Jääkiikkuja 18/19

Hep!
Todella vähän mitään jääkiipeilyjä tullut tehtyä tällä kaudella. Liekö syynä todella kuivat kelit. No joka tapauksessa koko kuluva kausi on helppo paketoida siihen, että:

1. ekaksi käytiin draikkaamassa marraskuun lopussa
2. tokaksi käytiin tarkistamassa Seppis ja kun se oli täysin kuiva painuttiin Pönikseen 15 joulukuuta
3. sitten tulikin joulutauko ja lomien jälkeen loppiaisena käytiin Muuratsalossa ihmettelemässä kuin sinne on jäätä ilmestynyt, vaikka muualla sitä ei ole.
4. heti perään tammikuun lopussa käytiin Pakkomielteellä tarkistamassa kuntoa
5. Helmikuun puolen välin paikkeilla käytiin viikonloppu Korouomassa. Kivaa oli, mutta loppui kesken.
6. Helmikuun 21 päivä palattiin rikospaikalle Paavalinvuoreen

Katsotaas tarkemmin:

1) Ei ku miehän en siellä draikkaa kiivennytkään, kun olin vähän lenssussa. Varmistelin vaan Anttia. No hauskaa oli silti puhua paskoo ja toivoa hyvää jääkautta.

2) Alkoipa näyttää siltä, että ei oikein vahvaa jääkautta ole tulossa. Seppiksellä ei valunut yhtään vettä. Siis sellaisetkin linjat, joissa ihan perus huonollakin jääkaudella on noin metri jäätä olivat täysin kuivia. Siis ei etes milliä jäätä tai vettä. No onneksi Pöniksessä jäätä oli kuitenkin ainakin yläköysittelijöille sopivasti ja päästiin etes jotain kiipeämään.

3) Muuratsaloon oli jostain syystä tänä vuonna siunaantunut valumaa ja jäitäkin ihan mukavasti. Saatiin joitain liidejä aikaiseksi. Hauskaa oli ja kyllähän tää jääkiipeily on kyllä hienoa puuhaa.

4) Sitten jotenkin pääsi ajatus nyrjähtämään ja päädyttiin kokeilemaan Pakkomiellettä. Tai no mulla nyrjähti. Antti sinne oli kovasti ollut menoillaan jo varmaan puoli vuotta, mutta sai nyt houkuteltua minutkin mukaan. Kokemus oli jälleen aika maan pinnalle palauttava. Aika tylyä settiä. Edellisestä käyntikerrasta taisi olla viisi vuotta. Vai kuusi? No joka tapauksessa paremmin sujui kuin koskaan ennen. Pääsin jopa ihmettelemään lipan muuveja. Eivät olleet menossa ja fiilis siellä on kyllä jotain aika mielenkiintoista. Keikan jälkeen fiilis oli, että ei se varmaan tänä keväänä mene vaikka kuinka työstäis, mutta ehkä sitten seuraavana talvena. Mutta jos tänä keväänä ei käy työstään niin sitten ei mene seuraavanakaan. Joten

6) Mentiin uudelleen pakkomielteelle. No tällä kertaa sirpaloiduin heti alkuun aivan täysin. Mikä lie miehen yllätti, mutta ei veinannut tulla hommasta yhtään mitään. Sai levätä melkein joka piississä ja kerätä päätänsä kiven koloista. Mutta nyt sain kuitenkin jo testattua katon lipan ylittäviä muuvseja. Anttihan niitä nyt tietysti huitoo, mutta sillä onkin jotenkin draivi päällä ihan eri lailla.

Mistähän se johtuu, että tänä talvena ei ole nyt sitten oikein napannut? Hauskaa on kyllä ollut mutta sitä paloa, mikä ennen on hommaan ollut ei tunnu löytyvän. Vai liekö se löytyis näin kirjoittamalla.

Tarkkassilmäisimmät varmaan huomasivat, että kohta 5) eli Korouoma jäi listassa välistä. Se yleensä ansaitsee ihan oman postauksensa, mutta tällä antikliimaksien kaudella sen vois vaikka rysäyttää tähän loppuun. 

Oltiin siis viikonloppu Korolla. Meillähän piti olla siellä ensin Antin kanssa jo ennen itsenäisyyspäivää eli marras/joulukuun vaihteessa. No ei oltu kun minä olin kipeänä. Sitten meidän piti olla siellä loppiaisena. No ei oltu kun meidän koko muu perhe oli kipeänä, mummot mukaan lukien, joten ei oikein raaskinut lähteä itekseen huitelemaan ja jättää toisia sairastaan. No mutta hei lopulta päästiin helmikuun puolivälissä. Oltiin reissussa Keskimaasta kolmestaan Eskon ja Antin kanssa. Saatiin onneksi houkuteltua vanha alppikauris Ville mukaan Rollosta tasaamaan parit.

Kiivettiin kaks päivää Ruskella ja eipä oikeastaan muuta tällä kertaa. Olihan taas hauskaa. Tai no eka päivä oli Villen kanssa jotenkin vähän jäistä hommaa. He he no kait jääkiipeily nyt on. Mutta heti eka linja kääntyi ei pysty ku on niin kovaa jäätä ja muutenkin väsyttää hirveästi ja on jotenkin kaikki niin pirun vaikiaa meininkiin. Eli siis poikkaroin keskihyllylle heti kun mahdollista ja nautiskelin vesisuihkusta ja pättäre punnerruksista toppiin.

Ai niin keli. No parempaa keliähän ei juuri olis helmikuun puoliväliin voinut toivoa. Viikolla oli vielä pari kymppää pakkasta, mutta heti kun etelän vetelät suoriutui paikalle, tippui pakkanen nollan tuntumaan. Villen linja oli vuorostaan ilmavaa jäätä ja semisti paskoja ruuveja melkein hänkillä jäällä. No hyvää henkisen kantin rakennusta sekin ja ukot ihan paskana topissa. Tähän kun vielä nautiskellaan köydet, jotka eivät nyt ehkä olleet ihan nappivalinta tähän keliin. Kaksi vanhahkoa sinkkuköyttä, jotka toisen linjan jälkeen olivat tönkköjäässä muutaman metrin matkalta. Laskeutuessa sain kuin sainkin köydet setvittyä suoraksi. Mutta kun Ville oli laskeutunut ja Esko ja Antti häippässeet saatiinkin köydet jumiin. Vedettiin minkä kahdestaan jaksettiin, mutta ei liikahtaneetkaan kumpaankaan suuntaan. Eipä siinä sitten mitään. Mietittiin, että mitähän sitä nyt sitten. Ruuvattiin pari ruuvia jäähän ja kiristettiin köydet niin ettei ne jäätyis kovin pitkältä matkalta kiinni putoukseen yön aikana ja lähettiin Peräposion koululle juomaan kaljaa.

Koululla oli kovia poikia chillaamassa, Samuli Rollosta ja Antti ja Matti Oulusta. Onneksi Samuli lupautui heikkona hetkenä lainaamaan pöljille pojille köydet, jotta saatais ne ekat pelastettua. Niin joo niistä ekoistaki toinen oli Samulin. Tilanteen kruunaa se, että mulla olis kotona ollut tuliterät ice line köydet kaapissa. No en ottanu niitä kun järkeiltiin, että kolmella köydellä pitää pärjätä...

Toinen päivä meni onneksi paremmin. Oltiin liikkeellä selvästi eri fengshuilla. Kiivettiin Villen kanssa molemmat yhdet linjat Ruskealta ja oltiin yhtä keleen hymyä. Niin ne edellisen päivän köydet. Jos nyt ei niihin mennä sen syvemmälle. Ai mennään vai. No yllättävää kyllä niiden irroittamiseen ei tarvittu edes hakkua. Puun ympäriltäkin ne lähti ihan nätisti taittelemalla ja vähän repimällä. Eli siis toinen päivä oli ihan parasta mahtavuutta ja ykkösluokan tekemistä. Tätä lissää! Kaiken kaikkiaan Koro onnistui taas toimittamaan pojille muistoja ja kokemuksia. Kippis! 

Antti nautiskelee draikkahommista. Kauden avaus marraskuun lopussa. Tais olla jopa vähän pakkasta.

Heti perään jääkiipeilemässä joulukuun puolivälissä

Muuratsaloon on tällä kaudella muodostunut kivoja puikkoja.

Antti vajoamassa Pakkomielteeseen

ja lisää huumetta suoneen

Urpot ulkona. Eli siis Korouoma ja helmikuun puolivälissä. Esko haikkaa.

Urpot säätää

Ruskeavirta ihan sellaisessa perus jääkauden kunnossa

Antti liidaa ja Esko varmistaa

Lisää urpoja. Ei ku oikeasti tuo tuossa vasemmallahan on kovaksi keitetty alppi jäärä. Lopuista en tiedä Keskimaan porukkaa.

Mitähän tästä sitten sanois. Vielä naurattaa.

Koulu näytti taas leiriltä. Mutta onhan loistava paikka viettää viikonloppua.

Toisen päivän fengshui oli kohdallaan. Huom ylhäällä ruuviin pingoitetut edellisen päivän köydet.

Antti tykittää

Jääkausi paketissa?

Tämän kertainen jääkausi oli kyllä erikoinen. Ensin näytti, että jäätä tulee ihan sairaasti. Sitten tuli lämmin kausi ja kaikki putos pois. Tammikuussa iski reilun kolmen viikon pakkasjakso. Jäät kasvoi mukavasti, mutta ilmeisesti pienemmät uomat jäätyi umpeen ja jäätäpä ei sitten tullutkaan kovin erikoisesti. Sitten iski puolitoista kuukautta lämpöä ja eihän siitä mitään hyvää seuraa jääputouksille.

Tammikuun pakkasissa reenailtiin lähinnä yläköydellä Seppiksellä(seuran jääreenimesta) ja odoteltiin jäiden muodostumista kunnollisiksi. Pakkastahan oli joka kerralla 15 ja 20 asteen välistä. Kiipeilyt oli pääasiassa hakkukauteen adaptoitumista ja pakkaseen totuttelua. Perus linjojen kiipeilyhän ei sinänsä hirveästi ongelmia tuottanut paitsi sormet kohmeessa vetäessä, jolloin pumppi tulee kyllä aika äkkiä. Muista siis käyttää kuivia hanskoja pakkaskelillä.

Seppiksellä olikin perusmättöjen lisäksi ohuen ohut liru, joka johti yläosasta hyvin pystylle ja paksuhkolle pilarille. Tätä linjaa olin parina vuonna aiemminkin kiivennyt, mutten koskaan näin ohuella alaosalla. Ekat hakun naputukset upposivat noin 1-2cm paksuun ja n 20cm leveään jäähän. Tämähän ei sinänsä vielä tuota suurta ongelmaa, mutta jaloille yleensä toivoisi hieman paksummasti jäätä. Tähän linjaan ekan ruuvin olisi saanut johonkin vajaaseen kymmeneen metriin niinpä liidit jäi tekemäti. Mutta tosi hauskaa kikkailua yläköydellä ja meni hyvästä reenistä.

Jani Seppiksen ohuella jäälirulla

Sama mies vähän ylempänä ja paksummalla jäällä

Suuremmat mikstailut on tällä kaudella jääneet. Tavotteena oli käydä hakkaamassa päätä Paavalin pikku paheeseen ja Pakkomielteeseen, mutta miehen heikkouden vuoksi sitä ei ole koskaan tapahtunut. Sen sijaan Seppiksellä kunnon jumppaamisen jälkeen sain aikaiseksi pari ihan mukavaa reissua Pönikseen. Siellä on kyllä vähän erilainen henki kuin Seppiksellä. Ollaan selkeästi jo luonnon jäillä, vaikka tunneli onkin muistuttamassa ihmisen läsnäolosta. Toisaalta Seppis täyttää kyllä hyvin urbaanin kiipeilijän vaatimukset jääkiipeilylle, sillä siellä pystyy sentään varmistamaan kiipeilijää autossa istuen.

Hyvällä porukalla on kiva kiipeillä.

 

Eka kerralla otin kauden ensimmäisen jääliidin tunnelin suulla seisovaan pilariin. Hehe hyvä lämppäri. Veinasi käydä puntti tutiseen kun raudat ei tahtoneet pysyä kunnolla puikkoisessa jäässä. No pienellä psyykkauksella sain kuitenkin linjan kiivettyä ja olihan kivaa jäätä. Pystyä ja puikkoja ja lopussa vähän turffia eli kaikkea kivaa. Täällä kuten Seppikselläkin jäätä ei ollut kertynyt mainittavasti. Vain parissa kohtaa jäätä oli kunnolla eli yli 40cm.

Katselin toista linjaa ja Mixed feelings näytti jäätyneen kivasti jäälinjaksi. Alussa vähän ohutta, mutta 10cm ruuvin sais varmaan jo n 5m korkealle joten ei hätää. Alku oli hauskaa kikkailua kapealla jäälirulla ja lopussa olikin sitten jo ihan kunnolla jäätä. Kiva linja. Voin suositella. Joinain vuosina kannattaa tosin ottaa jotain lyötävää ja ehkä pieniä kiiloja. Lopuksi vielä yläköysittelin edellisen vasemmalta suht herkän ja jämäkän mixed linjan, jossa piti tehdä puolidynaaminen hypähdys kiveltä jäälle. Vähän lyhyemmälle se voisi olla ihan oikea dyno.

Antti liidailee Mixed feelings reittiä. Alun jäät on aika kapeita. Onneksi kivellä on hyviä jaliksia. c Juha Mustonen

Toisella kertaa otin lämppäriliidin Ilkan linjaan eli tunnelin vasemmalla puolella olevaan kivaan rännirymistelyyn. Lämmittelyn jälkeen katselin jäälinjoja, mutta päädyin yrittämään toistonousua Janin vuosi sitten avaamaan Nuoret herrat reittiin. Tämähän on varmistamisen puolesta kohtuu totinen reitti. Alkuun saa joko lyötävää tai jos blokit on kunnolla jäässä niin sitten jotain niiden taa.

Päätin käydä katsomassa saisinko ekaa piissiä paikalleen ja tulla alas jos en saa. Alkuun on pari ihan kiipeilyliikettä, mutta varmistukset pääsee onneksi asentamaan hyviltä jalitsuilta. Löin vaakahalkeamaan arveluttavan veitsihaan ja het sen viereen jäähaan turvehyllylle. Haka näytti aika hyvälle, vaikka miten hyviä ne nyt sitten turpeessa voi olla. Päätin nousta hyllylle tarkastamaan seuraavia muuveja. No jäähakahan jäi tässä vaiheessa jalkoihin, joten hänkkäävän muuvin pakittaminen tulisi olemaan aika vaikeaa. Tähyilin seuraavaa piissiä ja tässä vaiheessa ollaan ilmeisesti reitin kruksissa, sillä kiipeily näytti kohtuu herkälle. Kaikki halkeamat näyttivät jäätyneen umpeen enkä saanut mitään järkevää asennettua. Onneksi se ainut jäähaka tuli jo laitettua, joten löin peckerin turpeeseen. Vaikutti yllättävän hyvältä.

Päätin pysyä hyllyllä pystyssä ja huhuilin pojille, notta: "Laittakaas pari jäähakaa lisää voip tulla tarpeeseen!" Haulasin haat ylös toisella liidiköydellä ja iskin toisen haan peckerin paikalle. No taas saattoi hengittää. Mitäs sitten? Ylempänä näytti sama meno jatkuvan eli halkeamat oli umpeen jäässä. Aloin miettiä muita vaihtoehtoja. Parhaalta vaihtoehdolta näytti kiivetä oikealle yläviistoon turvelämpäreitä pitkin ja toivoa, että ne olis tarpeeksi jäässä. Ensimmäisen muuvin hyllyltä sai tehdä noin senttiä paksuun jäähän naputellusta hakusta, mutta hei olihan se jäähaka siinä kuitenki kohtuudella hyvin. Pari seuraavaa muuvia olikin vähän helpompaa. Yritin saada viimeistä jäähakaa suurehkolle turvehyllylle, mutta pahuksen turpeet ei olleet jäätyneet, joten pitävää piissiä ei saanut. No kiipeilyhän ei enää ollut vaikeaa, joten päätin tempasta toppiin ilman sen suurempia varmistusten kanssa säätämisiä. Siinäpä kiva pikku reitti toistoa odottelemaan. Tyylihän oli semmonen ku ground up onsight ja nimeksi laitettiin varmistusporukan laulujen mukaan U never know.

Notta semmonen jääkausi. Lyhyt mutta vähäjäinen :) No panostetaan sitten boulderiin. Tosin pari päivää sitten satoi lumet uudestaan maahan. Nii jos sitä vielä kuiteski hakuilla jossaki...

Yours truly "Nuoret herrat" reitin alussa asentelemassa varmistuksia c Juha Mustonen

Kyllä talviurheilu on sitten ihanaa. Nössöt käyttää visiiriä, mutta ohan siitä joskus näköjään hyötyäki. Nyt on sentään silmät kunnossa...

Keväthakkuilua

Ukot on juosseet kiviä halaamassa jo pari viikkoa ja psyykkaavia viestejä lähetyksistä on kuulunut sieltä ja täältä. Mie olen kuitenki onnistunu pitäytymään lähes täysin hakkuilussa. Norjanreissun jälkeen oli kyllä motivaatio mihinkään kiipeilyyn aika hukassa, mutta onneksi on nuita kavereita, jotka hyppivät innosta soikeana pitkin kaltseja. Josemiteen ovat kuulemma syksyllä lähössä ja väittävät sen olevan jotenki hieno paikka. No joo kateellisen panettelut sikseen. Pojilta kuitenki sain taas innostuksen purskeen tekemiseen. Kiitokset siitä!

Oltiin siis pari viikkoa sitten Paavalinvuoressa hakkuileen. Keli oli melko talvinen. Lunta tuli tuulen kans ja pakkasta oli kymmenkunta astetta eli siis ihan oikea hakkuilukeli. Esko se liidaili sitä sun tätä ja Pakkomielteen lähetti taas kertaalleen. Kyllä se näyttää olevan mies kunnossa ei voi mitään. No ite siinä surkeilin Paavalin pikku paheella ja mikään ei oikein tuntunu onnistuvan. Pelotti ja pumputti ja kaikki oli huonosti. Toisella vedolla alko homma kuitenki jotenki aueta ja pääsin katon rajaan ilman pahempaa itkemistä. No siihen se sitten jäi sillä kertaa, mutta kipinä oli taas syttynyt.

Muutaman kerran sain sitten käytyä sisällä reenailemassa ja jopa pari kertaa ilman hakkujaki. Sitte viikko takaperin sain ylipuhuttua Janin Pönikseen. Vähän kyllä jännätti olisko siellä vielä jäätä. No olihan siellä ja vielä parasta laatua eli tosi plastista ja jämäkkää. Ei siis kovaa niinku lohkeilevaa ja sirpaloituvaa, eikä pehmeää niinku sorbettia vaan juuri sellaista haavejäätä johon hakun saa ekalla lyönnillä tosi tukevasti. Muutenki jääkiipeily oli kaikkea sitä mitä se normaalisti ei ole. Eli aurinko paistoi, oli lämmintä ja muutenki kivaa ulkoilua :)

Molemmilla oli kovat tavotteet tuolle reissulle. Mie veinasin yrittää Ovimiehen kepposta ja Jani Veturimiehet heiluttaa reittiä. Lämppäiltiin vähän jäillä ja sitten urheilemaan. Kerran aikasemmin olin koittanut Ovimiehen kepposta, mutta sillon ei beetta ollut kunnossa ja kiipeeminen aika herkkistä. Uudella beetalla reitti on kyllä hienoa settiä. Kunnon tarzankiipeilyä ja lopetus vielä jäätä plus pieni ylläri topissa.

Eka yrkällä jatkoin Paavalinvuoren itkeskelyä ja yrkkä veinas loppua kokonaan parin metrin korkeuteen vähän teknisempään kohtaan. No sain kuiten kaikki kaltsimuuvit alusta kateltua ja vähän testattua jäätä. Tokalla yrkällä onnistuin vähän kokoamaan itseäni ja sain alun kaltsin kiivettyä. Jäällä pumputti ihan pirukseltaan ja sorruin pilarin kulman kierrossa ahneuteen. Yritin lyödä hakun liian pitkälle eikä siinä sitten enää tukkosilla käsillä pystynyt jalkoja siirtämään. Eli pannut tuli ja kipinät lensi kalliosta, kun svingasin nätisti jalat edellä suoraan tunnelin seinään. Tulipahan testattua, että tippuminen on turvallista.

Jani testaili beettaa parilla levolla ja laittoi jatkot Veturimiehet heiluttaa reitille. Toisella yrkällä alun kruksi sitten meniki. Lopusta oli jäät sitte niin vähissä, että ukolla veinas tulla äitiä ikävä. Yritti kiivetä vikalle pultille vasenta ja oikeaa kautta, eikä oikein alkanu onnistua. Lopulta päätyi vasemmalle ja juuri kun sai pultin klipattua hakku irtosi. Mies pysyi kuitenki kivessä kiinni toisella hakulla ja reitti tuli kiivettyä. Saatiinpa siis tälleki linjalle toistonousu vielä tälle kaudelle.

Pääsiäisenä alkoi poltella ajatus, että kyllä sitä vielä pitäis kerran käydä kokeilemassa sitä Ovimiehen kepposta jäi se niin pienestä kiinni. Sain vielä Janin ylipuhuttua ja keskiviikkona sitä sitten taas ajeltiin luolaa kohti. Alkulämmöiksi käytiin kävelemässä tunnelissa ja katsastamassa paikkoja. Tunnelin keskivaiheilla näytti valuttavan ihan kiitettävästi vettä ja siellä oliki ihan kunnon puikkoja ja pari sylin levyistä pilaria. Pitää varmaan joskus käydä kopasemassa...

Louhin lämmöiksi jäätä ja Jani kävi viemässä ylärin omalle rojektilleen. Antti pyörähti kans paikalle ja aikoi myös kokeilla kepposta. Vähän kyllä jännätti kun viimeksi jäi niin pienestä. Otin alun aika rauhallisesti. Vähän ehkä liiankin, mutta tiedä häntä. Kaltsi muuvit meni niinkun niiden pitiki, mutta kyllähän pystyi pumputtaan. Olin ihan varma, että nyt tulee noutaja. Sain jalat aikaisempaa paremmin jäähän ja ravistelin käsiä ja onnistuin palautumaan sen verran, että pääsin muuvi kerrallaan jäätä eteenpäin. Nyt muistin kulman kierrossa olla ahnehtimatta ja toiselle puolelle siirtyminen menikin suht helposti. Ruuvi sisään ja hyllylle lepuuttaan happoja pois. Hyllyllä seisoskellessani jalatkin olivat aika hapoilla ja sain ravistella kaikkia jäseniä vuoron perään. Yläosan kaltsista en muistanut mitään, mutta alhaalta tuli niin hyvät tiedot, ettei reittiä enää uskaltanu ryssiä. Aikaa paloi mukavasti, kun otti jokaisen liikkeen niin varman päälle. Mutta hei sehän meni! Molemmat mikstarojektit tuli siis lähetettyä tälle talvelle. Ei huonosti.

Mie lämmittelemässä auringon paisteessa

 

Iloinen mies topissa

 

Antti ei ollutkaan aikaisemmin kokeillut kepposta, joten yrkkää oli mielenkiintoista seurata. Annettiin Janin kans niin paljon tietoa kun vain osattiin ja Antti lähti kiipeemään. Hyvin kyllä mies roikuskeli ja kaikesta näki, että nyt on yritystä pelissä. Muuvit meni hyvin putkeen ja kädet täristen mies väänsi itsensä jäälle. Onnistui palautumaan kohtuu hyvin ja kiipesi jäähyllylle. Sieltä sitten huuteli, että miten se nyt tuo yläosa ei näytäkään niin helpolta kun alhaalta. No mitenhän ei. Toiseksi viimeisessä muuvissa lähti hakku hakemaan pitkin otteen reunaa ja kylläpä oli lähellä ettei mies ottanu lentoja. No onneksi ei ja näin saatiin reittiin ensimmäinen flässi suorite.

Eikhän se ala nyt olla kausi paketissa ja aika siirtyä kiviä halaamaan. Ai niin ONNEA Eskolle hienosta lähetyksestä Mankisen Antin Suen tassu reittiin!

Tässäpä kuveja Antin flässi suoritteesta Ovimiehen kepponen reittiin.

 

  

 

Jääkauden avaus

Ohan täällä siis tieten jäätä ollu Jykylän korkeudellakin jo kohta kuukauden päivät, mutta mies oli sen verran heikossa hapessa, ettei mäkeen uskaltanu. Hakkuja on myös heiluteltu jostain lokakuun alkupuolelta, mutta jääkauden korkkaus venyi siis tänne suht normaaleille päivämäärille.

Tapanina uskaltauduin lentsulta vihdoin vähän itseäni rääkkäämään ja pujahdin ullakolle vähän roikuskelemaan pojan nukkuessa päikkäreitä. Olipahan kinkku menny käsivarsiin. No ehkä kolmen viikon sohvan kulutus muutenki saattaa viedä parhaimman terän forkuista. Seuraavana päivänä piipahdin myös ullakolla ja nyt piti vähän ruuvailla hakkuotteita uusiin paikkoihin ja tehdä muutama lisää. Vahvasti kuitenkin homma tuntui hapottavan. No vuorokausi lepoa ja sitten piti lähtiä poikain kans katsastaan Pöniksen jäätilannetta. Sääennustekin näytti lupaavasti -17 celsiusta.

Eilettäin sitten päräytettiin Antin kans Pönikseen ja ekat vaikeudet tuli jo ennen parkkista. Antti oli toyotan kans jumeksessa viimesen huoltotien pätkän tiukassa ylämäessä. Huoltotie oli aurailtu kyllä hienosti traktorilla, mutta kukaan sitä ei henkilöautolla ollu ajanu. Lumi siis pakeni renkaiden alta ja perille päästiin vain keräämällä reippaasti vauhtia. No mulla ajo onnistui helposti kerran Antti eeltä polki uran tielle. Eipä siinä kamat kantoon ja menoksi.

Reppu oli hillittömän kokoinen. Olin varautunu kaksilla kengillä siltä varalta, että jos vaikka sattuis pystymään pakkaselta mikstaproggista yrkkäämään. No eihän sitä sitte pystyny. Sen verran rapsakka keli oli, notta Spantikit pysyi visusti jalassa. Jäätä oli muodostunut hieman jännästi siten, että edellisten kausien perusmättölinjat olivat alusta kiveä ja ylhäältä ihan hyvässä jäässä. Saapa nähä ulottuvatko tällä kaudella alas asti. Luolan molemmin puolin kulmaukset näyttivät hyviltä ja turvemikstailuun voisi olla hyviä linjoja tarjolla.

Täytyy kyllä sanoa, että nuihin Ergoihin oon ollu tähän asti tosi tyytyväinen ja vähän jännättiki miten ne kiipiäis jäätä ja varsinki tämmösellä kelillä. Yllätys oli huomattavan positiivinen kun lämmöiksi boulderoidessa hakku tuntui todella hyvältä lyödä. On ne vaan hyät pelit ei voi mitään. Pari jääliidiä saatiin puskettua per jamppa. Sitte tuliki jo sen verran pimeää, että koti ja sauna kutsuivat. Liidit meni siis ilman sen ihmeempiä kuumotteluja. Sormet kalahti vähän jäähän toisella liidillä, mutta taispa olla oma moka kun varmistelin Anttia liian kylmillä hanskoilla. Ens kerralla vois sitte yrittää sitä prokkista ja ehkä jotain hieman mielenkiintosempaa jää hommailua.

Luolan suu uhkaa jäätyä umpeen. Ainaski nyt alkaa olla tarpeeksi paksu puikko tuon uuden proggiksen yrittämiseen.

Antti rännittää.