perjantai 26. marraskuuta 2010

Pönttövuori

Käytiin eilen jääkiipeilemässä Janin hypetykseen sortuneina Pönttövuoren vanhan rautatietunnelin suulla. Ihan asiallinen paikka ja vettä tuntui valuttavan sen verran, että jäätä taitaa tulla tarpeeksi. No nyt ei vielä ollu liikaa joten pitäydyttiin Juhan kans YK hommissa. Esko ja Jani liidaili muutaman linjan.

Rautatiemiehet on laittanu metrin pitusia ja tuuman vahvuisia harjateräksiä kallioon pystyyn. Muuten hyvä mutta ei tekisi mieli tippua tuommoiseen. Ilmeisesti ne on asennettu sitomaan jäitä seinään. Meidän tarkotukseen vois käydä sahaamassa nuo raudat vaikka 10cm pitkiksi, jolloin niistä ei olis niin paljoa haittaa ja hoitaisivat silti tehtävänsä oikein hyvin. No katotaan saadaanko aikaiseksi...

Esko liidaa alusta ohutta jääpätkää.

c Juha Mustonen

Mahtis video aiheesta by Jani

Untitled from Omakustanne on Vimeo.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Talvikauden avajaiset

Käytiinpä eilen avaamassa talvikausi Seppiksellä. Jäätähän ei ollu ku nimeksi ja turpeetki heikosti kohmeessa, koskapa yöllä oli ollu plussaa ja vasta aamusta hiipi pakkasen puolelle. No vettä näytti valuttelevan ihan kivasti paitsi keskisektori taitaa mennä kivenraapimishommiksi. Ens viikolla ehkä sitten jo enempi jäätä. Toivottavasti pohjoinen virtaus jatkuu.

Esko näyttää, että vanhoilla Charleteillaki homma toimii.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Viimesiä pulterikelejä

Aittorinne

Sen verran piti paussia vesisateessa, että uskallettiin ulostautua kiville. Suuntana oli Jykylän klassikkosektori eli Aittorinne. Paikka ei siis klassikko mahtavien linjojensa vaan ikänsä puolesta. Tosin vaikeimmat linjat on kyllä hyvällä kiven laadulla ja hauskoja muuveja. No tällä kertaa oli kuiteski märkää mutta likaista. Eli hauskaa oli ulkoilla pitkästä aikaa auringon paisteessa. Niin ja tavotteet saavutettiin eli sormet saatiin verille ;)

Juha vääntää vasenta kanttia. Reittihän on helppo, muttei tänään koska toppi oli uskomattoman limainen.


Meikä kiukkuaa Tiku:lle: "Siis eihän tää oo ennen ollu näin vaikee." Johtui ilmeisesti limaisesta kriittisestä jalitsusta joka ei suostunu kuivumaan kovasta yrityksestä huolimatta.


Teippiä sormeen, ettei vaan vahingossa revi pulleytä paskaksi.


Meikä ja Psyyke. Tämä tuntui kivalta reitiltä. No paremilla keleillä uusiksi.


Juha psyykkaamassa.



Paavalinvuori

Niin joo Paavalinvuoressa käytiin Antin kans lokakuun puolenvälin tietämissä köysittelemässä. Tuloksena oli Kääpiö 4-, joka on lyhyt mutta hauska trädilinja kohdassa josta tiputettiin poikain kanssa irtokivet paria viikkoa aiemmin. Nyt siis paikalla kolme trädipätkää: Kotipesä, Kääpiö ja Salakaato. Tulossa pulttilinjoja kunhan jaksaa poraa käyttää eli varmaan sitten keväällä/kesällä. Ei nyt lähetä vielä vuotta kertoon, kun se riippuu niin paljon omasta aktiivisuudesta ;)