Ruskealle virralle

Antti Tillin tarinaa Koron reissulta
----------------------------------------------------------------------------------------------

Vieraskynä tyytyväisenä Korouomassa

Puhuttiin alkutalvesta, että yritettäisiin olla maaliskuussa jollain pidemmällä jääreitillä. Yllätys sinänsä, koska en ollut aikoihin ajatellut kaipaavani sellaista. Piti vaan treenata kesää varten. Mutta oli salaa herännyt tarve kokea jotain muuta. Jotain autenttista ja suodattamatonta. Jotain seikkailua. Ja tähän tarpeeseen jääkiipeily vastaa erittäin hyvin. Tähtien asento oli kuitenkin se mikä oli. Myös energiataso oli mikä oli. Seuraavaksi kyynärpäävaiva esti treenaamisen ja lopulta reissuun ilmoittautui vain kaksi lähtijää. Mielessä aaltoillut Jäämeri vaihtui juroina töröttäviin kitukasvuisiin näreisiin. Pitkä reitti olikin monta lyhyttä. Ja vaikka laaksossa kulkevat turistit kailottivat suomea, olivat ne silti paikallisia. Samalla, kun muut sopi linjat kuumina treffejä huhtikuisille kiville, minä ja Juuso lähdettiin Posiolle Korouomaan.

Mutta tähtien asento ei voi olla väärä. Yleensä ei kai ole edes olemassa mitään sellaista kuin väärä. Niinpä sitten yöllä kahden aikaan, isot reput rinnalla ja selässä, muutama muu pakaasi siellä täällä roikkumassa aurattiin jäistä polkua alas kohti Piippukotaa ja ymmärsin kai enemmän kuin koskaan ennen olla yrittämättä tehdä asioista tietynlaisia - tai ainakin yritin olla. Tuntui vaan helpommalta avata mieli, takki ja sydän - ottaa vastaan mitä tarjotaan. Ja tällä kertaa Koro olikin jotain ihan muuta kuin aiemmin. Ei lamauttavan kylmä yö, joka vain etäisesti muistuttaa lepoa. Ei liian tiukka puristus kahvaan, niin että veri ei varmasti kierrä kyynärvarressa. Ei mieli, joka katsoo tasan yhteen suuntaan laput silmillä. Tai sitten minä itse vaan olin erilainen.

Kiipeilyn taika minulle paljastuu sen antamassa mahdollisuudessa kohdata itseni. Liidi on aina tutkimusmatka itseen, vinoili yksi vapaa sielu kerran kallion juurella, kun hermostuneena kahmin kaksin käsin tavaraa vyölle. Miten oikeassa hän olikaan? Miten paljon tuota taikaa olenkaan aina kaivannut - ja haaskannut. Olen aina nähnyt näkyjä rohkeudesta, elämästä seikkailuna. Tarinat tuntemattomaan uskaltamisesta ovat kietoutuneet uniini ja huutavat  minussa. Usein en kuitenkaan ole ottanut sitä ensimmäistäkään askelta asettaakseni itseni todella alttiiksi epävarmuudelle. Vuosia sitten Ruskean Virran liidi jäi tietenkin tekemättä. Sitten unohtui koko rotkolaakson reissut väliin. Olen varma, että väistin yhtä paljon jyrkkää jäätä kuin itseänikin. En vain tohtinut ottaa riskiä raottaakseni verhoa taian edessä. Asioiden piti olla varmasti hallittavia. Tätä mantraa olen koko elämäni opetellut ja toistanut. Tai ainakin kunnes on ollut pakko todeta, ettei se toimi. Elämä eletään. Askel ja päivä kerrallaan. Samalla tavalla ne reititkin kiivetään. Ja tämän kaiken voi lukea kirjoista ja oppaista vaikka sata kertaa, mutta jos sille ei tule kokemuksellista vahvistusta, se ei merkitse mitään. Ainakaan minulle.

Olen viime aikoina ajatellut paljon sitä, kuinka me itse saadaan valita, miten asioihin suhtaudumme. Tuntuu samaan aikaan tosi nololta ja mahtavalta kertoa, että nyt vihdoin sen ymmärrän. Jotkut oppii sen jo lapsena esimerkistä. Toisten pitää se itse opetella niin kuin asiat yleensä opitaan. Toistamalla. Uudestaan. Ja uudestaan. Ja sitten tulee tämäkin hetki, kun huomaa toimivansa uudella tavalla. Heräsin nytkähtäen ja makasin ritsillä puolihämärässä kodassa. Mieli kiihtyi nollasta sataan sekunnissa. Niin se aina tekee. Kädet hikosivat jännityksestä. Päätin kuitenkin avata silmäni matalista ikkunoista virtaavalle valolle. Olin täysin hereillä ja tajusin, mitä tilaisuutta minulle tarjottiin. Jos olin jo päättänyt tehdä jotain, enkö voisi tehdä sen selkä suorana? Seuraavaksi  työnsin makuupussin syrjään ja laskin jalat kylmälle lattialle. Se ei tuntunut pahalta. Hymyilin, laitoin vesikattilan keittimelle, aloin valmistaa aamiaista ja annoin askareiden kuljettaa itseäni eteenpäin.

“Älä tarkista solmuja uudestaan. Älä sido energiaa siihen. Liiku jo!” Ja mä tottelen. Ekat helpot metrit häviää mun tunnustellessa tasapainoa. Tietoisuus siitä, että mä päästän itseni ihan erilaiseen tilaan on selkeä. “Näin tätä peliä pelataan.” Kiipeän jalat ruuvin kohdalle, teen viisi pleismenttiä lisää ja laitan seuraavan ruuvin. Mä huomaan olevani ihan sujut tuon säännön kanssa. “Pitää vaan ihan oikeesti haluta päästää irti siitä tavallisesta.” Kulma muuttuu ja kevennän tietoisesti otetta kahvoista. Terät uppoaa syvälle pehmeään sokeriseen jäähän. Veto alas. Testaan uudestaan. “Lopeta jo, se pysyy.” Ja taas kevennän otetta. Olen mahdollisimman taloudellinen. Hakku aina edellisen yläpuolelle. “Potki jalat kunnolla sisään.” Ruuveja varten pitää kaapia sohjoa pois, mutta sen jälkeen niistä purkautuva jääsoiro on vakuuttava. Klipin jälkeen päästän koko kehoni rentoutumaan ja hengitän syvään. “Tää ei voi olla lähellekään 90 astetta.” Juuso oli oikeassa. Kulma ei pumppaa käsiä tukkoon, kuormitusta voi itse säädellä. Pian lyön hakut bulgen yli ja saan painon kokonaan jalkojen päälle. Alkaa loivempi osuus. “Laita silti ruuvi.” Tottelen taas. Oikealla on pystysuora seinä, jonka juurella on kosteaa plastista jäätä ja pommit hakut. “Ei tarvi edes testata.” Viidentoista metrin päästä kulma taittuu vielä jyrkäksi finaaliksi. Keho valuu hikeä, kun stemmaan pilarin ja paahtuneen seinän välissä. Tasapaino on mahtava ja tunnen kiipeäväni oikein.

Olin valinnut olla tuona päivänä määrätietoinen ja järjestelmällinen. Kiipesin Ruskean Virran pääuoman oikeasta laidasta, jossa jää näytti paremmalta kuin ympärillä. Kiipeäminen tuntui luontevalta, eikä linja ollut vaikea - ainoastaan pitkä ja työläs, koska pehmeä ja kidemäinen sohjo piti hakata pois ruuvien kohdalta ainakin viiden sentin syvyydeltä. Ja vaikka olin kiivennyt sen edellisenä iltana kakkosena, oli se silti minulle iso liidi - ainakin henkisesti. Oikea jääliidi, Juuson mukaan. Merkittävintä minulle oli kuitenkin  se, että kohtasin viimein itseni täällä. Ja sitä rajaa, jonka olin pelännyt olevan minulle olemassa, ei ollutkaan.

Aurinkoa ja pehmojäätä Korolla

Olipas makia reissu. Tuurilla valkattiin Antin kans sama viikonloppu JPn ja Janin kans. Majoituttiin Piippukodassa, nautittiin aamupalaksi buranaa ja rommia ja loppupäivästä aurinkoa ja pehmeää jäätä. Kaks ja puoli päivää kiivettiin Korolla. Eli perjantaina illalla ajeltiin paikalle ja maanantaina iltapäivällä sitten kotia kohti.

Lenssu oli vähän niinkun puhkeamassa loppuviikosta ja niinhän siinä kävi, että perjantaina oli nenu tukossa ja mies hieman puolikuntoinen. No mutta Korouoma on kyllä niin hieno paikka, että pienessä lenssussaki siellä on ihan mukavaa hengailla. Suunnitelma oli että sikäli lenssu iskee varmistelen Anttia ja hörpin samalla teetä ja rommia. Suunnitelma uhkasi mennä puihin jo Kempeleessä kun Alko laittaa ovet kiinni kasilta ja aika alkoi käydä vähiin. Oltiin Zeppeliinin lähellä kymmentä vaille kasi ja joku aavistus laittoi kysymään Googlelta Alkon sijaintia. Onneksi kysyin. Alko oli muuttanut Zeppeliinistä Lidlin yhteyteen. Kerrankin oli mobiililaitteista hyötyä. Käytiin kaupoilla ja jatkettiin Posiota kohti. Tässä vaiheessa satoi vettä eikä jääkiipeily näyttänyt vielä oikein vahvalta vaihtoehdolta. Pudasjärvellä pidettiin hampurilaistauko ja Posiolla oltiin klo 00 melko tarkkaan. Onneksi vesisade oli muuttunut lumeksi ja lumipenkat tien laidoilla korvanneet Oulun nurmikentät.  Nesteeltä avaimet kyytiin ja kohti Korouomaa.

Tarkoitus oli laskea parkkikselta suksilla laakson pohjalle ja rysähtää suoraan Piippukodan lavereille. Olin testannut jääkiipeilykenkien hiihto-ominaisuuksia kotosalla ja todennut ne ihan toimiviksi. No nyt löytyi sitten se heikko kohta. Eli kengän varsi on niin taipuisa, ettei leveähköön sukseen saa tarpeeksi painetta. Tähän vielä 30 kg reppu selkään ja voin kertoa että mäki mentiin alas kävelemällä. Mutta hei tulipahan testattua. Piippukodalle saavuttiin siis yö myöhään. Kota oli hyvässä kunnossa ja sinne oli jopa hommattu jonkinlainen astiasto. Kodassa on kyllä oma fiiliksensä. Eihän siellä saunaa ole eikä muita mukavuuksia, mutta kaikki tarvittava löytyy. 

Sukset, kantamukset ja jyrkkä alamäki sopii huonosti yhteen. Antti taisteli hienosti suksilla perille asti. Minulla loppui uskallus puoleen väliin rinnettä.

Vielä ennen unia on tulet poltettava kaminassa.

Lauantai 2.4.2016

Aamulla heräiltiin ysin maissa, kurkku oli kipeä ja räkä valui nenästä. Aamupalaksi nappasin buranaa ja huuhdoin rommiteellä. No olihan siinä vähän muutakin syötävää, mutta olo parantui sen verran, että kait sitä vähän kiivetäkin uskaltais. Yhdentoista pintaan oltiin putouksilla. Ekana päivänä oli tarkoitus käydä katsomassa varsinkin Onnekkaan ja Tuulentien kunto ja kiivetä jotain sellaista mitä ei vielä Korolla olis tullut kiivettyä. Ruskeavirta näytti aika paahtuneelta. Mammutilla vesi lorisi, mutta oikean laidan pilarit näytti vielä olevan kiipeilykunnossa. Aurinko porotti ja hiki virtasi polkua tallustellessa. Sykkeestä huomasi, ettei mies ollut ihan ykkös vedossa. Onnekas paljastui puiden takaa melkein heti Mammutin jälkeen. Putous näytti polulta katsottuna ihan komealta. En ole varma olenko sitä koskaan ennen nähnytkään. Oikeasta laidasta valui hieman portaikkoinen läiskäre ja varsinainen pilari piiloutui kätevästi suuren kuusen taakse. Onnekkaan pilari on kyllä hieno. Tai no oli ainakin tänä vuonna ollut. Nyt ylä ja ala osa oli keskikohdasta enää hiuksen hienosti kiinni toisissaan. Jään laatu näytti kyllä vielä aika hyvältä. Puut ja kallion kulmaus olivat ilmeisesti sopivasti olleet suojaamassa putousta.

Antin kans puntaroitiin linjoja ja tekemisiä ja esitin kainon toiveen, että lenssultani voisin suorittaa ensin kuntotestin kakkostelemalla jonkun linjan. Antti tuumaili putousta ja totesi, että ainakaan hän ei tuota pilaria liidaa. Näytti liian vaaralliselta. Oikean laidan linja sen sijaan näytti aika hyvältä. Siellä täällä oli aika vähän jäätä, mutta varmistuksia voisi saada ihan hyvin ja kiipeily ei varmaankaan olisi hirvittävän vaikeaa. Antti terävään päähän ja minä ihmettelemään. Meno näytti ihan Keski-Suomi kiipeilyltä. Alkuun hyllylle nousu, sitten oikealle hyllyä pitkin varsinaiselle linjalle, väliin ohutta väliin paksua seinällä kiemurtelevaa kapeaa linjaa, joka oli välillä jopa jyrkkä. Antti kiipesi rennon oloisesti ja pian olikin aika seurailla. Kiipeily onnistui ilman sen suurempia ongelmia, ja linjakin näytti hyvältä, joten ei kun miestä terävään päähän. Oli kyllä hauska linja. Ruuvien paikkoja sai kyllä vähän katsella kun välillä jäätä oli viitisen senttiä paksusti ja vähän matkan päässä sitten taas parikymmentä senttiä eli ei mikään ihan simppeli linja kuitenkaan. Kivaa oli ja sain uuden putouksen kiivettyä. Hyvä päivä jo tähän mennessä.

Pakattiin kamat ja siirryttiin eteenpäin. Jaska Jokunen näytti todella leveältä ja jäätä oli paksusti. Paikoin jää näytti polulta katsottuna hieman palaneelta ja osittain aika rei-ille hakatulta, mutta suurimmaksi osaksi Jaska oli ihan hyväkuntoinen. Jatkettiin eteenpäin. Parin mutkan takaa paljastunut Tuulentie ei sitten ollutkaan ihan niin hyvän näköinen. Läpi paahtunutta jäätä koko putouksen leveydeltä. Kyllähän tuotakin varmaan kiipeää, mutta varmistaminen ei olisi herkkua. Tsuumailin Tuulentieltä linjaa ja suunnittelin siitä kiipeäväni, vaikka jää ei ihan optimi kunnossa olisikaan. Käveltiin eteenpäin ja Antti näki Revontuli putouksen ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Revontuli olikin hyvässä kunnossa. Vasemmassa laidassa oli jopa ihan pystyä jäätä ja muutenkin ihan kivan näköinen linja. Pysty jää veinas käydä Antilla henkiseksi, mutta hyvällä sykkeellä mies kiipesi linjansa eikä lähtenyt oikomaan helpommille variaatioille putouksen keskivaiheilla. Antti jäi laskeutumaan Revontulelle ja päätin kipaista katsomassa Tuulentien linjaa. Putouksen alta katsottuna pilarit olivat aika lyhyitä eikä jään laatu sävähdyttänyt. Päätin kiivetä myös Revontulen. Siinä oli sentään hyvää jäätä. Antin linjan alku olikin sitten ihan oikeasti pystyä. Putouksen puolesta välistä kulma taittui hieman loivemmaksi ja lopussa oli vielä muutaman metrin pysty jos ei halunnut kiivetä pättäreitä vasemmalta. Komia linja ja Revontuli on vieläkin mielestäni yksi parhaista putouksista Korouomassa.

Alkpueräinen suunnitelma oli ollut ehtiä "back to the bar by six", mutta seiska oli huomattavasti realistisempaa. Piippukodan iltatunnelmissa sanailtiin JPn ja Janin kans, tarkistettiin linjoja päivän kuvista, laitettiin evästä ja nautittiin hieman punkkua kaminan loimussa. Kyllä piippukota tällaisella neljän hengen retkueella on oikein jees. Tilaa puuhailla on tarpeeksi ja rotkolaakson iltatunnelmat ovat vertaansa vailla. Illalla miehet taisi sammua jo vähän kympin jälkeen. Paljoa ei siis tarvinnut unta pyydellä.

Mammutti jo aika keväisessä kunnossa.

Turistit kohteessa

Onnekas piiloutuu kuusen taakse. Bongaa turisti.

Meitsi laskeutuu Onnekkaalta. Oikeassa laidassa kiivetty linja.

Tuulentie jo aika paahtuneena

Revontuli taas hyvässä iskussa. Jännä miten paljon eroa on putousten kunnossa ihan lyhyelläkin etäisyydellä toisistaan.

Antti Revontulella. Makian pystyä ja suhteellisen hyvä jää.

Kuinka toimia jos kohtaat sauvakävelijän? Tekeydy kuolleeksi. Todennäköisesti se jättää sinut rauhaan.

Piippukota on hyvässä iskussa. Lämpenee nopeasti ja tunnelma on ainutlaatuinen.

Moterni kiipeilijä lepuuttaa laverilla

Sunnuntai 3.4.2016

Sunnuntaina heräiltiinkin sitten huomattavasti aikaisemmin. Lenssu oli hieman muuttanut olomuotoaan, mutta vaati edelleen burana startin. Aamuhärväysten jälkeen liikkeellä oltiin jo ysiltä. Aika tarkkaan kahteen tuntiin oli nyt molempina aamuina päästy liikenteeseen. Eipä mikään maailman ennätys, mutta nyt olikin tarkoitus naatiskella tällä reissulla. Alunperin oli tuumailtu, että sunnuntaina olis heilahdettu tarkistamaan Sudenhammas ja Kaunein. Jään paahtuneisuudesta johtuen usko edellisten kuntoon ei ollut kova ja päädyttiinkin vanhoille tutuille eli Jaskalle ja Ruskealle.

Illan tuumailuista rohkaistuneena Jani oli päättänyt lähteä testaamaan Onnekkaan pilaria. Pojat oli ottaneet aamulla vähän nopeamman lähdön ja meidän päästyämme paikalle Jani oli jo koputtelemassa Pilarin alaosaa. Kiipeily oli rennon näköistä ja minua alkoi taas poltella pilarin kiipeäminen. Lähes putouksen yläosasta Jani lipsautti jalan irti ja oli ilmeisen lähellä tippua. No ei onneksi sen ihmeempää. Herätteli vain varmistajaa. Hieno linja ja makian näköstä kiipeilyä. Lähdettiin kuitenkin Antin kans Jaskalle tarkistamaan sieltä lauantaina katsottuja linjoja.

Jaskan vasempaan laitaan siis sen normaalin hienon pilarin vasemmalle puolelle oli muodostunut tänä vuonna todella komea ja pysty pilari. Kiipeily oli kyllä hienoa. Hakut sai ekalla lyönnillä jäähän ja ruuvitkin pysyivät hyvin. Sää oli niin lämmin, ettei tarvinnut palella. Aurinko paistoi ja maisemista oli kiva nautiskella kiipeilyn lomassa - ykkösluokan parhautta. Laskeuduin ja keräsin rojut samalla ja ei kun Antti terävään päähän. Antti herkutteli saman linjan. JP ja Jani saapuivat paikalle ja kiipesivät perinteisen vasemman laidan pilarin, joka ei tällä kertaa ollut aivan pystyä. Homma hoituikin nopeasti ja Antti ja Jani taisivat olla yhtäaikaa ylhäällä. JP kiipesi pilareiden välistä melkoisen näköisen verhojumpan samalla testaillen jääverhojen kestävyyttä. Pojat tuumasivat Onnekkaan pilarin olevan hyvässä kunnossa, joten päätin kokeilla sitä itsekin. Antilla oli vielä intoa kiivetä Jaskalla ja päätti kiivetä keskeltä oikein hyvän mielen linjan. Pitkää ja hieman loivempaa jäätä. Mikäs siinä kiivetessä - makiaa hommaa. Pojjaat lähtivät katsomaan Tuulentietä ja Revontulta. Kiipesin Antin linjan kakkosena, jotta sain vähän verta liikkeelle sitä pilaria ajatellen.

Laskeuduttiin kerättiin romut ja lampsittiin takaisin Onnekkaalle. Alhaalta yritin tuumailla parasta linja valintaa ja mistä kohtaa pilaria ei kannattaisi koputella kovin lujaa. Heitin varusteet niskaan ja lähdin kiipeämään. Jää oli kyllä mukavan helppoa kiivetä noinkin pystyksi. Valmiita puikkojään reikiä siellä täällä, joten energiaa ei paljoa kulunut lyömiseen. Pääsin heikon kohdan alapuolelle ja väänsin ruuvin. Ruuvi tuntui olevan vähän huonosti kiinni, joten yritin vähän kurkata puikkojen välistä miten se oli mennyt ja olisiko vieressä parempaa paikkaa. No ruuvi oli molemmista päistään sentin pari kiinni ja loppu oli puikkojen välistä ilmaa. Toinen pää oli vielä ohuehkossa puikossa. Tähän ruuviin ei siis kannattaisi edes istua lepäämään. Yritin tuumailla parempaa paikkaa ruuville, mutten tuntunut löytävän. Katselin linjaa eteenpäin ja tuumailin vaihtoehtoja. Ylempänä jään varmistettavuus näytti yhtä epäilyttävältä kun alhaalla. Linjan kiipeäminen nuilla varmistuksilla vastaisi suurin piirtein vapaa sooloa, mihin en nyt ollut valmiina. Jonkin aikaa roikuttuani ja tuumailtuani totesin, että paras vaihtoehto tällaisilla varmistuksilla ja hetken fengshuilla olisi kiivetä alas. Pakittaminen ei tuottanut vaikeuksia muuta kuin henkisesti luopua hienon linjan kiipeämisestä. Toisaalta heikot varmistukset helpottivat päätöstä. On se Jani vaan hurja miäs, ei voi mitään. Tekemättä jäi siis tällä kertaa. Jospa se muodostuisi ensi talvena hieman jämäkämpänä uudestaan.

No mitäs sitten tehtäisiin? Antti tuumasi, että saisin liidata mitä haluaisin tälle päivälle. Tuumailin vaihtoehtoja. Jaskan ja Revontulen parhaat linjat oli jo kiivetty, Mammutti ja Tuulentie taas eivät oikein näyttäneet houkuttelevilta. No kiivetään Ruskea virta. Se on kuitenkin aina oikeaa kiipeilyä kiipesi sen miten hyvänsä. Putous näytti todella paahtuneelta. Parista kohtaa meni ylös hieman sinisemmän värinen linja ja kovalla arvauksella siinä kohtaa jää voisi olla hieman parempaa laadultaan. Putouksen alaosa ei näyttänyt ihan niin jyrkältä kuin mitä Jaska ja Revontuli olivat olleet. Lähdin kiipeämään ja muistutin Anttia, että 60m köydet menee aika tiukalle. Ruskea onnistui jälleen yllättämään ja alaosa tuntui ja näytti aika pystyltä. Ehkä se pituus vaan tekee tepposet ja kiivetessä reitti näyttää jyrkemmältä kuin mitä se oikeasti on. Jää oli kyllä melkoista sokeria. Ruuveja varten pinnasta piti kaivaa reilu viis senttiä sokeria pois, jotta ruuvin sai kunnolliseen jäähän. Veikkaukseni linjan hieman paremmasta jäästä näytti pitävän paikkansa. Jos linjalta ajautui jonkin verran sivuun jää muuttui heti aivan sokeriksi ja tuossa linjalla kuitenkin yleensä hakut sai jäähän yhdellä iskulla ilman sen suurempaa ongelmaa. Kiipeily oli jälleen ykkösluokan kivaa. Mukavaa hommaa ja sitä oli riittämiin. Korkeuttakin Ruskealla on sen verran, että roikuskellessa ja hengitellessä oli jälleen mukava katsella maisemia ja kuunnella palokärjen touhuiluja. Antilta oli Ruskean virran liidi vielä tekemättä ja kakkosena kiivetessään mies fiilisteli ja tuumaili, että josko sitä huomenna sitten siitä itsekin. Alas päästyämme kello olikin jo ehtinyt sen verran yli pykälästä, että taas oltaisiin takaisin kodalla seiskaksi. Kymmenen tunnin kiipeilypäivä väsytti jälleen sen verran, ettei unta tarvinnut kauaa odotella.

Hurja Jani liidaa Onnekkaan pilaria. Hyvin tuntui kestävän. Joskus vielä itsekin.

Maisemia Jaska Jokuselta

Antti liidaa Jaskalla komiaa pilaria.

Laakson pohjan näköalareitti helpotti kyllä huomattavasti siirtymistä putouksille. Hienot maisemat polulta. Voin suositella ihan vaan makkaranpaistolenkkinäkin.

Urpo Ruskean virran topissa. Komiat on laakson maisemat ja palokärjen puuhailut antavat mukavan äänimaailman.

Maanantai 4.4.2016

Maanantaina heräiltiin taas kohtuu ajoissa. Päätettiin mennä Antin kans Ruskealle virralle uudestaan, jotta Anttikin saisi sen kiivettyä. Sopihan se mulle, kun viimeinen päivä on aina kuitenkin hieman vajaa ja Ruskealle virralle ei tarvinnut paljoa siirtyä majapaikasta. Antti paukuttelikin Ruskean näytöstyyliin. Hieman ehkä pientä ramppikuumetta oli havaittavissa, mutta hyvin se meni ilman suurempia kommelluksia. Kiipesin Antin perässä kakkosena ja liidasin sitten vielä itse uudestaan melkein samasta kohtaa. Vain hieman eri kohdasta vaihtelun vuoksi. Kyllä ensi talvena pitää tulla taas uudestaan.

Kaunein jäi nyt vieläkin kiipeämättä. Tai no en oo sitä koskaan edes nähnytkään. Josko sitä sitten ensi talvena saisi aikaiseksi. Vaikka jäihän tuohon nyt vielä sitten se Tuulentie ja Onnekkaan pilarikin tekemättä. Toisaalta Ruskea virta tuli kiivettyä ties monennenko kerran ja kyllä se aina on yhtä hienoa hommaa. Sukset oli nyt sitten kuitenkin turhaa matkassa. Sitä arvottiin jo kotoa lähtiessä, mutta parempihan se oli, että olivat matkassa turhaan, kun että niitä olis tarvittu ja ei olisi matkassa ollut. Mutta joo ylämäki oli jälleen tai etenkin nyt lenssuisena raskas tampata ja soija virtasi ihan huolella. Oulun loistavan hampurilaispaikan www.kauppuri5.fi Teurastaja-hampurilaisen saattelemana kotosalla oltiin siinä kahden maissa yöllä. Olihan hieno reissu. Ens talvena uudestaan.

Ruskean virran alaosaan muodostuu aina välillä hauska jääluola.

Antin ensimmäinen Ruskean virran liidi. Hyvin meni aivan ongelmitta.

Antti ja varmistamisen sietämätön keveys

Kamat kasaan ja miehet kohti kotia

Ruskea virta oli aika paahtunut, mutta vielä aivan kiivettävissä.

Jaskan ja Tuulentien välistä löytyisi tämmöinen läiskäre. Siinähän ois pohjosen pojille uutta mikstapaikkaa. Onkohan kukaan käyny katsomassa?

Epämotivaation talvi

Tänä talvena en ole saanut revittyä itsestäni ihan viimeistä puristusta. Liekö suurin vaikutus ollut sillä, että viimein sain mahani kuntoon, enkä sitten jaksanut ressata minkään reitin suorittamisella. Ihan perus jääkiipeilyä on tullut harrastettua ja kivaahan se on ollutkin. Jäätä ei ole ollut liian paksulti, mikä on tehnyt loivistakin reiteistä mielenkiintoisia. Alunperin piti pulttaamani vähän uutta mikstaa Pönikseen, mutta tekemättä jäi. Samoin muut mikstailut Pakkomiellesektorilla. No ei se mitään. Nyt alkaa taas olla mies terveen kirjoissa, joten kesästä vois olla tulossa ihan hyvä.

Yks pikku nyanssi voi toki olla haasteena tässä kevään mittaan. Mahan kun sain kuntoon, niin ullatus ullatus se kauan halajamani -5Kg otti ja hyökkäsi takaisin Jouluun mennessä. No nyt on sitten hieman työstettävää ennen kesää ja kysymys kuuluu haluanko tinkiä mukavuusalueesta kiipeilyn eduksi niin paljon, että saan tuon painon tipautettua.

Treenifiilis alkoi lässähtää siitä, kun jäitä odoteltiin kovasti ennen Joulua, mutta pakkasia ei vaan alkanut kuulua. Tammikuun alkuun jäitä alkoi kertyä ja innoissaan oltiinkin ulkona. Muutaman kerran sain jäillä käytyä ja sitten helmikuun alusta kävi innostus laantumaan. Yhden viikon olin lenssussa, seuraavana en löytäny kaveria ulos ja kolmannen lomailin hiihtohommissa. Sen jälkeen kun menin hakuilla roikkumaan homma oli aika pahasti hukassa. Ehkä tähän kaikkeen mausteensa antoi myös se, että vaihdoin työpaikkaa. 8,5v meni edellisessä paikassa ja tuntui siltä, että nyt oli hyvä vaihtaa. Sen verran tuo työpaikan vaihto verotti resursseista, että parin kuukauden jälkeen alkaa taas pystyä reenailemaan suht normaalisti. Niin ja ehkä tätä blokiaki saa taas aikaiseksi päivittää silloin tällöin.

Keski-Suomessa on tänäkin vuonna ollut monenmoista jäätä. Alkuun tuli kovat pakkaset ja jää oli ihan kunnon betonia. Sitten käytti muutaman päivän lämpimällä, mutta jää oli vieläkin betonia. Tosin se ei enää lohkeillut samaan malliin kuin edellisellä viikolla. Sitten oli vaihteleva jakso ja päästiin normaaliin kovaan ja kestävään jäähän. Maaliskuun alku puolella oli sitten niin lämmintä, että aurinkoisilla seinillä alkoi jo keli loppua ja jää oli pinnalta sohjoa ekan iskun jäätä. Miinuksena pikkuseikka, että putoukset oli irti kalliosta, joten meni yläköysi hommiksi. Sitten tuli yöpakkasia ja päätettiin käydä vielä katsastaan varjon puolen seiniä ja jään laatu yllätti positiivisesti. Vielä 22 päivä maaliskuuta kiivettiin Pöniksessä todella hyvä laatuista jäätä. Juuri sopivan kovaa, että kiipeily oli nautinnollista eikä tarvinnut pelätä jään yhtäkkiä lohkeavan tai irtoavan seinästä. Määrällisesti kausi oli jälleen erilainen edellisiin verrattuna. Toisella paikalla oli jäätä todella paksusti, mutta kaikki linjat eivät muodostuneet ollenkaan. Toisessa paikassa taas jäätä oli leveästi, mutta vain muutaman sentin paksuudelta. Kiipeily olikin jännää kun ruuveja ei voinut ruuvailla ihan joka paikkaan ja silti joutui välillä luottamaan pari senttiä vajaaksi jääneeseen 10 sentin ruuviin.

Kaikesta huolimatta nyt näyttäisi ainakin vielä siltä, että perjantaina olisi nokka osoittamassa kohti Posion helmeä Korouomaa. Saadaan siis tällekin kaudelle ihan oikeaa jääkiipeilyä. Flunssa on perheessä jälleen jyllännyt, mutta pidetään sormet ristissä, ettei se iske itselle ennen reissua. Ilmatieteenlaitos lupailee Posioon pehmeän sitkeitä jäitä. Tai ainakin päivälämmöt on pari astetta plussalla ja yöllä pikku pakkasta. Saapa nähä päästäänkö reissuun ja saadaanko jotain kiivettyä. Sormet ristiin siis...

Toista kertaa jäillä tälle talvea. Makian rapsakkaa betonijäätä.

Kolmas kerta ja paljon inhimillisempi keli. Seppiksellä jäätä riitti peruslinjoilla tänä talvena.

Pöniksestä löytyi kivan ohuita läiskäreitä.

Väliin pitää harjoitella moottoroitua siirtymistä ;)

Sitten tulikin taas lämmintä. Sohjojäätä Seppiksellä.

Pöniksessä kävi jännä juttu. Olin ruuvaamassa toista ruuvia kun vahingossa tipautin sen kädestäni. Lopputulos oli tämä eli köysi lähti irti ekan ruuvin jatkosta ja tiputettu ruuvi roikkui köyden tilalla. Ei onneksi sen suurempaa epiikkiä. Uusi ruuvi sisään ja köysi kiinni. Toivottavasti tämä oli nyt eka ja viimeinen kerta kun näin käy.

Ei ollu kuukaudessa Pöniksen linjoihin tullut paksuutta. Jään laatu sentään oli ihan ässä. Toisin kuin Seppiksen sohjo mössö.

Väliin piti mennä naatiskelemaan auringosta Päijänteen jäälle.

Antti Pöniksen ihanilla jäillä. Tämä oli varmaan viimeinen kerta Keski-Suomen jäillä.

Kauden pakollinen Pönis selfie. On se vaan niin hienoa.

Jääkausi auki

No niin taas on päässyt jokunen viikko vierähtään päivityksestä, joten kirjoitettavaakin on taas kertynyt. Ekaksi oltiin joulukuun 12 päivä hakkuhuukkailuissa. Siellähän Olympiastadionilla oli taas mukavat kekkerit. Alppikerhon pojjaat oli järkkäilly kisat vallan mainiosti ja itsekin sain kymmenen pistettä rikki jopa reippaasti ;) Papukaijamerkit jäi tosin saamatta. Nämähän nyt olivat todennäköisesti viimeiset kilpailut Olympiastadionilla. Toivotaan, että pojat keksii ensivuodelle jonkin uuden paikan järjestää kisoja. Tässäpä vähän juttua ja kuveja kisoista 2015-hakkuhuukkailut

Joulun aika meni kokolailla bulkkauksen piikkiin ja painoa onkin mukavasti 3kg enemmän kun vuosi sitten. No onpahan jotain rojektia keväälle tarjolla. Hakkuhuukkailujen jälkeen käytiin pari kertaa pojan kans sisäkiikuilla ja sitten rakennettiin lisää seinää kotia. Nyt alkaa olla jo ihan kiva kulmaseinä reenejä varten. Lapsille ostin isoja kahvoja seinälle niin pääsevät vähän kiipeilyn makuun. On nää pienet seinät sen verran jyrkkiä, että tulee varttuneemmallekin lepokahvat tarpeeseen.

Tämmönen seinä meillä tällä hetkellä. Vähän levyä puuttuu vielä oikeasta laidasta, mutta kohta valmista.

Kyllä täällä etelässä on se huono puoli, että talvet käy jäämään aika lyhyiksi. Vuosi sitten avasin jääkauden 6.1. eikä tämäkään alkanut sen aiemmin. 10.1. otettiin siis ekat liidit tälle kaudelle. Täytyy varmaan alkaa panostaa tuohon vesisateessa kiven huukkailuun tulevina syksyinä niin saa kautta jatkettua sitten syksypuolelta. Vesisateessa ei kuitenkaan pysty boulderiakaan harrastaan joten samalla tulis sellanen kestävyys reeni bouldereiden väliin.

Joo, mutta oltiin siis sunnuntaina 10.1. päräyttään kausi käyntiin. Liidailu tuntui mukavalta ja ruuvejakin sai seinään juuri sopivasti. Paikkapaikoin siis kallio paistoi jään läpi ja lyöntipaikkaa kannatti vähän tuumata, ettei lyö suoraan kiville. Ilmatieteenlaitoksen ennusteen perusteella sovittu kiipeilysää sen sijaan ei aivan pitänyt paikkaansa. Pakkasen piti lauhtua johonnii 16 asteeseen, mutta toisin kävi ja jäätä louhittiin napakassa -23 asteen lämmössä. Tämähän oli aivan loistava sää avata jääkausi. Nyt tulevat 10 asteen pakkaset tuntuu helteeltä ja jää mukavan pehmeältä. Toivotaan vaan, että vettä pääsisi pakkasesta huolimatta jostain valumaan. Ei oo kiva jos tässä vaiheessa kautta jo ollaan lopullisessa jää tilanteessa. No saapa nähä miten tässä taas käy.

"Sisäkiipeilykin" voi olla aika vilpoista

 Joulupukki toi uutta varustetta ja lähes 20v vanha toppis joutui väistymään uuden tieltä. Kyllä nyt tarkenee ullakolla :)

Jani availee jääkautta. Hämärä yllättää tammikuussa aikaisin.

Huukkailuja ullakolla

Vielä viimehetken valmistautumista kisoihin. Jos vaikka sais oman parhaansa tehtyä ja pääsis stadikan kattoa etenemään. Muutama jamppa on Keskimaasta lähöillään, joten kivat kokoontumisajot on taas luvassa. Ullakkohuukkailuita ei saatu tänä vuonna aikaiseksi ennen kisoja, koska järjestävä seura(eli mie) oli liian hidas. No katotaan jos tammikuussa pidettäis sitten semmoset. Formaattia joudutaan kans viimevuodesta uusimaan, koska chillailu eli grillaus, saunominen ja leffojen pällistely jäi auttamattoman lyhyeksi ;)

Eskon tyylinäytettä viimeistelyreeneistä

Ullakkoreenejä from Juuso Raekallio on Vimeo.

Joulu tuloo

 Joulukin veinaa nykyään päästä yllättämään. Liekkö se johtuu siitä, että lapinmiehelle on päässyt juurtumaan selkärankaan, että ennen Joulua sataa vähintään muniin asti lunta. No täällä Jyväkylän paikkeilla se ei näytä toteutuvan tänäkään vuonna. Joulukalenteri on jo vahvasti aluillaan ja lunta on päästy tähän mennessä parina päivänä vähän lapioimaan, mutta muutenpa sitä on nähnyt vaan internetin ihmeellisessä maailmassa. Boulderille ei ole päässyt sateiden takia ja lenssukin pääsi tuossa yllättämään. Viikon lenssuiltuani menetin hermot ja kävin testiluontoisesti hakkaamaan halkoja. Lenssu ei tuntunut pahemmaksi muuttuvan, joten uskaltauduin reenailemaan hakkuroikuntaa tulevia HUUKKAILUITA varten.

Lenssun jälkeinen reenaaminen on muutes aina aika mielenkiintoista ja jossain määrin jopa pelottavaa puuhaa. Varsinkin jos veinaa aikataulu ahdistaa ja kuntoonkin olisi päästävä. Tein sitten viimeviikolla kolmena päivänä(ti, ke, to) putkeen hakkureeniä. Nousujohteisesti ja lenssua kuunnellen yritin ainakin itselle perustella tän olevan hyvä juttu. Parjantai iltana olikin sitten olo kuin selkääni olisin saanut oikein kunnolla. Syytä olikin sitten mukava arvioida. Onko lenssu mennyt pahemmaksi, vaivaako univelka vai onko reeni vaan ottanut koville. Pe la yöllä lihaksia kuumotti ja pääkin oli kipeä. Ei oikein hyvä ennuste lauantaille. No onneksi sain nukkua aamulla melkein ysiin asti ja herättyäni pää ei enää ollut kipeä. Iltapäivästä olo oli ihan ok ja kiipeilyseuran pikkujouluissa tuli vähän kiivettyäkin. Sunnuntaina olo oli ihan ok, joten päätelmäni on että kolmen päivän hakkutreeni oli aika kova pala lenssusta palautuvalle kropalle. No mutta taas mennään ja toivotaan jäärajan laskeutuvan Rovaniemen korkeudelta pikkuhiljaa tänne etelän suuntaan.

Tän reissun jälkeen iskikin lenssu

 Kiipeilytreeniä ilman ylöspäin etenemistä

Seuran pikkujoulujen tunnelmia

Syksy saa

Näihän se taas syksy yllättää kiipeilijän. Meillä oli syysloma Teneriffan loikoiluun ja perhetoimintaan varattuna viikolle 43 ja edeltävälle viikolle synttärijärjestelyjä buukattu, joten tiedossa oli, että sikäli veinaa köysirojektin lähettää se olisi saatava pulkkaan ennen viikkoa 42. Reissun jälkeen ei myöskään viikkoon ollut ulkokiikkuja tiedossa ja sitten olisi jo marraskuu. Marraskuun viileydessä ei näilläkään leveysasteilla enää kovin usein köysihommia kykene harrastamaan. Vähän siis kertaviikkoon aikataululla veinasi kiirusta pukata.

Kolme kertaa pääsin suorituspaikalle ennen reissua. Näistä yhdellä kertaa kallio oli aivan läpeensä märkä ja päädyttiin Petruksen kans Boulderpajalle fiilistelemään. Aika jännä muuten, että pariin päivään ei ollut satanut, mutta syyskuun puolessa välissä alkaa yökosteus olla sitä luokkaa, ettei se ilman tuulenvirettä häviä kiven pinnasta. Kallio ikäänkuin hikoili. Käveltiin paikalle, laskettiin varusteet maahan ja käveltiin kallion juurelle. Vasta parin metrin päässä kalliosta huomasin, että ei tänään ei ole keliä tarjolla.

Seuraavalla viikolla pääsin sitten taas koettelemaan voimiani reitin kanssa. Oltiin Villen kans liikenteessä ja se kipaisi mulle jatkot paikoilleen. Pari otetta oli märkänä, mutta se ei Villeä haitannut. Laskeutuessa vielä kuivaili mulle otteita hieman parempaan kuntoon. Taktiikkana oli lämpimiksi koittaa miten pitkälle menee ja sitten pultti pultilta loppuun. Punnertelin ja heiluttelin vähän lämpöjä alkuun sitten tossut jalkaan ja seinälle. Alku lähti hyvin. Paremmin kuin ikinä. Pari otetta oli märkiä kuivaamisesta huolimatta ja se varmaan vaati henkisen veronsa. Ihmetyksekseni pääsin suoraan kruksiin ja ehkä juuri siitä syystä en kyennyt kunnon yritystä kruksiin laittamaan. Puoli villaisen yrityksen jälkeen istuin köydessä. Jumppasin itseni pultti pultilta toppiin ja sain kyllä kunnon lämmöt aikaiseksi.

Ville yritti muuveja läheiseen reittiin ja minä palauttelin sillä aikaa. Arvelin, ettei parin tunnin settiin mahtuisi kuin kaksi kunnon liidiyritystä reitille, joten palauttelin sitten huolella. Seuraava yritys lähti yhtä hyvin kuin edellinenkin. Pääsin kruksiin nyt vähän paremmissa voimin, mutta yritys oli aika kehno. Hivelin otetta ja köydessä istuskellessa mietin olisinko kuitenkin pystynyt pitämään siitä kiinni jos vain olisin yrittänyt vähän kovempaa. Nämä on niitä sporttikiipeilyn piirteitä joihin en ole aikoihin päässyt käsiksi. Boulderoidessa asenneongelma tulee nopeammin vastaan. Hienoa settiä kun voi yrittää täysillä pelkäämättä kuolevansa pudotessa. No ei siis mennyt tällä kertaa.

Seuraavan viikon lauantaille oli buukattu projektin boulderipäivä 28.7. alueelle. Päädyttiin Petruksen kans sattuneesta syystä hieman köysittelemään ennen boulderointia. Laskeuduin jatkot paikoilleen ja Petrus viritteli ylärin toiselle linjalle. Taas lämmöiksi kyykkyjä punnerrusta ja ravisteluja ja ei muuta kun suoraan projektille. Kiipeily lähti hyvin. Tein liikkeet huolellisesti ja mielestäni ripeästi. Pääsin kruksiin kohtuu tuoreena tein liikkeen ja sain kuin sainkin otteen pidettyä. Vielä veto kahvalle ja tästä vähän yllättyneenä täristen yritin lepuuttaa hieman paremmalla otteella. Pakka oli vähän sekaisin yllättävästä suorituksesta ja ilmeisesti kehon asento hieman huono. Lepäily alkoi nimittäin sen verran pumputtamaan, että seuraava pitkähkö veto ei enää onnistunut. No ei auttanut muuta kun jumppailla taas pultti pultilta loppuun. Petrus reenaili omaa reittiään ja kunnon palauttelun jälkeen otin uuden yrkän. Tällä kertaa päätin kiivetä kruksin jälkeen nopeasti ylöspäin ja toivoa parasta. Alku meni jälleen hyvin. Kruksi meni tällä kertaa paremmalla luottamuksella ja sen jälkeiset liikkeet kahvalle mallikkaammin. Nyt sain seuraavat liikkeet tehtyä ja pääsin hyville otteille, joilta vedetään yläkerran kahvaosastolle. Valmistauduin vetoon ja kas kädet olikin yhtäkkiä niin pökissä, ettei mitään jakoja tehdä käden siirtoa seuraaville hyville otteille. Voi paska! Pannut tuli! Nyt voi kyllä jo sanoa, että oli "close but no cigar".

Siitä siirryttiin sitten Petruksen kans Boulderpäivän viettoon 28.7:lle. Sielläpä tuli jälleen Harmonialta nenille. Sain jo sormet yläotteelle, mutta jostain syystä en pystynyt pitämään kiinni. Muutama helpompi linja tuli Savotta-kiveltä kiivettyä ja sitten olikin aika lähteä saunomaan.

Niinhän siinä sitten kävi, että rojekti jäi kevät puolelle. Aikataulut ja säät iski näpeille eikä enää muutamaan kuukauteen ole mitään mahdollisuutta käydä reittiä yrittämässä. Tuon jälkeen olen käynyt pari kertaa iltaboulderilla ja siinäpä ne on sitten tän syksyn ulkokiikut olleet. Sääennuste näyttää, että vettä sataa ja kaikkia vituttaa. Eli perus syksyä. Näillä lämmöillä kivien kuivuminen ottaa pari päivää ja ainakaan nyt ei sellaista sääikkunaa ole tulossa. Tulis vaikka vähän pakkasta ja ilman lunta niin pääsis vielä boulderoimaan ja siitä sitten sujuvasti jääkiikuille. No ei varmaan ole tuloillaan, joten ei varmaan auta kun ruuvata mixtaterät jäähakkuihin ja alkaa harjoittelemaan niissä roikkumista.

Terveyspäivitys:
Suoliston tulokset tuli syyskuun lopussa ja tuloksena oli paksunsuolen mikroskooppinen koliitt. Tähän määrättiin lääkkeeksi entocort kuuden viikon kuurina. Heti ekan viikon jälkeen maha rauhoittui kummasti ja nyt kuurin loputtua alkaa toiminta olla kokolailla normaalia. Onpahan eri meininki kun vihdoin pystyy toimimaan normaalisti. Saas nähdä miten käy palaako tulehdus. Lääkäri oli sitä mieltä, että voi olla, että joutuu toisen kuurin syömään. On muuten mahavaivat sen verran tiukkaa settiä, että en voi toivoa kellekään.

Projektilla ottamassa turpiin

Blood on the dance floor. Ei ku 28.7.

Meitsi ja Harmonia. Kuten tässäkin näkyy sormet on otteella. Vielä kun pitäis kiinni...

Seuran porukkaa kränkkäämässä. Aika komia päivä.

Iltaboulderilla Paasivuoressa

Toinen ilta ja Näätäkivi