Paavalinvuoren seikkailukiipeilyparatiisi

Lämmöt on ollu sillä lailla kohillaan, ettei kovien reittien kiipeämisestä tarvitse kuin haaveilla. No niitä voi sitten elo- syyskuussa yrittää taas uudestaan. Kesäloman keskellä oon saanu aikaiseksi muutaman sisäreenin ja tokihan sielläki lämmintä oli - parhaimmillaan tais ullakon mittari näyttää 37 astetta. Pari kertaa on kuitenki lämmöistä huolimatta pyörähdetty tuossa Paavalinvuoressa. Mielessä oli pyöriny, että sinne saisi yhteen kulmaukseen kaksi trädi linjaa.Näyttivät helpoilta ja lyhyiltä niin ei ollu viitsiny vaivautua. No nyt saatiin sitten vihdoin aikaiseksi ja reitit yllättivätkin positiivisesti.

Eka kerralla olin liikenteessä Eskon kans ja tarkotuksena oli saada vaan vähän liikettä niveliin kun oli niin kuuma. Mittari näytti terassin varjossa 33,3 astetta. Käveleskelin paikalle ja Esko oli jo harjaamassa viereiselle feissille aika jämäkän oloista pätkää. Joskus tuota itekin vilkuillut, mutta vaikutti niin vaikealta etten vaivautunut sitä puhdistelemaan. Petrus ja Pate harjailivat viime vuonna nurkan halkeamia ja tarkotuksena oliki nyt Eskon kans niitä kokeilla. Nopealla vilkaisulla nurkkaan johtava ramppi näytti helpolta ja itse nurkkaus vähän vaikeammalta, muttei sekään kovin vaikealta. Ajattelin kokeilla ramppia ja Esko innosti ground up tyyliin. No ei siinä, muuta ku köyttä kiinni. Harjailin alun otteet hyllylle ja punkesin siihen seisomaan. Otin teräsharjan mukaan, koska yläosa ei näyttänyt aivan puhtaalta sekään. Hyvä kun otin. Reitti oli aivan jäkälän ja mullan peitossa. Sain jonkinlaisen piissin paikalleen ja uskalsin nousta vähän ylemmäs. Ylempi halkeama oli aivan ummessa kovaa multaa ja kiviä. En saanut mitään varmistusta laitettua. Kurkkasin vielä vähän ylemmäs, mutta ei mitään mahdollisuuksia varmistukselle. Päätin ottaa pakit. Esko siirtyi köyden terävään päähän. Asetteli alemmat varmistukset paikoilleen ja kiipeili varmistamattoman pätkän ohi. Yläosaan saikin sitten jo hyvät varmistukset ja näin tuli tämä linja avattua. Nimeksi Tyyrpuuri ja vaikeus jossain ala vitosta.

Laskeuduin linjan sitten halkeamakoukun ja teräsharjan kanssa ja putsailin niin hyvin kuin sain. Aiemmin varmistamattomaan pätkään syntyi halkeamakoukulla kohtuu siistiä jälkeä johon saa nyt ihan hyvät varmistukset. Linja on siis nyt hyvin kiivettävissä ja hyvä lisä Paavalinvuoren seikkailureitteihin. Itse en ehtinyt enää liidiä tehdä, mutta yläköydellä vielä pikaisesti muuvit testasin ja puhistelin vielä irtosoraa otteilta. Esko testasi sitten yläköydellä feissille putsaamaansa linjaa. Alku meni ihan hyvin, mutta loppu puolikas oli aika jämäkän näköstä. Mies puhisi, että tää on varmaan 8b tai jotain. No meikän 7a arvaus tais sitte mennä vähän kiville ;)

Liidi jäi polttelemaan ja se toinenkin linja pitäisi siihen aukaista. Toisen kerran pääsinkin samoille nurkille heti neljän päivän kuluttua. Eli homma oli hyvin muistissa. Tultiin Janin kans uudestaan seikkailemaan, kun helteet tuntui jatkuvan. Olin hieman ennen Jania paikalla, joten heitin kamppeet niskaan ja laskeuduin putsaamaan sitä kiipeämätöntä versiota kulmauksesta. Seinä oli yllättävänkin hänkki en oikein tahtonut päästä putsaamaan halkeamaa. Onneksi halkeamakoukkuun tuli tehtyä niin pitkä varsi, että sillä sai aika hyvin roinat halkeamasta. Sitten vaan Jani narun päähän. En voinut tietenkään mennä ekana kiipeämään, muuten Janilta olisi mennyt onsight mahdollisuus reitteihin. Jani lähti vasta puhdistettuun nurkkaan ja punkesi ja ähisi itsensä hyllylle kunnon tappelulla. Minusta beta näytti vähän vaikean puoleiselta, muttei sitä passaa mennä toisen onsightia arvostelemaan. Reitille nimeksi Koira nimeltä Selma ja vaikeus varmaan kuus miikan paikkeilla.

Sitten pitikin minun hypätä terävään päähän. Jotenki veinas jänskättää, kun tuommonen vahva mies edellä puhisee reitillä minkä ehtii. No ei se auta. Mulla oli arvaus, että reitti vois mennä helpommallakin beetalla stemmaten siten, ettei tarvii mennä hänkkäävään kulmaukseen sisälle. Tällainen stemmailu on aika hienoa, kun siinä jää ilmaa paljon kiipeilijän ja kiven väliin. Samalla tietysti vähän henkistä. Harjailemani jalkaotteet oli kyllä ollu aika huonoja, mutta niillä mennään mitkä on jaettu. Jalat oli vähän epävarman oloiset kiivetessä, mutta ne pääsee kohtuudella stemmaamaan ja käsiotteet on aika hyvät joten arvaamani beetta toimi kuin toimikin. Jani veinas, että näytti niin paljon paremmalta, että halusi kokeilla uudestaan. Hyvin näytti meikän beetta toimivan Janillekin ja mies vähän ihmetteli miten ei sitä heti huomannut. No onsight on onsight eikä siinä aina kaikkea huomaa. Sitten oli hommat puolessa välissä ja miesten aika siirtyä Tyyrpuuriin. Jani liidaili linjan ensin ja nousu meni ilman sen kummempia ihmettelyjä. Sitten minun vuoro turata hommat. No ei sentään ihan hyvin sain nyt varmistukset, vaikka edelliseltä kerralta hieman hommaa jännitin. Asiallinen setti hellepäivän kunniaksi. Sitten olisikin edessä ralli viikko ja taukoa kiipeilyistä. Toivottavasti kelit vähän jäähtyis niin pääsis taas yrittään nuita kovempia reittejä.

Paavalinvuoren laivankeula eli Kokka

Esko avaa reittiä Tyyrpuuri

Jani putsailee vielä kulmaa liidin jälkeen

Koira nimeltä Selma saa näköjään otsasuonet pintaan

Patama vol 2

Reilu viikko sitten torstaina käytiin uudestaan Patamalla. Tarkotus oli mennä viilistelemään ja kattoa päivän fengshuita. No tällä kertaa män ihan hyvin kelien suhteen. Aurinko paistoi oli vaan 19 lämmintä, mutta ohan se sekin jo liikaa suorassa paisteessa olevalla släbillä. No toisaalta parempaa tuskin tähän aikaan vuodesta on tulossa.

Päätin lämmitellä onsight yrkällä Janin hyvän näköiseen Pelle Hermanni reittiin. Alun hyllylle kiipeemisessä on onneksi pultti. Olis saattanut reitti jäädä kiipeämättä ilman tuota pulttia. Hyllyltä lähtö ei ollukaan ihan yksinkertainen. Selkeää ote linjaa seuraavalle pultille ei ollu ja arvoin kolme neljä kertaa mihin suuntaan lähtisin. Päätin sitten vetää kokolailla suoraan seuraavalle pultille kävi miten kävi. No onneksi kävi hyvin enkä kussut saittia. Sitten sama peli jatkui. Seuraavalle pultille ei taaskaan ollut mitään selkeää reittiä. Hetken arvottuani päätin taas vaan jatkaa ja katsoa miten äijän käy. Jostain otteita kuitenkin aina löytyi, tosin väliin niin huonoja, että aloin epäillä reitin vaikeutta. Pääsin taas seuraavalle pultille ja paikassa, missä arvelin kruksin olevan olikin pelastavat äitikahvat. Mahtava reitti! Ei ehkä se helpoin vitonen onsight suoritteeseen,  mutta todella hieno kun sen onnistuu ratkaisemaan :) Totesin vain että olipas hyvä valinta. Juha oli alhaalla tuumaillut meikäläisen arvontaa noin "helpolla" reitillä, mutta asia kävi harvinaisen selväksi kun lähti itse yrittämään yläköydellä. Tähän reittiin jäi vielä liidi puuttumaan.

Seuraavaksi päätin hyvän fengshuin innoittamana testata liidiä saman tekijän Super Mario reittiin. Edellisellä kerralla reenasin muuvit kuntoon ja tuntuivat olevan hyvin muistissa. Tiesin että herkkä kruksi olisi aika jännä näin lämpimässä, mutta täytyyhän sitä nyt yrittää. Aika jännää oli. Kruksin jälkeen iski kivan singerin, joka onneksi loppui pienellä puhaltelulla. Tuossapa alempana viteota aiheesta. Kokolailla uncut versio, mutta koittakaa kestää ;)

Sitten usutin Juhan kokeilemaan siipiään The Thing reitillä. Mies veteli vahvasti menemään ja tekikin reittiin onsight suoritteen. Liidailin reitin itse sitten perässä. Sen jälkeen saikin miestä vähän psyykata seuraavalle reitille. Eli hieman vaikeammalle Skeletor reitille. Uskaltautui kaikesta huolimatta terävään päähän ja saittihan sieltä napsahti tilille. Hyvä Juha tosi hienosti vedetty varsin, kun mies väitti itse olevansa nelosen kunnossa :)

Päätin vielä kokeilla muuveja Luigi reittiin ja nehän onnistuivatkin pienellä vaivalla, vaikka ihan selkein beta ei tälläkään reitillä ollut. Pienen levon jälkeen yritin liidiä, mutta mokasin kruksin ja oli pakko hypätä köyteen. Jouduin ottamaan vielä yhden levon ennenkuin onnistuin vääntämään itseni bulgen päälle. Hauskan oloinen reitti tämäkin. Pitää tulla syksyllä käymään paremmilla kitkoilla.

Super Mario from Juuso Raekallio on Vimeo.

Lomille lomps

Lomat alkoi heinäkuun ekan viikon jälkeen ja ennuste lupaili helteistä het lauantaille. Kivahan se on kun on lämmintä, mutta se ei yleensä edistä kiipeilyä. Päätettiin käydä ennen hellettä loman kunniaksi vielä köysittelemässä. Tarkotus oli mennä Halsvuoreen katteleen muuvit Ässä Mix reittiin ja yrittää yklla Janin HullunKuri nimistä seiskan pläjäystä.

No ihan ei taaskaan mennyt niinkuin Strömsössä. Työpäivän ajan tähyilin ikkunasta ulos ja ennustetta netistä. Oli aika epävakaista ja pelko ryömi puseroon. En ole käynyt Halsvuoressa saati kauempana aikoihin. Varmaan yli vuoteen. No työpäivä loppui ja ajelin Halsvuoren suuntaan. Puolessa välissä tuli vastaan märkää asfalttia. Ei hyvä. No onneksi alue oli lyhyt tosin taivaalla oli aika synkkiä pilviä. Nappasin kamppeet olalle ja kävelin kallion juurelle. Kateltiin Janin kans reittivaihtoehtoja ja tuumattiin pilvien kulku suuntaa. Samassa alkoi sade. Vettä tuli ku aisaa ja päätettiin lähteä nosteleen.

Autolla katsottiin sadetutkasta, että Patamalla ei ehkä sataisi vettä. Ei kun ajamaan. Patamalla oli tosiaan kuivaa. Lämppäriksi kiivettiin aivan vasemmalta reitti The Thing. Aika hauska pultti klippailu. Sain ekan köysi onsightin aikaiseksi varmaan kahteen vuoteen. Pitäis ehkä vähän kiertää näitä kaltseja eikä vaan rojektoida omia reittejä. Jani liidasi vielä saman reitin ja totesi sen ihan hyväksi vastoin aiempaa kokemustaan. Mutta eiköhän rakas Esteri löytänyt meidät sieltäkin. Heti Janin laskeuduttua alkoi vettä ripsiä. Ei muuta kun sadetutkaa tulille.

Tällä kertaa ei näyttänyt ihan niin pahalta. Päätettiin käydä Abc:llä kahvilla tuumaamassa tilannetta. Kahvit ja leivät naamaan ja aurinkohan se sieltä kävi paisteleen. Takasi kalliolle arvioimaan tilannetta. Suurin osa reiteistä märkiä. Onneksi pari reittiä vähän kuivempana. Päätettiin vilkaista Super Mariota, Janin itsensä avaamaa 6b sporttireittiä. Kuivattiin alun otteita pyyhkeellä ja mankalla. Saatiin kuin saatiinkin reitti ihan kohtuullisesti kuosiin. Jani liidasi reitin pultti pultit ja kuivaili vielä mennessään. Viimeksi pari vuotta sitten testasin reittiä ja silloin se ei ollu ihan pienellä vaivalla menossa. Nyt oli "pituutta" tullut sen verran lisää, että muuvit meni yläköydellä ihan kivasti. Yrittää piti kuitenkin sen verran, että liidiin en uskaltanut lähteä.

Kaiken kaikkiaan saatiin sääennusteeseen nähden yllättävän paljon aikaiseksi. Patama on kyllä hauska paikka. Vähän kuin kävisi lomareissulla, kun pystyy klippailemaan pultteja suhteellisen huolettomasti. Tätä lissää!

Ukot pihalla. Loma alkoi ja vettä sataa. Jee jee

 

Ei ollu Hullunkuri lähössä. Muistutti enempi vesiputousta.

 

 

Jani kuivailee Super Mariota

Meitsi yrittää kiivetä ja hieman kuivailee samalla

Loppu hyvin kaikki hyvin

 

Top rope tough guys

Pari ulkokiikkua saanu taas heitettyä. Toinen niistä jopa muuvittelua rojektilla. Kerta viikkoon oli tavotteena käydä rojektia kokeileen. Saapa nähä jääkö tavotteeksi. Pitäs varmaan ottaa itteä vähän niskasta kiinni jos veinaa sen tänä kesänä kiivetä. No joka tapauksessa Antin ja pikkupoikain kans käytiin Paavalinvuoressa ylistelemässä. Pojjaat kiipeili pikkukiville ja isit vähä isommille.

Ensin kiivettiin lämppäriboulderit ja sitte oli tarkotuksena ylistellä Salakaadolla ja rojektilla. Näihän sitä sitte tehtiinki ja kylläpäs oli mies ruosteessa. Eka vedolla Salakaatoon veinas jäädä kruksi tekemäti, mutta sitte vaan runttasin sen läpi. Ohan se kyllä hauska reitti. Häätyy varmaan liidailla se uudemman kerran tässä kuhan jaksaa siihen sillä mielellä lähteä. Keksinpäs muuten toisella vedolla hieman uudenlaisen betan kruksiin. Tämä stabiloi muuvia aika paljon ja teki entisestä fifty sixty muuvista paljon varmemman.

Rojektia rojektia. Niin sanoko joku että rojektia. Joo olihan se taas. Alun helppo pätkä tuntui taas aika vaikealta. Son varmaan jotain 6b muuveja, vaikka lyhyt onkin. No arvata saattaa, että kruksi lipan ylitys ei sitten tuntunut kovin helpolta. Sain toki pidettyä viime kesänä keksimäni välimuuvin, mutta ei mitään jakoja saada kruksin vetoa tehtyä. Ehkä ens kerralla...

Antti lämppää lämppärikivellä

Sisällä onkin sitten tullut muutama kerta väännettyä. Se kun on siinä kotosalla niin illalla kun vois mennä sohvalle niin meneekin riippumaan :) Mutta hei edistystä on tapahtunut. Tässä yhtenä iltana kun oli jotenkin draivi päällä sain kiivettyä kaikki seinälle tekemäni reitit. Ei huono ottaen huomioon, että viime kesänä en tähän pystyny vaikka seinällä oli samat reitit paitsi yks vähemmän. No nyt täytyy varmaan viritellä taas jotain vähän tiukempaa ;)

Iltatunnelmia ullakolta.

Viime syksynä jäi se Pitsalähetti kaivelemaan sen verran, että nyt kun näitä kelejä on riittäny käytiin taas kokeilemassa feng shuita. No huono oli. Reitti on niin herkkis, että parhaat yrkät menee muuvien muisteluun. Maybe next time jäi siis tämäki. Tai no täytyy sanua, että jos tän seuraavalla kerralla lähetän niin aika hyvä, koska parhaat voimat tahtoo aina mennä muuvien hiomiseen. Mut syksyllä lähtee.

Jani yrittää reittiä Igor, jota ei vaan oo tajuttu. Onkos joku tän lähettäny ja jos niin miten?

On hirviää on

On se hirviää tämä elämä. Mutta otetaas päivän positiiviset ensin. Eilen pääsin jopa reenaamaan kotiseinälle. Olihan mahtava viilis. Kehittelin jopa uuden reitin. No en sitä tietenkään päässyt, mutta sehän siinä vähän on tarkotuski, ettei heti ekalla yrkällä menis. Pari vanhaa tosin pystyin kiipeemään, joista toinen ainakin helpommin kuin aikasemmin tänä keväänä. Merkki siitä, ettei kuukaudessa kunto ihan kuralle oo mennyt. Niin uuteen reittiin yritin vähän simuloida sporttirojektin kompressiomuuvia, mutta saapa nähä onko tuosta mitään hyötyä.

Päiväkirjaa vilkuillessa viimenen kuus viikkoa on mennyt aikasta kuralle reenimielessä. Pari lenssua on pitänyt huolen siitä, ettei ole saanut minkäänlaista rytmiä aikaiseksi ja kokonaismääräkin on jäänyt ala-arvoiseksi eli 4 ulkopulteria ja yks sisäreeni. No tällähän ei kovin pitkälle mennä. Parhaat boulderkelitkin oli ja meni eli seiskan metsästys taitaa siirtyä nyt sitten syssyn puolelle. Tälle kesälle ei ole muuta tavotetta, kun yrittää saada tuo sporttirojekti kiivettyä. Se tosin ei välttämättä ole ihan helppoa. Viime kesänä siitä jäi pari/kolme muuvia tekemättä. Eikä ne tule olemaan helppoja tänäkään kesänä. No ei se mitään. Taitaa olla paras vaan painua yrittämään. Mahtavuutta olis jos sitä sais käytyä kerta viikkoon yrittämässä ja sitte reenailtua sisällä/pultereilla pari kertaa viikkoon. No saapa nähä tuleeko toteutuun. Into olis kova.

Päivänä muutamana käytiin Janin kans keväthelteessä katsastaan Aittorinteen old skool linjoja. Hienojo ne on vieläki. Släbillä incut krimpeillä pystyy kiipeemään ihan kohtuullisesti myös helteellä. Pädejä olis voinu meikälle olla pari lisää. Henkinen kantti loppui kahella linjalla aika vahvasti. Ens kerralla täytyy huolehtia mattoja lisää alle niin ei tarvii valittaa. Yhden aikaisemmin kiipeämättä jääneen vitosen sain kiivettyä ja toiseen tehtyä muuvit. Paikalla on kyllä asiallinen feng shui. Väittäsin että nämä reitit voip tehä tiukkaa monelle uuden koulukunnan miehelle/naiselle. Käykääpäs kokeileen kun kelit ei muuta salli.

Meitsin pää paloi puhki Psyyke nimisellä linjalla, eikä tullu lähetystä tälläkään kertaa.

Kevään kiikkuja

Tänä keväänä tuntuu jäävän yllättävän vähän aikaa millekään muulle, kun töille ja perhehärväyksille. Siitäpä sitte voip arvailla miten paljon siitä viitsii panostaa kirjoittamiselle. Heh heh seli seli. Tässähän on boulderkausi kuiteski jo pitkällä ja meikähän on saanu käytyä kaikki neljä kertaa kiviä hiplaamassa. Mutta onhan se nyt kuitenki enemmän ku ei yhtään.

Maaliskuun alkupuolella kävin sitten vihdoin kokeilemassa teknokiipeilyn hienoutta. Siinähän se kyllä on aikamoinen laji. Kiivettiin Paavalinvuoressa halkeamalinjaa, joten ilman vasaraa mentiin. Tai no tarvi sitä parin kiilan irroittamiseen, mutta mitään en vasaralla asentanut. Tätä hommaa voi muuten suositella kaikille trädikiipeilyä aloitteleville varmistusten asennusharjoituksena. Piissejä laitetaan paljon ja kaikki tulee testattua suht huolella. Ekaa kertaa kun liikenteessä oltiin niin väsättiin soolona yläköydessä. Olihan muuten hauskaa hommaa. Ekan kiilan varaan nouseminen meni vielä ihan hyvin. Toisessa siirtymisessä onnistuin heti sössimään daisyt niin solmuun, että jouduin pakittaan takasi. Siitäpä se sitten lähti homma aukenemaan vähän helpommaksi joka metrillä. Yhdet pannut onnistuin ottamaan, kun hyvän oloinen kiila lähtikin litomaan vetosuunnan muuttuessa. Ollaanpas siis tarkkana niissä trädihommissa.

 Jani ja "pomminvarma" kamu. Enpä uskaltais tuohon tippua.

Mikon tyylinäyte katon ylityksestä

 

Sittenpä kelit alkoikin lämpenemään ja miehet ja naiset kirmaamaan ympäri metsiä kiviä halaamassa. Säätöjen vuoksi itellä otti viikon päivät parhaita kelejä ennenkö ehdin ekaa kertaa kiville. Hauskaahan se taas oli. Tavotteena oli lähinnä fiilistellä ja hengittää raitista ilmaa. Pariin jämäkämpään reittiinki tuli kateltua beettoja, mutta ei mitään mahkuja lähettää. No pääsinpä kuitenki yhen uuden 6B linjan (johon aikoinaan melkein sain itse ensinousun vaan melkein ei lasketa) ja Tekokäen, jonka alkulukotusta en edellisellä vierailulla pari vuotta sitten pystynyt tekemään. Ei huono kauden avaukseksi.

Sain tehtyä parit sisäreenit ja ajattelin meneväni seuraavalla viikolla testailemaan vähän vaikeampia reittejä. Eipäs sitten tarvinnutkaan, kun perheestä jokainen oli vuorotellen lenssussa ja töiden jälkeen ei tarvinnut paljon muuta miettiä, kuin lenssuisten hoitamista. Pari viikkoa edellisestä kerrasta sain sitten sen verran energiaa, että lasten mentyä nukkumaan kävin Paavalinvuoressa vähän kiipeemässä melkeen kuus vuotta sitten putsailemillani kivillä. Ihan mukavaa oli ilta kympin maissa tapailla otteita. Kitkat oli kyllä aivan mahdottomat. Ikävä kyllä oli sen verran hämärää, ettei kuvia saanut otettua. 

Taas viikko edellisestä käytiin Eskon ja pikkupoikain kans uudestaan Paasivuoressa. Edellisellä kerralla ihmettelin Harrin kans beettaa Suureen huijaukseen ja nyt oli fiilis, että sitä on kokeiltava. Viilis oli sitten jotenki aivan tajuttoman vetelä ja voimaton. Sain kuitenki vähän lämppäiltyäni pari ihan hyvää vetoa reitin kruksiin, mutta eipä tuo kuitenkaan ollu menossa. Vedin jotenkin otteelta ohi joka yrityksellä. Tai pari osui ihan kohtuu kohilleen, mutten vaan saanu pysymään. Ens kerralla sitte ;) Nyt kun oli vahva mies mukana niin piti käydä katsastaan Teknokäki reitin beettaa. Sen alku on jotenkin niin kryptoniittia etten ollut viimeksi keksinyt mitään järkevää. Pojat hyppi pikkukiviltä bädeille ja ekojen itkujen ja evästauon jälkeen päästiin yrittään reittiä. Esko viritteli reitin alkuun ihan käsittämättömän näkösen huukki beetan. Ainakaan sillä kertaa ei itellä ollu mahkuja tuollaiseen yritykseen. Ite yrkkäilin vielä kivelle vähän helpompaa linjaa, mutta loppujen lopuksi sekin jäi tekemättä. Tosin kaikki muuvit sain kasaan eli ens kertaan jälleen.

Seuraavalle viikolle sain pari sisäreeniä aikaiseksi ja tarkotuksena oli torstaina käydä Eskon ja Antin sekä pikkumiesten kans jälleen Paasivuoressa. No yritys kuivui kokoon aikataulupaineissa kun viikonlopuksi oltiin luvattu lähteä Heltsinkiin sukuloimaan. Eli taas kahden viikon jälkeen edellisestä ulkokerrasta pääsin illalla livahtamaan Näätikselle ja kokeilemaan vanhaa vihollistani Robin Hoodia. Ihmeen kevyt olo oli tällä kertaa. Lämppäröin Riolla ja sen oikean puolen dynolla, jonka vois muuten melkeen merkata reitiksi on se varmaan kuitenki vitosen luokkaa ja ihan hauska parin muuvsin pyllistys. Hehe - Rio on muuten ihan hyvä lämppäri, kun projektina on saman vaikeustason reitti :) No reitit nyt on vähän erilaisia. Riossa on yks muuvi tuota vaikeustasoa ja Robin Hoodissa niitä sitten onki ainaki viitisen kappaletta, ja ne on melkeen putkeen heti alusta. Pitäsköhän nuiden greidit olla vähän eri luokkaa? No mene ja tiedä. Tää kivi kun on aika "old school" henkinen paikka ja isojen poikien alkuaikojen test piece. Mahti reitti joka tapauksessa.

Niin sitten itse Robin Hood. Alkuun piti taas jännityksestä kankeana testata kruksin vähän pidempää vetoa. Eipä mennyt ekalla, mutta aika lähellä oltiin. Se on aika jännä kun yrittää tällaista reittiä, jota olet yrittänyt jo useamman vuoden aikana, niin aina alkuun on psyyke ja omat odotukset saatava jotenkin nollattua. Ainaki meikällä ainut vaihtoehto tähän mennessä on ollut ottaa pari yrkkää pataan niin päästään reitin kanssa vähän niinkuin samoille lähtöviivoille. Kolmannella yrkällä muuvi menikin sitten helposti, mutta tipuin seuraavasta muuvista. Neljännellä yrkällä sain vedon pysymään taas helpohkosti ja loppureittikin meni ihan putkeen. Hengittelin kiven päällä ja tuumailin, että niinköhän tuon pääsis tällä kertaa. Katselin vähän maisemia chillailin ja kuuntelin vesilintuja. Sitten vaan syvät hengitykset ja pylly pädiltä yrittään. Alku menikin ihan lupaavasti, mutta sössin jotain enkä aivan päässyt kruksiin asti. No uudet hengittelyt ja menoksi. Tällä kertaa muuvit meni ihan ok. Pientä jähistelyä oli havaittavissa, mutta vetoon lähtökin tuntui parhaalta mitä ikinä. Käsi osui ihan hyvin otteelle. Mutta ei - miksi et puristanut? Miksi? Tuloksena kiva fläpperi sormeen. Mutta hei tulihan jotain tulosta ja muistoja yrittämisestä. Nii ja tuntui se ainakin helpoimmalta mitä ikinä. Tämäkin jäi sitten sitä klassista ensi kertaa odottamaan.

Tuon Näätiksen jälkeen tuli Wappu ja sitten otinkin lentsun. Nyt käy lenssu hellittään ja tässä on taas pari viikkoa edellisestä kiipeilystä. Ei näin. Ei todellakaan näin. Nyt täytyykin taas saada pari reenikertaa alle, että viitsii edes lähteä tuonne Robin Hoodille. Mutta hei. Ei se mitään. Täähän oli kuitenki harrastus ja tavotteena oli saada happea ja reipasta mieltä. Jospa ens viikolla sitten sais jotain lähetyksiä aikaiseksi. Tai ainaki kiipeilyä ihan oikealla kivellä.

Vuoden ekalla boulder setillä Paasivuoressa. Tää kantti traverse oli se 6B ja on muuten ihan hauska reitti. Voin suositella.

  

Teknokäki ja Eskon himmeetä huukkibeettaa. Tuon alun jos sais tehtyä...

Tällä on yritetty pitää mies iskussa. Taas saa lenssun jälkeen vähä panostaa muuten on turha etes yrittää ulkona tiukempaa.

Robin Hood ja hieno ilta. Aika hiljaista. Pupun juoksua ja vesilintujen ääniä.

Tulos tai ulos. Enempi tahtoa ku voimaa. Vai olisko kuitenki ollu uskon puutetta.

Vielä ehtii rinteeseen

täällä etelässäki ja rinteen ulkopuolelle pohjosessa tai Alpeilla. Suksimishommat on aina olleet lähellä sydäntä. Johtuen ehkä Levin ja Pallaksen välillä vietetyistä nuoruusvuosista ja hienoista talvista. Samaa ei voi sanoa tästä talvesta täällä etelän vetelien mailla, mutta senhän jo varmhan kaikki on saattanhet huomataki. Riihivuoressa näyttäs kuitenki kaikesta huolimatta olevan rinthet vielä ihan hyvässä kuosissa, notta muuta ko sukset alle ja menoksi.

Tästäpä päästäänki sitte sopivalla aasinsillalla välineisiin. Het alkuun varotuksen sanainen. Näihinkin vehkeisiin saa sitten hassattua tonnin jos toisenkin jos on sellaista luonteen laatua omaava persoona. Pääasiassahan itellä on tullu laskettua semmosilla vehkeillä mitkä nurkista on sattunu löytymhän. No tässä vaiheessa elämää voi jo myöntää, että tämä ei ehkä ole optimi kaikkiin tarkotuksiin. Onneksi kaveriporukasta sattuu löytymään niinki hulluja että net on alkanhet ite tekemhän sivakoita ja muita laskuvälineitä. Niinpä se piti alkaa iteki uuesthan perehtymhän suksien saloihin ja uusimphin välinetuulahukshin.
 
Laskutyylihän on tietenki kaikki kaikessa. Telemarkissa vaikeinta on tunnustaa vanhemmilleen vai miten se meni? Lautailuun en vaan ikinä ole oikein päässyt sinuiksi. Hauskaahan seki on, mutta jotenki olen aina ollu enempi suksimiehiä. Tellun ja alppityylin välillä en sitten olekaan osannut päättää ikinä. Olen sitten tehny molempia vähän riippuen siitä missä on menty. Hyppy ja parkkihommia en ole koskaan harrastanut, enempi ehkä sen takia, että minun nuoruudessa hyppyrin tekemisestä seurasi varoitus kausikorttiin tai jokin muu yhtä inhottava rangaistus(aika kaukokatseista toimintaa). Jos paikka huutaa pidempiä siirtymisiä ja aakeeta laakeeta niin valinta olisi ehdottomasti tellu. Tarkkaan laskuun ja ahtaisiin käännöksiin lähtisin taas valitsemaan alppivehkeet. Niin ja ainaki tällä taitotasolla parkkiin ehottomasti puikat. Telluillaki sitä voi, mutta sitte ollaanki jo vähä erilaisten haasteiden parissa.

Sivuleikkaus, rokkeri, kääntösäde, noussi, teili, kore ja kiertojäykkyys. Siinäpä sitä onki sitte pari muuttujaa mistä lähtiä valitseen. Varsinki jos pitää saaha "one ski to rule them all". Aika mahoton yhtälö. Jos pitää todella saada vain yksi suksi niin lähtisin priorisoimaan käyttötarkotusta. Tänne etelän rinteille hommaisin varmaan jonku parkkisuksen, koska en näin lyhyitä rinteitä jaksais kuitenkaan yli kuutta tuntia vuoteen laskea ihan vaan kurvailemalla ja hei kyllähän niillä parkkisuksillaki voi kurvailla. Joo no ei oo sama asia, mutta kyllä sen kuus tuntia niilläki kurvailee ;)

Kevään mittaan sain mahtavan tilaisuuden testata Puuppolan suksen eli PuSun (facebook) paria eri lankkua. Tosin täysin ulkona niiden mukavuusalueelta eli Jykylän pikku rinteissä. Kaikkihan tietää, että läski suksi ei sovi rinteeseen. Varsinkin erittäin pitkällä kääntösäteellä. No tadaa - laskinpa just semmosella yhistelmällä Laajavuoressa päivän ja ikään oo hymyilyttäny niin paljoa. Ehkä juuri tämä paljastaa ukkojen nerokkuuden, sillä sukset olivat aivan mahtavia laskea myös tykkilumella, vaikka ne puuterihommiin onkin suunniteltuja. Juuri tällainen suksi voisi olla aika huippu esim Alppireissulla, jossa välillä tulee laskettua rinteessä, mutta pääasiassa rinteen ulkopuolella.

Ensin testissä oli St Anton: leveys 138-115-132, pituus 183, r 18m, keulan rokkeri 40cm ja perässä 30cm, paino 1700g. Tässä suksessa on siis aika vahva rokkeri joka yhdistettynä sivuleikkaukseen ja jäykkyyteen saa suksen kääntymään kohtuu nopeasti. Suksi myös pysyy kunniakkaasti kantillaan, vaikka leveyttä löytyy varmasti tarpeeksi puuteri touhuihin. Väittäisin, että rinteessä tällaisella suksella ei ollut paljoakaan eroa Atomicin perus carving sukseen(ihka oma pari). Tietysti tää ei ihan yhtä tarkka ole, mutta jos semmosta tarvitaan niin keppien kiertoon täytyy olla sitten ihan omat suksensa. Rokkerilla on saatu sukseen herkkyyttä aika hyvin ja sivuleikkauksen ansiosta suksi kääntyy rinteessäkin aika ketterästi. Leveys ja ytimen jäykkyys tuovat sukseen vakautta eikä aivan pieniä töppyröitä rinteessä tarvitse säikähtää. Puuteri ominaisuuksia voin vain arvailla, mutta lähtisin veikkaamaan, että tämän tyyppisellä suksella Norjalaisen makkaratikkumetsän puikkaaminen voisi onnistua ihan kohtuudella. Rokkerin pitäisi myös vakauttaa laskua lumiolosuhteiden vaihteluissa puuterista korpuksi ja toisin päin. No mutta olisipa kiva joskus päästä testaamaan näitä vaikka etes Pallakselle. Saati sitten Norjan töppyröille.

Rokkerilla on saatu rinteeseen osuva suksen ala lyhyemmäksi, mikä antaa leveälle sukselle ketteryyttä käännökseen.

Ohan nää ukkojen sukset kyllä hienoja pelejä. Joskus kun tämmöset sais...

Toinen testisuksi oli PuSun Narvik II: leveys 152-117-137, pituus 188, r 26m, keulassa rokkeri 37cm, normi camber ja paino 2150g. Tämän suksen pitäisi nyt sitten kestää vauhtia oikein kunnolla. Rinnesukseksi ei tätäkään leipälapiota ihan helpolla tunnista, mutta yllättävän hyvin se toimi pehmeällä tykkilumella. Kaverit konttaili hätäisillä karvereillaan muutamaan otteeseen ja meitsi se vaan losotteli hirmu kyytiä ohi :) Eli tämä kaveri kyllä kestää vauhtia. Varmaan enempi ku moni laskija. Voi vaan kuvitella minkälaista olisi losotella polven syvyistä puuteria aukeaa vuoren rinnettä lumivyöryä pakoon. No ei kai sentään sitä vyöryä. Joo no mutta on siis kyllä hieno suksi ja jotenkin ainakin meikän naaman saa virneeseen, kun sukseen voi ladata niin paljon voimaa kuin huvittaa eikä se siitä hetkahda. Vakautta löytyy niin paljon, että sellaiset töppyrät joihin normi suksilla jäädään keräilemään tuskin tulevat huomatuiksi. Ehkä juuri se suksen pontetiaali saa naaman virneeseen. Tunne siitä, että suksesta löytyy niin paljon, ettei näissä rinteissä ole mahdollista kuin hipaista toiminta-aluetta ja epäilys että miehellä olisi oikeasti kanttia laskea sitä vuoren rinnettä niin lujaa kuin suksi sallisi.

Kyllä nyt miestä naurattaa

No millaisen suksen sitten haluaisin. Hankala vielä sanoa. Näistäkin haluaisin molemmat. Eli kyllä sitä ilmeisesti pitäisi ainakin neljät sukset omistaa ja sitten vielä parit tellut ja ehkä yks lauta ... Mutta tällä hetkellä lähtisin ehkä tuollaisen St Antonin linjoille. Se on vaan aivan älyttömän monikäyttöinen suksi.