Syyskiikkuja

 Elokuu ja puoliväliin syyskuuta menikin sitten oikeastaan kokonaan juoksun merkeissä, josta postaus elokuulta kertookin paremmin. Syyskuun puolivälissä kävin taas itsekseni hakemassa tuntumaa kotivuorelta. Siinä on projektina yks sekavarmisteinen variaatio olemassaolevaan trädi reittiin. Nyt sain melkein kaikki muuvit tehtyä, joten ehkä keväällä uskaltais siihen pari pulttia iskeä seinään. Alku on noin vitosen trädiä ja kivasti loppua kohti muuvit vaikeutuu. Kyllä tästäkin seiskan huudeille päästään.

Oltiin sovittu Antin kanssa, että käydään syyskuun lopussa kiikkureissu jossain päin Suomea. Päädyttiin Lappeenranta/Imatra huudeille, koska sääennuste näytti parhaalta siellä niin joo ja Antin mökki on siellä. Mulla ei kyllä kunto ollut kovin kaksinen. Ehdin ennen reissua vain pari kertaa kiikuille. Voimatasot oli kyllä ihan ok, mutta kestävyyttä ei nimeksikään. En muista olenko aiemmin käynyt yhtään reissua, missä olis yhtä vähän reittejä saanut kiivettyä. Kahden päivän aikana sain kiivettyä kaikki yhden reitin. Pari muutakin oli kyllä lähellä, mutta eipä lasketa niitä, kun ne jäi yritykseksi. Mutta joka tapauksessa mukavaa oli ulkoilla ja jauhaa niitä näitä. Sää pysyi kuivana ja hienot ruskan värit kirjoivat luontoa. Antillahan reissu oli mitä mainioin. Sai eka päivänä kiivettyä 6c ja 6c+ reitit, jotka oli kyllä ihan hienoa muuvia ja toisena päivänäkin 2x6b ja 6c. Ei kait nää greideinä nyt niin kovia, mutta vanhoille ukoille ihan suorituksia ja muutenkin ihan hyviä reittejä. Mulle jäi siis tekemistä tulevaankin kauteen. Palautteena Imatran seudun kiipeilijöille tiedoksi, että Linnavuori vaatisi kunnon harjaustalkoot. Jotkin reiteistä olivat aivan umpeen kasvaneita. Hienoja reittejä. Ne pitäisi vaan putsailla kuntoon.

Lokakuu meni sitten aikalailla sisäreeneissä. Pari kertaa kävin optimistina pettymässä kivillä, ne osoittautuivat läpimäriksi. Kerran sain aikaiseksi jonkinlaisen session Marvin kivellä, mutta eipä sielläkään mitään saanut suoritettua. Isänpäiväviikonlopun molemmin puolin sattui sitten optimi boulderkeliä. Aurinko paistoi matalalta ja oli lämmintä ja kuivaa. Mikäs sen parempaa marraskuun harmauteen, kun halata kiviä. Näätäkivelle paistaa kivasti aurinko ja siellä muutama prokkis on vielä jäljellä, joten sinne suunta siis. Perjantaina oli eka päivä kivellä. Halailin jo aikaisemmin kiipeämiäni linjoja, enkä saanut mitään muuta tehtyäkään. Kokeilin muuveja Pikku John 6C reittiin, mutta otteet tuntui tosi pieniltä, kuten ennenkin. Nyt sain tosin yksittäisiä muuveja tehtyä. Vaikein vasemmalle kurottava muuvi tuntui olevan silti kaukana ja ajattelin, ettei ole tänä syksynä menossa. Maanantaina kävin uudelleen nautiskelemassa auringosta. Kiipeily alkoi jo joten kuten onnistua, mutta Pikku Johnin kruksi oli vieläkin kryptoniittia eikä mitään mahdollisuuksia saada sitä tehtyä. Tiistaina sain Paten houkuteltua mukaan auringonpaisteeseen. Heti oli huolettomampaa kiivetä, kun ei itsekseen tarvinnut puuhailla. Lämmiteltiin taas Rosvon muuveilla eikä sitä kumpikaan uskaltanut taaskaan kiivetä. Kävin toppia taputtelemassa, mutta jalkasekvenssi oli sen verran hukassa, ettei pää kestänyt roikkua slouppereista. Pate kävi suurinpiirtein saman tilanteen toteamassa ja päätettiin siirtyä seuraavaan kulmaukseen. Pate oli joku vuosi sitten Pikku Johnin kiivennyt, mutta muistikuvat olivat ilmeisen hataria, sillä suoraan mitään mullistavaa beetaa ei löytynyt. Parin yrkän jälkeen Pate keksi, että kruksissa ei kannata pitää molempia jalkoja otteilla vaan jättää oikea jalka tasapainottamaan. Heti toisella yrkällä sain liikkeen tehtyä. Ajattelin, että siinäpä se oli. Kun niin monta yritystä oli jo tullut laitettua, että turha haaveilla koko reitin kiipeämisestä. Istumalähtöä en ollut edes kokeillut linkittää kertaakaan. Mutta Pate sanoi, että: "Siitä vaan yrität. Kyllä se menee, kun kerran vaikein muuvi jo tuli tehtyä." No eipä se sitten auttanut, kun yrittää. Eka yrityksellä taisin rähmeltää istumalähdön linkityksen, mutta keksin heti mikä siinä oli vikana. Toisella yrityksellä kaikki menikin paremmin ja yllätin itseni kruksin jälkeisiltä kahvoilta. No reittihän meni. Amazing, että täysin tekemätön paikka voi muuttua saman päivän aikana melkein helpoksi. Ihmeellistä tää boulderointi.

Siihenpä ne ulkokiipeilyt sitten loppuikin. Tai ainakin joksikin aikaa, kun sateet jälleen palasivat ja nyt on jo sokerikerros lunta maassa. Sitten onkin vaan reenailtu sisällä, juoksenneltu ulkona ja tunkattu sauvarinnettä Riihivuoressa.

Lysti on sitä mieltä, että kiipeily on paljon tylsempää kuin polkujuoksu.

Hängaround kotikaltsilla. Uutta linjaa pukkaa.

Antin mökki oli kyllä hienolla paikalla pienehkön järven rannalla.

Antti fiilistelee kallion fengshuita - Korpjärvi, Imatra

Antti liidaa reittiä Valdemar. Olipas kiva reitti. Mulla jäi pienestä kiinni, mutta sitähän ei lasketa.

Linnavuorella paistoi aurinko ja urpoja hymyilytti.

Toiset ne osaa kiivetä vähän sileämpääkin kalliota.

Antti ja Kolmiolääke. Hienon näköinen 6c+ linja.

Marvin kivellä harjoittamassa kiipeilyliikkeitä. Oli vähän puolihullu keli, mutta saipas kuitenkin raitista ilmaa.

Antin ja Eskon kanssa käytiin vetämässä sauvarinnettä Riihivuoressa. Eli otettiin ohjelmaan iloinen tonnin tunkkaus = 1000m ylämäkeen.

Nautiskelemassa syysauringosta Näätäkivellä

Järvi on hienosti läsnä Näätäkivellä

Pikku John reitin vaikein liike. Mutta olipas muuten hauska reitti. Menkäähän keväällä kiipeämään!

Kesän kiikkuja

Keväthän lähti aika hyvin liikenteeseen kiikkujen osalta. Sain kesän ekan seiskan köysireitin kiivettyä jo toukokuussa. Boulderkausi jäi tosin vähän välistä. Taisin käydä kaksi kertan boulderoimassa ja niistäkään ei jäänyt paljoa kerrottavaa. Silloin oli vielä siirtymävaihe hakkujen varresta sormikiipeilyyn. Tuohon siirtymävaiheeseen muuten meni 11 kiipeilykertaa ja vähän reilu kuukausi aikaa. Täytyy ensi keväänä ehkä koittaa panostaa tuohon siirtymän optimointiin.

Patella oli Punavuoressa Punaisen Lokakuun Metsastys 7b+ reitti työn alla ja pitihän siellä käydä prosessia ihmettelemässä. Siellä menikin sitten useampi käyntikerta. Kolmannella kerralla toukokuun 21 päivä sain syksyllä rojektiksi muodostuneen Pronssi 7a reitin kiivettyä. Tämä oli siis se eka ja vika seiskan reitti tälle kesälle. On kyllä hauska reitti tuokin, vaikka aika lyhykäinen se tietysti on. Alun muuvit ei kovin vaikeilta tunnu irrallisina, mutta jos niissä tupeloi ei ainakaan mulla ollut koko liidi sitten menossa. Nuilla muutamalla liidiyrkällä yleensä ongelmaksi muodostui toiseksi viimeinen muuvi, eli pitää kroppa kasassa, kun nostaa jalkaa ylös hyvälle otteelle. Ainakin kerran tipuin lisäksi toppikahvasta, kun ei vaan jaksanut. Liidilähetyskin tuli vasta päivän toisella yrkällä, kun taas onnistuin hyytymään viimeisiin muuveihin. Lähetykseen onnistuin miettimään pienen mikrolevon ja hengittelyn juuri ennen viimeisiä muuveja. Se taisi sitten olla ratkaiseva tekijä, että sai pidettyä pakan kasassa.

Seuraavaksi pitikin siirtyä ihmettelemään Punaista Lokakuuta. Olin jo viimevuonna kertaalleen käynyt yläköydellä touhua ihmettelemässä, kun Pate jo silloin työsti reittiä. Muuveista ei kuitenkaan montaa muistikuvaa ollut jäljellä. Heti ekana päivänä sain kuitenkin kaikki muuvit tehtyä yläköydessä. No hitto. Tätähän joutuu pian yrittämään tänä kesänä. Toisella kerralla pystyi yläköydellä jo hahmottamaan jonkinlaisia muuvi kokonaisuuksia. No pari kertaa pitäis kuitenkin vielä yläköyden kanssa puuhailla ennen kuin kannattaa terävään päähän lähteä.

Sitten saapui kesäkuu ja loma- / etätyöreissua pohjoiseen. Kiipeilyt jäi tauolle pariksi viikkoa. Mitä nyt kerran taisin rock ringseissä roikkua reissun aikana ja oisinko kolme juoksulenkkiä heittänyt. Käytiin kiipeämässä Saanan huipulle Kilpisjärvellä, kalasteltiin ja lomailtiin isän luona Kittilässä. Hauskaa oli ja sääsketkin onnistuttiin pääosin välttämään.

Reissun jälkeen pitikin ottaa pari treeniä kotiseinällä, että sai herkkyyttä ja voimaa takaisin. Sitten mentiin Halsvuoreen ja keli oli hieman puolihullu, eli sieltä täältä valutteli vettä. Antilla oli kova hiitti Olipa Kerran Elämä sekavarmisteiselle 7a+ reitille. On hieno reitti tuokin ja kait sitä joskus pitää siihenkin sitten. Päädyin kuitenkin testaamaan vanhaa vihollistani Leikki-ikä 6c reittiä, joka on aivan Olipa Kerran Elämän vieressä. Reitin alku valutteli vähän vettä, mutta pyyhkeellä ja mankalla sai sen kuivattua. Leikki-ikä reittiä kokeilin eka kerran jo joskus 2010, mutta en saanut kruksiotteelle sormia kunnolla mahtumaan, eikä pystynyt tajuamaan miten liike olisi mahdollinen tehdä. Päätin silloin, etten ikinä kiipeä ko reittiä. No heti perään oisko ollut 2017 kokeilin Tatun rohkaisemana reittiä uudelleen ja yllättäen sormet pysyivät otteella. Tästä rohkaistuneena päätin lisätä reitin todo listalle. Silti näköjään pari vuotta otti, että sain aikaiseksi laittaa reittiin kunnon yritystä.

Leikki-ikä reitillä on vähän jännättävä poikkikulku pultin yläpuolelta noin puolivälissä ja varsinainen kruksi sitten toiseksi viimeinen muuvi ja pari liikettä sitä ennen. Ekalla käynti kerralla muistelin muuveja ja liidi meni ihan hyvin paitsi, että poikkikulku jännitti kauheasti ja pakka meni sekaisin enkä muistanut enää jalkaotteita yläosan vaikeampaan kohtaan. Sain kuitenkin väännettyä itseni kruksiin ja jopa käden viimeiselle kahvalle, mutta sormet ei pysyneet otteella ja jälleen vedin pannut toppikahvasta. Seuraavalla käyntikerralla ekalla yrityksellä häsläsin jälleen kruksissa ja onnistuin mokaamaan viimeisen liikkeen. Toinen yritys tuotti kuitenkin tulosta ja sain tämän reitin lähetettyä todo listalta, joka uhkaa muodostua aika pitkäksi.

Heti seuraavana päivänä mentiin Antin kanssa kerran kesässä käynnille Patamalle. Tavoitteena oli kiivetä mahdollisimman monta reittiä. No taidettiin liidata 8 reittiä mieheen, että ei nyt aivan mahdottomia. Pitää ensi kesänä ottaa tavoitteeksi yli kymmenen liidiä mieheen. Hauskaahan meillä oli ja useampi tunti pällisteltiin ulkona.

Seuraavaksi Tatu houkutteli testaamaan Rockpastori reittiä Halsvuoressa. Aika jännä reitti. Alussa pikkuhänkkiä, keskellä pystykulmauksia ja jännän oloinen poikkari ja loppuhuipennuksena släbi, josta ei tee mieli pudota. Aika hyvin sai muuvit katsottua, mutta sen verran jämäkkä reitti kuitenkin, ettei vielä uskaltanut yrittää liidata. Alun hänkki on kyllä aika napakkaa muuvia. Hienoja kiipeilyliikkeitä. No ehkä sitten tätäkin toisella kertaa.

Sitten män taas pari viikkoa heinäkuun loppuun ennen kuin oltiin Antin ja Paten kanssa seuraavan kerran Halsvuoressa. Kokeiltiin Paten kans muuveja Keski-Ikä reitille ylärillä. Ihan jännän oloinen trädi reitti. Alku on aika tiukkis tässäkin ja varmistuksia ei saa liian tiheään. No on kait siinä ihan tarpeeksi paikkoja kuitenkin, ettei mene homma vaaralliseksi. Muuvit tuli tähänkin tehtyä tosin ehkä haluaisi kerran pari vielä yläköydellä kokeilla ennen kuin terävään päähän lähtisi. Kun ei muutakaan keksitty niin päätettiin kokeilla muuveja Kiasma 7c reittiin. Tämähän on siis koko kallion kuningas linjoja. Todella hyvän näköinen reitti tosin hieman napakan oloinen. No eipä veinannut alun muuvit aueta niin kuin nyt kuvitella voi jos omat liidit on olleet maks 7a ja tämä on nyt 7c. Mutta pienellä työstöllä päästiin muuveja ylöspäin ja Antti jopa taisi kertaalleen kruksin selvittää. No kolmannelta pultilta ylöspäin ei edes yritetty, mutta jotain saatiin kuitenkin ratkottua. Ehkä siis joskus tätäkin sitten tosissaan.

Laitetaas syksyn kiikut uuteen postiin lähiaikoina.

Pronssi kiivetty. Taas naurattaa.

Pate projektoi Punaisen Lokakuun Metsästys

Antti projektoi Olipa Kerran Elämä

Kesätunnelmia Halsvuoresta.

Patamalla keräämässä metrejä ja nautiskelemassa kesäpäivästä.

Tatu projektoi Rockpastori reittiä

Antti uudelleen Olipa Kerran Elämä reitillä

Lysti kesätunnelmissa

Himos Trail 2020 ja juoksuharrastus

Tulipahan käytyä ihmettelemässä otsikon mukaista polkujuoksutapahtumaa. Osallistuin 26km Himos Trail Extreme matkalle. Eihän se nyt mikään aivan mahdottoman pitkä matka ole, mutta mielenkiintoisen siitä tekee reitille sovitellut 870m nousua. Meikäläisen juoksupohjilla selväksi tuli, että läpi tuon pääsee, mutta vauhdista ei ollut mitään käryä.

Taustoja

Mitkäs ne pohjat sitten on? Tää on kyllä pitkä tarina. Sori vaan. Heinäkuussa 2019 innostuin jälleen juoksuharjoittelusta. Jälleen, koska vuosituhannen eka kymmenen vuotta tuli juoksenneltua enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Sitten vuonna 2009 onnisutin katkomaan jalkani moottoripyörällä motoparkin radalla ja sen jälkimainingeissa jalka ei tullut oikein kuntoon. Nilkan nivelsiteet jäi jotenkin löysäksi ja jos juoksin kympin lenkin tai yli niin nilkka tuntui ikään kuin väljältä ja oli pirun kipeä. Lenkkeily jäi vähän tauolle ja keskimäärin vuosien saatossa tuli juostua noin yksi lenkki kuukaudessa. 

Vuonna 2013 keksin kokeilla paljasjalkatossuja(barefoot-hommailua). Näin jälkiviisaana se oli hiton hyvä juttu. Aikaisemmin hyvin vaimennetuilla tossuilla opittu kantapää paukutus ei sovi ainakaan minun jalkatyypille ja tuo "paljasjalkajuoksu" pakottaa siirtymään päkiäaskellukseen. Aluksi innostuin hommasta, mutta lasten kasvaessa jouduin priorisoimaan treenausta, että kehittyisin edes jossain ja juoksut jäi sivuun. Kävin siis aina silloin tällöin lenkillä, kunnes 2019 keväällä Norjassa paloi päreet surkeaan aerobiseen kuntoon ja päätin alkaa tekemään asialle jotain. 

Tästä päästäänkin siihen, että innostuin tutkailemaan urheilukelloja. Kehitys oli melkein kahdessa vuosikymmenessä mennyt vanhasta Polarista hieman eteenpäin. 2019 syksyllä testailin paria kelloa ennen kuin päädyin ostamaan Garmin Fenix 5 plus mallin marraskuun mustaperjantai alennuksesta. Testasin ensin Suunto 5 mallia ja sitten Garmin Fenix 5 kelloa ja totesin sen hyväksi. Siitä tosin puuttui karttapohjat, mitkä näyttivät hyvältä lisältä. Sitten sopivasti Garmin julkaisi alkusyksystä Fenix 6 malliston ja Fenix 5 plus mallien hinnat lähtivät jyrkkään laskuun. Kahdessa kuukaudessa hinnat tippuivat sen verran, että sain tarjouksella Fenix 5 plus mallin samalla hinnalla kun aiemmin oli Fenix 5 eli kartat kaupan päälle. No onhan tuossa uudess 6 mallissakin hyviä ominaisuuksia, mutta ainakin toistaiseksi olen tullut toimeen ilmankin. 

Tällaisen kellon sitten hommasin. Kiitokset Gigantille mahdollisuudesta kokeilla laitteita.

Fenix sopii ainakin minun ranteeseen tosi hyvin.

Kenkäpuolelta minulta löytyi kaapista yhä ne 2013 ostetut Feelmaxit ja joskus myöhemmin ostetut Merrelin streetglove minimalistiset lenkkarit. Feelmaxit oli ihan hyvässä kunnossa, mutta niillä juokseminen on aika kovaa jaloille, koska pohjaa ei ole juuri nimeksikään. Nuo Merrelit on ollut tähän mennessä parhaat lenkkarit millä olin juossut. 0-drop kantapäältä varpaalle ja oliko 4mm vaimennusta. "Onneksi" Merrel ei valmista kenkää enää. Merrel Trail Glove kenkä vaikuttaa suht koht samalta paitsi tietysti polku pohjalla. Street Glove oli juuri sopeva kompromissi pidemmille lenkeille. No syssyn mittaan huomasin, että kengät alkaa olemaan loppu. Kiikaroin uusia tennareita talven mittaan ja maaliskuussa tilasin sitten Merrelin vapor glove 4 paljasjalkatossut. Juoksulenkit oli tuossa vaiheessa pääasiassa alle kympin lenkkejä ja nuo sopivat siihen kuin nyrkki silmään. 

No heti huhtikuussa kävi ilmi, että vanhat Merrelit oli nähty ja tarviin pitkille lenkeille uudet vähän enemmän vaimennetut kengät. Nuilla paljasjalkatossuilla yli kympin lenkit ovat vaan kovia jalan lihaksistoille eikä mun soriat nilkat ja hennot numeron 46 jalkapöydät olleet vielä valmiita siihen. Surffailin taas nettiä ja löysin entisen Karhun suunnittelijoiden perustaman kenkämerkin Feet (https://feet.fi). Tiedot kuulosti lupaavilta, sillä olin tykännyt Karhun M sarjasta aikaisemmin todella paljon. Arvoin pari viikkoa Merrelin Trail Glove ja nuiden Feet kenkien välillä. Päädyin tilaamaan Feet Trail kengät sillä innostuin keväällä poluilla juoksemisesta ja ihan mielenkiinnosta kokeilla suomalaista designia. Mitehän sitä onkin juossut vain teitä pitkin monet vuodet eikä tajunnut nuita takapihan polkuja ollenkaan... Nyt oon juossut nuilla Merreleillä 250km ja Feet Trail kengillä 200km. Voin kyllä suositella molempia kenkiä. Toki aikaisempaa juoksukokemusta molemmat kengät vaatii jonkin verran sillä kummassakaan ei ole kovin paljoa vaimennusta. Feet tekee kyllä monenlaisia kenkiä eikä minulla ole niistä muista malleista sen kummempaa kokemusta, mutta hei eikös sitä pidä tukea kotimaista tekemistä.

Keväällä ostetut paljasjalkatohvelit. Näissä on juuri sen verran pohjaa, että soratielläkin pystyy juoksemaan. Hyvät tossut.

Feet.fi trail tohvelit. Pohjan kuviointi ja rakenne näytti hieman arveluttavalta, mutta tuntuu toimivan tosi hyvin.

Himos Trail

No niin. Juoksupohjat ja varusteet tuli selvitettyä. Eli aika ohuella mentiin. Vuoden alusta juoksukilometrejä oli kertynyt vajaa 500. Kesällä kävinkin kiikaroimassa Himos Trail tapahtumaa useampaan kertaan. Silloin päädyin sen hylkäämään, koska treenipohjaa vaan ei ollut mielestäni tarpeeksi. Työkaveri Ali sitten soitteli heinäkuun lopulla ja ehdotteli Himoksen jouksuja. Heinäkuu oli mennyt reeneissä hyvin, joten päätin lennosta lähteä mukaan Himokselle.

Niinku alussa tuli tuumattua niin vauhti oli vähän kysymysmerkki. Olin pitkänä lenkkinä juossut pari kertaa tuollaisen 21km polkulenkin jolla on n 470m nousua. Siihen meni perus sykkeillä n 2h45min. Tosin Himoksen reitissä olis sitten 400m lisää nousua ja 5km lisää matkaa. Arvailinkin, että 3h voi olla aika kova kaikki huomioiden. Arvottiin itsemme kuitenkin alle 3h lähtöryhmään. Olin laskeskellut, että pitäisi juosta n 7min/km vauhtia ja yrittää pitää sykkeet jossain alle 150l/min, mikä pitäis mulla keikkua siellä aerobisen alueen ylärajoilla. Garmin oli kertonut viikkoa aiemmin, että VO2MAX olis 156l/min. Siitä ei auta kovin pitkään vetää yli, ettei käy mies hyytymään.

Lähdöstä porukka lähti kauhiaa vauhtia. Yritin pitää pään kylmänä ja vedin heti jarruja päälle ja juoksun hölkäksi. Ylämäet käveltiin heti kun syke lähti nousemaan yli 140. Parin kilometrin jälkeen tuli selväksi, että kisassa syke vaan on vähän korkeammalla ja asennoiduin pitämään sykettä 145 paikkeilla. Alamäissä mentiin aika vauhtia ja välillä tuli mieleen, että kannattaa katsoa aika tarkkaan mihin jalkansa laittaa. Polut oli kyllä hienoja. Ekat 15km mentiin pohjois Himoksen rinteitä ja lakea. Nuo polut oli myös kohtuu teknisiä ja mukaan mahtui vain vähän soratien pohjia. Useaan otteeseen olisi haluttanut lähteä vetämään kovempaa, mutta kello kertoi, ettei kannata. Yritin tiukasti pitää kiinni sykkeestä. Minulla oli kaksi pientä juomapulloa matkassa ja vaimoni Mari lupautui tuomaan pari pulloa varalta mukanaan metsän siimekseen. Energiaa oli mukana kolme geeliä ja siripiri glukoosipastilleja. Huoltopisteitä oli tässä tapahtumassa 5km välein, joten paljoa ei tarvinnut itse kantaa mukanaan. Alun nousuissa tuli juotua yksi pikkupullo tyhjäksi, joten oli kyllä hyvä saada sen tilalle uusi n. kympin kohdalla.

Jonossa tuntui viihtyvän kymmenkunta juoksijaa n 10km asti. Sitten vedettiin Alin kanssa alamäet aika rivakasti ja porukka tuntui vähän hajautuvan. Ennen 15km huoltoa ja etelälenkille siirtymistä juonittiin, että lähdetään siellä kiristämään tahtia. Spekuloitiin, että jos siihen anaerobisen kynnyksen(VO2MAX) korville nostais sykkeen niin kait sitä muutaman kilometrin jaksaa. 15 huollossa oli vielä hyvä fiilis. Vähän tiesi juosseensa, muttei ollut mitään suurempia merkkejä ongelmista. Melkein heti huollon jälkeen oli edessä kunnon nousut. Käveltiin ylämäet ihan suosiolla. Mäen jälkeen lähdettiin kiihdyttämään vauhtia. Juostiin seuraavaan huoltoon asti hyvällä sykkeellä eli ihan mun anaerobisen tuntumassa ja pitkiä pätkiä viisi lyöntiä yli rajan. Huollossa tuntui vielä jaksavan ihan hyvin. Otin viimeisen geelin, palan banaania ja vettä sekä urheilujuomaa. 

Huollon jälkeen oli taas ylämäki. Vähän alkoi puuduttamaan. Saatiin kuitenkin vauhtia päälle ja aika hyvin pidettyä. Paljakan kallio-osuuksilla alkoi kuitenkin lonkankoukistajissa tuntua väsymisen merkkejä ja muutaman kerran piti heittää kävelylle jopa tasaisella. Vedettiin kynnyssykkeillä menemään ja matkaa ei enää ollut kuin 3 kilometriä jäljellä, joten päätettiin, että eiköhän mennä vaikka silmissä sumenis. Vielä viimeiset suolakurkut ja urheilujuomat pari kilsaa ennen maalia ja viimeinen mäki meni ihan löntystellen. Onneksi viimeinen kilometri oli alamäkeä tosin eihän sekään ihan helppoa ole juosta väsyneenä. Onneksi polku oli helppoa niin ei tullut nilkkojakaan rikottua. Ali oli valitellut, että jalat yrittää krampata, mutta muuten kuulemma energiat riittää. Annoin alamäkeen miehelle tietä, kun tuntui jalka paremmin nousevan. Ei tuo kuitenkaan kovin lujaa innostunut juoksemaan ja viimeisellä 300m piti vielä kuitata loppukirillä miehestä ohi ennen maalia. 

Olipas hieno reissu. Hyvin merkityt reitit ja opastus. Huolto pelasi ja varsinkin oma huoltaja reitin varressa on aina parasta. Kiitos Mari! Yhdessä Alin kanssa juostiin koko reissu. Hyvin kävi voimat yhteen, vaikka alussa ei ollut mitään käryä toistemme juoksukunnosta. Himos Trail tapahtumaa voi kyllä suositella. Hienoja polkuja ja hyvin suunniteltu reitti. Kaikin puolin hyvin järjestelty tapahtuma.

Himos Trail Extreme lähtö. Lähtijät oli jaettu lähtöruutuihin oletetun loppuajan mukaan, jotta turvaetäisyys muihin säilyisi. Kuva - Mari R.

Ensimmäinen nousu oli suoraan ylös laskettelurinteitä. Turvaetäisyydet säilyivät yllättävän hyvin.

Pitää mennä alas, että voi kiivetä vähän enempi ylös. Kuva - Antti Saarimaa

Todella mukavaa juostavaa polkua Pohjois-Himoksen päällä. Vieläkin naurattaa. Kuva - Mari R.

15km huolto lähestyy. Vielä nousee jalka. Kuva - Antti Saarimaa

Paljakan kallio/suoalueella n 22km takana. Ryhdistä jo näkee, ettei olla enää ihan fressinä. Kuva - Jutta Kirkkala

Viimeinen kilometri ja nyt kyllä miehestä näkyy, että 25km on jo juostu. Kuva - Antti Saarimaa

Loppusuoran kirikamppailu aluillaan. Kuva - Mari R.

Itsensä voittaneena maalissa. Kuva - Mari R.

Jalat sen näköiset niinkuin olis vähän juostu polkuja.

Tarina muuttuu ja niin myös kausikin

Kylläpä maaliskuussa arvasin kevään tulevat tapahtumat väärin. Jos ei tullut talvea niin ei tullut Norjan reissuakaan, vaan tuli COVID-19 ja laittoi maailman sekaisin. Käytiin kuitenkin vielä kerran jäätä louhimassa paikallisessa pimeässä rotkossa, jonne aurinko ei paista ja jäät pysyvät hyvin seinässä. Vaikka väliin jäänyt Norjan reissu sillä hetkellä harmittikin niin kivaa oli paikallisella jäälläkin. Veivattiin erilaisia jäälinjoja, testasin luistimista askertelemiani mikstakenkiä ja iskettiin jopa pari pulttia seinään ja Esko mies teki ensinousun mikstalinjaan. Kaiken kaikkiaan siis todella hauska jääkauden päätös. Aika lämmintäkin oli, mutta jää silti todella solidia.

Kausi vaihtuu ja täytyi alkaa treenaamaan sormiin voimaa. Ekat kotiseinän treenit oli kyllä taas jääkauden jälkeen todella masentavia. Missään otteessa ei tahtonut pysyä kiinni ja edellisenä kesänä viritellyistä reiteistä helpoimmatkin jäivät pariin ekaan muuviin. No lohtuna tähän oli edellisiltä vuosilta havainto, että voima tulee äkkiä takaisin. Pari viikkoa ja muutama treeni takana ja johan alkoi edellisen kesän reitit nousta. No täytyy kyllä sanoa, että vaikeimmat viimekesänä kyhäämäni reitit ei ole vieläkään menneet.

Nyt on kokolailla kaksi kuukautta kulunut tuosta jääkauden päätöksestä ja olen käynyt pari kertaa boulderoimassa, kerran Paavalinvuoressa itsekseen ja kaksi kertaa Punavuoressa. Ihan joka viikko ei siis ole tullut ulkona kiivettyä, mutta ihan kohtuudella nyt kuitenkin. Ekat pari viikkoa tuota etätyö ja etäkoulukomboa oli kyllä aika lamaannuttavaa harrastuksille, mutta pikkuhiljaa siitä päästiin vauhtiin ja ehkä tämä kiipeilykesä tästä nyt sitten kuitenkin ihan käyntiin lähtee. Ekat kerrat kalliolla oli kyllä ihan positiivisella fiiliksellä. Sormet tuntuu ihan toimivan. Voimakestävyyttä vielä vähän puuttuu, mutta tällä hetkellä kunto on kyllä jo samassa pisteessä kuin syksyllä. Ei huono siihen nähden, että yleensä meikäläinen on todella hidas siirtymään kaudesta toiseen.

Eka kerta Punavuoressa oli tavoite testata sormien kuntoa viime syksyn projektilla Pronssi 7a reitillä. Kaikki muuvit muistuivat heti ensimmäisellä yrityksellä ja laitoinkin jo eka kerralla pari liidiyrkkää reittiin. Ekalla yrkällä hyydyin toisen pultin kohdalla olevaan jalkojen nostoon. Jotenkin vain tuntui lihakset jäykistyvän. Toisella yrityksellä lihaksisto toimi jo paremmin, mutta voimat loppuivat samaan jalan nostoon kuin viimesyksynä. Ei paha siis.

Toisella sessiolla lämppäilin kotona ja eka liidi meni melkein samaan pisteeseen kuin edellisellä kerralla viimeinen. Paten ja Sinin kanssa tuumailtiin muuveja ja arvoin voisiko ennen vaikeinta muuvia levätä. Toinen liidi olikin sitten jo hyvää suorittamista. Kunnes minulle kruksiksi muodostuneessa jalan nostossa sain jalan otteelle, mutta käsi lipesi irti. Uusi high point kuitenkin. Kolmas liidi jäi tekemäti, kun Sini teloi nilkkansa varsin harmittoman oloisessa putoamisessa. Varmistin ehkä liian tiukalla köydellä kevyttä tyttöä ja tämä paiskautui kalliota vasten ja nilkka otti kipeää. Pate kantoi Sinin tien varteen ja autoin tavaroiden ja vähän myös jalan kanssa. Onneksi luita ei mennyt jalasta. Toivotaan nopeaa parantumista.

Nyt näyttää, että sään jumala Esteri ei oikein suosi kiipeilyä lähipäivinä, mutta yritetään päästä ulos jossain välissä.

Jääkauden päättäjäiset. Kerrankin oli sopivasti kovaa jäätä ja lämmintä keliä tarjolla. Harvinaista herkkua jääkiipeilyssä.

Tällaiset popot väsäilin vanhoista luistimista. Yllättävän hyvin toimii. Vähän erilaiset ovat kiivetä, joten hieman tarvii totutella.

Esko uudella mikstalinjalla. Muutama ihan hauska muuvi tässäkin linjassa.

Antti sooloaa 

Kausi vaihtui kallioon. Pari kertaa kävin bouldereillakin, mutta niistä ei tullut kuvia. Tässä ottamassa kuntotestiä 2018 syksyllä avaamallani Olet jo iso poika -reitillä.

Pate antaa kaikkensa Punaisen lokakuun metsästys -reitillä. Viime kesä taisi upota tuohon reittiin lähes kokonaan. Jospa se nyt kohta sitten antautuisi.

Pronssi -reitillä on kyllä timanttisia liikkeitä heti alusta lähtien. Hyvä reitti.

Juuri ennen minulle muodostunutta kruksi jalan nostoa. Eipä vielä mennyt.

Talvi ei tullutkaan. Norjan reissua suunnitteilla.

Tämä talvi ei oikein Keskimaan jääkiipeilijää ole suosinut. Viisi kertaa olen koko talvena pässyt jäitä särkemään ja vain kahtena kertana niistä köyden terävään päähän. Kelejä olisi varmaan ollut ainakin toiseen mokomaan, mutta elämän muut koukerot rajoittavat harrastuskerrat käytännössä kertaan viikossa ja lyhyemmät treenit siihen päälle. Viime keväänä käytiin taas pitkästä aikaa Norjassa kiikkumassa ja olihan hienoa. Täytyy rustailla siitäkin lisää lähiaikoina. Mutta siitähän jäi tietysti kova palo ja sinne on taas vuonon rantaan miesten päästävä. Ensi viikolla olisi tarkoitus päräyttää huudeille tarkistamaan onko putoukset kunnossa vai hiihdetäänkö vaan vuorten rinteitä.

Sitä odotellessa tässä photo drop kauden kiipeilystä Keski-Suomessa.

Antin kanssa treenailemassa vanerilla, kun jäätäkään ei ole. Tammikuun alkupuolella mennään.

Eeron kanssa korkkaamassa Seppiksen jääkautta tammikuun loppupuolella.

Sama kerta eri liru.

Eero liidaamassa Pöniksessä. Kauden ekat liidit Keski-Suomessa ja helmikuun loppupuolta.

Antin ja Eskon kanssa Seppiksellä hiihtoloman jälkeen viikolla 10. Jäätä oli hyvin tosin keli vähän arvelutti, kun väliin oli ollut jo aika lämmintäkin.

Kauden viimeiset jääkiikut Seppiksellä tällä arvauksella vko11 maanantai. Keliä toki vois vielä olla, mutta ens viikolla ei kerkee. Liekö seuraavalla on enää keliä.