Seppiksellä näyttää tänä vuonna valuttavan todella hienosti. Jos ei kovia pakkasia tule tukkimaan veden virtausta niin jäätä saadaan varmaan ennätyksellisen paljon. Paria hys hys linjaa odotellaan myös, mutta saapa nähdä miten tässä käy.
Tänä vuonna lähdin jääkauteen soitellen sotaan ja suoraan köyden terävään päähän. Kummallakaan kerralla Seppiksellä ei tullut kiivettyä yhtään yläköydellä. Harvinaista tällaiselle yläköysisankarille. Eka kerralla liidasin Seppiksen keskilinjan joka on edellisen kerran ollut liidikelpoinen ehkä reilu viis vuotta sitten. Ihan hauska linja ja kauden ensimmäiseksi ihan sopivan haastava. Toiseksi kiipesin aivan vasemmasta nurkasta linjan joka yleensä on aivan kuiva ja lahoa jäätä siinä vaiheessa kun muut linjat ovat kiipeilykelpoisia. Oli aika jännää, kun ekalle 10 metrille sai yhden 10 senttisen ruuvin. Lopussakin jää veinasi loppua kesken, mutta onneksi sitä oli juuri sopivasti.
Toisella käyntikerralla kiipesin keskilinjan uudelleen. Tällä kertaa jää oli parempaa laadultaan. Toki pakkastakin oli pari astetta, kun edellisellä kerralla oli yks plussalla. Sitten kiipesin hieman keskikohdan oikealta puolelta hauskan ramppikikkailun. Siihen ei tosin oikein ruuveja tahtonut saada, mutta kiipeily oli kohtalaisen helppoa. Sitten kun ruuveja alkoi saada paremmin oli kiipeily vastaavasti vaikeampaa ja loppuun sai tehdä manttelin hyllylle, kun jäät loppui ennen toppia. Hyviä jäälinjoja kaikki. Toivottavasti talvi tarjoaisi vielä jotain muita liidikelpoisia uusia linjoja talven edetessä.
Toissa viikon piti sitten koko eteläisessä Suomessa pakkasta, joten päätettiin viikko sitten(13.1.) käydä Kouvolan seudulla kiipuilemassa. Valkealan Lintojan vuorella on hienoja linjoja sinnepä suunnattiin Antin kanssa täältä Jyväkylästä ja Mikko ja Ville tulivat Heltsingistä. Kovia epäilyksiä oli jään määrästä ja meikäläisen loputtomasta optimismistä huolimatta jäätä oli liian vähän liidattavaksi. Soolottavaksi ihan kohtuudella, mutta ruuveja siihen ei saanut. Paria linjaa kävin kuitenkin kopistelemassa, mutta pakit piti ottaa. Kiivettiin siis jäätä yläköydellä ja laitettiin parille mikstalinjalle yläköydet.
Yläköydellä jää oli ihan kivaa kiivetä ja sai ainakin lämmöt päälle autossa kököttelyn jälkeen. Antti mies paineli suoraan ekalle mikstalinjalle. Vilkaisi yläköydellä muuvit kuntoon ja kyseli valokuvaajaa paikalle siltä varalta, että liidi menee. Olin juuri laittamassa köyttä kiinni, joten huutelin, että vedän pari kertaa yläköydellä ja tulen sitten ottamaan kuvia. No mutta eipä siinä ehtiny juuri yläköysitellä kun mies oli jo reitin liidannu. No tällä kertaa ei nyt tullut kuvia suoritteesta.
Mentiin sitten Villen kans kokeileen reittiä. Ville lähti yläköydellä ja tippui sieltä täältä täysin arvaamattomasti. Liidi ei kuulemma ihan suoraa ollut lähössä. Lähdin itse testaamaan reittiä ja minun hakuilla hakkuotteet tuntuivat aika hyviltä, mutta reitin yläosassa olin sen verran puhki, että en ollut kyllä yhtään varma uskaltaisinko tätä liidata. Tulin alas lepuutin vähän käsiä ja otin uuden yrityksen yläköydellä. Nyt sain koko reitin kiivettyä, mutta kyllä se koville tuntui ottavan.
Vertailtiin hakun teriä ja todettiin, että Villellä oli vaan liian tylsät terät. Lainasin Villelle hakkuja ja Villehän otti ja lähti liidaamaan. Tuumasi vaan mennessään, että eipä tässä ainakaan valon määrä lisäänny, joten antaa mennä vaan. Kiipeily sujui mallikkaasti, mutta yläosassa alkoi miestä puuduttaa, joten hätä hiipi mieleen ja seuraavaan hakkuotteeseen mentiin niin rivakasti, että jalka lipesi eikä käsi enää pysynyt seinälle jääneessä hakussa. Kipinät lensivät ja raudat kolisivat kalliota vasten kun mies tipahti pari metriä alaspäin köyden varaan. Kyllä mikstakiipeily on hienoa puuhaa. Sitten olikin minun vuoro ja sen verran pimeää, että otsalamput sai kaivaa esille. Alku lähti ihan hyvin ja päätin ottaa todella rauhallisesti, sillä yläosassa vielä voimia tarvittaisiin. Muuvit tuntui kulkevan hyvin ja pitkän muuvin jälkeen jalkaotteetkin löytyivät paremmin kuin yläköydellä kavutessa. Yritin rauhoittaa pääkoppaa ja heiluttelin happoja käsistä. Ei sillä, etteikö niillä happotasoilla olisi voinut reitistä selvitä, mutta halusin ottaa varman päälle. Pari ravistusta ja muuvi. Toiset ravistelut ja toinen muuvi ja pääsin kuin pääsinkin kallion laelle seisomaan. Viimeinen klippi ja siinä se oli - reitti kiivetty.
Villellä oli vielä reitti kiipeämättä joten uutta yrkkää vaan. Alku meni taas hyvin ja loppu alkoi häämöttää. Tällä kertaa Ville pääsikin edellisen sähellyskohdan ohi sai viimeisen pultin klipattua ja homma näytti jo olevan valmis. Mutta ei. Väsymys hiipi käsivarteen ja epäilys mieleen ja viimeisestä kohtaa mistä nyt voi tippua mies sähläsi jalan irti ja vetovoima nykäisi ukon kipinöiden sinkoillessa jälleen köyden varaan kiikkumaan. No ensi kerralla sitten.
Antti oli viritellyt sillä välin yläköyden toiselle mikstalinjalle. Tätä linjaa yritettiinkin jo viime keväänä, mutta silloin ei aivan sitä päästy. Nyt kiivettiin reitti yläköydellä ja se tuntui olevan ihan mentävissä. No ensi kerralla sitten liidiä lissää.
Meitsi Seppiksen keskilinjalla
Pate kakkostelee ja kivaa on
Eero kakkostelee samaa Seppiksen keskilinjaa. Hieman parempi jään laatu.
Eero kakkosena keskilinjan oikealla puolella
Lintojan maisemia. Lunta ei liikoja ollut. Nyt viikkoa myöhemmin jäätä jo varmaan ihan hyvin.
Vielä ei jäätä ollut liidattavaksi asti, mutta tulossa on ihan lupaavan oloisesti.
Antti mikstailee
Urpot lähestyy kohdetta
Suomikiipeilyn luksusta. Pimeää, mutta tällä kertaa ei onneksi ihan niin kylmää.
Ville vääntää
Mikstahommaa
Pimeässä liidaamisessa on kyllä ihan omanlaisensa fiilis.
Antti tykittää seuraavaa linjaa. Ens kerralla sitten liidejä paukkuu enempikin. Vai miten se oli?
