perjantai 23. elokuuta 2019

Suunto5 part2

Opetellu käyttämään tuota unen seurantaa ja body resources toimintoa. Parina yönä olen luullut nukkuneeni ihan hyvin, mutta kello väitti, että unen laatu on ollut huono ja palautuminen ei juuri minkäänlaista. No selvisi se sitten päivää myöhemmin syykin asiaan. Sain nimittäin viikonloppuna lenssun. Niin se vaan näkyy leposykkeessä jos kropassa on jotain meneillään. Vielä kun oppisi tulkitsemaan tuota ajoissa niin, että onnistuis välttämään lenssun tai pari pitämällä lepopäivää sopivassa kohtaa.

Suunnolla on päätetty, että käyttäjää ei hukuteta dataan vaan Suunto App kännykässä tarjoaa ainoastaan yleisnäkymän datayhteenvedolla. Unen keston, nukahtamis ja heräämisajan, keskisykkeen ja yleisarvion unen laadusta. Garmin näyttää tarjoavan vuorokauden ajalta koko mittausdatan omia analyysejä varten. Tiedä sitten kumpi on parempi lähestymistapa. Ainakaan tähän mennessä ei koko dataa ole osannut kaivata.

Unen seurantaan muuten vielä yksi kikkakolmonen. Kello tunnistaa nukkumaan menon ja heräämisen. Nämä tunnistetaan asettamiesi kellonaikojen sisällä. Eli asetuksista pitää asettaa tavoite nukkumaan menolle ja heräämiselle. Jos asetat tarpeeksi laveat ajat kello osaa jatkaa lepoa vaikka välillä heräisitkin kuselle tai puuhaamaan jotain muuta. Esim nukkumaanmenoaika klo23 ja heräämisaika klo 9:30. Jos nyt käyt seiskan aikaan ylhäällä ja menet takaisin nukkumaan uni jatkuu myös kellon mielestä. Jos taas laitat liian tiukat rajat ja nukutkin pidempään, kello lopettaa herkällä unen seuraamisen tavoiteheräämisajan jälkeen. Parempi laittaa siis väljät ajat.

Toinen kummastuttava datan pihtailu on tuon bodyresources puolen puuttuminen kokonaan tuosta kännyapplikaatiosta. Sehän ois tosi tärkeä noin niinku pidemmällä aikajänteellä ja nyt siitä saa vaan 16h näkymän kellon kautta. Kummaa pihtailua mitatussa datassa.

Suunto App tuntuu muutenkin olevan vähän lasten kengissä. Appista on alettu rakentaa sports-trackerin päälle. Sports-tracker sinänsä on ihan hyvä alusta, mutta kelloissa on niin paljon muutakin dataa mitä sports-tracker ei ole ennen tukenut. No jospa se siitä pikkuhiljaa kuroisi kilpailijoita kiinni. Rohkea veto Suunnolta laittaa sekä kellot, että appis kerralla remonttiin. No työkavereiden mukaan Polar on laittanut uuden lippulaivakellon (Polar Vantage) markkinoille aivan keskeneräisenä. Siitä puuttuu ominaisuuksia ja käyttöliittymäkin vaikutti aika hässäkältä.

Rannesykemittauksen haasteet salilla ja kiivetessä voi aina kuitata käyttämällä sykevyötä. Nämä uuden sukupolven kellot kytkeytyvät lähes kaikkiin bluetoothia käyttäviin urheiluantureihin, joten pakko ei ole ostaa Suunnon omaa sykevyötä vaan voi ostaa Polarin tai Garminin vyön ja kytkeytyä siihen.


Mulla on tuommonen Sports-trackerin sykevyö ja hyvin tuntunut toimivan.



Sainpa aikaiseksi tallentaa kävelylenkin koiran kanssa, sekä sykevyön, että rannemittauksen voimin. Tällaiseen käyttöön rannemittaus toimii ihan kohtuu hyvin. Niinkuin kuvaajasta näkyy niin trendi on aika sama molemmissa. Rannemittauksessa on jotain häröjä, mutta keskiarvoisesti sykkeet on aika lailla hyvät.


Sinisellä sykevyön mittaus ja oranssilla rannemittaus.



Niinkuin viimeksi sanoin kello on hitusen pieni meikän ranteeseen, joten taidan palauttaa kellon ja kokeilla esim Garminia. Vaan vielähän tässä on pari viikkoa aikaa testailla muuten Suunnon palveluita.

lauantai 17. elokuuta 2019

Suunto 5 ja reenejä

Otinpa tällaisen härpättimen testiin Gigantista ja tässäpä kokemuksia parilta viikolta kellon kans.

 
Eipä ole ikinä mitään treenaamista kovin rakenteellisesti tullut tehtyä paitsi maratonille joskus parikymmentä vuotta sitten. Silloin noudatin jotain juoksuohjelmaa aika säännöllisesti. Sekin tuli lähinnä tehtyä, koska pelotti lähteä juoksemaan niin pitkää matkaa. Tai no ehkä eniten se että maksaa osallistumisesta eikä sitten pääse maaliin asti.

No joka tapauksessa nyt menin tuommosen värkin hakemaan ja pitäähän sitä nyt sitten ainakin testata. Syitä mahdolliseen kellon hommaamiseen oli tällaisia:
- sykkeen seuranta (kaikki lajit)
- juoksu/hiihtoreittien seuranta ja suunnittelu
- stressin seuranta ja siitä palautuminen
- unen seuranta
- päivittäisen aktiivisuuden määrä arjessa

Onhan mulla tällainen vanha Polar RS200, mutta sillä ei oikein muuta tietoa saa talteen kuin keskisykkeen ja harjoituksen keston. Footpodin virittelemällä voi vielä saada tietoa askeleesta ja kalorinkulutuksesta. Se on kuitenki niin hankalaa, että aika harvoin on tullut sitä viriteltyä. Olen käyttänyt viimeiset vuodet lenkkien träkkäykseen ja harjoituspäiväkirjana sports-trackeria. Tässä ainut huono puoli on se, että lenkillä joutuu raahaamaan kännykkää mukana.

Ominaisuuksia suhteessa hintaan tuntui Suunnossa olevan aikalailla hyvin ja ainakin minun silmään kello vaikutti komialta. Olen reilun vuoden seuraillut näiden urheilukellojen  kehitystä ostoaikeissa. Tällä hetkellä Polar ja Suunto ovat julkaisseet aika nopeaan tahtiin uusia laitteita ja koko ajan on ollut tunne, että ei kannata ostaa kun kohta tulee taas lisää jotain hienoja ominaisuuksia. Ilmeisesti Garmin oli ehtinyt jonkin verran suomalaisten edelle kehityksessä ja nyt on ollut kiire ottaa kilpailija kiinni.

Suunto mainostaa Suunto 5 kelloa kuntoilijan kellona. Top of the line on tällä hetkellä Suunto 9, jossa on paljon erilaisia ominaisuuksia ja se on suunnattu eri toten multisport käyttöön kuten triathlonille. Suunto 5 taas pitää kohderyhmänä kuntoilijoita kuitenkaan unohtamatta GPS ominaisuuksia ja suunnistus mahdollisuutta. Barometri kellosta puuttuu, joten korkeustiedot eivät varmaankaan päätä huimaa. Kellossa on Jyväskyläläisen FirstBeat yrityksen kehittämät algoritmit stressin seurantaan, harjoituksista palautumiseen, unen seurantaan ja Suunnon adaptiivinen kunto-ohjelma aerobisen kunnon kehittämiseen. FirstBeat on kehittänyt monenlaisia kunnon ja hyvinvoinnin seurantaan sopivia mittareita ja heidän sivuiltaan voit tarkistaa missä kelloissa löytyy juuri sinun toivomasi ominaisuudet: https://www.firstbeat.com/en/consumer-products/products/

Tämän syvällisemmin en lähde ominaisuuksia purkamaan. Käy kurkkaamassa tuolta niin saat kattavan selvityksen niistä: https://youtu.be/7-CD4YMCuvk

Ensipuraisuna todettakoon, että unen ja stressin eli voimavarojen mittaus tuntuu toimivan ihan hyvin. Silloin kun kello on kertonut, että voimavarat ovat vähäiset on olotilakin yleensä ollut aika tokkurainen. Nyt kun kuitenkin mietit mihin tarvitsen aerobisen kunnon mittausta, niin kyllä kiipeilijöidenkin olisi hyvä olla kovassa aerobisessa kunnossa. Tarkistakaa vaikka tästä: https://www.climbing.com/skills/training-understanding-heart-rate-zones/

Mittailin vertailun vuoksi yhtä bouldersessiota sekä sykevyöllä, että rannesykkeellä. Tässäpä tulokset kuvaajan muodossa.




Tuosta voisi tuumata, että rannesykemittaus ei toimi kiipeilyssä. Suunnolla töissä oleva kaveri selitti, että rannesykemittaus ei oikein toimi sellaisessa tilanteessa, missä käden lihakset ovat jännittyneenä. Näyttäisi pitävän paikkansa. Juoksu- tai kävelylenkki toimii ihan hienosti. Toki rannesyke ei seuraa ihan yhtä nopsasti sykkeen vaihtelua kuin sykevyö, mutta keskiarvosykkeet tuntuisi olevan ihan kohdallaan ja sykealueella vietetty aikakin  näkyy ihan hyvin.

Tällä hetkellä ainut miinus kellossa on se, että se tuntuisi olevan liian pieni mun ranteeseen. Kellossa on GPS-antenni suunniteltu rannekkeen osaksi ja tämä muodostaa kiinteän koon ranteelle, joka tuntuisi olevan muutaman millin pienempi kuin minun ranteeni. Ei tässä muuta, mutta kello on hieman epämukava kädessä ja unta mitattaessa rannesykemittauksen ledit paistaa kellon alta, koska GPS-antenni nostaa kelloa hieman irti ranteesta. Lenkillä tämä ei ole ongelma sillä siellä kello asetetaan hieman ylemmäs ranteessa ja laitetaan vähän kireämmälle.


Kuvassa vasemmassa laidassa GPS-antennin "mokkula" ja huomaa kuinka kello nousee hieman ylös ranteesta.


Tämmöstä tällä kertaa palataan asiaan lähiaikoina.