Kohti deittejä

Tässä on ollu jo pari vuotta mielessä, notta pitääs kokeilla nuita crossfit harjotteita. No en oo saanu aikaseksi (yllättäen). Tarkemmin sanottuna dates with Angie (juutupe pätkä aiheesta) ois semmonen setti mikä pitääs testata. Pelkona on ollu, notta tosta vetää niin jumiin, ettei sen viikon kiikuista mitään tule. No siinä onki ollu sitte riittävä tekosyy jättää homma kokonaan laakereille ;)

Tänää töissä kahvitauolla päätin sitte ottaa ja kokeilla miltäs se tuntuu vetää 100 leukaa. Tämä kaikkihan nyt on sitten Janin syytä joka oli jostain syystä vetäny ite tuon 100 leukaa ja kävi haastaan. No siitä se ajatus sitte lähti :) Päätin tehdä 10 sarjoja niin monta kun menee ja sitte loput jotenki jos jaksan. Levoksi otin 2min jolla ajattelin pystyväni palautuun 10 leuasta ihan kohtuudella. 40 kohalla alko sitte hapottaan jonkun verran ja takaraivoon hiipi ajatus, että mitäs jos se ei meekään. 50 kohdalla pidensin lepoa 3min ja se tuntui auttavan hieman. No vähä vähältä happoja kertyi lisää ja 60 kohdalla alkoi ajatus 40 lisätoistosta tuntumaan jo aika tiukalta. Vaan eihän me luovuteta kerran on lähetty. Seuraavaan sarjaan lähteissä lihakset oli jo sen verran pökissä, että tangosta kiinni tarttuessa tuli sellainen kuminauha efekti että lihakset veti vähän itestään takaisin niitä venyttäessä - jännää. 70 tuntui jo aika tiukalta, mutta meni kuitenkin. Seuraavaan sarjaan lähtiessä oltiin jo aika rajoilla ja 80 meni nippa nappa. Päätin lyhentää sarjan 5 toistoon. Sain kuin sainkin tehtyä loput neljä sarjaa viidellä toistolla, mutta olihan tiukkaa. Mutta hei sain tehtyä sen 100 leukaa! Enpä olis uskonu. Aikaahan tähän harjotukseen meni n 30min eli vähän pidennetty kahvitauko.

Suosittelen kokeilemaan meneekö se. Ei siinä nyt paljon pahaakaan voi sattua. Tämä oli nyt tällainen jonkinlainen tutkimusmatka itseeni. Jonkinlainen henkisen rajan ylitys. Referenssinä vielä, että armeijassa sain nippa nappa tehtyä 6 leukaa. Tältä pohjalta tuo 100 leukaa tuntui hieman kaukaiselta ajatukselta. Vaikka onhan se aika kaukainen ajatus ollutkin. Nuista armeija-ajoista on nimittäin 15v vierähtäny. No ehkä tämä oli nyt sitten sen kunniaksi ;) Mutta niin. Kädet ei ole kauhean tukossa. Ehkä sitä sitten täytyy yrittää tuota Angieta tässä lähiaikoina. Will Gadd kertoi joskus, että sen pitäisi mennä n 20min. No voin kertoa että ei ole menossa ainakaan ihan alkuun.

Trad-kauden avaus

Käytiinpäs eilen avaamassa narukausi Paavalinvuoressa. Tai no olihan tää jo toinen kerta, mutta viimeksi ei oikein liidihommiin päästy. Tää kevät on ollu aika hektinen kotihommien suhteen ja kiipeilylle ei oo paljoa aikaa herunut. Se oli kyllä huomattavissa tsyykkisellä puolella. Trad lähdössä olikin sen verran puristusta mukana, että Paapuuri ei eka yrkällä antautunut. Kovinkaan tiukasta linjasta ei ole kyse, mutta ainakin meikä meni ihan tukkoon arvottuani väärän beetan kruksimuuveihin. No otettiin yrkät ylärillä ja sittehän se meni ihan kivasti. Hyvä ja mukava lisä Paavalinvuoren jo kohtuu monipuoliseen reittitarjontaan. Reitti on Leskisen Mikon ja meikän yhteistyön tulos ja Mikon elämänsä toinen trad-liidi eli hyvä hyvä Mikko! Greidaus on nyt taas sitte vaikeaa. Valokuvista päätellen vois olla 5+, mutta ehkä kuitenki 5 jos verrataan Brittisektorin Oiva reittiin. No käykäähän kiipeen ja kertokaa mielipiteenne.

Sitte mentiin katteleen Janin ja Eskon sielun tuotoksia. Mikon kans viritettiin yläköysi Janin trad pläjäyksille tarkotuksena testata Discolisko reittiä. Jani taas heitti narun Eskon BigBro reitille, jota oli jo pari kertaa yrkännyki. Discoliskoki on mielenkiintonen reitti. Pääosa reitistä on hauskaa ote, halkeama ja dihedraalikikkailua. Niiltä osin vaikeutta on varmaan alakuutosen verran. Reitin alussa on kuitenki sen verran jämäkkä boulderi, että kyllä nyt vähintään 6a+ jos ei jopa 6b lähtis tälle tarjoamaan. No täytyy kahtoa kuhan saa boulderin kasaan niin pääsee reitin lähettään. Mulle ja Mikolle kummallekaan ei boulderi antautunut. No voihan se olla, että oltiin jo revitty parhaat mehut miehistä irti. Hauskan olonen reitti kyllä ja tuo Mörköränni saa vielä hetken odottaa. Sen verran pelottavalta tuo mörkö näytti.

Jani poka son kunnossa. Oli pari edellistä päivää kiivenny putkeen ja suorittanu miesten töitä eli kiivenny Keski-iän sun muita tiukkoja narulähetyksiä. Nyt työsteli BigBro-reittiä sen verran vahvasti, että eikhän sole lähetys tulossa lähiaikoina. Kyllä sitä tuota vauhtia luulis Yosemitessäki pärjäilevän syssypuolella.

No saas nähä millon sitä pääsee seuraavan kerran kiikuille. Meillä on perheenlisäystä tulossa lähiaikoina, mutta ehkä sitä pitää yrittää joku vähemmistöajan(klo 21->) keikka vaikka buukata.

Meikä irvistelee Paapuurin kruksissa

Ilon kautta

Mikon toinen eva trad lähetys. Hyvä suorite!

 

Jani BigBron kruksissa. Ohan se jämäkän näköstä.

Kakkoskruksi - reitin täytyy olla hyvä kun siihen kuuluu hiilhuukki ;)

Ohan se Paapuuri hyvä reitti - ainaki ilmeestä päätellen

 

PS. Kuvien copyright Jani Ahvenainen ja Juuso Raekallio

Barefoot hommailua

Tulipas parin vuoden jahkauksen jälkeen hommattua nyt itelleki tuommoset paljasjalkatossut. Käsittämättömiä termejä muuten. Miten voi olla paljasjalkajuoksua jos on jotku kengät jalassa? No joka tapauksessa nyt tuli tuommoset itelle hommattua.

Nettihän on pullollaan kaiken maailman sepitystä, miten ihmiset on luotu juoksemaan ja kengät on turhia. No ilman kenkiä lenkkeily voi tavan pullajalalle olla vähän extreme elämys ja tämä homma tosiaan tulisi aloittaa hieman varoen. Tämmöiset tossut jalkaan laittaessa asia tulee kyllä harvinaisen selväksi. Tossun pohja on niin ohut, että kyseessä on enempiki kumipohjainen sukka ko varsinainen kenkä. Jos nyt suurinpiirtein "kaikki muumit löytyy laaksosta" niin fiilis on se, että näillä ei het kympin lenkkiä kipasta asvaltilla. Yleensäkään kantapään maahan laskeminen juoksuaskeleen aikana kovalla alustalla ei tule ensimmäisenä mieleen.

Jostain kumman syystä olen nyt saanut aikaiseksi kolmisen aamulenkkiä(n 3km) viikossa. Tai no syyhän oli se, että neljä vuotta sitten katkennut nilkka alkoi ilmottelemaan itsestään. Ainut vaihtoehto minun tapauksessani on pitää pohkeen ja jalan lihakset sen verran kunnossa, että paketti pysyy kasassa. Tästä päästäänkin siihen että päkiäaskeleella ja minimaalisella vaimennuksella juoksun pitäisi olla yksi parhaista jalkaa kuntouttavista askareista.

Olen nyt aloitellu varovasti eli koiraa kävelyttäny ja pitäny tossuja työkenkinä. Viime ja toissa viikolla olen lisäksi juossut yhden aamulenkeistä nuilla tossuilla. Pohkeet on kyllä hommassa aika kovilla ja pitää nyt vähän fiilistellä millä aikajänteellä uskaltaa nuita lenkkejä lisätä. Foorumeita lueskellessa sain semmosen kuvan, että harrastelijalle hyvä peukkusääntö on että vuoden päästä vois juosta kaikki lenkit minimaalitossuilla. Eipä siinä sitte muuta ko otetaan raahassa ja katellaan miten äijän käy.

Mikstaviteota

Vielä näin lehtien puhjetessa pitää muistella männyttä hakkukautta viteon merkeissä. Ensi kaudella pitää kuvata videolle enempi, jotta saa vähän heikkouksia selville. No mutta tässäpä tämä eli Ovimiehen kepponen.

Ovimiehen Kepponen 2edit from Juuso Raekallio on Vimeo.

Sisäkiikkua ja boulderkauden avaus

Viimesen hakkuilun jälkeen oon pääasiassa reenaillu pulteria sisätiloissa. Alkuun oli sormivoimat niin hukassa, etten päässyt kotiseinältä helpointa ite tekemääni reittiä. Pikkuhiljaa alkaa kuitenki näppivoimat palautua ja ehkä sitä jo ulkokiikuillekin voisi uskaltaa. Tai no kerran kävin jo pulterilla ja kyllähän sitä yks 6B tuliki lähetettyä.

Pari viikkoa sitte viikonloppuna oli käyntiä isolla kirkolla ja mahdutin siihen tutustumisen Salmisaaren Kiipeilyareenaan. Olihan kyllä hieno reenipaikka. Reitit oli sen verran korkeita, että helpotkin kahvamaratoonit kävi hapottaan ihan oikeasti. Kestävyydessäkin tuntuis siis olevan hieman tekemistä :)

Nuo itsevarmistushärpäkkeet on muuten aika vänkiä. Lähin kiipeemään helpohkoa linjaa (alla kuvassa) vaijeri kulki mukana mukavasti, eikä sitä oikeastaan edes huomannut. No ylhäällä sitten tuli mieleen, että tähänkö sitä nyt pitääs uskaltaa hypätä. Ei keles. Olis ehkä voinu kokeilla alhaalla toimintaa... No ei se sitte auttanu ku vetää henkeä ja päästää irti seinästä. Hyvinhän se tietysti meni, mutta näissä hommissa tuntuu kaikki uudet jutut olevan kyllä aika jänniä.

Salmisaari on kyllä vierailemisen arvoinen paikka. Reittejä on monen tasoisia ja seinissä löytyy kyllä haastetta isoillekin pojille. Ainakin itselle paikan parasta antia oli kuitenki noin 30m korkea rocktopia-seinä. Korkeutta on siis enemmän kuin suurimmalla osalla Suomen kallioista. Oli se vain mielenkiintoista huomata miten isoilla kahvoilla kiivetessä sai lopulta itsensä niin tukkoon, ettei otteissa vaan pysyny kiinni. Todettiinkin uusi ilmiö, että kiipeily kävi vähän niinkuin lenkkeilystä. Aivan loistavaa peruskunnolle. No onneksi ei asu lähistöllä niin ei pääse tuo kestävyys kehittymään liian kovaksi ;)

Nyt vaan vähän reeniä ja sitten on yritettävä Robin Hoodia ennen kesän lämpöjä.

Salmisaaressa pikkupojatkin kiipee aika vahvasti

Keväthakkuilua

Ukot on juosseet kiviä halaamassa jo pari viikkoa ja psyykkaavia viestejä lähetyksistä on kuulunut sieltä ja täältä. Mie olen kuitenki onnistunu pitäytymään lähes täysin hakkuilussa. Norjanreissun jälkeen oli kyllä motivaatio mihinkään kiipeilyyn aika hukassa, mutta onneksi on nuita kavereita, jotka hyppivät innosta soikeana pitkin kaltseja. Josemiteen ovat kuulemma syksyllä lähössä ja väittävät sen olevan jotenki hieno paikka. No joo kateellisen panettelut sikseen. Pojilta kuitenki sain taas innostuksen purskeen tekemiseen. Kiitokset siitä!

Oltiin siis pari viikkoa sitten Paavalinvuoressa hakkuileen. Keli oli melko talvinen. Lunta tuli tuulen kans ja pakkasta oli kymmenkunta astetta eli siis ihan oikea hakkuilukeli. Esko se liidaili sitä sun tätä ja Pakkomielteen lähetti taas kertaalleen. Kyllä se näyttää olevan mies kunnossa ei voi mitään. No ite siinä surkeilin Paavalin pikku paheella ja mikään ei oikein tuntunu onnistuvan. Pelotti ja pumputti ja kaikki oli huonosti. Toisella vedolla alko homma kuitenki jotenki aueta ja pääsin katon rajaan ilman pahempaa itkemistä. No siihen se sitten jäi sillä kertaa, mutta kipinä oli taas syttynyt.

Muutaman kerran sain sitten käytyä sisällä reenailemassa ja jopa pari kertaa ilman hakkujaki. Sitte viikko takaperin sain ylipuhuttua Janin Pönikseen. Vähän kyllä jännätti olisko siellä vielä jäätä. No olihan siellä ja vielä parasta laatua eli tosi plastista ja jämäkkää. Ei siis kovaa niinku lohkeilevaa ja sirpaloituvaa, eikä pehmeää niinku sorbettia vaan juuri sellaista haavejäätä johon hakun saa ekalla lyönnillä tosi tukevasti. Muutenki jääkiipeily oli kaikkea sitä mitä se normaalisti ei ole. Eli aurinko paistoi, oli lämmintä ja muutenki kivaa ulkoilua :)

Molemmilla oli kovat tavotteet tuolle reissulle. Mie veinasin yrittää Ovimiehen kepposta ja Jani Veturimiehet heiluttaa reittiä. Lämppäiltiin vähän jäillä ja sitten urheilemaan. Kerran aikasemmin olin koittanut Ovimiehen kepposta, mutta sillon ei beetta ollut kunnossa ja kiipeeminen aika herkkistä. Uudella beetalla reitti on kyllä hienoa settiä. Kunnon tarzankiipeilyä ja lopetus vielä jäätä plus pieni ylläri topissa.

Eka yrkällä jatkoin Paavalinvuoren itkeskelyä ja yrkkä veinas loppua kokonaan parin metrin korkeuteen vähän teknisempään kohtaan. No sain kuiten kaikki kaltsimuuvit alusta kateltua ja vähän testattua jäätä. Tokalla yrkällä onnistuin vähän kokoamaan itseäni ja sain alun kaltsin kiivettyä. Jäällä pumputti ihan pirukseltaan ja sorruin pilarin kulman kierrossa ahneuteen. Yritin lyödä hakun liian pitkälle eikä siinä sitten enää tukkosilla käsillä pystynyt jalkoja siirtämään. Eli pannut tuli ja kipinät lensi kalliosta, kun svingasin nätisti jalat edellä suoraan tunnelin seinään. Tulipahan testattua, että tippuminen on turvallista.

Jani testaili beettaa parilla levolla ja laittoi jatkot Veturimiehet heiluttaa reitille. Toisella yrkällä alun kruksi sitten meniki. Lopusta oli jäät sitte niin vähissä, että ukolla veinas tulla äitiä ikävä. Yritti kiivetä vikalle pultille vasenta ja oikeaa kautta, eikä oikein alkanu onnistua. Lopulta päätyi vasemmalle ja juuri kun sai pultin klipattua hakku irtosi. Mies pysyi kuitenki kivessä kiinni toisella hakulla ja reitti tuli kiivettyä. Saatiinpa siis tälleki linjalle toistonousu vielä tälle kaudelle.

Pääsiäisenä alkoi poltella ajatus, että kyllä sitä vielä pitäis kerran käydä kokeilemassa sitä Ovimiehen kepposta jäi se niin pienestä kiinni. Sain vielä Janin ylipuhuttua ja keskiviikkona sitä sitten taas ajeltiin luolaa kohti. Alkulämmöiksi käytiin kävelemässä tunnelissa ja katsastamassa paikkoja. Tunnelin keskivaiheilla näytti valuttavan ihan kiitettävästi vettä ja siellä oliki ihan kunnon puikkoja ja pari sylin levyistä pilaria. Pitää varmaan joskus käydä kopasemassa...

Louhin lämmöiksi jäätä ja Jani kävi viemässä ylärin omalle rojektilleen. Antti pyörähti kans paikalle ja aikoi myös kokeilla kepposta. Vähän kyllä jännätti kun viimeksi jäi niin pienestä. Otin alun aika rauhallisesti. Vähän ehkä liiankin, mutta tiedä häntä. Kaltsi muuvit meni niinkun niiden pitiki, mutta kyllähän pystyi pumputtaan. Olin ihan varma, että nyt tulee noutaja. Sain jalat aikaisempaa paremmin jäähän ja ravistelin käsiä ja onnistuin palautumaan sen verran, että pääsin muuvi kerrallaan jäätä eteenpäin. Nyt muistin kulman kierrossa olla ahnehtimatta ja toiselle puolelle siirtyminen menikin suht helposti. Ruuvi sisään ja hyllylle lepuuttaan happoja pois. Hyllyllä seisoskellessani jalatkin olivat aika hapoilla ja sain ravistella kaikkia jäseniä vuoron perään. Yläosan kaltsista en muistanut mitään, mutta alhaalta tuli niin hyvät tiedot, ettei reittiä enää uskaltanu ryssiä. Aikaa paloi mukavasti, kun otti jokaisen liikkeen niin varman päälle. Mutta hei sehän meni! Molemmat mikstarojektit tuli siis lähetettyä tälle talvelle. Ei huonosti.

Mie lämmittelemässä auringon paisteessa

 

Iloinen mies topissa

 

Antti ei ollutkaan aikaisemmin kokeillut kepposta, joten yrkkää oli mielenkiintoista seurata. Annettiin Janin kans niin paljon tietoa kun vain osattiin ja Antti lähti kiipeemään. Hyvin kyllä mies roikuskeli ja kaikesta näki, että nyt on yritystä pelissä. Muuvit meni hyvin putkeen ja kädet täristen mies väänsi itsensä jäälle. Onnistui palautumaan kohtuu hyvin ja kiipesi jäähyllylle. Sieltä sitten huuteli, että miten se nyt tuo yläosa ei näytäkään niin helpolta kun alhaalta. No mitenhän ei. Toiseksi viimeisessä muuvissa lähti hakku hakemaan pitkin otteen reunaa ja kylläpä oli lähellä ettei mies ottanu lentoja. No onneksi ei ja näin saatiin reittiin ensimmäinen flässi suorite.

Eikhän se ala nyt olla kausi paketissa ja aika siirtyä kiviä halaamaan. Ai niin ONNEA Eskolle hienosta lähetyksestä Mankisen Antin Suen tassu reittiin!

Tässäpä kuveja Antin flässi suoritteesta Ovimiehen kepponen reittiin.

 

  

 

Visiiri

Paavalinvuoressa ämpyiltyäni silmän mustaksi sain kotoa noottia, että kypärään vois asentaa jonku silmäsuojan. Eihän tuo ainakaan jääkiipeilyssä huono ajatus ole, joten tuumasta toimeen. Petzlillä on hyvän näkönen visiiri ja rahamiehen ratkasu olis nyt tietenki ollu ostaa kypärä visiiri setti. Mulla kun nyt kuitenki sattuu olemaan tuo Grivelin kypärä ja olen siitä tykänny niin päätin sitten tehdä itse.

Setti oli nyt ekaa kertaa kunnolla testissä tuolla Norjassa ja hyvin kyllä toimii. Ainaki näissä uusissa visiireissä on niin hyvä huurtumisenestokäsittely, ettei sitä hönkimällä huuruun saa. Ainut näkyväisyyttä haitannut seikka oli vesipisaroiden jäätyminen visiiriin. Nekin oli tosin aika helppo pyyhkiä pois, joten ainaki tähän asti systeemi on toiminut hyvin.

Osat:
- Petzlin visiiri Vizion kilkkeineen telemark pyreneesiltä n 35€ ilman postikuluja.
- Kypärä johon voi porata pienet reiät ohimoille.

Ensin kannattaa mallata, että visiiri mahtuu kunnolla aukeamaan ja sitten merkata reiän paikka. Tein ensin toisen puolen ja sitten mallasin toisen puolen suurinpiirtein samalle kohtaa, niin että mekanismi toimi hyvin.