Sataa sataa samaa rataa

Joo eli pari viikkoa on sadellu vettä. Tai no on välillä ollu sateettomia päiviä, mutta paikat on silti pysyny märkänä. Tällä ilmankosteudella ja lämpötilalla vaatii ainaki 1,5 päivää kuivaa ennen kun kivet on kuivia. Muutaman kerran oon käyny sisällä reenaileen ja hei hetkonen kerran jopa ulkona.

No Pitsalähetillä käytiin taas yrkkäämässä. Mennessä tuntui hyvältä ja viilis oli notta nyt vois vaikka mennäki. Liikehdintä kivellä oli jotenkin jäykkää. Liekkö johtuu sisäreenistä, päällä olleesta pienestä lenssusta vai kiviviiliksen puutteesta? No joka tappauksessa eka yrkkä oli aika jäykkää ja loppuikin jo ennen kruksia. No yritin siitä heti uudestaan ja ei. Jotenkin jäykkää niinku alkuki. Toisella yrkällä sain sitten alun setin kasaan ja pääsin yrittään kruksin läpsyä. Ei menny ei. Yritys ei vain ollu tarpeeksi terävä. Kolmanteen yritykseen latasin sitten kunnolla viilistä. Alku kulki ihan jouhevasti, eli ilmeisesti tarvittiin vähän lämpöä kehoon ja lihasmuistin paluuta. Kruksiin tsyykkasin kunnolla, läppäsin käden otteelle, mutta jotenki onnistuin tupeloimaan ja alas tultiin. Ilmeisesti psyyke ei kestäny onnistunutta suoritusta. Kaiken kaikkiaan kuusi yrkkää pystyin reittiin laittamaan ennen kuin vysiikka alkoi loppumaan. Ja ei en päässy. Pate yrkkäs kans seisomalähtöä muutaman kerran ja kaks viimestä yrkkää oli jo kelvollisia. Mutta ei menny. No käytiin kuitenki kokeilemassa. Tilataan ens viikolle keliä niin saadaan reitti lähetettyä ennen jäitä.

Ei tullu vielä skumppaoikeuksia. Pullo olis kyllä jo kylmässä.

.

Sateiden välissä

Olipas hieno iltapäivä. Tai no yöltähän tuo melkein tuntuu, kun pimeää on jo viideltä. Oltiin siis kiviä halaamassa, kun tuurilla ne sattui kerrankin kuivumaan. Tälläkin kertaa oltiin Pitsalähetillä. Tosin nyt oli lähetys mielessä.

Alkuun kiivettiin lämmöiksi kutosen linjoihin hassuja variantteja ja sitte päivän epistolaan. Mikko päätti kokeilla suoraa istumalähtöä ja me Janin kans yritettiin ensin selvitä seisomaversiosta. Mikon eka yrkkä päättyi sähläämiseen seisomalähön alkuun siirryttäessä. No ei ihme, kun edellisestä kerrasta oli jo vierähtäny kaks ja puoli viikkoa. Äkkiä se aika menee kun vettä tuhnuttaa sopivasti. Meikän eka läpsy oli aika väsynyt ja jäiki jotain viis senttiä vajaaksi. Jani ei ollu oikein koskaan tajunnu beettaa ja oli sitä mieltä, että ihan pasha reitti, mutta kokeillaan nyt kuiteski. No mies oli aamuvuorossa äsäyttäny jo JuJun 7B, joten motivaatiokaan ei ehkä ollut ihan huipussaan. Vähän skarppasin ja toinen läpsy oli jo lähellä mutta siinä hyppäsin liikaa ja painonsiirros on sellaiseen suuntaan, että ei pysy. Kolmanteen yrkkään psyykkasin kunnolla ja sehän pysyi. Hetken ihmettelin, että mitäs nyt oikein tapahtui ja sain kuin sainkin pidettyä otteen. Yläosakaan ei nyt ihan kävelyä puistossa ole, mutta ihan kohtuu varmasti sain sen kiivettyä. Ja hei kauden eka 6C taskussa! Eli Pitsalähetti stand wuuhuu!

Sitten ei auttanut muuta kun yrittää istuiltaan. Istumlähdöllä kun päästäis seiskan puolelle ja ohan siinä huippukivoja liikkeitäki. No eihän se sitte menny kellään. Mulla ja Mikolla koko reitin linkitys oli kyllä tosi lähellä, mutta läpsy on niin herkkä, että alun jälkeisessä pienessä punpussa ei saanu tarpeeksi tarkkaa vetoa aikaseksi. Eli close but no cigar. No jospa tässä vielä pääsis kerran tai kaks tälle kaudelle yrittään. Jani sai ekan kerran kätensä otteelle, mutta ei saanut pidettyä otetta tai usko riittänyt, mutta lähellä oli kyllä sekin. No ens kerralla Jani sitte ja äläpä nyt höpötä, ettet muka sitä vois päästä.

Seuraavaksi arvottiin, että mentäskö Kymppikivelle vai Näätikselle. Päädyttiin Näätikselle, koska sinne oli beetat hanskassa. Ilta ehti pimentyä ja lampuille tuli käyttöä. Täytyypä nyt tässä vähän kehasta saksalaista "laatua" eli ostin keväällä Lidlistä ledi/halogeni-lampun, joka toimi kyllä kiven valaisemiseen aivan älyttömän hyvin(kaikista olettamuksista huolimatta). Mikolla oli eilen jääny Rio tosi lähelle ja yrkkäs sitä muutaman kerran, mutta se jäi nyt kyllä tosi lähelle edelleen. Meikän vanha perivihollinen Robin Hood paistatteli uljaan näköisenä ledien loisteessa ja täytyypä sanoa, että odotukset ei ollu kovin korkealla.

Jani otti pari yrkkää ja onnistui selvittämään dynobeetan itselleen. Ekana yrkkäsin tähänkin seisaaltaan, koskapa istuiltaan on kohtuu turha yrittää jos dyno ei oo menossa. No mutta mit vit!? Sehän meni ekalla yrkällä. Ilmeisesti muuvi on jo aika hyvin mulle hermottunut ;) No sitte istumalähdön kohtuu kryptisen jalkabeetan pariin. Viis tai kuus yrkkää sain tehdä, että sain jalkabeetan taas kirkkaaksi mieleen. Sitten pieni tauko ja yrkkää. Kerran jaksoin kunnialla linkittää kaikki muuvit dynoon asti, mutta dyno jäi ehkä sentistä kiinni. Janilla sama homma. Sai muuvit kasaan, mutta linkitys ei enää tälle illalle onistunu. Yhden yrkän vielä laitoin, mutta se meni aika säälittäväksi hipeltämiseksi. Linkitykseen täytyy ainakin minun olla näköjään hieman freesimmässä kunnossa. Vielä jäi siis tälle syksylle tekemistä. Nyt on kahteen seiskan reittiin muuvit selvillä. Vielä kun sais linkitettyä. Toivotaan hyviä kelejä. Viteomatskua tulossa, kuhan saan aikaseksi hieman leikata.

Yhä ylös yrittää

Ghettoboulderilla tuli Rakulaa yrkkäiltyä sen verran kovasti, notta hermo meni ja piti löytää jotain muuta. Niinpä siirryttiin Pitsalähetille. Siinä on käyty nyt muutaman kerran ja beetta alkaa olla kohtuu hyvin hanskassa. Vielä ei tosin tulosta ole syntyny kun helpomimlla linjoilla.

Pitsalähetin seisomalähdön kruksiveto on meikälle jotenki tosi herkkää kamaa. Ekalla visiitillä jäin otteelta ehkä sentin päähän. Tokalla kerralla hyppäsin joka kerta liikaa ulos seinästä eikä siinä ollu mitään mahollisuuksia pitää otteesta kiinni. Sitte saatiin Mikko vahvistukseksi ja sehän keksiki heti kohtuu toimivan beetan ja seuraavalla visiitillä onnistuikin lähettämään seisomalähdön. Mikon beetassa ei hypätä, vaan noustaan mahollisimman korkealle seisomaan ja dynaamisesti siirretään käsi otteelle. No herkkäähän son ja viimeksi vedin yli, ali, vasemmalle, oikealle ja painopiste liikaa ulkona - eli ei pystyny. No jospa ens kerralla. Istumalähön linkitys ei ole mulle ollu mitenkään hirveän vaikeaa, mutta kyllähän se pumputtaa ja "hyppy" olis syytä olla kunnossa ennen linkitys yrkkää. No toivottavasti ei pariin viikkoon sada kovin paljoa lunta niin saatas reitti pakettiin...

Nii joo mutta tulihan siinä samalla tehtyä lämppäröidessä pari 6A:n lähetystä ja jopa yks ensinousu eli Rainbow Vladimir. Siinähän oliki ihan hauskoja muuveja 6A:n reitiksi. Käykäähän tsekkaan varsin jos greidi on lähellä sydäntä. Tästä voi hakea henkeä reitille :)  http://areena.yle.fi/tv/2039315


Tässäpä sitte vielä viteolla meidän yrkkiä Pitsalähetille.

pitsalähetti yrkkää from Juuso Raekallio on Vimeo.

On se tasonnosto tiukassa

Tässä on nyt syksyn boulderkausi kokolailla puolivälissä ja melkeen tähän päivään on menty heinä/elokuun taukoilusta palautellessa. Väittäsin, että nyt on hitusen verran kovempi böylderkunto kun mitä kevätpuoliskolla eli meikällä ikinä. Vuoden vaihteessa päätin, että tänä kesänä pitää 7A äsähtää tai 7a tai no tietysti molemmat olis kiva, mutta se oli ehkä vähän utopistinen tavote ottaen huomioon, että Juhannuksen huitteille oli varattu aikaa toisen lapsen syntymälle.

Kun kuus vuotta sitte muutettiin Oulun lakeuksilta tänne Keski-Maahan, mietin kehittäväni itseni vielä joskus seiskan puolelle. Arvelin sen ottavan kolmesta neljään vuoteen reeniä sen hetkisestä vitosen red point kuosista. No väärin meni veikkaukset. Tässä sitä ollaan ovia kolkuttelemassa näin kuuden vuoden jälkeen. Matkalle tietysti mahtuu monta mutkaa. Yks jalan katkeaminen, perheen lisäykset ja paljon muuta säätöä, mitä ilman tietysti olisi voinut päästä tavoitteeseen nopeammin. Mutta hei, miten tärkeää tässä kiipeilyssä sitten lopun perin on runtata itseään kuosiin kaiken muun kustannuksella. Let's face it niinku jorpakon takana sanotaan. Meillä on tässä maassa kuitenki vaan yks, HUOM YKS ammattikiipeilijä, jolloin sillä kehittymisellä tietysti on merkitystä. Meikän elämähän nyt ei varmaan paljoa siitä muutu satunko kiipeämään seiskaa vai kutosta, mutta jotenki on kuitenki kiva kehittyä siinä mitä tekee ja ohan se kiipeily kyllä hiton hieno laji, vaikka siinä hiki tuleekin.

Niin no nyt kun on päästy perustelemasta greidien jahtaamista niin sitte reeneihin. Eli jotenki tuntuu siltä, että vasta nyt kun oon lajia 14 vuotta harrastanu pystyn alottamaan treenaamisen ihan oikeasti. Heh voi kuulostaa hauskalta, mutta näin se vaan on. Ehkä jos isi olis laittanu 10 vuotiaana kville kiipeemään olis fysiikka ollu teini-iässä siinä kuosissa, että kehittyminen nopeasti seiskan kiipeilijäksi olis ollu mahollista. Mutta kun ei laittanu niin sormien, käsien ja koko yläkropan kehittyminen kestämään kovaa rasitusta on ottanut oman aikansa.

Keväällä testasin ekaa kertaa tehdä 100 leukaa ja kovillehan se otti, mutta parissa päivässä siitä palautui. Se ottaa kuitenki mulla vielä niin koville, että jos veinaan treenata 3-4 kertaa viikkoon ei sitä ole mahdollista liittää treeneihin. Niinpä kehitin tuossa vähän monipuolisemman ja kevyemmän reenin. Teen 5x50 eli 50 toistoa leukaa, punnerrusta, vatsaa, selkää ja yhen jalan kyykkyä jumppapallolla avitettuna(eli vapaa jalka takana jumppapallon päälle ja laskeudutaan työtä tekevällä jalalla 90 asteen polvikulmaan. Säästetään vanhuksen polvia...). Niin kyllähän meikän viikkoon kuuluu paljon muutakin eli kirjotetaanpa sitte vähä auki sitä reeniä:

Meitsin viikko tällä hetkellä tai ainaki tavote :)
- 4x boulder harjote tai projektin yrittämistä
- 2-4 x tuo edellä mainittu kuntopiiri
- 1-2 x venyttely, jooga tai muu vastaava huoltava harjotus

Tartutaanpas sitten heti tuohon ekaan eli boulder harjoitteisiin. Tässä nyt olis tarkotuksena, että tekisin pari kertaa viikossa kovan harjotteen eli yrkkää rojektille niin kovaa ku kropasta lähtee ja sitte pari kertaa sisällä tms helpompaa ja enemmän. Tuostahan nopealla laskutoimituksella saa max 10 "treeniä" viikkoon eli parina päivänä on tehtävä kaks reeniä. No mutta tämmöstäpä sitä on nyt sitte tullu puuhailtua. Saa nähä mihin näillä reeneillä päästään, mutta boulderilla on nyt tavotteena se 7A ennen kauden loppua. Jospa se vielä menis.

Lissää boulderointia

Tarkotuksena oli käydä kiipeämässä trädiä jossain vähän kauempana, mutta sään haltija ei ollut armollinen sen suunnitelman suhteen. Plan b oli sporttikiipeilyä Pataman kalliolla, mutta sekin oli märkä joten päädyttiin sitten boulderoimaan 28.7:lle. Edellisestä käynnistä oli meikäläisellä vierähtäny vasta 3 vuotta, joten kivahan se oli käydä testaamassa onko kehitys kehittynyt. Ja olihan se - siis kehittynyt. Ihmeellistä tällä kertaa oli se, että koko tän kuuden vuoden aikana, mitä näitä Keski-Suomen metsiä on kiipeilymielellä tullut koluttua tämä oli varmaan toinen kerta kun olen törmännyt näin moneen boulderoijaan yhdellä boulderpaikalla. Siellähän meitä oli siis yhteensä kaikki kuusi.

Lämppäriksi kaavailtiin Granit fighting man reittiä ja Petrus sen lähettikin tyylikkäästi. Mie otin pari yrkkää ja jänistin pikkusen ennen toppia eli ei tullu tikkiä ei. Hitsi vieköön olishan se nyt pitäny lähettää. No jos sitte kolmen vuoden päästä ;) Sitte testattiin Kuhan julmaa ja ohan kyllä hienon olonen reitti. Alku on vaan niin herkkä, että piti ottaa varmaan viis yrkkää, että pääsi ees kiveen kiinni kunnolla. Muutama yrkkä siihen sitten laitettiin, mutta kumpikaan ei päässy yrittään kruksin vetoa, joten päätettiin vaihtaa kiveä.

Seuraavaksi mentiin Egoterroristi kivelle. Lauri ja Päivi tulivat myös ihmettelemään jalitsujen puutetta. Nuo helpommat linjat oliki tullu kaikki siitä jo kiivettyä, mutta Lentoterroristia ja Egoterroristia en ollu koskaan oikein tajunnut. Niissä ei vaan ollut kasvanut tarpeeksi otteita. No mutta nyt oli näköjään asenneilmasto muuttunut sen verran, että riittävä määrä otteita tuntui löytyvän. Petrus yritti Egoterroristia ja Lauri lähetti Lentoterroristin ja heti kohta Egoterroristin. Oliskohan mulla ollu neljäs yrkkä kun sain Lentoterroristin kiivettyä. Hauska linja. Yhtäkään hyppylähtöä en ole aikaisemmin kiivennyt, joten uutta tuokin. Petrus ei Egoterroristia kovasta yrityksestä huolimatta saanut menemään. Minäkin testasin sitä vain sen verran, että totesin säästäväni mieluummin paukkuja Harmonialle.

Harmonialla en viimeksi saanut tehtyä ensimmäistä muuvia kunnolla, kun en vaan pysynyt oikean käden krimppilistassa. No nyt pääsin melkein suoraan ihmettelemään viimestä dynaamista roiskaisua toppiin. Mutta siinäpä se sitten olikin. Jotenki ei vaan ymmärtäny miten siitä pitäisi toppiin kiskaista. Vasemmalla kädellähän se sitten loppujen lopuksi oli. Tai niin se tuo Lauri sen ainakin lähetti. Mulla oli siis seisomalähtö close but no cigar. Taitaa olla pakko käydä tälle syksylle uudestaan kokeilemassa. Sitten alkoikin sataa ja voitiin lähteä hyvillä mielin kotia. Tulipahan ainaki ulkoilua ja reipasta mieltä, vaikka lähetyksiä ei tullutkaan kun yks koko päivälle.Harvemmin sitä toimistorotta pääsee seittemäksi tunniksi ulos kerrallaan.

Patamalla oli lähetyskelit kohillaan. Vettä valui melkeen norona kallion pintaa.

Vanhus paikkaa jänteiden heikkouksia

Graniittitaistelija

Petrus vetää näytöstyyliin

 

Kuhan julma on aika julman näkönen

 

Petruksen tyylinäyte

Herkkää on. Hyvä kun pysyy seinällä.

Lauri näyttää mallia Egoterroristilla

Petrus kasaa komian paketin.

Pitkän miehen beetta on hieman erin näkönen ;) Pädejä ainaki oli tarpeeksi tuolle kivelle.

Lauri ja Harmonian istumalähtö

On makeita muuveja

Pulterointia

Jaa joo kiikkuja. No ohan sitä tullu vähä yritettyä boulderoida, kun ei lenssussa ole urheilua uskaltanu harrastaa :) No nyt alkaa onneksi lenssu pikkuhiljaa helpottaa niin jospa tässä sitte halattas murikoita hieman lisää. Tavotteena olis tälle syksylle kiivetä joku seiskan pulteri tästä lähimetsistä. Hei sanoinkos mie tuommosen ääneen. No keles nythä se on sitte vissiin yritettävä toteuttaa.

Tuolla Kaniksessa on yrkätty jo muutamaan otteeseen vuosien saatossa tuota Rakulaa, mutta vahvasti se on lyöny vastaan. Nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että toppia päästään hivelemään tai ainaki suunnittelemaan semmosta. Ollaan siis lähellä, mutta ah niin kaukana. No toinen hieman helpompi rojekti edellisen vieressä on ollu se Fillari. Greidinä reitillä on 6B+, mutta ainaki meikäläiselle tuntunu lähes yhtä mahottomalta, ku tuo Rakula eli tod näk tuun antamaan reitille tiukemman henk koht greidin ku mitä tuo kirjoihin raapustettu.

Perjantaina käytiin reittejä taas kopasemassa ja mielenkiintosia tuloksia saatiin taas aikaseksi. Eli Fillarilla ei tällä kertaa jalka noussut otteelle ei sitten millään. Toisaalta Rakulalla sitten pysyin saiderissa melkeen joka yrkällä. Siitä ylöspäin yrittäessä on sitten jalkabeetta sen verran hukassa, että yritys on aika säälittävää räpistelyä. Aika kelille arkoja on kyllä varsinkin tuo Fillari. Edellisellä kertaa oli ihan tajuttoman hyvä kitka ja Fillarilla olin jo close but no cigar. Silloin taas Rakulalla en pysyny saiderissa juuri ollenkaan. Tällä kertaa oli taas kosteaa ja ainakaan Fillaria ei ihan helpolla ilman napalmikäsittelyä kuivaksi saa. No katotaan jos sais lähiaikoina jotain edistystä aikaseksi.

Meitsi puristaa Fillarin sloupista

Ja hyväilemässä Rakulan saideria

Paten tyylinäyte Rakulalla 

Kiikkuja ja fotoja

Ohan tässä pari kertaa päässy boulderille, mutta muuten liikuntaa alotellessa iski sitte yllättäen syyslenssu. Kanavuoressa yrkkäilin Fillaria ja Rakulaa, mutta eipä niistä ole paljoa ollu uutisoinnin aihetta. Molemmissa tosin pääsin yhen muuvin pidemmälle.

Jani roikkuu Jujun 7B toppi "kahvoissa". Ei männy ihan vielä.

 

Panostin sitten joutessani oheistoimintaan. Eli hommasin ekan digijärkkärin. Ohan mulla lojunu nurkassa tuo Canonin F1, mutta eipä sillä ole jaksanu ainakaan viiteen vuoteen kuvia ottaa. Rouvan kans ollu puhetta, että pitäis hommata parempi digikamera ihan vaan perheen kuvausta vartenkin, mutta jääny sitte rojektiksi, kun hinta ei kuitenkaan ole ihan takataskusta kaivettavalla tasolla(tai siis ainakaan mulle).

Niin mutta net anttilan pimeistä hinnoista bongasin tuommosen Canon 600d paketin kahella lasilla ja hinta oli vain vaivaiset 499.9. No pakkohan se oli ostaa kun halvalla saa ;) No siinähän se meni sitten viikonloppu mukavasti asetuksia opetellessa ja kuvia räpsiessä. Kyllähän sitä neljässä päivässä oli saanu otettua vajaan 300 kuvaa. Olis muuten filminä ollu aika kallista tuo asetusten opettelu. No joo mutta tässäpä pari ruutua ihmeteltäväksi. Ihan kivaa jälkeä saa aikaseksi tuolla kittilinssilläki, vaikka odotukset ei ollu kovin korkealla.

 

Tässäpä sitten tämä meikän harrastepaketti.

Kukkakuva kittilinssin makrolla. Ihan hauskasti näkyy aamukaste oikeanpuoleisessa kukassa.

Sisäkukka 40mm lasin makrolla. Aika hyvin piirtää kyllä tämäkin linssi.

Syksyn viimeinen omena. Kittilinssi ja tais olla vielä automaattiohjelma.

Varaston seinustan kukkia. Tässä pitiki heittää manuaalille. Kittilinssi(24mm), aukko 4, iso 400 ja 1/3s valotus.