Koronakesä 21

Mitäs sitä on tullut kesällä tehtyä. No juoksua ja kiipeilyä. Menin taas ilmoittautumaan Himos extreme juoksuun. Se on siis 26km edestakaisin Himoksen hiihtokeskuksen polkuja kulkeva polkujuoksukilpailu. Nettisivut tuossa: https://www.himostrail.fi Tällä kertaa olen uskotellut itselleni, että juoksen tämän niin sanotusti minimitreenillä eli en lähde viikkokausia omistautumaan juoksulle, vaan treenaan läpi vuoden ja katson mihin se riittää. No tietty pari viikkoa ennen pitää tehdä pitkiä lenkkejä, että homma joten kuten luonnistuu, mutta en sen kummempaa. Tänä vuonna pitää nimittäin pystyä jälleen kiipeilemään kunnolla ja elokuu on yksi parhaista kuukausista siihen.

Jääkiikkujen jälkeen onnistuin saamaan ihan kunnon flunssan ja pari viikkoa meni siinä sileäksi. Ilmeisesti Koronan ansiosta flunssailut on olleet kuitenkin vähäisiä eikä sen takia ole itsekään tarvinnut ainakaan vuoteen himmailla reeneissä. Tyttö otti sitten pari viikkoa tuon jälkeen vielä uuden flunssan ja itselläkin oli sellainen olo, että kurkku oli vähän karhea ja nyt ei kannata treenata. Pidin viitisen päivää lepoa niin homma oli ohi. Tytöllä oli kuitenkin ihan kova kuume ja lenssu. Onneksi onnistuin itse sen välttämään.

Tänä keväänä käytiin pari kertaa Patamalla kiikuilla ja sitten kävin muutaman kerran boulderilla. Loma-ajat ja helteet ovat syöneet pahinta intoa kiipeillä, mutta joitain kertoja olen kuitenkin onnistunut kalliolla viettämään. Antin kanssa on käyty pari kertaa treenailemassa "Piina" -reitillä Halsvuoressa ja pari kertaa Puniksessa "Punaisen lokakuun metsästys" -reitillä. Elokuussa olen nyt käynyt pari kertaa Puniksessa ja muuten onkin ollut märkää.

Himos Extreme 2021

Oli ja meni tuo Himos Extreme. Treenit meni silleen, että pari viikkoa ennen kisaa tuli kilsoja yli 40km/vko ja sitä ennen kesäkuun alusta joka viikko yli 20km. No eipä nuo kovin kummoisia lukuja ole, kun oikeat juoksijat painaa 200km viikossa. Jotenkin kummasti jännitti, vaikka onhan näitä juoksuja vuosien varrella tullut juostua. No ehkä se on osa sitä hauskuutta, että vähän jännittää.

Juhan ja Pekan kanssa lähdettiin matkaan kaikilla noin 3h tähtäimessä. Alkuun yritin lähteä rauhallisesti, mutta silti sykkeet pomppas heti lähelle tempo rajaa. Ajattelin, että se johtuu varmaan kisajännityksestä. Yritin pitää sykkeet tasaisesti jonkin verran tempo sykkeiden alapuolella. Ukoilla näytti vauhtia olevan enemmän ja jo ennen ekaa 5km huoltoa päätin antaa miesten painaa omaa vauhtia ja jäin vahtimaan sykkeitäni. Ylämäkeen kävellessä sykkeet veinas karata reilusti tempo alueella ja sitten taas tasaista jolkotellessa pysyivät aika hyvin hallussa. 

Ajattelin, että jolkottelen 16km huoltoon ja katson sitten mihin on varaa kiristää. Heti huollon jälkeisten mäkien jälkeen kävin kiristämään vauhtia ja selkiä alkoi tulla vastaan. Olo oli tässä vaiheessa vielä ihan hyvä, mutta vähän oli ajatusta, että mitähän tässä käy. Jossain 4km ennen maalia otti viime vuonna tosi koville ja polveileva maasto tuntui aivan loppumattomalta. Tälläkin kertaa otti kyllä koville, muttei lähellekään niin paljoa. Vain parissa kohtaa piti ottaa muutama kävelyaskel. Energiat riitti ihan hyvin. Olin ottanut taktiikaksi, että kannoin litran urheilujuomaa liivissä ja join huoltopisteillä vettä ja söin suolakurkkuja ja parissa huollossa banaanin palaset. Mukana oli lisäksi 4 geeliä ja vedin ne pari kilometriä huoltojen jälkeen. Sopivassa maaston kohdassa. Hyvin tuntui toimivan.

Mutta yllättävän hyvin tuntui tuokin treenimäärä riittävän. Vähän n 2min paremman loppuajan sain  kun vuosi sitten ja keli oli kuitenkin reilusti raskaampi. Loppuajaksi sain siis 3:08:47. Vielä pitää reenailla, että pääsee alta 3h.  Tänä vuonna reitiltä löytyi makeita lammikoita vähän yli polven syvyyteen asti. Tässä tyylinäytettä: https://www.instagram.com/p/CS7Y24NDKoy/?utm_source=ig_web_copy_link

Kait se on sitten ensi vuonna mentävä taas uudestaan.

Iltaohjelmaa oli järkätty Apinoiden planeetan toimesta mökille. Olipas virkistävää pitkästä aikaa saunoa ja jaappasta ukkojen kanssa. Ehkä tää tautihomma pikkuhiljaa helpottais. Saapa nähä.

The gear

Valmiina reissuun. Onneksi pelinumero ei ollut enne.

Onneksi maskit sai heittää roskiin ennen ekaa ylämäkeä.

Reittimestari oli löytänyt mukavan pehmeää polkua jalkojen parhaaksi.

Vieläkö naarattaa 8km kohdalla.

Loppupäähän oli löytynyt myös koskijuoksua.

Ja ihan loppuun reippaampi alamäki

Maalissa palkittiin 10v juhlan kunniaksi hienolla kaulakorulla.

Kiikkufotoja kesältä

Kyllä boulderointi on hienoa, kun siinä tarvitaan vain kengät ja mankkaa.

Kiipeilykaverit ei aina jaksa katsoa, kun itse harjoittelet reittiä..

Tuomo vääntää Patamalla Late Lammas reittiä.

Onnistuin jopa avaamaan uuden low ball boulder linjan Paavalinvuoreen.

Antti ja Piina reitti Halsvuoressa

Meitsi Kalajoen Pakka seikkailupuiston seinällä lomatunnelmissa.

Antti lähetti Piina reitin. On hyvä reitti tämäkin. Vielä jäi tekemäti.

Punaisen lokakuun metsästys. Siinä on prokkista tälle syksyä. Saapa nähdä meneekö.

Super stoked, vaikka kaltsi valutti ja piti turvautua yläköyteen.

Märkää Lokakuu reittiä. Toivottavasti syksy ei pidä reittiä märkänä koko aikaa.

Syyskiikkuja

 Elokuu ja puoliväliin syyskuuta menikin sitten oikeastaan kokonaan juoksun merkeissä, josta postaus elokuulta kertookin paremmin. Syyskuun puolivälissä kävin taas itsekseni hakemassa tuntumaa kotivuorelta. Siinä on projektina yks sekavarmisteinen variaatio olemassaolevaan trädi reittiin. Nyt sain melkein kaikki muuvit tehtyä, joten ehkä keväällä uskaltais siihen pari pulttia iskeä seinään. Alku on noin vitosen trädiä ja kivasti loppua kohti muuvit vaikeutuu. Kyllä tästäkin seiskan huudeille päästään.

Oltiin sovittu Antin kanssa, että käydään syyskuun lopussa kiikkureissu jossain päin Suomea. Päädyttiin Lappeenranta/Imatra huudeille, koska sääennuste näytti parhaalta siellä niin joo ja Antin mökki on siellä. Mulla ei kyllä kunto ollut kovin kaksinen. Ehdin ennen reissua vain pari kertaa kiikuille. Voimatasot oli kyllä ihan ok, mutta kestävyyttä ei nimeksikään. En muista olenko aiemmin käynyt yhtään reissua, missä olis yhtä vähän reittejä saanut kiivettyä. Kahden päivän aikana sain kiivettyä kaikki yhden reitin. Pari muutakin oli kyllä lähellä, mutta eipä lasketa niitä, kun ne jäi yritykseksi. Mutta joka tapauksessa mukavaa oli ulkoilla ja jauhaa niitä näitä. Sää pysyi kuivana ja hienot ruskan värit kirjoivat luontoa. Antillahan reissu oli mitä mainioin. Sai eka päivänä kiivettyä 6c ja 6c+ reitit, jotka oli kyllä ihan hienoa muuvia ja toisena päivänäkin 2x6b ja 6c. Ei kait nää greideinä nyt niin kovia, mutta vanhoille ukoille ihan suorituksia ja muutenkin ihan hyviä reittejä. Mulle jäi siis tekemistä tulevaankin kauteen. Palautteena Imatran seudun kiipeilijöille tiedoksi, että Linnavuori vaatisi kunnon harjaustalkoot. Jotkin reiteistä olivat aivan umpeen kasvaneita. Hienoja reittejä. Ne pitäisi vaan putsailla kuntoon.

Lokakuu meni sitten aikalailla sisäreeneissä. Pari kertaa kävin optimistina pettymässä kivillä, ne osoittautuivat läpimäriksi. Kerran sain aikaiseksi jonkinlaisen session Marvin kivellä, mutta eipä sielläkään mitään saanut suoritettua. Isänpäiväviikonlopun molemmin puolin sattui sitten optimi boulderkeliä. Aurinko paistoi matalalta ja oli lämmintä ja kuivaa. Mikäs sen parempaa marraskuun harmauteen, kun halata kiviä. Näätäkivelle paistaa kivasti aurinko ja siellä muutama prokkis on vielä jäljellä, joten sinne suunta siis. Perjantaina oli eka päivä kivellä. Halailin jo aikaisemmin kiipeämiäni linjoja, enkä saanut mitään muuta tehtyäkään. Kokeilin muuveja Pikku John 6C reittiin, mutta otteet tuntui tosi pieniltä, kuten ennenkin. Nyt sain tosin yksittäisiä muuveja tehtyä. Vaikein vasemmalle kurottava muuvi tuntui olevan silti kaukana ja ajattelin, ettei ole tänä syksynä menossa. Maanantaina kävin uudelleen nautiskelemassa auringosta. Kiipeily alkoi jo joten kuten onnistua, mutta Pikku Johnin kruksi oli vieläkin kryptoniittia eikä mitään mahdollisuuksia saada sitä tehtyä. Tiistaina sain Paten houkuteltua mukaan auringonpaisteeseen. Heti oli huolettomampaa kiivetä, kun ei itsekseen tarvinnut puuhailla. Lämmiteltiin taas Rosvon muuveilla eikä sitä kumpikaan uskaltanut taaskaan kiivetä. Kävin toppia taputtelemassa, mutta jalkasekvenssi oli sen verran hukassa, ettei pää kestänyt roikkua slouppereista. Pate kävi suurinpiirtein saman tilanteen toteamassa ja päätettiin siirtyä seuraavaan kulmaukseen. Pate oli joku vuosi sitten Pikku Johnin kiivennyt, mutta muistikuvat olivat ilmeisen hataria, sillä suoraan mitään mullistavaa beetaa ei löytynyt. Parin yrkän jälkeen Pate keksi, että kruksissa ei kannata pitää molempia jalkoja otteilla vaan jättää oikea jalka tasapainottamaan. Heti toisella yrkällä sain liikkeen tehtyä. Ajattelin, että siinäpä se oli. Kun niin monta yritystä oli jo tullut laitettua, että turha haaveilla koko reitin kiipeämisestä. Istumalähtöä en ollut edes kokeillut linkittää kertaakaan. Mutta Pate sanoi, että: "Siitä vaan yrität. Kyllä se menee, kun kerran vaikein muuvi jo tuli tehtyä." No eipä se sitten auttanut, kun yrittää. Eka yrityksellä taisin rähmeltää istumalähdön linkityksen, mutta keksin heti mikä siinä oli vikana. Toisella yrityksellä kaikki menikin paremmin ja yllätin itseni kruksin jälkeisiltä kahvoilta. No reittihän meni. Amazing, että täysin tekemätön paikka voi muuttua saman päivän aikana melkein helpoksi. Ihmeellistä tää boulderointi.

Siihenpä ne ulkokiipeilyt sitten loppuikin. Tai ainakin joksikin aikaa, kun sateet jälleen palasivat ja nyt on jo sokerikerros lunta maassa. Sitten onkin vaan reenailtu sisällä, juoksenneltu ulkona ja tunkattu sauvarinnettä Riihivuoressa.

Lysti on sitä mieltä, että kiipeily on paljon tylsempää kuin polkujuoksu.

Hängaround kotikaltsilla. Uutta linjaa pukkaa.

Antin mökki oli kyllä hienolla paikalla pienehkön järven rannalla.

Antti fiilistelee kallion fengshuita - Korpjärvi, Imatra

Antti liidaa reittiä Valdemar. Olipas kiva reitti. Mulla jäi pienestä kiinni, mutta sitähän ei lasketa.

Linnavuorella paistoi aurinko ja urpoja hymyilytti.

Toiset ne osaa kiivetä vähän sileämpääkin kalliota.

Antti ja Kolmiolääke. Hienon näköinen 6c+ linja.

Marvin kivellä harjoittamassa kiipeilyliikkeitä. Oli vähän puolihullu keli, mutta saipas kuitenkin raitista ilmaa.

Antin ja Eskon kanssa käytiin vetämässä sauvarinnettä Riihivuoressa. Eli otettiin ohjelmaan iloinen tonnin tunkkaus = 1000m ylämäkeen.

Nautiskelemassa syysauringosta Näätäkivellä

Järvi on hienosti läsnä Näätäkivellä

Pikku John reitin vaikein liike. Mutta olipas muuten hauska reitti. Menkäähän keväällä kiipeämään!

Kesän kiikkuja

Keväthän lähti aika hyvin liikenteeseen kiikkujen osalta. Sain kesän ekan seiskan köysireitin kiivettyä jo toukokuussa. Boulderkausi jäi tosin vähän välistä. Taisin käydä kaksi kertan boulderoimassa ja niistäkään ei jäänyt paljoa kerrottavaa. Silloin oli vielä siirtymävaihe hakkujen varresta sormikiipeilyyn. Tuohon siirtymävaiheeseen muuten meni 11 kiipeilykertaa ja vähän reilu kuukausi aikaa. Täytyy ensi keväänä ehkä koittaa panostaa tuohon siirtymän optimointiin.

Patella oli Punavuoressa Punaisen Lokakuun Metsastys 7b+ reitti työn alla ja pitihän siellä käydä prosessia ihmettelemässä. Siellä menikin sitten useampi käyntikerta. Kolmannella kerralla toukokuun 21 päivä sain syksyllä rojektiksi muodostuneen Pronssi 7a reitin kiivettyä. Tämä oli siis se eka ja vika seiskan reitti tälle kesälle. On kyllä hauska reitti tuokin, vaikka aika lyhykäinen se tietysti on. Alun muuvit ei kovin vaikeilta tunnu irrallisina, mutta jos niissä tupeloi ei ainakaan mulla ollut koko liidi sitten menossa. Nuilla muutamalla liidiyrkällä yleensä ongelmaksi muodostui toiseksi viimeinen muuvi, eli pitää kroppa kasassa, kun nostaa jalkaa ylös hyvälle otteelle. Ainakin kerran tipuin lisäksi toppikahvasta, kun ei vaan jaksanut. Liidilähetyskin tuli vasta päivän toisella yrkällä, kun taas onnistuin hyytymään viimeisiin muuveihin. Lähetykseen onnistuin miettimään pienen mikrolevon ja hengittelyn juuri ennen viimeisiä muuveja. Se taisi sitten olla ratkaiseva tekijä, että sai pidettyä pakan kasassa.

Seuraavaksi pitikin siirtyä ihmettelemään Punaista Lokakuuta. Olin jo viimevuonna kertaalleen käynyt yläköydellä touhua ihmettelemässä, kun Pate jo silloin työsti reittiä. Muuveista ei kuitenkaan montaa muistikuvaa ollut jäljellä. Heti ekana päivänä sain kuitenkin kaikki muuvit tehtyä yläköydessä. No hitto. Tätähän joutuu pian yrittämään tänä kesänä. Toisella kerralla pystyi yläköydellä jo hahmottamaan jonkinlaisia muuvi kokonaisuuksia. No pari kertaa pitäis kuitenkin vielä yläköyden kanssa puuhailla ennen kuin kannattaa terävään päähän lähteä.

Sitten saapui kesäkuu ja loma- / etätyöreissua pohjoiseen. Kiipeilyt jäi tauolle pariksi viikkoa. Mitä nyt kerran taisin rock ringseissä roikkua reissun aikana ja oisinko kolme juoksulenkkiä heittänyt. Käytiin kiipeämässä Saanan huipulle Kilpisjärvellä, kalasteltiin ja lomailtiin isän luona Kittilässä. Hauskaa oli ja sääsketkin onnistuttiin pääosin välttämään.

Reissun jälkeen pitikin ottaa pari treeniä kotiseinällä, että sai herkkyyttä ja voimaa takaisin. Sitten mentiin Halsvuoreen ja keli oli hieman puolihullu, eli sieltä täältä valutteli vettä. Antilla oli kova hiitti Olipa Kerran Elämä sekavarmisteiselle 7a+ reitille. On hieno reitti tuokin ja kait sitä joskus pitää siihenkin sitten. Päädyin kuitenkin testaamaan vanhaa vihollistani Leikki-ikä 6c reittiä, joka on aivan Olipa Kerran Elämän vieressä. Reitin alku valutteli vähän vettä, mutta pyyhkeellä ja mankalla sai sen kuivattua. Leikki-ikä reittiä kokeilin eka kerran jo joskus 2010, mutta en saanut kruksiotteelle sormia kunnolla mahtumaan, eikä pystynyt tajuamaan miten liike olisi mahdollinen tehdä. Päätin silloin, etten ikinä kiipeä ko reittiä. No heti perään oisko ollut 2017 kokeilin Tatun rohkaisemana reittiä uudelleen ja yllättäen sormet pysyivät otteella. Tästä rohkaistuneena päätin lisätä reitin todo listalle. Silti näköjään pari vuotta otti, että sain aikaiseksi laittaa reittiin kunnon yritystä.

Leikki-ikä reitillä on vähän jännättävä poikkikulku pultin yläpuolelta noin puolivälissä ja varsinainen kruksi sitten toiseksi viimeinen muuvi ja pari liikettä sitä ennen. Ekalla käynti kerralla muistelin muuveja ja liidi meni ihan hyvin paitsi, että poikkikulku jännitti kauheasti ja pakka meni sekaisin enkä muistanut enää jalkaotteita yläosan vaikeampaan kohtaan. Sain kuitenkin väännettyä itseni kruksiin ja jopa käden viimeiselle kahvalle, mutta sormet ei pysyneet otteella ja jälleen vedin pannut toppikahvasta. Seuraavalla käyntikerralla ekalla yrityksellä häsläsin jälleen kruksissa ja onnistuin mokaamaan viimeisen liikkeen. Toinen yritys tuotti kuitenkin tulosta ja sain tämän reitin lähetettyä todo listalta, joka uhkaa muodostua aika pitkäksi.

Heti seuraavana päivänä mentiin Antin kanssa kerran kesässä käynnille Patamalle. Tavoitteena oli kiivetä mahdollisimman monta reittiä. No taidettiin liidata 8 reittiä mieheen, että ei nyt aivan mahdottomia. Pitää ensi kesänä ottaa tavoitteeksi yli kymmenen liidiä mieheen. Hauskaahan meillä oli ja useampi tunti pällisteltiin ulkona.

Seuraavaksi Tatu houkutteli testaamaan Rockpastori reittiä Halsvuoressa. Aika jännä reitti. Alussa pikkuhänkkiä, keskellä pystykulmauksia ja jännän oloinen poikkari ja loppuhuipennuksena släbi, josta ei tee mieli pudota. Aika hyvin sai muuvit katsottua, mutta sen verran jämäkkä reitti kuitenkin, ettei vielä uskaltanut yrittää liidata. Alun hänkki on kyllä aika napakkaa muuvia. Hienoja kiipeilyliikkeitä. No ehkä sitten tätäkin toisella kertaa.

Sitten män taas pari viikkoa heinäkuun loppuun ennen kuin oltiin Antin ja Paten kanssa seuraavan kerran Halsvuoressa. Kokeiltiin Paten kans muuveja Keski-Ikä reitille ylärillä. Ihan jännän oloinen trädi reitti. Alku on aika tiukkis tässäkin ja varmistuksia ei saa liian tiheään. No on kait siinä ihan tarpeeksi paikkoja kuitenkin, ettei mene homma vaaralliseksi. Muuvit tuli tähänkin tehtyä tosin ehkä haluaisi kerran pari vielä yläköydellä kokeilla ennen kuin terävään päähän lähtisi. Kun ei muutakaan keksitty niin päätettiin kokeilla muuveja Kiasma 7c reittiin. Tämähän on siis koko kallion kuningas linjoja. Todella hyvän näköinen reitti tosin hieman napakan oloinen. No eipä veinannut alun muuvit aueta niin kuin nyt kuvitella voi jos omat liidit on olleet maks 7a ja tämä on nyt 7c. Mutta pienellä työstöllä päästiin muuveja ylöspäin ja Antti jopa taisi kertaalleen kruksin selvittää. No kolmannelta pultilta ylöspäin ei edes yritetty, mutta jotain saatiin kuitenkin ratkottua. Ehkä siis joskus tätäkin sitten tosissaan.

Laitetaas syksyn kiikut uuteen postiin lähiaikoina.

Pronssi kiivetty. Taas naurattaa.

Pate projektoi Punaisen Lokakuun Metsästys

Antti projektoi Olipa Kerran Elämä

Kesätunnelmia Halsvuoresta.

Patamalla keräämässä metrejä ja nautiskelemassa kesäpäivästä.

Tatu projektoi Rockpastori reittiä

Antti uudelleen Olipa Kerran Elämä reitillä

Lysti kesätunnelmissa

Olet jo iso poika

Lokakuun alkupuoli ja projekti kutsuu jälleen. Pari kertaa kävin edellisen postauksen jälkeen treenailemassa ja sitten piti mennä taas yrittämään. Torstaina kelit näytti hyvältä, ja tuntuikin hyvältä. Toki aika kylmää alkaa jo olemaan, mutta se ei näin lyhyellä reitillä haittaa. Jostain syystä olo ei kuitenkaan ollut ihan ykkönen. Liekö lenssua vähän liikkeellä.  Esko oli myös ihan perus meiningillä liikenteessä eli unohtanut valjaat kotiin. No sen verran aina kilkettä on mukana, että saatiin varmistuspiste kyhättyä kuusen kupeeseen.

Tuumailtiin taktiikkaa ja päädyin kiipeämään reitin ensin yhden kerran lämmöiksi yläköydellä. Yläköydessä meno tuntui hyvältä. Liikkeet kulkivat hyvin putkeen ja ylös asti päästiin. No toki levot otin köydessä katon alla, mutta lämmin tuli ja niinhän se piti tullakin. Eskolla kun ei valjaita ollut niin kiipeilyareena oli minun. Jonkin aikaa lepuuttelin ja heiluttelin käsiä. Taisin juoda jotain ja vetää pari siripiriä. Sitten vaan terävään päähän ja miestä seinälle. Liikkeet tuntuivat jälleen kulkevan ihan hyvin. Yllätin itseni krimppaamasta vaakalistoilta. Tosin vasen käsi oli vähän huonosti. Seuraava veto krimpille osui myös huonosti ja nyt kun molemmat kädet oli huonosti ei miehessä riittänyt paukkuja korjaamaan asentoa ja ilmalento kutsui.

No ei muuta kun pieni tauko ja uutta yritystä. Nyt päätin ottaa katon alla rauhallisesti ja hengitellä oikein syvään. Muuvit meni taas ihan hyvin. Paremmin kuin edellisellä kerralla. Pääsin ylemmälle krimpille ja siihen kävi mies hyytymään. Sain kuin sainkin ähellettyä jalan seuraavalle ja siirrettyä käden sivuotteelle, mistä pitäisi vetää kahvalle. Mutta ei. En pysynyt asennossa sen vertaa, että olisin saanut siirrettyä käden krimpiltä kahvalle. Ilmalento kutsui jälleen. Kolmatta yritystä ei hyödyttänyt edes ajatella, koskapa mies oli sen verran rikki jo nuista kahdesta. No ei muuta kun kamat kasaan ja toivotaan, että kelejä olisi vielä jäljellä.

Seuraavana sunnuntaina oli tarkoitus mennä uudestaan yrittämään, mutta olin sen verran flunssassa, ettei ollut mitään järkeä mennä kokeilemaan. Sitten satelikin reilun viikon vettä ja alkoi näyttää jo heikolta kiipeilyjen suhteen. Onneksi kuitenkin kolmisen viikkoa edellisestä sessiosta näytti ennuste hyvältä ja päivä olikin kuiva ja viileä. No joidenkin mielestä kylmä kun lämpöä oli +4 asteen paikkeilla. Todella hyvä keli tällaisille reiteille, jotka vaativat vähän viileämpää keliä muutenkin. Mietin lähestymistaktiikkaa. Aikaisemmilla kerroilla olin aina lämmitellyt yläköydellä yhden kerran ennen kuin lähdin liidaamaan. Päätin kokeilla toisenlaista lähestymistapaa ja lämmittelin kotiseinällä. Laskeuduin ja laitoin jatkot paikoilleen. Sitten eka kiipeilyn päätin tehdä niin sanotusti pultti pultilta eli ottaa suosiolla kunnon levon ennen kruksia, mutta liidata kuitenkin. Tämä sujuikin hyvin ja nyt kuntokin tuntui aika hyvältä.

Ei muuta kun köysi alas, toppis niskaan ja käsiä heiluttelemaan. Join vettä ja vähän venyttelin ja ehkä viiden minuutin jälkeen aloin valmistatutua uuteen yritykseen. Kyllä jännitti, mutta lämppäriliidin fiilikset olivat tuoreena mielessä ja kunto tuntui aika hyvältä. Alkuun ehkä vähän hermoilin, mutta onnistuin pitämään pakan kasassa. Lepäilin katon alla sen verran kun hyvälle tuntui. Onnistuin lähtemään vaikeisiin liikkeisiin paljon rauhallisemmin kuin aiemmin. Liikkeet menivätkin hyvin. Sain otteet kiinni lähes parhaista kohtaa ja yhtäkkiä olinkin viimeisessä tiukemmassa liikkeessä. Voimat kävivät ehkä vähän hyytymään, mutta koneesta löytyi vielä puhtia ja pam käsi kahvalle ja se on siinä. Mutta hei eipäs vielä sittenkään. Vielä herkkä klippi ja tasapainoa vaativa viimeinen rykäys toppikahvalle. Jes hitto jes. Se meni sittenkin. Pääsin siis vuosia yrittämäni reitin viimein syksyn viimeisillä keleillä lokakuun lopussa eli 20.10.2018.

Il maestro Esko toistonousee reittiä "Olet jo iso poika"

Projektilla

On sunnuntai aamu. Komea syyspäivä. Jännittää niin vietävästi. Ihan kuin yksinlaulu ala-asteella. Oikeastaan voin tunnustaa, että pelottaa. Sain eilen houkuteltua Eskon lupautumaan projektille varmistamaan. Sen verran olen kasvanut pituutta, että muuvit meni ja on pakko uskaltautua liidaamaan. Heinäkuussa kävin kertaalleen kokeilemassa reittiä ja otteet ei tuntuneet aivan mahdottomilta, vaikka keli oli ehkä yksi huonoimmista mahdollisista. Kuuma kun mikä ja ilmankosteus lähellä sata. Elo syyskuun vaihteessa kävin kolme kertaa viikon aikana sooloilemassa yläköydellä. Muuvit alkoi taittumaan ja viimeisen kerran jälkeen voisin olla valmis liidaamaan. Olin vain kaksi kertaa kokeillut reittiä yläköydellä toisen varmistamana. Sen verran kaukaiselta projekti on tuntunut, että ei ole viitsinyt ketään vaivata. Ensimmäisestä kerrasta taitaa olla kolme vuotta ja viimeisestä kerrasta reilu vuosi. Mutta nyt on leikit leikitty ja pitäisi yrittää tositarkoituksella.

Vuonna 2007, kun tänne Muurameen muutettiin tutkailin karttoja, enkä ollut uskoa silmiä, kun vasta hankitun kodin vierestä löytyi kiipeilykäyttöön soveltuva kallio. Oltiin pari kuukautta aikaisemmin muutettu Keskimaahan Oulusta ja siellä ei liikaa ulkokallioita ollut. Kiipeilystä innostuneelle oli tajunnan räjäyttävää löytää kallio käytännössä kodin takapihalta. Kallioilla oli joskus aiemminkin kiivetty, mutta oikeastaan pelkästään bouldereilla. Ainut korkeampaa kalliota käyttänyt reitti oli Aki Rautavan Paavalin Pakkomielle. Bongasin heti Paavalinvuoren toisesta laidasta hienon pätkän kalliota, jossa selkeästi olisi kiivettävää. Kolmen vuoden harjoittelun ja yrittämisen tuotoksena syntyi Salakaato. Ei sillä, että reitti olisi jotenkin aivan tajuttoman vaikea, vaan miehessä oli vain liikaa pehmeyttä.

Siinä prosessissa tuli yritettyä paria muutakin linjaa Salakaadon vierestä, mutta tuomitsin ne auttamatta liian vaikeiksi, eikä sen enempää tullut niille ajatusta uhrattua. Yritin saada kiipeilyseuran "isoja poikia" kalliolle linjoja ihmettelemään, mutta niillä taisi olla parempaa tekemistä Halsvuoressa. Kun vuorelle ei saanut muita ukkoja reittejä ihmettelemään piti opetella itse pulttaamaan. Pari linjaa pulttasin Pakkomielteen viereen ja sitten elokuussa 2011 pultattiin yhteistuumin tämä pitkäaikainen rojekti https://selkamaasta.blogspot.com/2011/08/takaisin-ruotuun.html Seurassa oli ilmaantunut innostusta uusien sporttireittien pulttaamiseen ja päätettiin pitää pulttauskoulutus juuri tuolla projektilla Hautasen Eskon toimesta. Olin katsonut pultin paikat etukäteen, vaikken aivan varma niistä ollutkaan. Esko kuittasi kolmesta pultista, että: "Veinaatko että joku toinenkin uskaltaa tuolla pulttauksella reitin kiivetä?" No silloin pulttaus vaikutti ihan järkevältä, mutta näin enemmän reittiä yrittäneenä voi todeta, että kyllä "vanhempi valtiomies" oli oikeassa ja yksi pultti piti reittiin lisätä.

No mutta. Kello käy pykälään ja pakko kait se on lähteä. Esko kohta odottelee. Kamat selkään koiruus mukaan ja kävelemällä paikalle. En osaa sanoa pelottaako enemmän se että jos reitti ei sittenkään ole lähelläkään mun liidikykyjä vai se, että jos se nyt menee niin koko prosessi on loppu. Eihän tällaista hienoa suhdetta voi lopettaa ihan noin vain ekalla tai tokalla liidillä. Toisaalta pelottaa pulttaus. Onko se kuitenkaan hyvä? Tuleeko pitkiä tai vaarallisia pannuja? No kaikki nämä kysymykset saavat vastauksen varsin pian.

Laskeudun reitin ja laitan yläköyden paikoilleen. Samalla laitan jatkot pultteihin valmiiksi ja harjailen otteet ihan varmuuden vuoksi jälleen kerran. Esko putsailee viereen toista reittiä ja virittää yläköyden itselleen. Saan hommat valmiiksi ja yläköyden kiinni valjaisiin. Ei muuta kun ensin yläköydellä katsomaan miten se kunto riittää. No hyvinhän se riittää ja muuvit menee hienosti. Ei muuta kun köysi alas ja miestä terävään päähän. Alku menee hyvin. Pääsen pikku katon alle lepäämään ihan hyvissä voimin. Pienet puhallukset mankkaus ja matka jatkuu. Tästä eteenpäin on vajaa kymmenen ainakin minulle erittäin tiukkaa liikettä. Niiden keskellä ei ole mitään mahdollisuutta klipata köyttä, joten ei siihen laitettu pulttiakaan. Oletetun pultin paikalla on nyt nauhalenkistä riippuva sulkurengas suoraan ankkurista. Saan lähtöotteista kiinni ja ensimmäiset kolme liikettä menee ihan hyvin, mutten saa krimpistä kiinni ja ilmojen halki käy kiipeilijän tie.

Seuraavaalla yrityksellä saan krimpin pidettyä, mutta seuraava liike menee ohi. Niin myös päivän viimeisellä yrityksellä. Eli lähellä, mutta ei. Liikkeet kyllä tuntuvat onnistuvan ja jos lepään köydessä katon alla ja lähden siitä saan aina liikkeet tehtyä. Linkitys ei siis onnistu. Mutta vastauksia kysymyksiin: Juu pannut tuli vedettyä ja pultit on ihan hyvillä paikoilla. Ainoastaan se yksi tarvitaan lisää. Niin ja siitä, että reitti olisi nyt mennyt ihan heittämällä ei tarvinnut huolehtia.

Nyt olen käynyt kuukauden aikana neljä kertaa yrittämässä reittiä. Joka kerta olen päässyt vähän eteenpäin, mutta ei vieläkään suoritusmerkintää tilillä. Viimeisellä kahdella kerralla olen päässyt kuudenteen ja seitsemänteen vaikeaan muuviin, mutta en ole kyennyt aivan siirtämään kättä kahvalle, johon vaikeampi osuus loppuu. No mutta ehkä ensi kerralla. Tai sitten ensi keväänä. Kukapa tietää.

Beeta WARNING onsightista haaveileville!!!

Yläköysisooloa rojektilla elokuun lopussa.

Yksi ensimmäisistä liidiyrityksistä

Lähellä on, mutta eiiiiii

Kesä saa

Iloa tuulisoittaa. Kaikki linnut laulaa tirilii. On kevät saapunut meille. Luonto herännyt on.

Niinkun laulussa sanotaan niin kesä alkaa olla lähellä. Jääkauden päivitykset jäi vähäisiksi vaikka kiivettyä tuli ihan hienoja reittejä. Kesäkausi on alkanut myös aika mainiosti ainakin minun mittapuun mukaan, joten tässäpä fotoja ja fiiliksiä alkukesältä.

Kevään ekat ulkokiikut alkoi lowball bouldereilla. Kuukauden päivät tuli taukoa jääkiipeilyistä ennen kuin sain aikaiseksi alkaa jälleen "sormikiipeilemään".

Sporttiprokkista kävin testailemassa ekan kerran noin kuukauden reenailujen jälkeen eli toukokuun alkupuolella. Yk soolona taas mentiin. Sain kaikki muuvit tehtyä. Syksyllä ei kaikki muuvit menneet puhtaasti, joten talven aikana jonkinlaista kasvua taas tapahtunut.

Sitten vähän lisää boulderointia. Antin kans käytiin 28.7:lla ottamassa turpiin muutamalta reitiltä. Mutta positiivista oli se, että session loppupuolella eksyttyämme Vanha liitto nimiselle 7A tason reitille, saatiin se melkein kiivettyä ennen kuin oli pakko lopettaa. Kuvassa Antti Harmonialla. Sekin jäi vielä yhtä liikettä vaille.

Vanha liitto reitin kruksissa. Oli tosi lähellä, mutta ei sikaria.

Reilun viikon päästä pääsin uudelleen 28.7:lle Paten kanssa ja niinpä sain Vanhan liiton kiivettyä. Jipii kauden eka 7A oli paketissa! Muutenpa ei sillä reissulla kummallista päästy jotain vitosia kiivettiin ja Harmonialta otettiin turpiin. Kuvassa Pate vääntää Vanhaa liittoa. On kyllä hienoa släbiä ja turha yrittää lämpimällä säällä.

Köysittelykausi avattiin Paten ja Antin kans Patamalla toukokuun 21 päivä. Paikalla oli myös Oulun junnuryhmä, joten yksin ei tarvinnut kiivetä. Yksi kyykin nähtiin, mutta onneksi ei purrut ihmisiä eikä koiria.

Kauden avauksen tavoitteena oli hyvän mielen kiipeily. On sight kiivettiin useampi reitti per nenu ja Antti teki hienon on sight vedon reittiin He Man 6c. Tässä Antti kiipeää Barbara 6a+, johon minä ja Antti molemmat saatiin on sight merkintä.

Vasta kynitty kaltsikoira cockerspanieli, vaikkei sitä karvan vähyydestä ehkä ihan helposti tunnista.

Kalliolle monta reittiä avannut Jani näyttää muuvin mallia.

Antti ja He Man 6c. Kovasti rauhallinen on sight suorite. Hyvää meininkiä. Toivotaan, että fengshui pysyy läpi kesän.

Komean kevätpäivän oli joku muukin huomannut. No onneksi tilaa on sen verran, ettei tarvinnut reiteille jonotella.

Kesäkuu aloitettiin sään puolesta viileissä merkeissä yökyöpeli vuorolla Paavalinvuoressa. Paten kans kiivettiin yläköydellä ja onnistuin tekemään lupaavia linkityksiä prokkikseen. Tämähän saattaa vaikka tänä kesänä onnistua.

Pate testailee liikkeitä Salakaato reitille.

Hyvinhän se kesä on lähtenyt liikenteeseen. Toivotaan, että momentum jatkuu ja saadaan monta hienoa reittiä kiivettyä ennen lumien tuloa.