Syssyä

Monenlaista ehti tapahtua syksyn aikana. Koiramme Nuca lähti paremmille metsästysmaille, työreissuja oli Belgiaan, Sveitsiin, Englantiin ja Intiaan ja siinä sivussa odoteltiin kieli pitkällä niitä syksyn hienoja boulderkelejä. No niitäpä ei koskaan tullut. Vettä satoi kuin Esterin peestä koko helkatin syksyn. Tai pari päivää oli jossain välissä ihan ok, mutta juuri silloin Juuso-poika onnistui sairastamaan flunssaa. Onneksi joitain kertoja onnistui kiipeämään köyden jatkona. Voi sanoa, että kiipeilyn saralla koko syksy oli täysi fiasko.

Työrintama on myös rassannut miestä vähän enemmän kuin aikoihin. Syynä ehkä työn kuvan muutos josta johtuen myös nuita työmatkoja on ollut syksyn aikana enempi ku kymmenen edellisen vuoden aikana yhteensä. Bloki on jäänyt vähän taka alalle. Tai eipä tuolla harrasterintamalla ole ollut paljon kerrottavaakaan. Koitetaan nyt talvella vähän skarpata tätä osastoa myös.

Mutta joo tässäpä fotodrop.

Elokuun lopulla hikoilua työmatkalla. Sveitsin rinteissä saa äkkiä hien pintaan.

Syksyn fiiliksiä kosteusprosenttien suhteen

Sateinen syyskuu ketutti sen verran että tartuttiin ekaa kertaa hakkuihin tälle kautta.

Jälleen metsästämässä kuivaa kiveä. Turhaan.

Karvakaverin viimeisiä päiviä. Lähtö tuli yllättäin. Mutta niin kai se tulee melkein kaikille.

Lokakuussa löytyi yksi päivä, että päästiin köyden nokkaan. Ajettiin Lammille vilkaisemaan paikallista kiveä. Ihan komea kallio. Aika urbaanilla paikalla tosin.

Kaksi hirveää. Harvemmin pääsee elävää hirveä silittämään.

Marraskuun lopussa uskalsi taas pitkästä aikaa käydä kuntoileen.

Pohjoisessa pääsee Joulukuun alussa jo talvitunnelmaan. Koko jengillä laskemassa.

Järkkäilin joulukuun puolessa välissä toisen perinteisen hakkuheiluttelun. Kivaa oli ja lihakset saatiin jumiin. Josko kohta pääsisi Keski-Suomessa ihan vallan jääkiipeilemään...

Jääkausi auki

No niin taas on päässyt jokunen viikko vierähtään päivityksestä, joten kirjoitettavaakin on taas kertynyt. Ekaksi oltiin joulukuun 12 päivä hakkuhuukkailuissa. Siellähän Olympiastadionilla oli taas mukavat kekkerit. Alppikerhon pojjaat oli järkkäilly kisat vallan mainiosti ja itsekin sain kymmenen pistettä rikki jopa reippaasti ;) Papukaijamerkit jäi tosin saamatta. Nämähän nyt olivat todennäköisesti viimeiset kilpailut Olympiastadionilla. Toivotaan, että pojat keksii ensivuodelle jonkin uuden paikan järjestää kisoja. Tässäpä vähän juttua ja kuveja kisoista 2015-hakkuhuukkailut

Joulun aika meni kokolailla bulkkauksen piikkiin ja painoa onkin mukavasti 3kg enemmän kun vuosi sitten. No onpahan jotain rojektia keväälle tarjolla. Hakkuhuukkailujen jälkeen käytiin pari kertaa pojan kans sisäkiikuilla ja sitten rakennettiin lisää seinää kotia. Nyt alkaa olla jo ihan kiva kulmaseinä reenejä varten. Lapsille ostin isoja kahvoja seinälle niin pääsevät vähän kiipeilyn makuun. On nää pienet seinät sen verran jyrkkiä, että tulee varttuneemmallekin lepokahvat tarpeeseen.

Tämmönen seinä meillä tällä hetkellä. Vähän levyä puuttuu vielä oikeasta laidasta, mutta kohta valmista.

Kyllä täällä etelässä on se huono puoli, että talvet käy jäämään aika lyhyiksi. Vuosi sitten avasin jääkauden 6.1. eikä tämäkään alkanut sen aiemmin. 10.1. otettiin siis ekat liidit tälle kaudelle. Täytyy varmaan alkaa panostaa tuohon vesisateessa kiven huukkailuun tulevina syksyinä niin saa kautta jatkettua sitten syksypuolelta. Vesisateessa ei kuitenkaan pysty boulderiakaan harrastaan joten samalla tulis sellanen kestävyys reeni bouldereiden väliin.

Joo, mutta oltiin siis sunnuntaina 10.1. päräyttään kausi käyntiin. Liidailu tuntui mukavalta ja ruuvejakin sai seinään juuri sopivasti. Paikkapaikoin siis kallio paistoi jään läpi ja lyöntipaikkaa kannatti vähän tuumata, ettei lyö suoraan kiville. Ilmatieteenlaitoksen ennusteen perusteella sovittu kiipeilysää sen sijaan ei aivan pitänyt paikkaansa. Pakkasen piti lauhtua johonnii 16 asteeseen, mutta toisin kävi ja jäätä louhittiin napakassa -23 asteen lämmössä. Tämähän oli aivan loistava sää avata jääkausi. Nyt tulevat 10 asteen pakkaset tuntuu helteeltä ja jää mukavan pehmeältä. Toivotaan vaan, että vettä pääsisi pakkasesta huolimatta jostain valumaan. Ei oo kiva jos tässä vaiheessa kautta jo ollaan lopullisessa jää tilanteessa. No saapa nähä miten tässä taas käy.

"Sisäkiipeilykin" voi olla aika vilpoista

 Joulupukki toi uutta varustetta ja lähes 20v vanha toppis joutui väistymään uuden tieltä. Kyllä nyt tarkenee ullakolla :)

Jani availee jääkautta. Hämärä yllättää tammikuussa aikaisin.

Huukkailuja ullakolla

Vielä viimehetken valmistautumista kisoihin. Jos vaikka sais oman parhaansa tehtyä ja pääsis stadikan kattoa etenemään. Muutama jamppa on Keskimaasta lähöillään, joten kivat kokoontumisajot on taas luvassa. Ullakkohuukkailuita ei saatu tänä vuonna aikaiseksi ennen kisoja, koska järjestävä seura(eli mie) oli liian hidas. No katotaan jos tammikuussa pidettäis sitten semmoset. Formaattia joudutaan kans viimevuodesta uusimaan, koska chillailu eli grillaus, saunominen ja leffojen pällistely jäi auttamattoman lyhyeksi ;)

Eskon tyylinäytettä viimeistelyreeneistä

Ullakkoreenejä from Juuso Raekallio on Vimeo.

Joulu tuloo

 Joulukin veinaa nykyään päästä yllättämään. Liekkö se johtuu siitä, että lapinmiehelle on päässyt juurtumaan selkärankaan, että ennen Joulua sataa vähintään muniin asti lunta. No täällä Jyväkylän paikkeilla se ei näytä toteutuvan tänäkään vuonna. Joulukalenteri on jo vahvasti aluillaan ja lunta on päästy tähän mennessä parina päivänä vähän lapioimaan, mutta muutenpa sitä on nähnyt vaan internetin ihmeellisessä maailmassa. Boulderille ei ole päässyt sateiden takia ja lenssukin pääsi tuossa yllättämään. Viikon lenssuiltuani menetin hermot ja kävin testiluontoisesti hakkaamaan halkoja. Lenssu ei tuntunut pahemmaksi muuttuvan, joten uskaltauduin reenailemaan hakkuroikuntaa tulevia HUUKKAILUITA varten.

Lenssun jälkeinen reenaaminen on muutes aina aika mielenkiintoista ja jossain määrin jopa pelottavaa puuhaa. Varsinkin jos veinaa aikataulu ahdistaa ja kuntoonkin olisi päästävä. Tein sitten viimeviikolla kolmena päivänä(ti, ke, to) putkeen hakkureeniä. Nousujohteisesti ja lenssua kuunnellen yritin ainakin itselle perustella tän olevan hyvä juttu. Parjantai iltana olikin sitten olo kuin selkääni olisin saanut oikein kunnolla. Syytä olikin sitten mukava arvioida. Onko lenssu mennyt pahemmaksi, vaivaako univelka vai onko reeni vaan ottanut koville. Pe la yöllä lihaksia kuumotti ja pääkin oli kipeä. Ei oikein hyvä ennuste lauantaille. No onneksi sain nukkua aamulla melkein ysiin asti ja herättyäni pää ei enää ollut kipeä. Iltapäivästä olo oli ihan ok ja kiipeilyseuran pikkujouluissa tuli vähän kiivettyäkin. Sunnuntaina olo oli ihan ok, joten päätelmäni on että kolmen päivän hakkutreeni oli aika kova pala lenssusta palautuvalle kropalle. No mutta taas mennään ja toivotaan jäärajan laskeutuvan Rovaniemen korkeudelta pikkuhiljaa tänne etelän suuntaan.

Tän reissun jälkeen iskikin lenssu

 Kiipeilytreeniä ilman ylöspäin etenemistä

Seuran pikkujoulujen tunnelmia

Sydäntalvea ja föönituulia

Ugh. Viime postauksen jälkiin olenkin sitten sairastellut. Ensin lapset ja sitten ite oikein keuhkoputken tulehdukseen asti. Jos tammikuussa alkoi olla jo hieman kunnossa, niin nyt ei voi kyllä sanoa samaa. No toisaalta huonossa kunnossa tuntuu olevan jäätkin. Kaakkois- ja Etelä-Suomessa ilmeisesti jäät on aika iskussa, ainakin jos some-hypetykseen on uskominen. Täällä Keskimaassa taas jäät on huonommassa kunnossa kun kertaakaan tämän kahdeksan vuoden aikana, mitä täällä on tullut vietettyä. Mistähän lienee johtuu? Periaatteessa sää on ollut otollinen ihan hyvän jääkauden syntymiselle. Lukuun ottamatta kauden alkua, joka venyi Joulun tietämille. Välillä on sulanut ja välillä pakastanut, jonka ainakin minun käsityksen mukaan pitäisi tuottaa jäätä ihan hyvin. Ilmeisesti nyt on kuitenkin käynyt niin, että sitten kun pakkasta tuli sitä tuli niin reippaasti, että valumauomat jäätyivät. Sitten kun tuli lämmintä sitä oli sen verran pitkään, että osa jäistä tippui pois. Sitten taas jäätyi, muttei niin pitkään, että jäätä olisi kunnolla muodostunut. No joka tapauksessa täällä on siis ihan paska jäätalvi.

Tässä alan nyt pikkuhiljaa sairasteluista toipumaan ja sunnuntaina uskaltauduinkin hieman roikuskelemaan kotiseinällä. Mielestäni meni paremmin kuin edellisellä kerralla. Jotain oli kuitenkin toisin. Tiistaina käytiin ulkoilemassa ja sunnuntaista rohkaistuneena hyppäsin suoraan terävään päähän. Olin bongannut edellisellä viikolla hienon näkösen reilun kymmenmetrisen pilarin ja arvelin yläosan kallion menevän mahdollisesti luonnollisena mikstana. Pilarin alaosa oli hienon plastista jäätä. Puoleen väliin pääsin helpohkosti ja varmistelin yhdellä ruuvilla. Pumppi oli jostain kuitenkin hiipinyt kyynärvarsiin. Ravistelin käsiä, kauhistelin yläosan jään pinnan haurautta ja toivoin rakenteen olevan vain pinnan ominaisuus. Vielä oli mahdollista pakittaa, mutta ei enää mieli antanut periksi. Väänsin itseni pilarille ja muutamalla muuvilla toppiin. Laitoin yhden ruuvin hieman topin alle ravistelin vahvasti pumputtavia käsiä ja lähdin topittamaan. No eipä se ollutkaan ihan niin yksinkertaista. Lumen alla joka puolella tuntui olevan vain kiveä. Kädet veti ihan pökkiin eikä auttanut kun tulla ruuviin ravistelemaan. Että näin sitä oikein jääkiipeilijät sitten täällä, kun kymmenen metrin pilaria saa liidattua... Keles... No pakkohan se oli myöntää, että kunto on vaan tullut romahdusmaisesti alas. Jouduin vielä uudelleen lepuuttamaan ennen kuin keksin miten pilarin päälle pääsi seisomaan. Kyllähän sieltä lumen alta sitten jäätä löytyi kun malttoi sitä etsiä. Tosin juuri sen verran, että ylös pääsi kiipeämään. Yläosan mikstaa en edes viitsinyt lähteä katsomaan, kun ei se olisi kuitenkaan mennyt. Onneksi hyllyllä oli sen verran risuja, että niistä pääsi laskeutumaan.

Järkytyksestä selvittyäni varmistelin Juhan kakkostelua ja kiipesin itse vielä linjan yläköydellä. Sitten vietiin yläköysi draikka linjalle ja jumppailtiin sitä pariin otteeseen. Siinä tuli selville, ettei kunto ollut ihan sama kuin Joulun tuntumassa. Silloin sain kaikki muuvit tehtyä yhdellä levolla. Tällä kertaa pääsin nippa nappa puoleen väliin eikä olisi ollut mitään mahdollisuuksia jatkaa kruksin ohi. No ei muuta kun leuka rintaan ja reenaamaan. Suunnitelmissa olis käydä Korouomassa vielä tälle keväälle ja sitä ennen täytyy yrittää päästä uudestaan kuntoon.

Pilari päivän valossa reilu viikko sitten.

Juha kakkostelee iltavalaistuksessa. Nykyiset ledivalot on kyllä sitä luokkaa, ettei hämärän tuloa tarvitse kauheasti säikähtää ainakaan näillä lyhyillä reiteillä.

Jääkauden aloittelua

Kelit on olleet tänä talvena vähän niin ja näin, joten jäitä on saatu odotella. Sillä välin olen turvautunu huukkailu hommiin ja vanerin kauhomiseen. Tilailin tuolta Krukonogilta kilkkeitä marraskuun puolella ja nyt oon vihdoin päässyt vähän niitä testailemaan.

Tilasin Ergo hakkuihin parit terät. Toiset agressiivisella mixded teräkulmalla ja toiset uudella jääprofiililla. Mixdedteriä testailin tuossa Joulun aikoihin draikkahommissa ja ohan ne kyllä pätevän oloset pelit. Pienillä otteilla eron huomaa. Nämä terät on huomattavasti tarkemman oloset pienillä otteilla kuin alkuperäiset Petzlin terät. Sen vähän mitä jäätä näillä kiipesin totesin, että onhan se mahdollista, mutta ei miellyttävää. Teräkulma on niin jyrkkä, että jäähän lyöminen onnistuu hyvin vain jonkun muodon päälle. No kaikkeahan ei tietenkään voi saada.

Jääteriä pääsin testaamaan vasta eilen kun sain kauden ekan jääliidin nautiskeltua tuolla Seppiksellä. Pakkasta on pidellyt jonkin aikaa ja nyt oli pari päivää nollan tietämillä, joten jää oli mukavan pehmeää ja helppoa kiivetä. Jääterät näyttivät myös kyntensä ja pesivät helposti Petzlin omat versiot. Näillä lyöminen oli helppoa ja toimivat varmasti myös kovemmalla jäällä.

Olipas muuten jääkiipeily kivaa pitkästä aikaa. Homma sujui ihan kohtuudella mitä nyt perinteisesti kauden eka liidi oli hidas kuin mikä. No seuraavalla kerralla sitten panostetaan nopeuteen. Kaivelin hieman kilkkeitä ja huomasin, että mulla on kaheksan kärkipiikkiä M10 rautoihin ja niiden rungot alkaa näyttää siltä, että niillä ei montaa kautta enää mennä. No päätin heittää vanhat kuluneet terät suosiolla roskiin ja vaihtaa uudet tilalle. Nyt on sitten vielä neljä tuliterää piikkiä odottamassa jääkiipeily reissua, jolloin ne voi heittää tuplana ja nautiskella vielä helpommasta kiipeilystä. 

Eipä tässä ihmeempiä. Toivottavasti pakkasia pitelee, niin päästään piakkoin uudestaan ulkoilemaan.

 Antti jumppailee heikoilla jäillä ja herkällä kivellä.

 Antti ja kivihuukkailua

 Olihan nuo jo kärkipiikit vaihdon rajalla

 

 Jääterä toimi kyllä paremmin kun Petzlin orkkis. No onhan tuo Petzl kyllä päässy jo tylsistyynkin.

 

 Kauden eka liidi. Tästä se taas lähtee. Onhan hienoa hommaa.

 Pate jummpailee kakkosena

 Jani suorittaa herkkiä liikkeitä yläköydessä

Koti-isin elämää

Eipä ole kiipeilyrintamalla paljon tapahtunut reilun kuukauden aikana. Omassa elämässä sitäkin enemmän. Jäin töistä kotiin hoitamaan lapsukaisia kymmeneksi viikoksi. Eihän se pitkään ole, mutta jotain nyt kuitenkin ja ehkä tässä ajassa vähän ehtii tutustua koti-isien ja -äitien arkeen. Jäin siis kotiin marraskuun alussa ja sain ihan kunnon aloituksen koti-isyyteen. Oltiin kaikki vuorollaan lenssussa ja siinä se ekat pari viikkoa menikin. Eilen laskeskelin, että kuukauden sisään ollaan käyty kuus kertaa lääkärissä, jossa mukana yks oma käynti. No onneksi nyt aletaan olemaan vähän paremmassa hapessa.

Ennen kotiin jäämistä olin arvellut, että kyllä siinä arjessa varmaan jotain asioita on joista rouva ei ole osannut "varoittaa". Nyt kun viis viikkoa on kulunut voin todeta, että kyllä tässä pari muuttujaa on ollut matkan varrella. Ihan vaan ruoan laitto on jo oma prosessinsa. Olen kyllä aina pitänyt ruoan tekemisestä, mutta kaksi ruokaa päivässä muiden askareiden lomassa on kyllä aika haasteellista.

Toinen toimintaa vaativa laji on aamuinen ulkoilu tai jossain käyminen. Aamuaskareiden jälkeen pitää kuitenkin ennen yhtätoista eli lounasta vielä laittaa se ruoka ja jos veinaa ehtiä jossain käymään on oltava aikaisin liikkeellä. No semmosta se. Mukavaa vaihtelua toimistonörtin arkeen. Hatunnosto kaikille lapsia kotona hoitavalle. Arvokasta toimintaa, jota valtiovalta ja työelämä ei kuitenkaan kaikesta myhäilystä huolimatta arvosta juurikaan.

Kiipeilyrintamalla sen verran kuitenkin marraskuussa, että pidettiin Jyväskylän hakkuheebojen kans leikkimieliset mittelöt meidän ullakkoseinällä. Tässäpä ois siitä hommasta viteota.

Ullakkohuukkailu from Juuso Raekallio on Vimeo.

The sirkuit - iltani ledivaloissa

Viikolla 42 reenailin kertaalleen sisällä ja päätin aloittaa hakkutreenit. Laitoin kymmenen kiloa painoa reppuun ja kiipesin rinkiä kotiseinällä. Yllättävän hyvältä tuntui paitsi sormissa joiden nahka ei ole taas tottunut siihen, että hanskojen hieman rullatessa nahka litistyy makiasti hakun kahvaa vasten. No perinteisesti tästä päästään muutamalla treenikerralla, kun  nahka tottuu uuteen otetyyppiin. Reppu ei vaan ole ehkä paras mahdollinen lisäpainoille. Pitäis ostaa se painoliivi. Ovat vaan törkeen kalliita. Tai no halvin tais olla 85€ 20kg painoilla, että ehkä sitä vois semmosen laittaa. Pitihän siihen reenin sekaan vääntää pari boulderiaki, ettei mene aivan hakkuiluksi. Ihan mukavasti tuntui boulder kulkevan, vaikka oli jo vähän reppu selässä huukkailua pohjilla.

Torstaille sain sovittua boulderillan ja kelikin vaikutti ihan lajia suosivan. Lämpöä oli luvassa aste tai ehkä jopa aste pakkasta eli ihan parasta boulderkeliä. Harrin kans sovittiin, että aloitetaan Näätäkiveltä ja siirrytään siitä Kymppikivelle ja jos voimia riittää niin sitten vielä Paasivuoreen. Nappasin Harrin kyytiin Säynätsalosta puoli viisi ja suunnattiin Näätäkivelle. Harri kertoi, että Päijänteen pinta on niin alhaalla että Rosvo reittiäkin pystyy kiipeämään. Aika harvinaista herkkua, josta piti tietysti nauttia. Kiipesin lämmöiksi pari kertaa Rosvon alkua ja sormet oli aivan jäässä. Tässä vaiheessa mukaan oli liittynyt myös Ville ja Esko. Ville oli juuri Italiasta kotiutunut ja hieman kohmeessa Päijänteen syysillassa. Tai sitten se johtui vaan toimistopäivästä niin kuin allekirjoittaneella. Esko veteli kierroksia kiven reiteillä ensin pari kertaa Rosvoa ja sitten samalla höökillä muita reittejä. Pienellä jumppailulla sain omiin sormiin hieman lämpöä ja sitten uskaltauduin kiipeämään koko Rosvon. Eka kerran kiipesin sen joskus kolme vuotta sitten ja onhan se kyllä hieno linja. Varmaan yks parhaista 6A bouldereista. Korkeutta on kivasti, mutta reitin kruksi on vielä inhimillisellä etäisyydellä maan kamarasta.

Sitten siirryttiin Robin Hoodille. Olin päättänyt testata ensin Robin Hoodin yläosan muuvit. Näin alun osuessa kohilleen voisi loppukin mennä pienellä tuurilla. Olin hieman pessimistinä liikenteessä, koskapa aikaisempina vuosina koko reitti ei ollut mennyt vaikka alun olisikin saanut lähetettyä. Nyt loppu meni aika mallikkaasti ekalla yrityksellä. Ajattelin hieman chillailla ja yrittää uudestaan alusta asti. Olen yrittänyt reitistä sitä suoraa versiota, kun taas Harri ja Esko kiipesivät alkuperäistä, joka lisää pari muuvia alkuun lähtemällä hieman oikealla olevalta vaakalistalta. Harrilla ei ihan eka yrkällä Robin Hood lähtenyt ja mies tapaili muuveja useampaan otteeseen. Yritin toisen kerran ja alku meni ihan ok. Tein kruksi vedon kahvalle sain sormet otteelle, mutta ei, ei pysynyt. Ei muuta kun lepuuttelua, siripiriä, juotavaa ja uutta yrkkää. Esko sanoi, että meikällä oli ollut semmonen virne naamalla niinkuin olisi arvellut muuvista kuitenkin tippuvan. Piti siis kerätä vähän asennetta seuraavaan yritykseen.

Meikän keräillessä itseään Esko oli taas kiivennyt reitin kertaan tai kahteen ja Harri ja Ville yrittäneet pari kertaa. Tällä kertaa alku lähti aika hyvin. Pääsin pienellä säädöllä asentoon josta kruksi veto lähtee. Kunnolla happea sisään ja sain kuin sainkin otteesta kiinni. Sormet olivat vähän huonosti ja ote tuntui lipsuvan. Kannustus oli sen verran reipasta, etten uskaltanut enää päästää irti. Äkkiä toinen käsi viereen ja onneksi ote piti sen verran, että ehdin hieman korjata lipsuvan käden paikkaa. Jalka ylös ja käsi toppiin. Toinen käsi perään ja tässä vaiheessa aloin hyytyä. En saanutkaan kunnolla kiinni kiven päällä olevista pienistä listoista, jotka aikaisemmin olivat tuntuneet todella hyviltä. Ei muuta kun ähisemällä miestä reunan yli ja sen verran koville otti, että piti jäädä reunalle makaamaan. Mutta hei - reitti meni! Uskomatonta. Mahtavaa! Neljä vuotta yrityksiä ja nyt se meni. Harrikin innostui sen verran, että teki tyylikkään nousun alkuperäisestä lähdöstä. Villellä jäi pienestä kiinni ja parilla käyntikerralla olisi homma varmasti paketissa. Niin mutta onneksi nyt ei sitten ollut mulla kameraa matkassa kun varsinaisen lähetyksen sain tehtyä. Täytyy varmaan käydä vielä lähetys kuvaamassa joku kerta.

Hyvästä fiiliksestä innoissamme päätimme siirtyä Kymppikivelle. Erityisesti sieltä mielessäni oli ollut Mr Bobby 7A reitti, jota pojjaat oli kehunu hienoksi. Nyt oli pari miestä mukana, joilla olis beeta hallussa niin voisin keskittyä suorittamaan. Perille päästiin ja sama homma jatkui. Eli Esko kiipesi reitin pari kertaa ennen kuin ehdin saada tossut jalkaan. Harri kiipesi reitin myös helpon näköisesti ja miehet alkoi työstämään istumalähtöä, joka näyttikin aika timanttiselta. Eka kosketus reittiin oli musertava. Roikuin ehkä kaksi sekuntia ja ladon ovi leiskautti miehen kiville istuskelemaan. Ai että tää pitäis niinku kiivetä?

No muutamalla yrkällä pääsin jo vähän lähemmäs seuraavaa krimppiä, mutta ei lähelläkään lähetystä. Ville tuli kokeilemaan reittiä ja bongasi sellaisen jännän varpaan sivulla tehtänä huukin kiven reunan takaa. Tämän ansiosta kivessä pysyi aika stabiilisti ja parilla yrkällä sain seuraavan muuvin tehtyä. Loput muuvit menikin sitten kerralla. Eli vähän niin kuin puoli vahingossa löysin itseni toppi miikasta mätsäämässä kohtuu pienellä kuppi otteella. Tiukalla kannustuksella sain kuin sainkin toppikahvoista kiinni ja tein ah niin kauniin polvimuuvin toppiin. Tää päivä ei selkeästi ollut mikään kauniiden liikkeiden päivä. Mutta mitä ihmettä. Elämän eka seiska tuli kiivettyä. Enpä olis uskonu vielä viisi minuuttia aikasemmin tai oikeastaan edes yrkkään lähtiessä. Esko heitti, että nyt kiipeet vielä sen Suuren Huijauksen sieltä Paasivuoresta illan kunniaksi. Tuumasin vaan, että eipä nyt mopolla mahottomia. Pojjaat sai istumalähdönkin kiivettyä ja Esko lähetti vielä Reikäpään ja Halinallen. Kyllä mies on iskussa. Villellä Mr Bobby oli ihan hullun lähellä mutta ei sikaria tällä kertaa.

Sitten päätettiin, että käydään Villen ja Harrin kans vielä ämpyilemässä siellä Paasivuoressa kerran on näin hyvin mennyt ilta. Saisipahan ainakin beetan hiottua siihen Suureen Huijaukseen. Viriteltiin valot paikoilleen Harri kiipesi reitin pois kuleksimasta ja Villen kans ihmeteltiin lämppäriksi reittiä #3. Ekalla yrkällä tähän en huomannut yhtä otetta ja eipä se sitten ollutkaan menossa. No toisella nousi hienosti. Sitten vähän psyykkausta ja lepoa taas ennen yritystä Suureen Huijaukseen. Muutama yrkkä otettiin alkuun kunnes yhtäkkiä varoittamatta sainkin otteesta kiinni. Jalkoja ylös ja oikee krimpille. Ooh krimppihän olikin loistava. Vasen käsi paremmalle otteelle ja sitten alkoi pelottamaan. Olin muka niin väsynyt etten uskaltanut tempasta toppiotteeseen. Hyppäsin alas ja Harri laittoi sellaisen palautteen, että pelkäsin sen vetävän turpaan. Olin kuulemma jättänyt reitin helpoimman muuvin tekemättä. No ei muuta kun vähän ravistelua kunnon psyykkaus ja uudestaan. Nyt alun liikkeet tuntui jotenkin nihkeeltä. Ilmeisesti iltaa alkoi olla jo takana. Jotenkin ihmeen kaupalla sain kuitenkin otteesta kiinni ja nyt tiesin että seuraava krimppi olis super hyvä. Eli ei huolta. Nyt olin katsonut paremman jalkaotteen etukäteen, siirsin jalat sitten vasen käsi, vielä jalka - vedä henkeä ja toppi. Mahtava pelastava toppikahva. Aika hienoa, kun näin korkeella ei se vika liike oo se nihkein. Mutta mitä nyt? Mitä tapahtui? Kiipesin toisen seiskan tälle iltaa. No huh huh mikä ilta. Ei ole todellista.

Leijuin alas kiveltä otsalampun valossa ja hihkuin puhkuin innoissani. Ville tsemppasi ja sai alku muuvin tehtyä, mutta lipsautti jalkansa seuraavasta muuvista. Harrin kanssa tsempattiin, että kyllä nyt täytyy vielä kunnon yrkkä laittaa kun oli noin lähellä. Seuraavalla yrkällä ote pysyi myös ja nyt pysyi jalkakin. Ilmeisesti uskoa lähetykseen ei kauheasti ollut syntynyt, kun seuraavat otteet olivat hukassa. Otsalampulla osoittelin miehelle otteita ja niin vain mies kiipesi reitin. No kyllähän tuo oli jo Bobbyllä ollut nähtävissä, että ainut mikä puuttui oli ehkä pieni luotto jalkoihin. Nyt se sitten löytyi ja eka seiska saatiin tästä Villellekin. Mahti hommaa. Tästä on hyvä jatkaa.

Toivottavasti vielä olisi boulderkelejä tulossa, kun tämä viikko on vähän perhe-edustus ja työpainoitteinen. Tällä draivilla olisi nyt hyvä käydä lähettämässä muutama vanha vihollinen kuljeskelemasta. No onneksi varasuunnitelmana on aina hakut odottelemassa jos lunta alkaa tulla taivaalta. Niin kiitoksia vielä koko porukalle hyvästä draivista ja mahtavasta kannustuksesta. Tuskinpa tällaista iltaa olisi tullut ilman vastaavaa kannustusta. Tarkistelin taustoja tästä blokista ja ilmeisesti viisi vuotta sitten olen ekaa kertaa kokeillut Robin Hoodin otteita eli ei ees pitkä proggis: http://selkamaasta.blogspot.fi/2010/05/toukokuun-touhuja.html

Harri, Esko ja Ville fiilistelemässä lokakuun illan lämpöjä

 

Esko lähettää - Rosvo

Eskon ottama kuvasarja meitsin taistelusta Robin Hoodia vastaan. Lähellä oli, että olisin pannuttanut topituksesta, josta en koskaan ole tippunut. No onneksi en nytkään.

Oliko nää listat tosiaan näin huonot...

Onnellinen mies ja palkinto viiden vuoden yrityksistä

 Ville ja Mr Bobby. Harri spottaa ledivalojen loisteessa.

70v pileet

Ikää tulee ei voi mitään. Eskon kans täytettiin siis tässä parin kuukauden sisään yhteensä 70v niin piti pitää aktiviteetti-iltapäivä ukkojen kanssa. Ensin painuttiin Paavalinvuoreen vähän ämpyilemään hakkujen kanssa, sitten väännettiin lisää meidän vanerilla ja lopuksi ruokaa ja saunaa ja Jeff Lowen  vhs:ltä digitoitu Waterfall ice.

Paavalinvuoressa tuli kiivettyä itellä tekemättä ollut Torkki. Sehän yllättiki hienoudellaan. Herkiltä jaloilta hakkujen torkkailua ja ihan hyvät varmistusmahollisuudet kamuilla ja kiiloilla. Lumitilanteen vuoksi se oli henkisesti vähän helpompi, sillä lumella pystyi polvillaan juuri ja juuri kökkimään. Välillä lumi petti alta ja huukit joutuivat testiin. Kiipeily oli suht huvittavan näköstä varmistajan silmissä. Näytti ihan kuin kiipeilijä olisi kahlannut hangessa ja huvin vuoksi tunkenut hakkujaan kallion halkeamaan. Nyt kun lumi on siihen parin päivän ajan kovettunut niin siellä olis kohtuu helppo toistonousu jollekin innokkaalle. Hakut ja raudat voi melkein jättää kotiin ja kävellä lumipolkua reitin läpi ;) Reitti tuli kakkosteltua vielä kolme kertaa kun keräilin muiden kamoja liidien jälkeen.

Esko oli avannut Pakkomielteen viereen uuden linjan nimeltään Paavalin pikku pahe ja sitähän oli päästävä kokeilemaan. Nää greidit on kyllä varmaan ihan mitä sattuu. Esko poika on merkannu pikku paheen greidiksi M5 mutta kannattaa ehkä suhtautua asiaan hieman varauksella. Son kuulemma suurinpiirtein yhtä pumppaava ku 6c sportti, siis nomiceilla kiivettynä ja tämähän on sitten trädi linja. Nyt ei ole tarkotus ketään pelotella, tämä on hyvin varmistettava linja, mutta tiedättepähän jos meette testaamaan. Hieno reitti. Ei ollu menossa, kun muuvit oli mitä sattuu ja meikällä ei näköjään tuota greidiä tarvii saitata. Bonukseksi sain hakun silmäkulmaan kun irrottelin sitä halkeamasta. Ollaanpa varovaisia siellä ulkona! Hieno linja ja pakko kiivetä joku kerta.

Esko se on näköjään kunnossa Pakkomielleki olis menny ihan tosta vaan ja kuulemma taas uudella beetalla kruksiin. Ei kuitenkaan pystyny ku muisti kruksin jälkeen, että kriittisen paikan kamu jäi pikku paheen yk ankkuriin :) Mikko ja Pate kiipes molemmat kans sen Torkin ja ottivat yrkkää pikku paheeseen, muttei menny.

Sitte siirryttiin vanerille. Kuvat puhukoon puolestaan.

PS. Muuten on tullut oikeastaan vaan vaneria hinkattua ja olenhan mie käyny jopa kerran hiihtämässä ;) Nyt täytyy varmaan tilata se visiiri kypärään.

Mikon tyylinäyte.

Jani lepuuttaa käsiä.

 

Pate kauhoo

Jani näyttää miten Axareilla lähtee selkä maasta

Pikku paheet voi olla vaarallisia.

Hakkuhuukkailut part3

Tässäpä vielä kuveja tiim Jyväkylän otteista. Kaikki nämä kuvat ottanu Nora Johanna Ryytty. Lisää kuveja karsinnoista ja kisoista Adventure Partnersin fbstä sekä Noralta karsinnat ja finaalit. 

Esko oikealla ja mie ämpyilen taustalla.

Meikä ja väärä beetta, mutta ihan jännä muuvi tällä lailla tehtynä.

 Janin tyylinäyte pilarilla.

Esko toisella pilarilla.

Mie samalla reitillä. Ekan reitin jälkeen tajusin, ottaa takin pois.

Vielä Jani samalla reitillä.

Eskolle katot oli natinkia.

Viteota huukkailuista

Tässäpä loistavan laadukas kännykkäviteo huukkailujen finaalista. Pitkähän tämä on kun nälkävuosi, mutta jotennii en raaskinu enempää leikata. Kelatkaa jos että jaksa kattoa. Suoritukset on järjestyksessä Tapsa, Eetu, Esko ja Antti.

Hakkuhuukkailun SM 2012 from Juuso Raekallio on Vimeo.

Hakkuhuukkailun SM 2012

Kävinpäs hakemassa vähän perspektiiviä omaan tekemiseen tuolta adventure partnersin järkkäilemästä hakkuhuukkailusta. Tapahtuma pidettiin olympiastadionilla katsomon alapuoleisessa kulmauksessa. Tila oli kyllä yllättäväkin sopiva ko toimintaan ja korkeutta ja kattoa löytyy kyllä ihan tarpeeksi vaikka vähän kansainvälisempäänkin toimintaan. Ihan hienon häppeningin oli pojjaat siis saanu aikaseksi.

Toppahousuosastolle(karsinnaksikin kutsuttu) oli tehty kuus hienoa huukkailureittiä. Kaikkilla reiteillä piti pystyä lukottamaan aika reippaasti, mutta silti niihin oli saatu vaihtelevuutta herkkyyden ja muuvien osalta ihan kiitettävästi. Ainut miinus ainakin omalta osalta oli lämppäriboulderin puute. Toki stadionin tikasrakenteissa pystyi hieman leukoja kiskomaan, mutta kyllä pieni seinällä fiilistely olisi ollut poikaa.

Mietiskelin, että mikähän nuista reiteistä sopis edes vähän lämppäilytarkoitukseen ja ajattelin kokeilla pääseinän laidassa ollutta punaista reittiä. Se näytti hieman enemmän kikkailureitiltä eikä niin brutaalilta väännöltä, kuin mitä muut reitit. No alku meni ihan hyvin, mutta kyllä siinä aika tiukkoja lukkoja sai vetää tuossakin. Pääsin lähes kattoon asti, missä oli aika pitkä väli otteiden välillä ja harhauduin käyttämään Tuomisen Antin esittämää hankalahkoa manttelointi betaa helpomman layback version sijaan. Eka veto jäi noin sentin päähän ja toisella ei enää kyennyt kun kymmenen senttiä alemmas ja pannut tuli. No ei ollu meikälle ihan lämppäilysettiä tämäkään sillä alas tullessa oli sen verran hapoilla, että melkeen laatta lensi. Eli siis hyvät lämppärit ;) Kotijoukot tuli parin minuutin päästä katsomaan mitä täällä puuhataan ja poitsu kysyikin ensimmäisenä, että: "Isi mikset sie kiipeä?" No enpä kiivenny just silloin joo. Mulla onkin näköjään hyvä valmentaja kotopuolessa :)

Reittejä katsellessa ja pistelaskuun tutustuttua totesin, että jos 12 pistettä sais niin se olis ihan hyvä. No kaksi reittiä jäi loppujen lopuksi ruuhkan vuoksi kokeilematta, mutta 12 pistettä sain täyteen, joten tavotteet tuli saavutettua. Sanomattakin nyt on selvää, että jotkut on aika kovassa kunnossa, ja rakentajavahvistuksemme Esko napsikin karsinnasta täydet pisteet ja meni Aholan Antin, Eetun, Tapsan, Matt:in ja Mikon kans finaaliin. Finaalireitiksi JP oli kehitelly aika tiukan näkösen reitin. Mikko vähän niinku vahingossa tippui ekasta kruksista, mutta loput pääsivät suht samaan kohtaan katon yläpalkkiin. Erot saatiin kuitenkin selville ja järjestykseksi tuli Antti, Eetu, Tapsa, Esko, Matt ja Mikko.

Hyvät kinkerit oli kyllä pojjaat järkänny. Kotia viemisiksi sain vatsat niin kipeeksi, ettei suorassa voinu seisoa ja loputki yläkropan lihakset sen verran hapoilla, että yhden leuan vetäminen ei oikein veinannu onnistua kivusta johtuen. No mutta loppuviikoksi on luvannu pakkasta. Josko sitä kohta ois jäätä...

Tuomisen Antti tsuumaa seuraavaan ootteeseen.

Pääseinän reittien toimintaa. Varmistajien suojaamiseksi hakuilta oli viritetty turvaverkko. Hyvä ajatus!

Tapsa näyttää mallia layback reitillä.