Keväthakkuilua

Ukot on juosseet kiviä halaamassa jo pari viikkoa ja psyykkaavia viestejä lähetyksistä on kuulunut sieltä ja täältä. Mie olen kuitenki onnistunu pitäytymään lähes täysin hakkuilussa. Norjanreissun jälkeen oli kyllä motivaatio mihinkään kiipeilyyn aika hukassa, mutta onneksi on nuita kavereita, jotka hyppivät innosta soikeana pitkin kaltseja. Josemiteen ovat kuulemma syksyllä lähössä ja väittävät sen olevan jotenki hieno paikka. No joo kateellisen panettelut sikseen. Pojilta kuitenki sain taas innostuksen purskeen tekemiseen. Kiitokset siitä!

Oltiin siis pari viikkoa sitten Paavalinvuoressa hakkuileen. Keli oli melko talvinen. Lunta tuli tuulen kans ja pakkasta oli kymmenkunta astetta eli siis ihan oikea hakkuilukeli. Esko se liidaili sitä sun tätä ja Pakkomielteen lähetti taas kertaalleen. Kyllä se näyttää olevan mies kunnossa ei voi mitään. No ite siinä surkeilin Paavalin pikku paheella ja mikään ei oikein tuntunu onnistuvan. Pelotti ja pumputti ja kaikki oli huonosti. Toisella vedolla alko homma kuitenki jotenki aueta ja pääsin katon rajaan ilman pahempaa itkemistä. No siihen se sitten jäi sillä kertaa, mutta kipinä oli taas syttynyt.

Muutaman kerran sain sitten käytyä sisällä reenailemassa ja jopa pari kertaa ilman hakkujaki. Sitte viikko takaperin sain ylipuhuttua Janin Pönikseen. Vähän kyllä jännätti olisko siellä vielä jäätä. No olihan siellä ja vielä parasta laatua eli tosi plastista ja jämäkkää. Ei siis kovaa niinku lohkeilevaa ja sirpaloituvaa, eikä pehmeää niinku sorbettia vaan juuri sellaista haavejäätä johon hakun saa ekalla lyönnillä tosi tukevasti. Muutenki jääkiipeily oli kaikkea sitä mitä se normaalisti ei ole. Eli aurinko paistoi, oli lämmintä ja muutenki kivaa ulkoilua :)

Molemmilla oli kovat tavotteet tuolle reissulle. Mie veinasin yrittää Ovimiehen kepposta ja Jani Veturimiehet heiluttaa reittiä. Lämppäiltiin vähän jäillä ja sitten urheilemaan. Kerran aikasemmin olin koittanut Ovimiehen kepposta, mutta sillon ei beetta ollut kunnossa ja kiipeeminen aika herkkistä. Uudella beetalla reitti on kyllä hienoa settiä. Kunnon tarzankiipeilyä ja lopetus vielä jäätä plus pieni ylläri topissa.

Eka yrkällä jatkoin Paavalinvuoren itkeskelyä ja yrkkä veinas loppua kokonaan parin metrin korkeuteen vähän teknisempään kohtaan. No sain kuiten kaikki kaltsimuuvit alusta kateltua ja vähän testattua jäätä. Tokalla yrkällä onnistuin vähän kokoamaan itseäni ja sain alun kaltsin kiivettyä. Jäällä pumputti ihan pirukseltaan ja sorruin pilarin kulman kierrossa ahneuteen. Yritin lyödä hakun liian pitkälle eikä siinä sitten enää tukkosilla käsillä pystynyt jalkoja siirtämään. Eli pannut tuli ja kipinät lensi kalliosta, kun svingasin nätisti jalat edellä suoraan tunnelin seinään. Tulipahan testattua, että tippuminen on turvallista.

Jani testaili beettaa parilla levolla ja laittoi jatkot Veturimiehet heiluttaa reitille. Toisella yrkällä alun kruksi sitten meniki. Lopusta oli jäät sitte niin vähissä, että ukolla veinas tulla äitiä ikävä. Yritti kiivetä vikalle pultille vasenta ja oikeaa kautta, eikä oikein alkanu onnistua. Lopulta päätyi vasemmalle ja juuri kun sai pultin klipattua hakku irtosi. Mies pysyi kuitenki kivessä kiinni toisella hakulla ja reitti tuli kiivettyä. Saatiinpa siis tälleki linjalle toistonousu vielä tälle kaudelle.

Pääsiäisenä alkoi poltella ajatus, että kyllä sitä vielä pitäis kerran käydä kokeilemassa sitä Ovimiehen kepposta jäi se niin pienestä kiinni. Sain vielä Janin ylipuhuttua ja keskiviikkona sitä sitten taas ajeltiin luolaa kohti. Alkulämmöiksi käytiin kävelemässä tunnelissa ja katsastamassa paikkoja. Tunnelin keskivaiheilla näytti valuttavan ihan kiitettävästi vettä ja siellä oliki ihan kunnon puikkoja ja pari sylin levyistä pilaria. Pitää varmaan joskus käydä kopasemassa...

Louhin lämmöiksi jäätä ja Jani kävi viemässä ylärin omalle rojektilleen. Antti pyörähti kans paikalle ja aikoi myös kokeilla kepposta. Vähän kyllä jännätti kun viimeksi jäi niin pienestä. Otin alun aika rauhallisesti. Vähän ehkä liiankin, mutta tiedä häntä. Kaltsi muuvit meni niinkun niiden pitiki, mutta kyllähän pystyi pumputtaan. Olin ihan varma, että nyt tulee noutaja. Sain jalat aikaisempaa paremmin jäähän ja ravistelin käsiä ja onnistuin palautumaan sen verran, että pääsin muuvi kerrallaan jäätä eteenpäin. Nyt muistin kulman kierrossa olla ahnehtimatta ja toiselle puolelle siirtyminen menikin suht helposti. Ruuvi sisään ja hyllylle lepuuttaan happoja pois. Hyllyllä seisoskellessani jalatkin olivat aika hapoilla ja sain ravistella kaikkia jäseniä vuoron perään. Yläosan kaltsista en muistanut mitään, mutta alhaalta tuli niin hyvät tiedot, ettei reittiä enää uskaltanu ryssiä. Aikaa paloi mukavasti, kun otti jokaisen liikkeen niin varman päälle. Mutta hei sehän meni! Molemmat mikstarojektit tuli siis lähetettyä tälle talvelle. Ei huonosti.

Mie lämmittelemässä auringon paisteessa

 

Iloinen mies topissa

 

Antti ei ollutkaan aikaisemmin kokeillut kepposta, joten yrkkää oli mielenkiintoista seurata. Annettiin Janin kans niin paljon tietoa kun vain osattiin ja Antti lähti kiipeemään. Hyvin kyllä mies roikuskeli ja kaikesta näki, että nyt on yritystä pelissä. Muuvit meni hyvin putkeen ja kädet täristen mies väänsi itsensä jäälle. Onnistui palautumaan kohtuu hyvin ja kiipesi jäähyllylle. Sieltä sitten huuteli, että miten se nyt tuo yläosa ei näytäkään niin helpolta kun alhaalta. No mitenhän ei. Toiseksi viimeisessä muuvissa lähti hakku hakemaan pitkin otteen reunaa ja kylläpä oli lähellä ettei mies ottanu lentoja. No onneksi ei ja näin saatiin reittiin ensimmäinen flässi suorite.

Eikhän se ala nyt olla kausi paketissa ja aika siirtyä kiviä halaamaan. Ai niin ONNEA Eskolle hienosta lähetyksestä Mankisen Antin Suen tassu reittiin!

Tässäpä kuveja Antin flässi suoritteesta Ovimiehen kepponen reittiin.