Talvi ei tullutkaan. Norjan reissua suunnitteilla.

Tämä talvi ei oikein Keskimaan jääkiipeilijää ole suosinut. Viisi kertaa olen koko talvena pässyt jäitä särkemään ja vain kahtena kertana niistä köyden terävään päähän. Kelejä olisi varmaan ollut ainakin toiseen mokomaan, mutta elämän muut koukerot rajoittavat harrastuskerrat käytännössä kertaan viikossa ja lyhyemmät treenit siihen päälle. Viime keväänä käytiin taas pitkästä aikaa Norjassa kiikkumassa ja olihan hienoa. Täytyy rustailla siitäkin lisää lähiaikoina. Mutta siitähän jäi tietysti kova palo ja sinne on taas vuonon rantaan miesten päästävä. Ensi viikolla olisi tarkoitus päräyttää huudeille tarkistamaan onko putoukset kunnossa vai hiihdetäänkö vaan vuorten rinteitä.

Sitä odotellessa tässä photo drop kauden kiipeilystä Keski-Suomessa.

Antin kanssa treenailemassa vanerilla, kun jäätäkään ei ole. Tammikuun alkupuolella mennään.

Eeron kanssa korkkaamassa Seppiksen jääkautta tammikuun loppupuolella.

Sama kerta eri liru.

Eero liidaamassa Pöniksessä. Kauden ekat liidit Keski-Suomessa ja helmikuun loppupuolta.

Antin ja Eskon kanssa Seppiksellä hiihtoloman jälkeen viikolla 10. Jäätä oli hyvin tosin keli vähän arvelutti, kun väliin oli ollut jo aika lämmintäkin.

Kauden viimeiset jääkiikut Seppiksellä tällä arvauksella vko11 maanantai. Keliä toki vois vielä olla, mutta ens viikolla ei kerkee. Liekö seuraavalla on enää keliä.

Jääkiikkuja 18/19

Hep!
Todella vähän mitään jääkiipeilyjä tullut tehtyä tällä kaudella. Liekö syynä todella kuivat kelit. No joka tapauksessa koko kuluva kausi on helppo paketoida siihen, että:

1. ekaksi käytiin draikkaamassa marraskuun lopussa
2. tokaksi käytiin tarkistamassa Seppis ja kun se oli täysin kuiva painuttiin Pönikseen 15 joulukuuta
3. sitten tulikin joulutauko ja lomien jälkeen loppiaisena käytiin Muuratsalossa ihmettelemässä kuin sinne on jäätä ilmestynyt, vaikka muualla sitä ei ole.
4. heti perään tammikuun lopussa käytiin Pakkomielteellä tarkistamassa kuntoa
5. Helmikuun puolen välin paikkeilla käytiin viikonloppu Korouomassa. Kivaa oli, mutta loppui kesken.
6. Helmikuun 21 päivä palattiin rikospaikalle Paavalinvuoreen

Katsotaas tarkemmin:

1) Ei ku miehän en siellä draikkaa kiivennytkään, kun olin vähän lenssussa. Varmistelin vaan Anttia. No hauskaa oli silti puhua paskoo ja toivoa hyvää jääkautta.

2) Alkoipa näyttää siltä, että ei oikein vahvaa jääkautta ole tulossa. Seppiksellä ei valunut yhtään vettä. Siis sellaisetkin linjat, joissa ihan perus huonollakin jääkaudella on noin metri jäätä olivat täysin kuivia. Siis ei etes milliä jäätä tai vettä. No onneksi Pöniksessä jäätä oli kuitenkin ainakin yläköysittelijöille sopivasti ja päästiin etes jotain kiipeämään.

3) Muuratsaloon oli jostain syystä tänä vuonna siunaantunut valumaa ja jäitäkin ihan mukavasti. Saatiin joitain liidejä aikaiseksi. Hauskaa oli ja kyllähän tää jääkiipeily on kyllä hienoa puuhaa.

4) Sitten jotenkin pääsi ajatus nyrjähtämään ja päädyttiin kokeilemaan Pakkomiellettä. Tai no mulla nyrjähti. Antti sinne oli kovasti ollut menoillaan jo varmaan puoli vuotta, mutta sai nyt houkuteltua minutkin mukaan. Kokemus oli jälleen aika maan pinnalle palauttava. Aika tylyä settiä. Edellisestä käyntikerrasta taisi olla viisi vuotta. Vai kuusi? No joka tapauksessa paremmin sujui kuin koskaan ennen. Pääsin jopa ihmettelemään lipan muuveja. Eivät olleet menossa ja fiilis siellä on kyllä jotain aika mielenkiintoista. Keikan jälkeen fiilis oli, että ei se varmaan tänä keväänä mene vaikka kuinka työstäis, mutta ehkä sitten seuraavana talvena. Mutta jos tänä keväänä ei käy työstään niin sitten ei mene seuraavanakaan. Joten

6) Mentiin uudelleen pakkomielteelle. No tällä kertaa sirpaloiduin heti alkuun aivan täysin. Mikä lie miehen yllätti, mutta ei veinannut tulla hommasta yhtään mitään. Sai levätä melkein joka piississä ja kerätä päätänsä kiven koloista. Mutta nyt sain kuitenkin jo testattua katon lipan ylittäviä muuvseja. Anttihan niitä nyt tietysti huitoo, mutta sillä onkin jotenkin draivi päällä ihan eri lailla.

Mistähän se johtuu, että tänä talvena ei ole nyt sitten oikein napannut? Hauskaa on kyllä ollut mutta sitä paloa, mikä ennen on hommaan ollut ei tunnu löytyvän. Vai liekö se löytyis näin kirjoittamalla.

Tarkkassilmäisimmät varmaan huomasivat, että kohta 5) eli Korouoma jäi listassa välistä. Se yleensä ansaitsee ihan oman postauksensa, mutta tällä antikliimaksien kaudella sen vois vaikka rysäyttää tähän loppuun. 

Oltiin siis viikonloppu Korolla. Meillähän piti olla siellä ensin Antin kanssa jo ennen itsenäisyyspäivää eli marras/joulukuun vaihteessa. No ei oltu kun minä olin kipeänä. Sitten meidän piti olla siellä loppiaisena. No ei oltu kun meidän koko muu perhe oli kipeänä, mummot mukaan lukien, joten ei oikein raaskinut lähteä itekseen huitelemaan ja jättää toisia sairastaan. No mutta hei lopulta päästiin helmikuun puolivälissä. Oltiin reissussa Keskimaasta kolmestaan Eskon ja Antin kanssa. Saatiin onneksi houkuteltua vanha alppikauris Ville mukaan Rollosta tasaamaan parit.

Kiivettiin kaks päivää Ruskella ja eipä oikeastaan muuta tällä kertaa. Olihan taas hauskaa. Tai no eka päivä oli Villen kanssa jotenkin vähän jäistä hommaa. He he no kait jääkiipeily nyt on. Mutta heti eka linja kääntyi ei pysty ku on niin kovaa jäätä ja muutenkin väsyttää hirveästi ja on jotenkin kaikki niin pirun vaikiaa meininkiin. Eli siis poikkaroin keskihyllylle heti kun mahdollista ja nautiskelin vesisuihkusta ja pättäre punnerruksista toppiin.

Ai niin keli. No parempaa keliähän ei juuri olis helmikuun puoliväliin voinut toivoa. Viikolla oli vielä pari kymppää pakkasta, mutta heti kun etelän vetelät suoriutui paikalle, tippui pakkanen nollan tuntumaan. Villen linja oli vuorostaan ilmavaa jäätä ja semisti paskoja ruuveja melkein hänkillä jäällä. No hyvää henkisen kantin rakennusta sekin ja ukot ihan paskana topissa. Tähän kun vielä nautiskellaan köydet, jotka eivät nyt ehkä olleet ihan nappivalinta tähän keliin. Kaksi vanhahkoa sinkkuköyttä, jotka toisen linjan jälkeen olivat tönkköjäässä muutaman metrin matkalta. Laskeutuessa sain kuin sainkin köydet setvittyä suoraksi. Mutta kun Ville oli laskeutunut ja Esko ja Antti häippässeet saatiinkin köydet jumiin. Vedettiin minkä kahdestaan jaksettiin, mutta ei liikahtaneetkaan kumpaankaan suuntaan. Eipä siinä sitten mitään. Mietittiin, että mitähän sitä nyt sitten. Ruuvattiin pari ruuvia jäähän ja kiristettiin köydet niin ettei ne jäätyis kovin pitkältä matkalta kiinni putoukseen yön aikana ja lähettiin Peräposion koululle juomaan kaljaa.

Koululla oli kovia poikia chillaamassa, Samuli Rollosta ja Antti ja Matti Oulusta. Onneksi Samuli lupautui heikkona hetkenä lainaamaan pöljille pojille köydet, jotta saatais ne ekat pelastettua. Niin joo niistä ekoistaki toinen oli Samulin. Tilanteen kruunaa se, että mulla olis kotona ollut tuliterät ice line köydet kaapissa. No en ottanu niitä kun järkeiltiin, että kolmella köydellä pitää pärjätä...

Toinen päivä meni onneksi paremmin. Oltiin liikkeellä selvästi eri fengshuilla. Kiivettiin Villen kanssa molemmat yhdet linjat Ruskealta ja oltiin yhtä keleen hymyä. Niin ne edellisen päivän köydet. Jos nyt ei niihin mennä sen syvemmälle. Ai mennään vai. No yllättävää kyllä niiden irroittamiseen ei tarvittu edes hakkua. Puun ympäriltäkin ne lähti ihan nätisti taittelemalla ja vähän repimällä. Eli siis toinen päivä oli ihan parasta mahtavuutta ja ykkösluokan tekemistä. Tätä lissää! Kaiken kaikkiaan Koro onnistui taas toimittamaan pojille muistoja ja kokemuksia. Kippis! 

Antti nautiskelee draikkahommista. Kauden avaus marraskuun lopussa. Tais olla jopa vähän pakkasta.

Heti perään jääkiipeilemässä joulukuun puolivälissä

Muuratsaloon on tällä kaudella muodostunut kivoja puikkoja.

Antti vajoamassa Pakkomielteeseen

ja lisää huumetta suoneen

Urpot ulkona. Eli siis Korouoma ja helmikuun puolivälissä. Esko haikkaa.

Urpot säätää

Ruskeavirta ihan sellaisessa perus jääkauden kunnossa

Antti liidaa ja Esko varmistaa

Lisää urpoja. Ei ku oikeasti tuo tuossa vasemmallahan on kovaksi keitetty alppi jäärä. Lopuista en tiedä Keskimaan porukkaa.

Mitähän tästä sitten sanois. Vielä naurattaa.

Koulu näytti taas leiriltä. Mutta onhan loistava paikka viettää viikonloppua.

Toisen päivän fengshui oli kohdallaan. Huom ylhäällä ruuviin pingoitetut edellisen päivän köydet.

Antti tykittää

Kalliokausi 2018 eka puolikas

Part 1: Kauden aloitus

Tänä vuonna oltiin reilusti ajoissa kalliokauden kanssa ja sovittiin eka kiipeilyreissu toukokuun alkuun Kustaviin. Tai oikeastaan Jukka ja Olli-Pekka sopivat ja varasivat mökin. Minä sitten houkuttelin Eskon mukaan täältä Keskimaasta. Reissua ennen piti talven tomut karistella sormista, mutta aikaa oli rajallisesti perinteisen kevät lenssun jäljiltä. Treenailin siis muutaman kerran kotiseinällä ja taisin jopa kerran piipahtaa boulderpajalla hakemassa kestävyyttä. Aika ohuella oltiin siis treenien suhteen. Toki talven hakkuilut oli pohjilla kestävyyskuntoiluna. Kelit sattui mitä loistavimmat aurinko paisteli ja oli vajaa pari kymppiä auringonpaisteessa lämmintä. Voisi ottaakin tällaisen kauden aloituksen perinteeksi.

Eka päivänä mentiin Hopiavuoreen. Klassikoista sain viimeksi(olikohan 2014) kiivettyä vain "Lasten huoneen avaimet", joten tekemistä riitti vielä tuolla kalliolla. Lämppäriksi Esko mies kipaisi "Ensimmäinen pioneeri" reitin. Mie noiduin yläköydessä, että miten helvetissä, mutta yllättävän nopeasti alkoi jammit muistua mieleen. Sormet oli jo puolivälissä niin jäässä, ettei ollut mitään tuntoa, mutta onneksi reitillä voi parissa kohtaa lämmitellä sormia aika huoletta. Arvoin, että mitä sitä sitten koittaisi. Esko usutti "Säkkipillin" kimppuun. Se on kyllä hieno reitti, vaikka lyhykäinen onkin. Muutama todella hieno jammi juuri oikean kokoisessa halkeamassa ja jos yhtään alkaa arpomaan käy homma varmasti raskaaksi. Onneksi alhaalta katsotut muuvit sopi reittiin täydellisesti ja homma sujui kepeästi.

Seuraavaksi piti kiivetä "Ensimmäinen pioneeri", mutta virolaiset oli vallanneet sen. Esko viritteli yläköyden "Dead Ringersille". Varmistelin Eskon muuvitteluja ja tuumailin mitä tekisi iltapäivällä.  Virolaiset olivat vieläkin "Ensimmisellä Pioneerilla", joten kiivettiin "Aallon Helmi". Se olikin helmi reitti. Sopivan kapea sisäkulma, ettei oikein tiennyt miten päin siihen olisi itsensä tunkenut ja kääntyminen oli lähes mahdotonta. Takakulman halkeama oli lisäksi juuri sen kokoinen, että kädet ei oikein veinanneet siellä pysyä. Jossain kohtaa tuli selväksi, että olin lähtenyt väärin päin liikenteeseen ja oli pakko kääntyä toisinpäin. Juuri kun olin pääsemässä ympäri jalka lähti lipeämään ja heitin vasemmalla kädellä epätoivoisen karatejammin halkeamaan. Kuin ihmeen kaupalla se pysyi ja pystyin jatkamaan kiipeilyä. Alhaalta vaikeahkolta näyttänyt kiilautuneen blokin ylitys ei onneksi ollutkaan ihan niin vaikea ja kaiken kaikkiaan ihan kelpo reitti.

Iltapäivän päätteeksi pääsin kiipeämään Pioneeria. On kyllä hieno reitti. Selkeä linja eikä liikaa otteita halkeaman ulkopuolella. Halkeama leveilee sen verran, että släbikiipeilykin päätyy ylä vitosen nurkille. Mie en osaa kiivetä tuommosia halkeamia. Tuntui jotenkin paljon vaikeammalta, kuin Säkkipillin yhtä jaksoinen halkeama. No ylös päästiin jännittämisen ja ähistelyn jälkeen. Eskokaan ei jaksanut enää kiivetä, joten päivä oli pulkassa ja siirryttiin rantamökille grillaamaan ja chillaamaan.

Sunnuntain kohteeksi valkattiin Uhrikallio. Siellä en ollutkaan aikaisemmin käynyt. Ihan hauska ja varjoisa kallio. Kuivuminen varmaan ottaa oman aikansa, sillä nytkin kallio valutteli sieltä täältä. Edellisen päivän kiikut painoi hihoissa sen verran, että päivä meni yläköysittelyksi. Esko vastasi päivän lähetyksestä kiivettyään lyhyehkön muuvittelun jälkeen "Tetsuon". Todella hieno reitti tuokin. Ehkä sitä vois joskus harkita kokeilevansa nuita seiskoja itsekin.

Paljon jäi varsinkin Uhrikalliolta hampaankoloon ja alkukausi näkyi siinä, että kestävyys loppui ekan päivän jälkeen. Toivottavasti loppukauteen sais samanlaisen viikonlopun johonkin kotimaan kaltsille aikaiseksi.

Hopiavuori

Esko lämppää reitillä Ensimmäinen Pioneeri

Säkkipilli ja onnellinen soittaja.

Esko ja Dead Ringers.

Jukka liidaa Ensimmäistä Pioneeria.

Olli-Pekka nautiskelee yläköyden voimasta.

Pojjaat reitillä Pahakala

Jukka ja Aallon Helmi.

Olli-Pekan tyylinäyte

Iltaruoka ja maisemat oli kyllä kohillaan.

Mökkirannan maisemaa kehtaa katsella

Uhrikallion perusleiri

Tetsuo on kyllä komian näköinen vääntö

Part 2: Kotopuolen puuhailut

Heti kohta reissun jälkeen helteet yllätti kiipeilijän. Kävin pari kertaa päiväkiikuilla Paten kanssa Pitsalähetti boulderilla yrittämässä vanhaa vihulaista. Alkukaudesta huolimatta reitti tuntui olevan aika lähellä. Pitäisi olla vaan vähän viileämpää. Kertaalleen käytiin Eeron kanssa Punavuoressa yläköysisankareina. Pientä alkukauden jäykkyyttä oli vieläkin havaittavissa, mutta hauskaa oli. Seuraavana perjantaina käytin työkavereita Patamankalliolla kiiepeilemässä Ankkalinna-sektorilla. Pari reittiä liidailin itse työkaverin varmistellessa, mikä tuntui henkisesti melkein soololta, mutta kait se Grigri olis pysäyttänyt ennen äiti maan syleilyä.

No sitten olikin jo Juhannus.

Kävin Paavalinvuoressa avaamassa uusia bouldereita koirakaverin kanssa. Piti kyllä vaan kiivetä vanhoja, mutta kun pari linjaa pomppasi silmille, niin pakkohan ne oli harjata. Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna oli  Halsvuoren Kukkulankuningas tapahtuma, johon ei kyllä pitänyt alun perin edes osallistua, mutta kun kotijoukot lähti lomansa alkuun sukuloimaan ja Eero kävi psyykkaamaan, niin pakkohan se oli mennä. Tapahtuma on siis Jyväskylän kiipeilyseura Projektin eli meidän järkkäämä "leikkimielinen" kiipeilykisa, missä Halsvuoressa kiivetään reittejä ja kilpailu pari saa pisteen jokaisesta noususta. Ei väliä mennäänkö ylä vai alaköydellä kunhan kiipeää reitin puhtaasti. No kestävyyshän se loppui taas heti alkuunsa ja kolme reittiä sain kiivettyä ja yhtä yritettyä pari kertaa. Kyllä vanhalle miehelle tuota tapahtuman kestoa pitäisi pidentää parilla, kolmella tunnilla, että ehtisi etes jotain puuhailla. No mutta hauskaa oli ja kolmestaan Jonnen ja Annan kans käytiin saunomassa Paviljongin saunassa. Voin kertoa, että enempikin olisi mahtunut. Millähän houkutellaan ens kesänä porukkaa ainaki tuplasti jos ei kolminkertaisesti? Pitsoilla?

Kukkulankunkun jälkeen seuraavana päivänä eli sunnuntaina kävin sitten Punavuoressa taas harjoittelemassa reittejä yläköydellä. Hienoja on Punavuoren reitit. Tosin hieman kirpeitä. Maanantaina piti pitää lepopäivä, mutta kotiväen ollessa reissullaan päädyin töiden jälkeen Boulderpajalle pitämään "aktiivisen lepopäivän". Kiipesin siis kaikki paikan alle 6A greidatut linjat ja pari 6A:ta. Hiki tuli ja kivaa oli. Tiistaina piti Eeron kanssa päästä vielä Punavuoreen, mutta satoi vettä, joten päädyttiin uudestaan Boulderpajalle. Ihan ei ehkä neljäntenä peräkkäisenä päivänä ollut enää iskussa, mutta kivaa oli kiivetä.

Jälkimainingeissa täytyy mainita, että yhtäkkiä useamman peräkkäisen päivän kiipeäminen voi olla hasardia. Tällä kertaa kävi niin, että sain vanhan oikean käden nimettömän pulley vamman hieman kipeäksi. Onneksi tuo ei estä kiipeilyä, pitää vaan teipata sormi ennen kiipeilyä.

Pitsalähetti passitti jälleen miehen reenaamaan

Punavuoressa oppimatkalla

Paavalinvuoressa karvakamun kanssa

Halsvuoren Kukkulankunkku: Esko liidailee Pakin pyllistystä

Eero, Taneli ja Lysti cockeri fiilistelemässä kilpailuilmapiiriä

Ville ja Anna kartuttamassa pistetiliä

Liian kuumaa koiralle. Siinä ja siinä, ettei myös kiipeilijöille

Eero fiilistelemässä Rojurännillä

Kisan jälkimaininkeja

Punavuoressa jälleen. Esko liidailee Harpnapo 7b