Olipas makia reissu. Tuurilla valkattiin Antin kans sama viikonloppu JPn ja Janin kans. Majoituttiin Piippukodassa, nautittiin aamupalaksi buranaa ja rommia ja loppupäivästä aurinkoa ja pehmeää jäätä. Kaks ja puoli päivää kiivettiin Korolla. Eli perjantaina illalla ajeltiin paikalle ja maanantaina iltapäivällä sitten kotia kohti.
Lenssu oli vähän niinkun puhkeamassa loppuviikosta ja niinhän siinä kävi, että perjantaina oli nenu tukossa ja mies hieman puolikuntoinen. No mutta Korouoma on kyllä niin hieno paikka, että pienessä lenssussaki siellä on ihan mukavaa hengailla. Suunnitelma oli että sikäli lenssu iskee varmistelen Anttia ja hörpin samalla teetä ja rommia. Suunnitelma uhkasi mennä puihin jo Kempeleessä kun Alko laittaa ovet kiinni kasilta ja aika alkoi käydä vähiin. Oltiin Zeppeliinin lähellä kymmentä vaille kasi ja joku aavistus laittoi kysymään Googlelta Alkon sijaintia. Onneksi kysyin. Alko oli muuttanut Zeppeliinistä Lidlin yhteyteen. Kerrankin oli mobiililaitteista hyötyä. Käytiin kaupoilla ja jatkettiin Posiota kohti. Tässä vaiheessa satoi vettä eikä jääkiipeily näyttänyt vielä oikein vahvalta vaihtoehdolta. Pudasjärvellä pidettiin hampurilaistauko ja Posiolla oltiin klo 00 melko tarkkaan. Onneksi vesisade oli muuttunut lumeksi ja lumipenkat tien laidoilla korvanneet Oulun nurmikentät. Nesteeltä avaimet kyytiin ja kohti Korouomaa.
Tarkoitus oli laskea parkkikselta suksilla laakson pohjalle ja rysähtää suoraan Piippukodan lavereille. Olin testannut jääkiipeilykenkien hiihto-ominaisuuksia kotosalla ja todennut ne ihan toimiviksi. No nyt löytyi sitten se heikko kohta. Eli kengän varsi on niin taipuisa, ettei leveähköön sukseen saa tarpeeksi painetta. Tähän vielä 30 kg reppu selkään ja voin kertoa että mäki mentiin alas kävelemällä. Mutta hei tulipahan testattua. Piippukodalle saavuttiin siis yö myöhään. Kota oli hyvässä kunnossa ja sinne oli jopa hommattu jonkinlainen astiasto. Kodassa on kyllä oma fiiliksensä. Eihän siellä saunaa ole eikä muita mukavuuksia, mutta kaikki tarvittava löytyy.
Sukset, kantamukset ja jyrkkä alamäki sopii huonosti yhteen. Antti taisteli hienosti suksilla perille asti. Minulla loppui uskallus puoleen väliin rinnettä.
Aamulla heräiltiin ysin maissa, kurkku oli kipeä ja räkä valui nenästä. Aamupalaksi nappasin buranaa ja huuhdoin rommiteellä. No olihan siinä vähän muutakin syötävää, mutta olo parantui sen verran, että kait sitä vähän kiivetäkin uskaltais. Yhdentoista pintaan oltiin putouksilla. Ekana päivänä oli tarkoitus käydä katsomassa varsinkin Onnekkaan ja Tuulentien kunto ja kiivetä jotain sellaista mitä ei vielä Korolla olis tullut kiivettyä. Ruskeavirta näytti aika paahtuneelta. Mammutilla vesi lorisi, mutta oikean laidan pilarit näytti vielä olevan kiipeilykunnossa. Aurinko porotti ja hiki virtasi polkua tallustellessa. Sykkeestä huomasi, ettei mies ollut ihan ykkös vedossa. Onnekas paljastui puiden takaa melkein heti Mammutin jälkeen. Putous näytti polulta katsottuna ihan komealta. En ole varma olenko sitä koskaan ennen nähnytkään. Oikeasta laidasta valui hieman portaikkoinen läiskäre ja varsinainen pilari piiloutui kätevästi suuren kuusen taakse. Onnekkaan pilari on kyllä hieno. Tai no oli ainakin tänä vuonna ollut. Nyt ylä ja ala osa oli keskikohdasta enää hiuksen hienosti kiinni toisissaan. Jään laatu näytti kyllä vielä aika hyvältä. Puut ja kallion kulmaus olivat ilmeisesti sopivasti olleet suojaamassa putousta.
Antin kans puntaroitiin linjoja ja tekemisiä ja esitin kainon toiveen, että lenssultani voisin suorittaa ensin kuntotestin kakkostelemalla jonkun linjan. Antti tuumaili putousta ja totesi, että ainakaan hän ei tuota pilaria liidaa. Näytti liian vaaralliselta. Oikean laidan linja sen sijaan näytti aika hyvältä. Siellä täällä oli aika vähän jäätä, mutta varmistuksia voisi saada ihan hyvin ja kiipeily ei varmaankaan olisi hirvittävän vaikeaa. Antti terävään päähän ja minä ihmettelemään. Meno näytti ihan Keski-Suomi kiipeilyltä. Alkuun hyllylle nousu, sitten oikealle hyllyä pitkin varsinaiselle linjalle, väliin ohutta väliin paksua seinällä kiemurtelevaa kapeaa linjaa, joka oli välillä jopa jyrkkä. Antti kiipesi rennon oloisesti ja pian olikin aika seurailla. Kiipeily onnistui ilman sen suurempia ongelmia, ja linjakin näytti hyvältä, joten ei kun miestä terävään päähän. Oli kyllä hauska linja. Ruuvien paikkoja sai kyllä vähän katsella kun välillä jäätä oli viitisen senttiä paksusti ja vähän matkan päässä sitten taas parikymmentä senttiä eli ei mikään ihan simppeli linja kuitenkaan. Kivaa oli ja sain uuden putouksen kiivettyä. Hyvä päivä jo tähän mennessä.
Pakattiin kamat ja siirryttiin eteenpäin. Jaska Jokunen näytti todella leveältä ja jäätä oli paksusti. Paikoin jää näytti polulta katsottuna hieman palaneelta ja osittain aika rei-ille hakatulta, mutta suurimmaksi osaksi Jaska oli ihan hyväkuntoinen. Jatkettiin eteenpäin. Parin mutkan takaa paljastunut Tuulentie ei sitten ollutkaan ihan niin hyvän näköinen. Läpi paahtunutta jäätä koko putouksen leveydeltä. Kyllähän tuotakin varmaan kiipeää, mutta varmistaminen ei olisi herkkua. Tsuumailin Tuulentieltä linjaa ja suunnittelin siitä kiipeäväni, vaikka jää ei ihan optimi kunnossa olisikaan. Käveltiin eteenpäin ja Antti näki Revontuli putouksen ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Revontuli olikin hyvässä kunnossa. Vasemmassa laidassa oli jopa ihan pystyä jäätä ja muutenkin ihan kivan näköinen linja. Pysty jää veinas käydä Antilla henkiseksi, mutta hyvällä sykkeellä mies kiipesi linjansa eikä lähtenyt oikomaan helpommille variaatioille putouksen keskivaiheilla. Antti jäi laskeutumaan Revontulelle ja päätin kipaista katsomassa Tuulentien linjaa. Putouksen alta katsottuna pilarit olivat aika lyhyitä eikä jään laatu sävähdyttänyt. Päätin kiivetä myös Revontulen. Siinä oli sentään hyvää jäätä. Antin linjan alku olikin sitten ihan oikeasti pystyä. Putouksen puolesta välistä kulma taittui hieman loivemmaksi ja lopussa oli vielä muutaman metrin pysty jos ei halunnut kiivetä pättäreitä vasemmalta. Komia linja ja Revontuli on vieläkin mielestäni yksi parhaista putouksista Korouomassa.
Alkpueräinen suunnitelma oli ollut ehtiä "back to the bar by six", mutta seiska oli huomattavasti realistisempaa. Piippukodan iltatunnelmissa sanailtiin JPn ja Janin kans, tarkistettiin linjoja päivän kuvista, laitettiin evästä ja nautittiin hieman punkkua kaminan loimussa. Kyllä piippukota tällaisella neljän hengen retkueella on oikein jees. Tilaa puuhailla on tarpeeksi ja rotkolaakson iltatunnelmat ovat vertaansa vailla. Illalla miehet taisi sammua jo vähän kympin jälkeen. Paljoa ei siis tarvinnut unta pyydellä.
Sunnuntai 3.4.2016
Sunnuntaina heräiltiinkin sitten huomattavasti aikaisemmin. Lenssu oli hieman muuttanut olomuotoaan, mutta vaati edelleen burana startin. Aamuhärväysten jälkeen liikkeellä oltiin jo ysiltä. Aika tarkkaan kahteen tuntiin oli nyt molempina aamuina päästy liikenteeseen. Eipä mikään maailman ennätys, mutta nyt olikin tarkoitus naatiskella tällä reissulla. Alunperin oli tuumailtu, että sunnuntaina olis heilahdettu tarkistamaan Sudenhammas ja Kaunein. Jään paahtuneisuudesta johtuen usko edellisten kuntoon ei ollut kova ja päädyttiinkin vanhoille tutuille eli Jaskalle ja Ruskealle.
Illan tuumailuista rohkaistuneena Jani oli päättänyt lähteä testaamaan Onnekkaan pilaria. Pojat oli ottaneet aamulla vähän nopeamman lähdön ja meidän päästyämme paikalle Jani oli jo koputtelemassa Pilarin alaosaa. Kiipeily oli rennon näköistä ja minua alkoi taas poltella pilarin kiipeäminen. Lähes putouksen yläosasta Jani lipsautti jalan irti ja oli ilmeisen lähellä tippua. No ei onneksi sen ihmeempää. Herätteli vain varmistajaa. Hieno linja ja makian näköstä kiipeilyä. Lähdettiin kuitenkin Antin kans Jaskalle tarkistamaan sieltä lauantaina katsottuja linjoja.
Jaskan vasempaan laitaan siis sen normaalin hienon pilarin vasemmalle puolelle oli muodostunut tänä vuonna todella komea ja pysty pilari. Kiipeily oli kyllä hienoa. Hakut sai ekalla lyönnillä jäähän ja ruuvitkin pysyivät hyvin. Sää oli niin lämmin, ettei tarvinnut palella. Aurinko paistoi ja maisemista oli kiva nautiskella kiipeilyn lomassa - ykkösluokan parhautta. Laskeuduin ja keräsin rojut samalla ja ei kun Antti terävään päähän. Antti herkutteli saman linjan. JP ja Jani saapuivat paikalle ja kiipesivät perinteisen vasemman laidan pilarin, joka ei tällä kertaa ollut aivan pystyä. Homma hoituikin nopeasti ja Antti ja Jani taisivat olla yhtäaikaa ylhäällä. JP kiipesi pilareiden välistä melkoisen näköisen verhojumpan samalla testaillen jääverhojen kestävyyttä. Pojat tuumasivat Onnekkaan pilarin olevan hyvässä kunnossa, joten päätin kokeilla sitä itsekin. Antilla oli vielä intoa kiivetä Jaskalla ja päätti kiivetä keskeltä oikein hyvän mielen linjan. Pitkää ja hieman loivempaa jäätä. Mikäs siinä kiivetessä - makiaa hommaa. Pojjaat lähtivät katsomaan Tuulentietä ja Revontulta. Kiipesin Antin linjan kakkosena, jotta sain vähän verta liikkeelle sitä pilaria ajatellen.
Laskeuduttiin kerättiin romut ja lampsittiin takaisin Onnekkaalle. Alhaalta yritin tuumailla parasta linja valintaa ja mistä kohtaa pilaria ei kannattaisi koputella kovin lujaa. Heitin varusteet niskaan ja lähdin kiipeämään. Jää oli kyllä mukavan helppoa kiivetä noinkin pystyksi. Valmiita puikkojään reikiä siellä täällä, joten energiaa ei paljoa kulunut lyömiseen. Pääsin heikon kohdan alapuolelle ja väänsin ruuvin. Ruuvi tuntui olevan vähän huonosti kiinni, joten yritin vähän kurkata puikkojen välistä miten se oli mennyt ja olisiko vieressä parempaa paikkaa. No ruuvi oli molemmista päistään sentin pari kiinni ja loppu oli puikkojen välistä ilmaa. Toinen pää oli vielä ohuehkossa puikossa. Tähän ruuviin ei siis kannattaisi edes istua lepäämään. Yritin tuumailla parempaa paikkaa ruuville, mutten tuntunut löytävän. Katselin linjaa eteenpäin ja tuumailin vaihtoehtoja. Ylempänä jään varmistettavuus näytti yhtä epäilyttävältä kun alhaalla. Linjan kiipeäminen nuilla varmistuksilla vastaisi suurin piirtein vapaa sooloa, mihin en nyt ollut valmiina. Jonkin aikaa roikuttuani ja tuumailtuani totesin, että paras vaihtoehto tällaisilla varmistuksilla ja hetken fengshuilla olisi kiivetä alas. Pakittaminen ei tuottanut vaikeuksia muuta kuin henkisesti luopua hienon linjan kiipeämisestä. Toisaalta heikot varmistukset helpottivat päätöstä. On se Jani vaan hurja miäs, ei voi mitään. Tekemättä jäi siis tällä kertaa. Jospa se muodostuisi ensi talvena hieman jämäkämpänä uudestaan.
No mitäs sitten tehtäisiin? Antti tuumasi, että saisin liidata mitä haluaisin tälle päivälle. Tuumailin vaihtoehtoja. Jaskan ja Revontulen parhaat linjat oli jo kiivetty, Mammutti ja Tuulentie taas eivät oikein näyttäneet houkuttelevilta. No kiivetään Ruskea virta. Se on kuitenkin aina oikeaa kiipeilyä kiipesi sen miten hyvänsä. Putous näytti todella paahtuneelta. Parista kohtaa meni ylös hieman sinisemmän värinen linja ja kovalla arvauksella siinä kohtaa jää voisi olla hieman parempaa laadultaan. Putouksen alaosa ei näyttänyt ihan niin jyrkältä kuin mitä Jaska ja Revontuli olivat olleet. Lähdin kiipeämään ja muistutin Anttia, että 60m köydet menee aika tiukalle. Ruskea onnistui jälleen yllättämään ja alaosa tuntui ja näytti aika pystyltä. Ehkä se pituus vaan tekee tepposet ja kiivetessä reitti näyttää jyrkemmältä kuin mitä se oikeasti on. Jää oli kyllä melkoista sokeria. Ruuveja varten pinnasta piti kaivaa reilu viis senttiä sokeria pois, jotta ruuvin sai kunnolliseen jäähän. Veikkaukseni linjan hieman paremmasta jäästä näytti pitävän paikkansa. Jos linjalta ajautui jonkin verran sivuun jää muuttui heti aivan sokeriksi ja tuossa linjalla kuitenkin yleensä hakut sai jäähän yhdellä iskulla ilman sen suurempaa ongelmaa. Kiipeily oli jälleen ykkösluokan kivaa. Mukavaa hommaa ja sitä oli riittämiin. Korkeuttakin Ruskealla on sen verran, että roikuskellessa ja hengitellessä oli jälleen mukava katsella maisemia ja kuunnella palokärjen touhuiluja. Antilta oli Ruskean virran liidi vielä tekemättä ja kakkosena kiivetessään mies fiilisteli ja tuumaili, että josko sitä huomenna sitten siitä itsekin. Alas päästyämme kello olikin jo ehtinyt sen verran yli pykälästä, että taas oltaisiin takaisin kodalla seiskaksi. Kymmenen tunnin kiipeilypäivä väsytti jälleen sen verran, ettei unta tarvinnut kauaa odotella.
Maanantai 4.4.2016

Mammutti jo aika keväisessä kunnossa.
Turistit kohteessa
Onnekas piiloutuu kuusen taakse. Bongaa turisti.
Meitsi laskeutuu Onnekkaalta. Oikeassa laidassa kiivetty linja.
Tuulentie jo aika paahtuneena
Revontuli taas hyvässä iskussa. Jännä miten paljon eroa on putousten kunnossa ihan lyhyelläkin etäisyydellä toisistaan.
Antti Revontulella. Makian pystyä ja suhteellisen hyvä jää.
Kuinka toimia jos kohtaat sauvakävelijän? Tekeydy kuolleeksi. Todennäköisesti se jättää sinut rauhaan.
Piippukota on hyvässä iskussa. Lämpenee nopeasti ja tunnelma on ainutlaatuinen.
Moterni kiipeilijä lepuuttaa laverilla
Sunnuntai 3.4.2016
Sunnuntaina heräiltiinkin sitten huomattavasti aikaisemmin. Lenssu oli hieman muuttanut olomuotoaan, mutta vaati edelleen burana startin. Aamuhärväysten jälkeen liikkeellä oltiin jo ysiltä. Aika tarkkaan kahteen tuntiin oli nyt molempina aamuina päästy liikenteeseen. Eipä mikään maailman ennätys, mutta nyt olikin tarkoitus naatiskella tällä reissulla. Alunperin oli tuumailtu, että sunnuntaina olis heilahdettu tarkistamaan Sudenhammas ja Kaunein. Jään paahtuneisuudesta johtuen usko edellisten kuntoon ei ollut kova ja päädyttiinkin vanhoille tutuille eli Jaskalle ja Ruskealle.
Illan tuumailuista rohkaistuneena Jani oli päättänyt lähteä testaamaan Onnekkaan pilaria. Pojat oli ottaneet aamulla vähän nopeamman lähdön ja meidän päästyämme paikalle Jani oli jo koputtelemassa Pilarin alaosaa. Kiipeily oli rennon näköistä ja minua alkoi taas poltella pilarin kiipeäminen. Lähes putouksen yläosasta Jani lipsautti jalan irti ja oli ilmeisen lähellä tippua. No ei onneksi sen ihmeempää. Herätteli vain varmistajaa. Hieno linja ja makian näköstä kiipeilyä. Lähdettiin kuitenkin Antin kans Jaskalle tarkistamaan sieltä lauantaina katsottuja linjoja.
Jaskan vasempaan laitaan siis sen normaalin hienon pilarin vasemmalle puolelle oli muodostunut tänä vuonna todella komea ja pysty pilari. Kiipeily oli kyllä hienoa. Hakut sai ekalla lyönnillä jäähän ja ruuvitkin pysyivät hyvin. Sää oli niin lämmin, ettei tarvinnut palella. Aurinko paistoi ja maisemista oli kiva nautiskella kiipeilyn lomassa - ykkösluokan parhautta. Laskeuduin ja keräsin rojut samalla ja ei kun Antti terävään päähän. Antti herkutteli saman linjan. JP ja Jani saapuivat paikalle ja kiipesivät perinteisen vasemman laidan pilarin, joka ei tällä kertaa ollut aivan pystyä. Homma hoituikin nopeasti ja Antti ja Jani taisivat olla yhtäaikaa ylhäällä. JP kiipesi pilareiden välistä melkoisen näköisen verhojumpan samalla testaillen jääverhojen kestävyyttä. Pojat tuumasivat Onnekkaan pilarin olevan hyvässä kunnossa, joten päätin kokeilla sitä itsekin. Antilla oli vielä intoa kiivetä Jaskalla ja päätti kiivetä keskeltä oikein hyvän mielen linjan. Pitkää ja hieman loivempaa jäätä. Mikäs siinä kiivetessä - makiaa hommaa. Pojjaat lähtivät katsomaan Tuulentietä ja Revontulta. Kiipesin Antin linjan kakkosena, jotta sain vähän verta liikkeelle sitä pilaria ajatellen.
Laskeuduttiin kerättiin romut ja lampsittiin takaisin Onnekkaalle. Alhaalta yritin tuumailla parasta linja valintaa ja mistä kohtaa pilaria ei kannattaisi koputella kovin lujaa. Heitin varusteet niskaan ja lähdin kiipeämään. Jää oli kyllä mukavan helppoa kiivetä noinkin pystyksi. Valmiita puikkojään reikiä siellä täällä, joten energiaa ei paljoa kulunut lyömiseen. Pääsin heikon kohdan alapuolelle ja väänsin ruuvin. Ruuvi tuntui olevan vähän huonosti kiinni, joten yritin vähän kurkata puikkojen välistä miten se oli mennyt ja olisiko vieressä parempaa paikkaa. No ruuvi oli molemmista päistään sentin pari kiinni ja loppu oli puikkojen välistä ilmaa. Toinen pää oli vielä ohuehkossa puikossa. Tähän ruuviin ei siis kannattaisi edes istua lepäämään. Yritin tuumailla parempaa paikkaa ruuville, mutten tuntunut löytävän. Katselin linjaa eteenpäin ja tuumailin vaihtoehtoja. Ylempänä jään varmistettavuus näytti yhtä epäilyttävältä kun alhaalla. Linjan kiipeäminen nuilla varmistuksilla vastaisi suurin piirtein vapaa sooloa, mihin en nyt ollut valmiina. Jonkin aikaa roikuttuani ja tuumailtuani totesin, että paras vaihtoehto tällaisilla varmistuksilla ja hetken fengshuilla olisi kiivetä alas. Pakittaminen ei tuottanut vaikeuksia muuta kuin henkisesti luopua hienon linjan kiipeämisestä. Toisaalta heikot varmistukset helpottivat päätöstä. On se Jani vaan hurja miäs, ei voi mitään. Tekemättä jäi siis tällä kertaa. Jospa se muodostuisi ensi talvena hieman jämäkämpänä uudestaan.
No mitäs sitten tehtäisiin? Antti tuumasi, että saisin liidata mitä haluaisin tälle päivälle. Tuumailin vaihtoehtoja. Jaskan ja Revontulen parhaat linjat oli jo kiivetty, Mammutti ja Tuulentie taas eivät oikein näyttäneet houkuttelevilta. No kiivetään Ruskea virta. Se on kuitenkin aina oikeaa kiipeilyä kiipesi sen miten hyvänsä. Putous näytti todella paahtuneelta. Parista kohtaa meni ylös hieman sinisemmän värinen linja ja kovalla arvauksella siinä kohtaa jää voisi olla hieman parempaa laadultaan. Putouksen alaosa ei näyttänyt ihan niin jyrkältä kuin mitä Jaska ja Revontuli olivat olleet. Lähdin kiipeämään ja muistutin Anttia, että 60m köydet menee aika tiukalle. Ruskea onnistui jälleen yllättämään ja alaosa tuntui ja näytti aika pystyltä. Ehkä se pituus vaan tekee tepposet ja kiivetessä reitti näyttää jyrkemmältä kuin mitä se oikeasti on. Jää oli kyllä melkoista sokeria. Ruuveja varten pinnasta piti kaivaa reilu viis senttiä sokeria pois, jotta ruuvin sai kunnolliseen jäähän. Veikkaukseni linjan hieman paremmasta jäästä näytti pitävän paikkansa. Jos linjalta ajautui jonkin verran sivuun jää muuttui heti aivan sokeriksi ja tuossa linjalla kuitenkin yleensä hakut sai jäähän yhdellä iskulla ilman sen suurempaa ongelmaa. Kiipeily oli jälleen ykkösluokan kivaa. Mukavaa hommaa ja sitä oli riittämiin. Korkeuttakin Ruskealla on sen verran, että roikuskellessa ja hengitellessä oli jälleen mukava katsella maisemia ja kuunnella palokärjen touhuiluja. Antilta oli Ruskean virran liidi vielä tekemättä ja kakkosena kiivetessään mies fiilisteli ja tuumaili, että josko sitä huomenna sitten siitä itsekin. Alas päästyämme kello olikin jo ehtinyt sen verran yli pykälästä, että taas oltaisiin takaisin kodalla seiskaksi. Kymmenen tunnin kiipeilypäivä väsytti jälleen sen verran, ettei unta tarvinnut kauaa odotella.
Hurja Jani liidaa Onnekkaan pilaria. Hyvin tuntui kestävän. Joskus vielä itsekin.
Maisemia Jaska Jokuselta
Antti liidaa Jaskalla komiaa pilaria.
Laakson pohjan näköalareitti helpotti kyllä huomattavasti siirtymistä putouksille. Hienot maisemat polulta. Voin suositella ihan vaan makkaranpaistolenkkinäkin.
Urpo Ruskean virran topissa. Komiat on laakson maisemat ja palokärjen puuhailut antavat mukavan äänimaailman.
Maanantai 4.4.2016
Maanantaina heräiltiin taas kohtuu ajoissa. Päätettiin mennä Antin kans Ruskealle virralle uudestaan, jotta Anttikin saisi sen kiivettyä. Sopihan se mulle, kun viimeinen päivä on aina kuitenkin hieman vajaa ja Ruskealle virralle ei tarvinnut paljoa siirtyä majapaikasta. Antti paukuttelikin Ruskean näytöstyyliin. Hieman ehkä pientä ramppikuumetta oli havaittavissa, mutta hyvin se meni ilman suurempia kommelluksia. Kiipesin Antin perässä kakkosena ja liidasin sitten vielä itse uudestaan melkein samasta kohtaa. Vain hieman eri kohdasta vaihtelun vuoksi. Kyllä ensi talvena pitää tulla taas uudestaan.
Kaunein jäi nyt vieläkin kiipeämättä. Tai no en oo sitä koskaan edes nähnytkään. Josko sitä sitten ensi talvena saisi aikaiseksi. Vaikka jäihän tuohon nyt vielä sitten se Tuulentie ja Onnekkaan pilarikin tekemättä. Toisaalta Ruskea virta tuli kiivettyä ties monennenko kerran ja kyllä se aina on yhtä hienoa hommaa. Sukset oli nyt sitten kuitenkin turhaa matkassa. Sitä arvottiin jo kotoa lähtiessä, mutta parempihan se oli, että olivat matkassa turhaan, kun että niitä olis tarvittu ja ei olisi matkassa ollut. Mutta joo ylämäki oli jälleen tai etenkin nyt lenssuisena raskas tampata ja soija virtasi ihan huolella. Oulun loistavan hampurilaispaikan www.kauppuri5.fi Teurastaja-hampurilaisen saattelemana kotosalla oltiin siinä kahden maissa yöllä. Olihan hieno reissu. Ens talvena uudestaan.

Ruskean virran alaosaan muodostuu aina välillä hauska jääluola.
Antin ensimmäinen Ruskean virran liidi. Hyvin meni aivan ongelmitta.
Antti ja varmistamisen sietämätön keveys
Kamat kasaan ja miehet kohti kotia
Ruskea virta oli aika paahtunut, mutta vielä aivan kiivettävissä.
Jaskan ja Tuulentien välistä löytyisi tämmöinen läiskäre. Siinähän ois pohjosen pojille uutta mikstapaikkaa. Onkohan kukaan käyny katsomassa?
6 kommenttia:
http://www.rollomixed.com/2012/03/korouoma-derby-2012.html
No katoppa vaan. Tuo vois vaikka ollaki sama läiskäre tuossa Tuulentien ja Jaskan välissä. Aika paljon enempi ollu silloin jäätä.
Jep se kulukee nimellä F18 ainakin joissain yhteyksissä! Ihan hyvä mäki jos sattuu kelilleen.
Hyvän näkönen mäki tosjaan. Et oo Tapsa kuivemmalla kiivenny? Aattelin vaan, että liekkö se kivi on kiivettävissä jos ei jäätä ole liikaa.
En tiedä, mutta en usko. Kivi tuppaa olemaan tolla suunnalla semmosta aika huonosti kiivettävää. Pieniä släbejä hyllyjä toistensa päällä ilman halkeamia. Mutta en tosiaan tiedä millään muotoa varmaksi, se oli silloin 100% jäällä kun kiipesin sen.
Tuotapa tuumailin, ettei välttämättä ole kiivettävissä ilman jäätä. No pitää ens talvelle buukata useampi reissu ja toivoa hyvää jää talvea.
Lähetä kommentti