaikki kolme kamua, eli liian pitkästä linjasta ei tässäkään ole kyse. Oikein hyviä halkeamia trädikiipeilyn harjoitteluun. Vieressä on vielä tuo kolmas helppo linja eli Kääpiö. Kyllä siinä kamoja kylväessä yhden illan saa vietettyä.

Suoraan ylös menevä halkeama on One week for the deadline ja Oikealle kaartava on Sirppi.

Jos metsään haluat mennä nyt...

Hakapeliitan jälkimaininkeja. Ei nyt ihan skumppaa, mutta vähän kuohuu kuitenkin.

Jammailua Kustavissa

Uuh mikä elokuu. Syyskuun alussa olin viimeinkin suurin piirtein terveiden kirjoissa. Oltiin jo heinäkuussa sovittu, että syyskuun 5-7pv viikonloppu kiivettäis Kustavissa halkeamia. Pikkuisen veinasi käydä jo ahdistamaan kun mahatauti ei vaan veinannut hellittää ja reissu lähestyi uhkaavasti. No paria viikkoa ennen alkoi maha olla kohtuu kunnossa, mutta sitten iski perinteinen syysflunssa. Siitäkin selvittiin ja ajattelin vähän roikuskella kotiseinällä fiiliksen palauttamiseksi. Yllättävän hyvältä tuntui, mutta pari päivää tästä iski flunssa uudestaan. Ajattelin jo, että ei ole todellista näinköhän jäi reissu käymättä. Lisäksi pari viikkoa oli tullut vettä kaatamalla. Aika epätodennäköiseltä siis näytti koko reissun onnistuminen.

Reissuviikon keskiviikkona viimein uskaltauduin vähän roikuskelemaan uudemman kerran, vaikka keuhkot vähän rohisivatkin. Tuntui taas ihan kohtuu hyvältä. En nyt tietysti aivan sata pinnaa kunnossa ollut mutta ei aivan älyttömän kaukana kunnosta ennen sairasteluja. Sääennustekin alkoi näyttämään varsin valoisalta, joten ihmeestä voisi siis tulla totta.

Perjantaina startattiin Antin ja Juhan kans vartin yli neljä OACn ystävämyyntien ja Kalevan prisman kautta Kustavin Lootholman suuntaan. Tampereelta mukaan tarttui uusi kypärä ja pari offset kiilaa. Juha ostaa päräytti uuden köyden, pari x4 kamua, kypärän ja jotain muuta sälää. Antillekin taisi tarttua x4:nen kouraan. Ymmärrettävästi shoppailu otti hieman aikaa ja Tampereelta startattiin siinä puoli ysin maissa kohti Lootholman leirintäaluetta. Leirintäalueella ollaan onneksi aika joustavia ja päästiin sisään vielä yhdentoista jälkeen illalla.

Aamulla ei herätys ollut kovin aikaseen. Kello laitettiin soimaan ysiltä ja eipä me taidettu ihan niin pitkään jaksaa makoilla. Kai sitä on tullut vanhaksi, kun makuualusta tuntui niin helketin kovalta. Pitää varmaan seuraavalle retkelle ostaa semmonen kymmenen sentin ilma-alusta. Perinteiseen retkityyliin aamupalaksi oli kananmunaa, pekonia, leipää ja kahvia. Näillähän pärjäilee melkein koko päivän. Päivälle oli sitten tarjolla myslipatukkaa, kuivattuja hedelmiä, energiakeeliä ja glukoosipastilleja, ai niin ja tietysti suklaata. Kamat konttiin ja auton keula kohti Isoniittua. Lähestymistä leirintäalueelta oli jotain kymmenen kilometrin luokkaa plus puolen kilsan kävely parkkikselta. Parkkikselta kannattaa sitten valita vasemman puoleinen traktoriura, josta polku jatkuu suoraan kalliolle. Harhailtiin vähän aikaa taimikossa ennen kuin löydettiin oikea polku. Seurana oli parvi hirvikärpäsiä, joita on aina yhtä miellyttävää nyppiä iholta kamoja välpätessä. Aurinko paistoi ja lämpöä oli syyskuulle ihan mukavat parikymmentä. Ilmassa oli siis lupaus mukavasta päivästä.

Reissun kantavana ajatuksena oli kiivetä omalla mukavuusalueella hienoja halkeamia keskellä komiaa syksyistä Kustavin luontoa. Käveltiin topon kans kalliota edestakaisin ja tajunnan lävisti eräs halkeama. Seireenin lailla minua viekoitteli Rigor Mortis niminen reitti. Se ei näyttänyt kovinkaan pahalta ja greidi 5 pitäisi olla kohtuudella hanskassa. Siitäpä sitten vaan yrittämään. Kiipesin alkua pariin kertaan ylös alas, kun en heti hoksannut beettaa lapsilukkoon. Käsien mankkaus, pari hengen vetoa ja muuvit alun kruksiin taputeltu. Hyviltä jalitsuilta oli kiva asennella seuraavaa varmistusta. Sain sen mielestäni hyvin paikalleen ja ei kun jatkamaan. Mutta dämn kruksi olikin vasta edessä enkä millään onnistunut jammaamaan käsiäni niin, että ne olisivat halkeamassa pysyneet. Ei auttanut kun istua köyteen. Valitsin siis hyvän lämppärin. No aina ei voi voittaa. Lepäilin vähän aikaa. Puristin kädet halkeamaan niin tiukkaan kun sain ja annoin palaa. Kädet tuntuivat lipsuvan väkisin, mutta pysyivät kuitenkin juuri sen verran, että sain seuraavan jammin sisään. Tästä reitti helpotti jonkin verran ja yläosa olikin aivan huippulaadukasta jammailua. Juuri sitä mitä olin tullut hakemaankin. Vapaa liidi jäi nyt kuitenkin tekemättä ja tuntui siltä, että reitille täytyy palata jonkin ajan kuluttua.

Jos meni minulla lämppärin valinta pieleen, niin meni kyllä Antillakin. Sankariheviä ei antautunut kivuitta, mutta parilla levolla mies taisteli itsensä toppiin. Mikko kakkosteli Rigor Mortis reitin minun perääni ja kyllä noituminen oli sitä luokkaa, ettei ihan helpoin vitonen ollut nyt kyseessä. Kokemuksesta nöyrtyneenä laskimme rimaa reilusti. Mikko kiipesi onsight suoritteet reitteihin Omenahyve 3+ ja Suolistosukellus 4. Itsekin kiipesin Suolistosukelluksen, joka olisi ehkä ollut se oikea lämppäri tähän päivään. No kerrankos tuota. On muuten ihan ok reitti nimestään huolimatta. Nyt tuntui jo vähän paremmalta kun sai onnistuneen kokemuksen pohjalle. Päätin kokeilla Rigor Mortis reittiä uudelleen. Jänskätti. Eka kamu paikalleen ja takaisin keskittymään. Käsien mankkaus ja täysillä päälle. Kruksissa kauhea ähellys ja ei minnekään. Kädet lipsuu läpi jammeista ja pannut tuli. No ainaki ruotsalais pannut. Piissi tais olla munien kohdalla joten kovin pitkälle ei lähdetty. No hyvä näin. Eipähän tullut damagea. Päätin yrittää muuvia uudestaan ja jos menee niin sitten alusta uudestaan. Yritin ainakin neljä kertaa enkä saanut kruksia enää tehtyä. Joka kerta otin ruotsalaispannut siihen punaseen kamuun. Ainakin kamut tuntuu pysyvän kivessä. Tulipahan testattua.

Päivän päätteeksi päätin vielä testata 5- reittiä Sämpylä. Hienon näkönen reitti hänkkäävällä alulla. Alun hyllylle pääsin kohtuu helpolla laitoin pari piissiä ja testasin leibäk muuveja hänkillä. Psyykkeen pirstaleet eivät olleet tarpeeksi kokoontuneet ja ei auttanut kuin myöntää tappionsa. Alas oli tultava. Onneksi mukana oli väkivahva Jani, joka äsäytti reitin toppiin ja pääsin roikuttamaan takapuolta yläköydessä. Oli kyllä hieno reitti tämäkin ja ensi kerralla kyllä uudestaan. Kello alkoikin olla sitä vajaa, että kauppa mänöö kiinni, joten lähdettiin Mikon kans ruokaa ostamaan. Ilta meni saunoessa ja syödessä. Hurjimmat kävivät saunasta uimassa meressä. On kyllä hieno paikka.

Sunnuntaina heräiltiin jäsenet jäykkinä ja mielessä oli, että pitääkö tänään muka kiivetä. No onneksi kiivettiin. Olihan hemmetin hieno kaltsi tuo Hopiavuori. Kallion laidalta oli metsä kaadettu, joten kallio näkyi hienosti parkkipaikalle pellon toiselle puolelle. Kaukaa reitit näytti aika vaikeilta. No onneksi tällä kertaa lähempi tarkastelu osoitti ne hieman inhimillisemmiksi. Tällä kertaa päätin aloittaa helpolla. Valitsin aivan kallion vasemmasta laidasta reitin nimeltä A-kuppi. Kuvauksessa sanotaan, että pientä kivaa tekemistä. Reitti olikin tosi kiva. Pidempikin olisi saanut olla, mutta minkäs teet. Alussa tepsuteltiin släbiä katon alle laitettiin kulmaukseen piissi toinen piissi kurottamalla halkeamaan niin kauas kun saa, sitten vain jalat släbille ja kädet katon kulmaa ja ylös. Mikko lipsutteli kakkosena ja veinasi, että helpompaakin nelosta on kiivennyt. Mikko valitsi itselleen reitiksi Suursyömärin. Mukavan leveän rännin, jonka pohjia rymyttiin toinen kylki edellä milloin mitenkin jammaillen ja punnertaen. Kruksissa mies puhisi kunnolla ja ylös päästyään päästi komian riemun kiljahduksen. Näytti niin hyvältä, että päätin itsekin kokeilla. Olihan muuten kiva rööri. Kiivetessä sai käyttää monenlaisia kikkoja aivan niin kuin Mikon suoritteesta olin huomaavinani. Tällä reitillä pääsi käyttämään nelosen ja vitosen kamuja, jotka painoivat ihan jonkin verran räkissä, mutta hymy oli leveä siinä kohtaa kun niitä tarvittiin. Laskeuduin alas, pakkasin kamat ja lähdin kävelemään niin eiköhän reisi krampannut. Kuka sanoi, ettei kiipeily ota jalkalihaksille?

Aamupäivän harjoitus tuntui sen verran kropassa, että päätin pitää kahvitauon. Söin leipää ja mitä nyt repusta sattui löytymään ja tuumailin josko sitä uskaltaisi yrittää kiivetä tuon Lastenhuoneen avaimet reitin. Topon sanoin: "Tämä tuplahalkeama sisäkulmassa kuuluu Hopiavuorella kävijän pakollisiin liideihin." On muuten hienon näköinen linja. Sain vielä hyvän beetta pläjäyksen seuraillessa paria suoritusta reittiin. Ei kait se sitten auttanut muuta kun hypätä köyden terävään päähän. Alun fleikkiboulderi vähän jänskätti, mutta onneksi se ei ollut vaikea. Ekan piissin asentelin fleikin päältä. Halkeamat tuntuivat juuri "käteen sopivilta". Vasenta jalkaa sai stemmattua ja oikea pysty halkeamaan jammiin. Vasemman seinän jalitsut oli aika pieniä, mutta onneksi bouldereilla on näihin totuttu. Kädet sai halkeamaan juuri sopivasti eikä puristaa tarvinnut juuri ollenkaan. Aivan mahtavaa kiipeilyä. Tätä täältä tultiin hakemaan. Jalkoihinkaan ei sattunut jammaaminen. Tein siis varmaan jotain oikein. Yläosassa halkeamat tulivat lähemmäs toisiaan ja kapeimpaan kohtaan oli muodostunut pieni pullistuma, jonka yli kiepsautus oli reitin kruksi. Juuri tämän alapuolella oli vasemmassa halkeamassa pieni hylly, jolla seisoskellen sai hyvän varmistuksen sisään. Sitten vaan oikea jalka jammiin, kädet niin ylös kun sai uusi jammi jalalle ja pullistuman päältä kahvasta kiinni. Eipä ollut onneksi paha. Pari hieman henkisempää muuvia. Kahvalta sai laitettua kakkosen kamun pommin varmasti ja ei kun punkeamalla toppiin. Olipas hieno reitti. Tämä täytyy kiivetä joskus uudestaan.

Mikko oli käynyt minun kahvittelujen aikaan ottamassa yläköysiyrkän Säkkipilli nimiseen tähti reittiin. Sen verran oli koville ottanut, että Lastenhuoneen avaimia kakkostellessa piti lepuuttaa köydessä. Yritettiin katsella vielä jotain linjaa mihin ois virittäny ylärin, mutta ei oikein sopivaa löytyny. Laskeuduttiin alas. Yritin vielä haastaa Jania viemään mulle ylärin Säkkipilliin, mutta todettiin kellon olevan niin paljon, että taitaa olla paree lähteä kotia kohti. Jo pelkästään näiden kahden kallion ansiosta Kustavi on kyllä hieno paikka. Kallioitahan on sitten muutama lisää, eli aika pintaraapaisu saatiin aikaiseksi. Täytyy talven aikana treenata itsensä pari napsua parempaan iskuun ja tulla keväällä uudelleen kiipeämään mieltä vaivanneet reitit pois kuleksimasta. Kiitoksia kaikille osallistuneille seurasta ja toivottavasti törmätään pian uudestaan.

- Topoja syysiltojen iloksi http://www.jammi.net/kalliot/index.html
- Leirintäalueen sivut http://www.lootholma.fi

 Antti päivittää naamakirjan ennen nukahtamista

 

 Tämän kokoisella teltalla on ilo leireillä. Ei tarvii koko aikaa miettiä uskaltaako kääntää kylkeä

 

 Juha kiroilee Sankarihevillä lämppäillessä. Ei ollu kuulemma liian helppo.

 

 Meitsi tuulettaa kuin isompaakin voittoa. Rigor Mortis ja liidi parilla levolla :)

 Komiat oli kelit. Oltsi näyttää vahvaa laskeutumistekniikkaa.

 Mustalaisleiri muuttaa Isoniittuun

 Mikko tekee vahvaa Suolistosukellusta. Hyvä reitti nimestään huolimatta.

 Elina näyttää kuinka se Rigor Mortis kiivetään. Todella rauhallinen suoritus.

 

 Ai mikä puu? Ei lähteny leibäkki Sämpylällä. Ens kerralla sitte.

 Antti nautti Grungen mustasta valosta

 Sunnuntain ohjelma Antin osoittamassa suunnassa. Hopiavuoreen ei muuten enää ensi kesänä kävellä pellon yli. Maanomistaja kävi kertomassa, että istuttaa siihen viljaa.

 Topostelua Hopiavuoressa. Hieno on kyllä kallio.

Meikä nauttii A-kupin pienestä kivasta tekemisestä. Kiva reitti. Sääli, ettei ole pidempi.

 Mikko Suursyömärin kidassa. Hauskaa röörirymistelyä. Suosittelen ja muista ottaa pari isoa kamua mukaan.

 

 Kavereita

 

 Meitsi tuulettaa Suursyömärin otteesta päästyäni.

 

 Jania jännittää pitääkö yläankkuri

 

 Antti kokeilee Ensimmäistä Pioneeria. Todella hienon näköinen halkeama. Ensi kerralla...

 

 Miestä naurattaa, vaikka kädet on verellä. Täytyy olla siis hyvä reitti.

 Elina näyttää mitkä on fiilikset kiivetessä Lastenhuoneen avaimet reittiä. Todella hiano sisäkulma. Kalliolla vierailevan pakollinen liidi.