Elokuu ja puoliväliin syyskuuta menikin sitten oikeastaan kokonaan juoksun merkeissä, josta postaus elokuulta kertookin paremmin. Syyskuun puolivälissä kävin taas itsekseni hakemassa tuntumaa kotivuorelta. Siinä on projektina yks sekavarmisteinen variaatio olemassaolevaan trädi reittiin. Nyt sain melkein kaikki muuvit tehtyä, joten ehkä keväällä uskaltais siihen pari pulttia iskeä seinään. Alku on noin vitosen trädiä ja kivasti loppua kohti muuvit vaikeutuu. Kyllä tästäkin seiskan huudeille päästään.
Oltiin sovittu Antin kanssa, että käydään syyskuun lopussa kiikkureissu jossain päin Suomea. Päädyttiin Lappeenranta/Imatra huudeille, koska sääennuste näytti parhaalta siellä niin joo ja Antin mökki on siellä. Mulla ei kyllä kunto ollut kovin kaksinen. Ehdin ennen reissua vain pari kertaa kiikuille. Voimatasot oli kyllä ihan ok, mutta kestävyyttä ei nimeksikään. En muista olenko aiemmin käynyt yhtään reissua, missä olis yhtä vähän reittejä saanut kiivettyä. Kahden päivän aikana sain kiivettyä kaikki yhden reitin. Pari muutakin oli kyllä lähellä, mutta eipä lasketa niitä, kun ne jäi yritykseksi. Mutta joka tapauksessa mukavaa oli ulkoilla ja jauhaa niitä näitä. Sää pysyi kuivana ja hienot ruskan värit kirjoivat luontoa. Antillahan reissu oli mitä mainioin. Sai eka päivänä kiivettyä 6c ja 6c+ reitit, jotka oli kyllä ihan hienoa muuvia ja toisena päivänäkin 2x6b ja 6c. Ei kait nää greideinä nyt niin kovia, mutta vanhoille ukoille ihan suorituksia ja muutenkin ihan hyviä reittejä. Mulle jäi siis tekemistä tulevaankin kauteen. Palautteena Imatran seudun kiipeilijöille tiedoksi, että Linnavuori vaatisi kunnon harjaustalkoot. Jotkin reiteistä olivat aivan umpeen kasvaneita. Hienoja reittejä. Ne pitäisi vaan putsailla kuntoon.
Lokakuu meni sitten aikalailla sisäreeneissä. Pari kertaa kävin optimistina pettymässä kivillä, ne osoittautuivat läpimäriksi. Kerran sain aikaiseksi jonkinlaisen session Marvin kivellä, mutta eipä sielläkään mitään saanut suoritettua. Isänpäiväviikonlopun molemmin puolin sattui sitten optimi boulderkeliä. Aurinko paistoi matalalta ja oli lämmintä ja kuivaa. Mikäs sen parempaa marraskuun harmauteen, kun halata kiviä. Näätäkivelle paistaa kivasti aurinko ja siellä muutama prokkis on vielä jäljellä, joten sinne suunta siis. Perjantaina oli eka päivä kivellä. Halailin jo aikaisemmin kiipeämiäni linjoja, enkä saanut mitään muuta tehtyäkään. Kokeilin muuveja Pikku John 6C reittiin, mutta otteet tuntui tosi pieniltä, kuten ennenkin. Nyt sain tosin yksittäisiä muuveja tehtyä. Vaikein vasemmalle kurottava muuvi tuntui olevan silti kaukana ja ajattelin, ettei ole tänä syksynä menossa. Maanantaina kävin uudelleen nautiskelemassa auringosta. Kiipeily alkoi jo joten kuten onnistua, mutta Pikku Johnin kruksi oli vieläkin kryptoniittia eikä mitään mahdollisuuksia saada sitä tehtyä. Tiistaina sain Paten houkuteltua mukaan auringonpaisteeseen. Heti oli huolettomampaa kiivetä, kun ei itsekseen tarvinnut puuhailla. Lämmiteltiin taas Rosvon muuveilla eikä sitä kumpikaan uskaltanut taaskaan kiivetä. Kävin toppia taputtelemassa, mutta jalkasekvenssi oli sen verran hukassa, ettei pää kestänyt roikkua slouppereista. Pate kävi suurinpiirtein saman tilanteen toteamassa ja päätettiin siirtyä seuraavaan kulmaukseen. Pate oli joku vuosi sitten Pikku Johnin kiivennyt, mutta muistikuvat olivat ilmeisen hataria, sillä suoraan mitään mullistavaa beetaa ei löytynyt. Parin yrkän jälkeen Pate keksi, että kruksissa ei kannata pitää molempia jalkoja otteilla vaan jättää oikea jalka tasapainottamaan. Heti toisella yrkällä sain liikkeen tehtyä. Ajattelin, että siinäpä se oli. Kun niin monta yritystä oli jo tullut laitettua, että turha haaveilla koko reitin kiipeämisestä. Istumalähtöä en ollut edes kokeillut linkittää kertaakaan. Mutta Pate sanoi, että: "Siitä vaan yrität. Kyllä se menee, kun kerran vaikein muuvi jo tuli tehtyä." No eipä se sitten auttanut, kun yrittää. Eka yrityksellä taisin rähmeltää istumalähdön linkityksen, mutta keksin heti mikä siinä oli vikana. Toisella yrityksellä kaikki menikin paremmin ja yllätin itseni kruksin jälkeisiltä kahvoilta. No reittihän meni. Amazing, että täysin tekemätön paikka voi muuttua saman päivän aikana melkein helpoksi. Ihmeellistä tää boulderointi.
Siihenpä ne ulkokiipeilyt sitten loppuikin. Tai ainakin joksikin aikaa, kun sateet jälleen palasivat ja nyt on jo sokerikerros lunta maassa. Sitten onkin vaan reenailtu sisällä, juoksenneltu ulkona ja tunkattu sauvarinnettä Riihivuoressa.
Lysti on sitä mieltä, että kiipeily on paljon tylsempää kuin polkujuoksu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti