Syyskiikkuja

 Elokuu ja puoliväliin syyskuuta menikin sitten oikeastaan kokonaan juoksun merkeissä, josta postaus elokuulta kertookin paremmin. Syyskuun puolivälissä kävin taas itsekseni hakemassa tuntumaa kotivuorelta. Siinä on projektina yks sekavarmisteinen variaatio olemassaolevaan trädi reittiin. Nyt sain melkein kaikki muuvit tehtyä, joten ehkä keväällä uskaltais siihen pari pulttia iskeä seinään. Alku on noin vitosen trädiä ja kivasti loppua kohti muuvit vaikeutuu. Kyllä tästäkin seiskan huudeille päästään.

Oltiin sovittu Antin kanssa, että käydään syyskuun lopussa kiikkureissu jossain päin Suomea. Päädyttiin Lappeenranta/Imatra huudeille, koska sääennuste näytti parhaalta siellä niin joo ja Antin mökki on siellä. Mulla ei kyllä kunto ollut kovin kaksinen. Ehdin ennen reissua vain pari kertaa kiikuille. Voimatasot oli kyllä ihan ok, mutta kestävyyttä ei nimeksikään. En muista olenko aiemmin käynyt yhtään reissua, missä olis yhtä vähän reittejä saanut kiivettyä. Kahden päivän aikana sain kiivettyä kaikki yhden reitin. Pari muutakin oli kyllä lähellä, mutta eipä lasketa niitä, kun ne jäi yritykseksi. Mutta joka tapauksessa mukavaa oli ulkoilla ja jauhaa niitä näitä. Sää pysyi kuivana ja hienot ruskan värit kirjoivat luontoa. Antillahan reissu oli mitä mainioin. Sai eka päivänä kiivettyä 6c ja 6c+ reitit, jotka oli kyllä ihan hienoa muuvia ja toisena päivänäkin 2x6b ja 6c. Ei kait nää greideinä nyt niin kovia, mutta vanhoille ukoille ihan suorituksia ja muutenkin ihan hyviä reittejä. Mulle jäi siis tekemistä tulevaankin kauteen. Palautteena Imatran seudun kiipeilijöille tiedoksi, että Linnavuori vaatisi kunnon harjaustalkoot. Jotkin reiteistä olivat aivan umpeen kasvaneita. Hienoja reittejä. Ne pitäisi vaan putsailla kuntoon.

Lokakuu meni sitten aikalailla sisäreeneissä. Pari kertaa kävin optimistina pettymässä kivillä, ne osoittautuivat läpimäriksi. Kerran sain aikaiseksi jonkinlaisen session Marvin kivellä, mutta eipä sielläkään mitään saanut suoritettua. Isänpäiväviikonlopun molemmin puolin sattui sitten optimi boulderkeliä. Aurinko paistoi matalalta ja oli lämmintä ja kuivaa. Mikäs sen parempaa marraskuun harmauteen, kun halata kiviä. Näätäkivelle paistaa kivasti aurinko ja siellä muutama prokkis on vielä jäljellä, joten sinne suunta siis. Perjantaina oli eka päivä kivellä. Halailin jo aikaisemmin kiipeämiäni linjoja, enkä saanut mitään muuta tehtyäkään. Kokeilin muuveja Pikku John 6C reittiin, mutta otteet tuntui tosi pieniltä, kuten ennenkin. Nyt sain tosin yksittäisiä muuveja tehtyä. Vaikein vasemmalle kurottava muuvi tuntui olevan silti kaukana ja ajattelin, ettei ole tänä syksynä menossa. Maanantaina kävin uudelleen nautiskelemassa auringosta. Kiipeily alkoi jo joten kuten onnistua, mutta Pikku Johnin kruksi oli vieläkin kryptoniittia eikä mitään mahdollisuuksia saada sitä tehtyä. Tiistaina sain Paten houkuteltua mukaan auringonpaisteeseen. Heti oli huolettomampaa kiivetä, kun ei itsekseen tarvinnut puuhailla. Lämmiteltiin taas Rosvon muuveilla eikä sitä kumpikaan uskaltanut taaskaan kiivetä. Kävin toppia taputtelemassa, mutta jalkasekvenssi oli sen verran hukassa, ettei pää kestänyt roikkua slouppereista. Pate kävi suurinpiirtein saman tilanteen toteamassa ja päätettiin siirtyä seuraavaan kulmaukseen. Pate oli joku vuosi sitten Pikku Johnin kiivennyt, mutta muistikuvat olivat ilmeisen hataria, sillä suoraan mitään mullistavaa beetaa ei löytynyt. Parin yrkän jälkeen Pate keksi, että kruksissa ei kannata pitää molempia jalkoja otteilla vaan jättää oikea jalka tasapainottamaan. Heti toisella yrkällä sain liikkeen tehtyä. Ajattelin, että siinäpä se oli. Kun niin monta yritystä oli jo tullut laitettua, että turha haaveilla koko reitin kiipeämisestä. Istumalähtöä en ollut edes kokeillut linkittää kertaakaan. Mutta Pate sanoi, että: "Siitä vaan yrität. Kyllä se menee, kun kerran vaikein muuvi jo tuli tehtyä." No eipä se sitten auttanut, kun yrittää. Eka yrityksellä taisin rähmeltää istumalähdön linkityksen, mutta keksin heti mikä siinä oli vikana. Toisella yrityksellä kaikki menikin paremmin ja yllätin itseni kruksin jälkeisiltä kahvoilta. No reittihän meni. Amazing, että täysin tekemätön paikka voi muuttua saman päivän aikana melkein helpoksi. Ihmeellistä tää boulderointi.

Siihenpä ne ulkokiipeilyt sitten loppuikin. Tai ainakin joksikin aikaa, kun sateet jälleen palasivat ja nyt on jo sokerikerros lunta maassa. Sitten onkin vaan reenailtu sisällä, juoksenneltu ulkona ja tunkattu sauvarinnettä Riihivuoressa.

Lysti on sitä mieltä, että kiipeily on paljon tylsempää kuin polkujuoksu.

Hängaround kotikaltsilla. Uutta linjaa pukkaa.

Antin mökki oli kyllä hienolla paikalla pienehkön järven rannalla.

Antti fiilistelee kallion fengshuita - Korpjärvi, Imatra

Antti liidaa reittiä Valdemar. Olipas kiva reitti. Mulla jäi pienestä kiinni, mutta sitähän ei lasketa.

Linnavuorella paistoi aurinko ja urpoja hymyilytti.

Toiset ne osaa kiivetä vähän sileämpääkin kalliota.

Antti ja Kolmiolääke. Hienon näköinen 6c+ linja.

Marvin kivellä harjoittamassa kiipeilyliikkeitä. Oli vähän puolihullu keli, mutta saipas kuitenkin raitista ilmaa.

Antin ja Eskon kanssa käytiin vetämässä sauvarinnettä Riihivuoressa. Eli otettiin ohjelmaan iloinen tonnin tunkkaus = 1000m ylämäkeen.

Nautiskelemassa syysauringosta Näätäkivellä

Järvi on hienosti läsnä Näätäkivellä

Pikku John reitin vaikein liike. Mutta olipas muuten hauska reitti. Menkäähän keväällä kiipeämään!

Kevään kiikkuja

Tänä keväänä tuntuu jäävän yllättävän vähän aikaa millekään muulle, kun töille ja perhehärväyksille. Siitäpä sitte voip arvailla miten paljon siitä viitsii panostaa kirjoittamiselle. Heh heh seli seli. Tässähän on boulderkausi kuiteski jo pitkällä ja meikähän on saanu käytyä kaikki neljä kertaa kiviä hiplaamassa. Mutta onhan se nyt kuitenki enemmän ku ei yhtään.

Maaliskuun alkupuolella kävin sitten vihdoin kokeilemassa teknokiipeilyn hienoutta. Siinähän se kyllä on aikamoinen laji. Kiivettiin Paavalinvuoressa halkeamalinjaa, joten ilman vasaraa mentiin. Tai no tarvi sitä parin kiilan irroittamiseen, mutta mitään en vasaralla asentanut. Tätä hommaa voi muuten suositella kaikille trädikiipeilyä aloitteleville varmistusten asennusharjoituksena. Piissejä laitetaan paljon ja kaikki tulee testattua suht huolella. Ekaa kertaa kun liikenteessä oltiin niin väsättiin soolona yläköydessä. Olihan muuten hauskaa hommaa. Ekan kiilan varaan nouseminen meni vielä ihan hyvin. Toisessa siirtymisessä onnistuin heti sössimään daisyt niin solmuun, että jouduin pakittaan takasi. Siitäpä se sitten lähti homma aukenemaan vähän helpommaksi joka metrillä. Yhdet pannut onnistuin ottamaan, kun hyvän oloinen kiila lähtikin litomaan vetosuunnan muuttuessa. Ollaanpas siis tarkkana niissä trädihommissa.

 Jani ja "pomminvarma" kamu. Enpä uskaltais tuohon tippua.

Mikon tyylinäyte katon ylityksestä

 

Sittenpä kelit alkoikin lämpenemään ja miehet ja naiset kirmaamaan ympäri metsiä kiviä halaamassa. Säätöjen vuoksi itellä otti viikon päivät parhaita kelejä ennenkö ehdin ekaa kertaa kiville. Hauskaahan se taas oli. Tavotteena oli lähinnä fiilistellä ja hengittää raitista ilmaa. Pariin jämäkämpään reittiinki tuli kateltua beettoja, mutta ei mitään mahkuja lähettää. No pääsinpä kuitenki yhen uuden 6B linjan (johon aikoinaan melkein sain itse ensinousun vaan melkein ei lasketa) ja Tekokäen, jonka alkulukotusta en edellisellä vierailulla pari vuotta sitten pystynyt tekemään. Ei huono kauden avaukseksi.

Sain tehtyä parit sisäreenit ja ajattelin meneväni seuraavalla viikolla testailemaan vähän vaikeampia reittejä. Eipäs sitten tarvinnutkaan, kun perheestä jokainen oli vuorotellen lenssussa ja töiden jälkeen ei tarvinnut paljon muuta miettiä, kuin lenssuisten hoitamista. Pari viikkoa edellisestä kerrasta sain sitten sen verran energiaa, että lasten mentyä nukkumaan kävin Paavalinvuoressa vähän kiipeemässä melkeen kuus vuotta sitten putsailemillani kivillä. Ihan mukavaa oli ilta kympin maissa tapailla otteita. Kitkat oli kyllä aivan mahdottomat. Ikävä kyllä oli sen verran hämärää, ettei kuvia saanut otettua. 

Taas viikko edellisestä käytiin Eskon ja pikkupoikain kans uudestaan Paasivuoressa. Edellisellä kerralla ihmettelin Harrin kans beettaa Suureen huijaukseen ja nyt oli fiilis, että sitä on kokeiltava. Viilis oli sitten jotenki aivan tajuttoman vetelä ja voimaton. Sain kuitenki vähän lämppäiltyäni pari ihan hyvää vetoa reitin kruksiin, mutta eipä tuo kuitenkaan ollu menossa. Vedin jotenkin otteelta ohi joka yrityksellä. Tai pari osui ihan kohtuu kohilleen, mutten vaan saanu pysymään. Ens kerralla sitte ;) Nyt kun oli vahva mies mukana niin piti käydä katsastaan Teknokäki reitin beettaa. Sen alku on jotenkin niin kryptoniittia etten ollut viimeksi keksinyt mitään järkevää. Pojat hyppi pikkukiviltä bädeille ja ekojen itkujen ja evästauon jälkeen päästiin yrittään reittiä. Esko viritteli reitin alkuun ihan käsittämättömän näkösen huukki beetan. Ainakaan sillä kertaa ei itellä ollu mahkuja tuollaiseen yritykseen. Ite yrkkäilin vielä kivelle vähän helpompaa linjaa, mutta loppujen lopuksi sekin jäi tekemättä. Tosin kaikki muuvit sain kasaan eli ens kertaan jälleen.

Seuraavalle viikolle sain pari sisäreeniä aikaiseksi ja tarkotuksena oli torstaina käydä Eskon ja Antin sekä pikkumiesten kans jälleen Paasivuoressa. No yritys kuivui kokoon aikataulupaineissa kun viikonlopuksi oltiin luvattu lähteä Heltsinkiin sukuloimaan. Eli taas kahden viikon jälkeen edellisestä ulkokerrasta pääsin illalla livahtamaan Näätikselle ja kokeilemaan vanhaa vihollistani Robin Hoodia. Ihmeen kevyt olo oli tällä kertaa. Lämppäröin Riolla ja sen oikean puolen dynolla, jonka vois muuten melkeen merkata reitiksi on se varmaan kuitenki vitosen luokkaa ja ihan hauska parin muuvsin pyllistys. Hehe - Rio on muuten ihan hyvä lämppäri, kun projektina on saman vaikeustason reitti :) No reitit nyt on vähän erilaisia. Riossa on yks muuvi tuota vaikeustasoa ja Robin Hoodissa niitä sitten onki ainaki viitisen kappaletta, ja ne on melkeen putkeen heti alusta. Pitäsköhän nuiden greidit olla vähän eri luokkaa? No mene ja tiedä. Tää kivi kun on aika "old school" henkinen paikka ja isojen poikien alkuaikojen test piece. Mahti reitti joka tapauksessa.

Niin sitten itse Robin Hood. Alkuun piti taas jännityksestä kankeana testata kruksin vähän pidempää vetoa. Eipä mennyt ekalla, mutta aika lähellä oltiin. Se on aika jännä kun yrittää tällaista reittiä, jota olet yrittänyt jo useamman vuoden aikana, niin aina alkuun on psyyke ja omat odotukset saatava jotenkin nollattua. Ainaki meikällä ainut vaihtoehto tähän mennessä on ollut ottaa pari yrkkää pataan niin päästään reitin kanssa vähän niinkuin samoille lähtöviivoille. Kolmannella yrkällä muuvi menikin sitten helposti, mutta tipuin seuraavasta muuvista. Neljännellä yrkällä sain vedon pysymään taas helpohkosti ja loppureittikin meni ihan putkeen. Hengittelin kiven päällä ja tuumailin, että niinköhän tuon pääsis tällä kertaa. Katselin vähän maisemia chillailin ja kuuntelin vesilintuja. Sitten vaan syvät hengitykset ja pylly pädiltä yrittään. Alku menikin ihan lupaavasti, mutta sössin jotain enkä aivan päässyt kruksiin asti. No uudet hengittelyt ja menoksi. Tällä kertaa muuvit meni ihan ok. Pientä jähistelyä oli havaittavissa, mutta vetoon lähtökin tuntui parhaalta mitä ikinä. Käsi osui ihan hyvin otteelle. Mutta ei - miksi et puristanut? Miksi? Tuloksena kiva fläpperi sormeen. Mutta hei tulihan jotain tulosta ja muistoja yrittämisestä. Nii ja tuntui se ainakin helpoimmalta mitä ikinä. Tämäkin jäi sitten sitä klassista ensi kertaa odottamaan.

Tuon Näätiksen jälkeen tuli Wappu ja sitten otinkin lentsun. Nyt käy lenssu hellittään ja tässä on taas pari viikkoa edellisestä kiipeilystä. Ei näin. Ei todellakaan näin. Nyt täytyykin taas saada pari reenikertaa alle, että viitsii edes lähteä tuonne Robin Hoodille. Mutta hei. Ei se mitään. Täähän oli kuitenki harrastus ja tavotteena oli saada happea ja reipasta mieltä. Jospa ens viikolla sitten sais jotain lähetyksiä aikaiseksi. Tai ainaki kiipeilyä ihan oikealla kivellä.

Vuoden ekalla boulder setillä Paasivuoressa. Tää kantti traverse oli se 6B ja on muuten ihan hauska reitti. Voin suositella.

  

Teknokäki ja Eskon himmeetä huukkibeettaa. Tuon alun jos sais tehtyä...

Tällä on yritetty pitää mies iskussa. Taas saa lenssun jälkeen vähä panostaa muuten on turha etes yrittää ulkona tiukempaa.

Robin Hood ja hieno ilta. Aika hiljaista. Pupun juoksua ja vesilintujen ääniä.

Tulos tai ulos. Enempi tahtoa ku voimaa. Vai olisko kuitenki ollu uskon puutetta.

Sateiden välissä

Olipas hieno iltapäivä. Tai no yöltähän tuo melkein tuntuu, kun pimeää on jo viideltä. Oltiin siis kiviä halaamassa, kun tuurilla ne sattui kerrankin kuivumaan. Tälläkin kertaa oltiin Pitsalähetillä. Tosin nyt oli lähetys mielessä.

Alkuun kiivettiin lämmöiksi kutosen linjoihin hassuja variantteja ja sitte päivän epistolaan. Mikko päätti kokeilla suoraa istumalähtöä ja me Janin kans yritettiin ensin selvitä seisomaversiosta. Mikon eka yrkkä päättyi sähläämiseen seisomalähön alkuun siirryttäessä. No ei ihme, kun edellisestä kerrasta oli jo vierähtäny kaks ja puoli viikkoa. Äkkiä se aika menee kun vettä tuhnuttaa sopivasti. Meikän eka läpsy oli aika väsynyt ja jäiki jotain viis senttiä vajaaksi. Jani ei ollu oikein koskaan tajunnu beettaa ja oli sitä mieltä, että ihan pasha reitti, mutta kokeillaan nyt kuiteski. No mies oli aamuvuorossa äsäyttäny jo JuJun 7B, joten motivaatiokaan ei ehkä ollut ihan huipussaan. Vähän skarppasin ja toinen läpsy oli jo lähellä mutta siinä hyppäsin liikaa ja painonsiirros on sellaiseen suuntaan, että ei pysy. Kolmanteen yrkkään psyykkasin kunnolla ja sehän pysyi. Hetken ihmettelin, että mitäs nyt oikein tapahtui ja sain kuin sainkin pidettyä otteen. Yläosakaan ei nyt ihan kävelyä puistossa ole, mutta ihan kohtuu varmasti sain sen kiivettyä. Ja hei kauden eka 6C taskussa! Eli Pitsalähetti stand wuuhuu!

Sitten ei auttanut muuta kun yrittää istuiltaan. Istumlähdöllä kun päästäis seiskan puolelle ja ohan siinä huippukivoja liikkeitäki. No eihän se sitte menny kellään. Mulla ja Mikolla koko reitin linkitys oli kyllä tosi lähellä, mutta läpsy on niin herkkä, että alun jälkeisessä pienessä punpussa ei saanu tarpeeksi tarkkaa vetoa aikaseksi. Eli close but no cigar. No jospa tässä vielä pääsis kerran tai kaks tälle kaudelle yrittään. Jani sai ekan kerran kätensä otteelle, mutta ei saanut pidettyä otetta tai usko riittänyt, mutta lähellä oli kyllä sekin. No ens kerralla Jani sitte ja äläpä nyt höpötä, ettet muka sitä vois päästä.

Seuraavaksi arvottiin, että mentäskö Kymppikivelle vai Näätikselle. Päädyttiin Näätikselle, koska sinne oli beetat hanskassa. Ilta ehti pimentyä ja lampuille tuli käyttöä. Täytyypä nyt tässä vähän kehasta saksalaista "laatua" eli ostin keväällä Lidlistä ledi/halogeni-lampun, joka toimi kyllä kiven valaisemiseen aivan älyttömän hyvin(kaikista olettamuksista huolimatta). Mikolla oli eilen jääny Rio tosi lähelle ja yrkkäs sitä muutaman kerran, mutta se jäi nyt kyllä tosi lähelle edelleen. Meikän vanha perivihollinen Robin Hood paistatteli uljaan näköisenä ledien loisteessa ja täytyypä sanoa, että odotukset ei ollu kovin korkealla.

Jani otti pari yrkkää ja onnistui selvittämään dynobeetan itselleen. Ekana yrkkäsin tähänkin seisaaltaan, koskapa istuiltaan on kohtuu turha yrittää jos dyno ei oo menossa. No mutta mit vit!? Sehän meni ekalla yrkällä. Ilmeisesti muuvi on jo aika hyvin mulle hermottunut ;) No sitte istumalähdön kohtuu kryptisen jalkabeetan pariin. Viis tai kuus yrkkää sain tehdä, että sain jalkabeetan taas kirkkaaksi mieleen. Sitten pieni tauko ja yrkkää. Kerran jaksoin kunnialla linkittää kaikki muuvit dynoon asti, mutta dyno jäi ehkä sentistä kiinni. Janilla sama homma. Sai muuvit kasaan, mutta linkitys ei enää tälle illalle onistunu. Yhden yrkän vielä laitoin, mutta se meni aika säälittäväksi hipeltämiseksi. Linkitykseen täytyy ainakin minun olla näköjään hieman freesimmässä kunnossa. Vielä jäi siis tälle syksylle tekemistä. Nyt on kahteen seiskan reittiin muuvit selvillä. Vielä kun sais linkitettyä. Toivotaan hyviä kelejä. Viteomatskua tulossa, kuhan saan aikaseksi hieman leikata.

Vanhoja tuttavuuksia

Iltatunnelmia järven rannalta.

Kävinpä eilen morjestamassa vanhaa tuttua kaveria nimeltä Robin Hood. Kunnon puolesta olin kohtuu varma, että nyt olis hyvät mahkut se päästä. Perinteisesti lämppäriksi testasin kruksivetoa areten krimpiltä kahvalle. Viime joulukuussa kun edellisen kerran reittiä yritin sain tehtyä vedon lähes joka kerta ja alun muuvit meni kohtuudella. No pari kertaa sain nyt vetoa yrittää kun ekalla kerralla jäi lyhyeksi ja tokalla meni pitkäksi. Kävin jo miettimään, että ei voi olla totta, että tääkään ei enää pysy. No kolmannella onneksi pysyi. Seuraavat muuvit oliki hukassa ja kahvalta tultiin takaisin maan pinnalle.

Päätin yrittää tehdä yläosan muuvit ennen kuin yrittäisi koko reittiä. Neljännellä yrkällä sain kahvasta kiinni, mutta vasen jalka korkkas ja taas oltiin patjalla istumassa. Viidennellä yrkällä sain pidettyä paketin kasassa ja pääsin reitin yläosan. No sitten alaosan muuvien kimppuun. Alkuperäistä lähtöä en ole ikinä testannut kun tämä directin istumalähtöki on tuottanu tuskaa ja tälläkin kertaa pitäydyin vaatimattomammassa versiossa. Parilla yrkällä muistinki alun muuvit ja päätin pitää vähän taukoa ennen kunnon yrkkää koko reittiin.

Ilta oli kyllä komein pitkään aikaan ja mikäpäs se oli siinä Päijänteen rannalla istuskellessa. Eka kunnon yrkkä tuntui jotenki jäykältä ja viimenen muuvi ennen dynoa oli niin nihkeä, ettei usko riittäny kahvan pitämiseen. Muutaman yrkän saldona oli sitten very close but no cigar. Eli turpaan tuli. Sain kyllä muuvit aika hyvin kohilleen ja se muuvi ennen dynoaki tuntui ihan hyvältä. Sitten vaan oli jo sen verran puhki, ettei enää pysyny kahvassa, vaikka sinne kyllä sormet saiki. Noo saapa nähä olisko tälle syksyä vielä keliä käydä reitti lähettämässä.