Pimeää menoa

Vuosi loppui kyllä kohtalaiseen matalapaineeseen. Marraskuun loppuun sain vielä ekan jääkiipeilykerran ja kaikki tuntui hyvältä kauden alkua ajatellen. Jääkiipeily tuntui todella hienolta. Tosin jotenkin liiankin helpolta. Ehkä kelillä (-4) oli jotain osuutta asiaan. Jää oli aivan mahtavaa koostumukseltaan. No toisin kävi Joulukuun kanssa. Toisten ja omista sairasteluista johtuen Joulukuun alkuun suunniteltu Korouoman reissu vaihtui kotilöhöilyksi ja Joulun vielä kruunasi oikein kunnon lenssu usean päivän korkealla kuumeella. No tästä on mukava alkaa nyt sitten taas kuntoa kohottaan. Päätä särkee pelkkä ajatus siitä, että saa muutaman viikon taas reenailla, että pääsee takaisin lähtöpisteeseen. Jospa sitä sitten vaan menis kiipeemään jotain seikkailullista jäätä heti kun vaan ulos uskaltaa. Semmostapa täällä vuoden loppuun. Jospa ensi vuonna sitten vähän paremmin.

Itekseen Seppiksellä

Oli ohutta, puikkoa ja kaikkea kivaa mitä nyt vaan alkukausi tarjoaa

Epämotivaation talvi

Tänä talvena en ole saanut revittyä itsestäni ihan viimeistä puristusta. Liekö suurin vaikutus ollut sillä, että viimein sain mahani kuntoon, enkä sitten jaksanut ressata minkään reitin suorittamisella. Ihan perus jääkiipeilyä on tullut harrastettua ja kivaahan se on ollutkin. Jäätä ei ole ollut liian paksulti, mikä on tehnyt loivistakin reiteistä mielenkiintoisia. Alunperin piti pulttaamani vähän uutta mikstaa Pönikseen, mutta tekemättä jäi. Samoin muut mikstailut Pakkomiellesektorilla. No ei se mitään. Nyt alkaa taas olla mies terveen kirjoissa, joten kesästä vois olla tulossa ihan hyvä.

Yks pikku nyanssi voi toki olla haasteena tässä kevään mittaan. Mahan kun sain kuntoon, niin ullatus ullatus se kauan halajamani -5Kg otti ja hyökkäsi takaisin Jouluun mennessä. No nyt on sitten hieman työstettävää ennen kesää ja kysymys kuuluu haluanko tinkiä mukavuusalueesta kiipeilyn eduksi niin paljon, että saan tuon painon tipautettua.

Treenifiilis alkoi lässähtää siitä, kun jäitä odoteltiin kovasti ennen Joulua, mutta pakkasia ei vaan alkanut kuulua. Tammikuun alkuun jäitä alkoi kertyä ja innoissaan oltiinkin ulkona. Muutaman kerran sain jäillä käytyä ja sitten helmikuun alusta kävi innostus laantumaan. Yhden viikon olin lenssussa, seuraavana en löytäny kaveria ulos ja kolmannen lomailin hiihtohommissa. Sen jälkeen kun menin hakuilla roikkumaan homma oli aika pahasti hukassa. Ehkä tähän kaikkeen mausteensa antoi myös se, että vaihdoin työpaikkaa. 8,5v meni edellisessä paikassa ja tuntui siltä, että nyt oli hyvä vaihtaa. Sen verran tuo työpaikan vaihto verotti resursseista, että parin kuukauden jälkeen alkaa taas pystyä reenailemaan suht normaalisti. Niin ja ehkä tätä blokiaki saa taas aikaiseksi päivittää silloin tällöin.

Keski-Suomessa on tänäkin vuonna ollut monenmoista jäätä. Alkuun tuli kovat pakkaset ja jää oli ihan kunnon betonia. Sitten käytti muutaman päivän lämpimällä, mutta jää oli vieläkin betonia. Tosin se ei enää lohkeillut samaan malliin kuin edellisellä viikolla. Sitten oli vaihteleva jakso ja päästiin normaaliin kovaan ja kestävään jäähän. Maaliskuun alku puolella oli sitten niin lämmintä, että aurinkoisilla seinillä alkoi jo keli loppua ja jää oli pinnalta sohjoa ekan iskun jäätä. Miinuksena pikkuseikka, että putoukset oli irti kalliosta, joten meni yläköysi hommiksi. Sitten tuli yöpakkasia ja päätettiin käydä vielä katsastaan varjon puolen seiniä ja jään laatu yllätti positiivisesti. Vielä 22 päivä maaliskuuta kiivettiin Pöniksessä todella hyvä laatuista jäätä. Juuri sopivan kovaa, että kiipeily oli nautinnollista eikä tarvinnut pelätä jään yhtäkkiä lohkeavan tai irtoavan seinästä. Määrällisesti kausi oli jälleen erilainen edellisiin verrattuna. Toisella paikalla oli jäätä todella paksusti, mutta kaikki linjat eivät muodostuneet ollenkaan. Toisessa paikassa taas jäätä oli leveästi, mutta vain muutaman sentin paksuudelta. Kiipeily olikin jännää kun ruuveja ei voinut ruuvailla ihan joka paikkaan ja silti joutui välillä luottamaan pari senttiä vajaaksi jääneeseen 10 sentin ruuviin.

Kaikesta huolimatta nyt näyttäisi ainakin vielä siltä, että perjantaina olisi nokka osoittamassa kohti Posion helmeä Korouomaa. Saadaan siis tällekin kaudelle ihan oikeaa jääkiipeilyä. Flunssa on perheessä jälleen jyllännyt, mutta pidetään sormet ristissä, ettei se iske itselle ennen reissua. Ilmatieteenlaitos lupailee Posioon pehmeän sitkeitä jäitä. Tai ainakin päivälämmöt on pari astetta plussalla ja yöllä pikku pakkasta. Saapa nähä päästäänkö reissuun ja saadaanko jotain kiivettyä. Sormet ristiin siis...

Toista kertaa jäillä tälle talvea. Makian rapsakkaa betonijäätä.

Kolmas kerta ja paljon inhimillisempi keli. Seppiksellä jäätä riitti peruslinjoilla tänä talvena.

Pöniksestä löytyi kivan ohuita läiskäreitä.

Väliin pitää harjoitella moottoroitua siirtymistä ;)

Sitten tulikin taas lämmintä. Sohjojäätä Seppiksellä.

Pöniksessä kävi jännä juttu. Olin ruuvaamassa toista ruuvia kun vahingossa tipautin sen kädestäni. Lopputulos oli tämä eli köysi lähti irti ekan ruuvin jatkosta ja tiputettu ruuvi roikkui köyden tilalla. Ei onneksi sen suurempaa epiikkiä. Uusi ruuvi sisään ja köysi kiinni. Toivottavasti tämä oli nyt eka ja viimeinen kerta kun näin käy.

Ei ollu kuukaudessa Pöniksen linjoihin tullut paksuutta. Jään laatu sentään oli ihan ässä. Toisin kuin Seppiksen sohjo mössö.

Väliin piti mennä naatiskelemaan auringosta Päijänteen jäälle.

Antti Pöniksen ihanilla jäillä. Tämä oli varmaan viimeinen kerta Keski-Suomen jäillä.

Kauden pakollinen Pönis selfie. On se vaan niin hienoa.

Syksy saa

Näihän se taas syksy yllättää kiipeilijän. Meillä oli syysloma Teneriffan loikoiluun ja perhetoimintaan varattuna viikolle 43 ja edeltävälle viikolle synttärijärjestelyjä buukattu, joten tiedossa oli, että sikäli veinaa köysirojektin lähettää se olisi saatava pulkkaan ennen viikkoa 42. Reissun jälkeen ei myöskään viikkoon ollut ulkokiikkuja tiedossa ja sitten olisi jo marraskuu. Marraskuun viileydessä ei näilläkään leveysasteilla enää kovin usein köysihommia kykene harrastamaan. Vähän siis kertaviikkoon aikataululla veinasi kiirusta pukata.

Kolme kertaa pääsin suorituspaikalle ennen reissua. Näistä yhdellä kertaa kallio oli aivan läpeensä märkä ja päädyttiin Petruksen kans Boulderpajalle fiilistelemään. Aika jännä muuten, että pariin päivään ei ollut satanut, mutta syyskuun puolessa välissä alkaa yökosteus olla sitä luokkaa, ettei se ilman tuulenvirettä häviä kiven pinnasta. Kallio ikäänkuin hikoili. Käveltiin paikalle, laskettiin varusteet maahan ja käveltiin kallion juurelle. Vasta parin metrin päässä kalliosta huomasin, että ei tänään ei ole keliä tarjolla.

Seuraavalla viikolla pääsin sitten taas koettelemaan voimiani reitin kanssa. Oltiin Villen kans liikenteessä ja se kipaisi mulle jatkot paikoilleen. Pari otetta oli märkänä, mutta se ei Villeä haitannut. Laskeutuessa vielä kuivaili mulle otteita hieman parempaan kuntoon. Taktiikkana oli lämpimiksi koittaa miten pitkälle menee ja sitten pultti pultilta loppuun. Punnertelin ja heiluttelin vähän lämpöjä alkuun sitten tossut jalkaan ja seinälle. Alku lähti hyvin. Paremmin kuin ikinä. Pari otetta oli märkiä kuivaamisesta huolimatta ja se varmaan vaati henkisen veronsa. Ihmetyksekseni pääsin suoraan kruksiin ja ehkä juuri siitä syystä en kyennyt kunnon yritystä kruksiin laittamaan. Puoli villaisen yrityksen jälkeen istuin köydessä. Jumppasin itseni pultti pultilta toppiin ja sain kyllä kunnon lämmöt aikaiseksi.

Ville yritti muuveja läheiseen reittiin ja minä palauttelin sillä aikaa. Arvelin, ettei parin tunnin settiin mahtuisi kuin kaksi kunnon liidiyritystä reitille, joten palauttelin sitten huolella. Seuraava yritys lähti yhtä hyvin kuin edellinenkin. Pääsin kruksiin nyt vähän paremmissa voimin, mutta yritys oli aika kehno. Hivelin otetta ja köydessä istuskellessa mietin olisinko kuitenkin pystynyt pitämään siitä kiinni jos vain olisin yrittänyt vähän kovempaa. Nämä on niitä sporttikiipeilyn piirteitä joihin en ole aikoihin päässyt käsiksi. Boulderoidessa asenneongelma tulee nopeammin vastaan. Hienoa settiä kun voi yrittää täysillä pelkäämättä kuolevansa pudotessa. No ei siis mennyt tällä kertaa.

Seuraavan viikon lauantaille oli buukattu projektin boulderipäivä 28.7. alueelle. Päädyttiin Petruksen kans sattuneesta syystä hieman köysittelemään ennen boulderointia. Laskeuduin jatkot paikoilleen ja Petrus viritteli ylärin toiselle linjalle. Taas lämmöiksi kyykkyjä punnerrusta ja ravisteluja ja ei muuta kun suoraan projektille. Kiipeily lähti hyvin. Tein liikkeet huolellisesti ja mielestäni ripeästi. Pääsin kruksiin kohtuu tuoreena tein liikkeen ja sain kuin sainkin otteen pidettyä. Vielä veto kahvalle ja tästä vähän yllättyneenä täristen yritin lepuuttaa hieman paremmalla otteella. Pakka oli vähän sekaisin yllättävästä suorituksesta ja ilmeisesti kehon asento hieman huono. Lepäily alkoi nimittäin sen verran pumputtamaan, että seuraava pitkähkö veto ei enää onnistunut. No ei auttanut muuta kun jumppailla taas pultti pultilta loppuun. Petrus reenaili omaa reittiään ja kunnon palauttelun jälkeen otin uuden yrkän. Tällä kertaa päätin kiivetä kruksin jälkeen nopeasti ylöspäin ja toivoa parasta. Alku meni jälleen hyvin. Kruksi meni tällä kertaa paremmalla luottamuksella ja sen jälkeiset liikkeet kahvalle mallikkaammin. Nyt sain seuraavat liikkeet tehtyä ja pääsin hyville otteille, joilta vedetään yläkerran kahvaosastolle. Valmistauduin vetoon ja kas kädet olikin yhtäkkiä niin pökissä, ettei mitään jakoja tehdä käden siirtoa seuraaville hyville otteille. Voi paska! Pannut tuli! Nyt voi kyllä jo sanoa, että oli "close but no cigar".

Siitä siirryttiin sitten Petruksen kans Boulderpäivän viettoon 28.7:lle. Sielläpä tuli jälleen Harmonialta nenille. Sain jo sormet yläotteelle, mutta jostain syystä en pystynyt pitämään kiinni. Muutama helpompi linja tuli Savotta-kiveltä kiivettyä ja sitten olikin aika lähteä saunomaan.

Niinhän siinä sitten kävi, että rojekti jäi kevät puolelle. Aikataulut ja säät iski näpeille eikä enää muutamaan kuukauteen ole mitään mahdollisuutta käydä reittiä yrittämässä. Tuon jälkeen olen käynyt pari kertaa iltaboulderilla ja siinäpä ne on sitten tän syksyn ulkokiikut olleet. Sääennuste näyttää, että vettä sataa ja kaikkia vituttaa. Eli perus syksyä. Näillä lämmöillä kivien kuivuminen ottaa pari päivää ja ainakaan nyt ei sellaista sääikkunaa ole tulossa. Tulis vaikka vähän pakkasta ja ilman lunta niin pääsis vielä boulderoimaan ja siitä sitten sujuvasti jääkiikuille. No ei varmaan ole tuloillaan, joten ei varmaan auta kun ruuvata mixtaterät jäähakkuihin ja alkaa harjoittelemaan niissä roikkumista.

Terveyspäivitys:
Suoliston tulokset tuli syyskuun lopussa ja tuloksena oli paksunsuolen mikroskooppinen koliitt. Tähän määrättiin lääkkeeksi entocort kuuden viikon kuurina. Heti ekan viikon jälkeen maha rauhoittui kummasti ja nyt kuurin loputtua alkaa toiminta olla kokolailla normaalia. Onpahan eri meininki kun vihdoin pystyy toimimaan normaalisti. Saas nähdä miten käy palaako tulehdus. Lääkäri oli sitä mieltä, että voi olla, että joutuu toisen kuurin syömään. On muuten mahavaivat sen verran tiukkaa settiä, että en voi toivoa kellekään.

Projektilla ottamassa turpiin

Blood on the dance floor. Ei ku 28.7.

Meitsi ja Harmonia. Kuten tässäkin näkyy sormet on otteella. Vielä kun pitäis kiinni...

Seuran porukkaa kränkkäämässä. Aika komia päivä.

Iltaboulderilla Paasivuoressa

Toinen ilta ja Näätäkivi

Rojektihommaa

Ensin terveyspäivitys. Heti kun olin menossa tähystykseen vatsa kävi tietysti rauhoittumaan. Eikä sieltä nyt sitten ainakaan silmämääräisesti lääkäri mitään löytänyt. Näytepalojen tulokset tulevat sitten jossain vaiheessa, mutta katsotaas nyt miten tää terveys näin niinku muuten. Hemoglobiini oli noussut jo hieman, vaikka oli toki alhainen vieläkin 115, mutta suunta ylöspäin kuitenkin. Ihan kohtuu ok olo on nyt ollut pari viikkoa. Jospa tää tästä stabiloituis kun yrittää vaan elellä ilman viljoja. Tai no joo luontaisesti gluteenitonta kaurapuuroa olen kyllä syönyt melkein joka aamu. Nähtäväksi jää mihin suuntaan ollaan menossa.

Tulipa tuossa vähän panostettua varusteisiinkin. Tilasin Epsanjasta jatkoja, tossut ja nestemankkaa. Päivitin uhkaavan vanhoja jatkoja, joista vanhimmat oli jo 15v ikäisiä campin lankaportillisia. Hyvin ne olivat palvelleet, mutta eiköhän tuo ikä ala olla jatkoille jo ihan riittävä. Tossut päivitin uusiin samanlaisiin eli tilailin uudet La Sportivan Pythonit. Ikinä en ole nestemankkaa kokeillut, ja pitäähän se välillä jotain uutta testata ja hyvinhän tuo tuntuu toimivan. Nestemäisellä kun holvaa kädet ennen reitille lähtöä niin kovin monesti ei tarvitse reitin aikana kättä pussiin kastaa. Saapa nähdä miltä tuntuu hieman pidemmän aikaa testattua.

Uudennihkeää kampesta. Jatkojen paino on viidessätoista vuodessa tippunut sen verran, että sen kädessä huomaa. Viilataan pikkuhiljaa räkin painoa alaspäin...

Kiipeilyistä sitten. Syksyn kaikki kolme ulkokiipeilykertaa olen viettänyt rojektoimassa yhtä seiskan reittiä. Het eka kerralla sain kaikki yksittäiset muuvit tehtyä. Toisella kerralla sain yläköydellä linkitettyä koko reitin kahdella levolla. Kolmannella kerralla kiipesin lämpöjä yläköydellä muistellen muuvit kuntoon. Petrus lähti liidaamaan omaa 7b projektiaan ja pannutti näyttävästi tokasta kruksista. Tuumasin, että hitot kait se pitää itekki yrittää vaan liidata kun ei kait tuosta vaarallista ole tippua. Nää seiskan reitit on siitä kivoja, ettei näissä pahemmin hyllyjä enää ole. Pannuttaa voi siis huoletta ja liidaaminen onkin enempi oikeaa urheilukiipeilyä.

Niin no se liidiyrkkä sitten. Kävin ensin klippaamassa ekan pultin ja tulin vielä maahan vähän ravistelemaan käsiä. Kiipeily oli jotenkin aivan ihme yliyrittämistä ja kämmäilin koko ajan. Eka klippi eli toisen pultin klippaaminen ei sitten onnistunutkaan. Asento oli hieman väärä ja ainakaan näillä naruilla ei tuosta asennosta klippiä saanut tehtyä joten minipannut tuli. Neljä kertaa piti yrittää, että sain köyden jatkoon. Ei ollu siis ihan klippimuuvi kunnossa. No ens kerralla sitten ainakin muistaa. Loppu reitistä meni sitten pulttipultilta tarkastaen kaikki klippiasennot ja otteet. Asiallinen reitti kyllä. Jospa ensi kerralla sitten olisi vähän lähempänä. Kitkat alkaa kyllä olemaan lupaavat. Toivottavasti viikot ei lopu kesken.

Pate muuvittelee tämän syksyn nemesistä. Jospa tän sais lähetettyä ennen kun sormet käy jäätyyn.

Kesä

Jotenkin tämä meikäläisen kesäkiipeily on kyllä aika ironista. Juuri silloin kun olisi parhaat kelit niin on vähiten aikaa käytettävissä. Perheen pyörittämisessä kesä on yllättävän hektistä aikaa. Tänä kesänä kiipeilyt ei ole kuitenkaan olleet kiinni ajan käytöstä vaan miehen kunnosta. Taisin jossain vaiheessa jo avautuakin vatsan toimintahäiriöstä, mutta tässäpä lisää.

Nyt heinäkuussa tuli vuosi siitä kun vatsavaivat alkoivat. Ensin arvelin mahataudiksi, mutta pakko oli tunnustaa sen olevan jotain muuta kun kuukauden päästäkin oli maha sekaisin. Sain pakin rauhoittumaan keittokuurilla ja syömällä vain vatsaystävällisiä elintarvikkeita. Palasin hieman takaisin ruokavaliossa ja kohta oli maha jälleen sekaisin. En oikein vuoden loppuun mennessä saanut selville mikä aine vaikuttaa eniten vatsan toimintaan kun viljojen ja maidon vaihtelu tuntui jotenkin yhden tekevältä ja välillä oli parempia päiviä ja välillä huonompia. Liekö malttanut tarpeeksi kauan testata yhtä ruoka-ainetta. Kävin vuoden alussa tähystyksessä, joka ei täysin onnistunut kovista kivuista johtuen. No mitään erityistä ei siellä tuntunut kuitenkaan olevan. Vaihdoin sitten gluteenittomalle ja se tuntuikin tepsivän kohtuudella. Välillä tosin lapset toivat päiväkodista mahataudin ja siitäkös meikän kroppa innostui. Sama peli jatkui koko kevään mihin syys puolella oli jo totuttu. Välillä vatsa toimi paremmin ja välillä huonommin.

Kesää kohti vatsa meni todella heikolle hapelle ja koko kesäloman olin kuralla. Päätin mennä työterveyteen selvittämään asian heti elokuussa ja niillä jäljillä tässä ollaan. Aloitin oireisiin kyllästyttyäni käyttämään vähän vahvempia maitohappobakteereja ja lopetin viljat kokonaan elokuun alussa. Se tuntui vaikuttavan ainakin jotenkin. Vatsa alkoi heti rauhoittua ja tällä hetkellä lähennellään jo normaalia toimintaa. Hemoglobiini oli toukokuussa hieman alhaalla eli 145 nyt elokuun alussa arvo oli romahtanut ja pääsin niinkin korkealle kuin 109. Ei auttanut kun aloittaa rautakuuri, vaikkei se yleensä vatsan toimintaa parannakaan. Nyt on uudet tähystykset varattuna ja veriarvoja tutkittu oikein urakalla, jospa tämä tästä nyt syssyn mittaan selviäisi.

Kiipeilyhommia olen kesän mittaan onnistunut kuitenkin muutaman kerran harrastamaan. Pari kertaa olen käynyt Halsvuoressa, kerran boulderoimassa ja kerran paikallisessa salapaikassa. Paria seiskan reittiä olen tässä yritellyt ja toivottavasti toisen sais tässä syksyn mittaan vielä taivutettua. No nähtäväksi jää. Yksi ilta viikkoon tuntuu olevan näin arkielämään yhdistettynä mahdollista viettää kalliolla. Kahdesta kolmeen sisäreeniä yritän tehdä siinä samalla, että olisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet kehittyä ja saada nuita reittejä kellistettyä. Siinäpä se on sitten kesä mennyt. Toivottavasti syksyn mittaan olisi kelejä jäljellä, että pääsisi nuita rojekteja yrittämään.

Yritystä reitille Kylmiö. No eipä ollu menossa kun lämpöä ja kosteutta oli sen verran, että kivikin tuntui hikoilevan.

Pate testaa muuveja Hullunkuri reitille. Tuossa on kyllä Jani löytänyt kivoja muuveja kalliolta. Yläkerran släbiä en ole ite vielä päässyt testailemaan.

Kunnon palauttelua + hanskat

Mullahan siis piti olla viikonloppuna Korouomassa jäätä särkemässä. No näin ei kuitenkaan tapahtunut ja kauhean säädön jälkeen sain aikataulut sovitettua niin, että pääsisin sinne ensi viikonloppuna. Täällä Keskimaassa alkaa boulderkausi puskea päälle, mutta näin surkean jääkauden jälkeen olisi vähän pakko päästä pyörähtään kunnon pelipaikoilla. Saapa nähdä miten käy. Toivottavasti onnistuu tällä kertaa.

Tammi-/helmikuun sairastelujen seurauksena kunto oli kyllä aika kuopassa. Noin kuukauden reenailujen jälkeen aloin olemaan samoilla tasoilla kuin tammikuun alussa. Yritin viimeviikon lepäillä viikonloppua varten ja kävin sitten viikonloppuna salilla, kun reissua ei kerran tullutkaan. Nyt pitäis varmaan tänään hieman roikuskella hakuilla, että saisi tatsin pysymään edes jonkinlaisena.

Kovaa hommaa

Vihdoin usean vuoden etsiskelyn jälkeen löysin Outdoor Research merkkiä jostain kaupasta Suomesta. Olen yrittänyt kaivaa paljon kehuttuja OR Alibi hanskoja internetin syövereistä, mutta OR ei myy suomeen suoraa tuotteitaan eikä jenkeistä ole jaksanut alkaa tilailemaan. Mutta niin Shelbylläpä Oulussa löytyy hyvä valikoima ORn hanskoja. Sieltä sitten äkkiä hanskat tilaukseen ja jännittämään mitä postisetä tuo. Koko tuli valittua puoli arvalla. Meikällä yleensä hanskan koko on 10 ja mittailemalla päädyin tilaamaan L kokoiset. No posti tuli ja paketti auki niinkuin lapset karkkipussilla. Hyvältä näyttää ja hanskaa käteen sovittaessa tuntuu kyllä aivan huipulta. Saapa nähdä miltä tuntuu tositilanteessa. OR lupaa hanskojen toimivan seitsemään pakkasasteeseen. Luulen, että menee kylmemmässäkin sillä tuntuma kädessä on suurin piirtein sama kuin Thermoissa, joita olen käyttänyt parin kympin pakkasessa.

Sydäntalvea ja föönituulia

Ugh. Viime postauksen jälkiin olenkin sitten sairastellut. Ensin lapset ja sitten ite oikein keuhkoputken tulehdukseen asti. Jos tammikuussa alkoi olla jo hieman kunnossa, niin nyt ei voi kyllä sanoa samaa. No toisaalta huonossa kunnossa tuntuu olevan jäätkin. Kaakkois- ja Etelä-Suomessa ilmeisesti jäät on aika iskussa, ainakin jos some-hypetykseen on uskominen. Täällä Keskimaassa taas jäät on huonommassa kunnossa kun kertaakaan tämän kahdeksan vuoden aikana, mitä täällä on tullut vietettyä. Mistähän lienee johtuu? Periaatteessa sää on ollut otollinen ihan hyvän jääkauden syntymiselle. Lukuun ottamatta kauden alkua, joka venyi Joulun tietämille. Välillä on sulanut ja välillä pakastanut, jonka ainakin minun käsityksen mukaan pitäisi tuottaa jäätä ihan hyvin. Ilmeisesti nyt on kuitenkin käynyt niin, että sitten kun pakkasta tuli sitä tuli niin reippaasti, että valumauomat jäätyivät. Sitten kun tuli lämmintä sitä oli sen verran pitkään, että osa jäistä tippui pois. Sitten taas jäätyi, muttei niin pitkään, että jäätä olisi kunnolla muodostunut. No joka tapauksessa täällä on siis ihan paska jäätalvi.

Tässä alan nyt pikkuhiljaa sairasteluista toipumaan ja sunnuntaina uskaltauduinkin hieman roikuskelemaan kotiseinällä. Mielestäni meni paremmin kuin edellisellä kerralla. Jotain oli kuitenkin toisin. Tiistaina käytiin ulkoilemassa ja sunnuntaista rohkaistuneena hyppäsin suoraan terävään päähän. Olin bongannut edellisellä viikolla hienon näkösen reilun kymmenmetrisen pilarin ja arvelin yläosan kallion menevän mahdollisesti luonnollisena mikstana. Pilarin alaosa oli hienon plastista jäätä. Puoleen väliin pääsin helpohkosti ja varmistelin yhdellä ruuvilla. Pumppi oli jostain kuitenkin hiipinyt kyynärvarsiin. Ravistelin käsiä, kauhistelin yläosan jään pinnan haurautta ja toivoin rakenteen olevan vain pinnan ominaisuus. Vielä oli mahdollista pakittaa, mutta ei enää mieli antanut periksi. Väänsin itseni pilarille ja muutamalla muuvilla toppiin. Laitoin yhden ruuvin hieman topin alle ravistelin vahvasti pumputtavia käsiä ja lähdin topittamaan. No eipä se ollutkaan ihan niin yksinkertaista. Lumen alla joka puolella tuntui olevan vain kiveä. Kädet veti ihan pökkiin eikä auttanut kun tulla ruuviin ravistelemaan. Että näin sitä oikein jääkiipeilijät sitten täällä, kun kymmenen metrin pilaria saa liidattua... Keles... No pakkohan se oli myöntää, että kunto on vaan tullut romahdusmaisesti alas. Jouduin vielä uudelleen lepuuttamaan ennen kuin keksin miten pilarin päälle pääsi seisomaan. Kyllähän sieltä lumen alta sitten jäätä löytyi kun malttoi sitä etsiä. Tosin juuri sen verran, että ylös pääsi kiipeämään. Yläosan mikstaa en edes viitsinyt lähteä katsomaan, kun ei se olisi kuitenkaan mennyt. Onneksi hyllyllä oli sen verran risuja, että niistä pääsi laskeutumaan.

Järkytyksestä selvittyäni varmistelin Juhan kakkostelua ja kiipesin itse vielä linjan yläköydellä. Sitten vietiin yläköysi draikka linjalle ja jumppailtiin sitä pariin otteeseen. Siinä tuli selville, ettei kunto ollut ihan sama kuin Joulun tuntumassa. Silloin sain kaikki muuvit tehtyä yhdellä levolla. Tällä kertaa pääsin nippa nappa puoleen väliin eikä olisi ollut mitään mahdollisuuksia jatkaa kruksin ohi. No ei muuta kun leuka rintaan ja reenaamaan. Suunnitelmissa olis käydä Korouomassa vielä tälle keväälle ja sitä ennen täytyy yrittää päästä uudestaan kuntoon.

Pilari päivän valossa reilu viikko sitten.

Juha kakkostelee iltavalaistuksessa. Nykyiset ledivalot on kyllä sitä luokkaa, ettei hämärän tuloa tarvitse kauheasti säikähtää ainakaan näillä lyhyillä reiteillä.

Vieläki kipeenä

Mutta parempaan suuntaan menossa. Masu alkaa nyt olemaan vähän paremmassa kunnossa, mutta ei vieläkään ihan normaalissa. Kahvia eikä kovin rasvasta tai maustettua ruokaa uskalla syödä. Toisaalta tuohan ei välttämättä olis huono idea muutenkaan. Tosiaan hyviä puolia tämmösestä pidemmästä(5vko) mahan parantelusta on se, että joutuu oikekasti kiinnittämään huomiota ruokailuunsa. Kaiken viljapitoisen pois jättäminen ruokavaliosta lopetti mahan turvotuksen. Olen siis mitä ilmeisemmin syönyt ihan liikaa viljatuotteita. Suoranaisesti maha ei niistä kuitenkaan koskaan sekaisin ole mennyt eli en ehkä lähtis keliakiaa syyttämään, mutta jonkin asteinen "ärtynyt suoli" ilmeisesti minultakin löytyy. Niin tästä taudista ja ruokavalion syynäämisestä johtuen on nyt sitten kuukauden aikana painoa lähtenyt reippaat viis kiloa. Ei huono. Vielä kun tuon sais pidettyä jahka tässä pääsee taas normaliin arkeen. No aika paljon enemmän saa näköjään syödä, mitä tässä parin viimesen viikon aikana on tullut syötyä, ja silti pitäis painon pysyä huudeilla.

Parin viikon päästä pitäis lähteä viikonlopuksi Kustaviin opettelemaan halkeama kiipeilyä. Toivottavasti säät sallii. Viimesen viikon on tullut kyllä vettä niin keleesti, että saapa nähä miten äijien käy. Jospa siihen mahtus semmonen matalapaineiden välinen viikonloppu. Vähän on joskus tullut halkeamia kiivettyä, mutta voin kyllä kertoa, että tekniikka on kyllä täysin hukassa. No tuollahan sitä pitäis sitte oppia. Niin tässä on tietysti sellainen mutta matkassa, että näiden sairastelujen jälkeen pitäis saada taas vysiikkaaki ylös ennen reissua. No on tässä nyt vielä pari viikkoa, että eiköhän siinä saa muutaman reenin tehtyä.

Voihan helle -> sairastelua

Tässä reilun kaks viikkoa ollu maha sekasi. Ekalla viikolla kävin tosin pari kertaa kiipeilemässä ja viikonloppuna oli Rallit. Sinänsä menny ihan hyvin, että sairastelu ei ole haitannu hirveästi jokapäiväistä elämää. Tai no muutaman kerran saa käydä vessassa, mutta ei sen ihmeempää. Reilu viikko sitten kävin lääkärissä, kun hermot meni. No tuumasi, että ota tätä pro bioottia ja chillaa. No joo eipä kauheasti ollu vaikutusta. Tosin pahapa tuo on sanoa onko syömiset vaikuttanu paranemisen hitauteen. Olen siis syönyt kohtuu normaalisti. Hieman panostanu syömään nopeammin sulavaa, mutta eipä sen kummempaa.

Työt alkoi maanantaina ja pääsin tasalämpöisiin toimisto-olosuhteisiin. Tiistaina meni kuitenkin hermot uudelleen ja varasin uuden lääkäriajan. Tällä kertaa otettiin sitä sun tätä näytettä ja saapa nähä mitkä on tulokset. Oma diagnoosi alkaa olemaan että sain helteen keskellä uimavedestä viruksen, joka sekoitti nestehukkaisen mahan pahemman kerran. Joo kämmäsin parina päivänä juomisen ja pääkivusta päätellen ehti ihan kunnon nestehukan puolelle ennen kuin tajusin tilanteen.

Nyt oon pari päivää ollu keitto ruoalla ja kiinteimmät ruoat ollu banaani ja pinaattilätyt. Tänään on vihdoin tuntunu vähän paremmalta. Saapa nähä miten äijän käy. Vois tässä mahdollisesti olla yks hyvä puoli. Olen ainaki neljä tai viis vuotta yrittäny saada viilattua painoa neljällä kilolla alaspäin. En ole malttanu pitää kunnon laihista, koska olen pelännyt treenien siitä kärsivän. No nyt olis hyvä sauma jatkaa keittolinjalla sen verran, että sais ne kilot viimein pois. Nii ja nyt kun tänne uhoan niin pakkohan se on yrittää ;)

Ylös, ulos ja lenkille

Kait se pitääs sitte sohvalta ponnistaa. Tässä on nyt kuukauden päivät ja kolme lääkärikäyntiä menny vähän arvuutellessa mitäs ne tämmöset rytmihäiriöt oikein on. Tänään pääsin sitte kardiologille ja olihan kohtuu vakuuttava setä. Kuunteli sydäntä ja katteli labratuloksia ja tuumas vaan, notta nämä on semmosia hyvän laatuisia lisälyöntejä. Ei muuta ku lähet liikkumaan ja juot sitä kahvia vähemmän. No sitä mie vähä itekki tuossa reilu viikko sitten arvelin ja nyt mennään toista viikkoa ilman kahvia ja herätyskelloa ja ainaki pari viikkoa yritän olla vielä ilman kahvia. Herätyskellon taidan jättää kokonaan pois kun tuntuu nuo lapsukaiset herättävän tarpeeksi ajoissa muutenkin. Rytmihäiriöitä on kyllä vieläkin, mutta huomattavasti lievempiä kuin aikasemmin.

Kait se on sitte uskottava ja uskaltauduttava taas pikkuhiljaa reenailun ihmeelliseen maailmaan. Motivaatio on ainaki kasvanu tässä lepoviikkojen aikana. Suunnitelmana olis ny sitte alkuun venytellä ja roikuskella ja sitte käydä kiipeämässä metrejä helpohkoilla reiteillä ja vaikka yläköydellä. Eikhän sitä parissa-kolmessa viikossa pääse lähelle samoja kuntoja mitä tuossa jo oltiin. Kovasti olis hinku mennä rojektille antaan yrkkää, mutta ehkä tässä pitää vähän malttaa. Baby steps vai miten se meni.

Nii kehittelinhän mie tuossa joutessani omatekoisia hitstrippejä kakkosnelosesta. Täytyyhän raportoida miten ne käy toimimaan. ainaki se Hörstin treeniohjelma vaikuttaa ihan tehokkaan kuuloselta. Katotaan uskaltaako sitä alkaa tekemään näillä sormilla.