keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Aurinkoa, lunta ja jäätä Norjassa

Käytiin Norjassa. Tarkemmin sanottuna Spansdalenissa. 2100km autoilua, kolme päivää vuorenrinteitä ja yliannos happea oli niin intensiivinen kokemus keskimaalaiselle toimistotyötä tekevälle perheenisille, että nyt vasta kahden viikon jälkeen kykenee kirjottamaan asiasta. No eilen sain ekan kerran reissun jälkeen raahattua itteni vanerilleki. Motivatsiooni jotenki vähä hukassa. Onneksi kaverit psyykkaa niin ei voi jäädä sohvalle :)

Mutta aiheeseen. Ajeltiin Antin kans Torinon, Kirunan ja Abiskon kautta Lapphaugenin mökkikylään. Matkalla väijyttiin Pohjois-Ruotsin road side putouksia Rick McGregorin toposta. Sielläki näyttäis olevan ihan kiivettävää, mutta pari tuntia lisää ajoa niin maisemat on vähän eri luokkaa. Ens kerralla vois ehkä ajopäivälle ottaa välietapin ja kiipeis vaikka Kaisepaktella päivän siinä matkalla. Lapphaugenin mökit on muutes tosi hyviä tämmöseen reissuun. Spansdalenin reiteille mökiltä oli lähestymistä alle 10km, Sørdalen noin 30km päässä ja Tapsankin kiipeämä Flågbekken on myös noin 40km päässä. Kiivettävää siis löytyy koko talveksi ja varmaan kesälläkin sitä sun tätä.

Tarkotuksenahan meillä oli ajella ke/to yöllä perille ja kiivetä to päivällä jotain tien vierestä. No toteushan meni niin, että nukuttiin Oulussa aamu puoli viiteen ja siitä sitten körryyteltiin perille klo 15. Lunta tuuppas taivaantäydeltä ja näkyvyyttä oli sen verran, että autolla pystyi just ajamaan 60km/h. Kirjauduttiin mökkiin sisään roudattiin kamat ja lähettiin skouttaan paikkoja noin puoli viiden maissa illalla kelin hieman auettua. Henrikkasfossen näytti olevan ihan hyvässä iskussa, mutta Söylefossen oli hieman kuivan oloinen. Pienemmät putoukset näytti olevan ihan hyvällä jäällä. Selviteltiin topoon merkatut paikat maastoon ja ihan kohtuudella onnistuttiin löytämään. Päätettiin, että perjantaina höökätään Solsidanille fiilistelemään toimintaa näissä maisemissa parin kpn WI3 reiteille.

Lunta tulee ihan kivasti. Auto ollu parkissa n. 5min



Perjantai

Perjantaina herättiin kuuden maissa, taivas oli selkeä ja vuoret näytti todella hienoilta edellisen päivän puuteridumpin jälkeen. Pakkailtiin kamat ja körryyteltiin pelipaikoille. Solsidanin putoukset näytti alkavan melkein tieltä, mutta eipä harjaantumaton silmä huomannu, että lähestymistä oli kuitenkin korkeutta reilu 100m ja matkaa ehkä kilometri. Lumi oli puuterin alta täyttä betonia ja lumikengät sai heittää mäkeen muutaman kymmenen metrin jälkeen. Lähestyminen oli siis suffelia, koskapa lumi oli lähes optimaalista kävelyyn. Putouksen alle oli kuitenki sen verran matkaa, että kenen idea oli jättää leivät ja termarit autolle? Eipä sitten syöty koko päivänä muuta ko kuivahedelmiä suklaata ja geeliä, mutta kohtuudella silläkin tuntui pärjäävän. Solsidan oli todella nimensä veroinen ja arska paisteli todella makeasti rinteeseen. Vähän jännitti ruuvien pysyvyys auringonpaisteessa, mutta pakkasta oli sen verran, ettei se tällä kertaa muodostunu ongelmaksi. Valkkailtiin mukavimman näkönen linja(Treaty) ja Antti sai ekan liidin kerta sitä halusi.

Seuraava ylläri oli reitin jyrkkyys :) Alhaalta linja näytti melkeen lumiränniltä. No eipä ollu, vaan edellisen päivän puuteri oli onnistunu liimaamaan ittensä noin 80 asteiselle jäälle. No tokihan tuoki aika mummoo on, mutta se vähän hätkäytti, kun luuli lähtevänsä noin 60 asteiseen pättäreikköön. Hyvä linja ja Antti sai jyrkemmän koopeen reitistä. Mies veinas tehdä ständin viistoista metriä alemmas kun mitä topo sanoo, mutta suostu kiipeemään vielä reilun viis metriä pienellä psyykkauksella. Säästi mulle kuitenki mukavan vajaan kymmenen metrin jyrkemmän pätkän ennen lopun loivaa. Laskeuduttiin puista alas ja tsekkailin kelloa, että tässähän pystyy vielä nykäseen tuosta vierestä tuon Doctor's fallin. Soli vähä helpompi noin 60m pitkä putous. Aika hienon näkönen kuitenki, kun jään profiili oli mukavan jatkuva, mikä on aika harvinaista näin loiville pätkille. Olin jossain 40m menossa, kun Antti keksi, että eikös kiivetä kahdessa osassa ihan vaan reenin vuoksi. No mikäpä siinä, kun vieressä näytti olevan hänkin kaltsin alla ihan hyvän näkönen varmistuspaikkakin. Toppiin päästessämme oli jo pimeää. Eli ihan kunnon ulkoilupäivä saatiin aikaiseksi.

Illalla arvottiin, että uskallettaisko lähteä lauantaina Henrikkasfossenille. Muutoin reitti vaikutti olevan ihan mentävissä, mutta olimme koko päivän todella hitaita ja se oikein kävisi päinsä 7kpn reitillä varsinki kun iltapäivälle luvattiin uutta lumidumppia. Päätettiin siis lähteä katsomaan vasenta yläsektoria ja joko Postcards from the ledge tai Field of dreams putousta.


Meikä lähestyy Solsidanilla



Antti liidaa Treatyä WI3+



Meikä samalla reitillä.



Lauantai

Herättiin puoli kuudelta, että saatais vähän päivään pituutta. Lähestyminen kun tuonne yläsektorille olis sitte jo toista luokkaa Solsidaniin verrattuna. Lähettiin autolta makkaratikkumetsään ja vähän matkaa kiroiltiin tikkuja, niin hokasin, että jotaki puuttuu. Ei perkale! Köysi jäi autolle. Antti lupasi mukavana miehenä hakea köyden jos mie etsisin reitin makkaratikkurisukon läpi. Kyllä se melko ryynäystä on tuolla pusikossa, mutta lopulta pääsin vähän selvemille vesille ja jäin odottaan Anttia. Puoli ysin aikaan oltiin vähän jyrkemmän tönkäreen alla. Autolta arvottiin reittiä ja kyllä se näytti ihan hyvin tästä menevän. Heitettiin sauvat hankeen ja otettiin hakut käteen. Soolona kiivettiin ensin jyrkähköä lunta ja sitten lumen alta jäätä reilun viistoista metriä kunnes taas päästiin koivikkoon.

Päätettiin pitää pieni tankkaustauko ennen putousten juurelle siirtymistä. Vilkaisin vuonon suuntaan ja oho minkä värinen pilvi oli puskemassa laaksoon vuonolta. Samalla seisomalla alko tulla sitä lunta. Hetkonen eikös sen pitäny olla vasta iltapäivällä. Keles näitä ennusteita. Katsottiin putouksia ja pilven tummuutta ja päätettiin pitkähköstä kävelystä huolimatta kääntyä alas ja takaisin Solsidanille. Jos siellä paistais vaikka aurinko ;) Laskettiin luikuria tikukkoon ja harpottiin autolle ja ärjänne oliki jo aika vahvasti ummessa tielle päästyämme.

Topossa oli perjantaina kiipeämämme linjojen vieressä kohtuu hyvän näkönen ja hienoksi hehkutettu putous Hung-Over vähän reilu 100m ja varmaan WI3+. Hilpastiin putouksen juurelle ja olihan kyllä hyvän näkönen linja. Topossa sanottiin, että toinen kp alkaisi 80 asteen tai vähän jyrkemmällä pätkällä, joten Antti halusi säästää sen  tällä kertaa meikäläiselle. Antti siis jälleen alotti ja aurinko paistoi niinkun nyt Solsidanilla kuuluuki. Aamun korkeammalla olevat putoukset tosin olivat ummessa ja aika mustan pilven peitossa. Alussa näytti olevan mielestäni pätkä aika jyrkkää ja Antti ähisikin siinä jonkin aikaa. Ekan koopeen loppua kohti linja näytti hieman loivemmalta, mutta yllättävän pitkin seki näytti ottavan. Antti kirosi välillä auringon paistetta ja mie ihmettelin, että mitä se nyt oikein horisee. Auringossahan on oikein mukava paistatella. No asia selvisi kiivetessä. Putous oli auringonpaisteessa alkanut valuttaa aika vahvasti ja linja menikin pienimuotoisen vesiputouksen yli. Piti yrittää varoa koskettamasta jäätä sillä kamppeet olis kastunu samantien. Niin joo ja se Antin hidastelukin selvisi. Linjalla oli parikin kohtuu pystyä kohtaa alussa ihan pysty ja vähän ylempänä semmonen muutaman metrin 80 asteen seinä.

Ständi oli kyllä hieno kivituoli hänkin alla. Mikäs siinä Antilla istuskellessa. Kehtas kysyä että lähetäänkö ylös vai alas kun saavuin ständille. Eihän me nyt näin hienoa linjaa kesken jätetä. Toki tuo ständiltä lähtö oli vähän jännä, mutta ei mitään ihmeellistä. Pienen jääluolan kautta pujahdin takaisin seinälle ja olihan kyllä hieno setti. Alkuun näytti, että seinälle meno on puikkojen välistä suoraan pystylle, mutta seinällä olikin juuri jalan levyinen hylly mihin oli helppo poikkaroida. Tämän jälkeen oli sitten se 80 asteen pätkä ja loppu loivempaa koivuille joihin ständi. Tää on kyllä semmonen linja jota voi suositella kaikille. Käykäähän kopaseen. Laskeuduttiin koivuista ekalle ständille ja siitä abalakovista alas. Hyvä päivä auringossa ja ehdittiin vielä back to the bar by six. Tosin juuri ja juuri mutta kuitenki.


Hung-Overin ständiltä kelpas katella maisemia. Joku kävi tiellä ihmettelemässä pöljiä jääkiipeilijöitä.



Hung-Over on kyllä hienon näkönen linja. Voin suositella.



Sunnuntai

Sunnuntaina käytiin sitten aamutuimaan vielä ihmettelemässä Oskar fallsia. Hyvän näköstä ja todellista road sideä. Noin 60m korkeita putouksia ja lähestyminen ehkä viis minuuttia. Ainaki yks linja vähän jyrkempääki ehkä WI4 settiä. Ajan puutteen vuoksi kiivettiin helppo 30m linja molemmat ja lähdettiin mökille pakkaamaan kamoja.

Kaiken kaikkiaan hyvä reissu. Täytyy mennä toisteki. Niin ja käykäähän nyt hemmetti soikoon Norjassa jos ette oo vielä käyneet. Ajomatka tuonne Narvikin huudeille on Etelä-Suomestaki kuitenki vaan muutaman tunnin pisempi ku Korolle.


 Loput fotot löytyy tuolta googlesta.






2 kommenttia:

Lauha kirjoitti...

Hianoo! Mahtavaa! Ja kiitos kaikista noista linkeistä. Niistä on takuulla apua tulevassa.

Juuso kirjoitti...

Ollos hyä. Oli kyllä hienoa ja tekemistä jäi niin paljon, että eikhän tuonne palata tulevina vuosina.