torstai 29. maaliskuuta 2012
Jääkauden loppu
No niin kyllähän se taas kausi loppui yhtä vahvasti kun alkoki. Viikko sitten piti mennä Pönikseen mikstaileen, mutta otin lentsun ja tänään piti mennä niin kaveri joutu töihin tuuraamaan lentsuilijoita. Eikhän sitä sitte sovita, että se kausi oli kokolailla tässä. Kävinhän mie tuossa vielä reilu viikko sitten yk sooloamassa Seppiksellä, mutta sielläki näytti jäät olevan sen verta huonolla hapella, ettei varmaan enää tarvii mennä. Jos sitä sitte ens viikolla boulderoimaan. Niitähän rojekteja riittää. Alkuunsa vois käydä selättään Robin Hoodin ja sitte siinä oliski se Rosvopäällikkö ja Syyshämärä. Sitte voiski alkaa putsata Paavalinvuorta...
tiistai 13. maaliskuuta 2012
Stora Sjöfallet - Ukot ulkona 8 - 11.3.
Olipas reissu. Niin ja paikka(Stora Sjöfalletin kansallispuisto) on kyllä ihan sika hieno. Putouksia on vaikka kuinka ja monen tasoisia. Paljon ennemmin tuonne köröttelee kun Korolle, vaikka ajoaika onkin melkeen kolmetuntia pidempi. Esim paikallinen road side eli Suorva Dam putous on ainaki sen kokoinen kuin Ruskeavirta ja Mammutti yhteensä Korolla. Lähestyminenkin on vain varttitunnin luokkaa tieltä eli siis helpompi kun Korolla parkkikselta. En nyt sano, että Koro olis surkea paikka, mutta jos täältä Jykylästä kerran talvessa jonnekki pääsee niin ehkä sitten mieluummin vaikka tuonne tai jonnekki euroopan huudeille. No joka tapauksessa paikasta on olemassa Rick Mc Gregorin kirjottama ihan ok topo http://kiwiclimber.se/iceclimbing/iceguide/iceguide.pdf mistä kyllä selviää perus faktat. Pienenä huomiona ensi kertalaisille, että topossa mainittuihin aikoihin ja reittien pituuksiin kannattaa suhtautua varauksella. Putouksia löytyy jokaiseen makuun luokista WI2 - WI5 ja pituudeltaan 20 - 400m.
Lähdettiin siis Antin kans torstaina puolen päivän aikaan tai oikeastaan yheltä köröttelemään Jyväskylästä. Parin kuskin vaihdon, kauppareissun ja loputtomalta tuntuneen ruotsalaisen pusikon jälkeen oltiinkin perillä 12h ja 40min myöhemmin eli 00:40 Ruotsin aikaa. Kuu paistoi taivaalta ja valaisi kelmeällä valollaan Greven ja Grevinnan putoukset, joiden kohdalle tien laitaan laitoimme teltan pystyyn yöksi. Molemmat katseli putouksia ihmetellen, muttei uskaltanut ääneen toiselle sanoa, että tuonnekko meidän pitäis huomenna muka uskaltaa. Tarkotuksena oli kiivetä Greven WI3 300m. Teltta pystyyn ja miehet nukkumaan noin klo 02 paikallista aikaa. Jostain syystä ei hotsittanu laittaa kelloa ihan vielä kuudelta soimaan, joten laitettiin seiskalta ;)
Perjantai
Vähän ennen kellon soittoa meni tiellä auto ja siihenpä sitte heräsin. Antti koisas makosan olosesti joten päätin odotella pussissa köllötellen. Kuuntelin tuulen puuskia ja yritin arvailla sen voimakkuutta ja pahalta kuulosti. No onneksi se oli vain harhaa ja oikeasti ulkona ei tuullut juurikaan. Kokkailimme perus jääkiipeilyaamiaisen eli kananmunat, pekonit, ruispalat metukalla ja lähes kiinteää kahvia. Vielä vedet päivälle ja leiriä pakkaamaan. Kello oli jotain kymmenen pintaan kun pääsimme lähtemään autolta kohti putouksia. Lumikengät jalkaan ja suorinta tietä. Suorin tiehän on aina paras eikös vaan. No eipä ollu tälläkään kertaa. Päädyimme siirtolohkareiden keskelle ja eteneminen lumikengillä oli lähes mahdotonta. Aikamme kiviä kierrettyämme pääsimme toiselle puolelle ja vola siinähän meni nätti polku suoraan putouksille. Iltapäivällä huomasimme että polku tuli noin 200m sivuun autolta joten eipä ihme, ettei huomattu.
Päästiin putoukelle ja tiirailtiin helpointa reittiä, mitä oli kyllä hieman vaikea arvioida, kun mittasuhteet hämärtyy täysin näin isojen reittien noviisilla. Laitettiin kamoja järjestykseen ja kellokin lähestyi puoltapäivää eli meillä alkoi olla todella kiire. Reitti olisi kuitenkin topon mukaan 7 köyden pituutta pitkä. Häsläsin kamppeet niskaan ja ajattelin hieman boulderoida lämpöjä ja fiilistä ennen liidiä. Iskin hakut seinään ja potkasin jalat kiinni ja vasemman jalan raudasta kuului ikävän metallinen ääni. Rauta oli mennyt ihan tuhannen palasiksi ja kärkipiikit heiluivat hervottomina. No enpä mie olis halunnukkaan täällä mitään kiivetä. Tai no kyllähän meillä varakamppeet oli, mutta ne oli autolla. Nopean laskutoimituksen jälkeen päätettiin, että ei me lähetä hakemaan niitä autolta, koska siinä vaiheessa kello on jo niin paljo, ettei kuitenkaan saada mitään tehtyä. Päätettiin, että Antti liidaa ekan vähän pystymmän pilarin alkuun ja mie yritän kinkata yhellä raudalla perässä. Tuleepahan samalla harjoiteltua ständin tekemistä ja abalakovista laskeutumista. Näin tehtiin ja muuten menikin ihan hienosti, mutta aurinko porotti rinteeseen niin kuumasti, että ruuvit veinasi sulaa irti seinästä. Peiteltiin niitä lumella, mutta silti tuli kyllä toimittua aika ripeästi ständillä. Niin ja abalakov naruja ei muuten kannata leikata valmiiksi. Niistä oli nimittäin tullut liian lyhyitä ja jouduimme käyttämään laskeutumiseen slingiä. No mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja huomenna uudestaan paremmalla menestyksellä.
Retkeilymajan talon jakoi kanssamme neljä tukholmalaista jääkiipeilijää, jotka olivatkin levittäneet kamppeensa kuivumaan oleskelutilaan. Pojilla tuntui olevan hyvä hööki päällä. Olivat kiivenneet Nästan Alpint (WI3 400m) nimisen noin kymmenen köyden mitan reitin ja suunnittelivat kiipeävänsä Adelnin (WI5 100m) lauantaina.
Niin joo - illan kruunasi tekstiviesti: "Tilaamasi kärkipiikit ja long bar on saapunut myymäläämme. T:Prisma seppälä sport" Olin siis tilannut rautoihin varaosia, koska ne ei suoraan sopineet uusiin kenkiin. No saapuivat sitten vähän myöhässä ;) No mutta eipä se auttanu märehtiä, sitten vaan suihkuun, kokkaamaan ja nukkumaan.
Lauantai
Herättiin kello kuus retkeilymajasta ja puoli kasin maissa oltiin liikenteessä. On nimittäin vähän nopeampaa ja miellyttävämpää lähteä sisätiloista kuin teltasta. Nyt lähestyminenkään ei ottanut kun sen nelisenkymmentä minuuttia eli aika lähelle mitä topossa luvataan. Jos polkua ei ole olemassa on lähestyminen ihan eri juttu. Nyt alkoi homma toimimaan kun Antilta lainaamani raudatkin toimivat moitteettomasti. Lähes samaan aikaan meidän kanssa putoukselle tullut kokkolalais porukka lähti kiipeämään Grevinnania. Tähysteltiin Antin kans helpointa linjaa ja tultiin siihen tulokseen, että mennään ensin vasemmasta laidasta ja ylempänä vaihdetaan sitten oikeaan laitaan. Aika monet oli kiivenny alun oikeasta laidasta, mutta koko sitä oikean laidan verhoa halkoi nyt ainakin viis senttiä leveä halkeama.
Meikälle lankesi ensimmäinen liidi ja se olikin ihan mukavaa jäätä. Puolet oli ihan oikeaa jääkiipeilyä ja puolet sitten traversea yläviistoon koivupuskille. Aivan tarpeeksi jämäkkää settiä oli tämäkin näin päivän alkuun ja ohan se mahtavaa, kun pystyy nautiskelemaan kiipeilystä eikä tarvii puristaa itku kurkussa. Reppu selässä kiipeäminen muuten nostaa kummasti reitin vaikeutta jos siihen ei ole tottunut. Ständin sain onneksi koivuihin niin ei tarvinnut alkaa säätämään. Antti kiipeili sitten lyhyen rampin koivikkoon ja rynysimme koivikkoa pitkin lumikentälle. Siitä näyttikin sitten lähtevän vähän kiipeilyllisempi osa. Mie ylitin lumikentän ja tein ständin kymmenkunta metriä lumikentän yläpuolelle. Olisin tehnyt alemmas, mutta siinä oli surkea jää joten kiipesin hieman ylöspäin. Toisaalta sama olis ollu kyllä tehä se ständi siihen lumikentän reunaan niin ei ois tarvinnu roikkua, mutta ahne kun on...
Antti liidasi ensimmäisen pättäre pätkän vähän jyrkemmän osan alle ja pääsi tekemää ensimmäisen ihan oikean ständin. Tämäkään paikka nyt ei ihan mikään leposohva ollut kun rinnettä oli kuitenkin jonkun verran. Lähdin liidaamaan helpointa mahdollista linjaa ja hyvä näin nytkin hapotti pohkeita ihan tarpeeksi ja kulman loivetessa olin kyllä omasta mielestäni ihan tarpeeksi kiivennyt. Reitin yläosa näytti olevan vähän loivempaa ja juhlinkin ständiä tehdessäni, että kyllä tämä on nyt tehty tämä reitti. Ständi oli vielä aivan loistavalla paikalla lumihyllyllä joten siinä toiminta oli rentoa. Tähänkin kohtaan sai muutaman kerran ruuvailla, että sai kaksi täysin varmaa ruuvia. Ilmataskuja tuntui olevan siellä täällä.
Antille jäi sitten kuudes ja viimeinen köyden mitta. Hieno pätkä sillä se oli todella tasaisen jyrkkä tai no loiva mutta joka tapauksessa tasaisesti sellainen joten kiipeily oli kyllä hienoa ja kyllä se 70m 60 asteista jäätäkin ihan kiipeilystä käy. Antin lähtiessä viimeiselle köyden mitalle alkoi yläkerrasta sataa lunta ja jäätä ja sieltähän ne Kokkolan pojjaat laskeutu jo meitä vastaan. Anttia vähän kuumotti lähteä liidaamaan kun toiset laskeutuu melkein samaa linjaa. No eipä ihme. Ei kauheasti itseäkään kiinnostais ottaa jäätä päähän liidatessa. Pojjaat oli kiivenneet Grevinnanin yläosan kruksin ohi lumiramppia koskapa jää oli ollut vähän turhan auringon paahtamaa.
Huipulla olimme noin vartin yli viis paikallista aikaa ja aurinko laskee noin 17:40, joten kauaa ei ollut aikaa tuhlailtavaksi ja evästauon pitäminen päätettiinkin jättää reitin alkuosan lumikentälle. Meitä ennen laskeutuneet kokkolalaiset olivat tehneet jo laskeutumisankkurit valmiiksi, joten meidän ei tarvinnut panostaa niiden tekoon paljoakaan ja laskeutuminen sujuikin nopsasti. Vähän yli kahdessa tunnissa olimme takaisin autolla asti. Olis varmaan mennyt tunti pidempään jos oltais itse turattu niitä abalakoveja. Jälkiviisaana voi sanoa, että vähän olis pitäny lähteä vielä aikasemmin niin olis päässy alas ennen pimeän tuloa.
Retkeilymajan ruotsipojjaat oli kiivenneet päivällä sen Adelnin ja tulivat nyt huolissaan tarkastamaan, missä me viivyimme juuri kun tultiin takaisin autolle. Hyvä ajoitus :) Illalla sivistimme itseämme Ruotsin euroviisukarsinnoilla ja kuuntelemalla ruotsin poikien kommentointia esiintyjistä. No oikeasti kyllä sammuttiin istualleen ruoan jälkeen. Pitkä ulkoilupäivä ottaa veronsa.
Sunnuntai
Aamulla herättiin taas kuudelta, jotta ehdittäis edes vähän kiivetä ennen puolta päivää ja kotia lähtöä. Otimme aika rauhallisen lähdön ja ajelimme Suorva Dam nimiselle putoukselle aivan tuon padon viereen. Lähestyminen oli lyhyt, mutta silti lopun pikku jääkinkamalle teki mieli laittaa köysi kiinni ja heittää lumikengät hankeen. Molemmat kiipesimme kivan pienen fiilistelylinjan aivan oikeasta laidasta eli Ganska Bred oli päivän sana. Helppo, mutta lyhyt reitti. Sitten pitikin lompsia autolle ja kääntää nokka kohti kotia. Tämä reissu ei varmaankaan tule jäämään viimeiseksi tähän paikkaa meillä kummallakaan on se sen verran hieno paikka.
Lähdettiin siis Antin kans torstaina puolen päivän aikaan tai oikeastaan yheltä köröttelemään Jyväskylästä. Parin kuskin vaihdon, kauppareissun ja loputtomalta tuntuneen ruotsalaisen pusikon jälkeen oltiinkin perillä 12h ja 40min myöhemmin eli 00:40 Ruotsin aikaa. Kuu paistoi taivaalta ja valaisi kelmeällä valollaan Greven ja Grevinnan putoukset, joiden kohdalle tien laitaan laitoimme teltan pystyyn yöksi. Molemmat katseli putouksia ihmetellen, muttei uskaltanut ääneen toiselle sanoa, että tuonnekko meidän pitäis huomenna muka uskaltaa. Tarkotuksena oli kiivetä Greven WI3 300m. Teltta pystyyn ja miehet nukkumaan noin klo 02 paikallista aikaa. Jostain syystä ei hotsittanu laittaa kelloa ihan vielä kuudelta soimaan, joten laitettiin seiskalta ;)
Perjantai
Vähän ennen kellon soittoa meni tiellä auto ja siihenpä sitte heräsin. Antti koisas makosan olosesti joten päätin odotella pussissa köllötellen. Kuuntelin tuulen puuskia ja yritin arvailla sen voimakkuutta ja pahalta kuulosti. No onneksi se oli vain harhaa ja oikeasti ulkona ei tuullut juurikaan. Kokkailimme perus jääkiipeilyaamiaisen eli kananmunat, pekonit, ruispalat metukalla ja lähes kiinteää kahvia. Vielä vedet päivälle ja leiriä pakkaamaan. Kello oli jotain kymmenen pintaan kun pääsimme lähtemään autolta kohti putouksia. Lumikengät jalkaan ja suorinta tietä. Suorin tiehän on aina paras eikös vaan. No eipä ollu tälläkään kertaa. Päädyimme siirtolohkareiden keskelle ja eteneminen lumikengillä oli lähes mahdotonta. Aikamme kiviä kierrettyämme pääsimme toiselle puolelle ja vola siinähän meni nätti polku suoraan putouksille. Iltapäivällä huomasimme että polku tuli noin 200m sivuun autolta joten eipä ihme, ettei huomattu.
Päästiin putoukelle ja tiirailtiin helpointa reittiä, mitä oli kyllä hieman vaikea arvioida, kun mittasuhteet hämärtyy täysin näin isojen reittien noviisilla. Laitettiin kamoja järjestykseen ja kellokin lähestyi puoltapäivää eli meillä alkoi olla todella kiire. Reitti olisi kuitenkin topon mukaan 7 köyden pituutta pitkä. Häsläsin kamppeet niskaan ja ajattelin hieman boulderoida lämpöjä ja fiilistä ennen liidiä. Iskin hakut seinään ja potkasin jalat kiinni ja vasemman jalan raudasta kuului ikävän metallinen ääni. Rauta oli mennyt ihan tuhannen palasiksi ja kärkipiikit heiluivat hervottomina. No enpä mie olis halunnukkaan täällä mitään kiivetä. Tai no kyllähän meillä varakamppeet oli, mutta ne oli autolla. Nopean laskutoimituksen jälkeen päätettiin, että ei me lähetä hakemaan niitä autolta, koska siinä vaiheessa kello on jo niin paljo, ettei kuitenkaan saada mitään tehtyä. Päätettiin, että Antti liidaa ekan vähän pystymmän pilarin alkuun ja mie yritän kinkata yhellä raudalla perässä. Tuleepahan samalla harjoiteltua ständin tekemistä ja abalakovista laskeutumista. Näin tehtiin ja muuten menikin ihan hienosti, mutta aurinko porotti rinteeseen niin kuumasti, että ruuvit veinasi sulaa irti seinästä. Peiteltiin niitä lumella, mutta silti tuli kyllä toimittua aika ripeästi ständillä. Niin ja abalakov naruja ei muuten kannata leikata valmiiksi. Niistä oli nimittäin tullut liian lyhyitä ja jouduimme käyttämään laskeutumiseen slingiä. No mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja huomenna uudestaan paremmalla menestyksellä.
Retkeilymajan talon jakoi kanssamme neljä tukholmalaista jääkiipeilijää, jotka olivatkin levittäneet kamppeensa kuivumaan oleskelutilaan. Pojilla tuntui olevan hyvä hööki päällä. Olivat kiivenneet Nästan Alpint (WI3 400m) nimisen noin kymmenen köyden mitan reitin ja suunnittelivat kiipeävänsä Adelnin (WI5 100m) lauantaina.
Niin joo - illan kruunasi tekstiviesti: "Tilaamasi kärkipiikit ja long bar on saapunut myymäläämme. T:Prisma seppälä sport" Olin siis tilannut rautoihin varaosia, koska ne ei suoraan sopineet uusiin kenkiin. No saapuivat sitten vähän myöhässä ;) No mutta eipä se auttanu märehtiä, sitten vaan suihkuun, kokkaamaan ja nukkumaan.
Idyllinen leiripaikka perjantaiaamuna
Aamupalalla
Tämmöstä oli tarkotus lähteä työstään. Vasemmalla Greven ja oikealla Grevinnan.
Kamojen säätöä reitin alla
Enpä sitte halunnutkaan kiivetä. Peukalolla pidän kärkipiikistä, joka siis normaalisti osoittaa 90 astetta eri suuntaan.
Syödään sitten kun ei voi kerran kiivetä.
On komeita sorakasoja
Antti liidailee Grevenin alun pättäreitä.
Ständi ja abalakov treeniä. Vielä naurattaa...
Antti laskeutumassa.
Polkua on kiva kävellä lumikengät jalassa. No onneksi oli polku, muuten olis voinu marssi kestää hiukan pidempään.
Retkeilymajan idylliä.
Huoneet olivat ihan mukavia. Voin suositella.
Lauantai
Herättiin kello kuus retkeilymajasta ja puoli kasin maissa oltiin liikenteessä. On nimittäin vähän nopeampaa ja miellyttävämpää lähteä sisätiloista kuin teltasta. Nyt lähestyminenkään ei ottanut kun sen nelisenkymmentä minuuttia eli aika lähelle mitä topossa luvataan. Jos polkua ei ole olemassa on lähestyminen ihan eri juttu. Nyt alkoi homma toimimaan kun Antilta lainaamani raudatkin toimivat moitteettomasti. Lähes samaan aikaan meidän kanssa putoukselle tullut kokkolalais porukka lähti kiipeämään Grevinnania. Tähysteltiin Antin kans helpointa linjaa ja tultiin siihen tulokseen, että mennään ensin vasemmasta laidasta ja ylempänä vaihdetaan sitten oikeaan laitaan. Aika monet oli kiivenny alun oikeasta laidasta, mutta koko sitä oikean laidan verhoa halkoi nyt ainakin viis senttiä leveä halkeama.
Meikälle lankesi ensimmäinen liidi ja se olikin ihan mukavaa jäätä. Puolet oli ihan oikeaa jääkiipeilyä ja puolet sitten traversea yläviistoon koivupuskille. Aivan tarpeeksi jämäkkää settiä oli tämäkin näin päivän alkuun ja ohan se mahtavaa, kun pystyy nautiskelemaan kiipeilystä eikä tarvii puristaa itku kurkussa. Reppu selässä kiipeäminen muuten nostaa kummasti reitin vaikeutta jos siihen ei ole tottunut. Ständin sain onneksi koivuihin niin ei tarvinnut alkaa säätämään. Antti kiipeili sitten lyhyen rampin koivikkoon ja rynysimme koivikkoa pitkin lumikentälle. Siitä näyttikin sitten lähtevän vähän kiipeilyllisempi osa. Mie ylitin lumikentän ja tein ständin kymmenkunta metriä lumikentän yläpuolelle. Olisin tehnyt alemmas, mutta siinä oli surkea jää joten kiipesin hieman ylöspäin. Toisaalta sama olis ollu kyllä tehä se ständi siihen lumikentän reunaan niin ei ois tarvinnu roikkua, mutta ahne kun on...
Antti liidasi ensimmäisen pättäre pätkän vähän jyrkemmän osan alle ja pääsi tekemää ensimmäisen ihan oikean ständin. Tämäkään paikka nyt ei ihan mikään leposohva ollut kun rinnettä oli kuitenkin jonkun verran. Lähdin liidaamaan helpointa mahdollista linjaa ja hyvä näin nytkin hapotti pohkeita ihan tarpeeksi ja kulman loivetessa olin kyllä omasta mielestäni ihan tarpeeksi kiivennyt. Reitin yläosa näytti olevan vähän loivempaa ja juhlinkin ständiä tehdessäni, että kyllä tämä on nyt tehty tämä reitti. Ständi oli vielä aivan loistavalla paikalla lumihyllyllä joten siinä toiminta oli rentoa. Tähänkin kohtaan sai muutaman kerran ruuvailla, että sai kaksi täysin varmaa ruuvia. Ilmataskuja tuntui olevan siellä täällä.
Antille jäi sitten kuudes ja viimeinen köyden mitta. Hieno pätkä sillä se oli todella tasaisen jyrkkä tai no loiva mutta joka tapauksessa tasaisesti sellainen joten kiipeily oli kyllä hienoa ja kyllä se 70m 60 asteista jäätäkin ihan kiipeilystä käy. Antin lähtiessä viimeiselle köyden mitalle alkoi yläkerrasta sataa lunta ja jäätä ja sieltähän ne Kokkolan pojjaat laskeutu jo meitä vastaan. Anttia vähän kuumotti lähteä liidaamaan kun toiset laskeutuu melkein samaa linjaa. No eipä ihme. Ei kauheasti itseäkään kiinnostais ottaa jäätä päähän liidatessa. Pojjaat oli kiivenneet Grevinnanin yläosan kruksin ohi lumiramppia koskapa jää oli ollut vähän turhan auringon paahtamaa.
Huipulla olimme noin vartin yli viis paikallista aikaa ja aurinko laskee noin 17:40, joten kauaa ei ollut aikaa tuhlailtavaksi ja evästauon pitäminen päätettiinkin jättää reitin alkuosan lumikentälle. Meitä ennen laskeutuneet kokkolalaiset olivat tehneet jo laskeutumisankkurit valmiiksi, joten meidän ei tarvinnut panostaa niiden tekoon paljoakaan ja laskeutuminen sujuikin nopsasti. Vähän yli kahdessa tunnissa olimme takaisin autolla asti. Olis varmaan mennyt tunti pidempään jos oltais itse turattu niitä abalakoveja. Jälkiviisaana voi sanoa, että vähän olis pitäny lähteä vielä aikasemmin niin olis päässy alas ennen pimeän tuloa.
Retkeilymajan ruotsipojjaat oli kiivenneet päivällä sen Adelnin ja tulivat nyt huolissaan tarkastamaan, missä me viivyimme juuri kun tultiin takaisin autolle. Hyvä ajoitus :) Illalla sivistimme itseämme Ruotsin euroviisukarsinnoilla ja kuuntelemalla ruotsin poikien kommentointia esiintyjistä. No oikeasti kyllä sammuttiin istualleen ruoan jälkeen. Pitkä ulkoilupäivä ottaa veronsa.
Ekan köyden mitan jälkeen vielä naurattaa.
Grevinnan alku ja kokkolalainen kaveri ekalta ständiltä nähtyinä.
Antti kakkostelee. Kivasti heittää kyllä nuo etäisyydet päässä. Spottaa edellisen kuvan kokkolan poika tästä kuvasta.
Antti paistattelee auringossa.
Antin päivän eka liidi.
Viidennen köyden mitan jälkeen ei enää naurata.
Hieman tais tulla pitkä ruuvinväli tohon Antin yläpuolelle. Uhkasi loppua ruuvit kesken ja piti päästä hyvälle varmistuspaikalle...
Huipulla tuulee.
On kyllä hienoa maisemaa
Sunnuntai
Aamulla herättiin taas kuudelta, jotta ehdittäis edes vähän kiivetä ennen puolta päivää ja kotia lähtöä. Otimme aika rauhallisen lähdön ja ajelimme Suorva Dam nimiselle putoukselle aivan tuon padon viereen. Lähestyminen oli lyhyt, mutta silti lopun pikku jääkinkamalle teki mieli laittaa köysi kiinni ja heittää lumikengät hankeen. Molemmat kiipesimme kivan pienen fiilistelylinjan aivan oikeasta laidasta eli Ganska Bred oli päivän sana. Helppo, mutta lyhyt reitti. Sitten pitikin lompsia autolle ja kääntää nokka kohti kotia. Tämä reissu ei varmaankaan tule jäämään viimeiseksi tähän paikkaa meillä kummallakaan on se sen verran hieno paikka.
Antti ja Ganska Bred
maanantai 5. maaliskuuta 2012
Kokemuksia - Boulderkeskus Pasila
Tulipa käytyä viime perjantaina Pasilan Boulderkeskuksessa. Täytyypä kyllä sanoa, että oli aikasta asiallinen paikka. Propsit jannuselle hyvästä ideasta. Paikka tarjosi pienen myymälän joskin hyvän oloisilla välttämättömyystuotteilla boulderointiin, chillailu paikan + paljon lehtiä, meikän mittapuun mukaan täysimittaisen kuntosalin niin ja tietysti pirusti hienoja probleemoja joissa on selkeästi käytetty vähän ajatusta muuvien suuntaan ja ne oli tarpeeksi selkeästi merkattu, että parilla kyssärillä kanssakiipeilijöille selkisi suurimman osan otteet. Seinien muodot oli myös aika mielikuvituksellisia mikä antaa oman lisämausteensa kapuiluun. Eli siis tykkäsin kyllä paikasta.
Uudessa paikassa reitiltä toiselle juostessa reenit meni sitte sen verran kovaksi, että illalla nosti vähän lämpöjä ja lauantaina oli ihan hakattu olo. No saapa nähä saako tässä sitte vielä jonku kirotun lentsun ennen torstaiksi kaavailtua Stora Sjöfalletin jääkiipeilyreissua...
Ens kerralla Tsadissa täytyy varmaan käydä katsastaan se Salmisaaren seinä.
Uudessa paikassa reitiltä toiselle juostessa reenit meni sitte sen verran kovaksi, että illalla nosti vähän lämpöjä ja lauantaina oli ihan hakattu olo. No saapa nähä saako tässä sitte vielä jonku kirotun lentsun ennen torstaiksi kaavailtua Stora Sjöfalletin jääkiipeilyreissua...
Ens kerralla Tsadissa täytyy varmaan käydä katsastaan se Salmisaaren seinä.
tiistai 28. helmikuuta 2012
Seppis part 5 ja 6
Aika paljo on näköjään nyt viihytty taas Seppiksellä. Syynä varmaan se, että kunto on ollu sen verran heikko, ettei oo muualle viittiny lähteä kun lähelläkin saa itseään rääkättyä :) Tässä välillä ehin taas sairastaa yhen lentsun ja tuo viime torstain(23.2.) soolo kerta Seppiksellä olikin aika jäykkää menoa. No mutta onneksi lentsu meni helpolla ohi eikä ollut kun kurkku kipeä ja pari päivää tosi veltto olo. Puoltoista viikkoa meni silti pipariksi reenien osalta, mutta minkäs teet. Nyt täytyy vaan toivoa, ettei ihan heti iske uudestaan.
Eilen oltiin sitten taas jään kimpussa ja hauskaa oli. Antin kans päätettiin ensin testata usean kp:n reitillä toimimista ja kiivettiin vasemmasta laidasta kahdessa osassa. Ensin minä kiipesin noin puoleen väliin ja tein varmistuspisteen minkä jälkeen Antti kiipuili tarkastamaan pisteen ja jatkoi ylös. Ihan hauskaa puuhastelua ja hyvää reeniä jos tässä vaikka päädytään sinne Stora Sjöfalletille(tässä jonkun ottamia kuvia). Liidaaminen tuntui kyllä taas helpolta eikä pelottanutkaan missään vaiheessa. Hienoa hommaa.
Sitte laitettiin viereen yläköysi ja jumpattiin molemmat kolme kertaa putkeen linja ylös. On se vaan hienoa kun ei juurikaan hapota tuo homma enää. Kait se sitte kunto kehittyy. Pitääs varmaan kohta lähteä taas katsastamaan sitä mikstaprojektia...
Eilen oltiin sitten taas jään kimpussa ja hauskaa oli. Antin kans päätettiin ensin testata usean kp:n reitillä toimimista ja kiivettiin vasemmasta laidasta kahdessa osassa. Ensin minä kiipesin noin puoleen väliin ja tein varmistuspisteen minkä jälkeen Antti kiipuili tarkastamaan pisteen ja jatkoi ylös. Ihan hauskaa puuhastelua ja hyvää reeniä jos tässä vaikka päädytään sinne Stora Sjöfalletille(tässä jonkun ottamia kuvia). Liidaaminen tuntui kyllä taas helpolta eikä pelottanutkaan missään vaiheessa. Hienoa hommaa.
Sitte laitettiin viereen yläköysi ja jumpattiin molemmat kolme kertaa putkeen linja ylös. On se vaan hienoa kun ei juurikaan hapota tuo homma enää. Kait se sitte kunto kehittyy. Pitääs varmaan kohta lähteä taas katsastamaan sitä mikstaprojektia...
Meikä kiipeilee kohti varmistuspaikkaa(c Pate).
Ständiviritys. Kyllä kait tämmöseen voi luottaa?
Juha varmistaa ja Pate kiipuilee.
sunnuntai 12. helmikuuta 2012
Seppis part4 - reeniä reeniä
Jepulis jep. Tänää käytiin miellyttävässä pikkupakkasessa Seppiksellä fiilistelemässä. Olipas se kyllä taas hienoa hommaa kun kamppeet pelaa. Nyt oli samat alusvaatteet kun viimeksi ja tuommoselle vajaalle kymmenelle asteelle tuntuis olevan tuon vertanen(yhdet lämpökerraston housut ja pari lämpökerraston paitaa soft shellien alla) sopivasti.
Hienoa kun tuo reeni tuottaa näin nopeasti tulosta. Kuukauden päivät oon nyt reenannu sairastelujen jälkeen ja nyt alkaa olla jo suuristapiirtein samassa kunnossa kun ennen sairasteluja. Tein siis kauden ekan jääliidin ja eihän se pahalta tuntunutkaan. Mukava roikuskella hakuissa kun ne tuntuu kahvoilta ja vähän käsiä ravistelemalla ne palautuu kovaltakin tuntuvasta hapotuksesta. Jospas sitä sitte maaliskuun puolivälissä pystyis vetämään jo vähän isommin kunhan reissulle pääsee.
Tekniikkareeniäki tuli tehtyä sen verran, että opettelin tekemään abalakovin. Yllättävän helppoa oli kyllä saada reiät osumaan kohilleen. Kokonaisuudessa aikaa meni ehkä kaks minuuttia. Jos tätä joku lukee niin minkäs paksusta narua ootta käyttäny nuissa abalakoveissa?
Seppiksellä on kyllä hienosti jäätä. Niin on toisaalta varmaan jokapaikassa muuallakin. Pitäis varmaan käydä vähän jossain excursiolla...
Hienoa kun tuo reeni tuottaa näin nopeasti tulosta. Kuukauden päivät oon nyt reenannu sairastelujen jälkeen ja nyt alkaa olla jo suuristapiirtein samassa kunnossa kun ennen sairasteluja. Tein siis kauden ekan jääliidin ja eihän se pahalta tuntunutkaan. Mukava roikuskella hakuissa kun ne tuntuu kahvoilta ja vähän käsiä ravistelemalla ne palautuu kovaltakin tuntuvasta hapotuksesta. Jospas sitä sitte maaliskuun puolivälissä pystyis vetämään jo vähän isommin kunhan reissulle pääsee.
Tekniikkareeniäki tuli tehtyä sen verran, että opettelin tekemään abalakovin. Yllättävän helppoa oli kyllä saada reiät osumaan kohilleen. Kokonaisuudessa aikaa meni ehkä kaks minuuttia. Jos tätä joku lukee niin minkäs paksusta narua ootta käyttäny nuissa abalakoveissa?
Seppiksellä on kyllä hienosti jäätä. Niin on toisaalta varmaan jokapaikassa muuallakin. Pitäis varmaan käydä vähän jossain excursiolla...
torstai 9. helmikuuta 2012
Seppis part3 - kamatestiä ja happohoitoa
Käytiinpäs Seppiksellä aikasta rapsakassa kelissä. Ennuste oli 15 asteen pintaan pakkasta. No aluksi olikin vain 16,5, mutta lähteissä oliki sitte jo 23. Jää oli aivan betonia tietysti viimeviikon pakkaset huomioon ottaen ei kait yllätys pitänyt ollakaan. Tämähän tarkotti vain sitä että oli ihan huippu kelit testata kamppeita. Edellisessä postauksessa olikin nuista uusista muuttujista, mitä puuhastelin viimeviikolla, eli ostin uudet kengät ja terotin hakkuihin aivan uuden teräkulman. Lisäksi ostin pari viikkoa sitten uuden softshell takin Prisman alelaarista ja sehän oli myös laitettava tositestiin.
Alotetaan nyt vaikka niistä Spantik kengistä ja vanhoista kunnon CAMP IceRunner raudoista. Koko laji tuntui ihan väärältä, kun varpaat oli lämpimät. No lisäksi tuli sellanen bonus, että kengät tukevat nilkkaa niin hyvin, ettei pohkeet hapota ollenkaan. Raudat terottelin työpaikalla taas nauhahiomakoneella ja sitte vähä viilalla viimeistelyä. Oli kyllä hyvin onnistunu setti vaikka itse sanonkin :) Aika brutaalia touhua näillä vehkeillä kyllä tuo kiipeily. Tuntuma on kenkien paksuudesta johtuen aika heikko tai no ainaki vaatii totuttelua, mutta perus jäälinjoilla tuntuu tosi hyvältä yhdistelmältä. Sen kun potkit raudat kiinni sielusi kyllyydestä ja kengän painosta johtuen potkuun ei paljon voimaa tarvii. Antaa vaan jalan heilahtaa ja ei kun ylöspäin. Olen siis tosi tyytyväinen hankintaan. Voin kyllä suositella.
Seuraavaksi hakut. Viimeviikolla muutin teräkulmaa ihan urakalla ja toivoin, että sillä olis vaikutusta. No olihan sillä. Nyt ne hakut toimi ihan täydellisesti. Kylläpä voi "pienellä" vaivalla saada kelvottomista teristä hyvät. Tässäpä siis vinkkiä kaikille Simond Anaconda Cup hakkujen omistajille. Tällä teräkulmalla pelittää.
Sitte vaatetus asiaa. Mulla oli nyt päällä kaks lämpökerraston paitaa, paksut lämpökerraston housut ja näiden päälle nuo soft shellit. Muuten kyllä homma toimi ihan hyvin, mutta olis saanu olla vähän enempi alla vaatetta. Varmaan yks lämpökerrasto ja siihen päälle fleece ja sitte soft shell olis ollu oikea ratkaisu. Tai sitte olis pitäny vaan laittaa kolmas lämpökerrasto. Mutta niin alelaarin takki pelitti kyllä tosi hyvin. Hieman helma nousi kiipeilytouhussa, mutta ei se nyt ainakaan näissä olosuhteissa haitannut.
Kiipeily oli siis nautinnollista kovasta pakkasesta huolimatta ja kuntokin ilmeisesti käy pikkuhiljaa palautuun. Nyt pystyi tekemään pari yk suoritusta putkeen, kun viimeksi taistelin yhden nousun kanssa. Hapottaahan se vieläkin ihan mukavasti, mutta eiköhän se siitä, kun saa vähän lisää luottoa vehkeisiin. Tässä olis nyt neljä viikkoa aikaa reenailla ennen talvireissua joten eiköhän siinä nyt jotaki saa aikaan kuntopuolella. Kuvista voi ihmetellä Seppiksen jäätilannetta. Sitä on paljon...
Petrus vääntää, Esko varmistaa
Oikean laidan putouskin on aika läskissä kunnossa.
sunnuntai 5. helmikuuta 2012
Hankintoja ja huoltoa
Eilen piti käydä Tampereella vähän asioilla. Kalevan Prismassa kävin ostoksilla ja voin sanoa, että olis varmaan aika kova kynnys kävellä hyllyjen ohi jos tuo olis oma lähikauppa. No kalliiksihan se tuli nytkin ja mukaan tarttui tämmöset saappaat.
Saas nähdä tuliko tuota nyt hiottua tarpeeksi. Tuo alempi profiili teki kovemmalla jäällä semmosen kivan tempun, että pomppas kun jousi takaisin jäästä. Ei hyvä siis. Toivotaan toivotaan, että tämä uus profiili olis parempi. Loppuviikosta pääsis testaamaan oikeille jäille niin häätyypä sitte raportoida asiasta...
Nämähän on siis La Sportivan Spantikit. Täälläpä näytti olevan kohtuu puolueeton mielipide kengistä coldthistle blog. Edellisissä kengissä paleli aina varpaat , mutta näissä toivottavasti ei enää.Testailin pihalla pihahommissa kun tätä pakkastakin tuntuu olevan(-24) ja hyvältä kyllä tuntuvat. Testailin kaupassa muutamaa mallia ja halvalla olis saanu Milletin alpinist gtx popot, mutta ne ei kyllä oikein passanneet meikän jalkaan. Kun otin riittävän suuren koon(jalan pituus) niin nauhoilla ei enää saanu jalkaa kiristettyä paikalleen. Aika jännä kyllä, että lesteissä on noin suuria eroja. Mutta hyvähän se on niin on ainaki jokaiselle jotain.
Isothan nämä on kun mitkäki edellisiin verrattuna, mutta se taitaa olla vähän totuttelu kysymys. Konkreettisesti olivat siis sen verran vanhoja isommat, että meitsin M10 raudat ei enää sopineet näihin. No onneksi vanhat kunnon CAMP IceRunnerit löyty kaapista ja sopivat kenkiin. Häätyy varmaan hommata se pidempi välikappale nuihin M10hin, taikka vaikka jos nuo vanhatki kerran perus jäämätöllä toimii niin kattoopa sitte mitä jaksaa ostella. Kiipeää tiukemmat mikstat sitte nuilla viileämmillä kengillä.
No sitte huoltohommia. Viime vuoden Koronreissulle terottelin uudet terät hakkuihin( http://selkamaasta.blogspot.com/2011/02/kamahuoltoa.html ), mutta niiden profiili olikin käytännössä ihan persiistä. Nyt otin terät uuteen käsittelyyn ja loivensin "otsaa" ihan kovalla kädellä eli nauhahiomakoneella. Tässäpä vertailukuva terän profiilista. Alla se viimevuonna vähän muokattu profiili ja yllä nykynen. Kyseessä siis sama yksilö.
Saas nähdä tuliko tuota nyt hiottua tarpeeksi. Tuo alempi profiili teki kovemmalla jäällä semmosen kivan tempun, että pomppas kun jousi takaisin jäästä. Ei hyvä siis. Toivotaan toivotaan, että tämä uus profiili olis parempi. Loppuviikosta pääsis testaamaan oikeille jäille niin häätyypä sitte raportoida asiasta...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)