Almost there ja syksyn kiipeilyt

 Antin kanssa kävin pari kertaa vielä metsästämässä punaista lokakuuta. Antti pääsi joka yrkällä todella lähelle kahvaa kruksin jälkeen. Pari muuvia jäi aina puuttumaan. Viimeiselle kahdelle kerralle otin itsekin liidi yrkkää ja eka kerta nyt meni niin kuin tuollaisella omalla rajalla olevalla rojektilla nyt ekan kerran voi olettaa menevän. Eli tupeloin ekan klipin ja siitä lannistuneena pääsin pari muuvia ja olin ihan rikki. Toisella yrkällä pääsinkin jo pari klippiä. Kolmas ja neljäs yrkkä jäivät sitten molemmat ekaan tiukkaan vetoon nuiden parin klipin jälkeen. Olikohan viimeisen käyntikerran toisella yrkällä kun pääsin tuosta läpi ja sitä seuraavassa vähän kryptisemmässä jalan nostossa tupeloin jalan kanssa enkä enää jaksanut tehdä seuraavaa muuvia. No mutta sainpa tehtyä muutaman liidiyrkän ja betakin jäi aika hyvälle mallille. Ehkä sitten keväällä.

Eeron kans käytiin kertaalleen lokakuussa boulderilla Paavalinvuoressa ja hauskaahan se taas oli. Kiipuilin sitä sun tätä vanhoja kutosen pultereita ja määrää tuli ihan hyvin. Puoliksi vitsillä yritin yhteen kanttireittiin selkämaasta lähtöä. Se oli kyllä aika raskas, mutta vois olla vaikka menossa. Liekö pitää käydä joku kerta se tekemässä ;) 

Marraskuun puolessa välissä arvoin meniskö hakkuileen vai käviskö vielä boulderoimassa. Koska illalla asfaltti oli kuivaa niin päätin mennä vielä katsomaan olisko kivetkin. Täräytin katsomaan paria kiveä, joita Suksisepän ja Timon kanssa ihmeteltiin reilu kymmenen vuotta sitten. Silloin todettiin, että vähän turhan haastava kivi ja sitten ei ole saanut aikaiseksi käydä uudestaan. Olihan siellä kuivaa. Tai no sammaleen alla oli vähän jäistä niin ei sitä saanut kuivaksi pyyhkeellä. Putsailin otteita pariin linjaan ja totesin, että missä oli sammalta ei olisi kiivettävissä. No päädyin sitten muuvittelemaan hänkillä sen verran kun siinä pystyi ja uskalsi. Aika muhkea kivi kyllä ja näyttäis, että siihen saa pari ihan hienoa linjaa ja taitaa sitten jäädä vielä paikkaa vähän jämäkämmällekin linjalle. Eli pitää tulla takaisin alutikkaiden ja parin lisäpädin kanssa, että saa reitin topin putsattua ja uskaltaa yrittää tosissaan. Mutta siinäpä se oli sitten syksyn kalliokiipeilyt.

Jääkausi päästiin Keskimaassa avaamaan tällä kertaa poikkeuksellisesti jo Itsenäisyyspäivänä. Kyllä oli juhlavaa päästä narauttamaan hakut jäähän ja ruuvit kiville. Ei ku mites se ny oli. No muutama linja kiivettiin ja onnistuin viimeiseltä toheloimaan ruuvatessa, sekä ruuvin että toisen hakun alas. Vähän veinas mennä jännä housuun, mutta vähän puhallettiin ja ruuvailin ruuvin jäähän ja laskeuduin alas. Toisenkin kerran päästiin jäitä särkemään Eeron kanssa ennen vuoden vaihdetta. Vähän on jotenkin tukkoinen kalenteri ja harrastusaikoja on vaikea löytää. Mutta kausi käyntiin ja eiköhän se tästä taas.

Antti lähdössä metsästämään Punaista Lokakuuta

Eeron kanssa boulderilla

Uusvanhalla kivellä katsastamassa vieläkö voisi boulderoida

Kallionraavintaa ehdin käydä kerran kokeilemassa ennen pakkasten tuloa. Tästä siis aukesi talvikiipeilykausi.

Jääkausi saatiin avattua tällä kertaa Keskimaassa jo poikkeuksellisesti Itsenäisyyspäivänä. Olli vääntää Seppiksen oikeaa laitaa.

Eeron kanssa Seppiksellä. Ice is nice.

Syssyä

Monenlaista ehti tapahtua syksyn aikana. Koiramme Nuca lähti paremmille metsästysmaille, työreissuja oli Belgiaan, Sveitsiin, Englantiin ja Intiaan ja siinä sivussa odoteltiin kieli pitkällä niitä syksyn hienoja boulderkelejä. No niitäpä ei koskaan tullut. Vettä satoi kuin Esterin peestä koko helkatin syksyn. Tai pari päivää oli jossain välissä ihan ok, mutta juuri silloin Juuso-poika onnistui sairastamaan flunssaa. Onneksi joitain kertoja onnistui kiipeämään köyden jatkona. Voi sanoa, että kiipeilyn saralla koko syksy oli täysi fiasko.

Työrintama on myös rassannut miestä vähän enemmän kuin aikoihin. Syynä ehkä työn kuvan muutos josta johtuen myös nuita työmatkoja on ollut syksyn aikana enempi ku kymmenen edellisen vuoden aikana yhteensä. Bloki on jäänyt vähän taka alalle. Tai eipä tuolla harrasterintamalla ole ollut paljon kerrottavaakaan. Koitetaan nyt talvella vähän skarpata tätä osastoa myös.

Mutta joo tässäpä fotodrop.

Elokuun lopulla hikoilua työmatkalla. Sveitsin rinteissä saa äkkiä hien pintaan.

Syksyn fiiliksiä kosteusprosenttien suhteen

Sateinen syyskuu ketutti sen verran että tartuttiin ekaa kertaa hakkuihin tälle kautta.

Jälleen metsästämässä kuivaa kiveä. Turhaan.

Karvakaverin viimeisiä päiviä. Lähtö tuli yllättäin. Mutta niin kai se tulee melkein kaikille.

Lokakuussa löytyi yksi päivä, että päästiin köyden nokkaan. Ajettiin Lammille vilkaisemaan paikallista kiveä. Ihan komea kallio. Aika urbaanilla paikalla tosin.

Kaksi hirveää. Harvemmin pääsee elävää hirveä silittämään.

Marraskuun lopussa uskalsi taas pitkästä aikaa käydä kuntoileen.

Pohjoisessa pääsee Joulukuun alussa jo talvitunnelmaan. Koko jengillä laskemassa.

Järkkäilin joulukuun puolessa välissä toisen perinteisen hakkuheiluttelun. Kivaa oli ja lihakset saatiin jumiin. Josko kohta pääsisi Keski-Suomessa ihan vallan jääkiipeilemään...

Vähä jotain treenailuja ja pulteria

Viimeisintä huutoa mun omalla seinällä on värkkäämäni kopio Hörstin H.I.T. systeemistä. Tuumailin, että treeneihin pitää saada jotain uutta ja tuo Hörstin tsydeemi on kiinnostanut jo yli kymmenen vuotta. Testataan nyt sitten miten se toimii. Ensin väsäsin otteet kakkosnelosesta koteloporalla. No ei ollu oikein hyvä idea. Suurellakin poralla tehty reikä on liian kaareva ja puristaa laitimmaisia sormia tylysti. Ei sillä että se haittaisi reitillä, mutta treenatessa se ei ole oikein hyvä homma. Varsinkin jos laitetaan lisäpainoa vyölle. Niinpä päädyin ratkaisuun, jossa on pari vaneria päällekäin, jolloin ote on tarpeeksi helppo lisäpainojen kanssa kiipeämiseen.

Meitsin kotikutoinen treenitsydeemi. Saapa nähä miten toimii. Raskasta on ainakin jos ei muuta.

Tulos tai ulos: No enpä osaa sanoa oisko tuossa nyt vahvuutta kovasti tullut, mutta eipä nyt alle kymmenen treenin perusteella voi vielä paljoa sanoa. Täytyy palata asiaan ensi keväänä, kun on vähän enempi kokemusta asiasta.

Niin sehän tosiaan tuo lokakuukin meni ja lumet satoi maahan, joten boulderkausikin oli ja meni. Pari kertaa ehdin käydä boulderilla. Yhden uuden linjan harjailin ja toista vähän harjailin ja yritin. Nii ja sainhan mie Kymppikiveltä pari uutta kutosen linjaa kiivettyä.

Kymppikivi ja Gulma. Lämpöä nollan tuntumassa ja loistava kitka.

Paavalinvuoren rojektia kävin kans testaamassa kertaalleen ja sain kaikki muuvit tehtyä. Aika siistiä. Vois olla siis mahkuja vihdoin ens kesänä se kiivetä. Tällä viikolla startattiin hakkukausi käyntiin. Tälle talvea täytyy yrittää taas panostaa nuihin mikstahommiin. Jos vaikka sais jotain uutta lähetettyä. Joulukuun alkuun on varattuna Korouoman reissu ja sitä ennen pitää saada vähän fiilistä kuntoon, että saatais jotain jännää kiivettyä. Rosmo sektori on ainakin käymättä ja olishan siellä sitten niitä mikstojaki. No tuumaillaan mimmoseen kuntoon saa itsensä ruoskittua kuukaudessa.

Antti kränkkää draikkahommia. Tästä ne talvikiikut taas lähtöö.

Jääkauden aloittelua

Kelit on olleet tänä talvena vähän niin ja näin, joten jäitä on saatu odotella. Sillä välin olen turvautunu huukkailu hommiin ja vanerin kauhomiseen. Tilailin tuolta Krukonogilta kilkkeitä marraskuun puolella ja nyt oon vihdoin päässyt vähän niitä testailemaan.

Tilasin Ergo hakkuihin parit terät. Toiset agressiivisella mixded teräkulmalla ja toiset uudella jääprofiililla. Mixdedteriä testailin tuossa Joulun aikoihin draikkahommissa ja ohan ne kyllä pätevän oloset pelit. Pienillä otteilla eron huomaa. Nämä terät on huomattavasti tarkemman oloset pienillä otteilla kuin alkuperäiset Petzlin terät. Sen vähän mitä jäätä näillä kiipesin totesin, että onhan se mahdollista, mutta ei miellyttävää. Teräkulma on niin jyrkkä, että jäähän lyöminen onnistuu hyvin vain jonkun muodon päälle. No kaikkeahan ei tietenkään voi saada.

Jääteriä pääsin testaamaan vasta eilen kun sain kauden ekan jääliidin nautiskeltua tuolla Seppiksellä. Pakkasta on pidellyt jonkin aikaa ja nyt oli pari päivää nollan tietämillä, joten jää oli mukavan pehmeää ja helppoa kiivetä. Jääterät näyttivät myös kyntensä ja pesivät helposti Petzlin omat versiot. Näillä lyöminen oli helppoa ja toimivat varmasti myös kovemmalla jäällä.

Olipas muuten jääkiipeily kivaa pitkästä aikaa. Homma sujui ihan kohtuudella mitä nyt perinteisesti kauden eka liidi oli hidas kuin mikä. No seuraavalla kerralla sitten panostetaan nopeuteen. Kaivelin hieman kilkkeitä ja huomasin, että mulla on kaheksan kärkipiikkiä M10 rautoihin ja niiden rungot alkaa näyttää siltä, että niillä ei montaa kautta enää mennä. No päätin heittää vanhat kuluneet terät suosiolla roskiin ja vaihtaa uudet tilalle. Nyt on sitten vielä neljä tuliterää piikkiä odottamassa jääkiipeily reissua, jolloin ne voi heittää tuplana ja nautiskella vielä helpommasta kiipeilystä. 

Eipä tässä ihmeempiä. Toivottavasti pakkasia pitelee, niin päästään piakkoin uudestaan ulkoilemaan.

 Antti jumppailee heikoilla jäillä ja herkällä kivellä.

 Antti ja kivihuukkailua

 Olihan nuo jo kärkipiikit vaihdon rajalla

 

 Jääterä toimi kyllä paremmin kun Petzlin orkkis. No onhan tuo Petzl kyllä päässy jo tylsistyynkin.

 

 Kauden eka liidi. Tästä se taas lähtee. Onhan hienoa hommaa.

 Pate jummpailee kakkosena

 Jani suorittaa herkkiä liikkeitä yläköydessä

Keväthakkuilua

Ukot on juosseet kiviä halaamassa jo pari viikkoa ja psyykkaavia viestejä lähetyksistä on kuulunut sieltä ja täältä. Mie olen kuitenki onnistunu pitäytymään lähes täysin hakkuilussa. Norjanreissun jälkeen oli kyllä motivaatio mihinkään kiipeilyyn aika hukassa, mutta onneksi on nuita kavereita, jotka hyppivät innosta soikeana pitkin kaltseja. Josemiteen ovat kuulemma syksyllä lähössä ja väittävät sen olevan jotenki hieno paikka. No joo kateellisen panettelut sikseen. Pojilta kuitenki sain taas innostuksen purskeen tekemiseen. Kiitokset siitä!

Oltiin siis pari viikkoa sitten Paavalinvuoressa hakkuileen. Keli oli melko talvinen. Lunta tuli tuulen kans ja pakkasta oli kymmenkunta astetta eli siis ihan oikea hakkuilukeli. Esko se liidaili sitä sun tätä ja Pakkomielteen lähetti taas kertaalleen. Kyllä se näyttää olevan mies kunnossa ei voi mitään. No ite siinä surkeilin Paavalin pikku paheella ja mikään ei oikein tuntunu onnistuvan. Pelotti ja pumputti ja kaikki oli huonosti. Toisella vedolla alko homma kuitenki jotenki aueta ja pääsin katon rajaan ilman pahempaa itkemistä. No siihen se sitten jäi sillä kertaa, mutta kipinä oli taas syttynyt.

Muutaman kerran sain sitten käytyä sisällä reenailemassa ja jopa pari kertaa ilman hakkujaki. Sitte viikko takaperin sain ylipuhuttua Janin Pönikseen. Vähän kyllä jännätti olisko siellä vielä jäätä. No olihan siellä ja vielä parasta laatua eli tosi plastista ja jämäkkää. Ei siis kovaa niinku lohkeilevaa ja sirpaloituvaa, eikä pehmeää niinku sorbettia vaan juuri sellaista haavejäätä johon hakun saa ekalla lyönnillä tosi tukevasti. Muutenki jääkiipeily oli kaikkea sitä mitä se normaalisti ei ole. Eli aurinko paistoi, oli lämmintä ja muutenki kivaa ulkoilua :)

Molemmilla oli kovat tavotteet tuolle reissulle. Mie veinasin yrittää Ovimiehen kepposta ja Jani Veturimiehet heiluttaa reittiä. Lämppäiltiin vähän jäillä ja sitten urheilemaan. Kerran aikasemmin olin koittanut Ovimiehen kepposta, mutta sillon ei beetta ollut kunnossa ja kiipeeminen aika herkkistä. Uudella beetalla reitti on kyllä hienoa settiä. Kunnon tarzankiipeilyä ja lopetus vielä jäätä plus pieni ylläri topissa.

Eka yrkällä jatkoin Paavalinvuoren itkeskelyä ja yrkkä veinas loppua kokonaan parin metrin korkeuteen vähän teknisempään kohtaan. No sain kuiten kaikki kaltsimuuvit alusta kateltua ja vähän testattua jäätä. Tokalla yrkällä onnistuin vähän kokoamaan itseäni ja sain alun kaltsin kiivettyä. Jäällä pumputti ihan pirukseltaan ja sorruin pilarin kulman kierrossa ahneuteen. Yritin lyödä hakun liian pitkälle eikä siinä sitten enää tukkosilla käsillä pystynyt jalkoja siirtämään. Eli pannut tuli ja kipinät lensi kalliosta, kun svingasin nätisti jalat edellä suoraan tunnelin seinään. Tulipahan testattua, että tippuminen on turvallista.

Jani testaili beettaa parilla levolla ja laittoi jatkot Veturimiehet heiluttaa reitille. Toisella yrkällä alun kruksi sitten meniki. Lopusta oli jäät sitte niin vähissä, että ukolla veinas tulla äitiä ikävä. Yritti kiivetä vikalle pultille vasenta ja oikeaa kautta, eikä oikein alkanu onnistua. Lopulta päätyi vasemmalle ja juuri kun sai pultin klipattua hakku irtosi. Mies pysyi kuitenki kivessä kiinni toisella hakulla ja reitti tuli kiivettyä. Saatiinpa siis tälleki linjalle toistonousu vielä tälle kaudelle.

Pääsiäisenä alkoi poltella ajatus, että kyllä sitä vielä pitäis kerran käydä kokeilemassa sitä Ovimiehen kepposta jäi se niin pienestä kiinni. Sain vielä Janin ylipuhuttua ja keskiviikkona sitä sitten taas ajeltiin luolaa kohti. Alkulämmöiksi käytiin kävelemässä tunnelissa ja katsastamassa paikkoja. Tunnelin keskivaiheilla näytti valuttavan ihan kiitettävästi vettä ja siellä oliki ihan kunnon puikkoja ja pari sylin levyistä pilaria. Pitää varmaan joskus käydä kopasemassa...

Louhin lämmöiksi jäätä ja Jani kävi viemässä ylärin omalle rojektilleen. Antti pyörähti kans paikalle ja aikoi myös kokeilla kepposta. Vähän kyllä jännätti kun viimeksi jäi niin pienestä. Otin alun aika rauhallisesti. Vähän ehkä liiankin, mutta tiedä häntä. Kaltsi muuvit meni niinkun niiden pitiki, mutta kyllähän pystyi pumputtaan. Olin ihan varma, että nyt tulee noutaja. Sain jalat aikaisempaa paremmin jäähän ja ravistelin käsiä ja onnistuin palautumaan sen verran, että pääsin muuvi kerrallaan jäätä eteenpäin. Nyt muistin kulman kierrossa olla ahnehtimatta ja toiselle puolelle siirtyminen menikin suht helposti. Ruuvi sisään ja hyllylle lepuuttaan happoja pois. Hyllyllä seisoskellessani jalatkin olivat aika hapoilla ja sain ravistella kaikkia jäseniä vuoron perään. Yläosan kaltsista en muistanut mitään, mutta alhaalta tuli niin hyvät tiedot, ettei reittiä enää uskaltanu ryssiä. Aikaa paloi mukavasti, kun otti jokaisen liikkeen niin varman päälle. Mutta hei sehän meni! Molemmat mikstarojektit tuli siis lähetettyä tälle talvelle. Ei huonosti.

Mie lämmittelemässä auringon paisteessa

 

Iloinen mies topissa

 

Antti ei ollutkaan aikaisemmin kokeillut kepposta, joten yrkkää oli mielenkiintoista seurata. Annettiin Janin kans niin paljon tietoa kun vain osattiin ja Antti lähti kiipeemään. Hyvin kyllä mies roikuskeli ja kaikesta näki, että nyt on yritystä pelissä. Muuvit meni hyvin putkeen ja kädet täristen mies väänsi itsensä jäälle. Onnistui palautumaan kohtuu hyvin ja kiipesi jäähyllylle. Sieltä sitten huuteli, että miten se nyt tuo yläosa ei näytäkään niin helpolta kun alhaalta. No mitenhän ei. Toiseksi viimeisessä muuvissa lähti hakku hakemaan pitkin otteen reunaa ja kylläpä oli lähellä ettei mies ottanu lentoja. No onneksi ei ja näin saatiin reittiin ensimmäinen flässi suorite.

Eikhän se ala nyt olla kausi paketissa ja aika siirtyä kiviä halaamaan. Ai niin ONNEA Eskolle hienosta lähetyksestä Mankisen Antin Suen tassu reittiin!

Tässäpä kuveja Antin flässi suoritteesta Ovimiehen kepponen reittiin.

 

  

 

70v pileet

Ikää tulee ei voi mitään. Eskon kans täytettiin siis tässä parin kuukauden sisään yhteensä 70v niin piti pitää aktiviteetti-iltapäivä ukkojen kanssa. Ensin painuttiin Paavalinvuoreen vähän ämpyilemään hakkujen kanssa, sitten väännettiin lisää meidän vanerilla ja lopuksi ruokaa ja saunaa ja Jeff Lowen  vhs:ltä digitoitu Waterfall ice.

Paavalinvuoressa tuli kiivettyä itellä tekemättä ollut Torkki. Sehän yllättiki hienoudellaan. Herkiltä jaloilta hakkujen torkkailua ja ihan hyvät varmistusmahollisuudet kamuilla ja kiiloilla. Lumitilanteen vuoksi se oli henkisesti vähän helpompi, sillä lumella pystyi polvillaan juuri ja juuri kökkimään. Välillä lumi petti alta ja huukit joutuivat testiin. Kiipeily oli suht huvittavan näköstä varmistajan silmissä. Näytti ihan kuin kiipeilijä olisi kahlannut hangessa ja huvin vuoksi tunkenut hakkujaan kallion halkeamaan. Nyt kun lumi on siihen parin päivän ajan kovettunut niin siellä olis kohtuu helppo toistonousu jollekin innokkaalle. Hakut ja raudat voi melkein jättää kotiin ja kävellä lumipolkua reitin läpi ;) Reitti tuli kakkosteltua vielä kolme kertaa kun keräilin muiden kamoja liidien jälkeen.

Esko oli avannut Pakkomielteen viereen uuden linjan nimeltään Paavalin pikku pahe ja sitähän oli päästävä kokeilemaan. Nää greidit on kyllä varmaan ihan mitä sattuu. Esko poika on merkannu pikku paheen greidiksi M5 mutta kannattaa ehkä suhtautua asiaan hieman varauksella. Son kuulemma suurinpiirtein yhtä pumppaava ku 6c sportti, siis nomiceilla kiivettynä ja tämähän on sitten trädi linja. Nyt ei ole tarkotus ketään pelotella, tämä on hyvin varmistettava linja, mutta tiedättepähän jos meette testaamaan. Hieno reitti. Ei ollu menossa, kun muuvit oli mitä sattuu ja meikällä ei näköjään tuota greidiä tarvii saitata. Bonukseksi sain hakun silmäkulmaan kun irrottelin sitä halkeamasta. Ollaanpa varovaisia siellä ulkona! Hieno linja ja pakko kiivetä joku kerta.

Esko se on näköjään kunnossa Pakkomielleki olis menny ihan tosta vaan ja kuulemma taas uudella beetalla kruksiin. Ei kuitenkaan pystyny ku muisti kruksin jälkeen, että kriittisen paikan kamu jäi pikku paheen yk ankkuriin :) Mikko ja Pate kiipes molemmat kans sen Torkin ja ottivat yrkkää pikku paheeseen, muttei menny.

Sitte siirryttiin vanerille. Kuvat puhukoon puolestaan.

PS. Muuten on tullut oikeastaan vaan vaneria hinkattua ja olenhan mie käyny jopa kerran hiihtämässä ;) Nyt täytyy varmaan tilata se visiiri kypärään.

Mikon tyylinäyte.

Jani lepuuttaa käsiä.

 

Pate kauhoo

Jani näyttää miten Axareilla lähtee selkä maasta

Pikku paheet voi olla vaarallisia.

Hakkuhuukkailut part3

Tässäpä vielä kuveja tiim Jyväkylän otteista. Kaikki nämä kuvat ottanu Nora Johanna Ryytty. Lisää kuveja karsinnoista ja kisoista Adventure Partnersin fbstä sekä Noralta karsinnat ja finaalit. 

Esko oikealla ja mie ämpyilen taustalla.

Meikä ja väärä beetta, mutta ihan jännä muuvi tällä lailla tehtynä.

 Janin tyylinäyte pilarilla.

Esko toisella pilarilla.

Mie samalla reitillä. Ekan reitin jälkeen tajusin, ottaa takin pois.

Vielä Jani samalla reitillä.

Eskolle katot oli natinkia.

Viteota huukkailuista

Tässäpä loistavan laadukas kännykkäviteo huukkailujen finaalista. Pitkähän tämä on kun nälkävuosi, mutta jotennii en raaskinu enempää leikata. Kelatkaa jos että jaksa kattoa. Suoritukset on järjestyksessä Tapsa, Eetu, Esko ja Antti.

Hakkuhuukkailun SM 2012 from Juuso Raekallio on Vimeo.

Hakkuhuukkailun SM 2012

Kävinpäs hakemassa vähän perspektiiviä omaan tekemiseen tuolta adventure partnersin järkkäilemästä hakkuhuukkailusta. Tapahtuma pidettiin olympiastadionilla katsomon alapuoleisessa kulmauksessa. Tila oli kyllä yllättäväkin sopiva ko toimintaan ja korkeutta ja kattoa löytyy kyllä ihan tarpeeksi vaikka vähän kansainvälisempäänkin toimintaan. Ihan hienon häppeningin oli pojjaat siis saanu aikaseksi.

Toppahousuosastolle(karsinnaksikin kutsuttu) oli tehty kuus hienoa huukkailureittiä. Kaikkilla reiteillä piti pystyä lukottamaan aika reippaasti, mutta silti niihin oli saatu vaihtelevuutta herkkyyden ja muuvien osalta ihan kiitettävästi. Ainut miinus ainakin omalta osalta oli lämppäriboulderin puute. Toki stadionin tikasrakenteissa pystyi hieman leukoja kiskomaan, mutta kyllä pieni seinällä fiilistely olisi ollut poikaa.

Mietiskelin, että mikähän nuista reiteistä sopis edes vähän lämppäilytarkoitukseen ja ajattelin kokeilla pääseinän laidassa ollutta punaista reittiä. Se näytti hieman enemmän kikkailureitiltä eikä niin brutaalilta väännöltä, kuin mitä muut reitit. No alku meni ihan hyvin, mutta kyllä siinä aika tiukkoja lukkoja sai vetää tuossakin. Pääsin lähes kattoon asti, missä oli aika pitkä väli otteiden välillä ja harhauduin käyttämään Tuomisen Antin esittämää hankalahkoa manttelointi betaa helpomman layback version sijaan. Eka veto jäi noin sentin päähän ja toisella ei enää kyennyt kun kymmenen senttiä alemmas ja pannut tuli. No ei ollu meikälle ihan lämppäilysettiä tämäkään sillä alas tullessa oli sen verran hapoilla, että melkeen laatta lensi. Eli siis hyvät lämppärit ;) Kotijoukot tuli parin minuutin päästä katsomaan mitä täällä puuhataan ja poitsu kysyikin ensimmäisenä, että: "Isi mikset sie kiipeä?" No enpä kiivenny just silloin joo. Mulla onkin näköjään hyvä valmentaja kotopuolessa :)

Reittejä katsellessa ja pistelaskuun tutustuttua totesin, että jos 12 pistettä sais niin se olis ihan hyvä. No kaksi reittiä jäi loppujen lopuksi ruuhkan vuoksi kokeilematta, mutta 12 pistettä sain täyteen, joten tavotteet tuli saavutettua. Sanomattakin nyt on selvää, että jotkut on aika kovassa kunnossa, ja rakentajavahvistuksemme Esko napsikin karsinnasta täydet pisteet ja meni Aholan Antin, Eetun, Tapsan, Matt:in ja Mikon kans finaaliin. Finaalireitiksi JP oli kehitelly aika tiukan näkösen reitin. Mikko vähän niinku vahingossa tippui ekasta kruksista, mutta loput pääsivät suht samaan kohtaan katon yläpalkkiin. Erot saatiin kuitenkin selville ja järjestykseksi tuli Antti, Eetu, Tapsa, Esko, Matt ja Mikko.

Hyvät kinkerit oli kyllä pojjaat järkänny. Kotia viemisiksi sain vatsat niin kipeeksi, ettei suorassa voinu seisoa ja loputki yläkropan lihakset sen verran hapoilla, että yhden leuan vetäminen ei oikein veinannu onnistua kivusta johtuen. No mutta loppuviikoksi on luvannu pakkasta. Josko sitä kohta ois jäätä...

Tuomisen Antti tsuumaa seuraavaan ootteeseen.

Pääseinän reittien toimintaa. Varmistajien suojaamiseksi hakuilta oli viritetty turvaverkko. Hyvä ajatus!

Tapsa näyttää mallia layback reitillä.