Almost there ja syksyn kiipeilyt

 Antin kanssa kävin pari kertaa vielä metsästämässä punaista lokakuuta. Antti pääsi joka yrkällä todella lähelle kahvaa kruksin jälkeen. Pari muuvia jäi aina puuttumaan. Viimeiselle kahdelle kerralle otin itsekin liidi yrkkää ja eka kerta nyt meni niin kuin tuollaisella omalla rajalla olevalla rojektilla nyt ekan kerran voi olettaa menevän. Eli tupeloin ekan klipin ja siitä lannistuneena pääsin pari muuvia ja olin ihan rikki. Toisella yrkällä pääsinkin jo pari klippiä. Kolmas ja neljäs yrkkä jäivät sitten molemmat ekaan tiukkaan vetoon nuiden parin klipin jälkeen. Olikohan viimeisen käyntikerran toisella yrkällä kun pääsin tuosta läpi ja sitä seuraavassa vähän kryptisemmässä jalan nostossa tupeloin jalan kanssa enkä enää jaksanut tehdä seuraavaa muuvia. No mutta sainpa tehtyä muutaman liidiyrkän ja betakin jäi aika hyvälle mallille. Ehkä sitten keväällä.

Eeron kans käytiin kertaalleen lokakuussa boulderilla Paavalinvuoressa ja hauskaahan se taas oli. Kiipuilin sitä sun tätä vanhoja kutosen pultereita ja määrää tuli ihan hyvin. Puoliksi vitsillä yritin yhteen kanttireittiin selkämaasta lähtöä. Se oli kyllä aika raskas, mutta vois olla vaikka menossa. Liekö pitää käydä joku kerta se tekemässä ;) 

Marraskuun puolessa välissä arvoin meniskö hakkuileen vai käviskö vielä boulderoimassa. Koska illalla asfaltti oli kuivaa niin päätin mennä vielä katsomaan olisko kivetkin. Täräytin katsomaan paria kiveä, joita Suksisepän ja Timon kanssa ihmeteltiin reilu kymmenen vuotta sitten. Silloin todettiin, että vähän turhan haastava kivi ja sitten ei ole saanut aikaiseksi käydä uudestaan. Olihan siellä kuivaa. Tai no sammaleen alla oli vähän jäistä niin ei sitä saanut kuivaksi pyyhkeellä. Putsailin otteita pariin linjaan ja totesin, että missä oli sammalta ei olisi kiivettävissä. No päädyin sitten muuvittelemaan hänkillä sen verran kun siinä pystyi ja uskalsi. Aika muhkea kivi kyllä ja näyttäis, että siihen saa pari ihan hienoa linjaa ja taitaa sitten jäädä vielä paikkaa vähän jämäkämmällekin linjalle. Eli pitää tulla takaisin alutikkaiden ja parin lisäpädin kanssa, että saa reitin topin putsattua ja uskaltaa yrittää tosissaan. Mutta siinäpä se oli sitten syksyn kalliokiipeilyt.

Jääkausi päästiin Keskimaassa avaamaan tällä kertaa poikkeuksellisesti jo Itsenäisyyspäivänä. Kyllä oli juhlavaa päästä narauttamaan hakut jäähän ja ruuvit kiville. Ei ku mites se ny oli. No muutama linja kiivettiin ja onnistuin viimeiseltä toheloimaan ruuvatessa, sekä ruuvin että toisen hakun alas. Vähän veinas mennä jännä housuun, mutta vähän puhallettiin ja ruuvailin ruuvin jäähän ja laskeuduin alas. Toisenkin kerran päästiin jäitä särkemään Eeron kanssa ennen vuoden vaihdetta. Vähän on jotenkin tukkoinen kalenteri ja harrastusaikoja on vaikea löytää. Mutta kausi käyntiin ja eiköhän se tästä taas.

Antti lähdössä metsästämään Punaista Lokakuuta

Eeron kanssa boulderilla

Uusvanhalla kivellä katsastamassa vieläkö voisi boulderoida

Kallionraavintaa ehdin käydä kerran kokeilemassa ennen pakkasten tuloa. Tästä siis aukesi talvikiipeilykausi.

Jääkausi saatiin avattua tällä kertaa Keskimaassa jo poikkeuksellisesti Itsenäisyyspäivänä. Olli vääntää Seppiksen oikeaa laitaa.

Eeron kanssa Seppiksellä. Ice is nice.

Korouoma 3-6.12.2020

Talvi tuli ja tällä kertaa onnistuin jopa pari kertaa reenailemaan kotiseinällä ennen kauden avausta. Jääkauden avaushan tapahtui jo toista vuotta putkeen Korouomassa ja lähes samaan aikaan eli joulukuun alussa Itsepäisyyspäivän tietämillä. Jaa niin - enpä vissiin olekaan muutamaan vuoteen jääkiipeilystä juuri satuillut. Liekö se on ollut niin ihmeellisen mahtavaa, ettei ole löytynyt sanoja "paperille". 

Ajeltiin siis Antin, Eskon ja Eetun kanssa 3.12.2020 yötä myöten Posiolle ja Kirintövaaraan mökkeilemään. Aamun startti oli hidas, mutta myöhäinen ja ptuoksella oltiin pikkuisen ennen yhtätoista. Onneksi joulukuussa on päivän pituus Napapiirillä niin pitkä, ettei aamulla tarvitse kiirehtiä. Kelien kanssa meillä kävi kyllä tuuri ja lämmöt pyöri nollan tuntumassa. Märkää kyllä oli, mutta jää oli makean sitkasta ja pehmeää.

Päräytettiin suoraan Ruskeavirta-puotukselle ihmettelemään putouksen kuntoa. Kelit oli olleet aika lämpimät myös pohjoisessa. Jännä miten vuodet vaihtelee. Putous oli ehtinyt kuitenkin jäätyä yllättävän hyvään kuntoon parissa viikossa. Itse en ollut kuitenkaan koskaan Ruskeavirtaa kiivennyt näin ohuessa kunnossa. Haastavinta linjan valinnassa oli löytää vähän kuivempaa kiivettävää. Paljon hienoja linjoja oli tarjolla ja putouksen vasen laita, joka kevättalvella on jo liian kuivaa ja haurasta jäätä, oli todella hienossa kunnossa.

Ruskeavirta joulukuun alussa 2020

Eetu ei ennen ollut kiivennyt jäätä ja Esko oli lupautunut pitämään crash course aiheisen jääkiipeilykurssin. Eli liidaa kaikkea jännää ja Eetu tulee perässä. Tietysti kahdeksannen asteen sporttikiipeilijältä voi vähän vaatia kestävyyttä ja nokkeluutta yläköydessä. Muuten tuollainen "kurssi" voisi olla vähintäänkin mielenkiintoinen.

Kiivettiin kolme linjaa Antin kans. Mie liidasin yhen vasemman laidan pilareilta. Antti kaksi linjaa ensin oikeasta laidasta vähän tuon kuvassa näkyvän aukon vasemmalta puolelta ja toisen vasemmalta. Jää oli kyllä todella hienoa. Sitkasta ja pehmeää vasta muodostunutta parhautta. Monenlaista muotoa Kelin ainut huono puoli oli märkyys. Sieltä täältä putouksesta lensi vettä kuin suihkusta ja pienellä linjan valinnalla sai itsensä kasteltua aivan huolella. Mutta eipähän ollut kylmää. Hienoa jääkiipeilyä kauden alkuun.

Iltaa juhlistettiin mökillä perinteisesti saunan, ruoan ja oluen merkeissä. Untakaan ei tarvitse ulkoilupäivän jälkeen liikaa houkutella.

Toisena kiipeilypäivänä päädyttiin Jaska Jokunen putoukselle. Liidattiin vasemman laidan pilareilta muutama ihan hauska linja. Yhdessä oli alussa jopa puikko, joka ei koskettanut maata vaan jalat sai puikolle ensimmäisen kerran n parin metrin korkeudella. Ihan hauskaa kikkailua ja ruuveilla kuitenkin vielä pärjättiin. Eetukin päräytti ekan jääliidin. Eipä siinä näyttänyt ongelmia olevan. Voihan se toki olla, että pään sisällä vähän jotain kuutioitiin. 

Jaskalle lähis muuten kannattaa ehdottomasti tehdä Koronjää polkua vasemmalle parkkipaikan suunnalta kävellessä.

Kolmantena kiipeilypäivänä päädyttiin uudestaan Ruskealle. Tällä kertaa lämpöä oli useampi aste ja oikeasta laidasta oli romahtanut ihan kunnon kappale jäätä. Antin eka päivänä liidaama linja ei enää ollut liidikelpoinen. Esko oli eka päivänä kiivennyt oikeasta laidasta Uutiskynnys linjan viimeiseksi linjaksi ja meitä Antin kanssa se tuntui kutsuvan. Antti lähti ensin ja veinasi heti alussa tippua koskeen, joka paljastui jään alta. No hyvällä linjavalinnalla siitäkin selvittiin. Esko oli lähtenyt katsomaan oikean laidan kallioita, mutta niissä oli liian vähän jäätä, kiipeämiseen. Niinpä Antti odotteli Eskon laskeutumisen ruuvista ja jatkoi vasta sitten Uutiskynnystä. Antti paukutteli hyvällä sykkeellä linjaa ja tuumailin, että kait se vois itseltäkin onnistua. Ei sitten muuta, kun itsekin terävään päähän. Uutiskynnyksen linja on kyllä hieno. Aika suora ja ihan kunnon kiipeilyä. Tässä vaiheessa kautta ajoittain aika kapea ränni, joka vain hetken oli vähän loivempaa. Todella hienoa jääkiipeilyä.

Alhonsuon Tapsa oli myös kaverinsa kanssa nauttimassa Ruskeavirran suihkusta. Muutamat sanat siinä vaihdettiin ja taisipa Tapsa räpsiä muutaman kuvankin. Vaikka pakkasta ei ollut märät vaatteet tekivät kelistä hyvin kylmän. Oikeastaan ainut lääke lämpimänä pysymiseen oli pysyä liikkeessä. Niinpä seurusteleminen jäi aika vähäiseksi, mutta aina on mukava vaihtaa muutama sana, vaikkei enempää pystyisikään rupattelemaan.

Sitten olikin jo kiiru autolle ja kotia päin, jottei kello ehdi kovin paljon yli puolen yön ennen kuin ollaan kotosalla. Keski-Suomen jää kautta vielä odoteltiin. Onneksi tällä kertaa saatiin ihan hyvä jääkausi.

Välinehuoltoa ennen reissua.

Esko paratiisissa.

Eetu ottaa ensi tuntumaa jääputoukseen

Antti liidaa Ruskean keskilinjaa. Tässä oikealla puolella on "aukko" jonka ympärilta parissa päivässä oli romahtanut iha reilun kokoinen osa jääputousta. Yllättävän nopeaa juokseva vesi sulattaa paksuakin jäätä.

Urpot topissa. Kyllä täällä toimistomiehen sielu lepää.

Esko tykittää hienoa linjaa toisen perään.

Esko ja Uutiskynnys

Mökin neliöt hyötykäytössä

Aamulämmittelyä

Jaska Jokusen vasen laita tarjoaa ihan mielenkiintoista kiipeilyä. Yours truly kuvan keskellä ja oikealla Eetu kakkostelee Eskon perässä. Kuva by Antti.

Antti ja sama linja kuin edellisessä.

Antti ja Uutiskynnys. Kuva by Eetu.

Mie ja Uutiskynnys. Kuva by Eetu.

Takit pääsi kastumaan. Onneksi synteettisen eristeen lämpöarvo säilyy aika hyvin myös märkänä. Kuva by Antti.

Tarina muuttuu ja niin myös kausikin

Kylläpä maaliskuussa arvasin kevään tulevat tapahtumat väärin. Jos ei tullut talvea niin ei tullut Norjan reissuakaan, vaan tuli COVID-19 ja laittoi maailman sekaisin. Käytiin kuitenkin vielä kerran jäätä louhimassa paikallisessa pimeässä rotkossa, jonne aurinko ei paista ja jäät pysyvät hyvin seinässä. Vaikka väliin jäänyt Norjan reissu sillä hetkellä harmittikin niin kivaa oli paikallisella jäälläkin. Veivattiin erilaisia jäälinjoja, testasin luistimista askertelemiani mikstakenkiä ja iskettiin jopa pari pulttia seinään ja Esko mies teki ensinousun mikstalinjaan. Kaiken kaikkiaan siis todella hauska jääkauden päätös. Aika lämmintäkin oli, mutta jää silti todella solidia.

Kausi vaihtuu ja täytyi alkaa treenaamaan sormiin voimaa. Ekat kotiseinän treenit oli kyllä taas jääkauden jälkeen todella masentavia. Missään otteessa ei tahtonut pysyä kiinni ja edellisenä kesänä viritellyistä reiteistä helpoimmatkin jäivät pariin ekaan muuviin. No lohtuna tähän oli edellisiltä vuosilta havainto, että voima tulee äkkiä takaisin. Pari viikkoa ja muutama treeni takana ja johan alkoi edellisen kesän reitit nousta. No täytyy kyllä sanoa, että vaikeimmat viimekesänä kyhäämäni reitit ei ole vieläkään menneet.

Nyt on kokolailla kaksi kuukautta kulunut tuosta jääkauden päätöksestä ja olen käynyt pari kertaa boulderoimassa, kerran Paavalinvuoressa itsekseen ja kaksi kertaa Punavuoressa. Ihan joka viikko ei siis ole tullut ulkona kiivettyä, mutta ihan kohtuudella nyt kuitenkin. Ekat pari viikkoa tuota etätyö ja etäkoulukomboa oli kyllä aika lamaannuttavaa harrastuksille, mutta pikkuhiljaa siitä päästiin vauhtiin ja ehkä tämä kiipeilykesä tästä nyt sitten kuitenkin ihan käyntiin lähtee. Ekat kerrat kalliolla oli kyllä ihan positiivisella fiiliksellä. Sormet tuntuu ihan toimivan. Voimakestävyyttä vielä vähän puuttuu, mutta tällä hetkellä kunto on kyllä jo samassa pisteessä kuin syksyllä. Ei huono siihen nähden, että yleensä meikäläinen on todella hidas siirtymään kaudesta toiseen.

Eka kerta Punavuoressa oli tavoite testata sormien kuntoa viime syksyn projektilla Pronssi 7a reitillä. Kaikki muuvit muistuivat heti ensimmäisellä yrityksellä ja laitoinkin jo eka kerralla pari liidiyrkkää reittiin. Ekalla yrkällä hyydyin toisen pultin kohdalla olevaan jalkojen nostoon. Jotenkin vain tuntui lihakset jäykistyvän. Toisella yrityksellä lihaksisto toimi jo paremmin, mutta voimat loppuivat samaan jalan nostoon kuin viimesyksynä. Ei paha siis.

Toisella sessiolla lämppäilin kotona ja eka liidi meni melkein samaan pisteeseen kuin edellisellä kerralla viimeinen. Paten ja Sinin kanssa tuumailtiin muuveja ja arvoin voisiko ennen vaikeinta muuvia levätä. Toinen liidi olikin sitten jo hyvää suorittamista. Kunnes minulle kruksiksi muodostuneessa jalan nostossa sain jalan otteelle, mutta käsi lipesi irti. Uusi high point kuitenkin. Kolmas liidi jäi tekemäti, kun Sini teloi nilkkansa varsin harmittoman oloisessa putoamisessa. Varmistin ehkä liian tiukalla köydellä kevyttä tyttöä ja tämä paiskautui kalliota vasten ja nilkka otti kipeää. Pate kantoi Sinin tien varteen ja autoin tavaroiden ja vähän myös jalan kanssa. Onneksi luita ei mennyt jalasta. Toivotaan nopeaa parantumista.

Nyt näyttää, että sään jumala Esteri ei oikein suosi kiipeilyä lähipäivinä, mutta yritetään päästä ulos jossain välissä.

Jääkauden päättäjäiset. Kerrankin oli sopivasti kovaa jäätä ja lämmintä keliä tarjolla. Harvinaista herkkua jääkiipeilyssä.

Tällaiset popot väsäilin vanhoista luistimista. Yllättävän hyvin toimii. Vähän erilaiset ovat kiivetä, joten hieman tarvii totutella.

Esko uudella mikstalinjalla. Muutama ihan hauska muuvi tässäkin linjassa.

Antti sooloaa 

Kausi vaihtui kallioon. Pari kertaa kävin bouldereillakin, mutta niistä ei tullut kuvia. Tässä ottamassa kuntotestiä 2018 syksyllä avaamallani Olet jo iso poika -reitillä.

Pate antaa kaikkensa Punaisen lokakuun metsästys -reitillä. Viime kesä taisi upota tuohon reittiin lähes kokonaan. Jospa se nyt kohta sitten antautuisi.

Pronssi -reitillä on kyllä timanttisia liikkeitä heti alusta lähtien. Hyvä reitti.

Juuri ennen minulle muodostunutta kruksi jalan nostoa. Eipä vielä mennyt.

Talvi ei tullutkaan. Norjan reissua suunnitteilla.

Tämä talvi ei oikein Keskimaan jääkiipeilijää ole suosinut. Viisi kertaa olen koko talvena pässyt jäitä särkemään ja vain kahtena kertana niistä köyden terävään päähän. Kelejä olisi varmaan ollut ainakin toiseen mokomaan, mutta elämän muut koukerot rajoittavat harrastuskerrat käytännössä kertaan viikossa ja lyhyemmät treenit siihen päälle. Viime keväänä käytiin taas pitkästä aikaa Norjassa kiikkumassa ja olihan hienoa. Täytyy rustailla siitäkin lisää lähiaikoina. Mutta siitähän jäi tietysti kova palo ja sinne on taas vuonon rantaan miesten päästävä. Ensi viikolla olisi tarkoitus päräyttää huudeille tarkistamaan onko putoukset kunnossa vai hiihdetäänkö vaan vuorten rinteitä.

Sitä odotellessa tässä photo drop kauden kiipeilystä Keski-Suomessa.

Antin kanssa treenailemassa vanerilla, kun jäätäkään ei ole. Tammikuun alkupuolella mennään.

Eeron kanssa korkkaamassa Seppiksen jääkautta tammikuun loppupuolella.

Sama kerta eri liru.

Eero liidaamassa Pöniksessä. Kauden ekat liidit Keski-Suomessa ja helmikuun loppupuolta.

Antin ja Eskon kanssa Seppiksellä hiihtoloman jälkeen viikolla 10. Jäätä oli hyvin tosin keli vähän arvelutti, kun väliin oli ollut jo aika lämmintäkin.

Kauden viimeiset jääkiikut Seppiksellä tällä arvauksella vko11 maanantai. Keliä toki vois vielä olla, mutta ens viikolla ei kerkee. Liekö seuraavalla on enää keliä.

Jääkiikkuja 18/19

Hep!
Todella vähän mitään jääkiipeilyjä tullut tehtyä tällä kaudella. Liekö syynä todella kuivat kelit. No joka tapauksessa koko kuluva kausi on helppo paketoida siihen, että:

1. ekaksi käytiin draikkaamassa marraskuun lopussa
2. tokaksi käytiin tarkistamassa Seppis ja kun se oli täysin kuiva painuttiin Pönikseen 15 joulukuuta
3. sitten tulikin joulutauko ja lomien jälkeen loppiaisena käytiin Muuratsalossa ihmettelemässä kuin sinne on jäätä ilmestynyt, vaikka muualla sitä ei ole.
4. heti perään tammikuun lopussa käytiin Pakkomielteellä tarkistamassa kuntoa
5. Helmikuun puolen välin paikkeilla käytiin viikonloppu Korouomassa. Kivaa oli, mutta loppui kesken.
6. Helmikuun 21 päivä palattiin rikospaikalle Paavalinvuoreen

Katsotaas tarkemmin:

1) Ei ku miehän en siellä draikkaa kiivennytkään, kun olin vähän lenssussa. Varmistelin vaan Anttia. No hauskaa oli silti puhua paskoo ja toivoa hyvää jääkautta.

2) Alkoipa näyttää siltä, että ei oikein vahvaa jääkautta ole tulossa. Seppiksellä ei valunut yhtään vettä. Siis sellaisetkin linjat, joissa ihan perus huonollakin jääkaudella on noin metri jäätä olivat täysin kuivia. Siis ei etes milliä jäätä tai vettä. No onneksi Pöniksessä jäätä oli kuitenkin ainakin yläköysittelijöille sopivasti ja päästiin etes jotain kiipeämään.

3) Muuratsaloon oli jostain syystä tänä vuonna siunaantunut valumaa ja jäitäkin ihan mukavasti. Saatiin joitain liidejä aikaiseksi. Hauskaa oli ja kyllähän tää jääkiipeily on kyllä hienoa puuhaa.

4) Sitten jotenkin pääsi ajatus nyrjähtämään ja päädyttiin kokeilemaan Pakkomiellettä. Tai no mulla nyrjähti. Antti sinne oli kovasti ollut menoillaan jo varmaan puoli vuotta, mutta sai nyt houkuteltua minutkin mukaan. Kokemus oli jälleen aika maan pinnalle palauttava. Aika tylyä settiä. Edellisestä käyntikerrasta taisi olla viisi vuotta. Vai kuusi? No joka tapauksessa paremmin sujui kuin koskaan ennen. Pääsin jopa ihmettelemään lipan muuveja. Eivät olleet menossa ja fiilis siellä on kyllä jotain aika mielenkiintoista. Keikan jälkeen fiilis oli, että ei se varmaan tänä keväänä mene vaikka kuinka työstäis, mutta ehkä sitten seuraavana talvena. Mutta jos tänä keväänä ei käy työstään niin sitten ei mene seuraavanakaan. Joten

6) Mentiin uudelleen pakkomielteelle. No tällä kertaa sirpaloiduin heti alkuun aivan täysin. Mikä lie miehen yllätti, mutta ei veinannut tulla hommasta yhtään mitään. Sai levätä melkein joka piississä ja kerätä päätänsä kiven koloista. Mutta nyt sain kuitenkin jo testattua katon lipan ylittäviä muuvseja. Anttihan niitä nyt tietysti huitoo, mutta sillä onkin jotenkin draivi päällä ihan eri lailla.

Mistähän se johtuu, että tänä talvena ei ole nyt sitten oikein napannut? Hauskaa on kyllä ollut mutta sitä paloa, mikä ennen on hommaan ollut ei tunnu löytyvän. Vai liekö se löytyis näin kirjoittamalla.

Tarkkassilmäisimmät varmaan huomasivat, että kohta 5) eli Korouoma jäi listassa välistä. Se yleensä ansaitsee ihan oman postauksensa, mutta tällä antikliimaksien kaudella sen vois vaikka rysäyttää tähän loppuun. 

Oltiin siis viikonloppu Korolla. Meillähän piti olla siellä ensin Antin kanssa jo ennen itsenäisyyspäivää eli marras/joulukuun vaihteessa. No ei oltu kun minä olin kipeänä. Sitten meidän piti olla siellä loppiaisena. No ei oltu kun meidän koko muu perhe oli kipeänä, mummot mukaan lukien, joten ei oikein raaskinut lähteä itekseen huitelemaan ja jättää toisia sairastaan. No mutta hei lopulta päästiin helmikuun puolivälissä. Oltiin reissussa Keskimaasta kolmestaan Eskon ja Antin kanssa. Saatiin onneksi houkuteltua vanha alppikauris Ville mukaan Rollosta tasaamaan parit.

Kiivettiin kaks päivää Ruskella ja eipä oikeastaan muuta tällä kertaa. Olihan taas hauskaa. Tai no eka päivä oli Villen kanssa jotenkin vähän jäistä hommaa. He he no kait jääkiipeily nyt on. Mutta heti eka linja kääntyi ei pysty ku on niin kovaa jäätä ja muutenkin väsyttää hirveästi ja on jotenkin kaikki niin pirun vaikiaa meininkiin. Eli siis poikkaroin keskihyllylle heti kun mahdollista ja nautiskelin vesisuihkusta ja pättäre punnerruksista toppiin.

Ai niin keli. No parempaa keliähän ei juuri olis helmikuun puoliväliin voinut toivoa. Viikolla oli vielä pari kymppää pakkasta, mutta heti kun etelän vetelät suoriutui paikalle, tippui pakkanen nollan tuntumaan. Villen linja oli vuorostaan ilmavaa jäätä ja semisti paskoja ruuveja melkein hänkillä jäällä. No hyvää henkisen kantin rakennusta sekin ja ukot ihan paskana topissa. Tähän kun vielä nautiskellaan köydet, jotka eivät nyt ehkä olleet ihan nappivalinta tähän keliin. Kaksi vanhahkoa sinkkuköyttä, jotka toisen linjan jälkeen olivat tönkköjäässä muutaman metrin matkalta. Laskeutuessa sain kuin sainkin köydet setvittyä suoraksi. Mutta kun Ville oli laskeutunut ja Esko ja Antti häippässeet saatiinkin köydet jumiin. Vedettiin minkä kahdestaan jaksettiin, mutta ei liikahtaneetkaan kumpaankaan suuntaan. Eipä siinä sitten mitään. Mietittiin, että mitähän sitä nyt sitten. Ruuvattiin pari ruuvia jäähän ja kiristettiin köydet niin ettei ne jäätyis kovin pitkältä matkalta kiinni putoukseen yön aikana ja lähettiin Peräposion koululle juomaan kaljaa.

Koululla oli kovia poikia chillaamassa, Samuli Rollosta ja Antti ja Matti Oulusta. Onneksi Samuli lupautui heikkona hetkenä lainaamaan pöljille pojille köydet, jotta saatais ne ekat pelastettua. Niin joo niistä ekoistaki toinen oli Samulin. Tilanteen kruunaa se, että mulla olis kotona ollut tuliterät ice line köydet kaapissa. No en ottanu niitä kun järkeiltiin, että kolmella köydellä pitää pärjätä...

Toinen päivä meni onneksi paremmin. Oltiin liikkeellä selvästi eri fengshuilla. Kiivettiin Villen kanssa molemmat yhdet linjat Ruskealta ja oltiin yhtä keleen hymyä. Niin ne edellisen päivän köydet. Jos nyt ei niihin mennä sen syvemmälle. Ai mennään vai. No yllättävää kyllä niiden irroittamiseen ei tarvittu edes hakkua. Puun ympäriltäkin ne lähti ihan nätisti taittelemalla ja vähän repimällä. Eli siis toinen päivä oli ihan parasta mahtavuutta ja ykkösluokan tekemistä. Tätä lissää! Kaiken kaikkiaan Koro onnistui taas toimittamaan pojille muistoja ja kokemuksia. Kippis! 

Antti nautiskelee draikkahommista. Kauden avaus marraskuun lopussa. Tais olla jopa vähän pakkasta.

Heti perään jääkiipeilemässä joulukuun puolivälissä

Muuratsaloon on tällä kaudella muodostunut kivoja puikkoja.

Antti vajoamassa Pakkomielteeseen

ja lisää huumetta suoneen

Urpot ulkona. Eli siis Korouoma ja helmikuun puolivälissä. Esko haikkaa.

Urpot säätää

Ruskeavirta ihan sellaisessa perus jääkauden kunnossa

Antti liidaa ja Esko varmistaa

Lisää urpoja. Ei ku oikeasti tuo tuossa vasemmallahan on kovaksi keitetty alppi jäärä. Lopuista en tiedä Keskimaan porukkaa.

Mitähän tästä sitten sanois. Vielä naurattaa.

Koulu näytti taas leiriltä. Mutta onhan loistava paikka viettää viikonloppua.

Toisen päivän fengshui oli kohdallaan. Huom ylhäällä ruuviin pingoitetut edellisen päivän köydet.

Antti tykittää