Paavalinvuoren seikkailukiipeilyparatiisi

Lämmöt on ollu sillä lailla kohillaan, ettei kovien reittien kiipeämisestä tarvitse kuin haaveilla. No niitä voi sitten elo- syyskuussa yrittää taas uudestaan. Kesäloman keskellä oon saanu aikaiseksi muutaman sisäreenin ja tokihan sielläki lämmintä oli - parhaimmillaan tais ullakon mittari näyttää 37 astetta. Pari kertaa on kuitenki lämmöistä huolimatta pyörähdetty tuossa Paavalinvuoressa. Mielessä oli pyöriny, että sinne saisi yhteen kulmaukseen kaksi trädi linjaa.Näyttivät helpoilta ja lyhyiltä niin ei ollu viitsiny vaivautua. No nyt saatiin sitten vihdoin aikaiseksi ja reitit yllättivätkin positiivisesti.

Eka kerralla olin liikenteessä Eskon kans ja tarkotuksena oli saada vaan vähän liikettä niveliin kun oli niin kuuma. Mittari näytti terassin varjossa 33,3 astetta. Käveleskelin paikalle ja Esko oli jo harjaamassa viereiselle feissille aika jämäkän oloista pätkää. Joskus tuota itekin vilkuillut, mutta vaikutti niin vaikealta etten vaivautunut sitä puhdistelemaan. Petrus ja Pate harjailivat viime vuonna nurkan halkeamia ja tarkotuksena oliki nyt Eskon kans niitä kokeilla. Nopealla vilkaisulla nurkkaan johtava ramppi näytti helpolta ja itse nurkkaus vähän vaikeammalta, muttei sekään kovin vaikealta. Ajattelin kokeilla ramppia ja Esko innosti ground up tyyliin. No ei siinä, muuta ku köyttä kiinni. Harjailin alun otteet hyllylle ja punkesin siihen seisomaan. Otin teräsharjan mukaan, koska yläosa ei näyttänyt aivan puhtaalta sekään. Hyvä kun otin. Reitti oli aivan jäkälän ja mullan peitossa. Sain jonkinlaisen piissin paikalleen ja uskalsin nousta vähän ylemmäs. Ylempi halkeama oli aivan ummessa kovaa multaa ja kiviä. En saanut mitään varmistusta laitettua. Kurkkasin vielä vähän ylemmäs, mutta ei mitään mahdollisuuksia varmistukselle. Päätin ottaa pakit. Esko siirtyi köyden terävään päähän. Asetteli alemmat varmistukset paikoilleen ja kiipeili varmistamattoman pätkän ohi. Yläosaan saikin sitten jo hyvät varmistukset ja näin tuli tämä linja avattua. Nimeksi Tyyrpuuri ja vaikeus jossain ala vitosta.

Laskeuduin linjan sitten halkeamakoukun ja teräsharjan kanssa ja putsailin niin hyvin kuin sain. Aiemmin varmistamattomaan pätkään syntyi halkeamakoukulla kohtuu siistiä jälkeä johon saa nyt ihan hyvät varmistukset. Linja on siis nyt hyvin kiivettävissä ja hyvä lisä Paavalinvuoren seikkailureitteihin. Itse en ehtinyt enää liidiä tehdä, mutta yläköydellä vielä pikaisesti muuvit testasin ja puhistelin vielä irtosoraa otteilta. Esko testasi sitten yläköydellä feissille putsaamaansa linjaa. Alku meni ihan hyvin, mutta loppu puolikas oli aika jämäkän näköstä. Mies puhisi, että tää on varmaan 8b tai jotain. No meikän 7a arvaus tais sitte mennä vähän kiville ;)

Liidi jäi polttelemaan ja se toinenkin linja pitäisi siihen aukaista. Toisen kerran pääsinkin samoille nurkille heti neljän päivän kuluttua. Eli homma oli hyvin muistissa. Tultiin Janin kans uudestaan seikkailemaan, kun helteet tuntui jatkuvan. Olin hieman ennen Jania paikalla, joten heitin kamppeet niskaan ja laskeuduin putsaamaan sitä kiipeämätöntä versiota kulmauksesta. Seinä oli yllättävänkin hänkki en oikein tahtonut päästä putsaamaan halkeamaa. Onneksi halkeamakoukkuun tuli tehtyä niin pitkä varsi, että sillä sai aika hyvin roinat halkeamasta. Sitten vaan Jani narun päähän. En voinut tietenkään mennä ekana kiipeämään, muuten Janilta olisi mennyt onsight mahdollisuus reitteihin. Jani lähti vasta puhdistettuun nurkkaan ja punkesi ja ähisi itsensä hyllylle kunnon tappelulla. Minusta beta näytti vähän vaikean puoleiselta, muttei sitä passaa mennä toisen onsightia arvostelemaan. Reitille nimeksi Koira nimeltä Selma ja vaikeus varmaan kuus miikan paikkeilla.

Sitten pitikin minun hypätä terävään päähän. Jotenki veinas jänskättää, kun tuommonen vahva mies edellä puhisee reitillä minkä ehtii. No ei se auta. Mulla oli arvaus, että reitti vois mennä helpommallakin beetalla stemmaten siten, ettei tarvii mennä hänkkäävään kulmaukseen sisälle. Tällainen stemmailu on aika hienoa, kun siinä jää ilmaa paljon kiipeilijän ja kiven väliin. Samalla tietysti vähän henkistä. Harjailemani jalkaotteet oli kyllä ollu aika huonoja, mutta niillä mennään mitkä on jaettu. Jalat oli vähän epävarman oloiset kiivetessä, mutta ne pääsee kohtuudella stemmaamaan ja käsiotteet on aika hyvät joten arvaamani beetta toimi kuin toimikin. Jani veinas, että näytti niin paljon paremmalta, että halusi kokeilla uudestaan. Hyvin näytti meikän beetta toimivan Janillekin ja mies vähän ihmetteli miten ei sitä heti huomannut. No onsight on onsight eikä siinä aina kaikkea huomaa. Sitten oli hommat puolessa välissä ja miesten aika siirtyä Tyyrpuuriin. Jani liidaili linjan ensin ja nousu meni ilman sen kummempia ihmettelyjä. Sitten minun vuoro turata hommat. No ei sentään ihan hyvin sain nyt varmistukset, vaikka edelliseltä kerralta hieman hommaa jännitin. Asiallinen setti hellepäivän kunniaksi. Sitten olisikin edessä ralli viikko ja taukoa kiipeilyistä. Toivottavasti kelit vähän jäähtyis niin pääsis taas yrittään nuita kovempia reittejä.

Paavalinvuoren laivankeula eli Kokka

Esko avaa reittiä Tyyrpuuri

Jani putsailee vielä kulmaa liidin jälkeen

Koira nimeltä Selma saa näköjään otsasuonet pintaan