Trad-kauden avaus

Käytiinpäs eilen avaamassa narukausi Paavalinvuoressa. Tai no olihan tää jo toinen kerta, mutta viimeksi ei oikein liidihommiin päästy. Tää kevät on ollu aika hektinen kotihommien suhteen ja kiipeilylle ei oo paljoa aikaa herunut. Se oli kyllä huomattavissa tsyykkisellä puolella. Trad lähdössä olikin sen verran puristusta mukana, että Paapuuri ei eka yrkällä antautunut. Kovinkaan tiukasta linjasta ei ole kyse, mutta ainakin meikä meni ihan tukkoon arvottuani väärän beetan kruksimuuveihin. No otettiin yrkät ylärillä ja sittehän se meni ihan kivasti. Hyvä ja mukava lisä Paavalinvuoren jo kohtuu monipuoliseen reittitarjontaan. Reitti on Leskisen Mikon ja meikän yhteistyön tulos ja Mikon elämänsä toinen trad-liidi eli hyvä hyvä Mikko! Greidaus on nyt taas sitte vaikeaa. Valokuvista päätellen vois olla 5+, mutta ehkä kuitenki 5 jos verrataan Brittisektorin Oiva reittiin. No käykäähän kiipeen ja kertokaa mielipiteenne.

Sitte mentiin katteleen Janin ja Eskon sielun tuotoksia. Mikon kans viritettiin yläköysi Janin trad pläjäyksille tarkotuksena testata Discolisko reittiä. Jani taas heitti narun Eskon BigBro reitille, jota oli jo pari kertaa yrkännyki. Discoliskoki on mielenkiintonen reitti. Pääosa reitistä on hauskaa ote, halkeama ja dihedraalikikkailua. Niiltä osin vaikeutta on varmaan alakuutosen verran. Reitin alussa on kuitenki sen verran jämäkkä boulderi, että kyllä nyt vähintään 6a+ jos ei jopa 6b lähtis tälle tarjoamaan. No täytyy kahtoa kuhan saa boulderin kasaan niin pääsee reitin lähettään. Mulle ja Mikolle kummallekaan ei boulderi antautunut. No voihan se olla, että oltiin jo revitty parhaat mehut miehistä irti. Hauskan olonen reitti kyllä ja tuo Mörköränni saa vielä hetken odottaa. Sen verran pelottavalta tuo mörkö näytti.

Jani poka son kunnossa. Oli pari edellistä päivää kiivenny putkeen ja suorittanu miesten töitä eli kiivenny Keski-iän sun muita tiukkoja narulähetyksiä. Nyt työsteli BigBro-reittiä sen verran vahvasti, että eikhän sole lähetys tulossa lähiaikoina. Kyllä sitä tuota vauhtia luulis Yosemitessäki pärjäilevän syssypuolella.

No saas nähä millon sitä pääsee seuraavan kerran kiikuille. Meillä on perheenlisäystä tulossa lähiaikoina, mutta ehkä sitä pitää yrittää joku vähemmistöajan(klo 21->) keikka vaikka buukata.

Meikä irvistelee Paapuurin kruksissa

Ilon kautta

Mikon toinen eva trad lähetys. Hyvä suorite!

 

Jani BigBron kruksissa. Ohan se jämäkän näköstä.

Kakkoskruksi - reitin täytyy olla hyvä kun siihen kuuluu hiilhuukki ;)

Ohan se Paapuuri hyvä reitti - ainaki ilmeestä päätellen

 

PS. Kuvien copyright Jani Ahvenainen ja Juuso Raekallio

Barefoot hommailua

Tulipas parin vuoden jahkauksen jälkeen hommattua nyt itelleki tuommoset paljasjalkatossut. Käsittämättömiä termejä muuten. Miten voi olla paljasjalkajuoksua jos on jotku kengät jalassa? No joka tapauksessa nyt tuli tuommoset itelle hommattua.

Nettihän on pullollaan kaiken maailman sepitystä, miten ihmiset on luotu juoksemaan ja kengät on turhia. No ilman kenkiä lenkkeily voi tavan pullajalalle olla vähän extreme elämys ja tämä homma tosiaan tulisi aloittaa hieman varoen. Tämmöiset tossut jalkaan laittaessa asia tulee kyllä harvinaisen selväksi. Tossun pohja on niin ohut, että kyseessä on enempiki kumipohjainen sukka ko varsinainen kenkä. Jos nyt suurinpiirtein "kaikki muumit löytyy laaksosta" niin fiilis on se, että näillä ei het kympin lenkkiä kipasta asvaltilla. Yleensäkään kantapään maahan laskeminen juoksuaskeleen aikana kovalla alustalla ei tule ensimmäisenä mieleen.

Jostain kumman syystä olen nyt saanut aikaiseksi kolmisen aamulenkkiä(n 3km) viikossa. Tai no syyhän oli se, että neljä vuotta sitten katkennut nilkka alkoi ilmottelemaan itsestään. Ainut vaihtoehto minun tapauksessani on pitää pohkeen ja jalan lihakset sen verran kunnossa, että paketti pysyy kasassa. Tästä päästäänkin siihen että päkiäaskeleella ja minimaalisella vaimennuksella juoksun pitäisi olla yksi parhaista jalkaa kuntouttavista askareista.

Olen nyt aloitellu varovasti eli koiraa kävelyttäny ja pitäny tossuja työkenkinä. Viime ja toissa viikolla olen lisäksi juossut yhden aamulenkeistä nuilla tossuilla. Pohkeet on kyllä hommassa aika kovilla ja pitää nyt vähän fiilistellä millä aikajänteellä uskaltaa nuita lenkkejä lisätä. Foorumeita lueskellessa sain semmosen kuvan, että harrastelijalle hyvä peukkusääntö on että vuoden päästä vois juosta kaikki lenkit minimaalitossuilla. Eipä siinä sitte muuta ko otetaan raahassa ja katellaan miten äijän käy.

Mikstaviteota

Vielä näin lehtien puhjetessa pitää muistella männyttä hakkukautta viteon merkeissä. Ensi kaudella pitää kuvata videolle enempi, jotta saa vähän heikkouksia selville. No mutta tässäpä tämä eli Ovimiehen kepponen.

Ovimiehen Kepponen 2edit from Juuso Raekallio on Vimeo.

Sisäkiikkua ja boulderkauden avaus

Viimesen hakkuilun jälkeen oon pääasiassa reenaillu pulteria sisätiloissa. Alkuun oli sormivoimat niin hukassa, etten päässyt kotiseinältä helpointa ite tekemääni reittiä. Pikkuhiljaa alkaa kuitenki näppivoimat palautua ja ehkä sitä jo ulkokiikuillekin voisi uskaltaa. Tai no kerran kävin jo pulterilla ja kyllähän sitä yks 6B tuliki lähetettyä.

Pari viikkoa sitte viikonloppuna oli käyntiä isolla kirkolla ja mahdutin siihen tutustumisen Salmisaaren Kiipeilyareenaan. Olihan kyllä hieno reenipaikka. Reitit oli sen verran korkeita, että helpotkin kahvamaratoonit kävi hapottaan ihan oikeasti. Kestävyydessäkin tuntuis siis olevan hieman tekemistä :)

Nuo itsevarmistushärpäkkeet on muuten aika vänkiä. Lähin kiipeemään helpohkoa linjaa (alla kuvassa) vaijeri kulki mukana mukavasti, eikä sitä oikeastaan edes huomannut. No ylhäällä sitten tuli mieleen, että tähänkö sitä nyt pitääs uskaltaa hypätä. Ei keles. Olis ehkä voinu kokeilla alhaalla toimintaa... No ei se sitte auttanu ku vetää henkeä ja päästää irti seinästä. Hyvinhän se tietysti meni, mutta näissä hommissa tuntuu kaikki uudet jutut olevan kyllä aika jänniä.

Salmisaari on kyllä vierailemisen arvoinen paikka. Reittejä on monen tasoisia ja seinissä löytyy kyllä haastetta isoillekin pojille. Ainakin itselle paikan parasta antia oli kuitenki noin 30m korkea rocktopia-seinä. Korkeutta on siis enemmän kuin suurimmalla osalla Suomen kallioista. Oli se vain mielenkiintoista huomata miten isoilla kahvoilla kiivetessä sai lopulta itsensä niin tukkoon, ettei otteissa vaan pysyny kiinni. Todettiinkin uusi ilmiö, että kiipeily kävi vähän niinkuin lenkkeilystä. Aivan loistavaa peruskunnolle. No onneksi ei asu lähistöllä niin ei pääse tuo kestävyys kehittymään liian kovaksi ;)

Nyt vaan vähän reeniä ja sitten on yritettävä Robin Hoodia ennen kesän lämpöjä.

Salmisaaressa pikkupojatkin kiipee aika vahvasti