The sirkuit - iltani ledivaloissa

Viikolla 42 reenailin kertaalleen sisällä ja päätin aloittaa hakkutreenit. Laitoin kymmenen kiloa painoa reppuun ja kiipesin rinkiä kotiseinällä. Yllättävän hyvältä tuntui paitsi sormissa joiden nahka ei ole taas tottunut siihen, että hanskojen hieman rullatessa nahka litistyy makiasti hakun kahvaa vasten. No perinteisesti tästä päästään muutamalla treenikerralla, kun  nahka tottuu uuteen otetyyppiin. Reppu ei vaan ole ehkä paras mahdollinen lisäpainoille. Pitäis ostaa se painoliivi. Ovat vaan törkeen kalliita. Tai no halvin tais olla 85€ 20kg painoilla, että ehkä sitä vois semmosen laittaa. Pitihän siihen reenin sekaan vääntää pari boulderiaki, ettei mene aivan hakkuiluksi. Ihan mukavasti tuntui boulder kulkevan, vaikka oli jo vähän reppu selässä huukkailua pohjilla.

Torstaille sain sovittua boulderillan ja kelikin vaikutti ihan lajia suosivan. Lämpöä oli luvassa aste tai ehkä jopa aste pakkasta eli ihan parasta boulderkeliä. Harrin kans sovittiin, että aloitetaan Näätäkiveltä ja siirrytään siitä Kymppikivelle ja jos voimia riittää niin sitten vielä Paasivuoreen. Nappasin Harrin kyytiin Säynätsalosta puoli viisi ja suunnattiin Näätäkivelle. Harri kertoi, että Päijänteen pinta on niin alhaalla että Rosvo reittiäkin pystyy kiipeämään. Aika harvinaista herkkua, josta piti tietysti nauttia. Kiipesin lämmöiksi pari kertaa Rosvon alkua ja sormet oli aivan jäässä. Tässä vaiheessa mukaan oli liittynyt myös Ville ja Esko. Ville oli juuri Italiasta kotiutunut ja hieman kohmeessa Päijänteen syysillassa. Tai sitten se johtui vaan toimistopäivästä niin kuin allekirjoittaneella. Esko veteli kierroksia kiven reiteillä ensin pari kertaa Rosvoa ja sitten samalla höökillä muita reittejä. Pienellä jumppailulla sain omiin sormiin hieman lämpöä ja sitten uskaltauduin kiipeämään koko Rosvon. Eka kerran kiipesin sen joskus kolme vuotta sitten ja onhan se kyllä hieno linja. Varmaan yks parhaista 6A bouldereista. Korkeutta on kivasti, mutta reitin kruksi on vielä inhimillisellä etäisyydellä maan kamarasta.

Sitten siirryttiin Robin Hoodille. Olin päättänyt testata ensin Robin Hoodin yläosan muuvit. Näin alun osuessa kohilleen voisi loppukin mennä pienellä tuurilla. Olin hieman pessimistinä liikenteessä, koskapa aikaisempina vuosina koko reitti ei ollut mennyt vaikka alun olisikin saanut lähetettyä. Nyt loppu meni aika mallikkaasti ekalla yrityksellä. Ajattelin hieman chillailla ja yrittää uudestaan alusta asti. Olen yrittänyt reitistä sitä suoraa versiota, kun taas Harri ja Esko kiipesivät alkuperäistä, joka lisää pari muuvia alkuun lähtemällä hieman oikealla olevalta vaakalistalta. Harrilla ei ihan eka yrkällä Robin Hood lähtenyt ja mies tapaili muuveja useampaan otteeseen. Yritin toisen kerran ja alku meni ihan ok. Tein kruksi vedon kahvalle sain sormet otteelle, mutta ei, ei pysynyt. Ei muuta kun lepuuttelua, siripiriä, juotavaa ja uutta yrkkää. Esko sanoi, että meikällä oli ollut semmonen virne naamalla niinkuin olisi arvellut muuvista kuitenkin tippuvan. Piti siis kerätä vähän asennetta seuraavaan yritykseen.

Meikän keräillessä itseään Esko oli taas kiivennyt reitin kertaan tai kahteen ja Harri ja Ville yrittäneet pari kertaa. Tällä kertaa alku lähti aika hyvin. Pääsin pienellä säädöllä asentoon josta kruksi veto lähtee. Kunnolla happea sisään ja sain kuin sainkin otteesta kiinni. Sormet olivat vähän huonosti ja ote tuntui lipsuvan. Kannustus oli sen verran reipasta, etten uskaltanut enää päästää irti. Äkkiä toinen käsi viereen ja onneksi ote piti sen verran, että ehdin hieman korjata lipsuvan käden paikkaa. Jalka ylös ja käsi toppiin. Toinen käsi perään ja tässä vaiheessa aloin hyytyä. En saanutkaan kunnolla kiinni kiven päällä olevista pienistä listoista, jotka aikaisemmin olivat tuntuneet todella hyviltä. Ei muuta kun ähisemällä miestä reunan yli ja sen verran koville otti, että piti jäädä reunalle makaamaan. Mutta hei - reitti meni! Uskomatonta. Mahtavaa! Neljä vuotta yrityksiä ja nyt se meni. Harrikin innostui sen verran, että teki tyylikkään nousun alkuperäisestä lähdöstä. Villellä jäi pienestä kiinni ja parilla käyntikerralla olisi homma varmasti paketissa. Niin mutta onneksi nyt ei sitten ollut mulla kameraa matkassa kun varsinaisen lähetyksen sain tehtyä. Täytyy varmaan käydä vielä lähetys kuvaamassa joku kerta.

Hyvästä fiiliksestä innoissamme päätimme siirtyä Kymppikivelle. Erityisesti sieltä mielessäni oli ollut Mr Bobby 7A reitti, jota pojjaat oli kehunu hienoksi. Nyt oli pari miestä mukana, joilla olis beeta hallussa niin voisin keskittyä suorittamaan. Perille päästiin ja sama homma jatkui. Eli Esko kiipesi reitin pari kertaa ennen kuin ehdin saada tossut jalkaan. Harri kiipesi reitin myös helpon näköisesti ja miehet alkoi työstämään istumalähtöä, joka näyttikin aika timanttiselta. Eka kosketus reittiin oli musertava. Roikuin ehkä kaksi sekuntia ja ladon ovi leiskautti miehen kiville istuskelemaan. Ai että tää pitäis niinku kiivetä?

No muutamalla yrkällä pääsin jo vähän lähemmäs seuraavaa krimppiä, mutta ei lähelläkään lähetystä. Ville tuli kokeilemaan reittiä ja bongasi sellaisen jännän varpaan sivulla tehtänä huukin kiven reunan takaa. Tämän ansiosta kivessä pysyi aika stabiilisti ja parilla yrkällä sain seuraavan muuvin tehtyä. Loput muuvit menikin sitten kerralla. Eli vähän niin kuin puoli vahingossa löysin itseni toppi miikasta mätsäämässä kohtuu pienellä kuppi otteella. Tiukalla kannustuksella sain kuin sainkin toppikahvoista kiinni ja tein ah niin kauniin polvimuuvin toppiin. Tää päivä ei selkeästi ollut mikään kauniiden liikkeiden päivä. Mutta mitä ihmettä. Elämän eka seiska tuli kiivettyä. Enpä olis uskonu vielä viisi minuuttia aikasemmin tai oikeastaan edes yrkkään lähtiessä. Esko heitti, että nyt kiipeet vielä sen Suuren Huijauksen sieltä Paasivuoresta illan kunniaksi. Tuumasin vaan, että eipä nyt mopolla mahottomia. Pojjaat sai istumalähdönkin kiivettyä ja Esko lähetti vielä Reikäpään ja Halinallen. Kyllä mies on iskussa. Villellä Mr Bobby oli ihan hullun lähellä mutta ei sikaria tällä kertaa.

Sitten päätettiin, että käydään Villen ja Harrin kans vielä ämpyilemässä siellä Paasivuoressa kerran on näin hyvin mennyt ilta. Saisipahan ainakin beetan hiottua siihen Suureen Huijaukseen. Viriteltiin valot paikoilleen Harri kiipesi reitin pois kuleksimasta ja Villen kans ihmeteltiin lämppäriksi reittiä #3. Ekalla yrkällä tähän en huomannut yhtä otetta ja eipä se sitten ollutkaan menossa. No toisella nousi hienosti. Sitten vähän psyykkausta ja lepoa taas ennen yritystä Suureen Huijaukseen. Muutama yrkkä otettiin alkuun kunnes yhtäkkiä varoittamatta sainkin otteesta kiinni. Jalkoja ylös ja oikee krimpille. Ooh krimppihän olikin loistava. Vasen käsi paremmalle otteelle ja sitten alkoi pelottamaan. Olin muka niin väsynyt etten uskaltanut tempasta toppiotteeseen. Hyppäsin alas ja Harri laittoi sellaisen palautteen, että pelkäsin sen vetävän turpaan. Olin kuulemma jättänyt reitin helpoimman muuvin tekemättä. No ei muuta kun vähän ravistelua kunnon psyykkaus ja uudestaan. Nyt alun liikkeet tuntui jotenkin nihkeeltä. Ilmeisesti iltaa alkoi olla jo takana. Jotenkin ihmeen kaupalla sain kuitenkin otteesta kiinni ja nyt tiesin että seuraava krimppi olis super hyvä. Eli ei huolta. Nyt olin katsonut paremman jalkaotteen etukäteen, siirsin jalat sitten vasen käsi, vielä jalka - vedä henkeä ja toppi. Mahtava pelastava toppikahva. Aika hienoa, kun näin korkeella ei se vika liike oo se nihkein. Mutta mitä nyt? Mitä tapahtui? Kiipesin toisen seiskan tälle iltaa. No huh huh mikä ilta. Ei ole todellista.

Leijuin alas kiveltä otsalampun valossa ja hihkuin puhkuin innoissani. Ville tsemppasi ja sai alku muuvin tehtyä, mutta lipsautti jalkansa seuraavasta muuvista. Harrin kanssa tsempattiin, että kyllä nyt täytyy vielä kunnon yrkkä laittaa kun oli noin lähellä. Seuraavalla yrkällä ote pysyi myös ja nyt pysyi jalkakin. Ilmeisesti uskoa lähetykseen ei kauheasti ollut syntynyt, kun seuraavat otteet olivat hukassa. Otsalampulla osoittelin miehelle otteita ja niin vain mies kiipesi reitin. No kyllähän tuo oli jo Bobbyllä ollut nähtävissä, että ainut mikä puuttui oli ehkä pieni luotto jalkoihin. Nyt se sitten löytyi ja eka seiska saatiin tästä Villellekin. Mahti hommaa. Tästä on hyvä jatkaa.

Toivottavasti vielä olisi boulderkelejä tulossa, kun tämä viikko on vähän perhe-edustus ja työpainoitteinen. Tällä draivilla olisi nyt hyvä käydä lähettämässä muutama vanha vihollinen kuljeskelemasta. No onneksi varasuunnitelmana on aina hakut odottelemassa jos lunta alkaa tulla taivaalta. Niin kiitoksia vielä koko porukalle hyvästä draivista ja mahtavasta kannustuksesta. Tuskinpa tällaista iltaa olisi tullut ilman vastaavaa kannustusta. Tarkistelin taustoja tästä blokista ja ilmeisesti viisi vuotta sitten olen ekaa kertaa kokeillut Robin Hoodin otteita eli ei ees pitkä proggis: http://selkamaasta.blogspot.fi/2010/05/toukokuun-touhuja.html

Harri, Esko ja Ville fiilistelemässä lokakuun illan lämpöjä

 

Esko lähettää - Rosvo

Eskon ottama kuvasarja meitsin taistelusta Robin Hoodia vastaan. Lähellä oli, että olisin pannuttanut topituksesta, josta en koskaan ole tippunut. No onneksi en nytkään.

Oliko nää listat tosiaan näin huonot...

Onnellinen mies ja palkinto viiden vuoden yrityksistä

 Ville ja Mr Bobby. Harri spottaa ledivalojen loisteessa.

Syssykiikkuja

Boulderkausi on täällä! No meikähän taas perinteisesti roikkuu vielä köysihommissa. Tai siis pää ei vielä tahtois heittää hommaa talviteloille. No lämmöthän laski niin alas, ettei tässä enää oikeasti mitään köysittelemään. Vielä maanantaina elättelin, että jos kävis kanttirojektilla kertaalleen. On niin hienoja muuvseja rojektilla, ettei sitä malttais jättää talveksi lepäämään. Pakko kait se on pikkuhiljaa uskoa, kun aamulla on viis astetta pakkasta. Niin mutta mitäs syyskuun alun jälkeen? No mahataudin ja pienen ruokailun seurailun seurauksena paino tippui viisi kiloa. Kiikkurintamalla sitten seuraavaa.

Pari viikkoa jammailujen jälkeen meni reissukrapulasta selviämiseen ja sitten sain aikaiseksi käydä boulderoimassa Salmirannassa. Se oli syksyn eka boulder sessio eikä siitä nyt paljon voinut vaatiakaan. No pari uutta kutosen pulteria avattiin Paten kans. Eli ei ihan tyhjä reissu. Sitten meni taas pari viikkoa, että sain aikaiseksi uudelleen boulderille. Paten kans käytiin Kaniksessa pyörähtään moikkaamassa vanhoja vihollisia Fillaria ja Rakulaa. Olihan ne taas vähän iisimmän tuntuisia, mutta kumpaakaan ei päästy. Fiilis jäi, että ehkä tänä syksynä vois olla menossa.

Kaniksen jälkeen on sitten saanut taas hieman kadoksissa olleesta kiikkumeiningistä kiinni. Pari päivää sen jälkeen oltiin Halsvuoressa köysittelemässä. Vou - milloinkohan lienen edellisen kerran kiivennyt Halsmäessä. Varmaan 2012 kesällä edellisen kerran. No nyt oli Jani, Elina ja Riku virittäny ylärin Piinattu rellu 6b nimiselle linjalle ja tarkotuksena oli ottaa siinä lämpöjä ja sitten koittaa muuveja Hullunkuri nimiseen 7a pläjäykseen. Suunnitelma toimi sen verran hyvin, että parin yläri vedon jälkeen arvottiin Rikun kans kumpi liidaa vai liidaako kumpikaan. Vettäkin veinasin hieman tuhnuttaa, mutta se onneksi loppui kriittisellä hetkellä.

Päätin kokeilla ja veto lähti ihan hyvin. Hyllyllä vähän arvoin ja kuumottelin, mutta päätin yrittää. Klippasin viimeisen pultin ja totesin, että on paree kiivetä takasi hyllylle palauttaan. Ravistelin ja psyykkasin hyllyllä ja päätin antaa palaa. Minulle haastavin kohta oli viimeisen pultin kohdalla oleva todella herkkä slouppaava lista josta piti nousta seisomaan hyville jalitsuille. Liike oli todella epävarman oloinen, mutta sain kuin sainkin sen tehtyä ja seuraavasta kohtuu krimpistä kiinni. Tein vielä yhden muuvin ja yhtäkkiä alkoi tuntua, että ei tää mee. Vähän aikaa ajattelin kiipeäväni takaisin alas, mutta sitten päätin, että kun kerran sloupperista päästiin niin nyt mennään. Ja menihän se. Tosin topissa hieman tärisytti jalkoja, mutta sehän on yleensä merkki hyvästä liidistä. Alkoi hämärtää, joten ei muuta kuin nopea muuvien testaus Hullunkuriin ja tiukaltahan se tuntui. Montaa muuvia ei jääny kuitenkaan tekemättä. Ensi kesänä voisi siis ehkä olla menossa. Mutta hei kiipesin ekan kutosen reitin Halsmäestä. Tästä on hyvä jatkaa.

Viikolla 41 sain pari kertaa reenailtua sisällä ja sitten piti mennä uudemman kerran Halsmäkeen kokeilemaan Hullunkuria. No kertomukset muuttuu ja Halsmäen sijaan päädyin Paavalinvuoren kanttirojektille. Kellokin oli kerennyt lähemmäs kasia ja pimeäähän se on tähän aikaan vuodesta. No onneksi ledivalot on keksitty ja parilla lampulla saikin näin matalan reitin valaistua ihan hyvin. Pimeässä touhuilemisessa on jotenkin oma fiiliksensä. Kaikki yksityiskohdat tulee tarkastettua useampaan kertaan. Eli kait se vaan pelottaa enemmän.

Lämmittelin ensin viereisellä Salakaadolla ja siirryin sitten rojektille. Reitin alku on periaatteessa helppo eli jotain 6b luokkaa ja sitten loppuboulderi on varmaan itsessään jotain 7A tai niillä huudeilla. Tällä kertaa pannutin heti ensimmäisestä muuvista. Jalka lipsahti ja niin sitä mentiin. No nyt oli köysi suoraan ankkurista niin ei ollut sellaista köyden kuorimisen vaaraa, kuin viime kesänä kun köysi meni reunan yli. Silloin lopettaessa ytimen säikeet paistoivat nätisti kulman kohdalla. No ei muuta kuin takaisin seinälle ja nyt muuvit menivätkin helpohkosti. Lipan kohdalla otin vähän lepoa ja aloin arpoa muuveja. Viime kesänä olin löytänyt kantista "uuden" otteen josta olin aika lähellä saada vaikeimman muuvin tehtyä. Kokeilin muuvia uudelleen, mutta kyllä se tylyn kauas jää krimpeiltä. No ei muuta kun kehittelemään uutta.

Vähän aikaa tuumattuani keksinkin kantista vielä yhden kohdan josta voisi saada kiinni ja pystyä pitämään kropan paremmassa asennossa. Pari kertaa yritettyäni keksin, että polvella saa sidottua itsensä kulmaukseen juuri sen verran, että pysyy tässä "uudessa" otteessa. Ja mitä ihmettä - sain kuin sainkin muuvin tehtyä. Nyt oli siis kaikki liikkeet ratkaistu. Laskeuduin alas pitämään hieman taukoa ja ajattelin sitten kokeilla koko kruksiboulderia putkeen. No eihän se menny mutta sain muuvi kerrallaan ihan hyvin tehtyä ja pystyin vielä tekemään tämän vaikeimman sekvenssin uudelleen. Ehkä tämä reitti on sitten mahdollista kiivetä ensi kesänä. Saapa nähdä kuinka käy. Jäähdyttelin sitten vielä Salakaadolla eikä sekään enää mennyt, joten voimat olivat aika loppu. Otin köydet pois ja kamoja pakatessa tuli oksettava olo. Reitin täytyy siis olla juuri sopiva kun pääsee tuollaiseen olotilaan. Mutta mahtavaa kun kiipeily alkaa taas kulkea pitkästä aikaa.

Pate ja Hessun hamppari Salmirannassa

 

Pate ja Rakula Kanavuoressa. Enää ei tarennut T-paidalla.

 

Jani yrittää Hullunkuri "directiä" Halsvuoressa

Harri ja Karisma Halsvuoressa.

Paavalinvuoren kanttirojekti iltavaloissa.

Jammailua Kustavissa

Uuh mikä elokuu. Syyskuun alussa olin viimeinkin suurin piirtein terveiden kirjoissa. Oltiin jo heinäkuussa sovittu, että syyskuun 5-7pv viikonloppu kiivettäis Kustavissa halkeamia. Pikkuisen veinasi käydä jo ahdistamaan kun mahatauti ei vaan veinannut hellittää ja reissu lähestyi uhkaavasti. No paria viikkoa ennen alkoi maha olla kohtuu kunnossa, mutta sitten iski perinteinen syysflunssa. Siitäkin selvittiin ja ajattelin vähän roikuskella kotiseinällä fiiliksen palauttamiseksi. Yllättävän hyvältä tuntui, mutta pari päivää tästä iski flunssa uudestaan. Ajattelin jo, että ei ole todellista näinköhän jäi reissu käymättä. Lisäksi pari viikkoa oli tullut vettä kaatamalla. Aika epätodennäköiseltä siis näytti koko reissun onnistuminen.

Reissuviikon keskiviikkona viimein uskaltauduin vähän roikuskelemaan uudemman kerran, vaikka keuhkot vähän rohisivatkin. Tuntui taas ihan kohtuu hyvältä. En nyt tietysti aivan sata pinnaa kunnossa ollut mutta ei aivan älyttömän kaukana kunnosta ennen sairasteluja. Sääennustekin alkoi näyttämään varsin valoisalta, joten ihmeestä voisi siis tulla totta.

Perjantaina startattiin Antin ja Juhan kans vartin yli neljä OACn ystävämyyntien ja Kalevan prisman kautta Kustavin Lootholman suuntaan. Tampereelta mukaan tarttui uusi kypärä ja pari offset kiilaa. Juha ostaa päräytti uuden köyden, pari x4 kamua, kypärän ja jotain muuta sälää. Antillekin taisi tarttua x4:nen kouraan. Ymmärrettävästi shoppailu otti hieman aikaa ja Tampereelta startattiin siinä puoli ysin maissa kohti Lootholman leirintäaluetta. Leirintäalueella ollaan onneksi aika joustavia ja päästiin sisään vielä yhdentoista jälkeen illalla.

Aamulla ei herätys ollut kovin aikaseen. Kello laitettiin soimaan ysiltä ja eipä me taidettu ihan niin pitkään jaksaa makoilla. Kai sitä on tullut vanhaksi, kun makuualusta tuntui niin helketin kovalta. Pitää varmaan seuraavalle retkelle ostaa semmonen kymmenen sentin ilma-alusta. Perinteiseen retkityyliin aamupalaksi oli kananmunaa, pekonia, leipää ja kahvia. Näillähän pärjäilee melkein koko päivän. Päivälle oli sitten tarjolla myslipatukkaa, kuivattuja hedelmiä, energiakeeliä ja glukoosipastilleja, ai niin ja tietysti suklaata. Kamat konttiin ja auton keula kohti Isoniittua. Lähestymistä leirintäalueelta oli jotain kymmenen kilometrin luokkaa plus puolen kilsan kävely parkkikselta. Parkkikselta kannattaa sitten valita vasemman puoleinen traktoriura, josta polku jatkuu suoraan kalliolle. Harhailtiin vähän aikaa taimikossa ennen kuin löydettiin oikea polku. Seurana oli parvi hirvikärpäsiä, joita on aina yhtä miellyttävää nyppiä iholta kamoja välpätessä. Aurinko paistoi ja lämpöä oli syyskuulle ihan mukavat parikymmentä. Ilmassa oli siis lupaus mukavasta päivästä.

Reissun kantavana ajatuksena oli kiivetä omalla mukavuusalueella hienoja halkeamia keskellä komiaa syksyistä Kustavin luontoa. Käveltiin topon kans kalliota edestakaisin ja tajunnan lävisti eräs halkeama. Seireenin lailla minua viekoitteli Rigor Mortis niminen reitti. Se ei näyttänyt kovinkaan pahalta ja greidi 5 pitäisi olla kohtuudella hanskassa. Siitäpä sitten vaan yrittämään. Kiipesin alkua pariin kertaan ylös alas, kun en heti hoksannut beettaa lapsilukkoon. Käsien mankkaus, pari hengen vetoa ja muuvit alun kruksiin taputeltu. Hyviltä jalitsuilta oli kiva asennella seuraavaa varmistusta. Sain sen mielestäni hyvin paikalleen ja ei kun jatkamaan. Mutta dämn kruksi olikin vasta edessä enkä millään onnistunut jammaamaan käsiäni niin, että ne olisivat halkeamassa pysyneet. Ei auttanut kun istua köyteen. Valitsin siis hyvän lämppärin. No aina ei voi voittaa. Lepäilin vähän aikaa. Puristin kädet halkeamaan niin tiukkaan kun sain ja annoin palaa. Kädet tuntuivat lipsuvan väkisin, mutta pysyivät kuitenkin juuri sen verran, että sain seuraavan jammin sisään. Tästä reitti helpotti jonkin verran ja yläosa olikin aivan huippulaadukasta jammailua. Juuri sitä mitä olin tullut hakemaankin. Vapaa liidi jäi nyt kuitenkin tekemättä ja tuntui siltä, että reitille täytyy palata jonkin ajan kuluttua.

Jos meni minulla lämppärin valinta pieleen, niin meni kyllä Antillakin. Sankariheviä ei antautunut kivuitta, mutta parilla levolla mies taisteli itsensä toppiin. Mikko kakkosteli Rigor Mortis reitin minun perääni ja kyllä noituminen oli sitä luokkaa, ettei ihan helpoin vitonen ollut nyt kyseessä. Kokemuksesta nöyrtyneenä laskimme rimaa reilusti. Mikko kiipesi onsight suoritteet reitteihin Omenahyve 3+ ja Suolistosukellus 4. Itsekin kiipesin Suolistosukelluksen, joka olisi ehkä ollut se oikea lämppäri tähän päivään. No kerrankos tuota. On muuten ihan ok reitti nimestään huolimatta. Nyt tuntui jo vähän paremmalta kun sai onnistuneen kokemuksen pohjalle. Päätin kokeilla Rigor Mortis reittiä uudelleen. Jänskätti. Eka kamu paikalleen ja takaisin keskittymään. Käsien mankkaus ja täysillä päälle. Kruksissa kauhea ähellys ja ei minnekään. Kädet lipsuu läpi jammeista ja pannut tuli. No ainaki ruotsalais pannut. Piissi tais olla munien kohdalla joten kovin pitkälle ei lähdetty. No hyvä näin. Eipähän tullut damagea. Päätin yrittää muuvia uudestaan ja jos menee niin sitten alusta uudestaan. Yritin ainakin neljä kertaa enkä saanut kruksia enää tehtyä. Joka kerta otin ruotsalaispannut siihen punaseen kamuun. Ainakin kamut tuntuu pysyvän kivessä. Tulipahan testattua.

Päivän päätteeksi päätin vielä testata 5- reittiä Sämpylä. Hienon näkönen reitti hänkkäävällä alulla. Alun hyllylle pääsin kohtuu helpolla laitoin pari piissiä ja testasin leibäk muuveja hänkillä. Psyykkeen pirstaleet eivät olleet tarpeeksi kokoontuneet ja ei auttanut kuin myöntää tappionsa. Alas oli tultava. Onneksi mukana oli väkivahva Jani, joka äsäytti reitin toppiin ja pääsin roikuttamaan takapuolta yläköydessä. Oli kyllä hieno reitti tämäkin ja ensi kerralla kyllä uudestaan. Kello alkoikin olla sitä vajaa, että kauppa mänöö kiinni, joten lähdettiin Mikon kans ruokaa ostamaan. Ilta meni saunoessa ja syödessä. Hurjimmat kävivät saunasta uimassa meressä. On kyllä hieno paikka.

Sunnuntaina heräiltiin jäsenet jäykkinä ja mielessä oli, että pitääkö tänään muka kiivetä. No onneksi kiivettiin. Olihan hemmetin hieno kaltsi tuo Hopiavuori. Kallion laidalta oli metsä kaadettu, joten kallio näkyi hienosti parkkipaikalle pellon toiselle puolelle. Kaukaa reitit näytti aika vaikeilta. No onneksi tällä kertaa lähempi tarkastelu osoitti ne hieman inhimillisemmiksi. Tällä kertaa päätin aloittaa helpolla. Valitsin aivan kallion vasemmasta laidasta reitin nimeltä A-kuppi. Kuvauksessa sanotaan, että pientä kivaa tekemistä. Reitti olikin tosi kiva. Pidempikin olisi saanut olla, mutta minkäs teet. Alussa tepsuteltiin släbiä katon alle laitettiin kulmaukseen piissi toinen piissi kurottamalla halkeamaan niin kauas kun saa, sitten vain jalat släbille ja kädet katon kulmaa ja ylös. Mikko lipsutteli kakkosena ja veinasi, että helpompaakin nelosta on kiivennyt. Mikko valitsi itselleen reitiksi Suursyömärin. Mukavan leveän rännin, jonka pohjia rymyttiin toinen kylki edellä milloin mitenkin jammaillen ja punnertaen. Kruksissa mies puhisi kunnolla ja ylös päästyään päästi komian riemun kiljahduksen. Näytti niin hyvältä, että päätin itsekin kokeilla. Olihan muuten kiva rööri. Kiivetessä sai käyttää monenlaisia kikkoja aivan niin kuin Mikon suoritteesta olin huomaavinani. Tällä reitillä pääsi käyttämään nelosen ja vitosen kamuja, jotka painoivat ihan jonkin verran räkissä, mutta hymy oli leveä siinä kohtaa kun niitä tarvittiin. Laskeuduin alas, pakkasin kamat ja lähdin kävelemään niin eiköhän reisi krampannut. Kuka sanoi, ettei kiipeily ota jalkalihaksille?

Aamupäivän harjoitus tuntui sen verran kropassa, että päätin pitää kahvitauon. Söin leipää ja mitä nyt repusta sattui löytymään ja tuumailin josko sitä uskaltaisi yrittää kiivetä tuon Lastenhuoneen avaimet reitin. Topon sanoin: "Tämä tuplahalkeama sisäkulmassa kuuluu Hopiavuorella kävijän pakollisiin liideihin." On muuten hienon näköinen linja. Sain vielä hyvän beetta pläjäyksen seuraillessa paria suoritusta reittiin. Ei kait se sitten auttanut muuta kun hypätä köyden terävään päähän. Alun fleikkiboulderi vähän jänskätti, mutta onneksi se ei ollut vaikea. Ekan piissin asentelin fleikin päältä. Halkeamat tuntuivat juuri "käteen sopivilta". Vasenta jalkaa sai stemmattua ja oikea pysty halkeamaan jammiin. Vasemman seinän jalitsut oli aika pieniä, mutta onneksi bouldereilla on näihin totuttu. Kädet sai halkeamaan juuri sopivasti eikä puristaa tarvinnut juuri ollenkaan. Aivan mahtavaa kiipeilyä. Tätä täältä tultiin hakemaan. Jalkoihinkaan ei sattunut jammaaminen. Tein siis varmaan jotain oikein. Yläosassa halkeamat tulivat lähemmäs toisiaan ja kapeimpaan kohtaan oli muodostunut pieni pullistuma, jonka yli kiepsautus oli reitin kruksi. Juuri tämän alapuolella oli vasemmassa halkeamassa pieni hylly, jolla seisoskellen sai hyvän varmistuksen sisään. Sitten vaan oikea jalka jammiin, kädet niin ylös kun sai uusi jammi jalalle ja pullistuman päältä kahvasta kiinni. Eipä ollut onneksi paha. Pari hieman henkisempää muuvia. Kahvalta sai laitettua kakkosen kamun pommin varmasti ja ei kun punkeamalla toppiin. Olipas hieno reitti. Tämä täytyy kiivetä joskus uudestaan.

Mikko oli käynyt minun kahvittelujen aikaan ottamassa yläköysiyrkän Säkkipilli nimiseen tähti reittiin. Sen verran oli koville ottanut, että Lastenhuoneen avaimia kakkostellessa piti lepuuttaa köydessä. Yritettiin katsella vielä jotain linjaa mihin ois virittäny ylärin, mutta ei oikein sopivaa löytyny. Laskeuduttiin alas. Yritin vielä haastaa Jania viemään mulle ylärin Säkkipilliin, mutta todettiin kellon olevan niin paljon, että taitaa olla paree lähteä kotia kohti. Jo pelkästään näiden kahden kallion ansiosta Kustavi on kyllä hieno paikka. Kallioitahan on sitten muutama lisää, eli aika pintaraapaisu saatiin aikaiseksi. Täytyy talven aikana treenata itsensä pari napsua parempaan iskuun ja tulla keväällä uudelleen kiipeämään mieltä vaivanneet reitit pois kuleksimasta. Kiitoksia kaikille osallistuneille seurasta ja toivottavasti törmätään pian uudestaan.

- Topoja syysiltojen iloksi http://www.jammi.net/kalliot/index.html
- Leirintäalueen sivut http://www.lootholma.fi

 Antti päivittää naamakirjan ennen nukahtamista

 

 Tämän kokoisella teltalla on ilo leireillä. Ei tarvii koko aikaa miettiä uskaltaako kääntää kylkeä

 

 Juha kiroilee Sankarihevillä lämppäillessä. Ei ollu kuulemma liian helppo.

 

 Meitsi tuulettaa kuin isompaakin voittoa. Rigor Mortis ja liidi parilla levolla :)

 Komiat oli kelit. Oltsi näyttää vahvaa laskeutumistekniikkaa.

 Mustalaisleiri muuttaa Isoniittuun

 Mikko tekee vahvaa Suolistosukellusta. Hyvä reitti nimestään huolimatta.

 Elina näyttää kuinka se Rigor Mortis kiivetään. Todella rauhallinen suoritus.

 

 Ai mikä puu? Ei lähteny leibäkki Sämpylällä. Ens kerralla sitte.

 Antti nautti Grungen mustasta valosta

 Sunnuntain ohjelma Antin osoittamassa suunnassa. Hopiavuoreen ei muuten enää ensi kesänä kävellä pellon yli. Maanomistaja kävi kertomassa, että istuttaa siihen viljaa.

 Topostelua Hopiavuoressa. Hieno on kyllä kallio.

Meikä nauttii A-kupin pienestä kivasta tekemisestä. Kiva reitti. Sääli, ettei ole pidempi.

 Mikko Suursyömärin kidassa. Hauskaa röörirymistelyä. Suosittelen ja muista ottaa pari isoa kamua mukaan.

 

 Kavereita

 

 Meitsi tuulettaa Suursyömärin otteesta päästyäni.

 

 Jania jännittää pitääkö yläankkuri

 

 Antti kokeilee Ensimmäistä Pioneeria. Todella hienon näköinen halkeama. Ensi kerralla...

 

 Miestä naurattaa, vaikka kädet on verellä. Täytyy olla siis hyvä reitti.

 Elina näyttää mitkä on fiilikset kiivetessä Lastenhuoneen avaimet reittiä. Todella hiano sisäkulma. Kalliolla vierailevan pakollinen liidi.