Oli aurinkoinen ja kaikin puolin hieno elokuun päivä. Tai oikeastaan elokuun viimeinen päivä. Pari päivää oli satanut, mutta sade oli loppunut jo toissapäivänä eikä vettä tullut aivan huikeita määriä. Toiveissa siis oli, että projektilla vois olla aika hyvä keli. Töiden jälkeen jouduin singahtaan kotia hakemaan tytön päiväkodista ja tarkistaan, että poika oli päässyt koulusta kotiin. Ruoan jälkeen poitsu lähti parturiin ja tyttö halus naapuriin kaverin luo. Tuumailin että mitäs nyt kun ei tuntiin pääse vielä irtautuun kiikuillekaan. Päätin mennä kotiseinälle lämppäämään.
Puoli kuuden jälkeen pääsin liikenteeseen ja kun pääsin paikalle, pojjaat olikin jo ottaneet ekat yrkät omille reiteilleen. Tatu oli kokeillut muuveja yläköydellä Hakapeliitalle joten pääsin sopivasti lämmittelemään projektilla. Lämmittelyyn olisi varmaan parempiakin tapoja, mutta nyt oli niin tiukka fokus tähän reittiin, ettei muu tullut kyseeseen. Lämppäveto tuntui tällä kertaa tosi varmalta. Ei mitään haparointia tai ylimääräistä säätöä. Kivi oli juuri mukavan lämpöistä ja kitka oli todella mahtava. Tällä kertaa voisi siis fysiikan ja kelin puolesta olla mahdollista kiivetä reitti.
Patella oli lähetys meininki ja nyt oli Pronssi 7a tosi lähellä. Pate oli alku kesästä rikkonut vähän kättään reittiä yrkätessä ja nyt oli kosto mielessä. Varmistelin Patea ja homma näytti heti alusta tosi varmalta. Ekan kruksin mies melkein kämmäsi, mutta kokosi hienosti itsensä ja lopun kruksin veti todella staattisesti ja rauhallisesti. Edellisellä kerralla roiskaisi saman kohdan dynaamisesti ohi otteesta. Tällä kertaa pakka pysyi kasassa ja lähetyshän siitä tuli.
Halusin ottaa varman päälle levon ja Tatu oli menossa toista reittiä liidaamaan, joten päätin lepuuttaa vielä hetken ennen liidi yrkkää. Tatu kauhoi reitin toppiin, mutta toiseksi viimeinen muuvi otti liian koville ja pannut tuli. Kohtalon hetki koitti ja minun piti lähteä terävään päähän. Säädin kilkkeet kuntoon. Laitoin nestemankkaa käpälöihin, esiklippasin ekan pultin ja kävin muuvit päässäni läpi. Viimeiset henkäykset ja matkaan. Alku meni hyvin. Ehkä liiankin hyvin ja kruksissa pakka levisi pitkin mäkeä, eikä ässiä löytynyt hihasta. Vedin sentin ohi pienestä pinchistä ja ehdin kolmasti yrittää korjata tilannetta, mutta en onnistunut. Pannut siis kutsuivat.
Keräilin egoni köyden päästä ja kokeilin muuvit uudestaan. Nyt liikkeet tuntuivat taas helpoilta. Jännää peliä tämä itselle vaikeiden reittien kiipeily. Suurin vaikeus hommassa tuntuu olevan korvien välin säätäminen kohdalleen. Tatu otti uuden yrkän reittiinsä ja tälläkin kertaa joutui köyden varaan. Yritin parhaani mukaan lepuutella ja keskittyä omaan yrkkään Tatun vääntäessä. Kädet ei ihme kyllä tuntuneet kovinkaan pökkelöiltä, joten mahdollisuudet lähetykseen olivat olemassa.
Tein samat rituaalit kuin edelliselläkin yrityksellä ja lähdin kiipeämään. Tällä kertaa lähes tunaroin homman jo alkuunsa. Sain kuitenkin pakan kasaan ja nyt onnistuin jopa kruksissa. Pari muuvia kahvoille ja sitten pystyin hengittelemään rauhallisemmin. Vähän kävi kyllä psyykkaamaan, sillä vuosi sitten pannutin juuri näiltä kahvoilta. Päätin että nyt en tipu. Korjasin asennon paremmaksi ja hengitin mahdollisimman syvään ja rauhallisesti. Ravistelin hapot käsistä ja jatkoin kahvoja eteenpäin. Pari heikompaa otetta hyvälle kahvalle ja mankkaus. Nyt tajusin että enää yksi helppo, mutta herkähkö veto ankkurille ja reitti olisi kiivetty. Nyt tarkasti. Enää et saa mokata. Hengitin ja skarppasin. Tein muuvin niin tarkkaan ja rauhallisesti kuin osasin ja klips reitti oli kiivetty. Ai voi helvettiläinen, kun oli pikkuisen hieno fiilis. Nyt se on tehty. Eka 7a oli paketissa eli skumppaoikeudet tuli haalittua tälle syksyä. Kippistä vaan kaikille!
