Koti-isin elämää

Eipä ole kiipeilyrintamalla paljon tapahtunut reilun kuukauden aikana. Omassa elämässä sitäkin enemmän. Jäin töistä kotiin hoitamaan lapsukaisia kymmeneksi viikoksi. Eihän se pitkään ole, mutta jotain nyt kuitenkin ja ehkä tässä ajassa vähän ehtii tutustua koti-isien ja -äitien arkeen. Jäin siis kotiin marraskuun alussa ja sain ihan kunnon aloituksen koti-isyyteen. Oltiin kaikki vuorollaan lenssussa ja siinä se ekat pari viikkoa menikin. Eilen laskeskelin, että kuukauden sisään ollaan käyty kuus kertaa lääkärissä, jossa mukana yks oma käynti. No onneksi nyt aletaan olemaan vähän paremmassa hapessa.

Ennen kotiin jäämistä olin arvellut, että kyllä siinä arjessa varmaan jotain asioita on joista rouva ei ole osannut "varoittaa". Nyt kun viis viikkoa on kulunut voin todeta, että kyllä tässä pari muuttujaa on ollut matkan varrella. Ihan vaan ruoan laitto on jo oma prosessinsa. Olen kyllä aina pitänyt ruoan tekemisestä, mutta kaksi ruokaa päivässä muiden askareiden lomassa on kyllä aika haasteellista.

Toinen toimintaa vaativa laji on aamuinen ulkoilu tai jossain käyminen. Aamuaskareiden jälkeen pitää kuitenkin ennen yhtätoista eli lounasta vielä laittaa se ruoka ja jos veinaa ehtiä jossain käymään on oltava aikaisin liikkeellä. No semmosta se. Mukavaa vaihtelua toimistonörtin arkeen. Hatunnosto kaikille lapsia kotona hoitavalle. Arvokasta toimintaa, jota valtiovalta ja työelämä ei kuitenkaan kaikesta myhäilystä huolimatta arvosta juurikaan.

Kiipeilyrintamalla sen verran kuitenkin marraskuussa, että pidettiin Jyväskylän hakkuheebojen kans leikkimieliset mittelöt meidän ullakkoseinällä. Tässäpä ois siitä hommasta viteota.

Ullakkohuukkailu from Juuso Raekallio on Vimeo.

The sirkuit - iltani ledivaloissa

Viikolla 42 reenailin kertaalleen sisällä ja päätin aloittaa hakkutreenit. Laitoin kymmenen kiloa painoa reppuun ja kiipesin rinkiä kotiseinällä. Yllättävän hyvältä tuntui paitsi sormissa joiden nahka ei ole taas tottunut siihen, että hanskojen hieman rullatessa nahka litistyy makiasti hakun kahvaa vasten. No perinteisesti tästä päästään muutamalla treenikerralla, kun  nahka tottuu uuteen otetyyppiin. Reppu ei vaan ole ehkä paras mahdollinen lisäpainoille. Pitäis ostaa se painoliivi. Ovat vaan törkeen kalliita. Tai no halvin tais olla 85€ 20kg painoilla, että ehkä sitä vois semmosen laittaa. Pitihän siihen reenin sekaan vääntää pari boulderiaki, ettei mene aivan hakkuiluksi. Ihan mukavasti tuntui boulder kulkevan, vaikka oli jo vähän reppu selässä huukkailua pohjilla.

Torstaille sain sovittua boulderillan ja kelikin vaikutti ihan lajia suosivan. Lämpöä oli luvassa aste tai ehkä jopa aste pakkasta eli ihan parasta boulderkeliä. Harrin kans sovittiin, että aloitetaan Näätäkiveltä ja siirrytään siitä Kymppikivelle ja jos voimia riittää niin sitten vielä Paasivuoreen. Nappasin Harrin kyytiin Säynätsalosta puoli viisi ja suunnattiin Näätäkivelle. Harri kertoi, että Päijänteen pinta on niin alhaalla että Rosvo reittiäkin pystyy kiipeämään. Aika harvinaista herkkua, josta piti tietysti nauttia. Kiipesin lämmöiksi pari kertaa Rosvon alkua ja sormet oli aivan jäässä. Tässä vaiheessa mukaan oli liittynyt myös Ville ja Esko. Ville oli juuri Italiasta kotiutunut ja hieman kohmeessa Päijänteen syysillassa. Tai sitten se johtui vaan toimistopäivästä niin kuin allekirjoittaneella. Esko veteli kierroksia kiven reiteillä ensin pari kertaa Rosvoa ja sitten samalla höökillä muita reittejä. Pienellä jumppailulla sain omiin sormiin hieman lämpöä ja sitten uskaltauduin kiipeämään koko Rosvon. Eka kerran kiipesin sen joskus kolme vuotta sitten ja onhan se kyllä hieno linja. Varmaan yks parhaista 6A bouldereista. Korkeutta on kivasti, mutta reitin kruksi on vielä inhimillisellä etäisyydellä maan kamarasta.

Sitten siirryttiin Robin Hoodille. Olin päättänyt testata ensin Robin Hoodin yläosan muuvit. Näin alun osuessa kohilleen voisi loppukin mennä pienellä tuurilla. Olin hieman pessimistinä liikenteessä, koskapa aikaisempina vuosina koko reitti ei ollut mennyt vaikka alun olisikin saanut lähetettyä. Nyt loppu meni aika mallikkaasti ekalla yrityksellä. Ajattelin hieman chillailla ja yrittää uudestaan alusta asti. Olen yrittänyt reitistä sitä suoraa versiota, kun taas Harri ja Esko kiipesivät alkuperäistä, joka lisää pari muuvia alkuun lähtemällä hieman oikealla olevalta vaakalistalta. Harrilla ei ihan eka yrkällä Robin Hood lähtenyt ja mies tapaili muuveja useampaan otteeseen. Yritin toisen kerran ja alku meni ihan ok. Tein kruksi vedon kahvalle sain sormet otteelle, mutta ei, ei pysynyt. Ei muuta kun lepuuttelua, siripiriä, juotavaa ja uutta yrkkää. Esko sanoi, että meikällä oli ollut semmonen virne naamalla niinkuin olisi arvellut muuvista kuitenkin tippuvan. Piti siis kerätä vähän asennetta seuraavaan yritykseen.

Meikän keräillessä itseään Esko oli taas kiivennyt reitin kertaan tai kahteen ja Harri ja Ville yrittäneet pari kertaa. Tällä kertaa alku lähti aika hyvin. Pääsin pienellä säädöllä asentoon josta kruksi veto lähtee. Kunnolla happea sisään ja sain kuin sainkin otteesta kiinni. Sormet olivat vähän huonosti ja ote tuntui lipsuvan. Kannustus oli sen verran reipasta, etten uskaltanut enää päästää irti. Äkkiä toinen käsi viereen ja onneksi ote piti sen verran, että ehdin hieman korjata lipsuvan käden paikkaa. Jalka ylös ja käsi toppiin. Toinen käsi perään ja tässä vaiheessa aloin hyytyä. En saanutkaan kunnolla kiinni kiven päällä olevista pienistä listoista, jotka aikaisemmin olivat tuntuneet todella hyviltä. Ei muuta kun ähisemällä miestä reunan yli ja sen verran koville otti, että piti jäädä reunalle makaamaan. Mutta hei - reitti meni! Uskomatonta. Mahtavaa! Neljä vuotta yrityksiä ja nyt se meni. Harrikin innostui sen verran, että teki tyylikkään nousun alkuperäisestä lähdöstä. Villellä jäi pienestä kiinni ja parilla käyntikerralla olisi homma varmasti paketissa. Niin mutta onneksi nyt ei sitten ollut mulla kameraa matkassa kun varsinaisen lähetyksen sain tehtyä. Täytyy varmaan käydä vielä lähetys kuvaamassa joku kerta.

Hyvästä fiiliksestä innoissamme päätimme siirtyä Kymppikivelle. Erityisesti sieltä mielessäni oli ollut Mr Bobby 7A reitti, jota pojjaat oli kehunu hienoksi. Nyt oli pari miestä mukana, joilla olis beeta hallussa niin voisin keskittyä suorittamaan. Perille päästiin ja sama homma jatkui. Eli Esko kiipesi reitin pari kertaa ennen kuin ehdin saada tossut jalkaan. Harri kiipesi reitin myös helpon näköisesti ja miehet alkoi työstämään istumalähtöä, joka näyttikin aika timanttiselta. Eka kosketus reittiin oli musertava. Roikuin ehkä kaksi sekuntia ja ladon ovi leiskautti miehen kiville istuskelemaan. Ai että tää pitäis niinku kiivetä?

No muutamalla yrkällä pääsin jo vähän lähemmäs seuraavaa krimppiä, mutta ei lähelläkään lähetystä. Ville tuli kokeilemaan reittiä ja bongasi sellaisen jännän varpaan sivulla tehtänä huukin kiven reunan takaa. Tämän ansiosta kivessä pysyi aika stabiilisti ja parilla yrkällä sain seuraavan muuvin tehtyä. Loput muuvit menikin sitten kerralla. Eli vähän niin kuin puoli vahingossa löysin itseni toppi miikasta mätsäämässä kohtuu pienellä kuppi otteella. Tiukalla kannustuksella sain kuin sainkin toppikahvoista kiinni ja tein ah niin kauniin polvimuuvin toppiin. Tää päivä ei selkeästi ollut mikään kauniiden liikkeiden päivä. Mutta mitä ihmettä. Elämän eka seiska tuli kiivettyä. Enpä olis uskonu vielä viisi minuuttia aikasemmin tai oikeastaan edes yrkkään lähtiessä. Esko heitti, että nyt kiipeet vielä sen Suuren Huijauksen sieltä Paasivuoresta illan kunniaksi. Tuumasin vaan, että eipä nyt mopolla mahottomia. Pojjaat sai istumalähdönkin kiivettyä ja Esko lähetti vielä Reikäpään ja Halinallen. Kyllä mies on iskussa. Villellä Mr Bobby oli ihan hullun lähellä mutta ei sikaria tällä kertaa.

Sitten päätettiin, että käydään Villen ja Harrin kans vielä ämpyilemässä siellä Paasivuoressa kerran on näin hyvin mennyt ilta. Saisipahan ainakin beetan hiottua siihen Suureen Huijaukseen. Viriteltiin valot paikoilleen Harri kiipesi reitin pois kuleksimasta ja Villen kans ihmeteltiin lämppäriksi reittiä #3. Ekalla yrkällä tähän en huomannut yhtä otetta ja eipä se sitten ollutkaan menossa. No toisella nousi hienosti. Sitten vähän psyykkausta ja lepoa taas ennen yritystä Suureen Huijaukseen. Muutama yrkkä otettiin alkuun kunnes yhtäkkiä varoittamatta sainkin otteesta kiinni. Jalkoja ylös ja oikee krimpille. Ooh krimppihän olikin loistava. Vasen käsi paremmalle otteelle ja sitten alkoi pelottamaan. Olin muka niin väsynyt etten uskaltanut tempasta toppiotteeseen. Hyppäsin alas ja Harri laittoi sellaisen palautteen, että pelkäsin sen vetävän turpaan. Olin kuulemma jättänyt reitin helpoimman muuvin tekemättä. No ei muuta kun vähän ravistelua kunnon psyykkaus ja uudestaan. Nyt alun liikkeet tuntui jotenkin nihkeeltä. Ilmeisesti iltaa alkoi olla jo takana. Jotenkin ihmeen kaupalla sain kuitenkin otteesta kiinni ja nyt tiesin että seuraava krimppi olis super hyvä. Eli ei huolta. Nyt olin katsonut paremman jalkaotteen etukäteen, siirsin jalat sitten vasen käsi, vielä jalka - vedä henkeä ja toppi. Mahtava pelastava toppikahva. Aika hienoa, kun näin korkeella ei se vika liike oo se nihkein. Mutta mitä nyt? Mitä tapahtui? Kiipesin toisen seiskan tälle iltaa. No huh huh mikä ilta. Ei ole todellista.

Leijuin alas kiveltä otsalampun valossa ja hihkuin puhkuin innoissani. Ville tsemppasi ja sai alku muuvin tehtyä, mutta lipsautti jalkansa seuraavasta muuvista. Harrin kanssa tsempattiin, että kyllä nyt täytyy vielä kunnon yrkkä laittaa kun oli noin lähellä. Seuraavalla yrkällä ote pysyi myös ja nyt pysyi jalkakin. Ilmeisesti uskoa lähetykseen ei kauheasti ollut syntynyt, kun seuraavat otteet olivat hukassa. Otsalampulla osoittelin miehelle otteita ja niin vain mies kiipesi reitin. No kyllähän tuo oli jo Bobbyllä ollut nähtävissä, että ainut mikä puuttui oli ehkä pieni luotto jalkoihin. Nyt se sitten löytyi ja eka seiska saatiin tästä Villellekin. Mahti hommaa. Tästä on hyvä jatkaa.

Toivottavasti vielä olisi boulderkelejä tulossa, kun tämä viikko on vähän perhe-edustus ja työpainoitteinen. Tällä draivilla olisi nyt hyvä käydä lähettämässä muutama vanha vihollinen kuljeskelemasta. No onneksi varasuunnitelmana on aina hakut odottelemassa jos lunta alkaa tulla taivaalta. Niin kiitoksia vielä koko porukalle hyvästä draivista ja mahtavasta kannustuksesta. Tuskinpa tällaista iltaa olisi tullut ilman vastaavaa kannustusta. Tarkistelin taustoja tästä blokista ja ilmeisesti viisi vuotta sitten olen ekaa kertaa kokeillut Robin Hoodin otteita eli ei ees pitkä proggis: http://selkamaasta.blogspot.fi/2010/05/toukokuun-touhuja.html

Harri, Esko ja Ville fiilistelemässä lokakuun illan lämpöjä

 

Esko lähettää - Rosvo

Eskon ottama kuvasarja meitsin taistelusta Robin Hoodia vastaan. Lähellä oli, että olisin pannuttanut topituksesta, josta en koskaan ole tippunut. No onneksi en nytkään.

Oliko nää listat tosiaan näin huonot...

Onnellinen mies ja palkinto viiden vuoden yrityksistä

 Ville ja Mr Bobby. Harri spottaa ledivalojen loisteessa.

Syssykiikkuja

Boulderkausi on täällä! No meikähän taas perinteisesti roikkuu vielä köysihommissa. Tai siis pää ei vielä tahtois heittää hommaa talviteloille. No lämmöthän laski niin alas, ettei tässä enää oikeasti mitään köysittelemään. Vielä maanantaina elättelin, että jos kävis kanttirojektilla kertaalleen. On niin hienoja muuvseja rojektilla, ettei sitä malttais jättää talveksi lepäämään. Pakko kait se on pikkuhiljaa uskoa, kun aamulla on viis astetta pakkasta. Niin mutta mitäs syyskuun alun jälkeen? No mahataudin ja pienen ruokailun seurailun seurauksena paino tippui viisi kiloa. Kiikkurintamalla sitten seuraavaa.

Pari viikkoa jammailujen jälkeen meni reissukrapulasta selviämiseen ja sitten sain aikaiseksi käydä boulderoimassa Salmirannassa. Se oli syksyn eka boulder sessio eikä siitä nyt paljon voinut vaatiakaan. No pari uutta kutosen pulteria avattiin Paten kans. Eli ei ihan tyhjä reissu. Sitten meni taas pari viikkoa, että sain aikaiseksi uudelleen boulderille. Paten kans käytiin Kaniksessa pyörähtään moikkaamassa vanhoja vihollisia Fillaria ja Rakulaa. Olihan ne taas vähän iisimmän tuntuisia, mutta kumpaakaan ei päästy. Fiilis jäi, että ehkä tänä syksynä vois olla menossa.

Kaniksen jälkeen on sitten saanut taas hieman kadoksissa olleesta kiikkumeiningistä kiinni. Pari päivää sen jälkeen oltiin Halsvuoressa köysittelemässä. Vou - milloinkohan lienen edellisen kerran kiivennyt Halsmäessä. Varmaan 2012 kesällä edellisen kerran. No nyt oli Jani, Elina ja Riku virittäny ylärin Piinattu rellu 6b nimiselle linjalle ja tarkotuksena oli ottaa siinä lämpöjä ja sitten koittaa muuveja Hullunkuri nimiseen 7a pläjäykseen. Suunnitelma toimi sen verran hyvin, että parin yläri vedon jälkeen arvottiin Rikun kans kumpi liidaa vai liidaako kumpikaan. Vettäkin veinasin hieman tuhnuttaa, mutta se onneksi loppui kriittisellä hetkellä.

Päätin kokeilla ja veto lähti ihan hyvin. Hyllyllä vähän arvoin ja kuumottelin, mutta päätin yrittää. Klippasin viimeisen pultin ja totesin, että on paree kiivetä takasi hyllylle palauttaan. Ravistelin ja psyykkasin hyllyllä ja päätin antaa palaa. Minulle haastavin kohta oli viimeisen pultin kohdalla oleva todella herkkä slouppaava lista josta piti nousta seisomaan hyville jalitsuille. Liike oli todella epävarman oloinen, mutta sain kuin sainkin sen tehtyä ja seuraavasta kohtuu krimpistä kiinni. Tein vielä yhden muuvin ja yhtäkkiä alkoi tuntua, että ei tää mee. Vähän aikaa ajattelin kiipeäväni takaisin alas, mutta sitten päätin, että kun kerran sloupperista päästiin niin nyt mennään. Ja menihän se. Tosin topissa hieman tärisytti jalkoja, mutta sehän on yleensä merkki hyvästä liidistä. Alkoi hämärtää, joten ei muuta kuin nopea muuvien testaus Hullunkuriin ja tiukaltahan se tuntui. Montaa muuvia ei jääny kuitenkaan tekemättä. Ensi kesänä voisi siis ehkä olla menossa. Mutta hei kiipesin ekan kutosen reitin Halsmäestä. Tästä on hyvä jatkaa.

Viikolla 41 sain pari kertaa reenailtua sisällä ja sitten piti mennä uudemman kerran Halsmäkeen kokeilemaan Hullunkuria. No kertomukset muuttuu ja Halsmäen sijaan päädyin Paavalinvuoren kanttirojektille. Kellokin oli kerennyt lähemmäs kasia ja pimeäähän se on tähän aikaan vuodesta. No onneksi ledivalot on keksitty ja parilla lampulla saikin näin matalan reitin valaistua ihan hyvin. Pimeässä touhuilemisessa on jotenkin oma fiiliksensä. Kaikki yksityiskohdat tulee tarkastettua useampaan kertaan. Eli kait se vaan pelottaa enemmän.

Lämmittelin ensin viereisellä Salakaadolla ja siirryin sitten rojektille. Reitin alku on periaatteessa helppo eli jotain 6b luokkaa ja sitten loppuboulderi on varmaan itsessään jotain 7A tai niillä huudeilla. Tällä kertaa pannutin heti ensimmäisestä muuvista. Jalka lipsahti ja niin sitä mentiin. No nyt oli köysi suoraan ankkurista niin ei ollut sellaista köyden kuorimisen vaaraa, kuin viime kesänä kun köysi meni reunan yli. Silloin lopettaessa ytimen säikeet paistoivat nätisti kulman kohdalla. No ei muuta kuin takaisin seinälle ja nyt muuvit menivätkin helpohkosti. Lipan kohdalla otin vähän lepoa ja aloin arpoa muuveja. Viime kesänä olin löytänyt kantista "uuden" otteen josta olin aika lähellä saada vaikeimman muuvin tehtyä. Kokeilin muuvia uudelleen, mutta kyllä se tylyn kauas jää krimpeiltä. No ei muuta kun kehittelemään uutta.

Vähän aikaa tuumattuani keksinkin kantista vielä yhden kohdan josta voisi saada kiinni ja pystyä pitämään kropan paremmassa asennossa. Pari kertaa yritettyäni keksin, että polvella saa sidottua itsensä kulmaukseen juuri sen verran, että pysyy tässä "uudessa" otteessa. Ja mitä ihmettä - sain kuin sainkin muuvin tehtyä. Nyt oli siis kaikki liikkeet ratkaistu. Laskeuduin alas pitämään hieman taukoa ja ajattelin sitten kokeilla koko kruksiboulderia putkeen. No eihän se menny mutta sain muuvi kerrallaan ihan hyvin tehtyä ja pystyin vielä tekemään tämän vaikeimman sekvenssin uudelleen. Ehkä tämä reitti on sitten mahdollista kiivetä ensi kesänä. Saapa nähdä kuinka käy. Jäähdyttelin sitten vielä Salakaadolla eikä sekään enää mennyt, joten voimat olivat aika loppu. Otin köydet pois ja kamoja pakatessa tuli oksettava olo. Reitin täytyy siis olla juuri sopiva kun pääsee tuollaiseen olotilaan. Mutta mahtavaa kun kiipeily alkaa taas kulkea pitkästä aikaa.

Pate ja Hessun hamppari Salmirannassa

 

Pate ja Rakula Kanavuoressa. Enää ei tarennut T-paidalla.

 

Jani yrittää Hullunkuri "directiä" Halsvuoressa

Harri ja Karisma Halsvuoressa.

Paavalinvuoren kanttirojekti iltavaloissa.

Jammailua Kustavissa

Uuh mikä elokuu. Syyskuun alussa olin viimeinkin suurin piirtein terveiden kirjoissa. Oltiin jo heinäkuussa sovittu, että syyskuun 5-7pv viikonloppu kiivettäis Kustavissa halkeamia. Pikkuisen veinasi käydä jo ahdistamaan kun mahatauti ei vaan veinannut hellittää ja reissu lähestyi uhkaavasti. No paria viikkoa ennen alkoi maha olla kohtuu kunnossa, mutta sitten iski perinteinen syysflunssa. Siitäkin selvittiin ja ajattelin vähän roikuskella kotiseinällä fiiliksen palauttamiseksi. Yllättävän hyvältä tuntui, mutta pari päivää tästä iski flunssa uudestaan. Ajattelin jo, että ei ole todellista näinköhän jäi reissu käymättä. Lisäksi pari viikkoa oli tullut vettä kaatamalla. Aika epätodennäköiseltä siis näytti koko reissun onnistuminen.

Reissuviikon keskiviikkona viimein uskaltauduin vähän roikuskelemaan uudemman kerran, vaikka keuhkot vähän rohisivatkin. Tuntui taas ihan kohtuu hyvältä. En nyt tietysti aivan sata pinnaa kunnossa ollut mutta ei aivan älyttömän kaukana kunnosta ennen sairasteluja. Sääennustekin alkoi näyttämään varsin valoisalta, joten ihmeestä voisi siis tulla totta.

Perjantaina startattiin Antin ja Juhan kans vartin yli neljä OACn ystävämyyntien ja Kalevan prisman kautta Kustavin Lootholman suuntaan. Tampereelta mukaan tarttui uusi kypärä ja pari offset kiilaa. Juha ostaa päräytti uuden köyden, pari x4 kamua, kypärän ja jotain muuta sälää. Antillekin taisi tarttua x4:nen kouraan. Ymmärrettävästi shoppailu otti hieman aikaa ja Tampereelta startattiin siinä puoli ysin maissa kohti Lootholman leirintäaluetta. Leirintäalueella ollaan onneksi aika joustavia ja päästiin sisään vielä yhdentoista jälkeen illalla.

Aamulla ei herätys ollut kovin aikaseen. Kello laitettiin soimaan ysiltä ja eipä me taidettu ihan niin pitkään jaksaa makoilla. Kai sitä on tullut vanhaksi, kun makuualusta tuntui niin helketin kovalta. Pitää varmaan seuraavalle retkelle ostaa semmonen kymmenen sentin ilma-alusta. Perinteiseen retkityyliin aamupalaksi oli kananmunaa, pekonia, leipää ja kahvia. Näillähän pärjäilee melkein koko päivän. Päivälle oli sitten tarjolla myslipatukkaa, kuivattuja hedelmiä, energiakeeliä ja glukoosipastilleja, ai niin ja tietysti suklaata. Kamat konttiin ja auton keula kohti Isoniittua. Lähestymistä leirintäalueelta oli jotain kymmenen kilometrin luokkaa plus puolen kilsan kävely parkkikselta. Parkkikselta kannattaa sitten valita vasemman puoleinen traktoriura, josta polku jatkuu suoraan kalliolle. Harhailtiin vähän aikaa taimikossa ennen kuin löydettiin oikea polku. Seurana oli parvi hirvikärpäsiä, joita on aina yhtä miellyttävää nyppiä iholta kamoja välpätessä. Aurinko paistoi ja lämpöä oli syyskuulle ihan mukavat parikymmentä. Ilmassa oli siis lupaus mukavasta päivästä.

Reissun kantavana ajatuksena oli kiivetä omalla mukavuusalueella hienoja halkeamia keskellä komiaa syksyistä Kustavin luontoa. Käveltiin topon kans kalliota edestakaisin ja tajunnan lävisti eräs halkeama. Seireenin lailla minua viekoitteli Rigor Mortis niminen reitti. Se ei näyttänyt kovinkaan pahalta ja greidi 5 pitäisi olla kohtuudella hanskassa. Siitäpä sitten vaan yrittämään. Kiipesin alkua pariin kertaan ylös alas, kun en heti hoksannut beettaa lapsilukkoon. Käsien mankkaus, pari hengen vetoa ja muuvit alun kruksiin taputeltu. Hyviltä jalitsuilta oli kiva asennella seuraavaa varmistusta. Sain sen mielestäni hyvin paikalleen ja ei kun jatkamaan. Mutta dämn kruksi olikin vasta edessä enkä millään onnistunut jammaamaan käsiäni niin, että ne olisivat halkeamassa pysyneet. Ei auttanut kun istua köyteen. Valitsin siis hyvän lämppärin. No aina ei voi voittaa. Lepäilin vähän aikaa. Puristin kädet halkeamaan niin tiukkaan kun sain ja annoin palaa. Kädet tuntuivat lipsuvan väkisin, mutta pysyivät kuitenkin juuri sen verran, että sain seuraavan jammin sisään. Tästä reitti helpotti jonkin verran ja yläosa olikin aivan huippulaadukasta jammailua. Juuri sitä mitä olin tullut hakemaankin. Vapaa liidi jäi nyt kuitenkin tekemättä ja tuntui siltä, että reitille täytyy palata jonkin ajan kuluttua.

Jos meni minulla lämppärin valinta pieleen, niin meni kyllä Antillakin. Sankariheviä ei antautunut kivuitta, mutta parilla levolla mies taisteli itsensä toppiin. Mikko kakkosteli Rigor Mortis reitin minun perääni ja kyllä noituminen oli sitä luokkaa, ettei ihan helpoin vitonen ollut nyt kyseessä. Kokemuksesta nöyrtyneenä laskimme rimaa reilusti. Mikko kiipesi onsight suoritteet reitteihin Omenahyve 3+ ja Suolistosukellus 4. Itsekin kiipesin Suolistosukelluksen, joka olisi ehkä ollut se oikea lämppäri tähän päivään. No kerrankos tuota. On muuten ihan ok reitti nimestään huolimatta. Nyt tuntui jo vähän paremmalta kun sai onnistuneen kokemuksen pohjalle. Päätin kokeilla Rigor Mortis reittiä uudelleen. Jänskätti. Eka kamu paikalleen ja takaisin keskittymään. Käsien mankkaus ja täysillä päälle. Kruksissa kauhea ähellys ja ei minnekään. Kädet lipsuu läpi jammeista ja pannut tuli. No ainaki ruotsalais pannut. Piissi tais olla munien kohdalla joten kovin pitkälle ei lähdetty. No hyvä näin. Eipähän tullut damagea. Päätin yrittää muuvia uudestaan ja jos menee niin sitten alusta uudestaan. Yritin ainakin neljä kertaa enkä saanut kruksia enää tehtyä. Joka kerta otin ruotsalaispannut siihen punaseen kamuun. Ainakin kamut tuntuu pysyvän kivessä. Tulipahan testattua.

Päivän päätteeksi päätin vielä testata 5- reittiä Sämpylä. Hienon näkönen reitti hänkkäävällä alulla. Alun hyllylle pääsin kohtuu helpolla laitoin pari piissiä ja testasin leibäk muuveja hänkillä. Psyykkeen pirstaleet eivät olleet tarpeeksi kokoontuneet ja ei auttanut kuin myöntää tappionsa. Alas oli tultava. Onneksi mukana oli väkivahva Jani, joka äsäytti reitin toppiin ja pääsin roikuttamaan takapuolta yläköydessä. Oli kyllä hieno reitti tämäkin ja ensi kerralla kyllä uudestaan. Kello alkoikin olla sitä vajaa, että kauppa mänöö kiinni, joten lähdettiin Mikon kans ruokaa ostamaan. Ilta meni saunoessa ja syödessä. Hurjimmat kävivät saunasta uimassa meressä. On kyllä hieno paikka.

Sunnuntaina heräiltiin jäsenet jäykkinä ja mielessä oli, että pitääkö tänään muka kiivetä. No onneksi kiivettiin. Olihan hemmetin hieno kaltsi tuo Hopiavuori. Kallion laidalta oli metsä kaadettu, joten kallio näkyi hienosti parkkipaikalle pellon toiselle puolelle. Kaukaa reitit näytti aika vaikeilta. No onneksi tällä kertaa lähempi tarkastelu osoitti ne hieman inhimillisemmiksi. Tällä kertaa päätin aloittaa helpolla. Valitsin aivan kallion vasemmasta laidasta reitin nimeltä A-kuppi. Kuvauksessa sanotaan, että pientä kivaa tekemistä. Reitti olikin tosi kiva. Pidempikin olisi saanut olla, mutta minkäs teet. Alussa tepsuteltiin släbiä katon alle laitettiin kulmaukseen piissi toinen piissi kurottamalla halkeamaan niin kauas kun saa, sitten vain jalat släbille ja kädet katon kulmaa ja ylös. Mikko lipsutteli kakkosena ja veinasi, että helpompaakin nelosta on kiivennyt. Mikko valitsi itselleen reitiksi Suursyömärin. Mukavan leveän rännin, jonka pohjia rymyttiin toinen kylki edellä milloin mitenkin jammaillen ja punnertaen. Kruksissa mies puhisi kunnolla ja ylös päästyään päästi komian riemun kiljahduksen. Näytti niin hyvältä, että päätin itsekin kokeilla. Olihan muuten kiva rööri. Kiivetessä sai käyttää monenlaisia kikkoja aivan niin kuin Mikon suoritteesta olin huomaavinani. Tällä reitillä pääsi käyttämään nelosen ja vitosen kamuja, jotka painoivat ihan jonkin verran räkissä, mutta hymy oli leveä siinä kohtaa kun niitä tarvittiin. Laskeuduin alas, pakkasin kamat ja lähdin kävelemään niin eiköhän reisi krampannut. Kuka sanoi, ettei kiipeily ota jalkalihaksille?

Aamupäivän harjoitus tuntui sen verran kropassa, että päätin pitää kahvitauon. Söin leipää ja mitä nyt repusta sattui löytymään ja tuumailin josko sitä uskaltaisi yrittää kiivetä tuon Lastenhuoneen avaimet reitin. Topon sanoin: "Tämä tuplahalkeama sisäkulmassa kuuluu Hopiavuorella kävijän pakollisiin liideihin." On muuten hienon näköinen linja. Sain vielä hyvän beetta pläjäyksen seuraillessa paria suoritusta reittiin. Ei kait se sitten auttanut muuta kun hypätä köyden terävään päähän. Alun fleikkiboulderi vähän jänskätti, mutta onneksi se ei ollut vaikea. Ekan piissin asentelin fleikin päältä. Halkeamat tuntuivat juuri "käteen sopivilta". Vasenta jalkaa sai stemmattua ja oikea pysty halkeamaan jammiin. Vasemman seinän jalitsut oli aika pieniä, mutta onneksi bouldereilla on näihin totuttu. Kädet sai halkeamaan juuri sopivasti eikä puristaa tarvinnut juuri ollenkaan. Aivan mahtavaa kiipeilyä. Tätä täältä tultiin hakemaan. Jalkoihinkaan ei sattunut jammaaminen. Tein siis varmaan jotain oikein. Yläosassa halkeamat tulivat lähemmäs toisiaan ja kapeimpaan kohtaan oli muodostunut pieni pullistuma, jonka yli kiepsautus oli reitin kruksi. Juuri tämän alapuolella oli vasemmassa halkeamassa pieni hylly, jolla seisoskellen sai hyvän varmistuksen sisään. Sitten vaan oikea jalka jammiin, kädet niin ylös kun sai uusi jammi jalalle ja pullistuman päältä kahvasta kiinni. Eipä ollut onneksi paha. Pari hieman henkisempää muuvia. Kahvalta sai laitettua kakkosen kamun pommin varmasti ja ei kun punkeamalla toppiin. Olipas hieno reitti. Tämä täytyy kiivetä joskus uudestaan.

Mikko oli käynyt minun kahvittelujen aikaan ottamassa yläköysiyrkän Säkkipilli nimiseen tähti reittiin. Sen verran oli koville ottanut, että Lastenhuoneen avaimia kakkostellessa piti lepuuttaa köydessä. Yritettiin katsella vielä jotain linjaa mihin ois virittäny ylärin, mutta ei oikein sopivaa löytyny. Laskeuduttiin alas. Yritin vielä haastaa Jania viemään mulle ylärin Säkkipilliin, mutta todettiin kellon olevan niin paljon, että taitaa olla paree lähteä kotia kohti. Jo pelkästään näiden kahden kallion ansiosta Kustavi on kyllä hieno paikka. Kallioitahan on sitten muutama lisää, eli aika pintaraapaisu saatiin aikaiseksi. Täytyy talven aikana treenata itsensä pari napsua parempaan iskuun ja tulla keväällä uudelleen kiipeämään mieltä vaivanneet reitit pois kuleksimasta. Kiitoksia kaikille osallistuneille seurasta ja toivottavasti törmätään pian uudestaan.

- Topoja syysiltojen iloksi http://www.jammi.net/kalliot/index.html
- Leirintäalueen sivut http://www.lootholma.fi

 Antti päivittää naamakirjan ennen nukahtamista

 

 Tämän kokoisella teltalla on ilo leireillä. Ei tarvii koko aikaa miettiä uskaltaako kääntää kylkeä

 

 Juha kiroilee Sankarihevillä lämppäillessä. Ei ollu kuulemma liian helppo.

 

 Meitsi tuulettaa kuin isompaakin voittoa. Rigor Mortis ja liidi parilla levolla :)

 Komiat oli kelit. Oltsi näyttää vahvaa laskeutumistekniikkaa.

 Mustalaisleiri muuttaa Isoniittuun

 Mikko tekee vahvaa Suolistosukellusta. Hyvä reitti nimestään huolimatta.

 Elina näyttää kuinka se Rigor Mortis kiivetään. Todella rauhallinen suoritus.

 

 Ai mikä puu? Ei lähteny leibäkki Sämpylällä. Ens kerralla sitte.

 Antti nautti Grungen mustasta valosta

 Sunnuntain ohjelma Antin osoittamassa suunnassa. Hopiavuoreen ei muuten enää ensi kesänä kävellä pellon yli. Maanomistaja kävi kertomassa, että istuttaa siihen viljaa.

 Topostelua Hopiavuoressa. Hieno on kyllä kallio.

Meikä nauttii A-kupin pienestä kivasta tekemisestä. Kiva reitti. Sääli, ettei ole pidempi.

 Mikko Suursyömärin kidassa. Hauskaa röörirymistelyä. Suosittelen ja muista ottaa pari isoa kamua mukaan.

 

 Kavereita

 

 Meitsi tuulettaa Suursyömärin otteesta päästyäni.

 

 Jania jännittää pitääkö yläankkuri

 

 Antti kokeilee Ensimmäistä Pioneeria. Todella hienon näköinen halkeama. Ensi kerralla...

 

 Miestä naurattaa, vaikka kädet on verellä. Täytyy olla siis hyvä reitti.

 Elina näyttää mitkä on fiilikset kiivetessä Lastenhuoneen avaimet reittiä. Todella hiano sisäkulma. Kalliolla vierailevan pakollinen liidi.

Vieläki kipeenä

Mutta parempaan suuntaan menossa. Masu alkaa nyt olemaan vähän paremmassa kunnossa, mutta ei vieläkään ihan normaalissa. Kahvia eikä kovin rasvasta tai maustettua ruokaa uskalla syödä. Toisaalta tuohan ei välttämättä olis huono idea muutenkaan. Tosiaan hyviä puolia tämmösestä pidemmästä(5vko) mahan parantelusta on se, että joutuu oikekasti kiinnittämään huomiota ruokailuunsa. Kaiken viljapitoisen pois jättäminen ruokavaliosta lopetti mahan turvotuksen. Olen siis mitä ilmeisemmin syönyt ihan liikaa viljatuotteita. Suoranaisesti maha ei niistä kuitenkaan koskaan sekaisin ole mennyt eli en ehkä lähtis keliakiaa syyttämään, mutta jonkin asteinen "ärtynyt suoli" ilmeisesti minultakin löytyy. Niin tästä taudista ja ruokavalion syynäämisestä johtuen on nyt sitten kuukauden aikana painoa lähtenyt reippaat viis kiloa. Ei huono. Vielä kun tuon sais pidettyä jahka tässä pääsee taas normaliin arkeen. No aika paljon enemmän saa näköjään syödä, mitä tässä parin viimesen viikon aikana on tullut syötyä, ja silti pitäis painon pysyä huudeilla.

Parin viikon päästä pitäis lähteä viikonlopuksi Kustaviin opettelemaan halkeama kiipeilyä. Toivottavasti säät sallii. Viimesen viikon on tullut kyllä vettä niin keleesti, että saapa nähä miten äijien käy. Jospa siihen mahtus semmonen matalapaineiden välinen viikonloppu. Vähän on joskus tullut halkeamia kiivettyä, mutta voin kyllä kertoa, että tekniikka on kyllä täysin hukassa. No tuollahan sitä pitäis sitte oppia. Niin tässä on tietysti sellainen mutta matkassa, että näiden sairastelujen jälkeen pitäis saada taas vysiikkaaki ylös ennen reissua. No on tässä nyt vielä pari viikkoa, että eiköhän siinä saa muutaman reenin tehtyä.

Voihan helle -> sairastelua

Tässä reilun kaks viikkoa ollu maha sekasi. Ekalla viikolla kävin tosin pari kertaa kiipeilemässä ja viikonloppuna oli Rallit. Sinänsä menny ihan hyvin, että sairastelu ei ole haitannu hirveästi jokapäiväistä elämää. Tai no muutaman kerran saa käydä vessassa, mutta ei sen ihmeempää. Reilu viikko sitten kävin lääkärissä, kun hermot meni. No tuumasi, että ota tätä pro bioottia ja chillaa. No joo eipä kauheasti ollu vaikutusta. Tosin pahapa tuo on sanoa onko syömiset vaikuttanu paranemisen hitauteen. Olen siis syönyt kohtuu normaalisti. Hieman panostanu syömään nopeammin sulavaa, mutta eipä sen kummempaa.

Työt alkoi maanantaina ja pääsin tasalämpöisiin toimisto-olosuhteisiin. Tiistaina meni kuitenkin hermot uudelleen ja varasin uuden lääkäriajan. Tällä kertaa otettiin sitä sun tätä näytettä ja saapa nähä mitkä on tulokset. Oma diagnoosi alkaa olemaan että sain helteen keskellä uimavedestä viruksen, joka sekoitti nestehukkaisen mahan pahemman kerran. Joo kämmäsin parina päivänä juomisen ja pääkivusta päätellen ehti ihan kunnon nestehukan puolelle ennen kuin tajusin tilanteen.

Nyt oon pari päivää ollu keitto ruoalla ja kiinteimmät ruoat ollu banaani ja pinaattilätyt. Tänään on vihdoin tuntunu vähän paremmalta. Saapa nähä miten äijän käy. Vois tässä mahdollisesti olla yks hyvä puoli. Olen ainaki neljä tai viis vuotta yrittäny saada viilattua painoa neljällä kilolla alaspäin. En ole malttanu pitää kunnon laihista, koska olen pelännyt treenien siitä kärsivän. No nyt olis hyvä sauma jatkaa keittolinjalla sen verran, että sais ne kilot viimein pois. Nii ja nyt kun tänne uhoan niin pakkohan se on yrittää ;)

Paavalinvuoren seikkailukiipeilyparatiisi

Lämmöt on ollu sillä lailla kohillaan, ettei kovien reittien kiipeämisestä tarvitse kuin haaveilla. No niitä voi sitten elo- syyskuussa yrittää taas uudestaan. Kesäloman keskellä oon saanu aikaiseksi muutaman sisäreenin ja tokihan sielläki lämmintä oli - parhaimmillaan tais ullakon mittari näyttää 37 astetta. Pari kertaa on kuitenki lämmöistä huolimatta pyörähdetty tuossa Paavalinvuoressa. Mielessä oli pyöriny, että sinne saisi yhteen kulmaukseen kaksi trädi linjaa.Näyttivät helpoilta ja lyhyiltä niin ei ollu viitsiny vaivautua. No nyt saatiin sitten vihdoin aikaiseksi ja reitit yllättivätkin positiivisesti.

Eka kerralla olin liikenteessä Eskon kans ja tarkotuksena oli saada vaan vähän liikettä niveliin kun oli niin kuuma. Mittari näytti terassin varjossa 33,3 astetta. Käveleskelin paikalle ja Esko oli jo harjaamassa viereiselle feissille aika jämäkän oloista pätkää. Joskus tuota itekin vilkuillut, mutta vaikutti niin vaikealta etten vaivautunut sitä puhdistelemaan. Petrus ja Pate harjailivat viime vuonna nurkan halkeamia ja tarkotuksena oliki nyt Eskon kans niitä kokeilla. Nopealla vilkaisulla nurkkaan johtava ramppi näytti helpolta ja itse nurkkaus vähän vaikeammalta, muttei sekään kovin vaikealta. Ajattelin kokeilla ramppia ja Esko innosti ground up tyyliin. No ei siinä, muuta ku köyttä kiinni. Harjailin alun otteet hyllylle ja punkesin siihen seisomaan. Otin teräsharjan mukaan, koska yläosa ei näyttänyt aivan puhtaalta sekään. Hyvä kun otin. Reitti oli aivan jäkälän ja mullan peitossa. Sain jonkinlaisen piissin paikalleen ja uskalsin nousta vähän ylemmäs. Ylempi halkeama oli aivan ummessa kovaa multaa ja kiviä. En saanut mitään varmistusta laitettua. Kurkkasin vielä vähän ylemmäs, mutta ei mitään mahdollisuuksia varmistukselle. Päätin ottaa pakit. Esko siirtyi köyden terävään päähän. Asetteli alemmat varmistukset paikoilleen ja kiipeili varmistamattoman pätkän ohi. Yläosaan saikin sitten jo hyvät varmistukset ja näin tuli tämä linja avattua. Nimeksi Tyyrpuuri ja vaikeus jossain ala vitosta.

Laskeuduin linjan sitten halkeamakoukun ja teräsharjan kanssa ja putsailin niin hyvin kuin sain. Aiemmin varmistamattomaan pätkään syntyi halkeamakoukulla kohtuu siistiä jälkeä johon saa nyt ihan hyvät varmistukset. Linja on siis nyt hyvin kiivettävissä ja hyvä lisä Paavalinvuoren seikkailureitteihin. Itse en ehtinyt enää liidiä tehdä, mutta yläköydellä vielä pikaisesti muuvit testasin ja puhistelin vielä irtosoraa otteilta. Esko testasi sitten yläköydellä feissille putsaamaansa linjaa. Alku meni ihan hyvin, mutta loppu puolikas oli aika jämäkän näköstä. Mies puhisi, että tää on varmaan 8b tai jotain. No meikän 7a arvaus tais sitte mennä vähän kiville ;)

Liidi jäi polttelemaan ja se toinenkin linja pitäisi siihen aukaista. Toisen kerran pääsinkin samoille nurkille heti neljän päivän kuluttua. Eli homma oli hyvin muistissa. Tultiin Janin kans uudestaan seikkailemaan, kun helteet tuntui jatkuvan. Olin hieman ennen Jania paikalla, joten heitin kamppeet niskaan ja laskeuduin putsaamaan sitä kiipeämätöntä versiota kulmauksesta. Seinä oli yllättävänkin hänkki en oikein tahtonut päästä putsaamaan halkeamaa. Onneksi halkeamakoukkuun tuli tehtyä niin pitkä varsi, että sillä sai aika hyvin roinat halkeamasta. Sitten vaan Jani narun päähän. En voinut tietenkään mennä ekana kiipeämään, muuten Janilta olisi mennyt onsight mahdollisuus reitteihin. Jani lähti vasta puhdistettuun nurkkaan ja punkesi ja ähisi itsensä hyllylle kunnon tappelulla. Minusta beta näytti vähän vaikean puoleiselta, muttei sitä passaa mennä toisen onsightia arvostelemaan. Reitille nimeksi Koira nimeltä Selma ja vaikeus varmaan kuus miikan paikkeilla.

Sitten pitikin minun hypätä terävään päähän. Jotenki veinas jänskättää, kun tuommonen vahva mies edellä puhisee reitillä minkä ehtii. No ei se auta. Mulla oli arvaus, että reitti vois mennä helpommallakin beetalla stemmaten siten, ettei tarvii mennä hänkkäävään kulmaukseen sisälle. Tällainen stemmailu on aika hienoa, kun siinä jää ilmaa paljon kiipeilijän ja kiven väliin. Samalla tietysti vähän henkistä. Harjailemani jalkaotteet oli kyllä ollu aika huonoja, mutta niillä mennään mitkä on jaettu. Jalat oli vähän epävarman oloiset kiivetessä, mutta ne pääsee kohtuudella stemmaamaan ja käsiotteet on aika hyvät joten arvaamani beetta toimi kuin toimikin. Jani veinas, että näytti niin paljon paremmalta, että halusi kokeilla uudestaan. Hyvin näytti meikän beetta toimivan Janillekin ja mies vähän ihmetteli miten ei sitä heti huomannut. No onsight on onsight eikä siinä aina kaikkea huomaa. Sitten oli hommat puolessa välissä ja miesten aika siirtyä Tyyrpuuriin. Jani liidaili linjan ensin ja nousu meni ilman sen kummempia ihmettelyjä. Sitten minun vuoro turata hommat. No ei sentään ihan hyvin sain nyt varmistukset, vaikka edelliseltä kerralta hieman hommaa jännitin. Asiallinen setti hellepäivän kunniaksi. Sitten olisikin edessä ralli viikko ja taukoa kiipeilyistä. Toivottavasti kelit vähän jäähtyis niin pääsis taas yrittään nuita kovempia reittejä.

Paavalinvuoren laivankeula eli Kokka

Esko avaa reittiä Tyyrpuuri

Jani putsailee vielä kulmaa liidin jälkeen

Koira nimeltä Selma saa näköjään otsasuonet pintaan

Patama vol 2

Reilu viikko sitten torstaina käytiin uudestaan Patamalla. Tarkotus oli mennä viilistelemään ja kattoa päivän fengshuita. No tällä kertaa män ihan hyvin kelien suhteen. Aurinko paistoi oli vaan 19 lämmintä, mutta ohan se sekin jo liikaa suorassa paisteessa olevalla släbillä. No toisaalta parempaa tuskin tähän aikaan vuodesta on tulossa.

Päätin lämmitellä onsight yrkällä Janin hyvän näköiseen Pelle Hermanni reittiin. Alun hyllylle kiipeemisessä on onneksi pultti. Olis saattanut reitti jäädä kiipeämättä ilman tuota pulttia. Hyllyltä lähtö ei ollukaan ihan yksinkertainen. Selkeää ote linjaa seuraavalle pultille ei ollu ja arvoin kolme neljä kertaa mihin suuntaan lähtisin. Päätin sitten vetää kokolailla suoraan seuraavalle pultille kävi miten kävi. No onneksi kävi hyvin enkä kussut saittia. Sitten sama peli jatkui. Seuraavalle pultille ei taaskaan ollut mitään selkeää reittiä. Hetken arvottuani päätin taas vaan jatkaa ja katsoa miten äijän käy. Jostain otteita kuitenkin aina löytyi, tosin väliin niin huonoja, että aloin epäillä reitin vaikeutta. Pääsin taas seuraavalle pultille ja paikassa, missä arvelin kruksin olevan olikin pelastavat äitikahvat. Mahtava reitti! Ei ehkä se helpoin vitonen onsight suoritteeseen,  mutta todella hieno kun sen onnistuu ratkaisemaan :) Totesin vain että olipas hyvä valinta. Juha oli alhaalla tuumaillut meikäläisen arvontaa noin "helpolla" reitillä, mutta asia kävi harvinaisen selväksi kun lähti itse yrittämään yläköydellä. Tähän reittiin jäi vielä liidi puuttumaan.

Seuraavaksi päätin hyvän fengshuin innoittamana testata liidiä saman tekijän Super Mario reittiin. Edellisellä kerralla reenasin muuvit kuntoon ja tuntuivat olevan hyvin muistissa. Tiesin että herkkä kruksi olisi aika jännä näin lämpimässä, mutta täytyyhän sitä nyt yrittää. Aika jännää oli. Kruksin jälkeen iski kivan singerin, joka onneksi loppui pienellä puhaltelulla. Tuossapa alempana viteota aiheesta. Kokolailla uncut versio, mutta koittakaa kestää ;)

Sitten usutin Juhan kokeilemaan siipiään The Thing reitillä. Mies veteli vahvasti menemään ja tekikin reittiin onsight suoritteen. Liidailin reitin itse sitten perässä. Sen jälkeen saikin miestä vähän psyykata seuraavalle reitille. Eli hieman vaikeammalle Skeletor reitille. Uskaltautui kaikesta huolimatta terävään päähän ja saittihan sieltä napsahti tilille. Hyvä Juha tosi hienosti vedetty varsin, kun mies väitti itse olevansa nelosen kunnossa :)

Päätin vielä kokeilla muuveja Luigi reittiin ja nehän onnistuivatkin pienellä vaivalla, vaikka ihan selkein beta ei tälläkään reitillä ollut. Pienen levon jälkeen yritin liidiä, mutta mokasin kruksin ja oli pakko hypätä köyteen. Jouduin ottamaan vielä yhden levon ennenkuin onnistuin vääntämään itseni bulgen päälle. Hauskan oloinen reitti tämäkin. Pitää tulla syksyllä käymään paremmilla kitkoilla.

Super Mario from Juuso Raekallio on Vimeo.

Lomille lomps

Lomat alkoi heinäkuun ekan viikon jälkeen ja ennuste lupaili helteistä het lauantaille. Kivahan se on kun on lämmintä, mutta se ei yleensä edistä kiipeilyä. Päätettiin käydä ennen hellettä loman kunniaksi vielä köysittelemässä. Tarkotus oli mennä Halsvuoreen katteleen muuvit Ässä Mix reittiin ja yrittää yklla Janin HullunKuri nimistä seiskan pläjäystä.

No ihan ei taaskaan mennyt niinkuin Strömsössä. Työpäivän ajan tähyilin ikkunasta ulos ja ennustetta netistä. Oli aika epävakaista ja pelko ryömi puseroon. En ole käynyt Halsvuoressa saati kauempana aikoihin. Varmaan yli vuoteen. No työpäivä loppui ja ajelin Halsvuoren suuntaan. Puolessa välissä tuli vastaan märkää asfalttia. Ei hyvä. No onneksi alue oli lyhyt tosin taivaalla oli aika synkkiä pilviä. Nappasin kamppeet olalle ja kävelin kallion juurelle. Kateltiin Janin kans reittivaihtoehtoja ja tuumattiin pilvien kulku suuntaa. Samassa alkoi sade. Vettä tuli ku aisaa ja päätettiin lähteä nosteleen.

Autolla katsottiin sadetutkasta, että Patamalla ei ehkä sataisi vettä. Ei kun ajamaan. Patamalla oli tosiaan kuivaa. Lämppäriksi kiivettiin aivan vasemmalta reitti The Thing. Aika hauska pultti klippailu. Sain ekan köysi onsightin aikaiseksi varmaan kahteen vuoteen. Pitäis ehkä vähän kiertää näitä kaltseja eikä vaan rojektoida omia reittejä. Jani liidasi vielä saman reitin ja totesi sen ihan hyväksi vastoin aiempaa kokemustaan. Mutta eiköhän rakas Esteri löytänyt meidät sieltäkin. Heti Janin laskeuduttua alkoi vettä ripsiä. Ei muuta kun sadetutkaa tulille.

Tällä kertaa ei näyttänyt ihan niin pahalta. Päätettiin käydä Abc:llä kahvilla tuumaamassa tilannetta. Kahvit ja leivät naamaan ja aurinkohan se sieltä kävi paisteleen. Takasi kalliolle arvioimaan tilannetta. Suurin osa reiteistä märkiä. Onneksi pari reittiä vähän kuivempana. Päätettiin vilkaista Super Mariota, Janin itsensä avaamaa 6b sporttireittiä. Kuivattiin alun otteita pyyhkeellä ja mankalla. Saatiin kuin saatiinkin reitti ihan kohtuullisesti kuosiin. Jani liidasi reitin pultti pultit ja kuivaili vielä mennessään. Viimeksi pari vuotta sitten testasin reittiä ja silloin se ei ollu ihan pienellä vaivalla menossa. Nyt oli "pituutta" tullut sen verran lisää, että muuvit meni yläköydellä ihan kivasti. Yrittää piti kuitenkin sen verran, että liidiin en uskaltanut lähteä.

Kaiken kaikkiaan saatiin sääennusteeseen nähden yllättävän paljon aikaiseksi. Patama on kyllä hauska paikka. Vähän kuin kävisi lomareissulla, kun pystyy klippailemaan pultteja suhteellisen huolettomasti. Tätä lissää!

Ukot pihalla. Loma alkoi ja vettä sataa. Jee jee

 

Ei ollu Hullunkuri lähössä. Muistutti enempi vesiputousta.

 

 

Jani kuivailee Super Mariota

Meitsi yrittää kiivetä ja hieman kuivailee samalla

Loppu hyvin kaikki hyvin

 

Top rope tough guys

Pari ulkokiikkua saanu taas heitettyä. Toinen niistä jopa muuvittelua rojektilla. Kerta viikkoon oli tavotteena käydä rojektia kokeileen. Saapa nähä jääkö tavotteeksi. Pitäs varmaan ottaa itteä vähän niskasta kiinni jos veinaa sen tänä kesänä kiivetä. No joka tapauksessa Antin ja pikkupoikain kans käytiin Paavalinvuoressa ylistelemässä. Pojjaat kiipeili pikkukiville ja isit vähä isommille.

Ensin kiivettiin lämppäriboulderit ja sitte oli tarkotuksena ylistellä Salakaadolla ja rojektilla. Näihän sitä sitte tehtiinki ja kylläpäs oli mies ruosteessa. Eka vedolla Salakaatoon veinas jäädä kruksi tekemäti, mutta sitte vaan runttasin sen läpi. Ohan se kyllä hauska reitti. Häätyy varmaan liidailla se uudemman kerran tässä kuhan jaksaa siihen sillä mielellä lähteä. Keksinpäs muuten toisella vedolla hieman uudenlaisen betan kruksiin. Tämä stabiloi muuvia aika paljon ja teki entisestä fifty sixty muuvista paljon varmemman.

Rojektia rojektia. Niin sanoko joku että rojektia. Joo olihan se taas. Alun helppo pätkä tuntui taas aika vaikealta. Son varmaan jotain 6b muuveja, vaikka lyhyt onkin. No arvata saattaa, että kruksi lipan ylitys ei sitten tuntunut kovin helpolta. Sain toki pidettyä viime kesänä keksimäni välimuuvin, mutta ei mitään jakoja saada kruksin vetoa tehtyä. Ehkä ens kerralla...

Antti lämppää lämppärikivellä

Sisällä onkin sitten tullut muutama kerta väännettyä. Se kun on siinä kotosalla niin illalla kun vois mennä sohvalle niin meneekin riippumaan :) Mutta hei edistystä on tapahtunut. Tässä yhtenä iltana kun oli jotenkin draivi päällä sain kiivettyä kaikki seinälle tekemäni reitit. Ei huono ottaen huomioon, että viime kesänä en tähän pystyny vaikka seinällä oli samat reitit paitsi yks vähemmän. No nyt täytyy varmaan viritellä taas jotain vähän tiukempaa ;)

Iltatunnelmia ullakolta.

Viime syksynä jäi se Pitsalähetti kaivelemaan sen verran, että nyt kun näitä kelejä on riittäny käytiin taas kokeilemassa feng shuita. No huono oli. Reitti on niin herkkis, että parhaat yrkät menee muuvien muisteluun. Maybe next time jäi siis tämäki. Tai no täytyy sanua, että jos tän seuraavalla kerralla lähetän niin aika hyvä, koska parhaat voimat tahtoo aina mennä muuvien hiomiseen. Mut syksyllä lähtee.

Jani yrittää reittiä Igor, jota ei vaan oo tajuttu. Onkos joku tän lähettäny ja jos niin miten?

On hirviää on

On se hirviää tämä elämä. Mutta otetaas päivän positiiviset ensin. Eilen pääsin jopa reenaamaan kotiseinälle. Olihan mahtava viilis. Kehittelin jopa uuden reitin. No en sitä tietenkään päässyt, mutta sehän siinä vähän on tarkotuski, ettei heti ekalla yrkällä menis. Pari vanhaa tosin pystyin kiipeemään, joista toinen ainakin helpommin kuin aikasemmin tänä keväänä. Merkki siitä, ettei kuukaudessa kunto ihan kuralle oo mennyt. Niin uuteen reittiin yritin vähän simuloida sporttirojektin kompressiomuuvia, mutta saapa nähä onko tuosta mitään hyötyä.

Päiväkirjaa vilkuillessa viimenen kuus viikkoa on mennyt aikasta kuralle reenimielessä. Pari lenssua on pitänyt huolen siitä, ettei ole saanut minkäänlaista rytmiä aikaiseksi ja kokonaismääräkin on jäänyt ala-arvoiseksi eli 4 ulkopulteria ja yks sisäreeni. No tällähän ei kovin pitkälle mennä. Parhaat boulderkelitkin oli ja meni eli seiskan metsästys taitaa siirtyä nyt sitten syssyn puolelle. Tälle kesälle ei ole muuta tavotetta, kun yrittää saada tuo sporttirojekti kiivettyä. Se tosin ei välttämättä ole ihan helppoa. Viime kesänä siitä jäi pari/kolme muuvia tekemättä. Eikä ne tule olemaan helppoja tänäkään kesänä. No ei se mitään. Taitaa olla paras vaan painua yrittämään. Mahtavuutta olis jos sitä sais käytyä kerta viikkoon yrittämässä ja sitte reenailtua sisällä/pultereilla pari kertaa viikkoon. No saapa nähä tuleeko toteutuun. Into olis kova.

Päivänä muutamana käytiin Janin kans keväthelteessä katsastaan Aittorinteen old skool linjoja. Hienojo ne on vieläki. Släbillä incut krimpeillä pystyy kiipeemään ihan kohtuullisesti myös helteellä. Pädejä olis voinu meikälle olla pari lisää. Henkinen kantti loppui kahella linjalla aika vahvasti. Ens kerralla täytyy huolehtia mattoja lisää alle niin ei tarvii valittaa. Yhden aikaisemmin kiipeämättä jääneen vitosen sain kiivettyä ja toiseen tehtyä muuvit. Paikalla on kyllä asiallinen feng shui. Väittäsin että nämä reitit voip tehä tiukkaa monelle uuden koulukunnan miehelle/naiselle. Käykääpäs kokeileen kun kelit ei muuta salli.

Meitsin pää paloi puhki Psyyke nimisellä linjalla, eikä tullu lähetystä tälläkään kertaa.

Kevään kiikkuja

Tänä keväänä tuntuu jäävän yllättävän vähän aikaa millekään muulle, kun töille ja perhehärväyksille. Siitäpä sitte voip arvailla miten paljon siitä viitsii panostaa kirjoittamiselle. Heh heh seli seli. Tässähän on boulderkausi kuiteski jo pitkällä ja meikähän on saanu käytyä kaikki neljä kertaa kiviä hiplaamassa. Mutta onhan se nyt kuitenki enemmän ku ei yhtään.

Maaliskuun alkupuolella kävin sitten vihdoin kokeilemassa teknokiipeilyn hienoutta. Siinähän se kyllä on aikamoinen laji. Kiivettiin Paavalinvuoressa halkeamalinjaa, joten ilman vasaraa mentiin. Tai no tarvi sitä parin kiilan irroittamiseen, mutta mitään en vasaralla asentanut. Tätä hommaa voi muuten suositella kaikille trädikiipeilyä aloitteleville varmistusten asennusharjoituksena. Piissejä laitetaan paljon ja kaikki tulee testattua suht huolella. Ekaa kertaa kun liikenteessä oltiin niin väsättiin soolona yläköydessä. Olihan muuten hauskaa hommaa. Ekan kiilan varaan nouseminen meni vielä ihan hyvin. Toisessa siirtymisessä onnistuin heti sössimään daisyt niin solmuun, että jouduin pakittaan takasi. Siitäpä se sitten lähti homma aukenemaan vähän helpommaksi joka metrillä. Yhdet pannut onnistuin ottamaan, kun hyvän oloinen kiila lähtikin litomaan vetosuunnan muuttuessa. Ollaanpas siis tarkkana niissä trädihommissa.

 Jani ja "pomminvarma" kamu. Enpä uskaltais tuohon tippua.

Mikon tyylinäyte katon ylityksestä

 

Sittenpä kelit alkoikin lämpenemään ja miehet ja naiset kirmaamaan ympäri metsiä kiviä halaamassa. Säätöjen vuoksi itellä otti viikon päivät parhaita kelejä ennenkö ehdin ekaa kertaa kiville. Hauskaahan se taas oli. Tavotteena oli lähinnä fiilistellä ja hengittää raitista ilmaa. Pariin jämäkämpään reittiinki tuli kateltua beettoja, mutta ei mitään mahkuja lähettää. No pääsinpä kuitenki yhen uuden 6B linjan (johon aikoinaan melkein sain itse ensinousun vaan melkein ei lasketa) ja Tekokäen, jonka alkulukotusta en edellisellä vierailulla pari vuotta sitten pystynyt tekemään. Ei huono kauden avaukseksi.

Sain tehtyä parit sisäreenit ja ajattelin meneväni seuraavalla viikolla testailemaan vähän vaikeampia reittejä. Eipäs sitten tarvinnutkaan, kun perheestä jokainen oli vuorotellen lenssussa ja töiden jälkeen ei tarvinnut paljon muuta miettiä, kuin lenssuisten hoitamista. Pari viikkoa edellisestä kerrasta sain sitten sen verran energiaa, että lasten mentyä nukkumaan kävin Paavalinvuoressa vähän kiipeemässä melkeen kuus vuotta sitten putsailemillani kivillä. Ihan mukavaa oli ilta kympin maissa tapailla otteita. Kitkat oli kyllä aivan mahdottomat. Ikävä kyllä oli sen verran hämärää, ettei kuvia saanut otettua. 

Taas viikko edellisestä käytiin Eskon ja pikkupoikain kans uudestaan Paasivuoressa. Edellisellä kerralla ihmettelin Harrin kans beettaa Suureen huijaukseen ja nyt oli fiilis, että sitä on kokeiltava. Viilis oli sitten jotenki aivan tajuttoman vetelä ja voimaton. Sain kuitenki vähän lämppäiltyäni pari ihan hyvää vetoa reitin kruksiin, mutta eipä tuo kuitenkaan ollu menossa. Vedin jotenkin otteelta ohi joka yrityksellä. Tai pari osui ihan kohtuu kohilleen, mutten vaan saanu pysymään. Ens kerralla sitte ;) Nyt kun oli vahva mies mukana niin piti käydä katsastaan Teknokäki reitin beettaa. Sen alku on jotenkin niin kryptoniittia etten ollut viimeksi keksinyt mitään järkevää. Pojat hyppi pikkukiviltä bädeille ja ekojen itkujen ja evästauon jälkeen päästiin yrittään reittiä. Esko viritteli reitin alkuun ihan käsittämättömän näkösen huukki beetan. Ainakaan sillä kertaa ei itellä ollu mahkuja tuollaiseen yritykseen. Ite yrkkäilin vielä kivelle vähän helpompaa linjaa, mutta loppujen lopuksi sekin jäi tekemättä. Tosin kaikki muuvit sain kasaan eli ens kertaan jälleen.

Seuraavalle viikolle sain pari sisäreeniä aikaiseksi ja tarkotuksena oli torstaina käydä Eskon ja Antin sekä pikkumiesten kans jälleen Paasivuoressa. No yritys kuivui kokoon aikataulupaineissa kun viikonlopuksi oltiin luvattu lähteä Heltsinkiin sukuloimaan. Eli taas kahden viikon jälkeen edellisestä ulkokerrasta pääsin illalla livahtamaan Näätikselle ja kokeilemaan vanhaa vihollistani Robin Hoodia. Ihmeen kevyt olo oli tällä kertaa. Lämppäröin Riolla ja sen oikean puolen dynolla, jonka vois muuten melkeen merkata reitiksi on se varmaan kuitenki vitosen luokkaa ja ihan hauska parin muuvsin pyllistys. Hehe - Rio on muuten ihan hyvä lämppäri, kun projektina on saman vaikeustason reitti :) No reitit nyt on vähän erilaisia. Riossa on yks muuvi tuota vaikeustasoa ja Robin Hoodissa niitä sitten onki ainaki viitisen kappaletta, ja ne on melkeen putkeen heti alusta. Pitäsköhän nuiden greidit olla vähän eri luokkaa? No mene ja tiedä. Tää kivi kun on aika "old school" henkinen paikka ja isojen poikien alkuaikojen test piece. Mahti reitti joka tapauksessa.

Niin sitten itse Robin Hood. Alkuun piti taas jännityksestä kankeana testata kruksin vähän pidempää vetoa. Eipä mennyt ekalla, mutta aika lähellä oltiin. Se on aika jännä kun yrittää tällaista reittiä, jota olet yrittänyt jo useamman vuoden aikana, niin aina alkuun on psyyke ja omat odotukset saatava jotenkin nollattua. Ainaki meikällä ainut vaihtoehto tähän mennessä on ollut ottaa pari yrkkää pataan niin päästään reitin kanssa vähän niinkuin samoille lähtöviivoille. Kolmannella yrkällä muuvi menikin sitten helposti, mutta tipuin seuraavasta muuvista. Neljännellä yrkällä sain vedon pysymään taas helpohkosti ja loppureittikin meni ihan putkeen. Hengittelin kiven päällä ja tuumailin, että niinköhän tuon pääsis tällä kertaa. Katselin vähän maisemia chillailin ja kuuntelin vesilintuja. Sitten vaan syvät hengitykset ja pylly pädiltä yrittään. Alku menikin ihan lupaavasti, mutta sössin jotain enkä aivan päässyt kruksiin asti. No uudet hengittelyt ja menoksi. Tällä kertaa muuvit meni ihan ok. Pientä jähistelyä oli havaittavissa, mutta vetoon lähtökin tuntui parhaalta mitä ikinä. Käsi osui ihan hyvin otteelle. Mutta ei - miksi et puristanut? Miksi? Tuloksena kiva fläpperi sormeen. Mutta hei tulihan jotain tulosta ja muistoja yrittämisestä. Nii ja tuntui se ainakin helpoimmalta mitä ikinä. Tämäkin jäi sitten sitä klassista ensi kertaa odottamaan.

Tuon Näätiksen jälkeen tuli Wappu ja sitten otinkin lentsun. Nyt käy lenssu hellittään ja tässä on taas pari viikkoa edellisestä kiipeilystä. Ei näin. Ei todellakaan näin. Nyt täytyykin taas saada pari reenikertaa alle, että viitsii edes lähteä tuonne Robin Hoodille. Mutta hei. Ei se mitään. Täähän oli kuitenki harrastus ja tavotteena oli saada happea ja reipasta mieltä. Jospa ens viikolla sitten sais jotain lähetyksiä aikaiseksi. Tai ainaki kiipeilyä ihan oikealla kivellä.

Vuoden ekalla boulder setillä Paasivuoressa. Tää kantti traverse oli se 6B ja on muuten ihan hauska reitti. Voin suositella.

  

Teknokäki ja Eskon himmeetä huukkibeettaa. Tuon alun jos sais tehtyä...

Tällä on yritetty pitää mies iskussa. Taas saa lenssun jälkeen vähä panostaa muuten on turha etes yrittää ulkona tiukempaa.

Robin Hood ja hieno ilta. Aika hiljaista. Pupun juoksua ja vesilintujen ääniä.

Tulos tai ulos. Enempi tahtoa ku voimaa. Vai olisko kuitenki ollu uskon puutetta.