Se löi täyttä turpaan. Ei mitään nättiä pikku avaria poskelle, vaan suoran keskelle nenää. Lasinaamana hajosin sirpaleina kivikkoon. Ei auttanut, vaikka kuinka yritin pehmittää ja puhua ympäri. Vain pieni hymyn kare kävi kivisillä kasvoillaan ja seuraavalla käännöksellä sain uudestaan kokea kylmää kyytiä.
Antti sillä välin haistoi hennon sävelen kuusien kuiskeesta. Otti kiinni ja tanssitti herkän tanssin varmalla otteella loppuun asti. Innoissaan valitsi toisen tanssin, mutta nyt ei harmoniaa löytynyt. Sävel oli hukassa. Mutta mitäpä pieni vastoinkäyminen haittaa? Tanssi on tanssittu ja ehkä seuraavalla kerralla löytyy uusi harmonia, joka siivittää tanssijat korkeuksiin.
Olin seurannut Antin huumaa sivusta, puun takaa. Näin pientä pehmenemistä kivisessä sielussa. Keräsin sirpaleeni ja paikkasin haavani. Seuraavaan tanssiin löysin jo hieman energiaa. Mutta ei, kuuset eivät kuiskanneet. Sointu oli väärä. Näin pienen eleen ja taas makasin kivikossa sirpaleina. Luovutin. Pakkasin sirpaleet reppuun ja lähdin etsimään herkempää sointua. Jospa seuraavalla kerralla virrat kohtaisivat ja tanssi kulkisi taivaisiin asti.
Onnea Antti hienosta lähetyksestä!
2 kommenttia:
Ehjänä säilyminen on yliarvostettua. Usein sitä unohtaa, että moni merkittävä asia alkaa hajoamisesta syttyvästä kipinästä.
Kiitosta vaan Antti tsempistä. Katellaan miten käy ens kerralla.
Lähetä kommentti