Projektilla

On sunnuntai aamu. Komea syyspäivä. Jännittää niin vietävästi. Ihan kuin yksinlaulu ala-asteella. Oikeastaan voin tunnustaa, että pelottaa. Sain eilen houkuteltua Eskon lupautumaan projektille varmistamaan. Sen verran olen kasvanut pituutta, että muuvit meni ja on pakko uskaltautua liidaamaan. Heinäkuussa kävin kertaalleen kokeilemassa reittiä ja otteet ei tuntuneet aivan mahdottomilta, vaikka keli oli ehkä yksi huonoimmista mahdollisista. Kuuma kun mikä ja ilmankosteus lähellä sata. Elo syyskuun vaihteessa kävin kolme kertaa viikon aikana sooloilemassa yläköydellä. Muuvit alkoi taittumaan ja viimeisen kerran jälkeen voisin olla valmis liidaamaan. Olin vain kaksi kertaa kokeillut reittiä yläköydellä toisen varmistamana. Sen verran kaukaiselta projekti on tuntunut, että ei ole viitsinyt ketään vaivata. Ensimmäisestä kerrasta taitaa olla kolme vuotta ja viimeisestä kerrasta reilu vuosi. Mutta nyt on leikit leikitty ja pitäisi yrittää tositarkoituksella.

Vuonna 2007, kun tänne Muurameen muutettiin tutkailin karttoja, enkä ollut uskoa silmiä, kun vasta hankitun kodin vierestä löytyi kiipeilykäyttöön soveltuva kallio. Oltiin pari kuukautta aikaisemmin muutettu Keskimaahan Oulusta ja siellä ei liikaa ulkokallioita ollut. Kiipeilystä innostuneelle oli tajunnan räjäyttävää löytää kallio käytännössä kodin takapihalta. Kallioilla oli joskus aiemminkin kiivetty, mutta oikeastaan pelkästään bouldereilla. Ainut korkeampaa kalliota käyttänyt reitti oli Aki Rautavan Paavalin Pakkomielle. Bongasin heti Paavalinvuoren toisesta laidasta hienon pätkän kalliota, jossa selkeästi olisi kiivettävää. Kolmen vuoden harjoittelun ja yrittämisen tuotoksena syntyi Salakaato. Ei sillä, että reitti olisi jotenkin aivan tajuttoman vaikea, vaan miehessä oli vain liikaa pehmeyttä.

Siinä prosessissa tuli yritettyä paria muutakin linjaa Salakaadon vierestä, mutta tuomitsin ne auttamatta liian vaikeiksi, eikä sen enempää tullut niille ajatusta uhrattua. Yritin saada kiipeilyseuran "isoja poikia" kalliolle linjoja ihmettelemään, mutta niillä taisi olla parempaa tekemistä Halsvuoressa. Kun vuorelle ei saanut muita ukkoja reittejä ihmettelemään piti opetella itse pulttaamaan. Pari linjaa pulttasin Pakkomielteen viereen ja sitten elokuussa 2011 pultattiin yhteistuumin tämä pitkäaikainen rojekti https://selkamaasta.blogspot.com/2011/08/takaisin-ruotuun.html Seurassa oli ilmaantunut innostusta uusien sporttireittien pulttaamiseen ja päätettiin pitää pulttauskoulutus juuri tuolla projektilla Hautasen Eskon toimesta. Olin katsonut pultin paikat etukäteen, vaikken aivan varma niistä ollutkaan. Esko kuittasi kolmesta pultista, että: "Veinaatko että joku toinenkin uskaltaa tuolla pulttauksella reitin kiivetä?" No silloin pulttaus vaikutti ihan järkevältä, mutta näin enemmän reittiä yrittäneenä voi todeta, että kyllä "vanhempi valtiomies" oli oikeassa ja yksi pultti piti reittiin lisätä.

No mutta. Kello käy pykälään ja pakko kait se on lähteä. Esko kohta odottelee. Kamat selkään koiruus mukaan ja kävelemällä paikalle. En osaa sanoa pelottaako enemmän se että jos reitti ei sittenkään ole lähelläkään mun liidikykyjä vai se, että jos se nyt menee niin koko prosessi on loppu. Eihän tällaista hienoa suhdetta voi lopettaa ihan noin vain ekalla tai tokalla liidillä. Toisaalta pelottaa pulttaus. Onko se kuitenkaan hyvä? Tuleeko pitkiä tai vaarallisia pannuja? No kaikki nämä kysymykset saavat vastauksen varsin pian.

Laskeudun reitin ja laitan yläköyden paikoilleen. Samalla laitan jatkot pultteihin valmiiksi ja harjailen otteet ihan varmuuden vuoksi jälleen kerran. Esko putsailee viereen toista reittiä ja virittää yläköyden itselleen. Saan hommat valmiiksi ja yläköyden kiinni valjaisiin. Ei muuta kun ensin yläköydellä katsomaan miten se kunto riittää. No hyvinhän se riittää ja muuvit menee hienosti. Ei muuta kun köysi alas ja miestä terävään päähän. Alku menee hyvin. Pääsen pikku katon alle lepäämään ihan hyvissä voimin. Pienet puhallukset mankkaus ja matka jatkuu. Tästä eteenpäin on vajaa kymmenen ainakin minulle erittäin tiukkaa liikettä. Niiden keskellä ei ole mitään mahdollisuutta klipata köyttä, joten ei siihen laitettu pulttiakaan. Oletetun pultin paikalla on nyt nauhalenkistä riippuva sulkurengas suoraan ankkurista. Saan lähtöotteista kiinni ja ensimmäiset kolme liikettä menee ihan hyvin, mutten saa krimpistä kiinni ja ilmojen halki käy kiipeilijän tie.

Seuraavaalla yrityksellä saan krimpin pidettyä, mutta seuraava liike menee ohi. Niin myös päivän viimeisellä yrityksellä. Eli lähellä, mutta ei. Liikkeet kyllä tuntuvat onnistuvan ja jos lepään köydessä katon alla ja lähden siitä saan aina liikkeet tehtyä. Linkitys ei siis onnistu. Mutta vastauksia kysymyksiin: Juu pannut tuli vedettyä ja pultit on ihan hyvillä paikoilla. Ainoastaan se yksi tarvitaan lisää. Niin ja siitä, että reitti olisi nyt mennyt ihan heittämällä ei tarvinnut huolehtia.

Nyt olen käynyt kuukauden aikana neljä kertaa yrittämässä reittiä. Joka kerta olen päässyt vähän eteenpäin, mutta ei vieläkään suoritusmerkintää tilillä. Viimeisellä kahdella kerralla olen päässyt kuudenteen ja seitsemänteen vaikeaan muuviin, mutta en ole kyennyt aivan siirtämään kättä kahvalle, johon vaikeampi osuus loppuu. No mutta ehkä ensi kerralla. Tai sitten ensi keväänä. Kukapa tietää.

Beeta WARNING onsightista haaveileville!!!

Yläköysisooloa rojektilla elokuun lopussa.

Yksi ensimmäisistä liidiyrityksistä

Lähellä on, mutta eiiiiii