Epämotivaation talvi

Tänä talvena en ole saanut revittyä itsestäni ihan viimeistä puristusta. Liekö suurin vaikutus ollut sillä, että viimein sain mahani kuntoon, enkä sitten jaksanut ressata minkään reitin suorittamisella. Ihan perus jääkiipeilyä on tullut harrastettua ja kivaahan se on ollutkin. Jäätä ei ole ollut liian paksulti, mikä on tehnyt loivistakin reiteistä mielenkiintoisia. Alunperin piti pulttaamani vähän uutta mikstaa Pönikseen, mutta tekemättä jäi. Samoin muut mikstailut Pakkomiellesektorilla. No ei se mitään. Nyt alkaa taas olla mies terveen kirjoissa, joten kesästä vois olla tulossa ihan hyvä.

Yks pikku nyanssi voi toki olla haasteena tässä kevään mittaan. Mahan kun sain kuntoon, niin ullatus ullatus se kauan halajamani -5Kg otti ja hyökkäsi takaisin Jouluun mennessä. No nyt on sitten hieman työstettävää ennen kesää ja kysymys kuuluu haluanko tinkiä mukavuusalueesta kiipeilyn eduksi niin paljon, että saan tuon painon tipautettua.

Treenifiilis alkoi lässähtää siitä, kun jäitä odoteltiin kovasti ennen Joulua, mutta pakkasia ei vaan alkanut kuulua. Tammikuun alkuun jäitä alkoi kertyä ja innoissaan oltiinkin ulkona. Muutaman kerran sain jäillä käytyä ja sitten helmikuun alusta kävi innostus laantumaan. Yhden viikon olin lenssussa, seuraavana en löytäny kaveria ulos ja kolmannen lomailin hiihtohommissa. Sen jälkeen kun menin hakuilla roikkumaan homma oli aika pahasti hukassa. Ehkä tähän kaikkeen mausteensa antoi myös se, että vaihdoin työpaikkaa. 8,5v meni edellisessä paikassa ja tuntui siltä, että nyt oli hyvä vaihtaa. Sen verran tuo työpaikan vaihto verotti resursseista, että parin kuukauden jälkeen alkaa taas pystyä reenailemaan suht normaalisti. Niin ja ehkä tätä blokiaki saa taas aikaiseksi päivittää silloin tällöin.

Keski-Suomessa on tänäkin vuonna ollut monenmoista jäätä. Alkuun tuli kovat pakkaset ja jää oli ihan kunnon betonia. Sitten käytti muutaman päivän lämpimällä, mutta jää oli vieläkin betonia. Tosin se ei enää lohkeillut samaan malliin kuin edellisellä viikolla. Sitten oli vaihteleva jakso ja päästiin normaaliin kovaan ja kestävään jäähän. Maaliskuun alku puolella oli sitten niin lämmintä, että aurinkoisilla seinillä alkoi jo keli loppua ja jää oli pinnalta sohjoa ekan iskun jäätä. Miinuksena pikkuseikka, että putoukset oli irti kalliosta, joten meni yläköysi hommiksi. Sitten tuli yöpakkasia ja päätettiin käydä vielä katsastaan varjon puolen seiniä ja jään laatu yllätti positiivisesti. Vielä 22 päivä maaliskuuta kiivettiin Pöniksessä todella hyvä laatuista jäätä. Juuri sopivan kovaa, että kiipeily oli nautinnollista eikä tarvinnut pelätä jään yhtäkkiä lohkeavan tai irtoavan seinästä. Määrällisesti kausi oli jälleen erilainen edellisiin verrattuna. Toisella paikalla oli jäätä todella paksusti, mutta kaikki linjat eivät muodostuneet ollenkaan. Toisessa paikassa taas jäätä oli leveästi, mutta vain muutaman sentin paksuudelta. Kiipeily olikin jännää kun ruuveja ei voinut ruuvailla ihan joka paikkaan ja silti joutui välillä luottamaan pari senttiä vajaaksi jääneeseen 10 sentin ruuviin.

Kaikesta huolimatta nyt näyttäisi ainakin vielä siltä, että perjantaina olisi nokka osoittamassa kohti Posion helmeä Korouomaa. Saadaan siis tällekin kaudelle ihan oikeaa jääkiipeilyä. Flunssa on perheessä jälleen jyllännyt, mutta pidetään sormet ristissä, ettei se iske itselle ennen reissua. Ilmatieteenlaitos lupailee Posioon pehmeän sitkeitä jäitä. Tai ainakin päivälämmöt on pari astetta plussalla ja yöllä pikku pakkasta. Saapa nähä päästäänkö reissuun ja saadaanko jotain kiivettyä. Sormet ristiin siis...

Toista kertaa jäillä tälle talvea. Makian rapsakkaa betonijäätä.

Kolmas kerta ja paljon inhimillisempi keli. Seppiksellä jäätä riitti peruslinjoilla tänä talvena.

Pöniksestä löytyi kivan ohuita läiskäreitä.

Väliin pitää harjoitella moottoroitua siirtymistä ;)

Sitten tulikin taas lämmintä. Sohjojäätä Seppiksellä.

Pöniksessä kävi jännä juttu. Olin ruuvaamassa toista ruuvia kun vahingossa tipautin sen kädestäni. Lopputulos oli tämä eli köysi lähti irti ekan ruuvin jatkosta ja tiputettu ruuvi roikkui köyden tilalla. Ei onneksi sen suurempaa epiikkiä. Uusi ruuvi sisään ja köysi kiinni. Toivottavasti tämä oli nyt eka ja viimeinen kerta kun näin käy.

Ei ollu kuukaudessa Pöniksen linjoihin tullut paksuutta. Jään laatu sentään oli ihan ässä. Toisin kuin Seppiksen sohjo mössö.

Väliin piti mennä naatiskelemaan auringosta Päijänteen jäälle.

Antti Pöniksen ihanilla jäillä. Tämä oli varmaan viimeinen kerta Keski-Suomen jäillä.

Kauden pakollinen Pönis selfie. On se vaan niin hienoa.

Jääkausi auki

No niin taas on päässyt jokunen viikko vierähtään päivityksestä, joten kirjoitettavaakin on taas kertynyt. Ekaksi oltiin joulukuun 12 päivä hakkuhuukkailuissa. Siellähän Olympiastadionilla oli taas mukavat kekkerit. Alppikerhon pojjaat oli järkkäilly kisat vallan mainiosti ja itsekin sain kymmenen pistettä rikki jopa reippaasti ;) Papukaijamerkit jäi tosin saamatta. Nämähän nyt olivat todennäköisesti viimeiset kilpailut Olympiastadionilla. Toivotaan, että pojat keksii ensivuodelle jonkin uuden paikan järjestää kisoja. Tässäpä vähän juttua ja kuveja kisoista 2015-hakkuhuukkailut

Joulun aika meni kokolailla bulkkauksen piikkiin ja painoa onkin mukavasti 3kg enemmän kun vuosi sitten. No onpahan jotain rojektia keväälle tarjolla. Hakkuhuukkailujen jälkeen käytiin pari kertaa pojan kans sisäkiikuilla ja sitten rakennettiin lisää seinää kotia. Nyt alkaa olla jo ihan kiva kulmaseinä reenejä varten. Lapsille ostin isoja kahvoja seinälle niin pääsevät vähän kiipeilyn makuun. On nää pienet seinät sen verran jyrkkiä, että tulee varttuneemmallekin lepokahvat tarpeeseen.

Tämmönen seinä meillä tällä hetkellä. Vähän levyä puuttuu vielä oikeasta laidasta, mutta kohta valmista.

Kyllä täällä etelässä on se huono puoli, että talvet käy jäämään aika lyhyiksi. Vuosi sitten avasin jääkauden 6.1. eikä tämäkään alkanut sen aiemmin. 10.1. otettiin siis ekat liidit tälle kaudelle. Täytyy varmaan alkaa panostaa tuohon vesisateessa kiven huukkailuun tulevina syksyinä niin saa kautta jatkettua sitten syksypuolelta. Vesisateessa ei kuitenkaan pysty boulderiakaan harrastaan joten samalla tulis sellanen kestävyys reeni bouldereiden väliin.

Joo, mutta oltiin siis sunnuntaina 10.1. päräyttään kausi käyntiin. Liidailu tuntui mukavalta ja ruuvejakin sai seinään juuri sopivasti. Paikkapaikoin siis kallio paistoi jään läpi ja lyöntipaikkaa kannatti vähän tuumata, ettei lyö suoraan kiville. Ilmatieteenlaitoksen ennusteen perusteella sovittu kiipeilysää sen sijaan ei aivan pitänyt paikkaansa. Pakkasen piti lauhtua johonnii 16 asteeseen, mutta toisin kävi ja jäätä louhittiin napakassa -23 asteen lämmössä. Tämähän oli aivan loistava sää avata jääkausi. Nyt tulevat 10 asteen pakkaset tuntuu helteeltä ja jää mukavan pehmeältä. Toivotaan vaan, että vettä pääsisi pakkasesta huolimatta jostain valumaan. Ei oo kiva jos tässä vaiheessa kautta jo ollaan lopullisessa jää tilanteessa. No saapa nähä miten tässä taas käy.

"Sisäkiipeilykin" voi olla aika vilpoista

 Joulupukki toi uutta varustetta ja lähes 20v vanha toppis joutui väistymään uuden tieltä. Kyllä nyt tarkenee ullakolla :)

Jani availee jääkautta. Hämärä yllättää tammikuussa aikaisin.

Huukkailuja ullakolla

Vielä viimehetken valmistautumista kisoihin. Jos vaikka sais oman parhaansa tehtyä ja pääsis stadikan kattoa etenemään. Muutama jamppa on Keskimaasta lähöillään, joten kivat kokoontumisajot on taas luvassa. Ullakkohuukkailuita ei saatu tänä vuonna aikaiseksi ennen kisoja, koska järjestävä seura(eli mie) oli liian hidas. No katotaan jos tammikuussa pidettäis sitten semmoset. Formaattia joudutaan kans viimevuodesta uusimaan, koska chillailu eli grillaus, saunominen ja leffojen pällistely jäi auttamattoman lyhyeksi ;)

Eskon tyylinäytettä viimeistelyreeneistä

Ullakkoreenejä from Juuso Raekallio on Vimeo.

Joulu tuloo

 Joulukin veinaa nykyään päästä yllättämään. Liekkö se johtuu siitä, että lapinmiehelle on päässyt juurtumaan selkärankaan, että ennen Joulua sataa vähintään muniin asti lunta. No täällä Jyväkylän paikkeilla se ei näytä toteutuvan tänäkään vuonna. Joulukalenteri on jo vahvasti aluillaan ja lunta on päästy tähän mennessä parina päivänä vähän lapioimaan, mutta muutenpa sitä on nähnyt vaan internetin ihmeellisessä maailmassa. Boulderille ei ole päässyt sateiden takia ja lenssukin pääsi tuossa yllättämään. Viikon lenssuiltuani menetin hermot ja kävin testiluontoisesti hakkaamaan halkoja. Lenssu ei tuntunut pahemmaksi muuttuvan, joten uskaltauduin reenailemaan hakkuroikuntaa tulevia HUUKKAILUITA varten.

Lenssun jälkeinen reenaaminen on muutes aina aika mielenkiintoista ja jossain määrin jopa pelottavaa puuhaa. Varsinkin jos veinaa aikataulu ahdistaa ja kuntoonkin olisi päästävä. Tein sitten viimeviikolla kolmena päivänä(ti, ke, to) putkeen hakkureeniä. Nousujohteisesti ja lenssua kuunnellen yritin ainakin itselle perustella tän olevan hyvä juttu. Parjantai iltana olikin sitten olo kuin selkääni olisin saanut oikein kunnolla. Syytä olikin sitten mukava arvioida. Onko lenssu mennyt pahemmaksi, vaivaako univelka vai onko reeni vaan ottanut koville. Pe la yöllä lihaksia kuumotti ja pääkin oli kipeä. Ei oikein hyvä ennuste lauantaille. No onneksi sain nukkua aamulla melkein ysiin asti ja herättyäni pää ei enää ollut kipeä. Iltapäivästä olo oli ihan ok ja kiipeilyseuran pikkujouluissa tuli vähän kiivettyäkin. Sunnuntaina olo oli ihan ok, joten päätelmäni on että kolmen päivän hakkutreeni oli aika kova pala lenssusta palautuvalle kropalle. No mutta taas mennään ja toivotaan jäärajan laskeutuvan Rovaniemen korkeudelta pikkuhiljaa tänne etelän suuntaan.

Tän reissun jälkeen iskikin lenssu

 Kiipeilytreeniä ilman ylöspäin etenemistä

Seuran pikkujoulujen tunnelmia

Syksy saa

Näihän se taas syksy yllättää kiipeilijän. Meillä oli syysloma Teneriffan loikoiluun ja perhetoimintaan varattuna viikolle 43 ja edeltävälle viikolle synttärijärjestelyjä buukattu, joten tiedossa oli, että sikäli veinaa köysirojektin lähettää se olisi saatava pulkkaan ennen viikkoa 42. Reissun jälkeen ei myöskään viikkoon ollut ulkokiikkuja tiedossa ja sitten olisi jo marraskuu. Marraskuun viileydessä ei näilläkään leveysasteilla enää kovin usein köysihommia kykene harrastamaan. Vähän siis kertaviikkoon aikataululla veinasi kiirusta pukata.

Kolme kertaa pääsin suorituspaikalle ennen reissua. Näistä yhdellä kertaa kallio oli aivan läpeensä märkä ja päädyttiin Petruksen kans Boulderpajalle fiilistelemään. Aika jännä muuten, että pariin päivään ei ollut satanut, mutta syyskuun puolessa välissä alkaa yökosteus olla sitä luokkaa, ettei se ilman tuulenvirettä häviä kiven pinnasta. Kallio ikäänkuin hikoili. Käveltiin paikalle, laskettiin varusteet maahan ja käveltiin kallion juurelle. Vasta parin metrin päässä kalliosta huomasin, että ei tänään ei ole keliä tarjolla.

Seuraavalla viikolla pääsin sitten taas koettelemaan voimiani reitin kanssa. Oltiin Villen kans liikenteessä ja se kipaisi mulle jatkot paikoilleen. Pari otetta oli märkänä, mutta se ei Villeä haitannut. Laskeutuessa vielä kuivaili mulle otteita hieman parempaan kuntoon. Taktiikkana oli lämpimiksi koittaa miten pitkälle menee ja sitten pultti pultilta loppuun. Punnertelin ja heiluttelin vähän lämpöjä alkuun sitten tossut jalkaan ja seinälle. Alku lähti hyvin. Paremmin kuin ikinä. Pari otetta oli märkiä kuivaamisesta huolimatta ja se varmaan vaati henkisen veronsa. Ihmetyksekseni pääsin suoraan kruksiin ja ehkä juuri siitä syystä en kyennyt kunnon yritystä kruksiin laittamaan. Puoli villaisen yrityksen jälkeen istuin köydessä. Jumppasin itseni pultti pultilta toppiin ja sain kyllä kunnon lämmöt aikaiseksi.

Ville yritti muuveja läheiseen reittiin ja minä palauttelin sillä aikaa. Arvelin, ettei parin tunnin settiin mahtuisi kuin kaksi kunnon liidiyritystä reitille, joten palauttelin sitten huolella. Seuraava yritys lähti yhtä hyvin kuin edellinenkin. Pääsin kruksiin nyt vähän paremmissa voimin, mutta yritys oli aika kehno. Hivelin otetta ja köydessä istuskellessa mietin olisinko kuitenkin pystynyt pitämään siitä kiinni jos vain olisin yrittänyt vähän kovempaa. Nämä on niitä sporttikiipeilyn piirteitä joihin en ole aikoihin päässyt käsiksi. Boulderoidessa asenneongelma tulee nopeammin vastaan. Hienoa settiä kun voi yrittää täysillä pelkäämättä kuolevansa pudotessa. No ei siis mennyt tällä kertaa.

Seuraavan viikon lauantaille oli buukattu projektin boulderipäivä 28.7. alueelle. Päädyttiin Petruksen kans sattuneesta syystä hieman köysittelemään ennen boulderointia. Laskeuduin jatkot paikoilleen ja Petrus viritteli ylärin toiselle linjalle. Taas lämmöiksi kyykkyjä punnerrusta ja ravisteluja ja ei muuta kun suoraan projektille. Kiipeily lähti hyvin. Tein liikkeet huolellisesti ja mielestäni ripeästi. Pääsin kruksiin kohtuu tuoreena tein liikkeen ja sain kuin sainkin otteen pidettyä. Vielä veto kahvalle ja tästä vähän yllättyneenä täristen yritin lepuuttaa hieman paremmalla otteella. Pakka oli vähän sekaisin yllättävästä suorituksesta ja ilmeisesti kehon asento hieman huono. Lepäily alkoi nimittäin sen verran pumputtamaan, että seuraava pitkähkö veto ei enää onnistunut. No ei auttanut muuta kun jumppailla taas pultti pultilta loppuun. Petrus reenaili omaa reittiään ja kunnon palauttelun jälkeen otin uuden yrkän. Tällä kertaa päätin kiivetä kruksin jälkeen nopeasti ylöspäin ja toivoa parasta. Alku meni jälleen hyvin. Kruksi meni tällä kertaa paremmalla luottamuksella ja sen jälkeiset liikkeet kahvalle mallikkaammin. Nyt sain seuraavat liikkeet tehtyä ja pääsin hyville otteille, joilta vedetään yläkerran kahvaosastolle. Valmistauduin vetoon ja kas kädet olikin yhtäkkiä niin pökissä, ettei mitään jakoja tehdä käden siirtoa seuraaville hyville otteille. Voi paska! Pannut tuli! Nyt voi kyllä jo sanoa, että oli "close but no cigar".

Siitä siirryttiin sitten Petruksen kans Boulderpäivän viettoon 28.7:lle. Sielläpä tuli jälleen Harmonialta nenille. Sain jo sormet yläotteelle, mutta jostain syystä en pystynyt pitämään kiinni. Muutama helpompi linja tuli Savotta-kiveltä kiivettyä ja sitten olikin aika lähteä saunomaan.

Niinhän siinä sitten kävi, että rojekti jäi kevät puolelle. Aikataulut ja säät iski näpeille eikä enää muutamaan kuukauteen ole mitään mahdollisuutta käydä reittiä yrittämässä. Tuon jälkeen olen käynyt pari kertaa iltaboulderilla ja siinäpä ne on sitten tän syksyn ulkokiikut olleet. Sääennuste näyttää, että vettä sataa ja kaikkia vituttaa. Eli perus syksyä. Näillä lämmöillä kivien kuivuminen ottaa pari päivää ja ainakaan nyt ei sellaista sääikkunaa ole tulossa. Tulis vaikka vähän pakkasta ja ilman lunta niin pääsis vielä boulderoimaan ja siitä sitten sujuvasti jääkiikuille. No ei varmaan ole tuloillaan, joten ei varmaan auta kun ruuvata mixtaterät jäähakkuihin ja alkaa harjoittelemaan niissä roikkumista.

Terveyspäivitys:
Suoliston tulokset tuli syyskuun lopussa ja tuloksena oli paksunsuolen mikroskooppinen koliitt. Tähän määrättiin lääkkeeksi entocort kuuden viikon kuurina. Heti ekan viikon jälkeen maha rauhoittui kummasti ja nyt kuurin loputtua alkaa toiminta olla kokolailla normaalia. Onpahan eri meininki kun vihdoin pystyy toimimaan normaalisti. Saas nähdä miten käy palaako tulehdus. Lääkäri oli sitä mieltä, että voi olla, että joutuu toisen kuurin syömään. On muuten mahavaivat sen verran tiukkaa settiä, että en voi toivoa kellekään.

Projektilla ottamassa turpiin

Blood on the dance floor. Ei ku 28.7.

Meitsi ja Harmonia. Kuten tässäkin näkyy sormet on otteella. Vielä kun pitäis kiinni...

Seuran porukkaa kränkkäämässä. Aika komia päivä.

Iltaboulderilla Paasivuoressa

Toinen ilta ja Näätäkivi

Rojektihommaa

Ensin terveyspäivitys. Heti kun olin menossa tähystykseen vatsa kävi tietysti rauhoittumaan. Eikä sieltä nyt sitten ainakaan silmämääräisesti lääkäri mitään löytänyt. Näytepalojen tulokset tulevat sitten jossain vaiheessa, mutta katsotaas nyt miten tää terveys näin niinku muuten. Hemoglobiini oli noussut jo hieman, vaikka oli toki alhainen vieläkin 115, mutta suunta ylöspäin kuitenkin. Ihan kohtuu ok olo on nyt ollut pari viikkoa. Jospa tää tästä stabiloituis kun yrittää vaan elellä ilman viljoja. Tai no joo luontaisesti gluteenitonta kaurapuuroa olen kyllä syönyt melkein joka aamu. Nähtäväksi jää mihin suuntaan ollaan menossa.

Tulipa tuossa vähän panostettua varusteisiinkin. Tilasin Epsanjasta jatkoja, tossut ja nestemankkaa. Päivitin uhkaavan vanhoja jatkoja, joista vanhimmat oli jo 15v ikäisiä campin lankaportillisia. Hyvin ne olivat palvelleet, mutta eiköhän tuo ikä ala olla jatkoille jo ihan riittävä. Tossut päivitin uusiin samanlaisiin eli tilailin uudet La Sportivan Pythonit. Ikinä en ole nestemankkaa kokeillut, ja pitäähän se välillä jotain uutta testata ja hyvinhän tuo tuntuu toimivan. Nestemäisellä kun holvaa kädet ennen reitille lähtöä niin kovin monesti ei tarvitse reitin aikana kättä pussiin kastaa. Saapa nähdä miltä tuntuu hieman pidemmän aikaa testattua.

Uudennihkeää kampesta. Jatkojen paino on viidessätoista vuodessa tippunut sen verran, että sen kädessä huomaa. Viilataan pikkuhiljaa räkin painoa alaspäin...

Kiipeilyistä sitten. Syksyn kaikki kolme ulkokiipeilykertaa olen viettänyt rojektoimassa yhtä seiskan reittiä. Het eka kerralla sain kaikki yksittäiset muuvit tehtyä. Toisella kerralla sain yläköydellä linkitettyä koko reitin kahdella levolla. Kolmannella kerralla kiipesin lämpöjä yläköydellä muistellen muuvit kuntoon. Petrus lähti liidaamaan omaa 7b projektiaan ja pannutti näyttävästi tokasta kruksista. Tuumasin, että hitot kait se pitää itekki yrittää vaan liidata kun ei kait tuosta vaarallista ole tippua. Nää seiskan reitit on siitä kivoja, ettei näissä pahemmin hyllyjä enää ole. Pannuttaa voi siis huoletta ja liidaaminen onkin enempi oikeaa urheilukiipeilyä.

Niin no se liidiyrkkä sitten. Kävin ensin klippaamassa ekan pultin ja tulin vielä maahan vähän ravistelemaan käsiä. Kiipeily oli jotenkin aivan ihme yliyrittämistä ja kämmäilin koko ajan. Eka klippi eli toisen pultin klippaaminen ei sitten onnistunutkaan. Asento oli hieman väärä ja ainakaan näillä naruilla ei tuosta asennosta klippiä saanut tehtyä joten minipannut tuli. Neljä kertaa piti yrittää, että sain köyden jatkoon. Ei ollu siis ihan klippimuuvi kunnossa. No ens kerralla sitten ainakin muistaa. Loppu reitistä meni sitten pulttipultilta tarkastaen kaikki klippiasennot ja otteet. Asiallinen reitti kyllä. Jospa ensi kerralla sitten olisi vähän lähempänä. Kitkat alkaa kyllä olemaan lupaavat. Toivottavasti viikot ei lopu kesken.

Pate muuvittelee tämän syksyn nemesistä. Jospa tän sais lähetettyä ennen kun sormet käy jäätyyn.

Kesä

Jotenkin tämä meikäläisen kesäkiipeily on kyllä aika ironista. Juuri silloin kun olisi parhaat kelit niin on vähiten aikaa käytettävissä. Perheen pyörittämisessä kesä on yllättävän hektistä aikaa. Tänä kesänä kiipeilyt ei ole kuitenkaan olleet kiinni ajan käytöstä vaan miehen kunnosta. Taisin jossain vaiheessa jo avautuakin vatsan toimintahäiriöstä, mutta tässäpä lisää.

Nyt heinäkuussa tuli vuosi siitä kun vatsavaivat alkoivat. Ensin arvelin mahataudiksi, mutta pakko oli tunnustaa sen olevan jotain muuta kun kuukauden päästäkin oli maha sekaisin. Sain pakin rauhoittumaan keittokuurilla ja syömällä vain vatsaystävällisiä elintarvikkeita. Palasin hieman takaisin ruokavaliossa ja kohta oli maha jälleen sekaisin. En oikein vuoden loppuun mennessä saanut selville mikä aine vaikuttaa eniten vatsan toimintaan kun viljojen ja maidon vaihtelu tuntui jotenkin yhden tekevältä ja välillä oli parempia päiviä ja välillä huonompia. Liekö malttanut tarpeeksi kauan testata yhtä ruoka-ainetta. Kävin vuoden alussa tähystyksessä, joka ei täysin onnistunut kovista kivuista johtuen. No mitään erityistä ei siellä tuntunut kuitenkaan olevan. Vaihdoin sitten gluteenittomalle ja se tuntuikin tepsivän kohtuudella. Välillä tosin lapset toivat päiväkodista mahataudin ja siitäkös meikän kroppa innostui. Sama peli jatkui koko kevään mihin syys puolella oli jo totuttu. Välillä vatsa toimi paremmin ja välillä huonommin.

Kesää kohti vatsa meni todella heikolle hapelle ja koko kesäloman olin kuralla. Päätin mennä työterveyteen selvittämään asian heti elokuussa ja niillä jäljillä tässä ollaan. Aloitin oireisiin kyllästyttyäni käyttämään vähän vahvempia maitohappobakteereja ja lopetin viljat kokonaan elokuun alussa. Se tuntui vaikuttavan ainakin jotenkin. Vatsa alkoi heti rauhoittua ja tällä hetkellä lähennellään jo normaalia toimintaa. Hemoglobiini oli toukokuussa hieman alhaalla eli 145 nyt elokuun alussa arvo oli romahtanut ja pääsin niinkin korkealle kuin 109. Ei auttanut kun aloittaa rautakuuri, vaikkei se yleensä vatsan toimintaa parannakaan. Nyt on uudet tähystykset varattuna ja veriarvoja tutkittu oikein urakalla, jospa tämä tästä nyt syssyn mittaan selviäisi.

Kiipeilyhommia olen kesän mittaan onnistunut kuitenkin muutaman kerran harrastamaan. Pari kertaa olen käynyt Halsvuoressa, kerran boulderoimassa ja kerran paikallisessa salapaikassa. Paria seiskan reittiä olen tässä yritellyt ja toivottavasti toisen sais tässä syksyn mittaan vielä taivutettua. No nähtäväksi jää. Yksi ilta viikkoon tuntuu olevan näin arkielämään yhdistettynä mahdollista viettää kalliolla. Kahdesta kolmeen sisäreeniä yritän tehdä siinä samalla, että olisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet kehittyä ja saada nuita reittejä kellistettyä. Siinäpä se on sitten kesä mennyt. Toivottavasti syksyn mittaan olisi kelejä jäljellä, että pääsisi nuita rojekteja yrittämään.

Yritystä reitille Kylmiö. No eipä ollu menossa kun lämpöä ja kosteutta oli sen verran, että kivikin tuntui hikoilevan.

Pate testaa muuveja Hullunkuri reitille. Tuossa on kyllä Jani löytänyt kivoja muuveja kalliolta. Yläkerran släbiä en ole ite vielä päässyt testailemaan.