maanantai 27. tammikuuta 2014

Voihan jääkausi

Mie haluaisin kiivetä sitä ja sitä ja sitä. Et vielä. No miksei? Talveakaan kohta "enää" kaks kuukautta jäljellä. No siksei. Kyllähä sie sen tiiät. Haba ei riitä. Painu reenaamaan siitä. Sitä paitsi aina töitten jälkeen on pimiää ja viikonloppuina muita menoja. No mikäs se nyt noin miestä riivaa? No ku mie haluaisin kiivetä muutaman reitin tuolta Paavalinvuoresta. No ni miehän sanoin jo että ei vielä. Painut reenimestoille hakemaan tuntumaa ja kestävyyttä. Pakkasetkin on niin kovat, että palellutat vaan näppis mikstapläjäyksillä. No selvä. Miepä menen sitte tuntumaa hakemaan.

Niin tällä kaudella ei ole meikälle ajan käytön kannalta realistista lähteä käymään oikeilla peli mestoilla, joten täytyy keskittyä näihin kotipuolen hommiin. Olishan sitä täälläki. Paavalinvuoressa mikstaa ja tuolla metässä kuulemma jotain jäätä mitä ei ole tullu ikinä käytyä tarkastamassa. Otetaanpa ne siis tälle kaudelle kiikariin.


Reenimestalla 16.1. näytti tältä. Mikko testailee kuivakkaa kulmausta


Aika kivasti on kertynyt vettä maaperään piiitkän syksyn ansiosta. Pari viikkoa sitten putoukset valutteli vettä oikein kunnolla ja vielä viimeviikollaki tuli paikka paikoin kuin hanasta. Pakkastakaan ollu ku 22 ja illemmalla ehkä vielä enempi. No saas nähä kauanko vettä valuu, kun pakkasta on pitänyt jo pari viikkoa ja lunta ei ole kuin viitisen senttiä. Ainakin jäätä muodostuu lisää mukavasti.

Neljättä kertaa olin torstaina jäillä ja vieläkään en ole saanut visiiriä kiinni kypärään. Tuli vaan mieleen, kun Jani louhi jäätä irti ja sai nenän varteen legendaarisen vekin. Onneksi ei sen ihmeellisempää. Muut varusteet tuntuu pelaavan ihan hyvin. Varpaatkin pysyy lämpimänä reippaasta pakkasesta huolimatta. Kyllä nuo Spantikit on vaan mukavan lämpöset. Halpis soft shellin alla oli kaks lämpökerraston paitaa ja siihen olis voinu kyllä lisätä vielä fleecen. No muistetaan ens kerralla.

Jään koostumushan oli kuin betonia ja putoukset halkeilivat mukavien pamausten saattelemina. Jäätä saiki hakata sitten oikein olan takaa. Aika mielenkiintosta kyllä miten paljon kovemmalle ottaa hakata tuota jäätä kuin vain huukkailla hakuilla valmiita koloja. Se hakun lyöminen jäähän ja isku käsivarren lihaksistolle tuntuu tässä olevan se vaikein juttu. Tämmösillä pakkasilla vois ehkä petzlin teräpainot olla hyvä kiinnitellä paikalleen. Täytyypä sitäki testata ens kerralla. Kyllä talviurheilu on sitten hienoa.


Antti ottaa mittaa teräsjäästä. Paksuutta olis helposti liidikäyttöön.



 Varmistajalla vähän ajatus vaeltaa tuossa pakkasessa


Ei kommentteja: