Seikkailuja kivisessä maailmassa: Syyskuun kiikkuja part2

Syyskuun puolivälissä tehtiin excursio Olhavalle. Sieltähän löytyi reilu annos nöyryyttä ja mukavan kuulaita syyspäiviä. Pate, Sini ja Tatu lähti reissuun jo perjantaina aamusta. Me päästiin Eeron kanssa lähtemään vasta iltapäiväkahvien jälkeen ja matkalle mahtui jarrupulmia ja ruokatauko. Reppu painoi taas ihan omiksi tarpeiksi, mutta perille päästiin siitä huolimatta. Nuotiopaikalla oltiin puolen kahdeksan maissa ja ilta alkoi jo sen verran hämärtää, ettei kiipeämään enää viitsinyt lähteä. Etujoukot oli pystyttäneet teltat, joten Eeron kanssa keskityttiin nuotiomeininkeihin. Sini oli kiipeämässä Kanttia ja ainakaan nuotiopaikalle ei kuulunut mitään draamaa, ja hyvinhän se menikin.

Säädettiin telttajärjestykset kuntoon ja mentiin nuotion ääreen skepuloimaan päivän tapahtumia ja tulevia lauantain hommia. Eerolle tuli Henri kaveriksi Tampereelta niin saatiin vielä sopevasti tasa parit.

Yöllä heräsin rapinaan ja heti tajusin, että tyhmänä olin jättänyt eväspussin teltan ulkopuolelle. Hiirihän se siellä mutusteli minun eväitä. Äkkiä teltan ovi auki ja eväspussi sisään. Aamulla tarkistin hiirivahingot ja onneksi se oli saanut vain palasen parin leivän kulmasta.

Lauantaiaamun tuumailun ja hyvän fengshuin ansiosta uskaltauduin lähestymään Salama reittiä laatalta. Tarkoitus oli kyllä kiivetä vielä vähän helpompi Ruotsalaisten reitti, mutta se oli varattu. Laatan reitit on kyllä komeita linjoja. Salaman alku meni kohtuu hyvin. Kamaa tuli kyllä kylvettyä vähän turhan paljon. Parin piissin jälkeen pitäis trädissäkin noudattaa sitä samaa sääntöä ku jääkiipeilyssä, että kun piissi on jaloissa vedetään pari muuvia ja laitetaan uus piissi. Ei tulis sitten turhaa roikuskeltua ja asenneltua piissejä. Vähän ennen puolen välin ankkuria on leveämpi kohta halkeamassa ja mullapa levis kortit pitkin mäkeä. Ei auttanu muuta ku tulla köyteen ja alas. Ehkä sitten ens kerralla. Henri kiskoi reittejä semmoisella tahdilla, että paremmasta väliä. Kiipeilyvarmuus oli kyllä miehellä ihailtavalla tasolla. Tuohon kun joskus pystyis itsekin.

Nöyrinä miehinä palattiin Tatun kanssa mantereelle. Syötiin vähän jotain ja päätin lähteä ottamaan träditouhuista revanssia. Valitsin nuotiopaikalta Vekaran alkuperäis variaation. Alun olin edellisellä kerralla joskus vuosia sitten kiivennyt, mutta lopun taisin silloin luistaa hieman helpomman kautta. Siinähän olikin makia sormihalkeama reitin yläosassa. Lopussa vielä näytti, että piissit jää laittamatta, kun halkeama umpeutui useita metrejä ennen ständihyllyä, mutta loppu oli sittenkin kunnon kahvarallia. Hieno reitti ja alkuun jos uskaltais vielä tempaista tuon Taivaanporttivariaation niin aika klassikko kamaa. Tatu oli tässä vaiheessa jo lämmennyt sen verran, että lähti ihmettelemään itselleen tekemistä. Sini ja Pate olivat meidän aamutoilailujen aikaan kiivenneet Sammalrännin, jossa siis nykyään ei enää sammal kasva ja olivat nyt kiipeämässä Puntari nimistä reittiä. Sammalränni oli kuulemma hieno reitti ja Tatu päätti ottaa siihen yrityksen. Reitin alku oli aivan märkä, mutta silti mahdollinen kiivetä. Veikkaan, että sillä oli kuitenkin suuri vaikutus psyykkeeseen, sillä alkupätkän puolivälissä kuului kutsu kiristää turvavaijeri. Muutamalla levolla mies kuitenkin taisteli itsensä toppiin. Ei ollut kyllä minunkaan mielestä ihan parasta mahdollista laatua tämä reitti. En tiedä tuliko kakkostellessa kiivettyä huolimattomasti, mutta aika liukkaan oloista kiveä oli sattunut tähän sisäkulmaan. Hemmetin hienon näköinen linja alhaalta katsoessa ehkä sitä pitää yrittää sitten ensi kerralla. Tosin minun makuuni saisi reitti olla kyllä ihan kuiva.

Ylhäällä tuumailtiin, että mitäs sitten. Käytiin katsomassa laatan reittejä josko sinne yksi yläköysi sopisi, mutta tiukkaa näytti tekevän. Sektorin toisen laidan reitit eivät taas näyttäneet ehkä kuitenkaan ihan niin klassikoilta, että olisi nyt viitsinyt niitä kiivetä. Sammalrännin viereisellä Riippuvat puutarhat reitillä olleiden virolaisten puuhat näyttivät kyllä sen verran hienolta, että päätettiin käydä tarkastamassa reitti yläköydellä. Laskin Tatun ensimmäisenä reitille. Mies väänteli ja käänteli ja varmistuspaikalta ei nähnyt mitä mies puuhaili. Ylhäällä Tatu totesi reitin olleen vähintäänkin mielenkiintoinen. Mielenkiintoisuus selvisi pian omakohtaisesti. Reitin loppu oli aika likainen ja kruksi lähti korpin pesästä linnun paskan ja oksennuksen keskeltä. Hienon näköinen reitti, mutta lopun kruksi ei ole kyllä Olhavan parasta antia.

Sitten kävikin hämärtämään ja siirryttiin Tatun kanssa nuotiopiiri touhuihin. Olin jättänyt epähuomiossa juustot ja meetwurstit autoon, joten illan päätteeksi piti ottaa verryttelyt Paten polkupyörällä ja käydä hakemassa eväkset. Istuttiin taas iltaa nuotiolla ja "viihdytettiin" nuotiopaikan lähelle leiriyteneitä partiolaisia. No itsepä olivat paikan valinneet.

Yöllä heräsin taas rapinaan. Tällä kertaa rapisi vielä vähän voimakkaammin kuin edellisenä yönä. Heti piti kelata läpi mitä tuli jätettyä teltan ulkopuolelle. Eipä tainnut jäädä muuta kun roskia. Syököön hiiret roskia jos haluavat tuumailin ja jatkoin unia. Toisetkin olivat yöllä heränneet rapinaan. No ei kannattais ihan teltan viereen jättää syötäviä tai ruoalta haisevia roskia.

Sunnuntaina kun heräiltiin päätettiin Tatun kans ottaa suunnaksi Sammalrännin viereinen sisäkulma. Tosin ensin kokeillaan nyt kaukaa viisaina yläköydellä ja vasta sitten mahdollisesti liidi hommiin. Niin reitin nimi oli Kaari. Tosi hienon näköinen reitti, jossa oli kolme pienemmän katon kiepsautusta. Reitti oli kyllä todella hieno. Ei merkkiäkään edellisen päivän liukkaudesta Sammalrännissä. Pari kohtaa oli hieman jämäkämpää ja totesin, että eipä taida olla tämän päivän liiditouhuja tuokaan. No ehkä ens kerralla.

Sitten painuttiinkin takaisin nuotiopaikalle ja liidailin siitä jälleen yhden variaation. Tällä kertaa se tais olla aika lailla helpoimmasta kohtaa. Tatu oli innokas kiipeilemään ja Piipittävien lipidien ja Hanin välillä arpa osui Haniin. Tatu oli sen jo aikaisemmin kesällä kiivennyt, mutta hauska reittihän se on, joten mikäs siinä kiivetä uudelleenkin. Siinäpä ne sitten saavutukset olikin. Eli ei paljon mittään, mutta hauskaa oli happea saatiin ja katseltiin muiden hienoja lähetys suorituksia. Tällä kertaa paikalle sattui oikein kansain vaellus ja nuotiopaikan ympärillä oli lauantai sunnuntai yöllä varmaan kymmenkunta telttaa. Mutta sanonpa vielä kerran, että onhan se kyllä mahtava paikka. Pääsisköhän huhtikuussa uudestaan...

Jostain syystä reppu painoi taas. En ole kyllä ihan varma haluaisinko tällä pakkauksella ajaa polkupyörällä.